torstai 4. joulukuuta 2025

Lainavaatteissa

 

Transvestituura

 

V.V. Putin on nyt halunnut hätkähdyttää maailmaa ja erityisesti Eurooppaa pukeutumalla kirjavaan rivisotilaan asuun, jollaista Suomen armeijassa nimitetään pellepuvuksi.

Ylipäällikkönä hänellä lienee siihen oikeus. Onhan hän amiraalin univormussakin tepastellut, vaikka hänen laivastonsa etenkin Mustalla merellä antaa aika harvoja mahdollisuuksia komentosilloilla komeilla.

Tuo puku näyttää aika uudelta, eikä varmasti ole toisen maailmansodan aikeinen, syynä saattaa olla, etteivät esimerkiksi marsalkka vaatteet hänelle lainkaan sopisi, vaikka käytettäisiin paria tusinaa hakaneuloja. Siinä puvussa Putin näyttäisi taas takapihan pikku Vovalta, jolla on veljensä viisi  numeroa liian suuret kuteet.

Joka tapauksessa tuo demonstratiivinen pukeutuminen on historiassa vanha konsti. Kustaa III pukeutui Kaarle XII:n vaatteisiin tullessaan Suomeen sotaa aloittamaan vuonna 1788 ja kansalllisrunoilijamme Runeberg kuvaa runossaan ”kuningas” sitä, miten Kustaa IV Adolf Suomen sodan mennessä poskelleen laitatti päälleen samaiset vaatteet:

"Siis kuninkaallisesti

olemme päättäneet

ja vakaan päätöksemme

myös täyttää tahtoneen;

me, näätte, tuottanehen

olemme puvun sen,

min Leijonamme vihki

Narvalla taistellen."

"Kahdennentoista Kaarlen

nyt kintaat otamme,

sen miesnä, kuninkaana

me tehdä tahdomme,

tuon suuren urhon miekan

vyöllemme sidottaa,

kuin hänkin hämmästyttää

velttoa maailmaa."

Kuninkaalla oli vain kolme kuulijaa, mutta hän käski kuuluttaa koko kansalle ottaneensa ylleen jo sankarikuninkaan vaatteet ja miekan, mikä varmaankin antaisi taas potkua sotaponnistuksiin.

Myös Adolf Hitler pukeutui vanhaan, rakkaaseen univormutakkiinsa (Kittel), kun hänen viattomaan erikoisoperaatioonsa Puolassa vastattiin sodanjulistuksella. Kas näin hän lausui puheessaan 1.9.1939:  Ich habe damit wieder jenen Rock angezogen, der mir einst selbst der heiligste und teuerste war. Ich werde ihn nur ausziehen nach dem Sieg, oder ich werde dieses Ende nicht erleben!

Se taisi sitten tosiaan olla sama ”pyhin ja kallein takki”, arvattavasti jo maailmansodan rintamalla hionnut, jota Johtaja käytti bunkkerissaan vielä sinä vuoden 1945 päivänä, jolloin hän laski kuulan kalloonsa. Siinäpä meillä sanansa mittainen mies.

Maastopukuinen sota-Putin tuskin tarvitsee suojaväriään puikkelehtiessaan järjettömän sodan uhrien takia suuttunutta kansaa pakoon, niin luonnollinen kuin tämä reaktio olisikin. Kansahan on hurahtanut sille annettuun sotaan ja mitä enemmän ihmisuhreja tulee, sitä pyhemmiksi ne käyvät.

Tämähän ei vielä ole ollut sotaa, kertoo Johtaja, gopnikin pokerinaaman säilyttäen. Erikoisoperaatiohan on koko ajan mennyt suunnitelmien mukaan eikä hirmuisimpia aseita ole käytetty Ukrainaa vastaan.

Ei niitä ole käytetty myöskään Venäjää vastaan. Moskova, Pietari ja muutkin suurkaupungit ovat saaneet vielä peräti säilyttää lämmön- ja sähkönjakelunsakin. Hyökkäykset Venäjän pääkaupunkeihin ovat tähän saakka olleet pelkkää häirintää, kun taas Kiovaa ja Harkovaa on moukaroitu juuri ihmisten elinedellytysten tuhoamiseksi.

Mutta gopnikin kasvojen säilyttämiseksi voidaan saman tein ruveta oikeasti sotimaankin. Euroopalle käy siinä köpelösti, mutta kuinka käynee Venäjälle? Ehkäpä kansa kiittää polvillaan uutta tsaaria siitä, että saa antaa elämänsä hänen puolestaan? Sehän olisi luonnollinen reaktio kognitiivisen dissonanssin voittamiseksi: jos vaaditaan kaikkein suurimpia uhreja, niin totta maar ne sitten ovat välttämättömiäkin.

Ei yksi miljoona uhria vielä Venäjällä mitään merkitse. Stalin onnistui tapattamaan lähes 27 miljoonaa, mikä lienee Guinnesin ennätysten kirjassa jo suurin mahdollinen luku vanhanaikaisilla konsteilla saavutetuksi.

Marsalkka Žukov (žuk -sontiainen) ei tunnetusti sotilaita säälinyt ja totesi, että akat tekevät uusia niin paljon kuin tarvitaan.

Mutta nythän ne eivät enää tee. Putin on kuvannut, että joka tapauksessa venäläiset pääsevät taivaaseen, mutta eipä taida hänelläkään olla asiasta valtakirjaa esitettäväksi. Luulen monenkin mielessä kaihertavan epäilyksen siitä, ettei ehkä pääsekään.

Suuren johtajan kunnia ja maine kasvavat luonnollisesti sitä mukaa, kuin sodan uhrien määrä kasvaa. Harva muistaa enää sitä vähänläntää Vovaa, joka huijasi suomalaisia turisteja jossakin Sadovajan ja Nevskin kulmilla, jossa muistelen sen näköisen tyypin päivystäneen purukumia ja sukkahousuja kysellen.

Nyt tällä salaisen poliisin filuurilla on siis päällään ihan oikea sotilasunivormu eikä enää mikään KGB:n sellaista matkiva vaatekerta.

Ehkäpä se innoittaa kansaa antamaan viimeisenkin uhrinsa synnyinmaan ja Johtajan hyväksi. Onkohan jo joku kuullut sotahuudon ”Za rodinu, za Putina!” Se olisi ansaittua, sillä Putinin sota tämä ehdottomasti on ennen muuta.

Imagoaanhan gopnik tuolla transvestituurallaan, neologismia käyttääkseni kokee kohentaa ja onhan siinä ollutkin toivomista. Miten johtajaa ainakin vielä taannoin nimitettiin, selviää internetistä. Vanhan blogin perusteella nimitykset molivat tällaisia:

perjantai 20. tammikuuta 2023

Merkkkihenkilön nimi

 

Putinin oikea nimittäminen

 

Vladimir Vladimirovitš Putinia on nyttemmin ymmärrettävistä syistä kunnioitettu lukuisilla haukkumasanoilla.

Erityisessä suosiossa etenkin ukrainalaisten, mutta myös venäläisten keskuudessa näyttää olevan huilo (хуйло). Mielestäni se ei ole lainkaan asianmukainen. Samoin kuin mudak (мудак) se viittaa vain ”mulkkuun”, joka nyt sentään on puolen ihmiskunnan omistama äärimmäisen tärkeä ja täysin kunnianarvoinen elin, jota ilman koko ihmiskuntaakaan ei voisi edes kuvitella.

Minusta tuon elimen nimen käyttäminen tuosta mainitusta olennosta on lähinnä pyhäinhäväistys. Myös sen teho, etenkin muille kielille käännettynä, on lähes olematon. Itse henkilön olemuksesta se ei anna oikeastaan mitään informaatiota.

Mitä Putinista käytettyyn epiteettiin sitten oikein pitäisi kuulua? Epiteetin pitäisi mielestäni viitata jotenkin hänen historialliseen rooliinsa ja, sanoisinko, inhimilliseen erikoislaatuunsa.

Politiikassa on aina ollut paljon luonnevikaisia, etenkin narsistisia tyyppejä, jotka ovat joskus saattaneet jopa menestyä hyvin, vaikka ovatkin ihmisinä täydellisiä mulkeroita.

Lisäksi on niitä, joille kokonaisten kansojen tuhoaminen on ollut suoranainen intohimo ja jotka eivät ole halunneet lainkaan säästellä edes omaa kansaansa. Hitler lienee tämän lajin tunnetuin edustaja nykyään.

Miten sitten Hitleriä kannattaisi asianmukaisesti nimittää? Yleisesti käytössä ovat olleet suuruudenhullu, hullu, mieletön, fanaatikko, diktaattori, hourailija ja mitä niitä lieneekään. Eivät ne kovin tai ainakaan tarpeeksi pahoja ole. Joku ahkera henkilö on koonnut 200 Hitlerin haukkumanimeä, mutta eivät nekään oikein tee vaikutusta (ks. Adolf Hitler Nicknames: 200 Funny and Hilarious Names (worthstart.com)).

Usein kyseessä ovat vain väännökset hänen nimestään. Mannerheimkin käytti jossakin kirjeessään Hitleristä niitystä Adoplhus. Pelkät nimet sanovat vähän, tarvitaan myös epiteetti.

Monia väännöksiä on myös Putinin nimestä (ks. Все прозвища и позывные Путина | Патриот | Дзен (dzen.ru)). Nuoruuden aikuisia olivat mol ja krysjonok (koi ja pikku rotta). Myös nimitystä Kaputin ja Haputin näkyy käytetyn. Luokkatoverit käyttivät nimityksiä Putka ja Putja.

Mutta nämä ovat viattomia köllinimiä ja ne uskaltaa julkaista vaikka Venäjällä. Meduza tietää enemmänkin: Путин-хуйло!: Прозвища и клички Путина (putin-khuilo.blogspot.com) .

Tässä vähän: Альфа-журавль
Анти-Собчак.
Бледная Моль
Барин.
БезНавальный.
Ботокс
ВВП («Великий Всемогущий Пу»)
Вице-Собчак.
Великий Манипулятор.
ВоваГаз
Вова Озёрный
Вольдемар Бенитович Медвепутлер Таврический
Вольдемар Путлер
Всебабушкино избранный
Всехпереигрун
Верховный малыш.
Гаагский.
Гном
Главарь хунты
Главный жених России
Дед
Дипломированный лжец
Деменций.
Дон Рэба.
Закомплексованный.
Залупенфюрер.
Злобный карлик. 
ИХТАМНЕ́Т IV Крымский и Новоро́сский (сын Имтамнета III Чеченского, внук Ихтамнета II Афганского, правнук Ихтамнета Корейского).
Капут
Мочок сортирный.
Владимир Грозный.
Диктатор.
Вовка-морковка.
Путан.
Медведолюбивый.
Лапшедел.
Маразматик.
Ватин.
Пуйло.
Обещаю обещать.
Ути-Пути.
Тупин.
Навальнофоб.
Износившийся.
Канцлер Палпутин
Кремлевский пенсионер.
Сказочник.
Сказочный.
Фюрер, стерхфюрер
Бесноватый.
Путин – ла-ла-ла
Позор России.
Премьерзидент
Плешегном™
Педофил
Оккупант.
Обещалкин.

Обнуленный.
Обнулёныш.
Распутин.
Тиран.
Тот, чье имя нельзя называть
Краб.
Среднестатистический.
ГДРовский турист.
Вован Кремлевский.
Посредственность.
Бледная тля.
Всплывший.
Ихтамнет.
Царь-карлик.
Моль, Окурок, Крысенок, Капутин (прозвища из КГБ).
Блаженный.
Путин 
I Крысоликий.
Владимир Таврический
Обиженный.
Профессиональный Враль.
Мутин.
Пукин.
Пахан.
Пыня
Вор.
Саурон.
Олигарх.
Скорбный главой.
Орк.
Раскрученный.
Тин Пу.
Туалетный Путенок™
Враг народа.
Патологический лжец.
Нашист.
Стремянка.
Пожизненный.
Двапутин.
Тараканище.
Друг Кадырова.
Крошка Цахес,
Циннобер.
Мироточивый.
Расхититель в особо крупных.
Лилипутин™
Мстящий всему миру.
Кровавый.
Старик Кабаев.
Плейшнер.
Хан всея Руси.
Цирковой лилипут.
Чекист
Ядерный чемоданоносец
Darth Put In

 

Ellei venäjä suju, kehotan kääntämään koneella. On niissä aika riemastuttavia, kuten Gaagski (Haagin mies), Voldemar Putler, Liliputin, Ydinsalkun kantaja, Našisti, Kansan vihollinen, Örkki, Kansan vihollinen, Mutin, Pukin (puk= pieru), Tsar-karlik (kääpiötsaari), Ihtamnet (einiitäsielläole), Sadunkertoja, Venäjän häpeä, Puilo (vrt. Huilo), Uti-Puti, Navalnofobi, Suuri manioulaattori (vrt. Kahdentosita tuolin Suuri kombinaattori), Diplomivalehtelija ja niin edelleen.

Mikäpä ettei. Suuressa ja mahtavassa venäjän kielessä kyllä ilmaisukykyä riittää.

Mutta kun ajattelen vakavasti ja vastuullisesti sitä, millainen epiteetti tälle tapaukselle sopisi, kun otetaan huomioon, että hän ivallisesti hymyillen kertoo saaneensa aikaan juuri sen, mihin on pyrkinytkin, syöstyään Ukrainan siviilit ja Venäjän ja Ukrainan sotavoimat järjettömään tuhoon ja teurastukseen ja koko maailman tuhon partaalle.

Tulee mieleen, ettei vastaavaa tapausta taida olla löydettävissä ainakaan viime vuosisatojen historiasta. Hitlerkin oli säädyllisempi tässä suhteessa.

Toki tuossa on mukana teatteria, mutta ei se asiaa paranna. Alkeellinenkin inhimillisyys olisi edellyttänyt edes jonkinlaista apologiaa sen saatanallisen tuhon johdosta, jonka juuri hän, eikä kukaan muu on päästänyt valloilleen ja jota hän pyrkii vain laajentamaan.

Aivan rauhallisestikin miettien kyseessä on sen lajin epäinhimillisyys, että sopivan epiteetin olisi kuvattava juuri sitä aspektia. Venäjän kielessä sellainen sana olisi mielestäni izverg (изверг). Sana tarkoittaa hirviötä, jossa inhimillistä voi olla vain ulkomuoto. Kyseessä on ihmisen vääristymä, epäsikiö, jollaista varten on olemassa vielä sana urod, mutta se on paljon kiltimpi. Urod voi olla aivan syyttään epämuodostunut.

Ehkäpä siis venäjäksi joku edellä olevan luettelon nimityksistä ja sen perään epiteetti izverg. Vaikkapa Gnom-izverg tai Tšekist-izverg.  Mutta suotta minä tässä mestaroin, kunhan YYA-hengessä esitän.

En ole tietenkään venäjän kielessä natiivi tai edes filologi, joten ne, jotka ovat, voivat kai korjata, jos ehdotus on epäonnistunut. Suomeksi voisimme sanoa vaikkapa, tuo Putte-piru. Itse asiassa etymologisesti katsoen olisi nimitys hybridi-putte ehkä myös osuva. Alun perinhän hybridi tarkoittaa villisian ja maatiaissian risteytymää. Tämä kuitenkin voisi harmittaa monia viattomia autoilijoita ja muitakin.

Mutta eiköhän Suomenkin kansa vielä keksi jonkin asianmukaisen nimityksen, jos hän alkaa kiinnittää huomiotaan meihin. Toistaiseksihan olemme saaneet olla rauhassa.

 

3 kommenttia:

  1. Mitäpä ihmettä tuossa Putinin käytöksessä on, ylensihän Breznevikin viime vuosinaan itsensä marsalkaksi ja jakeli itselleen komeita kunniamerkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi pitäisi olla ihmettä"? Hän siis toistaa tunnettua historiallista koreografiaa.

      Poista
  2. "Suomeksi voisimme sanoa vaikkapa, tuo Putte-piru. "

    Kannatan! (Vaikka pirulla on tietty diminutiivinen sävy, oliko Putte-perkele/saatana parempi, ensimmäinen rimmaisikin...)

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.