Transvestituura
V.V. Putin on nyt halunnut
hätkähdyttää maailmaa ja erityisesti Eurooppaa pukeutumalla kirjavaan
rivisotilaan asuun, jollaista Suomen armeijassa nimitetään pellepuvuksi.
Ylipäällikkönä hänellä lienee
siihen oikeus. Onhan hän amiraalin univormussakin tepastellut, vaikka hänen
laivastonsa etenkin Mustalla merellä antaa aika harvoja mahdollisuuksia
komentosilloilla komeilla.
Tuo puku näyttää aika uudelta, eikä
varmasti ole toisen maailmansodan aikeinen, syynä saattaa olla, etteivät
esimerkiksi marsalkka vaatteet hänelle lainkaan sopisi, vaikka käytettäisiin
paria tusinaa hakaneuloja. Siinä puvussa Putin näyttäisi taas takapihan pikku
Vovalta, jolla on veljensä viisi numeroa
liian suuret kuteet.
Joka tapauksessa tuo
demonstratiivinen pukeutuminen on historiassa vanha konsti. Kustaa III pukeutui
Kaarle XII:n vaatteisiin tullessaan Suomeen sotaa aloittamaan vuonna 1788 ja
kansalllisrunoilijamme Runeberg kuvaa runossaan ”kuningas” sitä, miten Kustaa
IV Adolf Suomen sodan mennessä poskelleen laitatti päälleen samaiset vaatteet:
"Siis kuninkaallisesti
olemme päättäneet
ja vakaan päätöksemme
myös täyttää tahtoneen;
me, näätte, tuottanehen
olemme puvun sen,
min Leijonamme vihki
Narvalla taistellen."
"Kahdennentoista Kaarlen
nyt kintaat otamme,
sen miesnä, kuninkaana
me tehdä tahdomme,
tuon suuren urhon miekan
vyöllemme sidottaa,
kuin hänkin hämmästyttää
velttoa maailmaa."
Kuninkaalla oli vain kolme
kuulijaa, mutta hän käski kuuluttaa koko kansalle ottaneensa ylleen jo
sankarikuninkaan vaatteet ja miekan, mikä varmaankin antaisi taas potkua
sotaponnistuksiin.
Myös Adolf Hitler pukeutui vanhaan,
rakkaaseen univormutakkiinsa (Kittel), kun hänen viattomaan
erikoisoperaatioonsa Puolassa vastattiin sodanjulistuksella. Kas näin hän
lausui puheessaan 1.9.1939: Ich habe damit wieder jenen Rock
angezogen, der mir einst selbst der heiligste und teuerste war. Ich werde ihn
nur ausziehen nach dem Sieg, oder ich werde dieses Ende nicht erleben!
Se taisi sitten tosiaan olla sama ”pyhin
ja kallein takki”, arvattavasti jo maailmansodan rintamalla hionnut, jota
Johtaja käytti bunkkerissaan vielä sinä vuoden 1945 päivänä, jolloin hän laski
kuulan kalloonsa. Siinäpä meillä sanansa mittainen mies.
Maastopukuinen sota-Putin tuskin
tarvitsee suojaväriään puikkelehtiessaan järjettömän sodan uhrien takia suuttunutta
kansaa pakoon, niin luonnollinen kuin tämä reaktio olisikin. Kansahan on hurahtanut
sille annettuun sotaan ja mitä enemmän ihmisuhreja tulee, sitä pyhemmiksi ne
käyvät.
Tämähän ei vielä ole ollut sotaa,
kertoo Johtaja, gopnikin pokerinaaman säilyttäen. Erikoisoperaatiohan on koko
ajan mennyt suunnitelmien mukaan eikä hirmuisimpia aseita ole käytetty Ukrainaa
vastaan.
Ei niitä ole käytetty myöskään
Venäjää vastaan. Moskova, Pietari ja muutkin suurkaupungit ovat saaneet vielä
peräti säilyttää lämmön- ja sähkönjakelunsakin. Hyökkäykset Venäjän
pääkaupunkeihin ovat tähän saakka olleet pelkkää häirintää, kun taas Kiovaa ja
Harkovaa on moukaroitu juuri ihmisten elinedellytysten tuhoamiseksi.
Mutta gopnikin kasvojen
säilyttämiseksi voidaan saman tein ruveta oikeasti sotimaankin. Euroopalle käy
siinä köpelösti, mutta kuinka käynee Venäjälle? Ehkäpä kansa kiittää polvillaan
uutta tsaaria siitä, että saa antaa elämänsä hänen puolestaan? Sehän olisi
luonnollinen reaktio kognitiivisen dissonanssin voittamiseksi: jos vaaditaan
kaikkein suurimpia uhreja, niin totta maar ne sitten ovat välttämättömiäkin.
Ei yksi miljoona uhria vielä
Venäjällä mitään merkitse. Stalin onnistui tapattamaan lähes 27 miljoonaa, mikä
lienee Guinnesin ennätysten kirjassa jo suurin mahdollinen luku
vanhanaikaisilla konsteilla saavutetuksi.
Marsalkka Žukov (žuk -sontiainen) ei
tunnetusti sotilaita säälinyt ja totesi, että akat tekevät uusia niin paljon kuin
tarvitaan.
Mutta nythän ne eivät enää tee.
Putin on kuvannut, että joka tapauksessa venäläiset pääsevät taivaaseen, mutta
eipä taida hänelläkään olla asiasta valtakirjaa esitettäväksi. Luulen monenkin
mielessä kaihertavan epäilyksen siitä, ettei ehkä pääsekään.
Suuren johtajan kunnia ja maine
kasvavat luonnollisesti sitä mukaa, kuin sodan uhrien määrä kasvaa. Harva
muistaa enää sitä vähänläntää Vovaa, joka huijasi suomalaisia turisteja
jossakin Sadovajan ja Nevskin kulmilla, jossa muistelen sen näköisen tyypin päivystäneen
purukumia ja sukkahousuja kysellen.
Nyt tällä salaisen poliisin filuurilla
on siis päällään ihan oikea sotilasunivormu eikä enää mikään KGB:n sellaista
matkiva vaatekerta.
Ehkäpä se innoittaa kansaa antamaan
viimeisenkin uhrinsa synnyinmaan ja Johtajan hyväksi. Onkohan jo joku kuullut
sotahuudon ”Za rodinu, za Putina!” Se olisi ansaittua, sillä Putinin sota tämä
ehdottomasti on ennen muuta.
Imagoaanhan gopnik tuolla transvestituurallaan,
neologismia käyttääkseni kokee kohentaa ja onhan siinä ollutkin toivomista.
Miten johtajaa ainakin vielä taannoin nimitettiin, selviää internetistä. Vanhan
blogin perusteella nimitykset molivat tällaisia:
perjantai 20. tammikuuta 2023
Putinin oikea nimittäminen
Vladimir Vladimirovitš Putinia
on nyttemmin ymmärrettävistä syistä kunnioitettu lukuisilla haukkumasanoilla.
Erityisessä suosiossa etenkin
ukrainalaisten, mutta myös venäläisten keskuudessa näyttää olevan huilo
(хуйло).
Mielestäni se ei ole lainkaan asianmukainen. Samoin kuin mudak (мудак) se viittaa vain
”mulkkuun”, joka nyt sentään on puolen ihmiskunnan omistama äärimmäisen tärkeä
ja täysin kunnianarvoinen elin, jota ilman koko ihmiskuntaakaan ei voisi edes
kuvitella.
Minusta tuon elimen nimen
käyttäminen tuosta mainitusta olennosta on lähinnä pyhäinhäväistys. Myös sen
teho, etenkin muille kielille käännettynä, on lähes olematon. Itse henkilön
olemuksesta se ei anna oikeastaan mitään informaatiota.
Mitä Putinista käytettyyn
epiteettiin sitten oikein pitäisi kuulua? Epiteetin pitäisi mielestäni viitata
jotenkin hänen historialliseen rooliinsa ja, sanoisinko, inhimilliseen
erikoislaatuunsa.
Politiikassa on aina ollut paljon
luonnevikaisia, etenkin narsistisia tyyppejä, jotka ovat joskus saattaneet jopa
menestyä hyvin, vaikka ovatkin ihmisinä täydellisiä mulkeroita.
Lisäksi on niitä, joille
kokonaisten kansojen tuhoaminen on ollut suoranainen intohimo ja jotka eivät
ole halunneet lainkaan säästellä edes omaa kansaansa. Hitler lienee tämän lajin
tunnetuin edustaja nykyään.
Miten sitten Hitleriä kannattaisi
asianmukaisesti nimittää? Yleisesti käytössä ovat olleet
suuruudenhullu, hullu, mieletön, fanaatikko, diktaattori, hourailija ja
mitä niitä lieneekään. Eivät ne kovin tai ainakaan tarpeeksi pahoja ole. Joku
ahkera henkilö on koonnut 200 Hitlerin haukkumanimeä, mutta eivät nekään oikein
tee vaikutusta (ks. Adolf Hitler Nicknames: 200 Funny and Hilarious
Names (worthstart.com)).
Usein kyseessä ovat vain väännökset
hänen nimestään. Mannerheimkin käytti jossakin kirjeessään Hitleristä
niitystä Adoplhus. Pelkät nimet sanovat vähän, tarvitaan myös
epiteetti.
Monia väännöksiä on myös Putinin nimestä
(ks. Все прозвища и позывные Путина | Патриот | Дзен (dzen.ru)). Nuoruuden
aikuisia olivat mol ja krysjonok (koi ja
pikku rotta). Myös nimitystä Kaputin ja Haputin näkyy
käytetyn. Luokkatoverit käyttivät nimityksiä Putka ja Putja.
Mutta nämä ovat viattomia
köllinimiä ja ne uskaltaa julkaista vaikka Venäjällä. Meduza tietää
enemmänkin: Путин-хуйло!:
Прозвища и клички Путина (putin-khuilo.blogspot.com) .
Tässä vähän: Альфа-журавль
Анти-Собчак.
Бледная Моль
Барин.
БезНавальный.
Ботокс
ВВП («Великий Всемогущий Пу»)
Вице-Собчак.
Великий Манипулятор.
ВоваГаз
Вова Озёрный
Вольдемар Бенитович Медвепутлер Таврический
Вольдемар Путлер
Всебабушкино избранный
Всехпереигрун
Верховный малыш.
Гаагский.
Гном
Главарь хунты
Главный жених России
Дед
Дипломированный лжец
Деменций.
Дон Рэба.
Закомплексованный.
Залупенфюрер.
Злобный карлик.
ИХТАМНЕ́Т IV Крымский и Новоро́сский (сын Имтамнета III Чеченского, внук Ихтамнета II Афганского, правнук Ихтамнета I Корейского).
Капут
Мочок сортирный.
Владимир Грозный.
Диктатор.
Вовка-морковка.
Путан.
Медведолюбивый.
Лапшедел.
Маразматик.
Ватин.
Пуйло.
Обещаю обещать.
Ути-Пути.
Тупин.
Навальнофоб.
Износившийся.
Канцлер Палпутин
Кремлевский пенсионер.
Сказочник.
Сказочный.
Фюрер, стерхфюрер
Бесноватый.
Путин – ла-ла-ла
Позор России.
Премьерзидент
Плешегном™
Педофил
Оккупант.
Обещалкин.
Обнуленный.
Обнулёныш.
Распутин.
Тиран.
Тот, чье имя нельзя называть
Краб.
Среднестатистический.
ГДРовский турист.
Вован Кремлевский.
Посредственность.
Бледная тля.
Всплывший.
Ихтамнет.
Царь-карлик.
Моль, Окурок, Крысенок, Капутин (прозвища из КГБ).
Блаженный.
Путин I Крысоликий.
Владимир Таврический
Обиженный.
Профессиональный Враль.
Мутин.
Пукин.
Пахан.
Пыня
Вор.
Саурон.
Олигарх.
Скорбный главой.
Орк.
Раскрученный.
Тин Пу.
Туалетный Путенок™
Враг народа.
Патологический лжец.
Нашист.
Стремянка.
Пожизненный.
Двапутин.
Тараканище.
Друг Кадырова.
Крошка Цахес,
Циннобер.
Мироточивый.
Расхититель в особо крупных.
Лилипутин™
Мстящий всему миру.
Кровавый.
Старик Кабаев.
Плейшнер.
Хан всея Руси.
Цирковой лилипут.
Чекист
Ядерный чемоданоносец
Darth Put In
Ellei venäjä suju, kehotan
kääntämään koneella. On niissä aika riemastuttavia, kuten Gaagski (Haagin
mies), Voldemar Putler, Liliputin, Ydinsalkun kantaja, Našisti, Kansan
vihollinen, Örkki, Kansan vihollinen, Mutin, Pukin (puk= pieru), Tsar-karlik
(kääpiötsaari), Ihtamnet (einiitäsielläole), Sadunkertoja, Venäjän häpeä, Puilo
(vrt. Huilo), Uti-Puti, Navalnofobi, Suuri manioulaattori (vrt. Kahdentosita
tuolin Suuri kombinaattori), Diplomivalehtelija ja
niin edelleen.
Mikäpä ettei. Suuressa ja
mahtavassa venäjän kielessä kyllä ilmaisukykyä riittää.
Mutta kun ajattelen vakavasti ja
vastuullisesti sitä, millainen epiteetti tälle tapaukselle sopisi, kun otetaan
huomioon, että hän ivallisesti hymyillen kertoo saaneensa aikaan juuri sen,
mihin on pyrkinytkin, syöstyään Ukrainan siviilit ja Venäjän ja Ukrainan
sotavoimat järjettömään tuhoon ja teurastukseen ja koko maailman tuhon
partaalle.
Tulee mieleen, ettei vastaavaa
tapausta taida olla löydettävissä ainakaan viime vuosisatojen historiasta.
Hitlerkin oli säädyllisempi tässä suhteessa.
Toki tuossa on mukana teatteria,
mutta ei se asiaa paranna. Alkeellinenkin inhimillisyys olisi edellyttänyt edes
jonkinlaista apologiaa sen saatanallisen tuhon johdosta, jonka juuri hän, eikä
kukaan muu on päästänyt valloilleen ja jota hän pyrkii vain laajentamaan.
Aivan rauhallisestikin miettien
kyseessä on sen lajin epäinhimillisyys, että sopivan epiteetin olisi kuvattava
juuri sitä aspektia. Venäjän kielessä sellainen sana olisi mielestäni izverg
(изверг). Sana
tarkoittaa hirviötä, jossa inhimillistä voi olla vain ulkomuoto. Kyseessä on
ihmisen vääristymä, epäsikiö, jollaista varten on olemassa vielä sana urod,
mutta se on paljon kiltimpi. Urod voi olla aivan syyttään
epämuodostunut.
Ehkäpä siis venäjäksi joku edellä
olevan luettelon nimityksistä ja sen perään epiteetti izverg.
Vaikkapa Gnom-izverg tai Tšekist-izverg. Mutta
suotta minä tässä mestaroin, kunhan YYA-hengessä esitän.
En ole tietenkään venäjän kielessä
natiivi tai edes filologi, joten ne, jotka ovat, voivat kai korjata, jos
ehdotus on epäonnistunut. Suomeksi voisimme sanoa vaikkapa, tuo
Putte-piru. Itse asiassa etymologisesti katsoen olisi nimitys hybridi-putte ehkä
myös osuva. Alun perinhän hybridi tarkoittaa villisian ja maatiaissian
risteytymää. Tämä kuitenkin voisi harmittaa monia viattomia autoilijoita ja
muitakin.
Mutta eiköhän Suomenkin kansa vielä
keksi jonkin asianmukaisen nimityksen, jos hän alkaa kiinnittää huomiotaan
meihin. Toistaiseksihan olemme saaneet olla rauhassa.
Mitäpä ihmettä tuossa Putinin käytöksessä on, ylensihän Breznevikin viime vuosinaan itsensä marsalkaksi ja jakeli itselleen komeita kunniamerkkejä.
VastaaPoistaMiksi pitäisi olla ihmettä"? Hän siis toistaa tunnettua historiallista koreografiaa.
Poista"Suomeksi voisimme sanoa vaikkapa, tuo Putte-piru. "
VastaaPoistaKannatan! (Vaikka pirulla on tietty diminutiivinen sävy, oliko Putte-perkele/saatana parempi, ensimmäinen rimmaisikin...)
Hauska teksti. Huumori pitää virkeänä.
VastaaPoistaItseäni ärsyttää se, että putin, camouflageissaan keikaroiden luo itsestään pellen, ristiriitaisen pellen.
Näin tavallisena rannikkojääkäri kersanttina tunnen häpeää nähdessäni pelkurilla sotilaan asusteet yllään.
Jos putinilla on useita identtisiä bunkkereita, vain itsesuojelutarkoituksessa ei pikkuputleri asuaan ansaitse....
Putinin lempinimi KGB:sää oli Okurok, tumppi. Siis eräänlainen Stubb. Voisiko tässä olla asia, joka lähentäisi näitä?
VastaaPoistaMinusta Putler on aika osuva nimitys. Vai onko sekin liian "ylentävä"?
VastaaPoistaPuttehan on sotinut jo kohta pidempään kuin Aatu-setä aikanaan, mutta paljon vaatimattomammat ovat liikkeet kartalla olleet.
Paremmin sopii Putlin. Asianomainen itse on ilmoittanut ihailevansa Stalinia, johon verrattuna taisi Aatu jäädä diletantin asteelle.
PoistaMissä mielessä Aatu jäi diletantin asteelle muuten kuin että hän hävisi?
PoistaJuuri siinä - sekä siinä, että läheiset avustajat (Göring, jopa Himmler) pettivät hänet, Stalinia ei kukaan pettänyt...
Poista"Erityisessä suosiossa etenkin ukrainalaisten, mutta myös venäläisten keskuudessa näyttää olevan huilo (хуйло). Mielestäni se ei ole lainkaan asianmukainen. Samoin kuin mudak (мудак) se viittaa vain ”mulkkuun”, joka nyt sentään on puolen ihmiskunnan omistama äärimmäisen tärkeä ja täysin kunnianarvoinen elin, jota ilman koko ihmiskuntaakaan ei voisi edes kuvitella."
VastaaPoistaNiin, onhan se mulkuksi nimittely lopuksikin melko mielikuvituksetonta, eikäpä edes erityisen informatiivistakaan... Vaikka sattuuhan asian tiimoilta toisinaan hupaisiakin kömmähdyksiä, tahattomia tai välin tahallisiakin, kaiketi. Esim. Romaniassa tapahtui eräänkin kerran, että Ceausescun etunimi oli painettu paikalliseen aviisiin muodossa "Niciolae", joka kuulemma on paikallisessa kielessä eräs edellä mainitun elimen diminutiiveista. Kyseinen työtapaturma (?) lienee aiheuttanut sortin verran päänvaivaa jossain Securitaten virkailijoissakin, heh.
-J.Edgar-
Oikeastaan mulkku sopii huonosti, tai siihen pitäisi lisätä minimulkku tai pieni mulkku!
Poista"V.V. Putin on nyt halunnut hätkähdyttää maailmaa"
VastaaPoistaMoskovan TV:ssä on monesti näytetty miten Putin pröystäilee: "Itse Jumala johtaa Venäjää", siis Putinia. Pröystäily on muuten venäläisten tärkeimpiä ominaisuuksia: "Minä tiedän/osaan/ymmärrän kaiken". Kas kun Kiova piti valloittaa kolmessa päivässä, mutta nykymoderninen sota jatkuu jo kohta neljä vuotta.
Putin pröystäilee myös sillä, että hän ei halua vielä ryhtyä neuvotteluihin. Se on keisarillinen päätös! Mutta jotkut venäläiset näyttävät TV:ssä numeroita, että miten paljon on jo tuhottu sotalaitoksia sekä sotaa hoitavia laitoksia. Ukrainalaiset pommit alkavat lentää jo Vladivostokiin asti.
"Pröystäily on muuten venäläisten tärkeimpiä ominaisuuksia"
PoistaMiksi näin? Veikkaan että tämän pröystäilyn synnytti itse bysanttilainen herra nimeltään Iivana IV eli Iivana Julma, joka synnytti totaalisen credon: "Moskova on Kolmas Rooma". Venäläisiä kasvatettiin tällaiseen totaalisuuteen useita vusisatoja ja juuri siksi Lenin ja leninistit onnistuiva järjestämään kaksi maaimansotaa. Vuonna 1910 Lenin tiesi väittää, että maailmansota alkaa hyvin kohta. Ryssät rakastavat sotimista jo useita vuosisatoja.
No tuohon nyt sen verran, että I MS oli kylläkin Euroopan silloisten imperiumien/imperialistien ihan ikioma banaanipotku omaan maaliin. Saattoihan Lenin-setäkin siitä toki jotain höperrellä, mutta tuskinpa hänelläkään sentään kristallipalloa hallussaan oli. Eikä kommareilla (joita ei sanan myöhemmässä merkityksessä ollut vielä tuohon aikaan edes varsinaisesti olemassa, joten lienee täsmällisempää puhua vaikkapa radikaalisosialisteista, tms) enempi kuin anarkisteillakaan, noilla kommarien ns. vihollisveljillä, ollut sotaan johtaneessa varsinaisessa kehityksessä kummoistakaan roolia. Vielä tuohon aikaan ennen v.1914 siis. Suurvaltakilpailuhan se siinäkin lopulta oli asian ytimessä.
PoistaJa jonkin ryssäilyn selittäminen johonkin Iivanaan vedoten on vähän samansukuista historian yhdellä muuttujalla selittämistä ja jälkikäteistä rationalisointia kuin vaikkapa Aatun selittäminen vetoamalla siihen kehitykseen, joka väitetysti sai alkunsa siitä, että Arminius päihitti roomalaiset Teutoburgin metsässä silloin aikoina muinoisina...
-J.Edgar-
"kummoistakaan roolia. Vielä tuohon aikaan ennen v.1914"
PoistaHerra J.Edgar puolustaa Leniniä ja leninistejä, koska ei tiedä, että Karl Marxin sanojen mukaan ("Marx to Ludwig Kugelman". Karl Marx, Friedrih Engels. Collected Works, London, Volume 43, pp. 130-131.) venäläiset aristokraatit Pariisissa kantoivat häntä, Karl Marxia käsillään vuosina 1843-1844. Näin vuonna 1848 "venäläisten aristokraattien" tahdosta syntyikin "Kommunistisen puolueen manifesti", joka määräsi, että maailma kuuluu proletaareille ja proletaarien pitää suorittaa proletaarinen maailmanvallankumous maailmansotien avulla. Kommunistisen puolueen manifesti ehdotti myös kansojen kansallisuuden "häviämisen jouduttamista". Koko maailmassa se oli mahdotonta suorittaa, mutta Neuvostoliitossa totaalinen russifikaatio oli suoritettu.
Hauska blogiteksti jota hauskat kommentit vahvistavat.
VastaaPoistaOngelmani on, että olen vanhemmiten menettänyt paitsi huumorintajuni myös niin suuret tunteet joita mainio blogi ja sen kommentit ilmentävät.
Nämä tietysti ovat yksityisiä asioitani, jotka varsinaisesti eivät tänne kuulu, mutta tulkoot ne mainituiksi, koska yleisetkin asiat ongelmiini vaikuttavat, vaikkapa tämä:
https://www.independent.co.uk/news/world/europe/nato-preemptive-strike-russia-ukraine-hybrid-warfare-b2876123.html
Putin ilmeisesti reagoi juuri näihin puheisiin sanoessaan, että sen sodan jälkeen hänellä ei ole ketään, kenen kanssa neuvotella.
Teatterinokittelua, molemmin puolin, neuvottelujen taustaksi, mutta ei kovin nautittavaa teatteria.
Vähän nautinnon saa tällä hetkellä ajatuksesta, että jos jonkinlainen rauha sattuu syntymään, on kiehtovaa seurata, miten nopeasti toimittajat, perusluonteensa mukaisesti, kääntävät takkinsa.
Ehkä poliitikotkin tekevät niin tai sitten he menevät vaihtoon, kuten tapana on.
Eurooppa näyttää olevan sodan todellinen häviäjä, mutta silti mahdollisen rauhan jälkeen elämä jatkuu tavalla joka oli täysin mahdoton siihen saakka kunnes toteutui.
Suomen ulkopoliittinen johto näyttää jo olevan havahtumassa tähän realismiin.
- P.P. -
Anonyymi 4. joulukuuta 2025 klo 16.35: ”… Teatterinokittelua, molemmin puolin, neuvottelujen taustaksi, mutta ei kovin nautittavaa teatteria … miten nopeasti toimittajat, perusluonteensa mukaisesti, kääntävät takkinsa … Eurooppa näyttää olevan sodan todellinen häviäjä…
PoistaKuule kommentoija, olet ihan väärässä paikassa mielipiteinesi! Pohdintasihan ovat järkeviä!
Tähän blogiin kuuluvat sieluntuskissaan piehtaroivat ja oman menetetyn uskonsa kanssa kihelmöivät skribentit.
Voisitko vähän vihjata, että missä sitä järkevää keskustelua käydään, niin voisi vähän tehdä vertailua?
PoistaEkku 5. joulukuuta 2025 klo 9.32: ”Voisitko vähän vihjata, että missä sitä järkevää keskustelua käydään, niin voisi vähän tehdä vertailua? ”
PoistaTämä on vähän kinkkisempi toiveesi, tämä sinun pyyntösi. Näet, voi niihin järkeviin lähteisiin ja keskusteluihin vedota, mutta tällaisen polun pitkospuut eivät oikein kanna tässä blogissa.
Saattaa tulla vastauksena, vaikka näin: ”… Voi, voi, kun se nyt ei vaan mene perille. Syy voi olla ihan pelkässä tyhmyydessä tai sitten se on pahempaa …”, ja sitten iskee sensuuri.
Vietetään nyt vain rauhallista adventin aikaa rauha sieluissamme.
Jos maastopukua käyttää, niin talven tullen olisi syytä sonnustautua lumipukuun.
VastaaPoistaTiedoksi Herra J.Edgarille.
VastaaPoistaKarl Marx synnytti erittäin tärkeän logiikan, nimeltään "työn tuttavuus", mutta ryssät eivät tarvitse mitään työn tuottavuuksia, koska sotimalla voi saada vaikka mitäkin "hyvää", jopa kommunistisia orjia.
Siunaapa nyt itsesi ja rauhoitu. Jos ]jotain Parta-Kallea on joskus ehkä jossain (missä liekään?) riemusaatossa kannetukin, niin mitäpä siitä sitten? Marxin käsitys venäläisistä ja Venäjästä (ryssistä?) taisi olla (aikalaisekseen) enempi halveksiva kuin erityisen kunnioittava, ja varsinkin 1800-l. Wanhasta Venäjästä (siis ennen vallankumousta 1917
Poistapuhuttaessa ) läpeensä aliarvostava. Vähänkö on maailma muutenkin ns. Gurutokraatteja päällään kantanut, sieltä antiikin aikojen muinaishämärästä?
Ja itse peruskysymystä se ei muuta miksikään; siis miksi I MS ylipäätään syttyi? Mites suuri vaikutusvalta siihen sitten oli, ja kenellä ? (niihin Wanhan Euroopan Imperialisteihin, niihin Keisareihin, Ministereihin, Kapitalisteihin jne. verraten (joihin Wanha Venäjäkin lukeutui silloin, noin lohduksi), jollain Lenin-sedällä, Aatu-jollakin ja Mussolini-jollakin olisi silloin (1914) ollut mahdollisuutta yhtään mihinkään isompaan, sillona.
Joten tyydyn toteamaan: ilman I MS:a ja sitä seurannutta, aikansa populisteja suosinutta taloudellista ja poliittista (toki sotilaallistakin) sekasortoa, kenestäkään noista mainituista ei olisi koskaan tullut kerta kaikkiaan YHTÄÄN MITÄÄN. Pelkkiä turhia alaviitteitä historiassa, tuskin edes sitäkään.
Millä ns vaihtoehtoisella teorialla siis perustelet, että nuo Suuret Luuserit olisivat syypäitä tuohon (tapahtumia edeltäneeseen kehitykseen) I MS:n, olisihan toki kiinnostavaa kuulla sekin sitten. Siis silleen yksityiskohtaisemmin eritellen ja perustellen, ilman tunteiluja. Ja ilman I MS:a ei olisi edes tullut mitään vallankumousta aka Leniniä, , Aatua, II MS:a, eikä muutamia muitakaan sellaisia vitsauksia, noin esimerkiksi.
Vai oliko jokin v. 1900 Eurooppa (tuo aikansa voimanpesä) muka jokin naiivi ja viaton neitsyt, jonka jokin tuntemattomia voimia omaava kamala Jammu-setä sitten vietteli ja teki pahoin...?
(Ja elänyt sentään herroittele minua, mistä sinä minun sukupuoleni tiedät; sen olettaminenhan on nykyisin mitä julmin mikroaggressio, ja voi johtaa vaikka oikeustoimiin, jos huonosti käy...:P) No, en loukkaannu, tämän ainoan kerran...;)
-J.Edgar-.
Hanki elämä.
PoistaNo voi kiitos tuostakin viisaudesta, sitäpä samaa sinnekin. Mutta nyt taidan lähinnä keskittyä tämän käsillä olevan arkipyhän eli itsenäisyyspäivän viettoon, Parta-Kalleista ja Lenin-sedistä viis. Joten samat sinnekin, ja voimia eloon, sano.
Poista-J.Edgar-