Kaukainen vieras

 

Vuosikymmenen takaa

 

      Aittani ovessa on venäläisen taitelijan Nikolai Kopeikinin maalaus ”Merentakainen vieras”. Ostin sen joskus Vasilinsaaren modernin taiteen keskuksesta, Erartasta.

     Kuvassa valtavankokoinen elefantti, jolla on päässään keskiaasialainen tubeteika ja mukanaan ns. maahanmuuttajalaukut eli suuret muoviset kestokassit, on juuri rantautunut mereltä saapuneesta laivasta ja sitä vastassa ovat talonpojat, jotka tuovat sille leipää ja suolaa. Osa on heittäytynyt maahan asti kumartamaan itsetietoisen viekkaasti virnistävää tulijaa (ks. николай копейкин заморский гость - Поиск ).

     Kuvan symboliikkaa ei tarvitse kenellekään avata. Sitä paitsi joskus 1800-luvulla lienee tosiaan tapahtunut niin, että talonpojat, kuultuaan elefantti-nimisen ihme-eläimen saapuneen maahan, lähettivät sen luo lähetystön leipää ja suolaa tarjoamaan.

     Ajat muuttuvat hiljalleen. Jo kolmisenkymmentä vuotta sitten moni ymmärsi, ettei toisesta kulttuurista ja nimenomaan islamilaisesta maailmasta tuleva massamaahanmuutto ole mikään tavanomainen ilmiö, jolla on vain sosioekonomisia seurauksia, siis noiden kivojen pelihetkien ohella.

    Kuitenkin vielä kirjani ”Länsimaisden tuho”(2009) aiheutti ns. hyvien ihmisten taholta peräti kampanjan, jossa sovittiin, ettei minua tervehditä. Aika erikoinen tapaus. Sitä åaitsi se sattui yliopistolla, jossa vastaava olisi  vielä myöhäisellä 1900-luvulla ollut mahdotonta moukkamaisuutta.

     Mutta ajat muuttuvat.

      Täysin erilaista uskontoa ja kulttuuria tunnustava rinnakkaisyhteiskunta on sen jälkeen syntynyt jo moneen maahan ja sitä mukaa normaaleissa länsimaisissa demokratioissa, mukaan lukien pohjoismaat, on jo alettu ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Se on merkinnyt muutosta ilmiön tarkastelussa ja noudatetussa politiikassa.

     Suomi on historiansa aikana ollut yhä uudelleen poikkeustapaus ja on sitä yhä tässäkin suhteessa. Meillä rajoittamattoman maahanmuuton ilosanomaa jaksetaan yhä julistaa ja leimata rasismin polttomerkillä normaalijärkisyyteen viittaavat näkemykset.

     Jotakin sentään on pikkuhiljaa muuttumassa. Tämä blogi kymmenen vuoden takaa kertoo maailmasta, jota ei enää näyttäisi olevan. Irrationaalisen palvova suhtautuminen ”merentakaiseen vieraaseen” ei meillä ole vieläkään loppunut, mutta jotain taitaa silti olla muuttunut.

     Ainakin minä tein sen johtopäätöksen luettuni taas tämän vanhan tekstin:

 

tiistai 1. joulukuuta 2015

Suurmoskeija

 

Suurmoskeija ja lähetyskäsky

 

     Suurmoskeija on tulossa Helsinkiin, ehkä niitä tarvitaan ja siis tehdään kolmekin. Joku mainitsi hiljattain myös luvun viisi, eikä tämäkään luku tietysti mikään yläraja ole.

     On helppo kuvitella, että jo nyt 1,3 miljonaa asukasta käsittävällä pääkaupunkiseudulla voisi moskeijoita olla nykyisten viidenkymmenen (muistanko oikein?) sijasta vaikkapa parisataa. Sen verran varmaan tarvitaan siinä vaiheessa kun muslimeita väestöstä on vaikkapa 10 prosenttia. Joillakin alueilla tämä on jo todellisuutta.

     Kun maassamme jo nyt islam lienee toiseksi suurin uskontokunta ja kun sen aktiivisten harjoittajien määrä saattaa jo ylittää luterilaisen kansankirkkomme aktivistien määrän, voi muuta tuskin odottaakaan kuin lisää moskeijoita. Mutta onko tätä kehitystä tuettava ja jos, niin kenen?

     Mikäli maamme on monikulttuurinen, kuten monesti on todettu ja mikäli tämä tarkoittaa sitä, ettei millään noista kulttuureista ole erikoisasemaa, tulee suurmoskeijoita tietenkin maamme alueelle ennen pitkää kymmeniä ja myöhemmin satoja samaan aikaan kun kirkkoja poistuu käytöstä.

     Esimerkiksi Englannissa on jo islamilaisia kaupunkeja, joissa toimivat sharia-laki ja islamilainen poliisi.

     Moskeijalle näyttää jo lupaillun tonttia Hanasaaresta, eikä tämä tarkoita Espoon vaan Sörnäisten Hanasaarta, uuden Kalasataman asuinalueen vieressä.

     Bahrainin kuningaskunta kuuluu olevan kiinnostunut lahjoittamaan hankkeeseen tarvittavat sata miljoonaa ja myötämieltä ja tukea löytyy jopa Suomen luterilaisen kirkon piiristä. Sieltähän muuten onkin korkeimmalta taholta ilmoitettu, ettei kirkko ole mikään Suomen kansakunnan palvelijaksi tarkoitettu organisaatio, joten asia soveltuu sille luontevasti.

     Moskeijan tarvetta on perusteltu sillä, että se olisi samalla monipuolinen kulttuurikeskus ja toimisi vuoropuhelun areenana. Toisaalta shiiamuslimit, joilla lienee asiasta kokemusta, uskovat, ettei bahrainilainen rahoittajataho ole kiinnostunut mistään vuoropuhelusta, kuten eivät he itsekään. Sen sijaan voidaan odottaa, että salafistijihadistit saisivat näin itselleen mukavan tukikohdan myös meillä.

     Moskeijan paikaksi voisi siis ilmeisesti ainakin virkahenkilöiden mielestä tulla Hanasaari, komeasti meren rannalla.

      Minareetit näkyisivät silloin laivalla saapuville matkustajille jo Kustaanmiekan salmessa. Kelpaisipa silloin oikeauskoisten saapua tällekin kulmakunnalle, ihan kuin kotiinsa. Unohdamme tässä sen, että kysymys oikeauskoisuudesta ei ole yksiselitteinen.

     Moskeijahanketta tukevat kantasuomalaiset varmaankin toimivat hyvässä tarkoituksessa ja ehkä jotkut heistä muistelevat sitä aikaa, kun kommunistinen ideologia väitti olevansa ainoa tieteellinen ja aina oikeassa oleva maailmankatsomus.

     Sitä ei ulkopuolisen kuitenkaan ollut pakko ottaa vakavasti. Kommunistit saattoivat kaikin mokomin perustaa valistustalojaan ja pitää saarnojaan siellä. Pikkuhiljaa he sitten kuitenkin integroituivat yhteiskuntaan ja jossakin vaiheessa peräti järkiintyivät ja halusivat unohtaa koko jutun.

     Ehkä muslimeille kävisi samoin? Kuten kommunistit, myös muslimit edustavat totalitaarista ideologiaa, joka ei tunnusta mitään muuta kanssaan tasa-arvoiseksi. Ehdottoman totuuden haltijoina he pitävät myös heille vieraan yhteiskunnan lakeja ja laitoksia väärinä ja saastaisina. Mutta älkäämme unohtako sitä, että uskonnolla ja kvasiuskonnolla on myös perustavaa laatua olevia eroja.

     Kommunismi oli vain rationaalisen valistuksen projektin huipentuma ja jälkikirjoitus. Sekin oli humanismia vaikka irvokasta.

      Islam sen sijaan on keskiaikainen uskomusten järjestelmä, jossa humanismille tai rationaalisuudelle ei ole edes periaatteessa mitään sijaa. Kyseessä on puhtaasti maaginen antirationalismi, joka on ankkuroitu sukuyhteisön kautta esinationalistiseen kulttuuriin.

     Kommunismi oli periaatteessa sovittamattoman vihamielinen kapitalistiselle yhteiskunnalle, mutta katsoi sen luonnonlain varmuudella vielä tulevan myös kommunistiseksi omien kehityslakiensa myötä.

     Islam taas ei usko tällaisten kehityslakien dynamiikkaan, vaan alastomaan väkivaltaan, miekkalähetykseen eli pyhään sotaan. Kuvitelmat kristinuskon ja islamin ”rauhallisesta rinnakkaiselosta” kapitalismin ja kommunismin tapaan ovat huteralla pohjalla.

     Muutto kristittyjen maille on uskovaiselle muslimille hidzra, pyhä missio, jonka päämääränä on lopulta pakottaa uskottomat Allahin tahtoon eli joko kääntymään islamiin tai jäämään orjuuteen. Moskeija vihollisen maaperällä on sekä tukikohta että voitonmerkki. Siksi suurmoskeijan on sijaittava näkyvällä paikalla ympärillään olevaa tilaa hallitsemassa. ”Hyvät liikenneyhteydet” ovat vain kömpelö tekosyy. Ne näet eivät ole hyvät Hanasaareen. Paljon parempi paikka tässä mielessä olisi jossakin metrolinjan päätepisteessä.

     Kuten suurmoskeijan hallitseva sijainti näkyvällä paikalla, myös muut uskonnolliseksi ymmärretyt symbolit, kuten huivit ja kaavut, ovat haasteita ympäristölle. Ne kertovat, etteivät niiden käyttäjät jaa eivätkä kunnioita asuinmaansa tapoja eivätkä ole aikeissakaan integroitua sen kulttuuriin. Ne ovat kuin graffitit arvorakennuksen kyljessä tai punkkarin kuvottavaksi rakenneltu olemus. Niiden viesti on haaste ympäristölleen.

     Kirkko näyttää haaveilevan vuoropuhelusta oikeauskoisten ja uskottomien välillä. Vuoropuhelu neuvostokommunismin ja maolaisuuden välillä olisi ollut paljon realistisempi ajatus, vaikka sekin oli täysin utopistinen. Edes yhteinen valistustalo brezhneviläisille, maolaisille ja sosiaalidemokraateille ei tainnut toimia missään?

     Mutta mitä ihmettä kirkko tarkoittaa tukemalla suurmoskeijahanketta? Vaatiiko se osallistumisestaan esimerkiksi yhtä nurkkausta, johon voisi sijoittaa kristillisen alttarin? Vaatiiko se ekumeenisten jumalanpalvelusten pitämistä, joissa Jahve-Allahia palvottaisiin vuorotellen kunkin uskontokunnan menoin?

     Tällaista kai voisi pitää vähimmäisvaatimuksena. Näyttää kuitenkin epäilyttävästi siltä, ettei kirkko vaadi yhtään mitään, vaan on valmis ryhtymään Allahin ja Muhammedin käsikassaraksi. Kyseessä on sama kirkko, jonka opissa kerrottiin, että Kristus aikoinaan antoi seuraajilleen lähetyskäskyn: ”menkää ja tehkää kaikki kansat minun alamaisikseni!”

     Muhamettilaisia ei kai meikäläisen perinteen mukaan kannata pakkokäännyttää. Mutta monet näyttävätkin haluavan luopua islamista, mikä sattumoisin on myös ilmeisen toimiva keino välttää palautus islamilaiseen maahan.

     Kaiken järjen mukaan kirkon olisi nyt maksimaalisesti hyödynnettävä tätä markkinarakoa. Vakavasti otettavat tarkkailijat ovat myös katsoneet, että muhamettilaisen maailman suurin este modernisoitumiselle on islam.

      Ellei kirkon piirissä uskota, että kristinusko olisi islamia parempi ja oikeampi uskonto, voitaisiin ainakin uskoa siihen, että se nykyisessä muodossaan edistää modernisaatiota toisin kuin islam, joka jarruttaa sitä.

     Mikäli siis haluamme hyvää muhamettilaisille kanssaveljillemme, käännyttäkäämme heitä kristinuskoon! Perustakaamme tulijoille rippikouluja ja kutsukaamme heitä yhteiselle ehtoolliselle!       Suuri osa juutalaisista integroitui aikoinaan omiin asuinmaihinsa omaksumalla kristinuskon. Silloin heitä myös lakattiin uskontonsa takia syrjimästä, esimerkiksi tsaarin Venäjällä.

     On todennäköistä, että islam on taas meidän aikanamme tietynasteinen syrjintäperuste, mitä ei pidä selittää ”rasismilla”.

      Toki jo normaali terve järki aiheuttaa perusteltuja ennakkoluuloja muhamettilaisia ryhmiä kohtaan, olkoonkin, ettei sellaisiin yksilötasolla olisi pienintäkään perustetta.

      Niinpä kristinuskon omaksuminen on integrointiin halukkaan muslimin kohdalla ehkä parasta, mitä hän voi tehdä. Rohkaiskaamme siis sitä sen sijaan, että tukisimme maamme islamisoitumista!

     Missä ovat brosyyritelineet, joissa muslimeille kerrotaan kristinuskon perusideoista ja kehotetaan saapumaan niitä käsitteleviin opintopiireihin? Missä ovat feissarit, jotka jakavat kristillistä materiaalia muhamettilaisen näköisille kulkijoille? Missä ovat kitarakuorot, jotka esittävät Siionin virsiä moskeijoiden ovilla?

       Jos meille vieras muhamettilaisuus on täällä yhä demonstratiivisemmin esillä, on kai absurdia, että kantakansallisuuden uskonto keskittyy kannattamaan sitä sen sijaan, että toisi esille omaansa.