Juutalaiset, toiset
juutalaiset ja Lutherkin
Tapani Harviainen, Karl-Johan
Illman, (toim.) Juutalainen kulttuuri. Otava 2003, 475 s.
Vasta nyt tuli tartuttua kirjahyllyssäni
hakuteoksena maanneeseen kirjaan, joka kannattaa kyllä lukea läpikin. Sitä olen
tekemässä
Juutalaisten historia ja kulttuuri on erittäin
monitahoista ja tämän kokoomateoksen lukuisat artikkelit valottavat kukin jotakin
puolta asiasta. Toistoa tulee runsaasti, mitta se on vain hyväksi.
Juutalaiset ovat jakaantuneet ja jakaantuvat
yhä lukuisiin ryhmiin, jotka eivät välttämättä ole keskenään lainkaan hyvissä
suhteissa. Jopa sellaisella asialla kuin sionismilla on ollut sekä kiivaat
puokustajansa että vastustajansa.
Juutalaisia kansaryhmiä on sangen kirjava
joukko. Yleensä tunnetaan Espanjasta lähtöisin olevat tai siis sen maan kautta
kulkeneet ja juutalaisespanjaa eli ladinoa aikanaan puhuneet sefardit, joka on
pienempi ryhmä ja toisaalta juutalaissaksaa eli jiddišiä puhuneet ashkenasit,
jotka Saksasata siirtyivät muun muassa vainojen takia itään, erityisesti Puolaan
ja Puolan jakojen myötä osaksi Venäjän keisarikuntaa.
Nykyisen Venäjän ja Keski-Aasian alueella
oli jo toista tuhatta vuotta sitten ollut kasaarien valtakunta, jonka yläluokka
tunnusti juutalaista uskoa. Siitä tiedetään vähän, mutta erilaiset hörhöt puhuvat
siitä sitäkin enemmän.
Juutalaisuuden ryhmät ovat monenkirjavia,
jokainen omine erityispiirteineen, jotka asattavat olla hyvinkin suuria. Myös
mustien juutalaisten ryhmiä on tunnetrusti olemassa. Amerikkalaisten mustien
juutalaisten jumalanpalveluksessa on gospelin piirteitä.
Venäjällähän juutalaisista käytettiin
virallisesti attribuuttia judejski, mikä tarkoitti juutalaisen uskon tunnustajaa.
Käytännössä puhuttin jampuhutaan heprealaisista, jevrej, vaikka heidän
kielenään ei ollutkaan heprea -ivrit- jaan jiddiš.
Jiddiš eli juutalaissaksa on yleisesti
ottaen saksan taitoiselle suunnilleen yhtä selvää kuin Vienan karjalan murre
suomalaiselle, eli sitä pystyy ymmärtämään, mikäli pystyy sitä lukemaan. Yleensä
jiddišiä nimittäin kirjoitettiin heprealaisilla kirjaimilla, Neuvostoliitossa sen
sijaan latinalaisilla.
Mitä nykyhepreaan tulee, sen henkiin
herääminen ja tuleminen Israelin viralliseksi kieleksi on yksi Israelin ihmeistä.
Toki nykyheprealla on erityispiirteensä tuohon muinaiseen Israelin ja Juudean
kieleen verrattuna Klassisesta hepreasta tunnetaan vain noin 7000 sanaa.
Nykykielessä niitä on kymmeniä tuhansia.
Nykyään hepreaa puhuu noin viisi miljoonaa
ihmistä, vaikka sen taito monilla lienee jäänyt puolikielisyyteen. Joka
tapauksessa se on nykyään suuri juutalaisia etenin Israelissa yhdistävä tekijä.
Vielä sata vuotta sitten sitä osattiin yleensä vain passiivisesti, nyt sitä
myös puhutaan.
Juutalaisten uskonnolliset ryhmät ovat tänä
päivänäkin monet, kuten ne olivat olleet jo Raamatun aikoina, eikä keskinäinen
yhteisymmärrys välttämättä ole lainkaan kehuttava. Ortrodoksijuutalaiset
tunnetaan kaikkialla pukeutumisestaan ja heidän keskuudessaan kukoistaa hasidistinen
mystiikka, jossa esiintyy hihhuleille ominaisia transsitiloja
Varsinaisesti uskontoon syvennytään
Talmudin parissa, joka on luonteeltaan väittelevää, eikä julistavaa, joten
vaikka juutalaisuus toisaalta sisältää myös ajatuksen kaikenkattavasta
jumalallisesta ilmoituksesta, on siinä toisaalta myös intellektuaalinen piirre.
Vanhoillisten, ortodoksiaan pyrkivien
virtausten ohella tärkeitä ja niitä tärkeämpiäkin ovat olleet reformijuutalaisuuden
kaltainen virtaus ja nykyään myös suuntaus, jota nimitetään konservatiiviseksi.
Juutalaisten piirissä on ollut sekä pyrkimystä assimiloitumiseen, että sen
ankaraa vastustamista.
Pari vuotta sitten edesmennyt Tapani
Harviainen kirjoittaa tässä kirjassa juutalaisvainoista, joita tunnetaan jo
Vanhan Testamentin ajoilta, jolloin juutalaine diaspora oli yhtä omaleimainen
ja ympäristöstään erottuva kuin se oli joskus sata vuotta sitten Euroopassa.
Juutalaisvainoja
tapahtui siis jo antiikin aikoina, ja myös sen jälkeen, kun muhamettilaiset
olivat valloittaneet juutalaisten asuma-alueita. Muhammed piti juutalaisia ja
kristittyjä ”kirjan kansana”, jota ei tarvinnut tuhota, vaan jota voitiin
sietää alempiarvoisten ”dhimmien” roolissa, veroa maksavina ja jatkuvien
nöyryytysten ja rajoitusten kohteina.
He olivat toisen luokan kansalaisia, joille
kuului myös jatkuvasti osoittaa tämä asia, mutta henkensä he yleensä saivat pitää.
Cordoban suuri verilöyly vuode n 1000 paikkeilla oli tässä suhteessa poikkeus.
Kristityt tulivat usein huonosti toimeen
juutalaisten kanssa ja ristiretkien yhteydessä toimeenpantiin suuria juutalaisvainoja.
”Katolisten hallitsijoiden” Ferdinandin ja Isabellan toimeenpanema juutalaisten
karkotus Espanjasta on hyvin tunnettu. Silloin juutalaiset yleensä muuttivat Osmanivaltakunnan
alueelle, mutta myös pohjoiseen, kuten Hollantiin.
Juutalaisvainoja tapahtui Euroopassa
kautta keskiajan, esimerkiksi Mustan surman aikana, jolloin juutalaisista tehtiin
syntipukkeja ja heitä syytettiin kaivojen myrkyttämisestä.
Vaikka juutalaisia koko ajan asui esimerkiksi
Saksassa, heitä usein vaadittiin pitämään vaatetuksessaan erityisträ merkkiä,
josta heidät saattoi tunnistaa.
Laajoja ja perusteellisia juutalaisten karkotuksia
tapahtui 1290 Englannissa, 1306 Ranskassa, 1492 Espanjassa 1497 Portugalissa
1501 Provencessa ja 1495 Lietttuassa.1500-luvun alussa juutalaiset oli
karkotettu lähes kaikista katolisista maista, merkittävinä poikkeuksina Puola
ja Napoli.
Idässä Ukrainan hetmanin, Bogdan
Hmelnitskin johtaman kasakoiden kapinan yhteydessä toimeenpannuissa pogromeissa
menetti henkensä ehkä jopa 100 000 juutalaista.
Saksassa juutalaisten elämään toi helpotusta
uskonpuhdistus, joka kiinnostui myös heprean kielestä, raamattua kun piti osata
lukea.
Vuonna 1523 ilmestyneessä kirjoituksessaan
Martti Luther korosti Jeesuksen juutalaisuutta, kehotti suhtautumaan
juutalaisiin ystävällisesti ja odotti heidän kiinnostuvan puhdistetusta
uskosta.
Pettymyshän siitä seurasi ja kirjoituksessaan
”Juutalaisista ja heidän valheistaan” vuonna 1542 Luther jo vaati juutalaisten
karkottamista, synagogien polttamista ja muuta vastaavaa.
Kuten Harviainen toteaa, Lutherin juutalaisvastaisen vaiheen ajatukset eivät juurtuneet
luterilaisuuteen, mutta ei voitane sanoa, että juutalaiset olisivat saaneet myöskään
mitään erityistä suosiota heidän keskuudessaan, erinäisiä tänäkin päivänä tuntemiamme
lahkokuntia lukuun ottamatta.
Oliko ja onko juutalaisuus sitten uskontokunta
vai rotu, sikäli kuin haluamme tuota termiä käyttää, tarkoittamassa geneettistä
yhteenkuuluvuutta eli samoista esi-isistä polveutumista?
Juutalaistenkin piirissä asiasta on ollut
kahta mielipidettä, mutta ”rotua” on aina korostettu ennen muuta. Myös
maallistuneita juutalaisia on pidetty ja pidetään juutalaisina, mikäli heillä
on juutalainen äiti, jiddiš mame. Itse asiassa kai pitäisikin sitten puhua
yhteisistä juutalaisista esiäideistä?
Kuten tiedämme, juutalaisten todellinen
pääpaikka on nykyään Israelin ohella Yhdysvallat, jossa asui vuonna 1992 5,6
miljoonaa juutalaista (Israelissa vuonna 1995 4,5 miljoonaa). Ranskassa heitä
oli vuonna 1992 noin 530 000 ja Englannissa 300 000.
Juutalaisuuden merkitys koko 1900-luvun
maailmankulttuurille ja etenkin amerikkalaisuudelle on ollut aivan keskeinen
(vrt. Vihavainen:
Haun jewish century tulokset ).
Luvut ovat tietenkin jo muuttuneet ja nykyiset
määrät voi tarkistaa wikipediasta.
Kiitos kirjoituksesta, täytyisi laittaa jo ennestään täydelle lukulistalle. Juutalaisten osuus luonnontieteen Nobelni palkinnon saaneista on huomattava.
VastaaPoista"Juutalaistaustaiset henkilöt ovat voittaneet yli 220 henkilökohtaista Nobel-palkintoa, mikä on noin 22 prosenttia kaikista historian Nobel-palkinnoista".
VastaaPoistaJuutalaisia on maailmassa n. 15 miljoonaa, joten meillä suomalaisilla pitäisi olla yli 70 Nobel- palkintoa kaapeissamme!
Arabit ovat saaneet 7 Nobelia ja niitä meillä pidetään ylivertaisina sivistyskansoina ja meidän pitäisi omaksua mahdollisimman paljon heidän kulttuuristaan.
Saska Saarikoski kertoi eräässä HS- jutussaan arabimaissa luettavan keskimäärin 6 minuuttia vuodessa, kun länsimaissa luetaan 2.000 minuuttia vuodessa.
Tämä voi tuntua rasismilta, mutta kuvitelkaa luvut toisinpäin ja googlaamalla saatte heti tuhansia artikkeleita suomalaisen miehen loputtomasta väkivaltaisuudesta ja kuinka suomalaiset miehet ovat maailman väkivaltaisimpia petoja.
Kulttuureilla on laadullisia eroja. Ja ne ovat hyvin pysyviä ylisukupolvisesti.
VastaaPoista