Tyhmyys, ylpeys ja ennakkoluulo

 

Tyhmyys ja ennakkoluulo

 

     Tyhmyys kuuluu normaalin ihmisyyden kirjoon ja sen voidaan todeta noudattavan tunnettua Gaussin käyrää, mitä sen ns. syvyyteen tulee.

     Tyhmyyttä ei siis pidä solvaavasti nimittää epänormaaliudeksi, saati poikkeavuudeksi, mikäli ajattelemme sen julkisen toteamisen käyttöä arvottavassa mielessä.

     Itse asiassa siitä on myös pyritty tekemään hyvettä, vaikka en vielä olekaan huomannut erityisiä ylpeilyjuhlia järjestettävän nimenomaan sen kunniaksi. Luulen, että niiden ilmaantuminen on vain ajan kysymys.

     Käytännössä tyhmyydestä on useimmiten kielteisiä seurauksia ja vanhan sanonnan mukaan siitä jopa sakotetaan, mitä lienee pidettävä äärimmäisen epäoikeudenmukaisena ja luulen, että sen seuraukset nykyaikaisessa hyvinvointivaltiossa olisi, jos mahdollista, jäännöksettä siirrettävä yhteiskunnan korvattaviksi.

     Nykyään on joka tapauksessa jo havaittavissa voimakas suuntaus kohti yleistä solidaarisuutta tyhmyyden kanssa ja julkinen valta on yhä useammin pyrkinyt ainakin tekeytymään tyhmäksi, ellei sitten ihan oikeasti sitä ole. Joskus asian laita on vaikea selvittää. Itselleni on jäänyt siitä sangen vaikuttavia muistoja Atlantin tuolta puolen (ks. Vihavainen: Haun tyhmäksi tekeytymisen tärkeydestä tulokset ).

     Tyhmyyttä voidaan todeta ja määritellä eri tavoin, mutta vastaansanomaton sen tunnusmerkki on, mikäli henkilö, joka on havainnut tietyn asian aina seuraavan tietystä toisesta asiasta, ei ota tästä opikseen, vaan jatkaa yhä uudelleen toistaa saman asian toistamista ja odottaa, että saisikin aikaan jotakin muuta.

     Tuollaisessa tapauksessa hylätään se empiirisesti saavutettu informaatio, jota voidaan nimittää ennakkotiedoksi (ks. Vihavainen: Haun ennakkotieto tulokset) ja toimitaan sen sijaan toiveajatteluun luottaen. Töysin alastonta kieltäytymistä  selvien tosiasiooden tunustakisesta on usein havaittavisa. Niisä enemmän tuossa edellisessä linkissä.

      Tässä tulemme myös kysymykseen yleisen ja erityisen suhteesta. Se on periaatteessa niin yksinkertainen, että sen ainakin jonkin tasoista ymmärtämisetä edellytettiin aikoinaan jo lastentarhassa

     On aikakaudellemme syvästi tyypillistä, että asiaa on nyttemmin alettu hämärtää jopa korkeakouluasteella ja alettu salakuljettaa terveen järjen tilalle tyhmyyttä suorastaan kvasitieteellisten doktriinien avulla.

Tästä olen jo joskus blogannut, enkä huomaa asiaan olevan olennaista lisättävää:

 

tiistai 15. toukokuuta 2018

Yleisen ja erityisen suhde aikakautemme oloissa

 

Jospa nyt sentään yleistettäisiin

 

     Aina silloin tällöin kuulee sanottavan, reaktiona johonkin typeryyteen, ”ei saa yleistää”. Tällöin saattaa kyseessä olla vaikkapa jonkin torvelon käytös, jonka johdosta toinen samanlainen tekee johtopäätöksen: ”no sellaisiahan ne kauhavalaiset/perniöläiset/puumalalaiset nyt ovat!”

     Tässä tapauksessa yleistäjä tekee johtopäätöksensä olemattoman pienen otoksen pohjalta. Useimmiten se onkin tarkoitettu vitsiksi, mutta aika avuton se siinäkin lajityypissä on.

     Yleistäminen on kuitenkin kaiken tieteellisen ja siis pätevyyttä tavoittelevan ajattelun ydin. Miten se tapahtuu, opittiin ainakin ennen vaikkapa sosiologian metodikursseilla. John Stuart Millin induktiivisen päättelyn säännöt pätevät yhä ja halukkaita kehotetaan tutustumaan niihin.

     Tieteellisellä yleistämisellä, eli siis pätevällä johtopäätösten tekemisellä ei pyritä ennakkoluuloon, vaan ennakkotietoon. Sen torjuminen puolestaan on osoitus ennen muuta ja suurella varmuudella tyhmyydestä eikä esimerkiksi korkeasta moraalista, kuten nykyään näytään vihjailevan.

     Kun ihmiset ovat kysymyksessä, ei ennakkotietoa ole kovin suuressa määrin mahdollista saada yksilöstä. Ryhmien kohdalla se sen sijaan onnistuu usein varsin hyvin.

     Niinpä tiedämme paljon keskimääräisyyksiä ja tyypillisyyksiä erilaisista ryhmistä. Yksilöiden -ryhmien jäsenten- kohdalla ne tietysti toimivat huonommin tai ei lainkaan. Nehän perustuvat todennäköisyyksiin, ja saattavat osoittautua yksittäisissä tapauksissa aivan vääriksi, vaikka ne suuremmassa populaatiossa olisivat hyvinkin suuria.

      Niinpä onkin syytä torjua ennakkoluulot eli yksilöä koskevat käsitykset, jotka on tehty viiteryhmän perusteella. Mikäli samalla torjutaan ennakkotieto, joka on tutkimuksella kyseisestä ryhmästä hankittu, sanotaan samalla hyvästit tieteelliselle ajattelulle.

     Yleistäminen siis on sekä tarpeellista että välttämätöntä, kuten jo terve järki sanoo. Se ei toimi yhdestä tai parista yksilöstä yhteisöön päin, mutta kyllä silloin, kun kyseessä on riittävä määrä yksilöitä, jotka muodostavat relevantin otoksen.

      Se ei toimi myöskään mekaanisesti ryhmästä yksilöön päin, vaikka ryhmää koskeva ennakkotieto antaakin rationaaliselle havainnoijalle tiettyjä odotusarvoja, jotka perustuvat todennäköisyyksiin ja niillähän tieteellinen ajattelu joutuu usein operoimaan. Tietoa, rationaalisuutta, on syytä tässäkin arvostaa ajattelun ja toiminnan lähtökohtana, eikä korvata sitä esimerkiksi sentimentaalisuudella.

     On jokseenkin masentavaa seurata, miten alkujaan amerikkalaiset muodit muuttuvat irrationaalisiksi normeiksi ja saavat vankan aseman myös Euroopassa, meilläkin.

     Parhaillaan saadaan nauttia ilmoituskampanjasta, jossa kunnioitusta ansaitseviksi ajatellut henkilöt kertovat ennakkoluuloistaan, jotka tulkitaan rasistisiksi. Rasismin taas ilmeisesti oletetaan olevan jonkinlainen synti henkeä vastaan, jota ei saa anteeksi enempää tässä elämässä kuin tulevassa, sen sijaan, että sitä pidettäisiin esimerkiksi huvittavana takapajuisuutena.

     Noissa esitetyissä tapauksissa näyttää olevan kysymys yksinkertaisesti enemmän tai vähemmän rationaalisista odotuksista, jotka eivät sitten pitäneetkään paikkaansa.

      Ilmeisesti kampanjaan saadut henkilöt häpeävät syvästi rationaalisuuttaan ja pyytelevät sitä anteeksi vihjaisten samalla, että pieni rahalahja oikealle taholle voisi toimia aneena, joka pelastaa myös lukijan sielun, mikäli hänelläkin on esiintynyt taipumusta rationaaliseen ajatteluun.

     On aika surkeaa, että alkeellisia terveen järjen piiriin kuuluvia asioita on saatu noinkin pahasti sotkettua myös tässä maassa, jossa perinteisesti on vältetty vouhotuksia. Kyseessä tuntuu olevan oire suuresta kulttuuri-ilmiöstä, joka on myös läpikotaisin politisoitunut. Ja politiikassahan kaikki keinot näyttävät nykyään olevan sallittuja.

     Kukapa ei muistaisi tuota kuuluisaa hihamerkkijuttua, jossa kysymys etnisestä profiloinnista nostettiin esille ja vaadittiin myös meillä siirtymistä amerikkalaiseen käytäntöön, jossa rationaalinen ajattelu on kiellettyä ja jopa kriminalisoitua, mikäli asia koskee etnisiä ryhmiä.

     Mutta suo siellä, vetelä täällä. Tämän päivän lehdestä luin, miten laajaksi on meilläkin paisunut se barbaria, joka tunnetaan tyttöjen ympärileikkauksen nimellä. Muuan somalityttö peräti syytti Suomen valtiota siitä, ettei se suhtaudu asiaan vakavasti ja rankaise silpomisesta. Niinpä typerät raakalaiset saavat jatkaa toimintaansa, jonka heidän yhteisönsä näköjään hyväksyy.

     Se, miksi asia painetaan villaisella, johtuu siitä, että se rajoittuu tiettyihin ryhmiin, jotka eivät kuulu kantaväestöön. Mikäli toisin olisi, saisimme taatusti lukea paljonkin suurista oikeudenkäynneistä ja paheksumisen myrsky kohtaisi järjettömän ja ihmisvihamielisen barbarian harjoittajat. Rasismiahan tässä pelätään, totesi uhri. Siinäpä sen mentaliteetin hedelmiä.

     Sokea oikeus tirkisteleekin siis tässä tapauksessa silmäliinansa raosta ja sallii yksille sen, mitä toisille ei missään tapauksessa sallittaisi. Tässä taidetaan olla kaukana siitä ihanteesta, että kieltäydyttäisiin näkemästä ihmisten ihonväriä ja etnistä alkuperää.

     Paluu barbariaan ei tapahdu yhdellä rysäyksellä, vaan pitkällä kitinällä. Sen välttämättömiin ehtoihin taitaa kuulua arvojen ja arvoarvostelmien suhteellistaminen: kukapa voisi tuomita toisten tapoja? Saako edes käyttää leimaavia sanoja? Pitäisikö sana barbaria kieltää? Tai, hei! Miksi se pitäisi sallia?

     Kun barbaaristen instituutioiden ensin annetaan pesiytyä maahamme ja sitten kielletään tuomitsemasta niitä, on tie auki muullekin irrationaalisuudelle. Olennaista siinä on rationaalisen ajattelun kieltäminen ja esimerkiksi ennakkotiedon leimaaminen ennakkoluuloksi.

     Siitä on vain askel siihen, että ensin kielletään rationaalinen ajattelu yleensä ja sen myötä irrationaalisten uskomusjärjestelmien arvostelu. Sen jälkeen voidaankin jo vaatia myös ulkopuolisia osoittamaan mille tahansa mumbo-jumbolle rituaalista kunnioitusta.