maanantai 14. lokakuuta 2019

Venäläinen historian oppikirja


Ajanmukainen oppikirja

О.В. Волобуев, С.П. Карпачев, П.Н. Романов: История России 10. Начало XX – начало XXI  века. Учебник. «Дрофа», «Вертикал». Москва 2018, 367 с.

Tämä kirja on Venäjän uusien ns. kulttuuristandardien mukainen oppikirja, jonka Venäjän Tiedeakatemia on hyväksynyt.
Didaktisesti kirja on aika kunnianhimoinen ja pyrkii panemaan oppilaan ajattelemaan itse, mitä edesautetaan lukuisilla kysymyksillä ja dokumenttikatkelmilla. Toki opettajan panos on tällä luokka-asteella välttämätön eikä tietenkään kannata odottaa kovin paljon nuorison kyvyltä hahmottaa historiallisia kokonaisuuksia. Yritys aktivoida nuoria joka tapauksessa ansaitsee tunnustusta.
Ajanmukaista on, ettei ns. Lokakuun vallankumousta enää nosteta esille suurena, myönteisenä tapahtumana tai edes vallankumouksena sinänsä. Kyseessähän oli kaappaus, joka oli vastoin kansan enemmistön ns. perustavan kokouksen vaaleissa osoittamaa tahtoa. Tuota kokousta, jonka bolševikit hajottivat, käsitelläänkin perusteellisesti.
Sotien ja vallankumouksen vuosia kutsutaan yhteisnimellä ”suurten järkytysten vuodet”. Juuri sellaisethan taannoin näkyvästi esille nostettu pääministeri Stolypin oli halunnut estää.
Venäjän kansalle ”järkytykset” olivat kovaa aikaa, mutta kirja huomaa myös myönteiset puolet ja jopa sen pelotteen merkityksen, jota bolševikkivalta merkitsi ulkomaiden riistojärjestelmille, jotka saivat aiheen korjata yhteiskuntapolitiikkaansa.
Toki ”Venäjän avioliitto vapauden kanssa” tuotti käytännössä kaikkea muuta kuin niitä ihania tuloksia, joita siltä oli odotettu. Kyseessä oli tosiaan uusi sekasorron aika, russkaja smuta, kuten Anton Denikin sitä kutsui. Samaa mieltä oli suuri(n) osa Venäjän intelligentsijan huippukerroksesta eikä asiaa jätetä koululaisillekaan salaisuudeksi.
Kirjassa kerrotaan myös siitä, miten USA lahjoitti nälkää näkeville 28 miljoonaa puutaa (448 tuhatta tonnia) viljaa, mutta tuoni korjasi siitä huolimatta vuosina 1921-22 1-5 miljoonaa henkeä nälän ja sairauksien uhrina.
Kollektivisoinnin aiheuttaman nälänhädän uhreina kerrotaan vuosina 1932-33 menehtyneen Ukrainassa, Pohjois-Kaukasiassa, Volgan varrella ja Kazakstanissa eri arvioiden mukaan 2,7-4,5 miljoonaa henkeä.
Kaameita lukuja ei pysähdytä enempää selittämään, mutta oppilailta kysytään kuitenkin, mikä oli nälänhädän syynä, mikä on tämän ilmiön nimenä Ukrainassa ja liittyikö asia nälkäalueiden kansalliseen rakenteeseen.
”Terrorikoneistolle” on omistettu lyhyt luku ja siinä muun muassa otetaan esimerkiksi tietty vankileiri ja sen väkiluvun ja kuolleisuuden muutokset.
Vuosien 1937-1938 osalta kerrotaan kahdessa vuodessa vangitun 1,6 miljoonaa henkeä ja ammutun 680 000. Luvut ovat normaaleja tutkimuksen käyttämiä. Samassa yhteydessä mainitaan myös ns. ”kansalliset operaatiot”, joita kerrotaan sovelletun muun muassa korealaisiin, saksalaisiin, puolalaisiin, romanialaisiin ”ja muiden kansallisuuksien edustajiin.
Noiden muiden joukossahan olivat myös suomalaiset, mutta toki vielä monet muutkin.
Toisen maailmansodan esihistoriasta esitetään asiallisesti ns. Molotovin-Ribbentropin sopimus ja siinä sovittu Euroopan jako. Artikkelissa todetaan tasapuolisesti myös, että sopimus näytti vihreää valoa Hitlerin hyökkäykselle Puolaan ja että se antoi myös Hitlerille tilaisuuden toteuttaa sotaisia suunnitelmiaan.
Kirkassa todetaan myös Puolasta liitetyillä alueilla tehdyt puhdistukset, joissa erityisesti puolalaiset kärsivät ja siinä selostetaan myös Katynin teloitukset kommunistipuolueen politbyroon määräyksestä.
Suomen talvisota käsitellään rajansiirrosta syntyneen kiistan ratkaisuna. Erikoista kyllä, kiistanalaiseksi alueeksi mainitaan Viipurin kaupunki.
Sodan kerrotaan tulleen Neuvostoliitolle kalliiksi. Suomeen verraten se menetti kolme kertaa enemmän miehiä kaatuneina ja vielä enemmän haavoittuneina ja paleltuneina. Sota johti myös Neuvostoliiton poliittiseen eritykseen, kun se erotettiin Kansainliitosta. Suomi läheni sen johdosta Saksaa ja liittyi sen hyökkäykseen vuonna 1941.
Kuten tavallista on tällaisissa yhteyksissä ollut, jatkosota sivuutetaan parilla maininnalla.
Mitä suursotaan muuten tulee, korostetaan itärintaman merkitystä, mikä ilmenee esimerkiksi siellä olleiden divisioonien määrästä. Lend-lease apu mainitaan ja sen mukana tulleet 3000 lentokonetta, 4000 tankkia ja 20000 kuorma-autoa.
Avun todetaan olleen erityisen tärkeää silloin, kun Neuvostoliiton sotatarviketeollisuus oli evakuoinnin johdosta toimintakyvytöntä. Myös elintarvikeapu oli hyvin tärkeää.
Kirja päättyy vuoteen 2014. Itsenäisyyden aukion (Maidan nezaležnosti) mielenosoitusten taustalla kerrotaan olleen sekä sosiaalisia, korruption vastaisia, että poliittisia vaatimuksia, mutta myös nationalistisia tunnuksia ja mielialoja. Ulkomaiden roolista ei puhuta.
Janukovitšin paettua muodostettiin Ukrainassa kirjan mukaan laittomasti uusi hallitus ja siinä yhteydessä jopa hajotettiin perustuslakituomioistuin, joka oli julistanut toimeenpanevan vallan laittomaksi.
Krimillä aktivoitui samaan aikaan kansallinen liikehdintä Venäjään liittymiseksi ja kun syntyi uhka eri mielipidesuuntien törmäyksestä, päätti Venäjä väliaikaisesti huolehtia rauhan turvaamisesta tuolla voittopuolisesti venäläisellä niemimaalla. Verenvuodatus saatiinkin estettyä.
Myöhemmin pidetyssä kansanäänestyksessä Krim ja Sevastopol ilmaisivat halunsa liittyä Venäjään, mistä solmittiinkin sopimus.
USA ja EU eivät krimiläisten mielenilmauksesta huolimatta hyväksyneet tapahtunutta.
Asiaa mutkisti vielä Itä-Ukrainassa syntynyt, hallituksen nationalistiseen politiikkaan reagoinut vastarintaliike, jota Kiev pyrki väkivalloin kukistamaan.
Lännessä syntyi asian johdosta venäläisvastainen rintama, jonka tarkoituksena oli ”rangaista” Venäjää siitä, että krimiläiset liittyivät venäjään ja ettei Itä-Ukrainassa suurin osa kansaa hyväksynyt Kiovan nationalismia.

Kirja kertoo, että kahden vuosikymmenen aikana syntynyt Venäjän ja lännen kumppanuus lähes raukesi nyt tyhjiin. Venäjä on ulkoministeri Lavrovin toimesta yrittänyt jatkuvasti rauhoittaa tilannetta ja saada osapuolet kunnioittamaan Minskin sopimusta aselevosta, kertoo kirja.
Entisenä historianopettajana ymmärrän hyvin, miten vaikea rooli kirjan kirjoittajalla on ollut. Opettajallekin kirja on haastava, joskin myös varmaankin palkitseva. Tunneilla on ilmeisesti pakko käyttää apuna lukemistoja, joista voi hakea lisätietoja.
Peruskoulun oppikirja ei koskaan voi olla mikään suoranainen tutkimuksen tuote, vaikka ei sen myöskään sovi olla sen perusasioiden kanssa ristiriidassa.
Moni taisi jo taannoin olla kovin huolissaan siitä, millainen uudesta oppikirjasta tulee, kun vallan vertikaalin vyöryttämän gleichschaltungin odotettiin korvaavan vanhojen oppikirjojen pluralismin uudella, kenties totalitaarisella materiaalilla.
Suomalainen tekisi tosin tämänkin oppikirjan luultavasti toisin ja onhan etenkin sen painotuksissa yhtä ja toista sellaista, jota jää hieman ihmettelemään.
Historian tarkoituksena on kuitenkin ennen muuta antaa nuorille eväitä sen ymmärtämiseksi, miten tähän nykymaailmaan on oikein tultu. Ei tämä mikään huono suoritus ole.

4 kommenttia:

  1. Sivumennen sanoen: talvisodan kohdalla esitetään lapsille kysymys: Mitkä olivat talvisodan syyt ja seurtaukset? Miksi Suomea ei onnistuttu sovjetisoimaan? (Почему не удалось сделать Финляндию советской?)

    VastaaPoista
  2. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä lapset vastaavat?
    Voisi esittää samat kysymykset suomalaislapsille ja vertailla tuloksia.

    VastaaPoista
  3. Niinhän se on, että historialla, varsinkin kouluopetuksessa on poliittinen puolensa yhteisten kertomusten uusintajana. Viime sotien osalta sellaiseksi yllättävän tasapuolinen. Ekkun kommentiin voi yhtyä.

    "Miksi Suomea ei onnistuttu sovjetisoimaan?"

    Oikea vastaus: mitään sellaista maata ei onnistuttu sovjetisoimaan, jota puna-armeija ei ensiksi onnistunut valtaamaan. 

    VastaaPoista
  4. "Venäjän kansalle ”järkytykset” olivat kovaa aikaa, mutta kirja huomaa myös myönteiset puolet ja jopa sen pelotteen merkityksen, jota bolševikkivalta merkitsi ulkomaiden riistojärjestelmille, jotka saivat aiheen korjata yhteiskuntapolitiikkaansa."

    Tämä klisee merkitsee ainoastaan perinteistä bolshevistista/venäläistä itsetyydytystä/onanismia/masturbaatiota maailman-historiallisesta merkityksestä: jos ei olisi ollut bolshevismia, niin ei olisi ollut myöskään hyvinvointiyhteiskuntia Lännessä.

    Siis politiikka pyörittää maapalloa. Talous on tietoisesti jätetty kokonaan pimentoon, nimenomaan työn tuottavuus. Venäjällä vain harvat tietävät, että Fordin henkilöautot halpenivat halpenemistaan tuotannon järjestämisen, teknologian ja työn tuottavuuden paranemisen myötä.

    Siksi varmaankin Länttä pidettiin Venäjällä jo vanhastaan määtänevänä yhteiskuntana, sillä Venäjällä ei ollut varoja moiseen tuottavuuteen.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.