Vanhoja muistellessa

Vanhoja muistellessa

Aug. Schauman, Kuudelta vuosikymmeneltä Suomessa I.Uusi, kuvitettu painos. K.J. Gummerus 1924, 297 s.

August Schauman (1826-1896) oli lehtimies ja poliitikko, joka muistetaan erityisesti Hufvudstadsbladetin perustajana. Hänen muistelmiensa ensimmäinen osa kattaa nuoruusvuodet aina vuoteen 1850 saakka ja keskittyy erityisesti yliopiston ympärille.

Suomen yliopisto, joka oli siirretty Turusta Helsinkiin, olikin tuohon aikaan Suomen kaiken henkisen elämän ja kehityksen varsinainen dynamo. Sen piirissä levisivät eurooppalaiset aatevirtaukset ja kehittyivät kansalliset pyrinnöt.

 Itse asiassa koko määrällisesti vähäinen sivistyneistömme näyttää etenkin ennen vuotta 1840 olleen myös laadullisesti varsin matalalla tasolla. Aatteellisessa suhteessa vallitsi ”äänetön talttumus”. Kuitenkin näihin aikoihin alkoi vähitellen herätä se, mitä voidaan nimittää kansalaismieleksi, vaikka lehdistökin ulotti vielä vaikutuksensa vain hyvin pieneen joukkoon.

Kaiken taustalla vaikutti kuitenkin pelko. Suomen asema oli turvaton hallitsijanvakuutuksista huolimatta ja ajatus Suomen loukkaamattomista perustuslaeista ei suinkaan kuulunut sivistyneistön, saati rahvaan normaaleihin olettamuksiin.

Venäläisyys oli pienessä Helsingissä voimakasta, mitä vaikutelmaa lisäsi varuskunnan suuruus. Kanssakäyminen venäläisten kanssa ei ollut vilkasta, vaikka heihin suhtauduttiin ilman sen kummempia intohimoja.

Nikolai I:n aika muistetaan virkavaltaisuuden kukoistuskautena, jolloin Helsingissä ei uskallettu päästää minkäänlaista pamauksia siinä pelossa, että ne Pietarissa kuulostaisivat tykinlaukauksilta.

Jöötä pitämässä olikin usein upseereita, jotka olivat karaistuneet jo vuoden 1812 sodassa ja sittemmin Kaukasian ja Puolan rintamilla, joku heistä vielä muisteli myös tapaamistaan Napoleonin kanssa. Näihin sotilaisiin kuului vielä myös Krimin sodan aikainen kenraalikuvernööri Berg, joka sen jälkeen siirtyi kapinallisen Puolan käskynhaltijaksi.

Varsin keskeinen teema muistelmissa on kansallishengen herääminen. Schauman oli itse ruotsinkielinen, kuten lähes koko sivistyneistö. Yli 400 ylioppilaasta suomalainen sukunimi oli vain neljällä ja kaksi heistä oli välillä kantanut sitä ruotsinnetussa muodossa.

Toki nimen ruotsalaisuus ei vielä suinkaan merkinnyt mitään puhujan kielen tai identiteetin kannalta. Suomihan oli täynnä sotilaiden jälkeläisiä, joilla oli kaikilla ruotsinkieliset nimet, vaikka he eivät koskaan olisi osanneet ruotsin sanaakaan.

Tosiasia kuitenkin oli, että kaikki sivistykselliset oikeudet oli vain ruotsin kielellä, jota maassa puhui vain yksi seitsemäs- tai kahdeksasosa väestöstä.

Kansallisten herättäjien sanoma löysi maalinsa. Myös puhtaasti ruotsinkieliset ja jopa Ruotsista tänne muuttaneet innostuivat maan oman kielen vaalimisesta ja sen opettelemisesta. Normaalitapauksessa tuoreet fennomaanit kuitenkin osasivat suomea vain vajavaisesti ja käyttivät normaalisti ruotsia.

Tämä tilanne synnytti tietenkin myös kitkaa. Ruotsinkielisellä taholla tietyissä piireissä pelättiin, että suomen kielen oikeuksien myötä koko kulttuurin taso romahtaisi ja ruotsi menettäisi sille kuuluvat oikeudet.

Toisaalta, kertoo kirjoittaja, suomen kielen taidottomuutta alettiin kansallisesti heränneissä piireissä hävetä. Sujuva suomi sen sijaan herätti ihailua ja suorastaan hämmästyttävää oli, kun eräässä seurassa ensi kertaa pidettiin suomenkielinen puhe, johon vastattiin samalla kielellä ja loppujen lopuksi vietiin koko kokous läpi suomeksi.

Suomen kieli oli kansakunnan kieli ja sen vaaliminen merkitsi myös kansan asian ymmärtämistä ja kannattamista.

Venäjä oli tietenkin se kieli, jonka mahdollinen tuleminen maan valtakieleksi häämötti taustalla. Sitä kammoksuttiin, eikä sinänsä sympaattinen professori Jakov Grot ollut opiskelijoiden keskuudessa suosittu. Onneksi hänen kollegansa ja seuraajansa, suuri keksijä ja Suomen ystävä Baranovski huomasi, ettei pakolla saada aikaan mitään. Venäjästä oli tehtävä vapaaehtoinen aine.

Tosin tämäkään ei auttanut. Suurin osa opiskelijoista ei oppinut venäjää enempää kuin kyrillisten kirjainten lukeminen edellytti, todistaa Schauman. Poikkeuksia toki oli ja monet aatelispojathan loivat uran Venäjän armeijassa, kuten tiedämme.

Schaumanin kuvauksessa ilmenevät useimmat perusasiat ovat nykyään tulleet tutuiksi 1800-luvun yleisesityksistä. Sellaisia ovat keisarivierailut höyrylaivoilla ja sellaisen kunniaksihan Kauppatorilla yhä on ns. Keisarinnan kivi, jonka ihastuneet helsinkiläiset kustansivat.

Yleistä tietoa on myös 1840-luvun kylpyläkausi, jolloin Pietarin hienosto saapui Helsinkiin viettämään vapaa-aikaa, kun pääsy Eurooppaan vaikeutui. Kuvaukset ylioppilaselämästä ja Kaisaniemen roolista siinä, saksalaisten teatteriseurueiden merkityksestä kaupungin kulttuurielämälle ja muut vastaavat teemat esitetään omakohtaisena kokemuksena.

Monet henkilökuvat kansallisista suurmiehistä ja myös jo unohtuneista aikansa vaikuttajista on piirretty hyvin eläviksi, eikä kirjoittajan voi sanoa yleensä sortuvan puoluekiihkoon, joka selvästi vääristäisi potretteja.

Vieraista kielistä kirjoittajan lähipiirissä harrastettiin ranskaa ja saksaa sekä myös tanskaa. Tanskalainen kulttuuri olikin tuohon aikaan Euroopan huipulla, mikä maassa myös ymmärrettiin. Englantia kirjoittaja harrasti pienessä piirissä, mutta se oli ilmeisestikin vähemmän tunnettua, vaikka sen taitajiin kuului muun muassa Geog August Wallin, suuri arabialaisen kulttuurin tutkija.

Ruotsin kieli oli tietenkin kotikielenä hallinnassa ja muodosti sillan vanhaan emämaahan, johon oli vältettävä osoittamasta kohtuuttoman suurta mielenkiintoa -ettei Pietarissa vain hermostuttaisi.

Kuvaukset osakuntaelämästä, promootioista, ylioppilaiden maaseutumatkoista, juhlista ja muista elämän kohokohdista ovat arvokkaita, samoin ajan arkipäivään liittyvät.

Jo aikanaan pidettiin hieman huvittavana sitä, että vielä vuonna 1850 latinan rooli yliopistossa oli niin hallitseva. Kirjoittaja laati pro exercition latinaksi, puolusti ”keskiaikaista” harjoitusväitöstä latinaksi ja kirjoitti vielä pro gradunsakin latinaksi.

Siirtyminen ruotsiin oli noissa oloissa jo edistysaskel. Lainopillisessa tiedekunnassa ruotsi olikin jo voimissaan.

Mutta nyt oli myös suomen kieli tulossa, ja sitä edesauttoi myös kansallisesti herännyt ruotsinkielisen sivistyneistömme osa. Ilman sen suorittamaa innostunutta ja uhrautuvaa työtä kansamme nykypäivä olisi kovin toisenlainen.