Alas lehmät?

Ahdistettu lehmä

Helsingin yliopiston opiskelijaravintolat, joita muuten on aika paljon, ovat sitten päättäneet luopua naudanlihan pitämisestä tarjolla asiakkailleen.

Tämä on hyvin linjassa sen kanssa, että ne, jotka ruokaa tekevät ja sitä myyvät arvelevat nykyään jo aivan yleisesti oikeuksiinsa kuuluvan päättää siitä, mitä asiakas saa valita.

Miten monessa paikassa enää voi saada kermaa kahviinsa ja miten monessa taas ylhäältä käsin on päätetty, ettei sitä nyt teille anneta. Itseänne näet vahingoitatte, kun ette omaa parastanne kuitenkaan ymmärrä. Sitä paitsi maito maistuu ihan tai ainakin melkein kermalta, kun sen osaa oikein oivaltaa. Niinpä me päätämme myös teidän osaltanne, kun meitä kerran ohjaa suurempi viisaus.

Ikävä vain, että nuo viisaudet tuppaavat olemaan lyhytikäisiä. Maitorasvan kauhistuksesta vaahdottiin takavuosina kuin kyseessä olisi ilmestyskirjan peto. Nyt on yllättäen havaittu, että terveellistähän se on, kun taas kaikenkarvaiset margariinit ovatkin kovin epäilyttäviä.

Vain joku onneton eilispäivän epistolatekstiin jämähtänyt muinaisjäänne on vielä äskettäin halunnut kieltää maidon lapsiltakin… Voidaanhan koirakin opettaa vaikka vegaaniruualle, sanovat saarnamiehet. Mikäpä estää kokeilemasta lapsillakin?

Mutta nythän ei tainnutkaan olla kyse terveellisyydestä, vaan ilmastosta. Naudan sorkat, katsokaas, jättävät hirmuisen hiilijalanjäljen, joka raskaana kamelinvarpaana painaa sen hyödyntäjiä.

Tämän luokan typeryyteen on turha yrittää vastata millään järjen argumenteilla. Ei sillä ole merkitystä, että Suomen lehmien tuottamat kasvihuonekaasut eivät heilauta maailman lämpötilaa minnekään, ei vaikka nuo naudat kaikki heti hävitettäisiin.

Kysehän on tuosta Ukko-Paavon mainitsemasta sisällisestä tunnosta. Kun se saadaan toimimaan, ovat asiat syntisen kannalta järjestyksessä. Jos se puuttuu, puuttuu sen mukana kaikki.

Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin meidän kosminen merkityksemme tässä murheen alhossa, jossa kiusaukset päivästä päivään saavat meidät kuolaamaan. Juuri tästä syystä meillä jätetään lapsetkin tekemättä, eikä tämä ole vitsi.

On siis vähintäänkin kohtuullista, että valistunut tyrannia saa päättää kaikkien hallintoalamaistensa puolesta, mitä heillä on oikeus syödä, ainakaan tuohon tuettuun opiskelijahintaan. Toki kyse ei ole orjista ja aina jää jäljelle mahdollisuus mennä läheiseen ravintolaan syömään mitä lystää. Eivät ne lounaiden hinnat niin kalliita ole.

Kun ihminen kuitenkin tarvitsee liharuokaa, muun muassa aivojensa takia, voisi hän kai vielä kuitenkin saada myös omasta, oikeaoppisesta ravintolastaan sianlihaa, ellei se voisi loukata ketään. Ettei vain jotain tapahtuisi, как бы чего не случилось, kuten Tšehov sanoi.

Mutta kun se taitaakin loukata jotakuta.

Uskaltaisinpa ennustaa, että kyseinen laitos ennen pitkää ryhtyy tarjoamaan lihapuolella ainoastaan lampaan lihaa ja kun nyt profeetaksi rupean, niin ennustan, että sen täytyy sitten myös olla halalia.

Lisäksi tietenkin tarjolla on oleva soijaa ja riisiä, jotka kuskataan tänne maailman ääristä ja rasittavat siellä ympäristöä aivan suhteettomasti. Mutta se ei tapahdu täällä meillä.

Maanviljely ilman karjanlantaa on kuitenkin turmion tie, kuten jo ammoin oivallettiin. Itse asiassa karjaa ennen suurta voibuumia pidettiinkin ennen muuta siksi, että se tuotti lantaa, tuota pellon valoa. Yhdessä kuivikkeiden kanssa se myös lisäsi multavuutta tai ainakin esti sen häviämistä.

Nythän on ennustettu, että humuskerros häviää 60 vuodessa…

No, kaikenkarvaisia ennustajiahan täältä ei ole puuttunut, mutta kyllä jo terve järki sanoo, että myös multavuudesta olisi huolehdittava, eikä vuosisadasta toiseen siirrettävä pellon antimia vessojen kautta meriin.

Mutta tässä onkin jo sitten toinen paniikin aihe, jota sopii märehtiä erikseen, kunhan ensin on selvitty tuosta lehmien pirulliseksi maalatusta kirouksesta, joka lepää meidän ja jälkipolviemme yllä. Siitähän näemmä pyritäänkin sitten tekemään selvää kertaheitolla.

Mitä sanoikaan arvossa pitämäni ajattelija Kozma Prutkov: todellisuuden olemuksen voi ymmärtää vain valtion palveluksessa. Valtio antanee kyllä ratkaisut myös lanta- ja humuskysymykseen, sitten kun ne vuorostaan aiheuttavat paniikkia.

Kuitenkin varsinainen ongelma piilee sillä suunnalla, josta meille tarjoillaan ilouutisia päivästä päivään. Nyt avautuu taas uusi Mall, joka on aivan erityisen kansainvälinen, koska koko maammekin sitä nyt on (ajatella!). Siellä riittää tavaraa ja taas tavaraa kaikkiin oikkuihin, haluihin ja tarpeisiin ja ellei noita jälkimmäisiä ole, niitä tehdään. Ihanaa, eikös vaan.

Noin puolitoista vuosisataa sitten muistaakseni Nikolai Tšernyševski jakoi ihmiset muutamaan ryhmään. Kohtuullisesti toimeentulevat pikkuporvarit kuuluivat siihen ryhmään, jolla oli varaa syödä kerran viikossa lihakeittoa. Suuria ostoskeskuksia (tyyppiä gostinyi dvor) oli kyllä, mutta kiusaus ostaa tarpeetonta oli pieni, kun ei ollut varaa tarpeelliseenkaan.

Sitä paitsi kulttuuri ei suinkaan yllyttänyt tarpeettoman haalimiseen, saati sen hankkimiseen velaksi. Sen laatuinen uskonto, mammonismin moderni muoto eli konsumerismi syntyi vasta tällä vuosisadalla.

Itse asiassa todellinen mammonismin kukoistuskausi alkoi meillä vasta taistolaiskauden jälkeen. Sitä ennen edistyspiireissä pidettiin varakkuutta ja jopa hyvää toimeentuloa nolona asiana ja ihailtiin köyhyyttä.

Vähävaraiset eivät tietenkään jakaneet tällaisia näkemyksiä, vaan pyrkivät kaikin mokomin parantamaan tilannettaan.

Niinpä meilläkin jo suunnilleen 1960-1970-luvulla alettiin saada kanaa joka pataan ja pian myös kirjoloheksi kutsuttua forellia. Äärimmilleen halpuutettu Norjan lohi rynnisti sen jälkeen ihan tavalliseksi arkiruoaksi, joka saattoi löytää tiensä jopa akateemisen pätkätyöläisen pöytään (vrt. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=kana ).

Muistan hyvin, ettei lihaa 50-luvulla jatkuvasti hampaissa jauhettu kaikilla arkiaterioilla. Soppa (herne- klimppi-, kesä- mustikka-, jne.) tai puuro oli normaali pääruoka ja sen kanssa haukattiin leipää. Toki leipään pantiin voita päälle, toisin kuin vielä 1800-luvulla, jolloin se oli ennen muuta myyntitavaraa tai kuului veroparseleihin.

Mutta sehän oli jo kunnon elintasoa eivätkä puutostaudit ahdistelleet, kun maitoa sai ympäri vuoden. Kevätväsymys tosin vaivasi monia, mutta asiaa autettiin sitruunoilla ja alppiaurinkolampuilla.

Vasta 1960-luvulla ruvettiin toden teolla tuomaan kaiken maailman kaukomaiden hedelmiä tuoreina jäähdytyslaivoilla tai peräti lentokoneissa. Kukapa muistaa pienet kanarialaiset lentobanaanit?

Niin, että olisihan tässä varaa karsia kohtuuttomasta lihan määrästä. Lihakeitto pari kertaa viikossa on joka tapauksessa kohtuutta, jonka moittimisen voi jättää maailmasta vieraantuneille hihhuleille.

Ja kunnon pihviä juhlapäivinä ei korvaa yhtään mikään. Sen päällä valkosipuli- tai yrttivoi kruunaa nautinnon ja ilman nautintoja tämä elämä olisi vain tyhjä ja typerä vitsi vegaanin rukouskirjasta.

Sitä paitsi, se muistakaamme, ei se lehmä ole mikään saastainen otus, joka hävittää pitäisi. Koko juustojen kiehtovan maailman tekee mahdolliseksi ennen muuta lehmän pötsin toiminta. Juokaamme sen kunniaksi raikas kefiirimalja ja siunatkaamme parasta kumppaniamme eläinkunnassa, tuota viisauden ja rauhallisuuden perikuvaa, jota itämailla on opittu arvostamaan.