Vladimir -isä aurinkoinen

Vladimir – aurinkoinen

Stalinia lienee sanottu ”aurinkoiseksi” vain Suomessa. Tietääkseni ei ole tutkittu, mistä tämä nimitys on meillä peräisin, ehkäpä se on sota-ajan tuotteita ja pilkallisessa mielessä käytetty. Venäjältä en ole sitä löytänyt.

 Sen sijaan kaikkien tuntema ihmisaurinko on Venäjällä suuriruhtinas Vladimir - Krasno Solnyško, kaunis, tai upea aurinko. Voi sen ajatella myös punaista aurinkoa tarkoittavan ja asialle on sikälikin perusteita, että sankari oli perso alkoholille.

Yhtä kaikki, Vladimir I Pyhä eli Vladimir Svjatoslavovitš Suuri, Novgorodin ruhtinas ja Kiovan suuriruhtinas oli se henkilö, joka valitsi venäläisille uuden uskonnon ja kastatti kiovalaisensa Dneprissä vuonna 988.

Tämä urotyö oli ilman muuta hänen kaikkein merkittävimpänsä ja sillä oli seuraukset vuosituhanneksi, ehkä voi jopa sanoa vuosituhansiksi. Venäjän kastamisen ohella Vladimir sai vielä muutakin aikaan. Imja Rossija-ohjelman 500 sankarin kirja mainitsee vjatitšien, radimitšien ja jatvagien kukistamisen, sodat petšenegejä, Volgan Bolgariaa, Bysanttia ja Puolaa vastaan, alueen laajentamisen ja Kiovan linnoittamisen. Tämän todetaan lisänneen muinaisen Rusin kansainvälistä auktoriteettia. Kirkko pitää Vladimiria apostolien veroisena (ravnoapostolnyi) pyhänä.

Vladimir-aurinkoinen on siitä merkittävä hallitsija, että hän myös seikkailee lukemattomissa kansantarinoissa, bylinoissa, jotka vilisevät erilaisia taruhahmoja, väkevästä Ilja Murometsista kauppiaaseen ja laulajaan, Sadkoon. Merkillistä on, että suurin osa näistä lauluista on 1800-luvulla koottu Pohjois-Venäjältä, erityisen paljon Karjalasta Kižin tienoilta, vaikka itse tapahtumat sijoittuvat tuhannen kilometrin päähän Kiovaan ja tuhannen vuoden takaiseen aikaan.

Tarinat siitä, miten ortodoksisesta uskonnosta tuli Venäjän uskonto, lienevät kaikille pääpiirteissään tuttuja. On silti kiintoisaa katsoa, miten asiat esitettiin Nestorin kronikassa (Povest vremennyh let).

Vladimir ei ollut suinkaan Venäjän ensimmäinen kristitty, sellainen oli ollut jo hänen isoäitinsä Olga, ovela ja kova hallitsija, joka menestyi toimissaan. Vladimir oli kuitenkin karski soturi eikä lämmennyt uudelle uskonnolle ennen kuin sai kokea sen ihmeen, että JHV paransi hänen silmäsairautensa. Lisäksi kaste oli ehtona avioliitolle Bysantin keisarin tyttären kanssa.

Kuten tunnettua, Vladimirin kastaminen tapahtui Korsunissa (Khersonesos), nykyisellä Krimillä, mihin muuan nykyisempi Vladimir on syystä tai toisesta viitannut. Krim ei kuitenkaan ollut Rusin aluetta, vaan vain sen väliaikaisesti Bysantilta valloittama.

Vladimirin mummo, kuten myös monet hänen alamaisensa, etenkin varjagit, olivat siis kastettuja kristittyjä. Tämä ei vielä edistänyt hurskauselämää kovinkaan pitkälle eikä taannut kristinopin tietoja. Kuten kronikka kertoo, Vladimir oli suuri syntinen, joka oli muun muassa tappanut veljensä. Lisäksi hän oli kovin irstas. ”Vaimoja hänellä oli Vyšgorodissa kolmesataa, Belgorodissa kolmesataa ja Berestovossa, jota nykyään nimitetään Berestovojeksi, kaksisataa. Hän oli lihanhimossaan kyltymätön ja hän harjoitti haureutta naitujen naisten kanssa ja raiskasi neitsyitä. Hän rakasti naisia kuten Salomo, sillä kerrotaan, että Salomolla oli seitsemänsataa vaimoa ja kolmesataa jalkavaimoa. Salomo oli viisas, vaikka kohtasikin lopulta tuhonsa. Mutta tämä oli typerä, vaikka hankkikin ennen kuolemaansa itselleen ikuisen pelastuksen” (Marja-Leena Jaakkolan suomennoksen mukaan kuten muutkin tämän blogin lainaukset).

Uskonasiat alkoivat syystä tai toisesta kiinnostaa Upeaa Aurinkoa ja hän kuunteli muhamettilaisia bolgaareja, jotka kertoivat, etteivät saa juoda viiniä eivätkä syödä sianlihaa, mutta kuoltuaan sen sijaan tyydyttää himonsa sitsemänkymmenen kaunottaren kanssa. Muhammed oli bolgaarien mukaan sanonut, että täällä maan päällä oli antauduttava kaikenlaisille riettauksille. ”Ja he laskettelivat sellaisia valheita, että niistä ei voi häpeämättä kirjoittaa. Vladimir kuunteli heitä, koska hänkin rakasti naisia ja rietasta elämää. Mutta hän ei pitänyt ympärileikkauksesta eikä halunnut kieltäytyä sianlihan syönnistä saatikka viinistä. Hän sanoi ’Juominen on venäläisten ilo, ilman sitä emme voi elää’”.

Saksalaisten katolisten usko kuulosti Vladimiristä jonninjoutavalta eivätkä juutalaiset vakuuttaneet. Heidän jumalansahan oli sallinut ajaa heidät hajalleen ympäri maailmaa. Halusivatko he venäläisille samaa kohtaloa?

Sitten Vladimirin luokse tuli kreikkalainen filosofi, joka ei näköjään malttanut pidättäytyä kilpailijoidensa panettelusta. Muhamettilaisia bolgaareja hän nimitti kansoista kirotuimmaksi ja Sodoman asukkaisiin verrattavissa oleviksi. Heidän uskonsa häpäisi taivaan ja maan ja tavat olivat sikamaisia: ”Sillä veden, jolla he ovat pesseet alaruumiinsa, he valuttavat suuhunsa ja hierovat sillä partaansa ja tekevät sen Muhammedin kunniaksi. Samoin tekevät heidän vaimonsa ja he tekevät vieläkin iljettävämpää…” Sen kuultuaan Vladimir sylkäisi maahan ja sanoi: ’Inhottavaa’.”

Tässä kohtaa tulee mieleen, että tarinat venäläisten itsensä omituisista peseytymistavoista, jotka hieman muistuttivat kreikkalaisen tässä esittämiä, tulivat ainakin kerran esille eräässä viime sotien suomalaisessa propagandaohjelmassa.

Yhtä kaikki, myös eri uskontojen jumalanpalvelukset poikkesivat erittäin paljon toisistaan. Vladimirin lähettiläät kertoivat, että bolgaarien jumalanpalvelus oli kelvoton: ”Tehtyään kumarrukset bolgaari istuu katse harittaen kuin vähämielisellä, eikä siellä ole iloa eikä onnea, vain murhetta ja hirvittävä löyhkä. Heidän uskonsa on huono.” Myös latinalaisten menot vaikuttivat varsin jonninjoutavilta.

Kreikkalaisten jumalanpalvelus sen sijaan oli niin loistokas, etteivät lähettiläät tienneet, olivatko taivaassa vai maan päällä. He eivät edes osanneet selittää kokemaansa, tiesivät vain sen, että ”Jumala oli siellä ihmisten kanssa ja että heidän jumalanpalveluksensa on parempi kuin missään muussa maassa. emme pysty unohtamaan sitä kauneutta, sillä jokainen ihminen, joka on saanut maistaa makeaa, ei sen jälkeen enää ota karvata, emmekä mekään voi enää jäädä tänne.” Pajarit sanoivat: Ellei kreikkalaisten usko olisi hyvä, ei isoäitisi Olga olisi ottanut sitä omakseen ja hän sentään oli kaikkia muita viisaampi”.

Venäjän kastaminen tapahtui Kiovassa, joka oli Venäjän (Rusin) kaupunkien äiti ja jonka kukkuloita itse apostoli Andreas oli kerran käynyt siunaamassa. Puiset epäjumalankuvat, joihin kuuluivat muun muassa Perun eli Piru ja Volos eli Veles, kaadettiin ja hinattiin Dnepriin. Matkalla niitä häväistiin ruoskimalla.

Kun kansa oli kastettu Dneprissä, alkoi myös valistuksen valo levitä kautta Rusin. Siten toteutui ennustus, joka kuului näin: ”Ja sinä päivänä kuulevat kuurot kirjan sanoja ja mongertajien puhe käy selkeästi”.

”Ja paholaisen muisto hävisi humisten, mutta Herra elää iankaikkisesti, lauloivat Venäjän pojat ylistystä Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, ja vanhurskaat miehet ja uskovaiset naiset, tämä Jumalan valitsema uusi kristikansa, joka otti kasteen ja teki parannuksen syntien anteeksi saamiseksi, kiroaa pahat henget.”

Vladimir itse oli valistunut, samoin hänen poikansa ja hänen maansa, arvioi kronikoitsija.

Eikä tässä kyllin. Kun petšenegit löivät hajalle Vladimirin pienen družinan ja suuriruhtinas itse vaivoin pelastui piiloutumalla sillan alle, hän lupasi pelastuakseen rakentaa kirkon Vasiljevoon pyhän kirkastuksen (preobraženie) kunniaksi, ”sillä päivä, jolloin taistelu käytiin, oli Kristuksen kirkastumisen päivä. Vältettyään vaaran, Vladimir rakensi kirkon ja järjesti suuret juhlat, joita varten pantiin kolmetuhatta kannua mesijuomaa.” Juhlia Krasno Solnyško järjesti enemmänkin ja jakeli niissä köyhille herkkuja ja rahaa valtion kirstusta. Sairaat ja köyhät, jotka eivät itse jaksaneet kävellä, haettiin kestitystä saamaan valtion, eli družinan miesten toimesta.

Hyvä hallitsija tuo aurinkoinen siis lopulta oli perisyntisyydestään huolimatta. Kronikoitsija kiteyttää asian: ”On ihmeellistä, miten paljon hyvää hän teki Venäjänmaalle kastamalla sen kansan. Me kristityt emme osoite hänelle sitä kunniaa, minkä hän on teoillaan ansainnut. Sillä ellei hän olisi meitä kastanut, eläisimme vieläkin paholaisen pauloissa.”

Vaikka Vladimir oli ennen elänyt iljettävässä lihan himossa, hän katui sitä myöhemmin ankarasti apostolin sanoin: ”Missä synti on suurentunut, siinä armo on tullut ylen määrin runsaaksi”.

Kristinuskon ja nimenomaan sen kreikkalaisen muodon omaksuminen todella varmasti oli Venäjän historian suurimpia ja kohtalokkaimpia valintoja. Kirkothan eivät tuolloin itse asiassa olleet vielä jakaantuneet, mutta tie myöhempään vastakkainasetteluun katolisen lännen kanssa oli tuolla valinnalla valmistettu. Pjotr Tšaadajev kuuluisassa filosofisessa kirjeessään vuonna 1836 valitti koko tapahtumaa ja johti siitä venäläisen kulttuurin onnettomuudet ja takapajuisuuden. Hänet tunnetusti julistettiin virallisesti mielipuoleksi, mutta hänen kysymyksenasettelunsa kiinnostavuus on eittämätön.

Krasno Solnyškon muisto elää ja hänen työnsä jälki näkyy.