Pyhä amiraali

Pyhä vanhurskas Fjodor Ushakov

Ikoneissa ei ole aivan tavallista nähdä sotilasta nykyaikaisine kunniamerkkeineen. Poikkeus on Fjodor Fjodorovits Ušakov, joka julistettiin ensin Saranskin hiippakunnan pyhimykseksi vuonna 2000 ja sitten vuonna 2004 yleiskirkolliseksi pyhäksi. Tähän asemaan kuuluivat tietenkin asianmukaiset ikonit ja pyhimyselämäkerta. Saranskin pyhimysjuhlien kunniaksi julkaistiin kuvateos Arhistratig deržavy Rossijskoj eli siis Venäjän valtakunnan arkkistrategi –ylin sotapäällikkö.

Ikonissa Ušakovin rintaa korostavat niin pyhän Yrjön risti kuin Vladimirin ja Aleksanteri Nevskin ritarikuntien kunniamerkit. Hänen vasemmassa kädessään on miekka ja oikeassa paperi, jossa on teksti: ”Älkää vaipuko epätoivoon! Nämä pelottavat myrskyt kääntyvät Venäjän kunniaksi.”

Ušakovin elämäkertaa kuvaavassa ikonissa on kuvattu hänen voittoisia taisteluitaan ja viimeisessä kuvassa ihmiset saapuvat kumartamaan amiraalia, jonka päätä ympäröi sädekehä.

Ušakovin saavutukset olivat epäilemättä merkittäviä ja aivan erityisesti ne olivat merkittäviä kotimaan ulkopuolella, Välimerellä, jopa Italiassa asti. Se lienee syys siihen, että amiraali on sekä Venäjän laivaston että strategisten ilmavoimien suojelija.

Ušakov taisteli turkkilaisia vastaan ja voitti kaikki taistelunsa, joten häntä onkin verrattu Suvoroviin, toiseen ”voittamattomaan”. Venäjän-Turkin sodassa vuosina 1787-1791 Ušakov voitti useita meritaisteluita ja vuosina 1798-1800 hänen laivueensa osallistui taisteluihin ranskalaisia vastaan sekä Kreikan saarilla että Italiassa. Ušakovin ansiot sotilaana olivat epäilemättä varsin huomattavat ja jo Stalin perusti toisen maailmansodan aikana hänen nimeään kantavan kunniamerkin.

Vuoden 1956 Bolšaja Sovetskaja entsiklopediassa Ušakovin selitetään toteuttaneet suvorovilaista hyökkäyksellistä ajattelua merellä ja käyneen jopa ylivoimaisen vihollisen kimppuun. Hänen mainitaan myös ensimmäisenä ottaneen käyttöön taktisen reservin meritaisteluissa. Sama kirja mainitsee myös Ušakovin ansiot maataisteluissa, kuten Korfun valtaamisessa rynnäköllä. Diplomaattinakin sankarilla oli ansionsa.

Pelkkä sotasankaruus ei kuitenkaan vielä yleensä oikeuta pyhimykseksi julistamiseen, olkoonkin että henkilö on taistellut ristin vihollisia vastaan. Saranskilaisessa pyhimysjuhlasta kertovassa kirjassa Moskovan patriarkka Aleksi II selittää asiaa. Hänen mielestään Ušakov oli hurskas ja oikeauskoinen ja siinä suhteessa hän sopi esimerkiksi uskovaisille herralle otollisena ihmisenä. Pyhiä sotureita oli muitakin, Aleksi totesi, niitä olivat esimerkiksi Aleksanteri Nevski ja Dimitri Donskoi, mutta toki ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan pyhitettiin nyt soturi ja ensimmäistä kertaa kaiken kaikkiaan pyhimys edusti laivastoa.

Fjodor Fjodorovitš oli omistanut koko elämänsä Venäjälle, totesi patriarkka ja hän palveli sekä kansaansa että synnyinmaansa arvoa suurvaltana. Sitä paitsi hän oli koko ajan syvästi uskovainen ja noudatti ankarasti ortodoksisen hurskauden vaatimuksia ja harrasti hyväntekeväisyyttä.

Juuri tämä harmoninen henkilökohtaisen hurskauden ja julkisen palveluinnon yhdistelmä olikin tärkein syy Ušakovin pyhimykseksi julistamiseen, kuului patriarkan mitä merkittävin arvio.

Niinpä pyhimykseltä voitiin nyt pyytää hengellistä apua sekä Mordvan kansalle että Venäjän laivaston sotilaille, jotka jatkoivat urhoollisuuden, kunnian ja armeliaisuuden ušakovilaisia perinteitä, ilmoitti patriarkka ja päätti artikkelinsa rukoukseen:

”Olkoot hurskaan laivastopäällikön rukousten myötä hänen nykyiset seuraajansa yhtä voittamattomia Andreaksen lipun kunnian puolustajia. Pyhä hurskas Fjodor, rukoile Jumalaa puolestamme!”

Epäilemättä hurskauden ja sotilasammatin yhdistämisessä on monen mielestä tiettyjä ongelmia ja tämän myös omassa artikkelissaan mainitussa teoksessa totesi Saranskin ja Mordvan arkkipiispa Varsonofi. Ušakovissa yhdistyivät hänen mielestään urhoollisuus ja nöyryys, joita nykyaikainen mentaliteetti pitää toisiinsa sopimattomina. Ušakov tarjosi siitä kuitenkin kaikille esimerkin ja hänen pyhittämisensä yhdisti ikiajoiksi Venäjän valtakunnan laivaston ja sen ortodoksisen kirkon.

Ulkopuolisen silmään pistää joka tapauksessa se valtiollisuuden ja sotilaallisuuden, ettei sanoisi militarismin korostuminen, joka tälle kanonisoinnille on ominaista. Perinteisesti kanonisoitujen pyhien toimintaan liittyi ainakin jonkinlaisia ihmeitä tai ainakin marttyyriutta. Ušakovin kohdalla ei puhuta kummastakaan. Sen sijaan korostetaan hänen ansioitaan valtion ja sen suurvaltaetujen palvelemisessa.

On vaikea välttää sitä ajatusta, että Ušakovin kanonisointi on jotakin suorastaan laadullisesti uutta. Se on käytännön palvelus, jonka kirkko on tehnyt valtiolle lahjoittamalla yhdelle sotavoimien aselajille oman kansallisen suojelijan.