torstai 12. helmikuuta 2015

Yli-ihmisen seikkailuja Venäjällä



Yli-ihminen Venäjällä

”Minä opetan teille yli-ihmistä!” julisti Nietzsche Zarathustransa suulla vuonna 1883. ”Ihminen on jotakin, mikä on voitettava. Mitä te olette tehneet hänet voittaaksenne?”
Tuskin voi sanoa, että Nietzsche tällä julistuksellaan toi maailmaan mitään varsinaisesti uutta. Kuten hänen kuuluisa tokaisunsa Jumalan kuolemasta, niin myös siitä seuraavat johtopäätökset olivat olleet eurooppalaisen älymystön keskeisiä mielenkiinnon kohteita jo satakunta vuotta.
Toki Nietzschen aristokraattinen lähestymistapa ja radikaalit johtopäätökset kaikessa karuudessaan olivat jotakin uutta, mutta ”uusien” ja ”korkeampien” ihmisten luominen ei ollut uutta, vaan mitä ajankohtaisinta toimintaa niin Venäjällä kuin muualla Euroopassa noihin aikoihin.
Ranskasta levinnyt valistus toi edistyksen aatteet koko Eurooppaan ja se tarkoitti tietenkin entistä parempaa ja järjellisempää yhteiskuntaa ja sen mukaisesti entistä parempia ihmisiä. Ihmisellä oli sekä oikeus että velvollisuus rakentaa itsestään mieleisensä, mikäli Jumala ei ollut asiaa määräilemässä.
Tämä saattoi tarkoittaa ihmisen mielihalujen tunnustamista ilman mitään estoja, kuten markiisi de Sade päätteli. Aivan samaan tapaan Charles Fourier vaati, että oli tunnustettava ihminen. Tämä tarkoitti, että myös hänen intohimonsa, jotka olivat luonnollisia, oli rehabilitoitava. ”Luonnottomuus” oli järjen vastaista ja edistys tulisi luomaan uuden ja korkeamman ihmisen, joka pystyisi elämään rationaalisesti ja hallitsemaan irrationaalisia tunteita, kuten mustasukkaisuutta, joka liittyi sukupuolisuhteisiin.
Fourier suunnitteli falanstereita, kommuuneja, joissa ihmiset asuisivat suurena perheenä ja joissa ihminen ei enää olisi sidottu jonkin toisen kanssa ikuiseen parisuhteeseen. Rahvaanomaisesti sanoen ”yksityisomaisuus naisiin nähden” oli kumottu ja sama tietenkin koski myös miehiä.
Fourierin seuraajia Venäjällä olivat sekä Mihail Petraševski, jonka piiriin myös Dostojevski oli nuoruudessaan kuulunut että Mihail Tšernyševski, Venäjän edistyksellisen nuorison idoli ja edistyksen ja vapautuksen marttyyri-pravednik, joka sai viettää puolet elämästään telkien takana ja pakkotyössä.
Petraševski todella perusti fourier-tyyppisen kommuunin, mutta talonpojat polttivat sen ja itse isäntä karkotettiin Siperiaan. Sinne joutui myös Tšernyševski vuonna 1862 eli toistakymmentä vuotta myöhemmin, mutta toisin kuin Petraševskin näkemykset, hänen aatteensa levisivät Venäjällä vastustamattomalla voimalla ja villitsivät kokonaisen nuorison sukupolven.
Tšernyševskin vuonna 1863 ilmestynyt kirja Mitä on tehtävä? Kertomus uusista ihmisistä, kirjoitettiin, kuten tunnettua, Pietari-Paavalin vankilassa ja julkaistiin aluksi laillisesti. Se oli myös Leninin lempilukemista ja hän kirjoitti vuonna 1902 itse samannimisen kirjasen, jota on pidetty yhtenä hänen tärkeimmistään.
Kannattaa panna merkille, että myös Lenin oli, alan klassikkoihin perehdyttyään, alkanut ymmärtää, että oli itsekin kommunisti ja vaati, että Venäjän sosialidemokraattisen puolueen bolševikkisiipi alkaisi käyttää itsestään kommunistipuolueen nimitystä tuota vanhaa ja nyt jo suorastaan unohtunutta termiä. Näin tapahtuikin vuonna 1918, kun puolue jo oli vallassa. Tämän asian symbolinen merkitys on erittäin suuri ja kuvastaa hyvin koko sen ajatusmaailman epärealistisuutta, joiden vallassa Uljanov-Lenin aloitti uransa käytännön politiikassa, vastuuttomasti ja säälimättömästi, kuten Maksim Gorki samaan aikaan kauhistuneena kirjoitti.
Jo Marx ja Engels olivat hulluna vuonna 1848 julkaisseet ”Kommunistisen puolueen manifestin”, mutta silloin koko tuolla saksalaisella pikku puolueella ei ollut mitään poliittista merkitystä ja se painui pian historian hämärään. Bolševikkien nimessä sana kommunismi sen sijaan alkoi pian kaikua koko maailmassa, vaikka se nopeasti menettikin alkuperäisen sisältönsä eikä itse noista kommuuneista 1920-luvun alun jälkeen jaksanut enää kukaan täysijärkinen innostua. Vuonna 1930 Stalin peräti kielsi sellaisten perustamisen.
Mutta alun perin kommuuni oli utopistisosialismin kova ydin, jos niin voi sanoa. Usko uudenlaiseen yhteiselämään, joka kukoistaisi kommuuneissa ja muokkaisi ihmisistä uudenlaisia olentoja, rationaalisia altruisteja, oli 1800-luvulla yleistä ja jatkui vielä kotvan aikaa yli Venäjän vuoden 1917 vallankumousten.
Kansalaissodan ja sotakommunismin aikana siis myös uudenlaisen seksuaalielämän järjestäminen todella oli tärkeä osa kommunismia kuten se oli ollut 1800-luvulla. Talonpojat pelkäsivät sitä ja levittivät juttua valtavasta peitosta, jonka alla kaikki nukkuisivat sikin sokin ja harrastaisivat seksiä rajoituksetta kenen kanssa halusivat. Ulkomainen lehdistö kertoi kommunistien ”sosialisoineen naiset”, mikä oli huomattavaa liioittelua, mutta ei tuokaan savu ilman tulta syntynyt, vaikka liekit ennen pitkää tukahtuivat.
Stalinin aikana lopetettiin paitsi kommuunit, myös vapaan seksin propagointi. Vuoden 1936 perhelait olivat varsin vanhoilliset ja kannattaa panna merkille, että ne säädettiin samaan aikaan, kun uusi, sosialistiseksi nimetty yhteiskuntajärjestelmä virallisesti katsottiin voimaan tulleeksi Neuvostoliitossa. Turha lienee mainitakaan, että tähän samaan tapahtumaan liittyi mitä kiinteimmin ns. suuri terrori, jossa siivottiin pois elävien kirjoista sadoin tuhansin niitä, joiden olemassaolo ei näyttänyt sopivan yhteen uuden, korkeamman ihmistyypin ilmaantumisen kanssa.
Erilaiset irvileuat ja pilkkaajat, jotka nyt tulkittiin trotskilaisiksi, saivat huomata hymynsä hyytyvän. Aate, joka uskaltaa tappaa suuren määrän ihmisiä, saa poikkeuksetta puolelleen paljon ihailijoita, sillä näin se todistaa olevansa kuolevaisen ihmisen yläpuolella. Stalin ei tässä asiassa häikäillyt.
Stalinin luoma sosialismi ei ollut erityisen utopistista, vaikka sen propagandakoneisto teki parhaansa selittääkseen, että maailmaan oli sosialismin myötä syntynyt paljon uusia asioita, joita itse asiassa ei ollut syntynyt. Uusi, sankarillinen ihminen kuului väitetysti näihin uutuuksiin ehkä peräti niistä suurimpana. Koska yhteiskunta todella paljossa luo ihmisen, jäsenensä, ei tämäkään puhe aivan tyhjää ollut. 1930-luvun lopun venäläisessä ihmisessä oli kyllä yhtä ja toista uutta, vaikka vanha Aatami toki oli yhä kaiken perustana, ehkä Oblomovillakin oli vielä jossakin sijansa.
Palataksemme vielä 1800-luvun utopisteihin, täytyy mainita myös Pierre-Joseph Proudhonin ja Henri de Saint-Simonin nimet. Molempien vaikutus Venäjällä oli suuri ja perustui osittain myös suoriin kontakteihin. Proudhonin tunsivat myös henkilökohtaisesti sekä että Herzen että Bakunin.
Saint-Simonin ”ihmisyyden uskonto” ja ”tunteiden kasvatus” ennustivat myös uuden ja entistä korkeamman ihmisten välisen yhteisyyden syntyä. Se muistutti Ludwig Feuerbachin antroposentristä tulkintaa uskonnosta ihmisyyden luomuksena ja heijastumana. Uusi uskonto todella uskontona eikä vain kirjanoppineiden harrastuksena oli jotakin, joka vetosi venäläiseen sieluun, kuten se vetosi myös saksalaiseen ja ranskalaiseen, joskaan ei erityisemmin englantilaiseen. Muistelen jonkun englantilaisen lausahtaneen, että hänen maassaan pidetään kovin intohimoista asennoitumista yhteiskunnallisiin kysymyksiin jo periaatteessa moraalisesti epäilyttävänä. Venäjällä asia oli päinvastoin.
Proudhonin opetuksista muistetaan parhaiten yksinkertaistavat paradoksit: ”Omaisuus on varkautta”, ”Jumala on paha”, ”anarkia on järjestystä”. Kuten kaikki evankeliumi, nämäkin olivat hullutusta maailman viisaille, ainakin mikäli heillä oli englantilainen temperamentti. Epäkäytännölliset, hengen maailmassa viihtyvät venäläiset intelligentit ne sen sijaan pystyivät helposti tempaisemaan mukaansa.
Toisin kuin joissakin muissa maissa, valta Venäjällä saatettiin hyvinkin helposti kokea kokonaan vihamieliseksi ja ulkopuoliseksi voimaksi, jolla ei ollut mitään moraalista oikeutta tunkeutua esimerkiksi riistämään talonpoikien työn tuloksia, saati pakottamaan heitä vuosikymmeniksi sotaväkeen. Sergei Netšajevin kaltaiset narsistit saattoivat ilman moraalisia ongelmia asettua tuon ”saastaisen” (poganyj) vallan ulkopuolelle ja pyrkiä sen armottomaan tuhoamiseen. Se merkitsi tietynlaista yli-ihmiskompleksia.
 Tämän sairauden toinen laji vaivasi Dostojevskin rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikovia, jonka anarkismi saattaisi olla peräisin Max Stirneriltä, jonka mielestä ihmisen, tullakseen vapaaksi, oli surmattava paitsi Jumala, myös Ihminen –ehkäpä tappamalla joku ihminen aivan konkreettisesti.
Mutta oliko tällä tavoin mahdollista kehittyä korkeammaksi olennoksi, sellaiseksi yli-ihmiseksi, josta Nietzsche puhui? Tuskinpa vain. Nietzschen Zarathustran asettama runollinen tehtävä oli osoitettu ihmiskunnalle: sillä ei ollut mitään tarkoitusta, jos se tyytyi kurjaan nykytilaansa. Se saattoi luoda itselleen tarkoituksen synnyttämällä jotakin itseään korkeampaa. Saattoiko tällaista tapahtua muutoin kuin mobilisoimalla yhteiskunta ja valtio sitä toteuttamaan? Bolševikkipuolueessa oli paljonkin intellektuelleja, jotka olivat juuri tätä mieltä.

7 kommenttia:

  1. "Se (runollinen tehtävä) saattoi luoda itselleen tarkoituksen synnyttämällä jotakin itseään korkeampaa."

    Jotakin itseään korkeampaa, kuuta taivaalta, jotakin älyttömän mahdotonta eli kuten venäläiset sanovat объять необъятное.

    «Путин готов прекратить войну, но на определенных условиях»
    Источник: Риск Информ (Кызыл)
    Дата выпуска: 27.01.2015 19:41
    Заглавие: «Путин готов прекратить войну, но на определенных условиях»
    «Путин готов прекратить войну, но на определенных условиях»
    ... «Обозреватель» обратился к известному российскому политологу Станиславу Белковскому.
    ...– Нет, я думаю, что ничего не изменилось. Но я настаиваю на своем тезисе: Украина – не конечная цель Путина, это пространство для торга с Западом. Но задачи в отношении Украины остаются.
    ...перспектива ядерной войны рассматривается Западом как реальная в случае прямого столкновения с Россией.
    – А она реальна, по вашему мнению?
    – Скажем так: я бы этого не исключал до конца. Учитывая приоритеты и психологическое состояние Путина, на сто процентов перспективы ядерного удара я бы не исключал.
    – Исходя из того, что вы сказали, получается, что сегодня некому остановить Путина?
    – Украина самостоятельно в военном плане сейчас не может справиться с этой задачей, поскольку Россия сильнее. Нужен международный механизм посредничества, о чем я тоже говорю давно. Нужно определить международных посредников, которые в состоянии уговорить Путина и создать некий формат коммуникации с ним.
    В роли таких потенциальных посредников я бы видел Папу Римского Франциска и бывшего президента США Билла Клинтона. Но это отдельный большой вопрос.
    – Почему Папа Франциск – понятно, он часто говорит о проблеме установления мира в Украине. Но почему Билл Клинтон?
    – Посредник должен отвечать определенным критериям для того, чтобы этого посредника принял Путин и говорил бы с ним по всему комплексу проблем. Во-первых, это должен быть безусловный международный авторитет – не меньший, чем сам Путин. Во-вторых, это должен быть человек, который будет восприниматься Путиным чисто психологически позитивно. Который никогда не ругал Путина, не критиковал его и не действовал против него. Билл Клинтон был президентом США, когда Путин только стал президентом России, и он воспринимается Путиным позитивно. Тогда Путин был максимальным западником, он очень хотел дружить с США, и Клинтон в общем относился к нему хорошо. Кроме того, Клинтон воспринимается Путиным не просто как бывший президент, но, возможно, и как супруг будущего президента, что актуализирует его как политика наших дней.
    А Папа Римский – это безусловный авторитет для всех. К тому же, он доказал эффективность своих миротворческих усилий в восстановлении отношений между США и Кубой.Почему бы ему не попробовать сделать то же самое в коммуникации между Обамой и Путиным? Насколько я понимаю, между Обамой и Папой Франциском сложились самые доверительные отношения, какие только возможны между американским лидером и Святым Престолом.
    – Все мы в Украине ждем только одного: когда наступит мир. В чем состоит главное условие для установления мира на востоке Украины?
    – Главное условие для установления мира – это желание Путина прекратить войну. Пока мы этого желания не видим. Путин готов прекратить войну, но на определенных условиях, на которые Запад не идет. Поэтому пока ситуация тупиковая.
    Если сепаратисты лишаться экономической и военной поддержки Москвы, если Москва пойдет на полное установление контроля над украино-российской границей со стороны официальных властей, то на этом, собственно, «ДНР» и «ЛНР» прекратят свое существование. Но Путин сейчас этого не хочет, потому что в таком случае он лишается рычага давления на Запад через Украину.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Нужно определить международных посредников, которые в состоянии уговорить Путина и создать некий формат коммуникации с ним."

      Tämän lauseen logiikan mukaan Putin on Olympoksen Korkein Ylipäällikköylijohtaja ja Generalissimus. Pitää ainoastaan onnistua puhumaan hänelle kauniisti, mieluummin kuorossa.

      Poista
  2. Kyllä se Putinin hymy pian hyytyy. Ei hänellä ole mitään voitettavaa siitä, että tilanne ei ratkea. Nokitusta ja bluffia voi yrittää.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Minusta tuntuu, että Nietzschen Zarathustra on romaanin mittainen vuorisaarnamukaelma, jossa hän käyttää jeesusmaista kieltä - kaikki vertauskuvallista puhetta - kristinuskon paavalilaista ja muuta mädättävää vaikutusta vastaan.

    Jotkut sanovat, ettei Nietzschellä ole muuta annettavaa kuin lähimmäisenrakkaus. Eipä ollut Jeesuksellakaan lopulta, mutta hänen seuraajikseen itsensä julistaneet ovat toista mieltä. Nietzschehän käyttää piruuttaan kristillistä sanastoa usein hyvin alkuperäistä muistuttavassa merkityksessä. Yli-ihminen on luovasti moraalinen ihminen, joka on vapauttanut itsensä orjuuttavasta ideologiasta, kristinuskosta. Se, että ilmaisee tämän kristillistyylisin sanakääntein, on tietysti pyhäinhäväistys.

    VastaaPoista
  5. Minua vaivaa koko ajan se, että Venäjässä tai Putinissa nähdään yksinomaisesti konfliktin syyt, eikä esim. ns. "eurooppalaisissa" johtajissa, joissa on vanhoja koulukiusaajia mm. joukossaan. Minusta suorastaan ihmeellistä, että koulukiusaajista on tullut tällaisia merkittäviä rauhanrakentajia, joita me kaikki älyköt ihailemme. Se on varmasti se Jumalan suoma ihme, jota me kaikki ihmettelemme.

    Nietzschen osalta sanoisin ainoastaan omana kommenttinani, että hän oli tietyssä mielessä looginen rehellisyyteen asti ja tätä rehellisyyttä arvostan, kun niin moni ns. "intelligentsi" kätkee todelliset tarkoitusperänsä valheiden kaapuun.

    Edelliseen ,"anonyymin" järjellisen ihmisen, kommenttiin en viitsisi oikein viitata, mutta jos nyt pakon edessä totean, kun tässä blogissa ainakin blogistin taholta osoitetaan jonkinlaista älyllistä ja myös jopa moraalista elämää, että Nietzsche tuskin käytti "piruuttaan" ns. "kristillistä" käsitteistöä, vaan sen käyttö juontui siitä, että hän, kuten muutkin aikansa "intelligentsit", olivat kristillisen kulttuurin oppineita. Näitä merkittävästi "intelligentsejä" meillä on myös koulukiusaajissa, ideavarkaissa ja muissa merkittävissä akateemisissa asemissa.

    t. Markus Mertaniemi, FT, Oulu

    VastaaPoista
  6. Kirjoitanpa vielä ja siteeraan juutalaista, toisen maailman sodan syövereistä selvinnyttä (vaikka tiedän hyvin, että esim. tiettyjen suomalaisten yliopistojen humanististen tiedekuntien opiskelijoille juutalaisten polttaminen uunissa on tosiasiassa vitsi, jota voidaan kertoa esim. opiskelijakavereille, kuten olen omin korvin kuullut):

    "Yksin jäätyään Herman istui pää kumarassa. Hän oli pannut merkille raamatun hyllyssä lähellä tuoliaan. ja kumartui ottamaan sen käteensä. Hän lehteili kirjoja ja löysi psalmeista kohdan: " Armahda minua, Herra. sillä minulla on ahdistus; minun silmäni on surusta riutunut, niin myös minun sieluni ja ruumiini. Sillä minun elämäni kuluu murheessa ja minun vuoteni huokauksissa. Minun voimani on rauennut pahain tekojeni tähden, ja minun luuni ovat rauenneet. Kaikkien ahdistajaini tähden minä olen pilkaksi tullut, ylenpalttiseksi pilkaksi naapureilleni, peljätykseksi tuttavilleni."

    Kirjoittaja jatkaa: "Herman luki nämä sanat. Mistä johtui, että nämä lauseet sopivat kaikkiin tilanteisiin, kaikkiin aikakausiin, kaikkiin mielentiloihin, kun taas maallinen kirjallisuus menetti kärkensä ajan kuluessa, vaikka se olisi ollut miten hyvin kirjoitettua."

    Hieman myöhemmin pohditaan ihmiskuntaa kirjan päähenkilön naisystävän, Mashan, suulla:

    "Ja ketä natsit olivat? Miehiä hekin. He halusivat samaa kuin sinä, Jasha Kotik ja rabbiini itse haluavat. Voi olla, että te olisitte tehneet täsmälleen samalla tavalla. Monet makasivat natsien naisten kanssa Saksassa. Heitä ostettiin rasialla amerikkalaisia savukkeita, suklaatangolla. Sinun olisi pitänyt nähdä, miten herrarodun tyttäret menivät sänkyyn gheton poikien kanssa ja miten he syleilivät ja suutelivat heitä. Jotkut menivät naimisiinkin. Niin että mitä se sana natsi muuttaa? Me olemme kaikki natseja. Koko ihmiskunta! Sinä olet sekä natsi että pelkuri ja säikyt omaa varjoasi."

    Näin kirjoittaa luultavasti "intelligentsin" näkökulmasta "vahingossa" nobelin kirjoituksistaan saanut Isaac Singer (suomennos jiddisin kielisestä alkuteoksesta Sonim, di Geshichte fun a Liebe)

    t. Markus Mertaniemi, FT, Oulu

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.