sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Hyvä maa pakkopaidassa



Hyvän maan huono kohtalo

Suomea on tällä ja viime vuosisadalla yhä uudelleen ylistetty maailman maista parhaimmaksi, milloin milläkin mittarilla. Hyvä puoli asiassa on, ettei kyse ole ollut vain itsekehusta, sillä siihenhän kaikki kykenevät. Yleensä onkin niin, että silloin kun jokin maa itse rehentelee ylivertaisuudellaan, on siellä jotakin pahasti pielessä. Muistamme, miten mainioita olivat kerran omasta mielestään niin Hitlerin Saksa kuin Stalinin ja vielä Brežnevinkin Neuvostoliitto. Pohjois-Korea lienee oman viralllisen mielipiteensä mukaan nykyisen maailman upein paikka joka suhteessa.
Ne kehut, joita Suomi tottui saamaan suunnilleen 1970-luvun lopulta lähtien, eivät kuitenkaan olleet mitään katteetonta höttöä, vaan tulivat yhä uudelleen myös kunkin alan parhaimmilta kansainvälisiltä auktoriteeteilta. Asiaan liittyi luontevasti se, että näin suurta kunniaa kainostelevat suomalaiset vähättelivät saavutuksia ja usein suorastaan ne kielsivät. Jossakin muualla oli toki se onnen maa, jossa kaikki olisi paremmin!
Tämä oli varmaankin terve piirre. Jos omaan suoritukseen olisi oltu ehdottoman ja varauksettoman tyytyväisiä, olisi asia jo alkanut haista kritiikittömyydeltä tai, mikä vielä kauheampaa, konservatismilta. ”Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan” lauloi takavuosien protestilaulaja, kun elintaso maassa nousi huimaa vauhtia. Ja juuri silloin myös valpas ja luokkatietoinen nuoriso havaitsi maassa yhä olevan paljon eroja tuloissa, omaisuudessa, koulutuksessa, terveydessä ja älykkyydessä. Se tuntui niin pahalta, että herkkätuntoisimpia oikein itketti.
Suomen nousu maailman kehittyneimpien maiden joukkoon ja useissa suhteissa jopa ykköseksi ei ole aivan itsestään selvä historian lainomaisuus. Siinä on tarvittu niin tekijöitä kuin näkijöitä, työtä ja taistelua. Kaiken kukkuraksi tuntuu siltä, että on tarvittu runsain mitoin hyvää tuuria. Ilmiöhän on miltei yhtä epätodennäköinen kuin elämän ilmaantuminen jollekin planeetalle. Sekin edellyttää yhtä ja toista sellaista, jota pidämme itsestäänselvyytenä niin kauan, kuin kaikkea tarvittavaa on.
Miten Suomi, joka aikanaan oli osa Venäjää, saattoi tulla siksi, mitä on, mutta ei sen sijaan muu Venäjä? Miten oli mahdollista, että Suomesta saattoi tulla suomalainen, Venäjästä erillinen valtio? Mihin perustui Suomen teollisuuden nousu? Miten tietotekniikan jättiläinen saattoi yhtäkkiä syntyä nimenomaan Suomeen samaan aikaan, kun Venäjä valtavine resursseineen ei kyennyt tuottamaan mitään vastaavaa?
Historia on siitä mukava tiedonala, että jokaisella on sen kysymyksiin vastaukset, ellei nyt valmiina, niin hyvin nopeasti kehitettävissä. Asia tuntuu yhtä yksinkertaiselta kuin maailman luominen: poksis vain, ja siitähän se tuli, käsin koskematta ja mitään muutakaan erityistä tekemättä.
Tulevaisuuteenkin nähden jokaisella lienee reseptinsä, joita sitä paitsi voi aina muuttaa tilanteiden mukaan.
Toki historiaan vakavasti suhtautuvat asiantuntijat ovat löytäneet kriittisiä tekijöitä, jotka olivat Suomen menestykselle välttämättömiä. Sillä menestyksestähän nyt joka tapauksessa on ollut kysymys, vaikka kuinka urputettaisiin surkeuttamme nyt ja iankaikkisesti. Venäjän-kauppa on yksi menneisyyden menestyksen salaisuuksista. Toinen oli suhteellinen itsenäisyys. Mehän emme olleet mikään Venäjän federaation jäsen, jolle Pietari olisi sanellut dekreettinsä ja jonne naapurin kapitalistit olisivat noin vain tulleet rahastamaan. Gutzeitit ja Finlaysonit sen sijaan tulivat ja tekivät hyvän potin.
Suomen suuriruhtinaskunta oli käytännössä o[t1] ma valtionsa ja piti rajoistaan kiinni joka suhteessa. Kun tyrannin viittaa hamuava Stolypin vuonna 1912 ajoi läpi yhdenvertaisuuslain, joka teki kaikista Venäjän kansalaisista myös tasa-arvoisia Suomessa, ymmärrettiin, että kaikki oli hukassa, ellei täydellistä käännettä voitaisi saada aikaan.
Pelastuksen toi maailmansota ja irtaantuminen imperiumista, mikä edellytti vanhan lojaalisuuden irtisanomista ja suoranaista maanpetosta, joka toteutui jääkäriliikkeen muodossa. Yhdenvertaisuus on kaunis sana, mutta tuhon aikaan sillä ei kyetty pettämään edes idiootteja, sillä yleinen mielipide toimi silloin sitä vastaan.
Itsenäisyystaistelu toistui sitten siinä maailmansodan jatkosodassa, josta Suomikaan ei voinut pysyä erillään. Talouden ongelmat tuntuivat tuolloin varmasti ongelmista pienimmiltä, kun fyysinen olemassaolo oli vaakalaudalla. Varmasti kuitenkin myös uuden yhdenvertaisuuslain haamu nousi jokaiselle silmien eteen. Itsenäisyyden menettäminen olisi merkinnyt kaiken menettämistä ja maatamme olisi käytetty suurvallan tarpeisiin sillä tavalla, kuin Moskovalle kulloinkin olisi sopinut. Oleellista olisi ollut, ettei johtavana periaatteena olisi ollut Suomen, vaan Venäjän etu.
Venäjän pelko iskostui kansakunnan muistiin niin hyvin, ettei monikaan tainnut ymmärtää, ettei se maa meille ollut mikään pelkkä suuri saatana, vaan myös aivan oleellinen tekijä siinä kehityksessä, joka johti siihen, että meistä tuli maailman parhaita, aivan ilman itsekehua ja puolueettomien arvioitsijoiden mukaan. Samaan oireyhtymään kuului kritiikitön ”lännen” ihailu ja naiivi kuvitelma siitä, ettei tuolla mystisellä ”lännellä” mitenkään voisi olla sellaisia etuja, jotka olisivat oman maamme etujen vastaisia.
Niinpä luisuttiin tai syöksyttiin niin sanottuun mallioppilaskauteen, joka varmasti pönkitti monen poliitikon egoa. Pääsihän Brysselissä äänestämään EU:n etujen puolesta oikein isojen poikien ja tärkeiden tyttöjen kanssa samalla puolella ja keskinäisten hymyjen ja hyrinän säestämänä. Ja kaikkihan toimi hienosti, ainakin aikansa.
Mutta kriisi on nyt tullut ja, kulunutta sanontaa käyttääkseni, se on tullut jäädäkseen. EU:n ongelmat ovat rakenteellisia ja sen kroonista, suhteellista kuihtumista maailman talouksien joukossa pidetään yleensä selviönä.
Jokainen organisaatio pyrkii säilyttämään itsensä ja varjelemaan etujaan ja niin tekee myös EU. Koska imperiumissa eivät periferian ja keskuksen edut voi yhdentyä kuin satunnaisesti, on Suomen osana tässä tilanteessa keskuksen palveleminen ja tarvittaessa sen hyväksi uhrautuminen. EU:n demografinen tila on sellainen, että se vaarantaa talouskasvun. Niinpä lisäväestön hankkiminen on tarpeen ja se käy päinsä enemmän tai vähemmän kätevästi ottamalla yhteisön alueelle pakolaisia, niitä sitten jaetaan niin halukkaille kuin haluttomille.
Koska maamme nyt on kytketty imperiumiin sekä taloudellisesti että juridisesti ja sen itsenäisyyttä rajoittaa muun muassa yhdenvertaisuuslakiin verrattava säännöstö, on osanamme kantaa vastuuta imperiumin kohtalosta, maksoipa tuo Suomelle mitä maksoi. Vastapalveluksena toki saamme turvaa sen varalta, että jokin imperialistinen valta pyrkisi levittämään valtapiiriään meille, siksi kestämme asian ilomielin.
EU:n arvot tuntuvat ilman muuta jotenkin hienomilta kuin Moskovan arvot, joten suuri osa kansaamme kestää kyllä sen taakan, joka sille on sälytetty ja osa ottaisi vielä mielellään lisääkin kantaakseen, koska on vakuutettu siitä, että kilpaileva imperiumi on niin tavattoman paljon pahempi ja ilkeämpi kuin tuo oma, rakas ja kotoinen unionimme. Kun vielä pääsisimme istumaan niissä kaikkein hienoimmissa pöydissä, olisi onnemme täydellinen ja sitä paitsi sen myötä olisi verrattoman korkea myös luottokelpoisuutemme, tuo olennaisin tekijä, jonka mukaan valtioita tässä maailmassa punnitaan.
No, itse asiassa korkeat arvioitsijat ovatkin säilyttäneet luotettavuutemme hyvin korkealla tasolla, mikä saattaa aika merkittävästi johtua historiastamme, esimerkiksi siitä, ettemme ole ennenkään pettäneet, toisin kuin kaikki muut Euroopan maat ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Joka tapauksessa kuuluminen Euroopan imperiumin alusmaihin ei välttämättä suuresti paranna tilannettamme edes luotottajien silmissä. Näyttäväthän Norja, Ruotsi ja Islantikin pärjäävän omine valuuttoineen vallan kohtuullisesti.
Suomen eroaminen esimerkiksi Euroopan talous- ja rahaliitosta ei varmastikaan olisi automaattinen katastrofi, sehän ainakin saattaisi mahdollistaa nykyisen onnettoman valuuttaorjuutemme lopettamisen. Mielettömän yhdenvertaisuuslainsäädännön lopettaminen ja kansallisen suvereniteetin palauttaminen tälläkin alalla tuskin myöskään heittäisi meitä Impivaaraan, jonne kukaan ei uskaltaisi tulla hyvissäkään aikeissa.
Tällaiset suuret päätökset nyt vain edellyttäisivät niin suurimuotoista valtiollista ajattelua, ettei nykyinen poliittinen kenttä kykenisi seuraamaan mukana. Tarvitsee vain katsoa perussuomalaisten nöyrää asennetta EU:hun nähden. Eipä meiltä myöskään tainnut löytyä montakaan vakavasti otettavaa itsenäisyysmiestä ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Eihän poliittinen kenttä ollut valmis sellaiseen radikaaliin ajatteluun. Henki ja omaisuuskin tuntuivat monesta rakkailta.
Veikkaan, että irtautuminen EU:sta tai ainakin sen pahimmista imperialistisista elementeistä, mikä aivan ilmeisesti olisi Suomen elinetujen mukaista, ei ole mahdollista ennen suurta kriisiä. Pakolaiskriisi nykyisellään ei vielä ole sellaiseksi riittänyt eikä myöskään taloustaantuma.
Saattaa olla, ettei EU:n talous koskaan joudukaan sellaiseen akuuttiin kriisiin, kuin sen joidenkin jäsenmaiden taloudet. Eihän tällä imperiumilla ole valtion velvollisuuksia, vaikka sillä onkin sen monet oikeudet. Joidenkin jäsenmaiden lähtö, mikä on todennäköistä, saattaa järkyttää unionia, mutta luultavasti siihen jää monta sellaista maata, joiden poliittinen tahto ei riitä itsenäisiin suuriin päätöksiin ja joiden ainoaksi vaihtoehdoksi jää riippua kuihtuvassa imperiumissa, kuten sanotaan, hamaan tappiin asti.
Ajateltaessa Suomen menestystarinaa, tämä on uusi rooli. Silloin kun Suomi nousi, sitä ohjattiin Helsingistä käsin ja se kykeni toimimaan imperiumien välissä ja jopa käyttämään hyväksi vaa’ankielisemaa. Silloin ymmärrettiin kirkkaasti, ettei ryhtyminen minkään imperiumin periferiaksi voi olla maan edun mukaista. Ja tuo maan etu voidaan aidosti ratkaista vain Helsingissä suomalaisten itsensä toimesta.
 Nykyinen surkea tilanne yhdistää eri aikakausien huonoimmat elementit: nykyisen kyvyttömyyden itsenäiseen valtiolliseen ajatteluun ja vanhat, harvainvaltaiset instituutiot, joiden koko olemassaolo perustuu menneen itsenäisyyden ajan yhteiskunnalliselle taistelulle, jossa edunvalvojien koiratappelulla ratkaistiin, mitä kukin sai siitä kakusta, jonka kasvattamiselle joka tapauksessa oli olemassa toimiva mekanismi.  On sanottu, että suomalaiset ovat parhaimmillaan suuren onnettomuuden tullessa. Onhan tässä sitten, mitä odotella. Kyllä se kriisi vielä meille tulee, ainakin mikäli asia AY-pomoista riippuu.

 [t1]a val

19 kommenttia:

  1. Pari viimeaikoina julkaistua teosta, avaa tämänajan melskeitä varsin hyvin, Ushchanovin,hätä on tarpeen, osoitaa kuinka melkeimpä puhumalla voidaan, suhteellisen hyvästä kansallisesta tilanteesta saada paniikki aikaiseksi, tarkoitan esimerkkinä Thatcerin englantia edeltävää aikakautta. Toinen teos Markku Kuisman Venäjä ja Suomen talous paljastaa aikamme päättäjöiden totaalisen rähmälään olon läntisiin tahoihin nähden,näet jos silloin kun Rautaruukkia ja Nestettä suuniteltiin,olisi nykyisen kaltaiset lapaset vallassa meillä ei olisi teräs, laiva , eikä öljyteollisuutta, näitä kaikkia hankkeita vastaan maamme sai useita nootteja niin britanniasta, kuin yhdysvalloistakin. Kuisma aloitaa myös teoksesaan kahdeksankymmenluvun pankki ja talouskuplan uudemman malliaen selityksen, väittäen Afganistanin sodan aiheuttamien läntisten Neuvostoliitoon kohdistuneiden pankkipakotteiden kiertotietä auttaneen KOP taustaisen kuplan muodostumiseen, neuvosto kaupan rahoituksen diilaamisen tuotoista. Vanha sanonta toteaa, kun on puhdas ja aateellinen niin on myös vaarana olla ahdas ja puuteellinen. Mitä ajanhenkeen tulee, huomasin Elina Lepomäen olemuksesta ,stubin tätä lohdutellessa, että uusliberalismin etenemisen aikaikkuna on maasamme tälläerää sulkeutumassa, talous näet kasvaa ja olisi jo ilmeisen ylikuumentunut mikäli Venäjän talouden veto olisi voimisaan.

    VastaaPoista
  2. No, tämä päivitys oli nyt todella hyvä. Jos ei tuosta tajua, ei tajua mistään. EU:n renkejä ollaan. Niin pysyy paha shemeikka loitolla. Niin uskoo kansa. Pääsystä EU:n isäntämiesten korttirinkiin haaveillaan.
    t. vantaalainen

    VastaaPoista
  3. "Joka tapauksessa kuuluminen Euroopan imperiumin alusmaihin ei välttämättä suuresti paranna tilannettamme edes luotottajien silmissä. Näyttäväthän Norja, Ruotsi ja Islantikin pärjäävän omine valuuttoineen vallan kohtuullisesti."

    Valuutan kanssa meneteltiin tyhmästi. EU:n liittymisen sijaan olisi pitänyt liittyä Natoon ja jäädä EU:n ulkopuolelle.

    Natoon kaiken lisäksi helpompi päästä kuin EU:iin.

    Baltian maillakin oli kiire Natoon EU tuli vasta perässä.

    Jopa Albania on Natossa ja vasta ehdokasjäsenenä EU:iin.

    Tässä tilanteessa, jossa korttimme on pelattu surkeasti, EU:sta ero saisi Venäjän suorastaan hykertelemään.

    VastaaPoista
  4. Ahaa, Isompaha susi jo keräilee ilmaa keuhkoihinsa. Mikä sen pirulaisen saa nyt juuri meidän porsaita himoitsemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän olemme pienentäneet puolustuskykyämme leikkaamalla ja keskittämällä, pienentämällä reserviä ym.

      Klltti naapuri se varustelee uusia varuskuntia Alakurttiin ja ryhmittelee Iskandereitaan.

      Kai nämä Putinin kaverit Suomessa olisivat tyytyväisiä, jos riisuisimme aseemme tai ainakin tekisimme sotilasliiton Venäjän kanssa aivan kuten se dosentti kuulemma on ehdotellut.

      Poista
    2. On se jännä, se tulee ihmisiltä nykyään kuin refleksi: jos et ole viemässä Suomea innoissasi Natoon, olet "Putinin kaveri." Arghh.

      Minusta oli hienoa ja isänmaallista aikoinaan kun torjuimme vielä 1978 venäläisten meille ehdottomat yhteiset sotaharjoitukset. Ryssä pysäytettiin laukaustakaan ampumatta rajalle. YYA:ta ei koskaan laitettu toimeen. Kiitos Lauri, kiitos Urkki.

      Nyt kun sotaa treenaamaan suomimaaperälle on tulossa jenkkejä ja muuta natoväkeä, se onkin ihan eri juttu. Pitäisikö minun nyt pitää teitä nato-intoilijoita Merkelin, Hollanden, Obaman, Trumpin/Clintonin "kavereina"? Eikä Suomen kavereina.

      Miten on monen vaikea ymmärtää, median myös, että kaikki me emme hyperventiloi ja panikoi Venäjän suhteen toistaiseksi lainkaan. Alan pelätä Venäjää varmasti ja paljon minäkin, mutta vasta kun se antaa siihen todellista aihetta. Käännän takkini heti, kun maatamme uhkaa siitä suunnasta pienikin uhka.

      Toistaiseksi en näe mitään muuta uhkaa kuin oma mielikuvituksemme. Saahan se rajan takana ryhmitellä joukkojaan miten haluaa, niinhän kaikki muutkin maat tekevät. Sellainen on armeijoiden tapa. Natokin ryhmittelee niitä keväällä Suomea tunnustelemaan.

      Suomi alkoi puolustusministeri Haglundin ja sateenkaarihallituksen aikana ryhmitellä miehiä pois varuskunnista ja joukko-osastoista. Nyt tämän itse luodun puolustuskyvyn heikentämisen täyttäjäksi himotaan Naton ammattilaissotilaita ja niiltä turvatakuita. Ei kovin isänmaallista mun kriteereillä. Jos me pärjättiin NL:n kanssa, kyllä me pärjätään yhden Putininkin kanssa. Jos tilanne muuttuu radikaalisti, sitten tilanne on vasta radikaalisti toinen. Nyt turvallisuustilanne on vakaa. No, ehkä joku pelkää. Koska historia. Koska mörkö Vladimir ja ritarillinen EU. Ymmärrän kyllä.

      vantaalainen

      Poista
    3. "Käännän takkini heti, kun maatamme uhkaa siitä suunnasta pienikin uhka."

      Mutta silloin onkin jo myöhäistä, koska housut ovat kintuissa. Putinhan on mestari "мочить в сортире".

      Poista
    4. Kun menimme EU:n ja rahaliittoon olisi pitänyt muiden EU-maiden tapaan valita Nato ja sen 5.artiklan turvatakuu.

      Nyt meille yritetään uskotella EU:n yhtenäisestä puolustuksesta.

      Lissabonin sopimukseen vedotaan, vaikka nimen omaan siinä suljimme itsemme ulos:

      "”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.”

      Ymmärsin aikanaan, että tuo viimeinen lause tuli siihen siloisen ulkopoliittisen johtomme vaatimuksesta.
      Korjatkaa jos se on muutettu. Itse en ole kuullut.

      Jos puolustusbudjettimme olisi noin kaksinkertainen voisimme kenties puhua itsenäisestä ja uskottavasta puolustuksesta.

      Poista
  5. Venäjä oli kohtuu hyvä isäntä, kunnes Stalin istui kuskin penkille. Jos talvisota olisi hävitty, olisi kuopan reunalle viety ensin suomalainen älymystö ja sitten pakkosiirretty Siperiaan loput tästä viheliäisestä kansasta. Näinhän kävi monelle muullekin pienelle kansalle, joista sitten rippeet joskus ehkä palailivat entisille seuduilleen. Luojan kiitos rintama kesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Stalin oppi kun opetettiin. Kovaa se oli meillekin, mutta tehosi.

      Poista
  6. Syy Suomen nousuun, oli siinä ettemme olleet kuin venäläiset ja syy, miksi meillä ei mene vielä paremmin on, että olemme liian lähellä Venäjää. En tarkoita nyt geo- enkä edes kauppapoliittisesti vaan henkisesti. Meihin on pikkuisen tarttunut slaavilaisten perisyntiä, muiden syyttelyä omista ongelmista. Uskonto on ilman muuta tärkeä, mutta ei ainostaan. Minä en ole törmännyt hyvään ja uskottavaan syväluotaukseen kulttuurien eroista. Onko sellaista?

    Tästä tulikin mieleen, että onko kukaan tehnyt analyysiä kulttuurien todellisista eroista. Miksi Venäjä on ja pysyy kehitysmaana, miksi Suomi ja nyt Virokin taas eivät? Miksi arabimaat eivät kehity ja miksi Aasian tiikerit loikkivat aika loikkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläinen filosofia koostuu venäläisyyden syväluotauksesta, johon yleensä liittyy vertaus eurooppalaisuuteen. Onhan sitä meilläkin vähän suomennettu.

      Poista
  7. Venäjähän kehittyy, tietenkin hitaasti. Jos sitä vertaa kehitysmaahan, ei ole varmaan koskaan käynyt kehitysmaassa. Venäläinen kulttuuri, tiede ja tekniikka on ihan eri tasolla kuin kehitysmaiden vastaava. Mutta Stalin sai paljon pahaa aikaan, pilasi jopa maan maineen. Osa nykyongelmista on peräisin Stalinin ajalta.

    Slaavilaisuus on jonkinlainen myytti, tekosyy sille mikä ei ole kovin kehittynyttä. Kyllä Venäjää voi järjellä ymmärtää, venäläistenkin pitäisi. Nyky-Venäjällä vallitsevat aika kovat arvot, slaavilaisuudelle ei ole tilaa, ehkä vain kansankulttuurissa, mikä ainakin aikaisemmin on kukoistanut.

    Voisimme käyttää hyväksemme Venäjän läheisyyden, siihen varmasti on muitakin keinoja kuin Nato. Jos presidentiksi tulee Trump, pysyisin mahdollisimman kaukana amerikkalaisista sotilasjärjestöistä. Onkohan Clintonkaan realisti?

    VastaaPoista
  8. Mitä kehityksellä tarkoitetaan ja minkä kannalta sitä arvioidaan?
    Kehitys ei ole läheskään aina positiivista,itse asiassa länsimaiden kehityksestä aika vähän on.

    VastaaPoista
  9. "Hyvä maa pakkopaidassa"

    Venäjä on kehityksensä umpikujan pakkopaidassa.
    Venäjä on historiansa pakkopaidassa.

    Hyvin monien rakastama ja ihannoima Iivana Julma, mm. venäläisten 1840-luvun vallankumouksellisten demokraattien rakastama ja ihannoima Iivana Julma tuhosi parin vuosikymmenen aikana lähes koko venäläisen ylimystön ja perusti uuden luokan, aateliston, joista tuli tsaarin orjia ja jotka puolestaan omistivat talonpoikia omina orjina. Moni tavallinen maaorjakin saattoi Iivana IV:n opritshninan nousta siinä ruhtinaaksi. Sen ajan sananlasku väitti: ”из грязи да в князи” (”loasta ruhtinaaksi”).

    Tsaarin orjien tehtävänä oli sotapalvelu, lisätä uusia alueita Venäjän yhteyteen. 1800-luvun alun Dekabristien kapina osoitti, että aatelisto ei halunnutkaan olla enää orjana vaan halusi päästä omistamaan koko maan kollektiivisesti, keisarin koko suku piti tuhota, Venäjän kaikki kansat piti venäläistää.

    Tuumasta toimeen. Epäonnistuneen kapinan jälkeen tehtävä oli erittäin haasteellinen. Venäläiset aristokraatit saivat vihiä, että Pariisissa on muuan älykkö Karl Marx, jossa yhdistyvät ainakin kymmenen kuuluisan filosofin ominaisuudet. Marx kirjoitti eräässä kirjeessään, että vuosina 1843-1844 venäläiset aristokraatit Pariisissa kantoivat häntä käsillään. Parin vuoden intensiivinen älyllinen kanssakäyminen ja diilien teko synnyttikin myöhemmin ns. marxilaisuuden periaatteen yksityisomistuksen lopettamisesta maksimaalisesti sekä venäläisen terroristisen vallankumouksellisen liikkeen. Marxilais-venäläisten liikkeiden päämääriin kuului myös maailmanvallankumouksen järjestäminen.

    Kaikki Lokakuun vallankumousta käsitelleet tutkijat ovat samaa mieltä siitä, että Lokakuun vallankumousta ei olisi syntynyt ilman Ensimmäistä maailmansotaa, kun Venäjän sota-armeijaan kutsutut miljoonat talonpojat ja työläiset saivat tuliaseita käsiinsä. Filosofi Nikolai Berdjajev valitti, että Ensimmäisen maailmansodan ja Lokakuun vallankumouksen kytkeytyminen toisiinsa on surullinen tosiasia. Lokakuun vallankumous merkitsi mm. sitä, että vuoteen 1923 mennessä Venäjältä pakeni noin kolme miljoonaa yliopistollisen koulutuksen saanutta spesialistia. Leninin kuoleman jälkeen ulkomaille ei enää päästetty, vaan vietiin keskitysleireihin, työleireihin.

    Stalin teki sen, mitä marxilais-bolshevistiset ohjelmat vaativat: yksityisomistus oli lopetettu Neuvostoliitosta maksimaalisesti Kommunistisen puolueen manifestin mukaisesti, jossa väitetään, että pientalonpojan omaisuus on porvarillisen omaisuuden lähde. Siksi varmaankin Venäjälle ei taida syntyä koskaan talonpoikaistoa edustava puolue, koska vuosikymmenien kuluessa se saattaisi ryhtyä filosofoimaan ns. kulakkien kohtalosta.

    VastaaPoista
  10. Mistähän johtuu ettei Venäjää pidetä Baltian maissa tai muissa entisissä neuvostotasavalloissa "hyvänä isäntänä"?

    Ei riitä ymmärrys autonomianostalgikoille jotka haluavat tehdä Suomesta jälleen kerran Venäjän alusmaan.

    VastaaPoista
  11. Jos historiaa ja siis myös tätä päivää haluaa ymmärtää, on siihen tutustuttava. Mikään kamaripähkäily ei riitä sitä ymmärrystä tuomaan.

    VastaaPoista
  12. Rahtikultti on mielenkiintoinen psykologinen ilmiö.

    Jos ihmien kuvittelee että pukeutuminen bermuda-shortseihin ja aloha-paitaan yhdistettynä terassikaljan tilaamiseen muuttaa marraskuisen pakkasyön elokuun helteeseen niin hänet vietäisiin hoitoon.

    Sen sijaan jos ihminen ilmoittaa että irtautuminen EU:sta ja Eurosta sekä alistuminen Kremlin vasaliksi saisi muinaisen tsaarin materialisoitumaan Porvoon valtiopäiville ja myöntämään Suomelle uskomattomia etuisuuksia pidetään tietyissä piireissä järkimiehenä.

    Yhteinen nimittäjä näille tietyille piireille on kulkua tukeva rollaattori.

    Ikävä puhkaista kupla mutta Suomen palauttaminen Venäjän vasalliksi ei palauta tukkaa päähän, ei menetettyä nuoruutta, ei himokkaita naisia eikä kadonnutta potenssia. Ne ovat kaikki menneet. Lopullisesti.

    Rahtikultti on rahtikultti.

    Itse asiassa pidän sitä marraskuisen terassikaljan tilaajaa selväjärkisempinä kuin yya-Suomen haikailijoita.

    VastaaPoista
  13. Kyllä truismit aina paikkansa pitävät, mutta ei se ole syy ruveta tavoittelemaan tohtori Panglossin laakereita.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.