perjantai 18. maaliskuuta 2016

Talvisotaa taas



Talvisota ei pääty


Naapurissa on taas tehty elokuva talvisodasta. Sen nimenä on "Ленинград 1939/40. Незнаменитая война" eli siis Leningrad 1939/40. Maineeton sota. Vajaan tunnin mittainen ohjelma on nähtävissä täällä: http://www.rtr.spb.ru/Programm/Programm_Video/news_detail.asp?id=8007 .
Hieman yllättäen filmi näyttää saaneen varsin innostuneen vastaanoton ja monet nettikommenteista ovat ylistäviä. Erityisesti kiitetään sitä, että asialla ovat nyt vakavat historioitsijat. Vain poikkeuksellisesti näkyy kriittisiä ääniä. Esimerkiksi Karjalankannaksen historian erinomainen tuntija Jevgeni Balašov huomauttaa ironisesti, että tässä suuri joukko ihmisiä nyt saa sitä, mitä haavoitettu itserakkaus tarvitsee, mutta se on samalla surullinen osoitus kansan henkisestä tilasta. Mikään ei niin turmele, kuin hienostunut valhe.
 Samaan aikaan filmi kuitenkin aiheuttaa päinvastaisen reaktion niissä, jotka pystyvät kriittiseen ajatteluun. Näitä ei ehkä ole niin kovin paljon, mutta juuri he ovat maan suola, toteaa Balašov, soveltaen Nikolai Tšernyševskin tunnettua lausahdusta intelligentsijasta.
Millainen filmi sitten on? Ensinnäkin se on filmi talvisodasta, vaikka sen nimestä voisi muuta päätellä. Siitä, mitä Leningradissa tapahtui samaan aikaan, kun talvisotaa käytiin, puhutaan vain viitisen minuuttia. Suomen historiaa sen sijaan setvitään pitkin ja poikin, aina hamasta vuoden 1812 rajanmuutoksesta eli Karjalan (Vanhan Suomen) palauttamisesta lähtien.
Noita vuosina 1721 ja 1743 Suomesta irrotettuja alueita ei toki ollut tarkoitus liittää itsenäiseen valtioon. Autonomiseen suuriruhtinaskuntaan ne kuitenkin liitettiin ja sitten suomalaistuivat, kertoo juontaja, antaen siis vaikutelman siitä, että alue olisi ollut jotakin muuta kuin suomalaista ennen vuotta 1812.
Faktat ovat filmissä yleisesti ottaen kohdallaan, mitä voi odottaakin, kun se koostuu suurelta osalta tutkijoiden haastatteluista. Mukana ovat niin Vladimir Baryšnikov, Juri Kilin ja Bair Irintšejev kuin Nikita Lomagin, Vladimir Tšekunov ja moni muu. Näistä Irintšejev ja Kilin osaavat myös erinomaisesti suomea.
Joitakin pahasti väärin esitettyjä faktatietoja filmissä toki on. Niinpä Viipurin taistelujen jälkeen vuonna 1918 väitetään teloitetun 3000-5000 henkeä, joista 400 venäläistä.  Tässä toki luvut ovat aivan villisti väärin, mutta muuten yleensä oikein. Niinpä talvisodan vaatimien kuolonuhrien määräksi ilmoitetaan Neuvostoliiton puolella noin 126000 ja Suomen puolella noin 26000.
Hullunkurinen on kohtaus, jossa juontaja seisoo Nevski prospektin alkupäässä sen sinisen sapluunalla maalatun tiedotuksen luona, jossa lukee, että tämä puoli kadusta on tykistötulituksen aikana vaarallisin.
Suomen raja oli vain 32 kilometriä täältä, toteaa juontaja vakavana, sieltä siis olisi voitu ampua tänne tykillä.
Juontaja ei liene tiennyt, että tällaisia tiedotuksia asetettiin tiettyihin paikkoihin jatkosodan aikana juuri siksi, että tiedettiin, ettei Suomen puolelta (suomalaiset joukot olivat melko tarkoin vanhalla rajalla) tuliteta. Muuten, itse se kielikuva, jonka mukaan Leningradin tilanne oli vaarallinen, koska sinne olisi Suomen puolelta voitu ampua tykillä, on hyvä osoitus siitä, miten täydelliseen idiotismiin aletaan suhtautua vakavasti, kun se tarpeeksi monta kertaa toistetaan.
Suomi, jolla oli vain noin 400 kevyttä kenttätykkiä, ei olisi niillä kyennyt ampumaan puoleen väliinkään tuota mainittua matkaa. Sellainen temppu olisi voitu tehdä vain järeällä tykillä, joka lisäksi olisi pitänyt kuljettaa aivan rajalle. Ehkäpä Leningradin valtavat sotavoimat olisivat kyenneet tekemään tuollaisen yrityksen tarvittaessa vaarattomaksi?
Suurena argumenttina sen puolesta, ettei Suomea ollut tarkoitus valloittaa, palvelee myös se, että Venäjänkin puolelle Kannakselle rakennettiin linnoituslaitteita. No, tokihan Saksan iskua pelättiin siihen saakka, kunnes saatiin aikaan se tunnettu ystävyysliitto elokuussa vuonna 1939. Tuskinpa sellaisten linnakkeiden rakentaminen on kovin paljon lyhyen ajan suhdanteista riippuvaista.
Mutta kaiken kaikkiaan siis filmi kertoo yleensä todenmukaista tietoa Suomen historian eri vaiheista ja myös tavisodasta. Jopa Kuusisen hallitus esitetään siinä melko realistisesti eikä yritetä halpahintaista kikkailua Mainilan laukauksilla tai muulla epäolennaisella. Neuvostoliito hyökkäsi ja sillä selvä. Neuvostoliiton ja Stalinin mainettakaan ei välitetä kiillottaa. Tehtiin pahoja virheitä, oli noloja ja traagisia virheitä ja niin edelleen. Mutta näin se meni, antaa filmi ymmärtää.
Moni katsoja kokeekin näköjään saaneensa runsaasti tarpeellista hengenravintoa siitä hienostuneesta valheesta, jonka filmi välittää. Mutta missä valhe piilee?
Kyseessä on ennen muuta näkökulma ja faktojen valinta. Liberaali venäläinen mielipide on jo tottunut näkemään Suomen vain Stalinin laajenemispolitiikan uhrina, demokraattinen ja rauhallista elämää halunnut Suomi joutui ylivoimaisen hyökkääjän maalitauluksi, mutta säilytti taistelullaan itsenäisyytensä. Suuressa kuvassa olennaista oli Stalinin anastuspolitiikka, josta sovittiin yhdessä Hitlerin kanssa elokuussa 1939.
Tämän, nyt jo perinteisen kuvan rinnalle nousee tässä uusi, isänmaan eduista lähtevä kuva. Venäjän strategiset, tai ehkä peräti mystiset geopoliittiset intressit edellyttivät Leningradin suojaamista, nythän punalippuinen laivasto oli menettänyt lähes koko liikkumatilansa Suomenlahdella. Tämä maantieteellinen tilanne oli muutettava. Tämä on se suuri kehys, jossa asiat esitetään. Filmin nimeksi olisi yhtä hyvin voitu panna ”Uhattu Leningrad ja Suomen suunnan varmistaminen”.
Kommunistivallan aikana tuli tavaksi esittää pitkä Suomen syntiluettelo: maa oli tehnyt milloin mitäkin väärin ja ellei nyt suoranaisesti hautonut hyökkäystä (paitsi sopivissa olosuhteissa), niin ainakin sijaitsi väärässä paikassa. Tosin viimemainittu, perustava asia jätettiin näin suorasukaisesti mainitsematta.
Hyvin pitkälle tässäkin filmissä on kyse syntiluettelosta. Tutkijat vastaavat, kun heiltä kysytään, useimmiten asiallisesti ja asiantuntevasti. Kuitenkin se suuri kehys, johon koko asia asettuu on toki tuottajan vastuulla. Tämä on ajankohtainen filmi, jonka sanomana on: Neuvostoliitto oli Venäjän yksi olomuoto. Sen vihollisia olivat kaikki, mukaan lukien Suomi. Isänmaan etujen puolustaminen vaati kerran sotaa Suomen kanssa ja se tapahtui. Sota ei ollut aivan tyylikäs eikä onnistunut operaatio ja Leningradiin se toi elintarvikepulan ja satojen metrien jonot, mutta se tarvittiin.
Vaikka asiaa ei sanota, katsojalle käy selväksi, ettei talvisota ollut mikään mieletön suurvallan väkivallanteko rauhallisen pienen valtion alueiden anastamiseksi tai jopa sen liittämiseksi kokonaan Neuvostoliittoon, mitä Kuusisen hallituksen perustaminen tarkoitti. Filmin katsojasta todennäköisesti tuntuu siltä, että Suomeen hyökkääminen oli sinänsä kyllä tarpeellista, vaikka asia hoidettiin huonosti, mutta se taas jää Stalinin kontolle.
Talvisota on Suomen historian merkillisimpiä hetkiä. Se on uskomaton uroteko, jonka maine on säilyvä aikojen taa. Hetkellä, jolloin urhoollisuus ja totuuden kunnioittaminen näytti kärsineen konkurssin koko maailmassa, suomalaiset osoittivat, että ne saattoivat yhä yhdistää kokonaista kansaa ja johtaa menestykseen.
Miksi näin tapahtui, on käsittämätöntä sille, joka ei ymmärrä aikakauden psykologiaa ja niitä ainutkertaisia tapahtumia, jotka pystyivät luomaan talvisodan hengen. Mihinkään vastaavaan pystymme tuskin enää koskaan, mutta onpa kansallamme saavutus, jota kelpaa muistella. Onko naapurilla oikeus häpäistä tätä muistoa hyväksymällä kritiikittömästi maansa rosvomainen hyökkäys ja etsimällä siihen syitä uhrista itsestään?
Tämä kysymys herännee suomalaisen patriootin mielessä, kuten se näyttää heränneen myös venäläisen intelligentsijan parhailla edustajilla. Oma vastaukseni on, että filmin henki on väärä ja tuntuu kuin salaisen palvelun edustajat olisivat olleet mukana tekemässä tätä työtä, joka puree oveluudella, välttää karkeita valheita ja lääkitsee isänmaallisten ihmisten loukattua itserakkautta.
Lisäksi filmi tuntuu kuvin ajankohtaiselta. Suomen ja Venäjän välinen ystävyys on jo muodostunut kliseeksi ja näyttää siltä, että se myös ärsyttää Suomessa monia, jotka eivät tuota ystävyyttä tunnusta. Tutkimusten mukaan heidän määränsä on kuitenkin ollut varsin pieni ainakin vielä viime aikoihin saakka.
Viime aikoina sitten onkin ilmaantunut yhä enemmän niitä, joiden mielestä on välttämätöntä nähdä Venäjä vihollisena. Russofobia, joka filmin mukaan kukoisti Suomessa maailmansotien välisenä aikana, on monien mielestä järkevä ja realistinen asenne myös nyt.
On totta, että myös Lännessä on taipumusta nähdä Venäjä sekä historiassa että nykyajassa vihollisena, mikä ilmenee erityisesti juuri sen historian valikoivana esittämisenä ja ymmärtämisenä. Nyt Venäjällä tehdään samoin. Mikäs sen luonnollisempaa.
Toki suomalais-venäläinen yhteistyö tutkijoiden tasolla toimii yhä, eikä yksi filmi asioita muuta sinne eikä tänne. Ei se edes ole kovin pahakaan, ainakaan mikäli verrataan neuvostoaikaan, mitä ei toki kannata tehdä. Näyttää joka tapauksessa siltä, että Suomen ja uuden Venäjän romanssi on haalistumassa. Tämä on siitä pieni, mutta paljon puhuva merkki.

35 kommenttia:

  1. Ei kai kukaan täysjärkinen suomalainen ole nähnyt Venäjää koskaan muuna kuin vaaratekijänä. Virolaiset varoittivat suomalaisia sinisilmäisiä hölmöjä jo kun Putin valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi mutta kukaa ei halunnut kuunnella.

    Kaupasta on hyödytty mutta muistetaan että eihän ennen pakotteitakaan suomalaisilla ja muillakaan ulkomaalaisilla yrityksillä ole ollut Venäjällä kuin jatkuvia ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogisti: "Viime aikoina sitten onkin ilmaantunut yhä enemmän niitä, joiden mielestä on välttämätöntä nähdä Venäjä vihollisena. Russofobia, joka filmin mukaan kukoisti Suomessa maailmansotien välisenä aikana, on monien mielestä järkevä ja realistinen asenne myös nyt."

      Näin on, mutta kaikki eivät mene lankaan ja liity massaan fobioimaan pelkkiä spekulaatioita.

      Ano, olen alkanut pitää Schengenin hulluutta, euroa, EU-federalismia, avointen rajojen totalitarismia ja koko multikultillisuuden petoksia suurimpana vaaratekijänämme, en Putinia, en Venäjää.
      Globalismi on sekoittanut jo Suomen talouspolitiikan ja jakanut kansan kahtia, kansainvaellus on tekemässä maastamme Absurdian ei-itsenäistä osavaltiota. Ei näytä hyvältä nyt. Maahan on jo täynnä eräänlaisia Krimin vihreitä miehiä. Ne tulivat nyt kyllä länsirajan yli. Ja monessa mielessä. Kuka Bagdadista, kuka Brysselistä. Niiden tuomat uudet tilanteet, uudet kysymykset ja uudet ongelmat tätä maata nyt pyörittävät.

      Venäjä-peikot ovat sen sijaan toistaiseksi vain median lööppejä panikoivien ihmisten mielikuvituksessa.
      Alan pelätä Venäjää heti kun on oikeaa aihetta. Iltarin lööppi ei riitä ole eikä mediatohtorin "lausunto" tai Nato-virkaa innolla odottavan ammattiupseerin salaa kertomat "kylmät faktat." Globalismia pelkään jo nyt, aiheasta ja syistä, jotka voin nähdä jokapäivä.

      vantaalainen

      Poista
    2. "...olen alkanut pitää Schengenin hulluutta, euroa, EU-federalismia, avointen rajojen totalitarismia ja koko multikultillisuuden petoksia suurimpana vaaratekijänämme, en Putinia, en Venäjää. "

      Samaa mieltä. Eikä pidä unohtaa sitä, että tuo mainittu EU:takin vaivaava hulluus on ainakin osasyy ja liipaiseva tekijä siihen, mitä nyt Ukrainassa ja Krimillä on tapahtunut. Evät ne tapahtumat aivan tyhjästä ja ilman mitään syytä ole käynnistyneet.

      Eikö sitä nyt olisi pärjätty ilman laajentumiskomissaria ja idän suunnan Lebensraum-ohjelmaa? Olis vaikka pantu omat asiat ensin kuntoon ja vasta sitten lähdetty rynnimään itään ja muita opettamaan.

      Poista
    3. "Eikö sitä nyt olisi pärjätty ilman laajentumiskomissaria ja idän suunnan Lebensraum-ohjelmaa? Olis vaikka pantu omat asiat ensin kuntoon ja vasta sitten lähdetty rynnimään itään ja muita opettamaan."

      Juuri noin. Uusien EU-maiden rohmuaminen idästä Schengeniin ja Natoon- mitä muuta se on kuin poliittista ahneutta, lisää elintilaa -ajattelua.

      EU-eliitti on kuitenkin hieman pettynyt kun Puola ja Unkari saivat jäsenyytensä mutta eivät heti sulautuneetkaan yhdeksi glogalistis-federalistiseksi sulatusuuniksi muun Euroopan tavoin.

      Mutta eiköhän tällä jättiorgaanisaatiolla ole keinonsa hoitaa häiriköivät viimeiset itsenäisensä kuriin ja ruotuun. Suomihan on sen sijaan oikein kiirehtinyt antautumaan reippaan rengin rooliinsa. Äkkiä vaan Natoonkiin niin saadaan rautaa ja esirippu Vaalimaalle! Meillä länsimaisilla on sentään Open borders, Free trade & vapaa pervoilu.

      Poista
  2. Eipä ruveta niin simppeleiksi. Maiden suhteissa ja historiallisessa perinnössä on eroja.

    VastaaPoista
  3. Mainio dokumentti ja pyöri hyvin minunkin koneellani. Kieltä en, ikävä kyllä, ymmärtänyt mutta uskon ymmärtäneeni yhtä sun toista. Kiitos!
    riuskin terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  4. Neuvostoliitto aloitti sekä talvisodan että jatkosodan massiivisilla terroripommituksilla Suomen siviiliväestöä kohtaan. Äitini oli tuolloin 14-vuotias koulutyttö Iisalmessa, jota pommitettiin jostain syystä rajusti.

    VastaaPoista
  5. Anon kommentti jatkosodan aloituksesta johtunee asian tietämättömyydestä. Kesäkuuhun 1941 mennessä Suomessa oli yli 50 000 saksalaissotilasta. Malmin ja Utin lentotukikohdat annettiin Saksan käytettäväksi jo ennen operaatio Barbarossan alkamista. Kenraali Siilasvuon armeijakunta Pohjois-Suomessa oli alistettu Saksan määräysvaltaan. 17. kesäkuuta Suomessa julistettiin yleinen liikekannallepano ja joukot ryhmitettiin hyökkäysasemiin.

    Kun Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon 22.6.2041, oli Suomi siinä mukana. Siitä ei pääse yli eikä ympäri mitenkään selittelemällä. On pelkkää itsepetosta, etteikö Suomi ollut Hitlerin apuna tuossa operaatiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei välttämättä johdu tietämättömyydestä, jos jonkin asian haluaa tulkita mieleisellään tavalla.

      Aloittiko Eesti talvisodan, kun salli venäläisten pommittaa Suomea lentokentiltään?

      Suomi esitti aikoinaan ankaran vastalauseen Eestille, joka rikkoi neutraliteettinsa. Eestistä vastattiin, ettei heillä ole muuta mahdollisuutta. Suomalaiset ymmärsivät asian ja pommittivat käsittääkseni vain venäläisten tukikohtia eikä strategisia kohteita, kuten rautatieasemia tms.

      Venäläiset eivät kummempia vastalauseita esittäneet 1941. Siellä oli jo ajat sitten päätetty, että silloinen Suomi on vihollinen, joka on tuhottava.

      Poista
    2. Viimeisen viiden vuoden aikana Suomen ja Venäjän välisille suhteille on tehty katastrofaalista vahinkoa. Venäjän taholta ei ole tullut minkäänlaista poliittiseksi tai taloudelliseksi katsottavaa vihamielistä tekoa. Päin vastoin Suomen hallituksen politiikka on osoittanut toista.

      Olen hyvin huolissani tästä poliittisesta kehityksestä. Vaikuttaa siltä, että Suomen puolustusministeri ja kenraalit vetävät nykyisin linjaa siitä mikä on Suomen ulkopoliittinen linja. Lähitulevaisuudessa joku koppalakki voi käytännössä määrätä yleisen liikekannallepanon ilman mitään parlamentaarista valtuutusta.

      Johan meillä on USA:n kanssa solmittu ns. isäntämaasopimus. Sopimus määrittää sitä miten Naton sekä sen jäsen- tai muiden valtioiden joukot voivat perustaa tukikohtia ja tuoda joukkoja isäntämaan alueelle sekä rauhan että kriisin aikana. Sopimus mahdollistaa isäntämaata tarjoamaan tukea, tietoja ja suojelusta joukoille.

      Kun NATO:n ja Venäjän väliset suhteet lähi-idässä koko ajan kiristyvät, voi tilanne eskaloitua sodaksi. Siinä on Suomi taas yksi moukka shakkilaudalla, joka voidaan uhrata kevyesti.

      Mutta kansa saa semmoiset päättäjät mitkä ansaitsee. Kansa korjaa sen sadon minkä kylvää. Kuulostaahan se karulta, mutta näin se on.

      Poista
    3. Eesti oli Neuvostoliiton miehittämä, eikä sillä ollut mitään määräysvaltaa pommituksiin tai ylipäänsä mihinkään oman maansa asioihin. Suomi ei ollut Saksan miehittämä ja saattoi päättää itse omasta politiikastaan.

      Poista
    4. Eesti ei ollut miehitetty valtio ennen kuin se liitettiin NL:oon. Eestillä oli edelleen oma armeijansa ja valtiomuoto, jotka NL tunnusti. Eesti solmi puolustussopimuksen, mitä he itse pitivät perusteltuna vaihtoehdot huomioon ottaen.

      On virheellistä väittää, ettei Eesti päättänyt omasta politiikastaan. Tekikö joku muka päätökset heidän puolestaan?

      Mitä tulee Suomeen niin Lapissa oli enemmän saksalaisia kuin suomalaisia sotilaita ja lisäksi Hangossa varuskunta venäläisiä. Ei ollut Suomikaan enää riippumaton, mutta päätti silti edelleen omasta politiikastaan -miten suhtautua tilanteeseen.

      Totuuden taidamme tuntea jo riittävän hyvin. Tulkitseminen, joka usein johtaa moralisointiin, on sitten asia erikseen.

      Poista
  6. Mielestäni on jokaiselle kansakunnalle tyypillistä ja luonnollistakin tulkita itseään ja historiaansa omasta näkövinkkelistään. Esimerkiksi jatkosodan historiantulkinnassa oma näkökulmamme korostuu siinä missä talvisodankin historiassa, vaikka se jo poikkeaa huomattavasti muiden näkökulmasta asiaan. Tosin jatkosotaakin on täällä tutkittu aika kriittisesti.

    Vaikka venäläisillä on täysi oikeus tulkita Stalinin toiminta vuosina 1939-1941 oikeutetuksi, heidän on ilmeisesti vaikea ymmärtää, kuinka väärältä se voi muualla tuntua. Joko Venäjällä pyörii elokuva, jossa oikeutetaan Baltian miehitys ja todetaan, ettei näillä kansakunnilla ole kunnon oikeutusta olemassaoloon itsenäisinä kansakuntina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäpä tämä pointti. Onhan meillä oikeus vihaa pitää jurnuttaa ja heillä myös, mutta pnkohan se nyt hyvä idea? Se sotakin kun loppui jo.

      Poista
  7. Pieni kommentti liikekannallepanosta, joukot oli ryhmitetty puolustusryhmitykseen mikä viivästytti hyökkäystoimien aloitusta.
    Tosin tuo saattoi olla onnekasta Neuvostoliiton vetäessä joukkoyksiköitä Saksaa vastaan.

    Sotatoimet oli oikeastaan aloitettu Suomen toimesta jo 22.6 aamuyöstä sukellusveneiden miinoittaessa Viron rannikkoa ennen aamun neuvostopommittajien leipäkorilahjoituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Kuulostaa aika oudolta. Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto neuvottelivat koko kevään 1941 Saksan kanssa Neuvostoliittoon suuntautuvasta operaatiosta ja toukokuussa Suomen poliittinen johto teki siitä lopullisen päätöksen. Tuntuu aika mielettämältä, että armeija olisi ryhmitetty puolustusmuodostelmaan kun koko strategia pohjasi hyökkäykseen. Tuskin Pohjois-Suomessa olleet Saksan divisioonat sekä sen valtaan alistetut suomalaisjoukot olivat puolustusryhmityksessä?

      Poista
    2. Sepä noissa suljettujen ovien tapaamisissa onkin hankalaa, ettei ole mitään kirjallisia dokumentteja: ei liittosopimusta, ei sopimusta sodan tavoitteista. Kaikki kulki suullisella pohjalla. Mahtaako kauttakulustakaan olla mitä sopimusasiakirjaa?

      Suomen strategia? Jonkun maan strategia ei ole yhtä kuin kenraalien taktiset kassakaappisuunnitelmat. Meikäläisen oletus on, että Ryti ja Mannerheim vaihtoivat alunperin defensiivisen Suomi-strategian offensiiviseen nähtyään Hitlerin voittokulun sodan alussa.

      Mutta jos tässä haluttiin moralisoida niin minulla on ilo julkituoda seuraavaa: Suomi halusi anastetut maat takaisin; Suomi halusi neukut pois Hangosta; Suomi halusi liittää karjalaiset; Suomi halusi karkottaa NL:n uhan; Suomi oli hyvin syyllinen hyökkäykseen NL:oon.

      Tuomio tulee, mutta kuka tuomitsee; kenellä on oikeus...?

      Poista
  8. Jatkosodasta vain idiootti tai läpeensä epärehellinen etsii tavisodan syitä. Pinvasoin taas syy-yhteys on selvä.
    Jpos oikeutettuja sotia on, oli jatkosota yksi niistä. Ja se, että sotaa käytiin vakain tuumin ja jämäkästi on suuri pussa. Löperö sodankäynti on hulluuksista pahinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkosodalla oli varmasti suuri kannatus; karjalaiset nyt ainakin halusivat maansa takaisin.

      Mielestäni jatkosodassa oli kuitenkin löperyyksiä, jotka koituivat kohtalokkaiksi. Ei ollut kunnon sotatavoitteita eikä suunnitelmaa, kuinka koko operaatio olisi viety loppuun. Sitten meni sormi suuhun ja jäätiin vatuloimaan vuosikausiksi.

      Mielestäni Marski ja Ryti tekivät vakavan virheen, kun eivät tukeneet saksalaisten hyökkäystä Murmanskin ja Kantalahden alueilla. Seurauksena saksalaiset jäivät Lappiin ja estivät jatkosodan päättämisen hetkenä, jolloin se olisi ollut Suomen kannalta paras.

      No, nykypäivänä ruudun edessä on helppoa kritisoida.

      Poista
    2. Niin. Neuvostoliittohan aloitti jatkosodan hyökkäämällä Suomeen 30.11.1939. Eikö niin?

      Poista
  9. Suomi sai 1941 momentuminsa ottaa menettämänsä oma alueensa takaisin. Olisi ollut hulluutta jättää tilaisuutta käyttämättä, koska Saksan voitto näytti tuolloin todennäköisimmiltä.

    Mua kyllästyttää muutenkin näiden sotajuttujen heijastaminen nykytilanteeseen. Itse pidän jatkosotaa ilman muuta oikeutettuna mutta en minä sitä sotke nykyajatuksiini Venäjästä. Tragedia ja hulluus on tämä ryssäfobia jossa ystävällismielisiä ja rauhanomaisia (paha?) suhteita Venäjään kannattava on trolli tms.

    vantaalainen

    VastaaPoista
  10. Se oli sitä aikaa. Ei silloinkaan sodalla voitettu mitään, tuli vain uhreja. Mutta ihmeellistä on, että suuri osa suomalaisia haluaisi jatkaa sotaa Venäjää vastaan. Keksitään tekosyitä Natoon liittymiseen. Rauhan puolustajia pidetään epäisänmaallisina trolleina, ja sotakiihkoilijat eli tappajat ovat "realisteja". Kuvastaa ihmisten ajattelukykyä, logiikkaa siinä ei ole, eikä edes katsota asioita omin silmin, vaan muiden, kansankiihottajien, silmin. Mutta niinhän on ollut aikojen alusta saakka, joukossa tyhmyys tiivistyy, ja vähiten tietävä pääsee johtajaksi. Ja tapetaan syyttömät.

    Venäjä kuulemma varustautuu rajan takana hyökätäkseen Suomeen. Se toinen puoli: Nato uhkaa Venäjää, totta kai Venäjä varustautuu, ja tietenkin rajan takana. Mihin sen pitäisi aseensa kerätä, Siperiaanko? Ikävää, että Venäjäkin joutuu varustautumaan länsimaalaisten typeryyden vuoksi. Kaikki siinä menetämme.

    Jos Venäjän ja Suomen romanssi haalistuu, niin niinhän käy yleensä romansseille, siirrytään arkipäivään. Mutta yritetään hoitaa erimielisyydet sivistyneesti. Sitä ajattelukykyä ja joustavuutta suomalaisetkin tarvitsisivat lisää. Valtaa ei pitäisi antaa primitiivisille räyhääjille. Natokin voisi olla hyvä renki, mutta isäntänä siitä tulee hirviö, samanlainen kuin Isis.

    VastaaPoista
  11. Ei Nato Venäjää uhkaa. Se on puolustusliitto.
    Venäjää pelkää moni maa, ja hyvästä syystä.
    Siksi sen jäsenyyttä tälläkin hetkellä monessa maassa harkitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei Nato Venäjää uhkaa. Se on puolustusliitto."

      Voi herranen aika. Tämän täytyy olla sarkasmia? Kaiken itälaajenemisen, värivallankumousten agitoinnin ja Naton sotavoiman iholle änkeämisen aikana? Asiaa pitää katsoa myös Venäjän kannalta - ei pelkästään keskeltä omaa napaamme.

      Kannattaa kokeilla mitä tapahtuu, jos vaikkapa Kiinan ja Venäjän yhteinen "puolustusliitto" vie ohjuksensa ja sotavoimansa sanotaan nyt vaikka Kuubaan ja Pohjois-Meksikoon. Ei auta yhtään se selitys, että kyseessä on "puolustusliitto" ja ne kuuluisat rauhan ohjukset.

      Venäjän reaktioista Naton "lähentymiseen" päättää Venäjä - ei Nato, vaikka sillä kasvava painostusvoima onkin. Kaikesta päättäen Venäjä haluaa jatkossakin säilyttää tämän päätösoikeutensa, vaikka se vähän maksaisikin.

      Uhittelun ja sotilaallisen iholle änkeämisen ohella on toinenkin tapa, mutta se ei meille ole nyt kelvannut, kun kuvittelimme, että "vain Hollannin kokoinen valtio" on helppo nakki, jota ei kannata kuunnella.

      Poista
    2. "Venäjän reaktioista Naton "lähentymiseen" päättää Venäjä - ei Nato, vaikka sillä kasvava painostusvoima onkin."

      Käsittämttömän viisaasti sanottu.

      Nythän venäläisiltä ollaan viemässä niiden oikeutta kokea uhkaa ja huolta NATO:sta. Jos he pelkäävät, se onkin kiero salajuoni. Kun me pelkäämme, se on eri asia.

      Jos Venäjä ei saa kokea itseään piiritetyksi miksi hemmetissä me sitten saamme kokea vapaasti Venäjän uhaksi niin että hyperventiloimme kaiken hybridiksi ja trolleiksi ja joukkojen keskittämiseksi ja hyökkäyksen valmisteluksi!?

      Ai niin. Venäjä on absoluuttinen paha ja me olemme vapaa läntinen maailma, The West! - globalismin miekka ja Open Borders-ritarikunta.

      Tämä keskustelu meillä on mennyt ihan hollywoodiksi.


      vantaalainen

      Poista
  12. Tuskin enemmistö suomalaisista pitää Venäjää vihollisena. Kyse on pikemminkin ailahtelevasta ja epäluotettavasta ystävästä, jonka suhteen pitää olla varuillaan...

    VastaaPoista
  13. "kylmät faktat."

    Naapurissa on taas tehty elokuva talvisodasta. Sen nimenä on "Ленинград 1939/40. Незнаменитая война".

    Elokuvassa ei tietenkään kerrottu sitä että Talvisota edusti Venäjän vuosisatoja vanhaa perinnettä: приращение территорий / uusien alueiden liittäminen Venäjään (jos ei nyt ihan sotatoimin niin ainakin hybriditoimin).

    Samantyyppisiä elokuvia voisi odottaa koskien Eestiä, Puolaa, Latviaa, Ukrainaa, Moldaviaa jne. aina sinne Persiaan, Mandzhuriaan ja Tsusimaan asti. Mutta eivätpäs tee.

    "Kylmät faktat" ovat sitä, että приращение территорий / uusien alueiden liittäminen Venäjään (jos ei nyt ihan sotatoimin niin ainakin hybriditoimin) ei ole vielä päättynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin.
      Ja jos joku on siitä huolissaan, hän on sotahullu nato-kiihkoilija.
      Venäjää pitää nähkääs ymmärtää ja suvaita.

      Poista
    2. Tietenkin Venäjää pitää omissa sisäisissä asioisaan suvaita. Eikö se ole ihan hyvä periaate?
      En minä ainakaan hyväksy sitä että venäläiset eivät suvaitsisi Suomen sisäisiä asioita.
      Jos meillä on oikeus vastata omista asioistamme niin kai se on venäläisilläkin?
      Kaikkien maiden ei kai tarvitse ottaa vastaan läntisen globalismin ja liberalismin universaalisti tyrkytettyä riemusanomaa jos ne eivät halua.

      Poista
  14. "Kaikkien maiden ei kai tarvitse ottaa vastaan läntisen globalismin ja liberalismin universaalisti tyrkytettyä riemusanomaa jos ne eivät halua."

    Juuri noin. Meillä täällä lännessä on paljon porukkaa, joka ns. kieli pitkällä odottaa, että Putinin hallinto saadaan nurin. Ja pyrkii sitä kehitystä mahdollisuuksiensa mukaan edistämään.

    Näin siitä huolimatta, että ao. hallinto on suhteellisen rehellisillä vaaleilla ja suurella enemmistöllä valittu ja että se edelleen nauttii länsimaisittain aivan poikkeuksellisen korkeaa kannatusta - jossakin 80 %:n paikkeilla. Ja tämä erittäin haastavasta taloustilanteesta huolimatta.

    Nykyhallinnon kannattajat eivät ole yksinomaan tyhmiä maaseudun mummoja, vaan tuossa 80 %:ssa mukana on - perusmatematiikan lakien mukaan on pakko olla - myös paljon hyvin koulutettua ja maailman mediaa seuraavaa sivistynyttä väkeä.

    Joten onko se nyt mitenkään kovin kumma, että länsi koetaan uhkaksi, kun se avoimesti on kaatamassa maan laillista hallintoa, tuomassa sotavoimaan iholle ja opettamassa kovalla kädellä "oikeita arvoja" - niitä, joita länsi ei sitten itsekään kovan paikan tullen noudata? Venäläisä ei ehkä kauheasti kiehdo näkymä Venäjästä toisarvoisena EU:n itäresrvaattina, resurssilähteenä ja markkina-alueen laajennuksena.

    Jos tosiaan Venäjä olisi yhtä avoimesti kaatamassa vaikkapa Suomen hallintoa, koettasiinko se täällä vain "auttamiseksi" ja "opastamiseksi oikeisiin arvoihin"?

    Mistä tulee tämä vimma "korjata" Venäjä, kun omatkin asiat Euroopassa ovat totaalisen sekaisin?

    Leben und leben lassen (elää ja antaa Lassenikin elää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun puolestani saavat elellä ihan niinkuin lystäävät. Muutaman venäläisen tunnen ja ovat mainioita ihmisiä ja verratonta seuraa.
      Meilläkin on oikeus elää Lassen lailla ja tehdä isot ratkaisumme omilla ehdoillamme, kunhan emme heidän elämäänsä ala mestaroimaan.

      Poista
  15. Yksi harha on että nyky-Venäjällä ihmisillä on jotenkin NL:laiset olosuhteet mitä tulee maailman menon seuraamiseen.
    Valtionkanavilla vaikuttaa tietty Putinin hallinto, mutta käsi sydämelle: päästääkö meidän veromediamme ääneen esim. maahanmuuttokriitikkoja muuten kuin niissä kakkosen sirkusilloissa joita yleisökeskusteluiksi kutsutaan?

    Netti ja ulkomaiset kanavat ovat käsittääkseni täysin venäläisten seurattavissa. Tietoa saa. Ja tietoa saa levittää. Saa matkustaa vapaasti maailmalla ja käydä katselemassa EU-onnelaamme.
    Siitä huolimatta Putinilla tuo jättikannatus.
    Entäpä jos antaisimme heidän kannattaa omaa presidenttiään, jos he niin haluavat?

    Krim otettiin haltuun laittomasti mitä tulee kansainväliseen oikeuteen mutta senkö vuoksi nyt tämä uusi kylmä sota ja varustelu- ja pelottelukierre, kannattaako se tosiaan?
    Ymmärrän periaatteen ja Ukrainan hädän, mutta jossakin kulkee myös poliittisen realismin ja de facton myöntämisen viisaus.

    En pidä lainkaan Obamasta koska koen hänet globalismin lähetyssaarnaajana.
    Tuskin tulen pitämään rouva Clintonistakaan, tai Trumpista.
    Mutta en minä sen vuoksi ole pitämässä jenkkejä manipuloituina sen perusteella mitä valtaan äänestävät.
    Sama logiikka myös Putinin Venäjän suhteen.
    Jos ja kun he valitsevat vielä toisin, niin pulinat sitten myös. Ei EU emmekä me valitse sen enempää USA:n kuin Venäjän johtajia. Asia ei kuulu meille.

    Eurooppa on mixed up.
    Ja huonolta tässä näyttää nyt.
    Koen myötähäpeää kun me läntiset olemme fixaamassa Venäjää vitaviivaisemmaksi omien globalististen ja liberaalien käsitystemme pohjalta, mutta omakin pesä on...mitä on.

    vantaalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhelimeni näppäimistö tuottaa näköjään kirjoitusvirheitä koko ajan tai sitten minä olen liian innoissani omista ajatuksistani tai vain lukihäiriöinen idiootti (jolla perusteella kantani voidaankin yliviivata; meitähän on noin puolet kansasta nykyään).

      t. edell.

      Poista
  16. "Niinpä talvisodan vaatimien kuolonuhrien määräksi ilmoitetaan Neuvostoliiton puolella noin 126000 ja Suomen puolella noin 26000."

    Venäjällä on kuitenkin tutkimusprojekti ja siihen liittyvä tietokanta jossa nimet 167 976 sodassa menehtyneestä neuvostoliittolaisesta sotilaasta, rajavartiasta ja miliisistä.

    On syytä otaksua että Krivosheevin lukema on talvisodan osalta yhtä pielessä kuin Karjalan Kannaksen vuoden 1944 taisteluistakin, jossa 9.6-20.6.1944 välisen ajan kokonaistappioiksi (ml haavoittuneet) mainitaan noin 30 000 kun taas Tapio Tiihonen havaitsi omissa pataljoona,rykmentti, divisioonatason tappiovertailuissa melkoisia eroja väitetyn virallisen ja todellisten tappioiden välillä. Tiihosen minimiarvio hyökkääjän tappioista Viipurin valtaukseen asti on 60 000 sotilasta joista 8 000 on täydennysjoukkojen tappioita. Hänen maksimiarvionsa on 75 000. Kaikkiaan puna-armeijan tappioiksi ennen hyökkäysten täydelliseen tyssäämisen Kannaksella (heinäkuun 18-20.päivä) asti arvioi Tiihonen 189 000 miestä. Virallinen "Suuren Isänmaallisen Sodan" historia puolestaan vaikenee (vaivautuneesti) tapahtumista Viipurin valtauksen jälkeen.

    VastaaPoista
  17. Ruumiinlaskentahan lienee meille kaikille rakas historiantukimuksen osa-alue.
    Tosiasia on, etteivät nuo luvut koskaan tule täysin tarkoiksi. Venäläisillä oli tapana kirjata muonavahvuudesta lähteneet "peruuttamattomiksi tappioiksi", mikä usein tarkoitti kaatumista ja usein ei. Siinä oli mukana kadonneet ja jopa vangit. "Sanitaariset tappuot" taas ilmestyvät jossakin vaiheessa ainakin periaatteessa takaisin sopalle.
    Niinpä saamme usein lukea aivan villejä arvioita puna-armeijan tappioista (esim. Leningradin taistelusta Glantzin mukaan). Tässä esitetyt luvut ovat luokkaan maltillinen ja järkevä ja poikkevata olennaisesti niistä Molotovin esittämisestä virallisista luvuista, jotka olivat voimassa aina perestroikaan asti.
    Jos joku arvelee saavansa jonkin merkittävän valaistumisen näiden tarkentamisesta ja myös osalliostuu sitä tarkloittavaan vakavaan työhön, niin hienoahan se on. En kylläkään näe sillä erityisen suurta merkitystä minkään johtopäätösten kannalta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.