torstai 3. marraskuuta 2016

Täpärällä oli



Täpärällä se oli

Antti Kujala, Vastakkainasettelun yhteiskunnan synty. Syksyn 1905 suurlakko Helsingissä ja muualla Suomessa. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2016, 257 s.

Jälkeenpäin, tavanomaisen pintapuolisesti katsoen saattaa Suomen historia 1900-luvun alussa näyttää varsin auvoiselta. Paljon puhuttu venäläissortokin jäi huomattavan vähäiseksi ja viattomaksi verrattuna siihen, mitä oli tapahtunut muilla seuduilla ja etenkin muina aikoina.
Vuoden 1905 suurlakko yhdistetään yleensä aivan oikein Venäjän niin sanottuun ensimmäiseen vallankumoukseen, jossa maa sai kansanedustuslaitoksen, duuman. Meillähän saatiin peräti yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittu yksikamarinen eduskunta sitten seuraavana keväänä, hyvän aikaa suurlakon jälkeen, mutta toki sen henkisessä vaikutuspiirissä.
Suurlakko oli joka tapauksessa merkittävä vedenjakaja, jossa sekä kansallinen että sosiaalinen ja jopa vallankumouksellinen pyrkimys näyttivät voimansa. Sen jälkeen kaikki oli toisin ja yleisesti ottaen myös paremmin ainakin jonkin aikaa, mutta kaikki olisi voinut myös päättyä katastrofiin.
Suurlakkoa, kuten myös Venäjän ”vuosien 1905-1907 vallankumousta” pidetään usein myös tulevien tapahtumien kenraaliharjoituksena, mikä on ymmärrettävää, mutta tuon ajan ihmiset eivät tietenkään ajatelleet olevansa jotakin asiaa vasta harjoittelemassa, kyllä se oli ihan oikeata elämää.
Antti Kujala on perehtynyt tähän ajanjaksoon poikkeuksellisen perusteellisesti jo aiemmassa tuotannossaan ja tuntee hyvin myös relevantit venäläiset lähteet, mikä on tietenkin hyvin tärkeää.
Koko lakossa oli varsinaisen Venäjän tapahtumiin verrattuna monia erikoispiirteitä. Se jopa alkoi vasta siinä vaiheessa, kun lakko Venäjällä jo oli loppumassa. Suomessa myös oli kentällä monta pelaajaa, joiden keskinäiset suhteet olivat usein vihamieliset, mutta jotka siitä huolimatta saattoivat pelata yhteen. Koko lakko myös pystyttiin viemään läpi ja lopettamaan huomattavan järjestäytyneesti, toisin kuin Venäjällä.
Toisin kuin Venäjällä, Suomessa eivät myöskään palaneet kartanot eivätkä rangaistusretkikunnat lakon jälkeen suorittaneet summittaisia kostoretkiään. Rajamaan Kansallislakko sujui itse asiassa merkittävän järjestäytyneissä merkeissä, mutta katastrofi oli mahdollinen eikä se ollut kaukana.
Suomen lakon kohtalo oli monin tavoin Venäjän tapahtumien määräämä. Sen myöhäinen alkaminen johtui itse asiassa suomalaisten aktivistien ja venäläisten sosialistivallankumouksellisten välisestä sopimuksesta. Lakon muuttuminen vallankumoukseksi oli lähellä, mutta venäläinen sotaväki hillitsi mieliä ja kumouksen epäonnistuminen Venäjällä auttoi käsittämään, mitkä sen mahdollisuudet olisivat Suomessa.
Mutta kaikki on suhteellista. Marraskuun manifestia voi pitää merkittävänä onnistumisena, vaikka se ei lopettanutkaan sortotoimia, vaan ainoastaan keskeytti.
Sitäkin suurempana menestyksenä voi pitää sitä, ettei verta vuodatettu. Tämä ei ollut pelkästään suomalaisten ansiota.
Kenraalikuvernööri, ruhtinas Obolenski oli melko häilyväinen persoona, joka aina silloin tällöin uhkasi muuttaa Helsingin tykkitulella soraläjäksi. Sitä hän ei kuitenkaan koskaan tehnyt.
Venäläinen hallitusvalta Suomessa oli jakaantunut peräti kolmeen eripuraiseen ryhmään, joista vanhat bobrikovilaiset virkamiehet olisivat mielellään nähneet tsuhnaa kunnolla kuritettavan. Armeijan edustajat olivat pidättyvämpiä ja kenraalikuvernööri Obolenski horjui kurinpalautuksen ja hyvittelypolitiikan välillä.
Arviot suomalaisten mahdollisen aseellisen vastarinnan voimasta olivat venäläisellä puolella ilmeisen ylimitoitettuja, mikä osaltaan pidätteli yrittämästä. Mahdollisiin painostuskeinoihin kuului kuitenkin kaupungin tulittaminen. Ongelmana oli sinänsä hyvin pienen venäläisväestön turvallisuus. Turun kasarmin vartiointiongelma tosin ajateltiin ratkaista elegantilla tavalla jättämällä työ juutalaisille sotilaille, joiden tappiot mahdollisen tykkitulen aikana eivät isänmaallisilla tahoilla tuntuisi vaikeilta kestää.
Obolenski ei kyennyt määräämään vastahakoisen kenraali Saltzan joukkoja hoitamaan kurinpalautusta, mutta tilasi paikalle kaksi taistelulaivaa, joiden järeillä tykeillä ilmeisesti oli järkiinnyttävää vaikutusta vallankumouksellisiin. Tampereella tilanne oli toinen.
Kun lakko vain pitkittyi, eikä keisarin manifestin vaikutuksesta saatu Pietarissa tietoja, määräsi keisari linnoitusalueet sotatilaan ja Suomeen komennettiin lähetettäviksi rangaistusretkikunta. Se, ettei se koskaan saapunut tekemään työtään, oli hiuskarvan varassa. Asian seuraukset olisivat joka tapauksessa voineet olla laskemattomat ja kauaskantoiset.
Toinen vähältä piti- tilanne syntyi tunnetussa Unionikadun ja Aleksanterinkadun kulmassa, Stockmannin kauppapuodin luona sattuneesta konfliktista. Tilannetta täysin tarpeettomasti kärjistänyt kapteeni Theslöf miltei sai aikaan verenvuodatuksen ylioppilaskaartinsa ja työväen järjestyskaartin välillä. Asiaa paheksuttiin jo aikanaan molemmin puolin.
Kun kaikki loppujen lopuksi sujui varsin onnellisesti, kannattaisi ehkä yrittää löytää myös näytelmän sankareita. Ruhtinas Obolenski, Rurikin jälkeläisiin lukeutunut ylimys onnistui suututtamaan Romanovit, keisarin ja hänen serkkunsa ja lisäksi muutkin venäläiset. Hänen siirtymistään Slava-taistelulaivalle pidettiin pelkuruutena.
Kuitenkin kenraalikuvernööri, jota erinäiset, niin venäläiset kuin suomalaiset tahot mahdollisuuksiensa mukaan suututtivat ja loukkasivat, hoiti lopulta palstansa hyvin. Kujalan mukaan hän yritti miellyttää kaikkia ja onnistui päinvastoin saamaan kaikki vastaansa. Eron myöntäminen oli joka tapauksessa hänen palkintonsa. Suomalaisten nurjamielisyys Venäjää kohtaan nähtävästi masensi Obolenskia, joka piti sitä kiittämättömyytenä.
Loppujen lopuksi suurlakkoa voi toki siis pitää menestystarinana. Marraskuun manifesti ei tuonut kuuta taivaalta, mutta olihan se merkittävä saavutus, joka sitä paitsi saatiin ilman kuolonuhreja.
Lakon aikana kärjistyivät sekä kansalliset että sosiaaliset ristiriidat. Kujala arvioi, että sen pitkittyessä jälkimmäinen tekijä olisi tullut yhä hallitsevammaksi. Vastakkainasettelun yhteiskunta tuli symbolisesti näkyviin kapteeni Theslöfin johtamassa groteskissa näytöksessä.
Kujala tuntee lähteensä enkä epäile hänen johtopäätöksiään. Vuoden 1905 tapahtumilla ja tapahtumatta jäämisillä oli merkitystä koko Suomen tulevaisuudelle, kuten hän arvioi, aina talvisotaan saakka.
Näin varmaankin. Mutta voi asian nähdä niinkin, että suurlakon hämmästyttävä rauhanomaisuus, kaikesta vallankumouksellisesta sekopäisyydestä ja sotilaallisesta komentelumentaliteetista huolimatta, oli merkittävä ennakkotapaus sovittelevan, konflikteja sääntelevän yhteiskunnan historiassa.
Kansallinen tekijä sekoitti vuonna 1905 melkoisessa määrin sitä pakkaa, jossa ihmisille oli jaettu hyvin erilaisia kortteja luokka-aseman perusteella. Yhteistyön välttämättömyys kansanluokkien ja kansallisuuksien välillä ymmärrettiin sentään hyvin pitkälle, jopa yllättävän pitkälle ainakin vastuunalaisissa piireissä. Vuonna 1918 kaikki oli toisin.
Kujalan kirja on ajatuksia herättävä ja ehdottomasti lukemisen väärtti. Mahtaneeko sitä saada monestakaan kirjakaupasta, on kysymys sinänsä. Kaipa se ilmestyy ainakin jossakin vaiheessa nettiin. Niin toivokaamme.

15 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä. Kommenteista päätellen harvoilla on enää henkilökohtaista sanottavaa tämän postauksen aiheesta, minullakaan. Yksi elävä muisto on. Ida Sarkanen, Suo,alaisen naisliiton puheenjohtajanakin toiminut, Fil.maisterin nimen alla toiminut juristi meni suurlakon aikan a luokkansa mukana lakkoon silloin 1905. Rehtori määräsi heidät jälki-istuntoon jonka velvollisuuden tuntoisesti suorittivat. Kun he rangaistuksen kärsittyään tulivat ulos luokasta he huomasivat, että heidäm päällystakkinsa oli kukitettu, kenen, ehkä opettajien toimesta?
    Hauska oli kunnella tätä silloin 80-vuotiasta, haurasta lakkolaisveteraania. Tämä tapaus, ei myöhempi kansanedustajaehdokkuus oli hänen ja heidän loistohetkensä! hh

    VastaaPoista
  2. Majakovski kirjoitti neuvostopassista jota vartijat rajalla kumartavat, vai oliko se kriisinhallintaveteraanin kortti?

    Heinäluoman poliittinen missio jatkuu koska veteraanituotanto on turvattu.

    VastaaPoista
  3. "Vuonna 1918 kaikki oli toisin."

    Milloin saamme tietää totuuden tästä asiasta, totuuden joka on irti suomettumisesta/kgbesoitumisesta? Vapaussota, vallankumous (Lokakuun vallankumouksen toisinto Stalinin ja Leninin ase-, vilja-, tupakkajunan avulla kapinallisille), kapina, kansalaissota, sisällissota?

    Siihen on tietysti tietynlainen tovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Stalinin ja Leninin ase-, vilja-, tupakkajuna"

      Leninin ja Stalinin ase-, vilja-, tupakkajunan lisäksi Suomeen, tekemään vallankumousta oli lähetetty myös tuhansia Pietarin ja Inkerin suomalaisia, joista vain 300 henkilöä pääsi takaisin.

      Poista
  4. En kyllä purematta niele teesiä että sisällissota olisi ollut joku luonnollinen vulkaaninen tapahtuma jota ei olisi voitu muka estää. Pallo olisi syytä jo heittää sinne SDP:n tutkimuksen puolelle. Mitä sieltä paljastuisi? Jari Ehrnrooth nosti esille jo suurlakon jälkeen alkaneen vilkaan "viemärikirjallisuuden" retoriikan jossa kukki murhanhimoinen kulttuuri ja josta Koskelan poikien puhdasmielisyys oli kaukana. Mutta toisaalta, oli selvä osoitus johtajien vätysmäisyydestä kun eivät kyenneet laumaansa hallitsemaan. Mitään sotaa ei olisi tullut jos johtajissa olisi ollut vähän enemmän selkärankaa pitää selkeä rettelöivä vähemmistö aisoissa. Yllyttäjä Leninin rooli (vai olisiko se ollut Trotskin uhkapeli?) oli tietysti aivan olennainen. Saas nähdä tuleeko vuodesta 2017 toisinto jossa sisällissota selitetään vain tapahtumana jossa "valkoiset tappoivat punaisia". Pelkään pahinta mutta panen toivoni nuoren sukupolven ennakkoluulottomiin tutkijoihin. Väinö Linnan niskalenkistä vuoden 1918 suhteen olisi syytä jo päästä irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ajopuuteorioita on kuultu jo liian pitkään ja uskottu niihin myös. Kyllä punakapina oli sulaa kokemattomuudesta johtuvaa hulluutta.
      Kuten myös sitten myöhemmin Mannerheimin Aunuksen sotaretki saksalaisten kanssa.

      Poista
    2. Eipä ollut saksalaisilla mitään jakoa enää Aunuksen retkeen.

      Poista
  5. Älä ihmeessä niele. Ei sitä ole muutkaan tehneet enää herran aikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Professori Markku Kuisma, jonka objektiivisuuteen historioitsijana luotan, ymmärtääkseni antaa esim. kirjassaan Venäjä ja Suomen talous 1700 - 2015 aivan toisenlaisen, tasapainoisen ja tasapuolisen kuvan verrattuna näihin myöhemmän ajan vapaussotakiihkoilijoihin, Jari Ehrnroothista lähtien.

      Poista
  6. Valtio voisi pyytää anteeksi sodasta kärsimään joutuneilta.

    VastaaPoista
  7. Kovasti tunnutaan pidettävän vuoden 1918 historiaa "väärennettynä".
    Ehkäpä kyse on pikemmin siitä, että historiankirjoitusta tunnetaan heikosti ja ollaan taipuvaisia pitämään niitä apologioita kovin tärkeinä, jotka eivät sitä ansaitse.
    Totta on, että Venäjän vallankumouksen merkityksen koko määrää harvoin tullaan nimanonaisesti lausuneeksi, vaikka niin tyhmää ei lienekään, ettei hän ymmärtäisi sen olleen asian välttämätön edellytys.
    Ja tuppaa käymään niin, että suuret linjat hukkuvat nliden kovin raflaavien yksityiskohtien alle.
    Kuitenkin esimerkiksi Anthony Uptonin kirjaa tuskin pääsee suuresta tasapainottomuudesta moittimaan. Ehkäpä se siksi aikoinaan vaiettiin.

    VastaaPoista
  8. Mutta kyllähän se voisi olla aika tehdä asiasta uusi kunnon yleisesitys. Sama koskee myös sotiamme, joista on lukeaton määrä uusia tutkimuksia, mutta ei kunnollisat ajantasaista esitystä.
    Ja moskeepa tämä myös toista maailmansotaa kkonaisuudessaan. Paradoksaalisesti ahkera tutkimus taitaa vain sekoittaa maallikon käsityksiä liialla monimutkaisuudellaan.

    VastaaPoista
  9. Kesällä 2015 HS:ssa julkaistussa Uptonin muistokirjoituksessa todettiin Vallankumous Suomessa 1-2 (1981, 1982) -teoksesta mm. näin: "Uptonin kritiikin kärki kohdistui nyt suomalaisen vasemmiston synkimpään erehdykseen, joka halutaan unohtaa."

    Itse en tuollaista kriitin kärkeä Uptonin teoksesta kyennyt 80-luvulla lainkaan havaitsemaan - en liioin vieläkään. (Vaikka kuulunkin siihen Holbergin "valtioviisaiden kannunvalajien" maallikkoveljeskuntaan, jonka pään ammattimiesten ja -naisten korkealle "yleistajuisen" yläpuolisiin sfääreihin kohoavat tutkimukset panevat pyörälle, pidän silti alussa mainitsemaani selitystä kovasti tarkoitushakuisena ellei halua sanoa suorastaan vilpistelevänä.) Minusta Upton siis kirjoitti kauttaaltaan huomattavan tasapuolisesti ja ilmiön kokonaisluonnetta ymmärtämään, ei tuomitsemaan, pyrkivästi historiantutkimuksen ns. parhaiden perinteiden ja metodisten periaatteiden mukaisesti.

    Otan Uptonin ensiosan loppusivuilta lainauksen, jossa nähdäkseni kuvastuu hänen olennaisimpana pitämänsä sotaan johtaneesta eskalaatiokehityksestä:

    "- - järjen äänet hukkuivat tammikuussa kuitenkin mielettömyyden äänten pauhuun. Nämä saivat voimaa pelosta, pelosta että porvaristo aikoi käyttää voimakeinoja nälkiinnyttääkseen ja tehdäksen voimattomaksi työväenluokan, pelosta että sosialistit aikoivat käyttää voimaa luodakseen verisen anarkian ja myydäksen vastavoitetun itsenäisyyden Venäjän bolševikeille. Pelon ääniin liittyivät toivon äänet, jotka samoin olivat mielettömyyden ääniä. Ne sanoivat, että väkivallan keskeltä nousisi uusi ihanne-Suomi, joka olisi puhdistanut menneisyytensä epäkohdista ja jota odotti maineikas tulevaisuus. Näiden näkyjä näkevien takana olivat aseelliset miehet, jotka uskoivat Jumalan tai historian voimien olevan puolellaan ja rajun yhteentörmäyksen kerta kaikkiaan ratkaisevan maan kohtalot ikiajoiksi. He olivat myös varmat siitä, että elleivät he iskisi, vastapuolen aseistetut miehet varmasti iskisivät. Asellisilla idealisteilla, joihin oli liittynyt väkivaltaa väkivallan vuoksi rakastavia miehiä, on tarve asein koetella aatteensa voimaa. Tällaisia olivat voimat, joiden edessä kummankin [obs!] leirin järkevät miehet antautuivat."

    VastaaPoista
  10. Niin, "kritiikin kärki" ei varmastikaan tarkoittanut politisoitua tendenssiä. Sen sijaan se kyllä kohdistui niihin, jotka sen ansaitsivat, mikä oli haluttu unohtaa.
    Muistelen, että Jukka-Pekka Pietiäinen arvostyeli kirjan ja ennusti, että siitä tulee vuoden puheenaihe.
    Vielä mitä. Ei tasapainoinen totuuden etsintä ketään kiinnostanut. Koko kirjasta oltiin hipi hiljaa.
    Siitä taisi Upton myös katkeroitua.

    VastaaPoista
  11. Kujalan kirja löytyy netistä (helda net)
    https://helda.helsinki.fi/handle/10138/167607

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.