Terrori ja sosialismi

Sosialistinen vallankumous, sosialismin toteutuminen ja terrori

Niin sanottu vuoden 1917 Suuri sosialistinen Lokakuun vallankumous on Venäjällä jo kauan sitten muuttunut vallankaappaukseksi, perevorot. Ei siinä ole enää mitään pyhää, päinvastoin.

Sellaisenahan vastustajat olivat sitä aina pitäneetkin ja heidän näkemyksensä pysyivät hengissä etenkin Amerikassa, jonne monet johtavat kadetit, menševikit ja SR:t muuttivat ja tutkivat sitten tapahtunutta niiden dokumenttien perusteella, joita käytettävissä oli. Eihän niitä kovin paljon ollut, mutta aivan riittävästi yleisarvion tekemiseksi.

Venäjän vanhaa armeijaa perusteellisesti tutkinut Allan Wildman kyllä arvioi, että vaikka lokakuun vallanotto Pietarissa epäilemättä oli kaappaus, merkitsi se rintamalla vallankumousta.

Itse asiassa tämä kuitenkin vain tarkoittaa jo alkaneen hajoamisprosessin kiihtymistä. Armeija oli ”sairas elin”, kuten Lenin totesi, eikä sen kuntoon saattamisesta ollut toiveita. Oli perustettava kokonaan uusi. Se oli sitten puna-armeija, joka saatiin taistelukuntoon vasta myöhemmin vuonna 1918.

Sivumennen sanoen, puna-armeija, RKKA, muutettiin virallisesti neuvostoarmeijaksi vuonna 1946 eikä siis ollut olemassa vuoteen 1991 saakka, kuten amerikkalaisissa ja joskus suomalaisissakin lähteissä usein kerrotaan.

Vallankumous syöksi Venäjän turmioon ja se nousi polviltaan vasta 1920-luvun lopulla, yksityiseen talouteen perustuvan uuden talouspolitiikan (NEP) avittamana. Leninin eläessä ja käyttäessä valtaa oli Venäjän talouden suunta koko ajan alaspäin.

Eipä ihme, että suomalaisessa nekrologissa vuonna 1924 Leninin väitettiin olleen ”historian suurin hävittäjänero”, joka kyllä pystyi paljon tuhoamaan, mutta ei mitään rakentamaan. Hänen perustamansa puoluediktatuuri kuitenkin säilyi.

Tämän diktatuurin turvin Stalin pystyi sittemmin viemään läpi sen vallankumouksen, joka todella muutti Venäjän. Se tapahtui kahden ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana vuosina 1928-1937 ja tämän kauden päätteeksi (ja huom.! vasta nyt) julistettiinkin virallisesti, että oli siirrytty sosialistiseen yhteiskuntaan.

Tällaista väitettähän ei vuoden 1917 kappauksen jälkeen ollut mielekästä esittää, vaikka ns. sotakommunismin merkeissä pyrittiin kyllä säännöstelemään kaikkea taloudellista toimintaa, mikä johti sen lähes täydelliseen halvaantumiseen. Vuoden 1921 alussa olikin sitten jo nälän luisen käden kuristaessa pakko luopua koko vouhotuksesta ja palata normaaliin talouteen: antaa ihmisten yrittää.

Vuonna 1937 sen sijaan yhteiskunta oli jo ihan oikean sosialismin piirissä, mikäli tuotantovälineiden yhteisyyttä sellaisena pidettiin, kuten kirjoitettu oli: teollisuus ja kauppa olivat yhteiskunnan hallussa, jopa maanviljelys tapahtui kollektiivisesti tuotanto-osuuskunnissa eli kolhooseissa.

Niin sanottu kansalaisyhteiskunta oli nujerrettu ja valtaa piti kaikkialle vaikutusvaltansa ulottava puolue. Ihan kuin Mussolinilla: Tutto nello Stato, niente al di fuori dello Stato, nulla contro lo Stato! Kaikkea hallitsee valtio (puolue).

Tämä sosialismi muistutti hyvin kaukaisesti sitä, mihin haluttiin siirtyä vuoden 1917 lokakuun vallanoton jälkeen ja mihin sitouduttiin vuoden 1919n puolueohjelmassa. Vallassa oleva puolue nimitti silti yhä itseään jo vuoden 1918 keväästä lähtien omaksutulla nimellä ”kommunistiseksi” vaikka kommuunit, joiden mukaan nimitys oli otettu, oli jo vuonna 1930 kielletty.

Sama koski pyrkimystä tasapalkkaisuuteen, työläisten määräysvaltaan ja asukkaiden itsehallintoon. Työläisten hiostaminen urakkatyöllä ja ylitunneilla hyväksyttiin jälleen ja tehtiinpä peräti kunnia-asiaksi. Tasapalkkaisuuden aatetta Stalin nimitti pikkuporvarilliseksi antimarxilaiseksi mielettömyydeksi. Kommuunit, joissa tätä periaatetta noudatettiin, kiellettiin ja kirottiin.

Kaikesta huolimatta järjestelmä, joka vuonna 1937 oli siis saatu rakennetuksi, toimi ja nimitti järkkymättä itseään sosialistiseksi. Käyttöön tuli myöhemmin myös ilmaus ”reaalisosialismi”, jolla korostettiin sitä, että ainoastaan Neuvostoliiton mallin mukainen järjestelmä oli todellista, mahdollista sosialismia.

Mitään muuta sosialismia ei ollut eikä voinut olla olemassa. Esimerkiksi kiinalainen järjestelmä ei sitä ollut, vaan oli luonteeltaan pikkuporvarillista talonpoikaisliikettä.

Mitä tulee vuoden 1917 lokakuuhun, alettiin tuota vallankaappausta kutsua virallisella nimellä Suuri sosialistinen Lokakuun vallankumous ja asianmukaisesti juhlia uuden ja entistä korkeamman maailmankauden alkuna.

Tällähän tarkoitettiin sitä, että tuon tapahtuman yhteydessä ihmiskunta oli ottanut lainomaisen ja äärimmäisen tärkeän askeleen eteenpäin kohti vapautumistaan, kapitalistinen järjestelmä oli kukistettu ja sen tilalle oli tullut sosialistinen.

Tärkeää oli, ettei tuo kukistaminen ollut mikään satunnainen, ihmisten tahdosta riippuvainen tapahtuma, vaan historian liikevoimien matkaansaattama lainomainen mullistus. Sama tapahtuisi kerran kaikkialla, mutta Venäjällä oli kunnia olla ensimmäinen.

Marxia vähänkin tuntevat tietysti ihmettelivät, miten uuteen ja korkeampaan yhteiskuntajärjestelmään saattoi ensimmäisenä siirtyä takapajuinen Venäjä eivätkä maailman yhteiskunta- ja talouskehityksen kärkeä edustavat Englanti tai Saksa.

Selittämistähän tässä riittikin. Lenin, agitoidessaan Venäjää jatkamaan vallankumousta vastustamalla Väliaikaista hallitusta, lähti siitä olettamuksesta, että maailmankapitalismi kokonaisuudessaan romahtaisi, kun sen heikoin rengas, Venäjä näyttäisi esimerkkiä ja vetäisi muut mukanaan.

Maailmansodan muuttuessa kansalaissodaksi syntyisi maailmanvallankumous ja siinä yhteydessä myös takapajuisella Venäjällä kävisi mahdolliseksi siirtyä sosialismiin ja sitten, varsin pian, sen korkeampaan vaiheeseen, kommunismiin, kuten Lenin kirjoituksissaan selitti.

Maailmanvallankumousta ei tullut ja 1920-luvulla oli todella syytä esittää se vakava kysymys, voitaisiinko tuo maanmainio (se tiedettiin) sosialistinen yhteiskunta ylipäätään rakentaa yhdessä erillisessä maassa, Venäjällä. Klassisen marxismin mukaan, jota myös Lenin oli väittänyt edustavansa, näin ei tietenkään ollut.

Nouseva tähti, puolueen kansallisuusasioissa mainetta niittänyt Josif Vissarionovitš Džugašvili-Stalin todisteli dialektisesti, että sosialismi yhdessä maassa oli mahdollista. Parin vuoden kuluttua aloitettiin sitten edellä jo mainittu uusi vallankumous -kollektivisointi ja teollistaminen sen välttämättömänä osana- ja ”riistäjäluokkien likvidointi” asiaan kuuluvana ja välttämättömänä toimena.

Nyt, tänä vuonna on kulunut tasavuosia myös sosialistisen yhteiskunnan ensimmäisestä vuodesta, 1937. Silloin pidettiin joulukuussa vaalit yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella ja virallisten tulosten mukaan kansa kannatti niissä lähes yksimielisesti kommunistien ja puolueettomien stalinilaista vaaliliittoa.

Vastaehdokkaita ei ollut, mutta eihän sitä yhtä ehdokastakaan ollut pakko äänestää. Siis periaatteessa.

”Sattumalta” juuri samaan aikaan kohosi poliittinen terrori aivan uudelle tasolle. ”Uuteen yhteiskuntaan sopimattomat” ja ”vaaralliset” ainekset tuhottiin järjestelmällisesti. Kuolematuomioita langetettiin ja pantiin täytäntöön noin seitsemänsataa tuhatta. Vangitut tulivat lisäksi.

Terrorin ideahan on tappaa kymmenen ja säikäyttää tuhat. Stalin tappoi miljoonan ja säikäytti kaksisataa miljoonaa.

Terrori oli ollut bolševikkien hallinnon tärkein tukipylväs alusta lähtien. Kansalaissodan aikana kuolemantuomioita jaettiin muun muassa luvattomasta ruokatavaroiden kaupasta ja kuljettamisesta kaupunkeihin. Ilman terroria ei bolševikkivaltaa olisi voinut edes kuvitella. Se julisti virallisesti, ettei ole laista riippuvainen eikä ”porvarillisista” oikeuksista kiinnostunut ja tuhosi jokaisen, joka kävi vastustamaan. Viesti meni perille.

 Vuonna, 1937, kuten jo vuonna 1918, ihmiset voitiin surmata jopa ilman tietoa erityisestä rikoksesta, tietyn kategorian jäsenenä. Samoin kuin kollektivisoinnin yhteydessä, tämä oli ns. sosiaalista insinöörityötä. Ei tapettujen tarvinnut millään tavalla vastustaa systeemiä. Monet heistä olivat sen innokkaita kannattajia. Asiassa ei siis ollut mitään henkilökohtaista.

Stalinin suosiota Venäjällä nykyään on usein ihmetelty. Suosio näyttää olleen vielä suurempaa sosialismin rakentamisen vuosina, ainakin virallisten ja julkisten dokumenttien mukaan. NKVD:n mielialaraporttejahan saivat lukea vain hyvin harvat ja valitut.

Stalin oli paitsi vihattu, myös hyvin suosittu ja hänen suurin ansionsa taisi olla se, että hän oli suuri pakottaja. Mitkään uhrit eivät olleet liikaa, kun vietiin väkisin perille se, mitä haluttiin. Moniin ihmiseen tällainen kovuus tekee suuren vaikutuksen.

Sotakommunismin aikana talopojat olivat kyenneet ainakin kieltäytymään ylimääräisen viljan tuotannosta, kun tiesivät, että se heiltä joka tapauksessa otettaisiin pois kunhan työ olisi tehty.

Nyt kieltäytyminen tuotannosta ei enää ollut mahdollista. Pantiin toimeen uusi maaorjuus. Sivumennen sanottuna, kansan keskuudessa tulkittiin bolševikkipuolueen lyhenne VKP(b) -Vserossijskaja kommunistitseskaja partija (bolševikov) muodossa Vtoroje krepostnoje pravo (bolševikov) -Toinen maaorjuus (bolševikkien). Se osui kyllä naulan kantaan.

Mutta mistä siis johtuikaan Stalinin suurisuosio? Hänen ansionsa todella olivat suuret Venäjän muuttamisessa, mutta hän (vaatimattomuuden perikuvana, kuten Lyhyt elämäkerta arvioi) siirsi mielellään kunnian töistään Leninille, jonka johdolla Suuri sosialistinen Lokakuun vallankumous oli tehty. Stalin oli muka vain Leninin työn jatkaja ja nykypäivän Lenin.

Näin se asia pitkälle olikin. Kannattaa muistaa, että Feliks Tšujev, joka haastatteli Molotovia 140 kertaa, kysyi tältä, kumpi oli kovempi, Stalin vai Lenin. Molotov vastasi, että tietenkin Lenin. Hän oli rautaa…

Ja sitten tuli tietenkin se voitto sodassa. Tappiot olivat suuremmat, kuin inhimillinen järki kykenee käsittämään, mutta voittohan se lopulta tuli ja sen vaihtoehto olisi ollut vielä kauhistuttavampi.

Stalinilla oli sitä paitsi monia inhimillisiä ja jopa valloittavia piirteitä kuten muillakin diktaattoreilla, Hitleristä lähtien. Mahdollisesti ne liittyivät narsistiseen persoonallisuushäiriöön, jonka edustajia lienee kaikilla suuremmilla työpaikoilla. Nehän ovat niitä suuria hurmaajia nuo narsistit ja psykopaatit.

Yhteinen kansa ei tietenkään tästä puolesta mitään tiennyt, mutta jokainen diktaattori tarvitsee myös suuren määrän innokkaita apulaisia voidakseen hallita.

Kuten Hitler, myös Stalin hallitsi hyvin pitkälti manipuloimalla ja kilpailuttamalla alaisiaan, jotka halusivat jo ennakolta tehdä sen, mitä arvelivat johtajan haluavan.

Näin oli myös terrorin kohdalla. Kyllä korkein johto allekirjoitti kaikenlaisia papereita, mutta innokkaat apurit olivat ne laatineet, toki ymmärtäen velvollisuutensa puolueen ja johtajan edessä.

Miljoonia tapettiin ja vielä suurempi oli niiden ihmisten määrä, joiden elämä tavalla tai toisella tuhottiin tai vammautettiin.

Mutta kansan suuri enemmistö ymmärsi kaikesta tästä hyvin vähän ja pyrki palvelemaan uskollisesti sitä esivaltaa, jolle katsoi olevansa velkaa onnellisesta elämästään, kuten sille oli opetettu.