Apteekin hyllyltä
Apteekki oli aikoinaan
laitos, joka aikoinaan täytti asioihin vihkiytyneen henkilön suurella
hartaudella ja kunnioituksella. Loputtomien purkkien ja pullojen riveissä oli
ainekset minkä tahansa tekemiseksi.
Kun oli
alkuaineet tai sanotaan nyt lähtöaineet käsillä ja tietoa siitä, miten ne
keskenään reagoivat, niin tilanne oli vähän sama kuin ukko jumalalla: maailma
odottaa tekemistään, kaikki riippuu siitä, mitä haluat saada aikaan. Mene ja
tee.
Tämä oli
ilmeisen liioiteltu näkemys, kuten myöhemmin pikkuhiljaa opin ymmärtämään,
mutta olihan siinä totta toinen puoli: kemian, tuon kaikkien tieteiden
kuningattaren lainomaisuudet tuntemalla oli mahdollista luoda maailmaan
sellaista, mitä siinä ei koskaan aiemmin ollut, ainakaan tuossa nimenomaisessa
paikassa.
Siinäpä siis oli
todellisen luomistyön kenttä vapaana. Sitä paitsi voi myös kokeilla loputtomasti:
ehkäpä ihan intuitiivinen sekoittelu ja muu kokeilu toisivat maailmaan jotakin
oikein merkittävää. Sellaisestahan jaettiin muun muassa Nobelin palkintoja.
ehkä jumalaltakin oli unohtunut joku asia kokeilematta? Sattuuhan sitä
kaikenlaista.
Umpimähkäinen
kokeilu on aidosti lapsellista puuhaa, mutta sellaista on harrastettu kautta
aikojen ja tiettävästi merkittäviä tuloksiakin on ollut. Aikoinaan Berthold
Schwartz sekoitteli salpietaria, rikkiä ja hiiltä ja survoi niitä
rautapetkeleellä kivihuhmareessa. Kipinä sytytti seoksen, joka myöhemmin
alettiin tuntea nimellä ruuti ja jolle keksittiin paljon hyötykäyttöä.
Muistin myös,
miten Aleksanteri Suurelle oli annettu jossakin Vähän Aasian puolella maasta
löytyvää ainetta, jota hän rupesi kokeilemaan. Muuan koe oli orjapojan hölvääminen
tällä aineella ja sen sytyttäminen tuleen. Osoittautui, että liekki oli mahtava
ja orja kuoli. Hän kuului ehkä ensimmäisiin tunnettuihin empiirisen
tiedonhankinnan uhreihin.
Itse onnistuin
välttämään moisen, sinänsä kunniakkaan, mutta lopultakin turhan kohtalon,
vaikka mielenkiintoni voittopuolisesti kohdistui räjähdysten aikaansaamiseen.
Olihan räjähdys
varma ja konkreettinen merkki siitä, että oli onnistuttu luomaan jotakin uutta.
Pelkkä aineiden sekoittelu ja keittely, sähköllä hajottaminen tai
haihduttaminen ei vielä taannut sitä, että jokin syvällinen aineen muuttuminen
toiseksi olisi tapahtunut. Tavallisessa palamisessa se kyllä tapahtui, mutta
usein sekin oli aika tylsää.
Erilaisia reseptejäkin
löytyi. Kirjasta saattoi katsoa, miten syntyvät vaikkapa pyroksyliini eli
nitroselluloosa tai vaikkapa trotyyli ja räjähdyselohopea.
Tarvittavat
aineet olivat usein yksinkertaisia, kunhan niitä vain jostakin löytyi.
Ja löytyihän
niitä. Apteekkien lumoava maailma oli tarjolla kaikissa asutuskeskuksissa.
Jossakin päin myyjät olivat nihkeitä ja epäluukoisia, toisissa ymmärrettiin
asiakkaan olevan aina oikeassa ja ehkäpä sympattiin tieteellistä mielenkiintoakin.
Elohopeayhdisteitä
ei myyty, en tiedä, olisiko niitä ollut. Sama koskee magnesiumia, jota ei ehkä
ollutkaan ja myös esimerkiksi kaliumkloraattia, joka oli valmis räjähde. Jopa
spriin, puhtaan etanolin löytäminen osoittautui ylivoimaiseksi.
Mutta sen sijaan
kyllä löytyi mitä kummallisimpia aineita, joiden olemassaolostakaan en ollut
koskaan kuullut ennen kuin huomasin niitä tarvittavan tähän tai tuohon asiaan.
Harva muukaan oli.
Otetaan nyt
vaikkapa strontiumnitraatti. Sitä tarvittiin punaisen värin antamiseen
ilotulitteille, joiden valmistamiseen muuten yleensä riitti pelkkä ruuti, jota
nyt pystyi tekemään ilman sen kummempia vaikeuksia.
Mistä sitten
moista ainetta olisi voinut saada? En oikein usko, että sitä nykyään saa
mistään. Tuohon aikaan vastaus oli selvä ja yksinkertainen: mene apteekkiin,
siellä sitä on hyllyllä.
Niin olikin. Oli
siellä vaikka mitä muutakin. Oli kaliumjodidia, kaliumpermanganaattia, typpi-,
rikki- ja suolahappoa, ammoniumnitraattia ja -nitriittiä, ammoniakkia ja mitä
uuden maailman luoja nyt yleensä voi kuvitella tarvitsevansa.
Koko touhu
kotoisessa laboratoriossa oli tietenkin täysin sekavaa koheltamista, jossa
tietämystä asioihin vaikuttavista lainomaisuuksista oli korkeintaan siteeksi.
Mutta reseptin
todistushan on kakku ja monenlaista kakkua siitäkin työpajasta syntyi.
Työsuojelumääräyksiä halveksuttiin, mutta onni suosi tässäkin asiassa.
Kemia oli
1800-luvun lopun suuria tieteitä, joka muutti maailmamme perusteet. Pelkästään
kivihiilitervasta opittiin tekemään melkein mitä vain ja meillä Suomessa puu
osoittautui loputtoman monipuoliseksi raaka-aineeksi. Miksipä siis murehtimaan
esimerkiksi sitä, että maamme näytti köyhältä: ei muuta kuin mene ja tee itse
ne rikkaudet niistä raaka-aineista, joita on annettu.
Ehkäpä jotakin
tästä uudesta ajattelusta heijastui myös apteekkien loputtomissa pullo- ja
laatikkorivistöissä. Kun tarvittiin lääkkeitä tai muita kemian alaan liittyviä
aineita, voitiin ne tarvittaessa tehdä itse.
Apteekkiin eivät
tulleet vain sairaat, vaan myös ne, jotka tarvitsivat kemikaaleja vaikkapa
puhdistamiseen tai tinaamiseen, spriitä soittimien käsittelyyn, sialle tms. tai
tislattua vettä auton akkuun.
Lyhyesti sanoen,
apteekista löytyi mitä tahansa ja ellei löytynyt, voitiin tehdä.
En tiedä, mitä
sieltä nykyisin löytyy. Uutiset kertoivat juuri, ettei löytynyt paljon mitään,
kun etsimisohjelma vai mikä se olikaan, ei toiminut.
Uskallan
epäillä, ettei strontiumnitraattia enää kannata mennä apteekista ostamaan,
ehkäpä ei edes ammoniumnitraattia tai kaliumjodidia.
Tämä on
kehitystä ja varmaankin myös edistystä, mutta apteekki, josta puuttuvat
laboratorion laitteet ja valtavat aineskokoelmat, tuntuu jotenkin lattealta ja
proosalliselta verrattuna vanhan ajan laitoksiin, joissa tuntui asuvan suurten
alkemistien ja tieteen velhojen henki.
Sivumennen sanoen, Jumalan ansiot demiurgina olivat kyllä kiistämättömiä, mutta ei hän sentään kaikkea ollut tehnyt. Oliko muka edes mustaa ruutia?
VastaaPoista"meillä Suomessa puu osoittautui loputtoman monipuoliseksi raaka-aineeksi. Miksipä siis murehtimaan esimerkiksi sitä, että maamme näytti köyhältä: ei muuta kuin mene ja tee itse ne rikkaudet niistä raaka-aineista, joita on annettu."
VastaaPoistaSilmälin kerran jotain metsäteollisuuden historiaa eikä se kemiallinen prosessi, jolla puun kuidut muutetaan ensin selluloosaksi ja siitä sitten paperiksi ollut helppo ja yksinkertainen. Mutta kun se kerran oli ratkaistu, raha alkoi virrata Suomeen, erityisesti sitä ennen köyhään pohjois- ja itä-Suomeen. Sitä onkin jatkunut näihin päiviin, kunnes keksittiin ensi eukalyptuspuu ja sen jälkeen internet ja kaikki muu pirun digitaalisuus, jotka sitten lienee luonut piru itse.
Edelleen metsäteollisuus on Suomen suurin vientiala. Ja edelleen se on kovassa kasvussa EU:n vastatoimista huolimatta ja työllistää aivan oikeasti paljon ihmisiä.
PoistaPaljon on hehkutettu "uutta taloutta", internetiä, peliteollisuutta jne. Parhaisiin aikoihin niin, että metsän ja metallin katsottiin olevan jo mennyttä nostalgiaa.
Mutta esim. peliteollisuus tuottaa Suomeen kyllä muutaman pitkän maston pursiseuralle ja yhtenä vuonna verotulot, kun se myydään ulos, mutta ei työllistä juuri ketään. Kaikki kunnia sille, mutta ei se meitä elätä.
Suomi elää metsästä. Edelleen. Ja hyvä niin.
Viittaus internettiin tarkoitti lähinnä lehdistön verkkosivuja, joiden ennustetaan pitkällä juoksulla tarkoittavan paperilehden kuolemaan, ja digitaalisuuteen ns. paperitonta konttoria ja toimintaa,johon jopa valtionhallinossa on tiettyjä viitteitä.
PoistaMutta saahan selluloosasta savutonta ruutia. Voihan olla, että suurvaltojen "valtiomiehet" vielä lisäävät sen käyttöä, jolloin Suomi elää edelleen metsästä muun maailman - niin sanoakseni - kuollessa siihen. Ja hyvä niinpäin.
Ref. Paperilehden kuolema
PoistaPaperilehti on jo saattohoidossa. Se ei kuitenkaan alkuunkaan tarkoita sitä, että metsäteollisuus en takia kaatuisi. Painopaperi ja sen käyttö sanomalehtiin on vain yksi tuotelinja, jota esim. Suomessa on jo paljon supistettu ja supistetaan koko ajan edelleen kysynnän laskun mukaan, vaikka ala kokonaisuutena kasvaa kovasti.
Kannattaa tutustua. Tutkittua tietoa ja kovaa faktaa on helposti saatavilla.
"Tutkittua tietoa ja kovaa faktaa on helposti saatavilla."
PoistaKyllähän sitä on, mutta kun aikaa on vain 24 tuntia vuorokaudessa. Kun välttämätön osa on käytetty, omiin harrastuksiin jää parisen tuntia. Jos sen vähän haluaa käyttää poliittiseen ja sotahistoriaan, sinänsä tärkeä taloushistoria jää ohueksi, vaikka siitä on sellaisia nimiä kuin Markku Kuisma. Tämä on ns. yleissivistyksen ongelma, ei voi mitään.
"24 tuntia"
PoistaSiinäpä se ongelman ydin. Ja tuntuu, että nuo tunnitkin ovat nykyään entistä lyhempiä ;)
Sinäpä sen sanoit, niin se on. Siksip niitä käyttää entistä harkitummin.
PoistaKemikalioiden sekoittumisen vaarat ovat toissijaisia. Ainakin jos uskomme tänään (19.10) Helsingin Sanomissa julkaistua tiedemiesten varoitusta super älyn muodostumisesta vuoteen 2060 mennessä. Heidän mukaansa tietotekniikan kehitys ja kombinaatioräjähdys voivat johtaa ihmistä alistavaan super älyyn.
VastaaPoistaKiitos kirjoituksesta. Tuli mukavat nuoruusmuistot mieleen. Samat oli vinkeet kauan sitten, ja kaikessa apuna mainio apteekkilaitoksemme. Suoranainen ihme ettei henkikulta mennyt villien kokeilujen seurauksena.
VastaaPoistaHauskaa oli, ja hyvin opettavaista.