Kuolema ei jätä tulematta

Kuolema aina tulee

Pidin aikoinaan vertailevan seminaarin massamurhista. Niitä käsittelevien narratiivien lukeminen oli aika avartavaa.

Eipä ollutkaan tullut mieleen, millaisia konnuuksia ihmiset toisilleen keksivät ja miten tavattomassa laajuudessa niitä toimeenpanivat. Ainakin kertomuksissa näin tapahtui ja valokuviakin esitettiin. Absurdin rajat ylittyivät monta kertaa myös väitteissä tappamisen ja uiden julmuuksien laajuudesta.

Aivan erityisesti jäi mieleen Hawaijin yliopiston professori R.J. Rummel ja hänen projektinsa.  Uusi ja mullistava käsite on democide, väenmurha, jonka kokonaismäärä on viime vuosisadalla 169, 202, 000 henkeä ja sitä ennen historiassa 133,147, 000 henkeä.

1900-luvulla olisi siis peräti yli puolitoistasataa miljoonaa henkeä päästetty väkivaltaisesti päiviltä, mutta sitä ennen ”vain”, pakostakin kovin vajavaisten tietojen mukaan, 133 miljoonaa.

Miten nämä luvut ovat syntyneet kertoo pieni näyte ”deka-megamurhaajien” töistä:

128,168,000 VICTIMS: THE DEKA-MEGAMURDERERS

61,911,000 Murdered: The Soviet Gulag State
35,236,000 Murdered: The Communist Chinese Ant Hill
20,946,000 Murdered: The Nazi Genocide State
10,214,000 Murdered: The Depraved Nationalist Regime

Mutta pienempiäkin riittää:

19,178,000 VICTIMS: THE LESSER MEGA-MURDERERS

5,964,000 Murdered: Japan's Savage Military
2,035,000 Murdered: The Khmer Rouge Hell State
1,883,000 Murdered: Turkey's Genocidal Purges
1,670,000 Murdered: The Vietnamese War State
1,585,000 Murdered: Poland's Ethnic Cleansing
1,503,000 Murdered: The Pakistani Cutthroat State
1,072,000 Murdered: Tito's Slaughterhouse

Ja sitten on näitä eppäilyjä:

 1,663,000 Murdered? Orwellian North Korea
1,417,000 Murdered? Barbarous Mexico

 1,066,000 Murdered? Feudal Russia

Aika rankkoja rikoksia nuokin, jos totta lienevät.

Huomiota herättää kovin monikin asia. Venäjän luvut ovat villisti yliarvioituja ja peräisin 1970-luvun demografien laskelmista ja Jugoslavian luvut taas pienemmät, kuin osapuolet siellä ovat itse väittäneet.

Joka tapauksessa luvut ovat niin valtavia, että yksi miljoona sinne tai tänne kuuluu ilman muuta jo virhemarginaaliin. Kannattaako sellaiseen kiinnittää edes huomiota? Miljoona sinne tai tänne? Eihän se ole edes prosenttia noiden rötösten kokonaismäärästä.

Kuten luokitteluista voi havaita, ei kirjoittaja ole voinut vailla moraalista suuttumusta edes mainita niiden valtioiden nimiä, jotka ovat noihin konnuuksiin syyllistyneet. Mieleen tulee Venäjän ortodoksisen kirkon anateema pettureille, jossa näiden nimet aina mainitaan herjaavasti väännetyssä muodossa.

Eipä ihme. Tokihan meidän on syytä tuntea moraalista suuttumusta jokaisesta rikoksesta ja kun kyseessä on megaluokan teko, täytyy reaktion olla sen mukaan mitoitettu. Oikeastaan en edes tiedä, mitä pitäisi tehdä ollakseen oikeamielinen tämän kaameuden edessä.

Mutta se siitä, bygones are bygones sanoi entinen kansantalouden oppikirja. Ei menneiden tappioiden perään kannata haikailla, ei nykyaika siitä muutu. Opiksi varmaankin voimme ottaa ja esimerkiksi jättää totalitaariset valtiot perustamatta, kansalliset tunteet loukkaamatta ja sisällissotiin vievät ristiriidat kehittelemättä.

Mutta tällä kertaa haluan kiinnittää huomiota siihen, miten suuri uhrien määrä on meidän pienelle mielellemme mahdoton käsittää ja käsitellä.

Yhden henkilön, esimerkiksi jonkin läheisen kuolema saattaa suistaa koko elämän raiteiltaan ja muodostua ylittämättömäksi surun ja mielipahan lähteeksi.

Sadan ihmisen kuolemaan on jo pakko suhtautua ulkokohtaisemmin ja miljoonan ihmisen poismenoa voimme käsitellä vain lähinnä tiedollisella tasolla. Emme voi tuntea miljoonakertaista tuskaa ja suutttumusta vaikka miten yrittäisimme ja pitäisimme sitä oikeutettuna asiana ja jopa velvollisuutenamme.

Sitä paitsi kuolema tulee jokaiselle aina ja sataprosenttisesti, elleivät nyt jotkut sitten matkusta suoraan tulisilla vaunuilla tai avaruusaluksella, mikä lienee sama asia, pois täältä murheen alhosta eli suoraan taivaisiin, jossa kuulemma ei kuolemaa lainkaan ole.

 Voimme varmaankin uskoa tähän, mikäli voimme.

Käytännön elämässä me joka tapauksessa kiinnitämme usein suurta huomiota ainutkertaisiin asioihin ja sellaisiahan me itsekin olemme. Yhden ainoan henkilön kuolema muodostuu meille keskeisen tärkeäksi ja viittaamme samaan aikaan kintaalla sille, että tässäkin maassa kuolee tuhansia joka vuosi.

Olen joskus sanonut, että pelkästään Kekkosen aikana kuoli puolitoista miljoonaa suomalaista, mikä saattaa pitää paikkansa jonkinlaisella tarkkuudella. Mitäpä väliä tässä on muutamilla tuhansilla tai edes sadoilla tuhansilla?

Kekkosella henkilökohtaisesti ei ollut asiaan osaa eikä arpaa ja itse asiassa kuolevuus väheni suuresti hänen aikanaan eli elinikä piteni, vaikka lopulta sitten jokainen, kuten vulgaaristi sanotaan, potkaisi tyhjää.

Luulen, että muuan ongelmamme suuria kuolleisuuslukuja käsiteltäessä on yleensä se, ettemme ota huomioon tuota sataprosenttista kuolevuutta.

Niinpä tietoa siitä, että se ja se asia aiheuttaa syöpää, joka tappaa vaikkapa satatuhatta ihmistä, ei suhteuteta siihen, että tämä luku on otettu populaatiosta, jonka määrä on vaikkapa sata miljoonaa henkeä.

Tuo satatuhattahan on arvioitu Fukushiman uhrien ylimalkainen uhrimäärä ja kaikista niistä kuolijoista, joita asia koskee ja niitä on yli tuo sata miljoonaa, se on mitätön.

Samaa voidaan sanoa pienhiukkasista, terrorismista, auto-onnettomuuksista, hukkumisista, kotiväkivallasta, metsästysonnettomuuksista ja lasolin juonnista.

Ei mikään noista tekijöistä aiheuta merkittävää piikkiä kuolleisuuteen. Elämämme jatkuu nykyään yhä vain kauemmin, veronmaksajien kiusaksi, vaikka jossakin vaiheessahan se pumppu sitten sammahtaa, kuten kauniissa laulussa lauletaan.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei kannattaisi kantaa mitään huolta esimerkiksi juuri terrorismista, hukkumisista tai liikenneonnettomuuksista. Totta kai kannattaa. Sen sijaan pitää nimenomaan paikkansa se, ettei niitä kannata vähätellä vertaamalla uhrimäärää kuolleiden kokonaismäärään.

On syytä ja järkevää tarkastella jokaista konkreettista tekoa omana kokonaisuutenaan ja ottaa huomioon sen kaikki vaikutukset. Vertaaminen kokonaiskuolleisuuteen on pahimmillaan täysin tyhjänpäiväinen asia, vertaaminen saman kategorian tapahtumiin sen sijaan mielekäs.

Ajatelkaamme Las Vegasin ammuskelun kuuttakymmentä uhria. Sehän ei ole maailman eikä edes Amerikan mittakaavassa mikään suuri tai edes merkittävä luku. Sitä se on yksittäisenä ampuma-aseilla tehtynä rikoksena, mutta ei vuositasolla merkitse paljon mitään.

Mikäli kokonainen kansakunta sen takia menee tolaltaan, on se ilmeistä liioittelua, mutta asian saaman julkisuuden valossa ymmärrettävää. Mutta eiväthän ne amerikkalaiset taida niin heikkohermoisia ollakaan.

Väistämätön kysymys tietenkin on, miten voitaisiin estää tällaisen toistuminen. Vastaus tietenkin kuuluu, ettei mitenkään, ei edes siten, että suomalaiset oikeamieliset ihmiset in corpore menettävät malttinsa ja mielenrauhansa ja vaativat aselakien tiukentamista meillä ja muualla.

Tässä elämässä nyt vain on omat riskinsä ja yksi niistä on kuolema. Riskin määrää voidaan laskeskella, kuten etenkin vakuutusyhtiöissä tehdäänkin, mutta eihän sitä poistaa voi, ei sitten millään. Ymmärtäkäämme edes tämä.