Kirjelmöintiä

Kirjeitä heille, jotka ehkä niitä ansaitsevat

Ajattelin kirjoittaa kirjeen Melania Trumpille, kun muutkin niin tekevät. Kirjeessä olisin käsitellyt sitä, miten minä koen Melanian roolin ja hahmon miehensä rinnalla ja miten hänen olisi syytä muuttaa niitä ansaitakseen kunnioitukseni ja ihailunikin.

 Mutta sitten alkoi hävettää. Mikä oikeus minulla on mennä tyrkyttämään omia näkemyksiäni ihmiselle, jota en edes tunne ja jolla, kuten kaikilla muillakin, on oma elämänsä ja oikeus siihen. Sitä paitsi Melanialle saattaa olla herttaisen yhdentekevää, mitä minä hänestä ajattelen. Oikeastaan on todennäköistä, ettei hän lukisi koko kirjettä ja jos lukisi, päästäisi korkeintaan pilkallisen naurahduksen.

Helsingin Sanomien kulttuuriosastossa on kuitenkin juuri julkaistu pitkä vuodatus, joka esillepanosta päätellen edustaa kulttuurimme korkeimpia saavutuksia. Ehkä se on jopa sitä parasta ja aidointa, mitä meillä on antaa Amerikalle ja koko maailmalle? Se on osoitettu Melania Trumpille.

Olin tekstistä aika imponoitu. Siinä nimittäin luotiin vain muutamien kymmenien sanojen ja harvatahtisen puppugeneraattorin voimalla kokonainen maailmankuva, etten sanoisi maailmanselitys, jonka keskipisteessä ovat itätytöt.

Itätyttöjen historia on siinä kiinteä ja olennainen osa maailmahistoriaa. Oikeastaan he ovat sen keskeinen osa, vaikka tuollakin historialla näyttää olevan sekä alku että loppu.

Toisin kuin varsinaisessa, talouden ja politiikan varaan rakentuvassa historiassa, itätyttöjen todellisuus ei riipu esimerkiksi kysynnästä ja tarjonnasta eikä vapaa kilpailu näyttele siinä merkittävää osaa. Tämän maailman olennaisia asioita ovat mielikuvat ja niiden tuottaminen.

Mielikuvien taas tulisi olla oikeita eikä vääriä ja niiden muuttaminen oikeiksi on kaikkien meidän pyhä velvollisuus. Siksi jokin Melania ei voi paeta vastuutaan selittämällä olevansa yksityishenkilö.

- Kiinni olet, rakas Melania, ja pysyt, eikä sinua päästetä, ennen kuin siunaat poliittisen korrektiuden papittaria. Entinen itätyttöhän sinä olet.

Itätytöillä on tietty maine ja sehän on se ongelma, kirjoittaa muuan entinen tyttö ja vieläpä entinen itätyttö eikä vailla katkeruutta.

Se asian ongelma on, että heidän kerrotaan muka olevan naisellisia ja se naisellisuus taas tarkoittaa, että he miellyttävät miehiä. Ja arvatkaapa mitä tämä tarkoittaa niille kanssasisarille, jotka eivät ole naisellisia? Tämähän vie ajatukset jo maahanmuuton lieveilmiöihin eli naisten muuttoon.

Ne, siis tänne tulevat naiset vie paikallisten feministien miehet ja vielä kehtaavat kehuskella, että hyvin menee ja molemmat ovat tyytyväisiä.

Nythän länsimainen narraatio on vakiinnuttanut itänaisen seksityöläiseksi tai surulliseksi postimyyntimorsiameksi, kertoo oraakkelimme, jota varmaankin voidaan myös nimittää tutkijaksi. eihän tällaisia väitteitä kannata esittää, ellei niiden tueksi ole mitään tutkimusta.

Mahtaakohan nyt kuitenkaan ihan varmasti olla noin? Vai olisikohan niin, että tässä maailmassa on aina tietty hölmöjen ryhmä, joka ei pysty ymmärtämään, ettei yksilöistä koskaan kannata tehdä johtopäätöksiä sen ryhmän perusteella, johon he kuuluvat. Vai kuuluuko intellektuellien nykyään asettua niin sanoakseni kansanomaiselle tasolle?

Luulen, ettemme pysty tätä maailmaa muuttamaan sellaiseksi, etteivät hölmöt pysyisi hölmöinä, vaikka heidät voissa paistaisimme, noin kuvaannollisesti sanoen.

Intelligenteille ihmiselle taas yksilön ja hänen viiteryhmänsä suhteesta ei kannata saarnata, he kyllä pystyvät asiat ymmärtämään ihan omilla aivoillaan. Näin on ainakin ennen ollut jopa laajemmissakin säädyllisissä piireissä.

Miksi sitten tässäkin maassa löytyy yhä enemmän intellektuelleina esiintyviä ihmisiä, joiden tärkeimpiin harrastuksiin kuuluu saarnaaminen milloin minkin asian julkisen esittämisen tavasta: ei saa näyttää sellaisia kuvia, joissa naiset esiintyvät perinteisissä rooleissaan, ei saa puhua maailmasta sellaisena kuin se on, vaan sellaisena, kuin sen pitäisi olla ja niin edelleen.

Tuntuisi siltä, että kyseessä on liikuttava huolenpito yhteiskunnan henkisesti vähäosaisimmista, joiden opastaminen oikein ymmärtämään tämän maailman sortoa ja pahuutta yhdistyy epäkorrektien mielipiteiden vartiointiin ja rankaisuun. Valistaja on ylpeä sana.

Sisarellinen toveri Melania toivottavasti lukee arvovaltaisesti hänelle lähetetyn kirjeen ja oppii ymmärtämään, että hänen etninen taustansa pyyhkäisee tiehensä hänen ammattinsa ja osaamisensa, onhan hän Sloveniasta! Tuo lähtökohta alentaa ja kutistaa hänet pelkäksi seksiobjektiksi!

Sellainen se on vaikutus itätyttöjen etnisoinnilla ja rakkaalla Melanialla! Melania on parasta, mitä seksibisnekselle on tapahtunut, tietää kirjoittaja. Lukija ei muuta voi kuin hämmästyneenä täyttyä ihailusta kirjoittajaa kohtaan -hänhän tietää kaiken!

Kun itse en oikein ymmärrä, kuka tässä on etnisoinut ja ketä ja mitä tuo sana edes tarkoittaa, yritän vilpittömästi vain ymmärtää, oliko kirjoittajalla tässä nyt ihan oikeasti jokin viesti kerrottavanaan vai oliko tarkoituksena vain päästä puhuttelemaan elämässään menestynyttä naista noin oss flickor emellan ja mestaroimaan tämän ja muidenkin elämää ja puheita jonkinlaisella feministisen ideologian tuomalla jokanaisen oikeudella.

Joka tapauksessa ymmärrän, että tämä presidentin rouva kelpuutettaisiin jäseneksi naisten oikeuksia edistävään joukkoon, täällä meillä vai ihan koko maailmassa, en ole varma. En tiedä millainen valtakirja kirjoittajalla on.

Täytyy sanoa, että tuollainen positiivinen ajattelu on aina vedonnut minuun. Melania, joka on yhä siskoilleen rakas, ei ole vielä periaatteessa menetetty, vaan voisi yhä palata feminismin helmaan. Silloin varmaan viimeinkin haihtuisivat harhakuvitelmat siitä, ettei hän ole nalkuttava vaimo, kuten on rohjennut sanoa. Älkää siis uskoko satuja, miehet, kaikki ne ovat samanlaisia, myös ne hehkeät itätytöt.

Jospa Melaniasta tulisikin aktiivinen ja päällekäypä feministiradikaali! Maailmaa muuttava ihminen! Silloinhan hän voisi olla meidän kaikkien sankari, luen lehdestä.

Hetkinen, kenen kaikkien? Siis myös minun? Vai olisiko mahdollista, että tässä maailmassa on kovin monenlaisia ihmisiä ja eri ihmisillä on eri sankarit. Vai onko se sittenkin niin, että on olemassa vain korrekteja mielipiteitä ja oikeata ajattelua ja sen ohella väärää?

Kun itse vielä uskon tuohon totalitarismia edeltävään näkemykseen, rohkenen ajatella, että Melania jo on hyvin monien miesten sankari.

Tuskin se on niinkään helppoa pitää oma linjansa koko maailman itsekylläisiä oikeinajattelijoita vastaan ja reagointi kaiken maailman puppugeneraattorilla tuotettuihin kirjelmiin tuskin on kovin palkitsevaa. Ehkä hän jättääkin sellaiset omaan arvoonsa.

Muistan vielä hyvin, miten oma kruunaamaton prinsessamme Assi antoi ansaitun kipakan vastauksen jollekin amerikkalaiselle täti-ihmiselle, joka opetti suomalaisille siskoilleen, että avioeron ottanutta Komulaista ei olisi saanut päästää niin vähällä.

Suomalainen Assi ei ollut mikään holhouksenalainen ressukka, mikä hänen amerikkalaisen logiikan mukaan olisi pitänyt olla. Ilmeisesti hän pärjäsi erinomaisesti ihan omillaan. Hän myös kertoi puolustajalleen tällaiset terveiset.

Mutta onhan siitä jo aikaa. Mistä ihmeestä sitten juontaakaan juurensa se nykyinen älyllisen tason madaltuminen, joka ilmenee kaiken maailman maternalistisissa neuvoissa ja vaatimuksissa, joita kehdataan esittää ihmisille, jotka eivät ole sellaisia pyytäneet?

Joskus on sanottu, etteivät vapaus, veljeys ja tasa-arvo ole yhdessä mahdollisia. Enpä tiedä. Olennaista lienee, ettei niitä viedä pitemmälle, kuin kohtuullista on.

Sen sijaan näyttää yhä selvemmältä, etteivät vapaus, tasa-arvo ja sisaruus ole yhdessä mahdollisia. Tuohon viimemainittuun on viime vuosina ympätty sellaisia määriä totalitaarista puppua, että sen vakavasti ottaminen tuhoaa sekä vapauden että tasa-arvon.