Käsin koskematon Lenin huhtikuussa

Käsin koskematon Lenin

Venäläisen populaarihistoriallisen Istorik- aikakauslehden huhtikuun numeron kannessa on kuva V.I.Leninistä, joka muistuttaa elävästi ”käsinmaalaamatonta” vapahtajan ikonia (Spas nerukotvornyi). Kyseessä ovat siis pelkät kasvot, edes kaulaa ei ole mukana kuin aavistuksen verran.

Aikoinaan oli tapana etsiä kommunistien touhuille paralleeleja vanhan Venäjän perinteestä ja niitähän löytyi vaikka millä mitalla. Pyhien ihmisten ruumiit säilyivät pilaantumattomina eikä niitä haudattu (vrt. Lenin ja Stalin), kommunistinen puolue teki aina yksimielisiä päätöksiä (vrt. sobornost-periaate), neuvostoihminen oli kollektivisti ja vailla henkilökohtaista tuotantovälineiden omistusta kuten tsaarin ajan kyläyhteisön talonpoika ja niin edelleen.

Leniniä esittävien kuvien valinnasta ja sensuroinnista vastasi aikoinaan heti hänen kuolemansa jälkeen perustettu Leninin muiston ikuistamiskomitea. Se huolehti siitä, ettei mitään epäkunnioittavaa päätynyt kansan käsiin. Sen sijaan suitsutusta riitti sitäkin enemmän. Etenkin Stalinin kauden jälkeen alettiin etsiä sitä oikeaa, jaloa ja täydellistä sosialismia nimenomaan Leniniltä, jonka jalot piirteet alkoivat ilmestyä kaikkialle.

Istorik-lehden kannessa on alaotsikkona ”Lenin-faktori” (Faktor Lenina) ja kysymys Millaista roolia bolsevikkien johtaja näytteli vuoden 1917 vallankumouksessa?

Tohtori Aleksandr Šubinin haastattelussa ei tule esille mitään uutta eikä yllättävää sille, joka on tutustunut näihin, lännessä tuhansia kertoja esitettyihin kysymyksiin. Kiinnostavaa on lähinnä se sävy, jossa päähenkilöä juuri tässä ja nyt käsitellään.

Leninin vaikutus vallankumouksen kulkuun alkoi hyvin dramaattisesti, kuten tiedetään. Huhtikuun teeseillä hän säikäytti jopa oman puolueensa toimivan johdon, Lev Kamenevin ja tätä myötäilevän Džugašvili-Stalinin. Leninin ohjelma oli lyhyesti sanoen mielipuolinen, mutta se toimi.

Tätä epiteettiä Šubin ei kuitenkaan käytä, vaikka toteaa, että Leninin politiikka perustui aivan epärealistisiin odotuksiin sekä poliittisesta kehityksestä että taloudesta, joka olisi ollut pelastettava, mutta joka sen sijaan lopullisesti tuhottiin. Niin sanottu sotakommunismi ei ollut ensi sijassa sodan tarpeiden synnyttämää, vaan ideologian sanelemaa.

Lehdessä esitellään myös lyhyesti nuo vallankumoukselliset huhtikuun teesit, jotka varmasti jokainen neuvostokasvatti kerran oli joutunut opiskelemaan sen johtopäätöksen kera, että ne tarjosivat ainoan oikean ulospääsyn katastrofista. Ikään kuin olisi ollut tarjolla vielä pahempi katastrofi kuin se, joka Leninin johdolla vaati miljoonia uhreja sodassa ja nälänhädässä.

Mutta menestys aina menestyy ja Lenin saattoi kirjata ainakin yhden onnistumisen: hän ja hänen puolueensa pitivät kuin pitivätkin vallan käsissään, vaikka olisivat ansainneet saada toimnnastaan korkeimman mahdollisen rangaistuksen -tämä on siis minun johtopäätökseni.

Myös Istorik luonnehtii asiaa pääosin samaan tapaan: ”V.I. Leninin ei onnistunut ainoastaan johtaa pientä radikaalia puoluetta valtaan, vaan myös pitää tuo valta käsissään ja tehdä mitä rohkein ja yksi kaikkein julmimmista sosiaalisista kokeiluista, joita ihmiskunnalla on koskaan suoritettu.”

Hän oli todellinen aatteensa fanaatikko, joka osasi saada ihmiset puolelleen. Ilman Leniniä sekasorto Venäjällä ilmeisesti olisi jatkunut, mutta tyytymättömyys olisi purkautunut vain erilaisiksi kapinoiksi. Lenin sen sijaan onnistui tuossa murheen alhossa herättämään ihmisissä toivon, toteaa Šubin.

Turha toivohan se oli ja on kaikki syyt arvioida, että ilman Leniniä ja siis bolševikkikaappausta Venäjä olisi selvinnyt alennustilastaan paljon vähemmällä. Tämä johtopäätös on luettavissa myös Istorikin sivuilta, vaikka Leniniä ja muitakin vuoden 1917 hahmoja kohdellaan tietyllä kunnioituksella.

Mutta kenen vallankumous tuo bolševikkikaappaus oikein oli? Haastattelija olettaa, että siinä yritettiin luoda uusi maailma vanhan maailman marginaaliainesten, deklassoituneiden, heikkojen ainesten tuella.

Šubin myöntää, että kyseessä olivat marginaaliset ainekset, mutta eivät heikot eikä ryysyköyhälistö, kuten on tullut tavaksi usein sanoa, tätä tulkintaahan on kannattanut etenkin entinen politbyroon jäsen Aleksandr Jakovlev, perestroikan arkkitehti.

Ryysyköyhälistö istuu asemalla käsi ojossa, kuvailee Šubin, kun taas marginaalit voivat olla aktiivisia ja tarmokkaita, he etsivät paikkaansa yhteiskunnassa.

Yhtä kaikki, bolsevikkien historia on myös Šubinin mielestä oppitunti varovaisuudessa. Kun maa pakotetaan terrorin avulla uuteen projektiin, otetaan valtava riski siitä, että vapaus ja oikeudenmukaisuus menetetään. Bolševikit laukaisivat kommunismin raketin, mutta se ei osunut maaliinsa.

Lehti sisältää myös paljon sitä tavallista kuvailevaa ainesta, mikä tällaisille julkaisuille on tyypillistä ja joka syystäkin kiinnostaa laajoja lukijapiirejä. Artikkeleita on Leninin veljestä ja rakastajattaresta, hänen ja Matilda Kšesinskajan ”kamppailusta” ja niin edelleen.

Myös muita aikakauden hahmoja, mukaan lukien Nikolai Berdjajev käsitellään ja koko joukko keväällä 1917 eli samoihin aikoihin Leninin kanssa Venäjälle palanneita radikaaleja tuodaan myös esille. Heihinhän kuuluivat myös esimerkiksi Lev Trotski, Grigori Zinovjev, Anatoli Lunatšarski, Juli Martov, Viktor Tšernov, Boiris Savinkov, Pavel Akselrod ja monet muutkin.

Nämä olivat politiikan terävää päätä itse kukin. Itse sanoisin, että lahjakkuudessa tämä joukko ei Leninille hävinnyt, mutta häikäilemättömyydessä kyllä.

Se siitä vallankumouksesta huhtikuun osalta. Lisäksi lehdessä on harrastjille myös ihan muihin aikakausiin liittyvää aineistoa, Pietari Suuresta Suureen isänmaalliseen sotaan.

Kaiken kaikkiaan Istorik on omassa sarjassaan sangen kelvollinen julkaisu ja muistuttaa suuresti tuon genren edustajia eri maissa. Samaa voi myös sanoa toisesta saman alan lehdestä, jolla on hupaisa nimi Diletant. Se pyrkii olemaan hieman nokkelampi ja keikailevampi.

Diletantin heinäkuun numerossa ovat aiheena muun muassa vuoden 1941 suuret epäonnistujat ja onnettomat tunarit, Vorošilov, Budjonni, Timosenko ja Kulik, joiden epäonnistumisia ruoditaan varsin armottomasti.

Lisäksi lehti tarjoaa suuren määrän human interest-materiaalia, mukaan lukien viiksekkäiden kenraalien ja marsalkoiden kavalkadin. Itse asiassa 1800-luvun lopulla maailmassa oli huomattava määrä sodanjohtajia, jotka viiksiensä puolesta jättivät varjoonsa jopa Semjon Budjonnin…