torstai 18. heinäkuuta 2019

Viha



Viha voittamaton

Viha oli aikoinaan asia, jonka uskottiin tuottavan meille maanpäällisen paratiisin. Yksi, viimeinen taisto vain ja sitten se kauhea puhdistustyö ja johan alkaa elämä sujua…
Jääkärimarssissa puhutaan voittamattomasta vihasta, joka noille henkipatoille antaisi kai voimaa. Kotimaassa oli hirsipuu odottamassa maanpetoksen johdosta, joten tämä joukko oli jää nyt niin sanotusti armottomaksi. Samaa sanaahan käytettiin orpolapsista.
Mutta kyseessä oli poikkeustapaus, yksi pieni joukko vain. Vihan teoreetikot löytyvät yleensä vasemmalta. Luokkavihalla katsottiin olevan maailmanhistoriallinen tehtävänsä ja esimerkiksi Otto Ville Kuusinen teoretisoi, että vihaa on kahdenlaista: toinen, edistyksellinen variantti tuo hyvää tullessaan ja synnyttää joukkosankaruutta. Toinen taas oli joka suhteessa edellisen vastakohta, hui olkoonkin!
Toki meilläkin oli myös vastapuolella vihan teoreetikkoja, jotka katsoivat, että siinä on meillä mainio väline vähäisen voimamme lisäämiseksi. Sitä paitsi vihalla olisi suuri yhteiskunnallisesti integroiva vaikutus, kun se osattaisiin suunnata oikeaan kohteeseen eli venäläisiin. Tätä asiaa piti opiskella ja kehittää, sillä se oli meillä kovin kehittymätöntä, kuten Elias Simojoki ja Elmo E. Kaila todistivat.
Mutta vihaa meiltä kyllä oli löytynyt. Vuoden 1918 massahysterian aikana tapettiin liki kymmenen tuhatta aseettomiksi riisuttua kansalaista. Taantumusmiehet olivat jo Ranskan vallankumouksen aikaan syystä todenneet, ettei mikään despootti koskaan olisi voinut rangaista kansaa yhtä rajusti, kuin se itse teki.
Kun ajattelee vuoden 1918 perintöä, tuntuu aikamoiselta ihmeeltä, ettei revanssiin haluttukaan ryhtyä vuonna 1939, vaikka SKP siihen innokkaasti kutsui, ja väitti aivan uskottavasti, että tällä kertaa voitto olisi varma.
Olihan sitä vihan perintöä sitten joka tapauksessa vaikka muille jakaa. Rauhallisesti asiat sentään selvitettiin, kun kerran oli saatu todella kokea, mitä irti päästetyt intohimot saisivat aikaan.
Sen jälkeen istuivat meillä veriviholliset samassa eduskunnassa ja valtuustoissa, vaikka tämä asetelma lapualaisaikana jo uhkasi murtua. Järki se vain sittenkin voitti ja vaikka vihaa pitää jurnutettiin, ei sen pidemmälle enää menty. Saattoi monella olla aika elävä käsitys siitä, mitä sellaisesta olisi voinut seurata.
Olennaista tuolle rauhallisen kehityksen kaudelle oli vastustajan sietäminen. Sen äänen annettiin kuulua, vaikka sille naurettiin ja sitä manattiin ja paneteltiin, mutta ymmärrettiin sentään se perusasia, että demokratia tarkoittaa juuri erimielisyyden sallimista.
Tänä maailmanaikana tämä asia näyttää hämärtyneen. Se, joka on toista mieltä, vaiennetaan, mikäli mahdollista ja nythän se useinkin on mahdollista. Ennen oli mentävä kirjapainoon ja särjettävä se, nyt homma käy klikkailemalla.
Sensurointiin tarvitaan nyt vain pahaa tahtoa ja röyhkeyttä ja sitähän antaa epädemokraattinen mielenlaatu, josta ei löydy tilaa sen ymmärtämiselle, että oma mielipide ei olisi ainoa oikea.
Mutta aidosti totalitaariselle luonteelle ei riitä se, että vastustaja ja kaikki toisinajattelijat vaiennetaan. Hän tietää, etteivät nämä sydämessään olekaan hänen kanssaan samaa mieltä, vaan manailevat ja sättivät hänen näkemyksiään siellä missä pystyvät. Ajatuksilla, sanoilla ja töillä he rikkovat suvaitsevaisen humanistin pyhää tahtoa vastaan.
Tämä on tietenkin sietämätöntä ja niinpä erilaisia vihapuheita ja –ajatuksia vastaan on ryhdytty mobilisoimaan poliisivoimia ja asian kimpussa ahertaa jo useamman plutoonan verran univormuväkeä. Lisäksi on puuhassa mukana tuhansiin nouseva salaisten työntekijöiden (ven. seksot –sekretnyi sotrudnik) verkosto, jotka tekevät työtään aatteellisesta innostuksesta.
On erikoista, että käsitys siitä, että vihapuhe –jota ei ole mitenkään määritelty- olisi maassamme jonkinlainen hallitsematon ongelma, syntyi yhtäkkiä muutama vuosi sitten. Sen jälkeen sitä on papukaijamaisesti toisteltu valtakunnan kaikilla tasoilla ja peloteltu hirveillä seurauksilla. Eikös Hitlerkin aloittanut vihapuheella…
Nyt sitten viimein on oikein tutkittu, mitä ne ihmiset oikeastaan vihaavat.
Itse tutkimuksesta en tiedä sen enempää, kun lehdet ovat rajoittuneet kertomaan vain siitä, millaisia konkreettisia henkilöitä ihmiset ilmoittavat vihaavansa.
No, niitähän näyttää olevan, yllätys, yllätys, juuri räväkimpiä mielipiteitä esittäneiden joukossa. Uutisten perusteella perussuomaiset ovat johdossa, jos nyt olen noita epäinformatiivisia uutisia oikein tulkinnut. Lisäksi joukossa on ulkomaalaisia, kuten USA:n presidentti, ehkäpä muitakin.
66 prosenttia ihmisistä kuitenkin ilmoitti, ettei vihaa ketään, mikä mielestäni on aika odotettu tulos. Siinähän on myös vankka enemmistö, joten kukaties poroporvari voi meilläkin nukkua yönsä rauhassa.
Mutta tämä henkilöityvä viha ei mielestäni ole kovin kiinnostavaa. Kiinnostavampaa olisi tietää, paitsi miksi heitä vihataan, myös se, mitä viha tässä tapauksessa tarkoittaa ja mitä se koko tutkimuksessa yleensä tarkoittaa.
Mikäli vihaaminen tarkoittaa vain jonkin asian vastustamista, on se jokseenkin samaa kuin jonkin toisen asian kannattaminen. Siinä mielessä kyse on normaaleista demokraattisista valinnoista.
Mikäli vihassa sen sijaan ilmenee patologisia piirteitä ja kyvyttömyyttä erottaa toisistaan henkilöitä ja asioita, on kyseessä kai lähinnä lääketieteellinen ongelma, josta kärsiviä kannattaisi kehottaa hoidattamaan itseään.
Pelkän poliittisen tai muun mielipiteen patologisoiminen taas tietenkin on vain ilmentymä totalitaarisesta ajattelusta, jonka lähteenä näyttäisi olevan heikko älyllinen kapasiteetti. Kyvyttömyys sallia erilaisia mielipiteitä ja niiden esittämistä voi olla vaara demokratialle, mikäli se paisuu massailmiöksi.
Tiedottaminen tuosta vihatutkimuksesta on ollut kovin kummallista. Ainakaan minä en huomannut, kuka tutkimuksen on teettänyt ja miksi. Metodit ja lähtökohdat on myös sivuutettu uutisoinnissa.
Melkeinpä pistää vihaksi moinen typerehtiminen, tekisi mieleni sanoa, mutta sillä en tarkoita mitään erityisiä eikä yleisiä suunnitelmia noiden uutisoijien tai tutkimuksen teettäjien pään menoksi.
Mielipiteeseen jokaisella kuitenkin on oltava oikeus, myös vihaiseen.

21 kommenttia:

  1. "Kun ajattelee vuoden 1918 perintöä, tuntuu aikamoiselta ihmeeltä, ettei revanssiin haluttukaan ryhtyä vuonna 1939, vaikka SKP siihen innokkaasti kutsui, ja väitti aivan uskottavasti, että tällä kertaa voitto olisi varma."

    Tämä on minusta Suomen historian suurimpia arvoituksia: väliä on parikymmentä vuotta, joka on ihmiselämässä lyhyt aika. Syynä oli varmasti blogissa mainittu poliittinen yhteistyö sekä erityisesti ensimmäinen punamultahallitus, joka kytki demokraattisen vasemmiston (SDP) lopullisesti yhteiskuntaan. Tämä eetos säilyi Suomessa aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka, jonka jälkeen oikeisto kuvitteli saaneensa lopullisen voiton ja konsessus hylättiiin.

    Blogin varsinaisesta teemasta sen verran, että ilmapiiri alkaa todellakin muistuttaa Orwelin 1984 maailmaa, jossa vallaĺle riitti vasta kun päähenkilö toisinajattelija Smith oli "muokattu" sellaiseen tilaan, että hän rakasti Isoaveljeä. Ei muisteta, että demokratia ja sanvapaus tarkoittaa oikeutta ajatella "väärin", kuohuttavasti ja loukkaavasti.

    Ettei asia menisi liian helpoksi, herää kuitenkin kysymys tarvitaanko kuitenkin jonkinasteista "demokratian itsepuolustusta": jos pyrkimys on käyttää demokraattisia oikeuksia demokratian kumoamiseksi (esim kansallis-sosialisen valtion tai kalifaatin hyväksi) pitääkö noille pyrkimyksille antaa täysi suoja. Esimerkiksi USA:ssa viime II maailmansodan aika kiellettiin natseja tukeva toiminta, myös sanallisesti. Japanilaisten, joka kansalaisten, osalta mentiin astetta pidemmälle, internointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäyksenä edelliseen, että Arvo Tuominen kertoo kirjoissaan sisäpiirin näkökulmasta uskottavasti, miksi Kuusisen kutsu ei tehonnut. Yhtenä esimerkkinän hän kuvasi, että Terijoen hallituksen muut jäsenet olivat omalle porukalle tyystin tuntemattomia kolmannen luokan kykyjä, koska vakuuttavammat nimet oli puhdistettu.

      Poista
    2. Tuominen toteaa myös, että Suur-Suomen tarjoaminen ei Suomessa puhutellut kuin vouhottavia opiskelijoita.

      Poista
    3. Tuomista kutsuttiin aikoinaan myös patologiseksi satuilijaksi (eufemismi). Nyt tuntuu olevan kunniasssaan, kun mielipiteet natsaavat. Tempora mutantur etc.

      Poista
    4. Kun argumentit loppuivat, niin tällainen ad hominem oli luonnollinen niiden korvike.
      Mutta ei Tuominen edes tiennyt neuvostotodellisuuden koko raadollisuutta. Pääpiirteet kyllä.

      Poista
    5. Tuomisen arvo tässä on merkittävä siksi, että hän oli sisäpiirin ytimessä ja tuolloin vakaumuksellinen kommunisti. Talvisota muutti hänen - ja monen muunkin - vakaumuksen: liitto Hitlerin kanssa ja hyökkäys pientä rauhantahtoista kansaa kohtaa oli monelle liikaa. Ei kaikille: kivikoville aatteen miehille Moskova oli AINA oikeassa.

      Poista
    6. Ei hänb mmissään ytimessä ollut eikä edes venäjää osannut, mutta tiesi kyllä tarpeeksi.

      Poista
  2. Läntisen yksi-isäisen perheen suistuminen raakaan veljessotaan itäisen ja läntisen veljen välillä johti kokonaan uudenlaisen integraation syntymiseen. Huolehtikaamme siitä omalta osaltamme. Sen myötä Suomikin muuttuu nuorten parhaan osan tietoisuuden kasvaessa omien aistien havaintoihin luottaen avartavilla matkoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä aihiosta voisi syntyä vuoden suomenkielinen romaani. Book on Demand julkaisisi, Otava nauraisi tarjokkaalle.

      Poista
  3. Nyt kun on opittu voimaantumaan ja laumaantumaan porukalla niin mammanpojat ja kympin tytötkin ovat uskaltautuneet esittämään omissa kuplissaan muhineita mielipiteitä. Ne eivät tietenkään ole vihapuhetta vaan punnittuja vastineita niille oikeille vihapuhetta. Mm

    VastaaPoista
  4. Nyt olisi aika uustaistolaisuudelle, nuorisoliikkeelle, joka sokeasti tottelee Kremliä

    VastaaPoista
  5. Vastapainoksi EU ja Nato imperialismille.

    VastaaPoista
  6. Viha, samoin kuin katkeruus, on kuluttava tunne. Siksipä siitä olisi järkevää pyristellä eroon, ainakin jollain aikataululla. Ja mitä erityistä hyvää vihasta on ylipäätään syntynyt? Vaikken erityisen uskoisin olekaan, pidän silti viisautena Kristuksen sanoja, jotka kehottavat vihaamaan syntiä mutta rakastamaan syntistä. Niin vaikeaa kuin se ymmärrettävästi onkin.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  7. Viha

    Jos pikkulapsi tekee pahaa, niin se on tietyllä tavalla ymmärrettävää.

    Mutta jos ryöväri/krokotiili/saatana tekee pahaa, niin se ansaitsee vihan kovinta luokkaa. Katsokaa miten Neuvostokrokotiili raateli Ukrainan, Moldavian, Gruuzian, Armenian, jne. Kukahan olisi seuraava raatelun kohde? Kuten tunnettua Saatana ei ole koskaan kylläinen. Eikö kohteena voisi olla vaikkapa Valko-Venäjä? Putin kutsui Lukashenkan Valamon luostariin laittaakseen hänelle käsiraudat ja silmävaljaat.

    Venäjää asuttavien kansojen kansallisesta elämästä jäljelle on jäänyt vain kansallispuvut ja kulinaariset ohjeet. Poikkeuksena kylläkin Tatarstan.

    VastaaPoista
  8. "Mikäli vihassa sen sijaan ilmenee patologisia piirteitä ja kyvyttömyyttä erottaa toisistaan henkilöitä ja asioita, on kyseessä kai lähinnä lääketieteellinen ongelma, josta kärsiviä kannattaisi kehottaa hoidattamaan itseään."

    -Kommunisteissa tuota patologista vihaa on kyllä ollut havaittavissa. Samoin toki heidän äärimmäisissä vastustajissaan. Myös nämä isikset sun muut ääriuskovaiset, jos siis heitä voi sellaisiksi nimittää, ovat oma lukunsa. Ja ikävä kyllä tuo äärimmäinen suvaitsevaistokin taitaa olla samaa maata... Demokratian kannalta toki ongelmallisia kaikki tyynni. Jossakin vaiheessa tulisi kuitenkin ymmärtää jo antaa asioiden olla. Vaikka nyt itsekin omaan melko lailla valkoisen sukutaustan, niin mielestäni ei ole pelkästään typerää vaan suorastaan järjetöntä enää märehtiä jotain sata vuotta vanhoja asioita. Ja suokoon Herra etteivät tuonlaiset asiat enää koskaan kohdaltamme aktualisoituisi. Vaikka hetkittäin kieltämättä pahalta näyttääkin.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  9. Täysin samaa mieltä.


    Mikäli vihassa sen sijaan ilmenee patologisia piirteitä ja kyvyttömyyttä erottaa toisistaan henkilöitä ja historiallisia asioita, on kyseessä kai lähinnä lääketieteellinen ongelma, josta kärsiviä kannattaisi kehottaa hoidattamaan itseään.

    VastaaPoista
  10. Yep. Tuosta vihaamisesta jossain määrin erillisenä, vaikkakin siihen kiinteästi kytkeytyvänä, tulisi mielestäni käsitellä myös yleisempää pahuuden ongelmaa. Itseäni on ainakin hätkähdyttänyt monien ns. (erityisesti ns yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saaneen) intellektuellien käsitys, ettei muka mitään pahuutta edes olisi olemassakaan. Siis häh! Eivätkö muka natsit olleet pahoja? Tai Stalin? Tai punakhmerit? Tai Idi Amin? Tai Isis? Tai...?


    Tuollaisen hyväuskoisuuden taustalla kai lienee rousseaulainen ihmiskäsitys, jota voisi noin yleisesti luonnehtia jonkinlaiseksi perisyntiopin antiteesiksi. No, sanotaan tuohon sitten vaikka, että mitä hyväuskoisempi ihmiskäsitys, sitä huonomman yhteiskunnan se lopulta tuottaa...

    Eino Leino luonnehti jossain runossaan, "ettei paha ole kenkään ihminen, on toinen vain heikompi toista"... Ehkä osin niinkin, mutta vastakysymyksenä voisi esittää, että miksi oikein heikko ei edes kykene (todelliseen) pahuuteen...? Sekin kun mitä ilmeisimmin edellyttää edes jotain kykypotentiaalia harjoittajaltaan...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naivit meillä on aina keskellämme, ei niitä voi likvidoida eikä tehdä viisaammiksi. Pitää vain pitää huoli, että eivät voi vaikuttaa yhteiskunnallisesti tärkeisiin päätöksiin.

      Poista
  11. "Mikäli vihassa sen sijaan ilmenee patologisia piirteitä ja kyvyttömyyttä erottaa toisistaan henkilöitä ja asioita, on kyseessä kai lähinnä lääketieteellinen ongelma, josta kärsiviä kannattaisi kehottaa hoidattamaan itseään."

    Emmehän me ketään vihaa, mutta muiden keskuudessa vihaa riittää. Eivät taida hoitoresurssit riittää, eikä hoitomyönteisyskään liene järin hyvällä tasolla.

    https://www.jihadwatch.org/2019/07/muslim-persecution-of-christians-intensifying-across-the-sahel

    VastaaPoista
  12. Luokkasota yhdisti molempia kansalliskieliä puhuvan porvariston; ja venäjä/neuvostliitto vihollisena yhdisti luokat.

    Että vihollinen yhdistää, ei ole vain vanha klišee.

    Uskon, että tähän liittyy yleisesti vihan vetovoima; se ei vain jaa vaan myös yhdistää ihmiset moraaliseksi yhteisöksi.

    Lauma, joka lynkkaa syntipukin, yhdistyy katarttisesti väkivaltaisen aktin kautta.

    Monet sanoivat kotirintamalla olleensa onnellisia, koska kaikki jakoivat saman päämäärän ja yhteisöelämällä oli selvä tarkoitus.

    “Vihervasemmisto” tarvitsee rasistihirviövihollistaan pitääkseen itsensä kasassa ja joukkuehenkensä yllä.

    Viholliselle on toisin sanoen olemassa jatkuva kysyntä ja tarve.

    Asia on mutkikas, koska todellisiakin vihollisia on, ja ad hoc viholliset estävät tunnistamasta niitä. Tämä myös avaa kokonaisen strategisen ulottuvuuden vihollisille, jotka pyrkivät harhauttamaan vihollistaan pitämällä yllä sitä tai tätä vihollisensa vihollisuutta.
    MT

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.