sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Maailman napojen siirtyminen



Missä historia tehdään?

Vielä minun nuoruudessani saatettiin sanoa, tosin jälkijättöisesti, että historia päätettiin muutamassa paikassa, jotka olivat Englannin pankki, Saksan pääesikunta ja Ranskan akatemia. En muista, oliko tämä peräisin Egon Friedelliltä.
Nuo instituutiot eivät sinänsä maailmaa hallinneet, mutta olivat kukin alallaan ehdotonta kärkeä, joka kaikkien piti ottaa huomioon.
Suunnilleen vuonna 1900 tämä luultavasti olikin lähellä totuutta. Ei toki sentään enää kahden maailmansodan jälkeen.
Silloin nuo paikat olivat pikemminkin Federal Reserve Board, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen politbyroo ja Ruotsin akatemia.
Nyt sen sijaan ne saattaisivat kukaties olla Valkoinen talo, Kiinan kommunistisen puolueen politbyroo ja pysyvä komitea sekä –Ruotsin akatemia… Vai onko se sittenkin Hollywood?
Luettelosta on tietenkin tahallaan jätetty pois suurin osa tärkeistä tahoista ja ehkäpä jopa tärkeimmät. Joka tapauksessa muutokset ovat tämän suuntaisia ja se panee ajattelemaan. Enää ei Eurooppa johda millään muulla kuin kulttuurin alalla –jos silläkään.
Kiina on niin suuri ja dynaaminen, että sen merkitys on yli muiden monella alalla: nyt taloudessa ja pian kai sotilaallisellakin alalla, mutta ei vielä kulttuurissa. Ja vielä toistaiseksi USA on se liikkuva palikka, jolla ainoana on todellista mannertenvälistä sotilaallista voimaa. Onhan se kulttuurinenkin suurvalta, mutta nimenomaan massana suoltamansa epäkulttuurin alalla. Varsinaisen korkeakulttuurin voikin kai jättää jo huomiotta.
Venäjä on poissa luettelosta. Se yrittää palauttaa merkityksensä, mutta vielä enemmän se on alivoimainen kuin aikoinaan ensimmäisen maailmansodan hävinnyt Saksa. Saattaa sillä aseita olla, mutta niiden käyttäminen on enimmäkseen mahdotonta ja logistisesti se on sidottu sinne sydänmaahansa.
Englannissa aikoinaan rehvasteltiin: we have the men, we have the ships, we have the money too! Venäjällä asiat ovat huonommin.
Yhtä ainoaa rajoitetusti toimintakykyistä lentotukialusta voi halutessaan hinata melkein minne tahansa, mutta ei se merkitse todellisia muskeleita. Kulttuurisesti Venäjä on eristynyt, ei nyt ihan Kiinan tavoin, mutta merkittävästi. Sen suuri aika on menneisyydessä.
Ruotsi taas tunnetaan laadun tekijänä ja pikku jättiläisenä, jonka hyvinvointivaltio on paljon kokoaan suurempi ihanne. Se sopii myös sen postmodernin kulttuurin alustaksi, jota Ruotsin akatemia edustaa ja sen valintoja todella kumarretaan kaikkialla maailmassa. Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=nobel .
Meillä perustettiin suurellisesti Millennium-palkinto, mutta se floppasi, vaikka rahaa kyllä palaa. Kuitenkaan Alfred Nobel ei ollut sen kummempaa kuin hyvällä tuurilla rikastunut räjähteiden tuottaja, erikoisesti siviilitarkoituksia palvelevan dynamiitin. Toki on syytä mainita myös ruudit.
Dynamiitin keksimiseen ei tarvittu edes järkeä, neroudesta puhumatta. Se oli ennen muuta onnenkantamoinen, mikäli olen asian oikein ymmärtänyt. Rahaa rupesi joka tapauksessa tulemaan kuin rännistä ja kun upporikas ei pysty määräänsä enempää syömään ja juomaan, oli luonnollista ikuistaa nimensä rahastolla. Jaettavat summat ovat lähinnä keskisuuria.
Brändi sattui onnistumaan eikä mikään vastaava palkinto ole koskaan onnistunut haastamaan Nobelin prestiisiä. Ei vaikka siitä päättää vain pieni kamarilla: Ruotsin akatemia.
Joka tapauksessa tuo akatemia ei ole mikä tahansa laitos. Se on kuin onkin nykykulttuurin keihäänkärki, mikä ennen muuta näkyy kirjallisuuspalkinnon jakamisessa. Sen prestiisi ulottuu kaikkialle ja tuskin on mitään toista instanssia, joka samassa määrin olisi koko maailman arbiter elegantiarum, jos sanaa nyt voi käyttää. Ehkä ei kannata.
Asiaan kuuluu, että tämä instituutio on hyvin sensitiivinen kaikille intellektuaalisille ja etenkin anti-intellektuaalisille muodeille, jotka tunnetaan nimellä radical chic.
On kiintoisaa, että se on avoimesti luopunut valistuksen perinnöstä ja alkanut jyvittää arvostusta ideologisesti, ei pelkästään sen mukaan, miten poliittisesti korrekteja palkittavat kandidaatit ovat, vaan myös sen mukaan, täyttävätkö itse palkitsijat uusimmat kelpoisuuskriteerit, jotka taas syntyvät kansainvälisessä eliittijulkisuudessa, paljolta juuri Amerikan liberaalisilla laitamilla.
Mutta se siitä. Voisihan niistä palkituista puhua yhtä ja toista, mutta ehkä se kaikkein merkillepantavin seikka on, että vaikka ne olisivat olleet miten läpinäkyvästi poliittisia ja osoittelevasti radikaaleja tahansa, on itse palkinnon prestiisi vain säilynyt. Norjan akatemia rauhanpalkintoineen tässä kyllä tosin on vielä pahemmin ryvettynyt.
Mitä Ranskan akatemiaan tulee, on se ollut aika konstikas eli monipuolinen laitos, mutta ymmärtääkseni sen suurin merkitys on ollut normiston luojana. Siellä on muun muassa päätetty, mikä on hyvää ranskaa ja mikä ei ole. Jokaisen sivistyneen ihmisen taas oletetiin osaavan ranskaa ja mitä paremmin, sitä hienompaa.
Akatemian jäsenet ovat olleet ”kuolemattomia” siksi, että heidän ajatuksillaan on katsottu olevan liki uskonnollinen merkitys kulttuurin edistymisessä: hyvyyden, totuuden ja kauneuden palveluksessa.
Mutta johan siitä on aikaa, kun kulttuuri oli arvo sinänsä. Nyt kelpaa kaikki, millä tehdään rahaa ja millä nähdään jotenkin olevan merkitystä jonkin juuri nyt hyvänä pidetyn asian edistämisessä.
Toisin kuin Ranskan akatemia, Ruotsin akatemia ei sentään taida kyetä luomaan normistoa, se vain haistelee trendejä ja seurailee niitä. Kai se ilmapuntarista tai tuuliviiristä koko maailmankin kulttuurin suhteen sitten käy.
Meillä koko akatemian idea on tainnut lässähtää, kun Kekkonen aikoinaan löi sen lättänäksi. Sen virkaa taitaa osittain toimittaa Kotus, joka ei enää itsekään tiedä, mikä on hyvää kieltä ja mikä ei. Se on kuitenkin Suomen Akatemian kielitoimiston perillinen.
Mitä taas on hyvä englanti, on asia, joka ei kiinnosta ketään. Itse asiassa sitä ei taida ollakaan muualla kuin Englannin sääty-yhteiskunnan jäänteiden keskinäisissä kokoontumisissa. Siellä osataan kuurnita ääntämys ja ruotia ilmaukset, mutta koko tuo maailma jää suurimmalle osalle englannin puhujista aivan käsittämättömäksi ja tarpeettomaksi.
Ehkäpä se on hyvä niin. Globalisoituneessa maailmassa olisi outoa, jos lingua francalta vaadittaisiin, että se on jotakin muuta kuin sen tarvitsee olla. Se on jokamiehen kommunikaation väline eikä mikään arvo sinänsä ja niinpä jokaisella on oikeus riepotella sitä mielin määrin.
Eipä Ruotsin akatemiakaan taida siitä piitata, millaista kieltä sen palkitsemat laureaatit käyttävät. Eihän se edes pystyisi sitä arvioimaan.
Mutta mihin se sen sijaan pystyy?
Minusta tämä on hyvä kysymys ja ehkä siihen kannattaisi pyytää vastusta tämän elimen jäseniltä itseltään. Tai ehkä kannattaisi kysyä, mihin he eivät pysty. Olisi kiinnostavaa kuulla, millä tasolla tämän elimen itsekritiikki on.
Aikamoinen on joka tapauksessa tämän elimen urakka, onpa se sitten oikeasti maailman kulttuurin johdossa tai ei.
Peter Handken valinta vuonna 2019 herätti poliittisen korrektiuden vahtikoirien närkästyksen, mikä on aivan poikkeuksellista. Tämä asia kohottaa palkinnon arvoa ainakin minun silmissäni. Ehkäpä tulevat ratkaisut ovat kiinnostavampia kuin menneet?
Nobelin evästyksen mukaan palkittujen teoksissa piti joka tapauksessa olla ihanteellinen tendenssi. Onpa tainnut sekin evästys jo aikaa unohtua. Olisi hienoa, jos se taas palaisi. Odotellaanpa taas syksyä.

15 kommenttia:

  1. Eurooppalaisen uuden ajan individualisti on astunut raamin ulkopuolelle ja fokusoi katseensa syvyysperspektiiviin -- on mahdollista kokea että yksilöllisellä tahdolla olisi jokin päämäärä, jokin osumapiste, täydellistymä.

    Mutta yksilöllinen tahto ja varsinainen "valta", joka on lajin kollektiiviominaisuus, ovat päinvastaisissa suunnissa. Vahvin, siis "kaikkiallisin" ja "kaikkivoipaisin" valta on siellä missä yksilöminuudet ovat taantuneet takaisin joukkotuntojen valtaan -- siellä missä päämäärärationaalinen järki on heikoimmillaan ja tunnustuksellinen ajattelu vahvimmillaan.

    Niinpä kaikki suuruusharhaiset kuvitelmat "vallan ytimistä" tai "istumisesta niissä pöydissä joissa asioista päätetään" ovat täyttä fuulaa. Tosiasiassa aivan eri suuntiin pyrkiviä dynamiikkoja ei mikään voi sovittaa yhteen. Ja kun vaakakuppeihin asetetaan primitiivinen "valta" ja ysilöllisen eriytymisen mukanaan tuoma "tahto", ei ole epäilystä etteikö sosiopsyykkinen taantuma sataprosenttisesti aina voittaisi.

    Emme todellakaan oikein tajua miten erityinen historiallinen aika tämä oma eurooppalainen uusi aikamme on ollut. Että siis koko se kognitiivinen edistys, joka on parin viimeisen vuosisadan tiedollisissa voitoissa toteutunut, koko maailman muutos, on jotain aivan ainutlaatuista. Ja että sillä on ollut aivan erityiset syynsä, joista meidän tulisi olla paljon paremmin tietoisia.

    Että esimerkiksi nuo tajunnalliset "vallan" ja "tahdon" alkiot ovat päässämme nyt rakentuneet tavalla, jolle ei ole ollut omassa historiassamme eikä ole muissa suurissa kulttuureissa mitään vertaisvastinetta. Ja että jos ja kun emme näköjään osaa suojella itseämme sosiaodynaamisesti täysin erisuuntaisia voimia omaavilta vieraskulttuureilta, omat "tiedolliset" kykymme tulevat romahtamaan.

    VastaaPoista
  2. Muutoksen napa näyttää siirtyneen SF- kohdalle. Emomaan kuninkaallisia ei täällä enää näy, Ruotsi ja Norja järjestää yhteiset hiihtokisat, naisten vallankumous ei ketään Ruotsin mediassa hetkauta, he tietävät etteivät naiset ole koskaan läntisen historian 2000-vuoden aikana luoneet yhtäainoaa kirjoihin päätynyttä ideaa saati teoriaa, koska sellaisen tekeminen on vienyt aina vuosikymmeniä ihmistenasenteiden muuttuessa hitaasti harmaannuttaen hiukset ja tuottaen usein käsittämätöntä soopaa kuten Mooseksen yliopiston tohtorin uusimmasta voi päätellä kalskahtaisipa nimensä miten aateliselta hyvänsä.

    Kansa ei alakaan liikkua tunnelia pitkin etelän kautta länteen, vaan katseet siirtyvät takaisin itään, luonnolliseen yhteyteen.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se on niin, että pyhän pakkoenglannin sijaan, maailman lingua francaksi pitäisi palauttaa se aito ja alkuperäinen lingua franca l. ranska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei onnistu, pitää olla mahtivaltion kieli, jota ranska ei nykyisin ole.

      Poista
    2. Onnistuu kun pistetään onnistumaan.

      Poista
    3. Siitä vaan yrittämään, lupaan taputtaa katsomosta.

      Poista
  4. "Enää ei Eurooppa johda millään muulla kuin kulttuurin alalla –jos silläkään". Tuollakin alueella Eurooppa saattaa olla menneen ajan suurvalta, täällä vain ei ole sitä vielä kunnolla tiedostettu. Mutta siltä suurvalta-ajalta on yksi kestävä muistomerkki ylitse muiden, klassinen musiikki. Sillä alueella Eurooppa on suvereeni.

    VastaaPoista
  5. "Kiina on niin suuri ja dynaaminen, että sen merkitys on yli muiden monella alalla: nyt taloudessa ja pian kai sotilaallisellakin alalla, mutta ei vielä kulttuurissa."

    Tämä on kiinnostava kysymys: tähän mennessä on aina ollut niin, että jonkin valtion taloudelllinen, poliittinen ja sotilaallinen mahti on johtanut myös sen kulttuurin leviämiseen ja matkimiseen. Aika näyttää, muodostaako Kiinan nousu poikkeuksen.

    VastaaPoista
  6. Maantieteestä varmaan johtuu, että monilla suomalaisilla on niin liioiteltu kuva Venäjän merkityksestä maailmanhistoriassa.

    Tietenkin on vaikea löytää suurempia kirjailijoita kuin Dostojevski ja Tsehov, ja menköön nyt samaan seuraan Tolstoikin, kun hän olisi teknisesti ehtinyt saada Nobelin, jos Ruotsin akatemia ei olisi hidastellut.

    Isaiah Berlin arvosti erityisesti Lev Shestovia. En ymmärrä, miksi. Ymmärrän, miksi hän arvosti Aleksandr Herzeniä, jota pitäisi pohtia ihan omana itsenään. John Stuart Milliin Herzenillä ei ollut mitään vaikutusta, eikä Karl Marxiinkaan ennen ensimmäisen Internationaalin aikoja.

    Marx ei ylipäänsäkään kiinnittänyt ennen 1860-lukua Venäjään ja venäläisiin mitään huomiota muuten kuin epämääräisenä möykkynä, josta puolalaiset radikaalit pyrkivät eroon. Sittemminhän Marx kyllä jopa opiskeli venäjää, kuten kunnon historiantutkija ainakin.

    Mutta laajempi ihmetykseni koskee sitä, onko kirjallisuus niin hirveän tärkeätä verrattuna vaikka tekniikkaan ja musiikkiin. Sputnik on kova juttu ja Rimski-Korsakov koko modernin orkestroinnin isä. Ihme olisi, jos niin laajasta maasta ei tuon vertaa kulttuurikumousta löytyisi.

    Tunnen suomalaisia, jotka uskovat venäläisten keksineen valistusfilosofian ja Kommunistisen manifestin. Niitä tapaa enää harvoin, jotka olivat varmoja siitä, että jazz keksittiin Odessassa vuonna 1887.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "monilla suomalaisilla on niin liioiteltu kuva Venäjän merkityksestä maailmanhistoriassa."

      Kyse on siitä, että maatieteellis-poliittisista syistä sillä on aina ollut keskeinen merkitys Suomelle. Suomalaisessa maailmanhistoriassa tarkastellaan maailmaa väistämättä sen näkökulmista - vai paljonko olet nähnyt painotuksia keskiajan Afrikan mahtivaltioihin. Historiankirjoitus on aina kirjoittajansa (ja kirjoittamisaikansa) näköistä. Meidän maailmanhistoriamme on väistämättä Eurooppakeskeista ja siinä Venäjällä on Pietari Suuresta lähtien ollut merkittävä rooli.

      Poista
    2. Varmaan näin. Kun tulit maininneeksi Afrikan, saattaisi kiinnostaa tämä artikkeli valistusfilosofeista Yacob ja Amo. En siis tarkoita, että pitäisi ruveta miettimään heidän vaikutustaan Suomeen:

      https://aeon.co/essays/yacob-and-amo-africas-precursors-to-locke-hume-and-kant

      Poista
    3. Mielenkiitoinen!

      Kommentin pointti oli kyllä vastata lainattuun kysymykseesi. Viittaus Afrikkaan olisi esimerkkiargumentti siitä, että suomalainen (maailman-)historian tarkastelu keskittyy Eurooppaan ja erityisesti Suomen lähialueeseen, jossa Venäjän rooli on AINA, heikkonakin keskeinen.

      Poista
  7. Kyllä se Venäjä oli Marxilla ja Engelsille ihan avainkysymys: https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=marx+ja+engels+russofobeina

    VastaaPoista
  8. «Englannin pankki, Saksan pääesikunta ja Ranskan akatemia.»

    Tosi mielenkiintoinen artikkeli. Mutta valitettavasti tekijä ei kiinnittänyt huomiota Venäjän tieteen kehitykseen, varmaankin siksi, että Venäjän tieteen historialla ei ole sen kummempaa merkitystä, paitsi rakettitiede ja joukkotuhoasetiede, josta Vihavainen ei varmaan kovin paljon ymmärräkään. Sen sijaan kuuluisan Izborskin klubin jäsen, fysiikan Nobelin palkinnon saanut Žores Alfjorov vainaa on klubinsa nettisivuilla lukemattomia kertoja vuodattanut surunsa kyynleitä sen johdosta, että tiede ei ole Venäjällä востребована eli tarpeellinen. https://ria.ru/20190302/1536054966.html

    Жорес Алферов: Проблемы решаются тогда, когда наука нужна
    https://izborsk-club.ru/14362

    Aikoinaan rääväsuinen Nikita Hrushev vastasi kritiikkiin siitä, että tiedettä ei Neuvostoliitossa kunnioiteta/tueta rahallisesti. Nikita vastasi siihen ärtyneesti: ”Jos me tarvitsemme jotain tieteellistä, niin me varastamme sen Lännestä.” Nykyään miljoonia venäläisiä on paennut Länteen. Heidän joukoissa on varmasti tiedemiehiä, Putiniin lähettämiä, joiden tehtävänä on soluttautua ja varastaa sitten sitä, mitä Kreml tarvitsee.


    Жорес Алфёров: Наука понесла огромные потери за последние десятилетия.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "tiede ei ole Venäjällä востребована eli tarpeellinen"

      Eiköhän Venäjällä Pietari ja erityisesti Katariina Suuresta lähtien ole tiedettä pidetty tarpeellisena, lukuunottamatta lyhyttä Lysenkolaista välivaiheetta. Toki sitä rasitti välttämätön poliittinen jargon, jota piti ympätä kaikkeen.

      Poista

Kirjoita nimellä.