perjantai 12. kesäkuuta 2020

Anti-intellektualismin ydin



Tiedon pelko ja sen pakeneminen

Yrjö Ahmavaara, mainio monitieteilijä, oli aikoinaan monen opiskelijan idoli. Hänen teoksensa Yhteiskuntatieteen kyberneettinen metodologia selitti yhteiskuntien menestymistä ja tuhoutumista niiden informaatiojärjestelmien eroilla. Kapitalistinen järjestelmä oli sen mukaan väärin rakennettu kone, joka ennemmin tai myöhemmin oli tuomittu tukehtumaan omiin virhekytkentöihinsä.
Sosialistisella järjestelmällä oli sen sijaan kyky hyödyntää sitä takaisinsyöttöä, jota sen toiminta tuotti. Se teki aina tarvittavat korjausliikkeet ja oli predestinoitu kukoistamaan ajasta aikaan.
Tämä oli oikealta kuulostavaa evankeliumia 1960-luvun lopun Suomessa. Suuri lamakausi oli kiistattomasti ollut kapitalismin aikaansaannos ja yksin tein sitten myös fasismi ja maailmansodat. Vaikea oli tuollaista menneen maailman irrationaalisuutta puolustella, saati kannattaa.
Toki siinä sitten kävi, kuten tiedämme. Ahmavaara ei jäänyt raunioille makaamaan, vaan hänestä tuli sosialismin ja kaikkien muidenkin kvasirationaalisten ja anti-intellektuaalisten oppien ankara kriitikko, jonka kolumneja vanhoista Kanava-lehdistä kannattaa yhä lukea. Itse asiassa ne avasivat monelle näkymän sellaiseen sosialismikritiikin traditioon, josta meillä ei tiedetty mitään.
Muistan, miten herättävä oli Ahmavaaran vuonna 1969 ilmestynyt Informaatio –teos. Jokunen vuosi myöhemmin ilmestyi teos Informaatio: informatiivisen joukkotiedotuksen loogiset perusteet. Sitä kirjaa en ole lukenut, mutta ainakin nimen perusteella se kertoo samaa tarinaa kuin edellinenkin.
Ahmavaara oli matemaattisesti suuntautunut yhteiskuntatieteilijä ja psykologi ja onnistui hyvin havainnollisesti ja vakuuttavasti yksinkertaistamaan monimutkaiset asiat. Kirjan mukaan sellainen joukkotiedotus, joka kertoisi ihmisille niistä heidän elämäänsä oikeasti vaikuttavista tärkeistä asioista, olisi avainasemassa, kun yhteiskunnasta tehtäisiin rationaalinen, toimiva ja oliko vielä onnellinenkin.
Ahmavaaran skenaario olikin keskeisessä asemassa, kun Yleisradion Pitkän tähtäimen suunnittelukunta PTS luonnosteli politiikkansa. Yhteiskunnan itsensä takia oli välttämätöntä harjoittaa niin sanottua informatiivista ohjelmapolitiikkaa ja se oli välttämättömyyden pakosta aina myös poliittista.
 Erilaiset tyhmentämisohjelmat sen sijaan häiritsivät koko yhteiskunnan politiikan rationaalisuutta. Ihminen, joka ei ymmärtänyt, mistä hänen ongelmansa ja onnettomuutensa johtuivat (kapitalismista), ei kyennyt vastaamaan niihin järjellisellä tavalla, vaan saattoi joutua vaikkapa jonkin irrationaalisen massaliikkeen ( fasismi) saaliiksi. Huonosta joukkotiedotuksesta kärsi siis koko maa ja maailma, hyvä sellainen taas tarjosi pelastuksen.
Käytännössä ns. reporadion informatiiviseksi tarkoitettu eli yhteiskunnan ongelmia esiin nostava ja sosialismia niiden parannuskeinoksi tarjoava politiikka nosti kansajoukkojen niskakarvat pystyyn. Osoittautui, ettei kovin moni halunnutkaan –kukaties työn, Revon tai sairauden takia- nauttia siitä oikeasta informaatiosta, jota heille yritettiin tarjota.
Repo sai lähteä ja informatiivisuudesta tuli entistä vaisumpaa, lähinnä manipulaatiotasoista. Täytyy tosin tunnustaa, että verrattuna nykyiseen hömppätarjontaan ja avoimen yksipuoliseen propagandaan, taso oli paljon korkeampi.
Mutta kaikki oli tuolloin uutta ja siihen jaksettiin reagoida. Sankaritoimittajat halusivat tuolloinkin pelastaa maailmaa, kuka kertomalla kansalle, miten upeaa elämä siperialaisessa kolhoosissa oikeasti oli, kuka taas kertomalla oman maamme tosiasiallisesta kurjuudesta.
Ylen ahmavaaralainen sanoma ei oikein mennyt perille tuohon aikaan, jolloin elintaso maassamme kasvoi ennennäkemätöntä vauhtia. Harva siinä jaksoi luokkataistelusta kiinnostua, vaikka tarjolla oli suorastaan suuren ja mahtavan naapurimaamme kannustava esimerkki. Sehän oli paikka, joka kertoi itsestään vain totuudellista informaatiota, jota ei sitten tarvinnut täällä meillä enää parannella.
Joka tapauksessa siis, vaikka maailman pelastamisen resepti oli tiedossa, ongelmaksi jäi se, etteivät monet vastaanottajat halunneet tietää siitä mitään. Kyseessä oli niin sanotusti tiedonsosiologinen ideologian eli väärän tietoisuuden ongelma. Informaatio ei vain mennyt läpi. Nykyäänhän taidamme havaita saman asian Ylen lähetysten kohdalla. Suuri osa kansaa ei kuuntele eikä edes halua niitä asioita, joita sen pitäisi haluta.
Muistan, että Ahmavaara mainitussa Informaatio-kirjassaan käytti ilmiöstä sanaa fasistinen informaation torjunta. Koko fasismi oli kyberneettiseltä kannalta väärinkytkentää, eräänlainen oikosulku, joka tuli oikean (sosialistisen/vallankumouksellisen) tietoisuuden tilalle.
No, Ahmavaara oli hyvin korkeatasoinen intellektuelli, joka aikanaan huomasi virheensä ja kykeni tekemään johtopäätökset. Silti myös hänen tuon kauden kirjoituksensa ovat kiinnostavia.
Epäilemättä Ahmavaaran periaate, jonka mukaan informaation torjunta sinänsä on anti-intellektuaalinen primitiivireaktio, pitää paikkansa. Avoin yhteiskunta perustuu informaation vapauteen ja korkea intellektuaalinen taso edellyttää kykyä sietää kaikkea mahdollista informaatiota, myös sellaista, joka on täysin omien vakaumusten vastaista.
Kun katsoo nykyisen sensuurimentaliteetin ilmauksia, erilaisista robottien suorittamista ”väärien” sanojen metsästyksistä väärinajattelevien bännäyksiin ja blokkauksiin, ei voi olla tulematta siihen johtopäätökseen, että julkisen keskustelun intellektuaalinen taso on tavattoman matala. Sensuuria ja informaatiosta pidättymistä ei ainoastaan harjoiteta avoimesti, vaan sillä jopa ylpeillään.
Ahmavaaran käyttämä termi fasistinen informaation torjunta on toki nähtävä oman aikakautensa kontekstissa. Muistan kyllä, että sen poliittinen primitiivisyys häiritsi minua suuresti jo aikanaan.
Älkäämme siis nimittäkö fasismiksi tuota avointa tiedon halveksuntaa ja omaan ideologiseen bunkkeriin käpertymistä. Kyllä siihen tosiasiassa syyllistyvät nykyään aivan erityisesti ne, jotka ovat vanhan vasemmistolaisuuden perillisiä. Typeryydestä toki joka tapauksessa on kysymys ja kannattaa ottaa vakavasti se ajatus, että ajattelusta kieltäytyminen aiheuttaa paljon onnettomuutta.
Itse asiassa tuolta edistyksellisyyden pimeältä puolelta taitaa vielä puuttua asianmukainen nimi. Sellainen kannattaisi ehkä keksiä. Orwellilaisesta hyvinajattelusta ja ajatusrikosten välttämisestähän tässä on kysymys.
Joskus ennen sotia oli käytössä termi patentti-isänmaallisuus, joka pilkkasi tiettyjä, rajoitetusti intelligenttejä tahoja. Sodan jälkeen yksisilmäisiä lehtiä pilkattiin muuntelemalla niiden nimiä: Työkansan Sanomista tuli Yökansan sanomat, Kansan Uutisista Kansan Uutimet ja niin edelleen.
Helsingin Sanomat ja Yle eivät nykyään ole suotta tunnettuja lempinimiään ansainneet. Nehän ovat täynnä orwellilaista kivapuhetta ja ankkapuhetta ja kokonaan kuuroja kriittiselle informaatiolle. Informaation maksimaalisen vapauden ja monipuolisuuden sijasta myös someinstituutiot googlea myöten kertovat olevansa avoimesti ideologisia ja missiostaan tietoisia.
Suuri ja miltei uskomaton sairaalloinen oire tässä informaatioilmastossa on usko oman ideologian kaikkivoipaisuuteen ja täydellisyyteen. Erittäin huolestuttava merkki tästä ovat Jukka Hankamäen kirjaa vastaan kohdistetut hyökkäykset. Kun filosofia syytetään ajatusrikoksesta, ollaan jo sen tason moukkamaisuuden edessä, että se vallan mykistää.
Mutta millä sanalla tätä uutta sensuurimentaliteettia pitäisi kutsua? Olisi toivottavaa, että sana olisi informatiivinen ja saattaisi mahdollisesti herättää ajatuksia myös niissä, joihin se kohdistuu.

32 kommenttia:

  1. Hankamäen tapauksessa on säälittävää, että persutkin valitsivat syväpöyristyvien puolen. Yhtä säälittävää on, että meillä on johtavina älykköinä sellaisia kuin Mikael Junger, joka suorastaan demonisoi Hankamäen sanomiset.
    Ainoa oikea tapa suhtautua mihin tahansa tunnetusti älykkään ihmisen mielipiteisiin on olla iloinen, kun saadaan uutta näkökulmaa väittelyn pohjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Halla-aho kommentoi hyvin Hankamäen tapausta. Omaan analyyttiseen tyyliinsä. Voisi kuvitella, että Jussiakin kyllästyttää olla kokojan selittelemässä jonkun sanomisia. Varmasti persupoliitikoilla olisi nyt jättimäisten lainojen aikana tähdellisempääkin tekemistä. Kari Suomalaisen :"jos hollitupalaiset lasketaan saliin, niin sali muuttuu hollituvaksi" toimii yhtälailla persujen kuin muslimienkin kohdalla.

      Poista
  2. Patentti-isänmaallisuudesta voisi tehdä vertailun esimerkiksi vihreäksi väitetyn energiapolitiikan kanssa.

    Kaikki on vihreää, kunhan tätä tekniikkaa tuottava iso kansainvälinen yritys muistaa laittaa mainoksiensa logoihin hivenen lehtivihreän sävyä.

    Lopulta kaikki voi olla vihreää energiaa kun vain mielikuva saadaan muuttumaan. Tähän tarvitaan valuuttaa, hyvät yhteydet mediaan sekä suopea suhtautuminen ainakin yhden puolueen sisäpiirin jäseneltä, joka voi tuoda sanomaa esiin tai antaa käyttää nimeään mielikuvan luomiseen.

    Ideologia luo mielikuvan halutusta asiasta - tässä jonkin tekniikan ympäristövaikutuksista.

    Tällöin ei tarvitse keskustella kustannuksista,tekniikasta itsestään tai haitoista.

    Joskus jopa jonkin teknologian hyvät puolet - jos niitä on - unohdetaan koska asia olisi liian vaikea. Ideologia on jo ratkaissut asian, siitä on tullut "teknologinen välttämättömyys".

    Isot yritykset ja muut korporatistiset tahot jotka ovat mukana asiassa saavat kaiken muun lisäksi taloudellista hyötyä, mutta siitä ei voi puhua.

    Monet voittoa saavat tahot omasta halustaan tukevat niitä kohteita jotka myöhemmin tukevat niiden liiketoimintaa poliittisesti.

    .

    VastaaPoista
  3. Ei ihan sama asia, mutta eikö poliittinen korrektius ole lähellä merkitykseltään? Kaivattua iskevyyttä siitä toki puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti olemme jo turtuneet siihen, että ajattelua saataisiin ulkopuolelta määrätä poliittisin perustein. Harva tulee edes ajatelleeksi, että asiassa voisi olla jotakin mätää.

      Poista
  4. Sertifioitu ankkapuhe on mielessäni, mutta se ei ole oikein riittävän ilmeikäs sanonta kuvaamaan lauma-ajattelua, joka edustaa samaan aikaan sekä moukkamaisuutta, että ylpeyttä sen johdosta.

    VastaaPoista
  5. Miten olisi mediasta puhuttaessa "Vastuullinen Journalismi" ?

    Ja muissa yhteyksissä vaikkapa "Sananvastuinen Puhe" ?

    Vastuussa ollaan ideologialle, kuten yksiniitisessä ja totisessa totalitarismissa kuuluukin.

    VastaaPoista
  6. Odotan, että Hankamäen puolustus alkaisi viritä myös puolueen johdon naisten parissa. Teoksen julkisuudessa siteeratut kohdat osuivat lähinnä "telaketjufeministeihin", joiksi tuskin kukaan puolueen naisista itsensä lukisi kuuluvaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaapa olla niin, ettei kukaan uskalla sitä vastaankaan asettua. Sehän yhdistää kaikki hyvät asiat, kuten sosialismi aikanaan. Katsokaapa vain, mitä tapahtuu.

      Poista
  7. Olen huomannut, että noita siteerattuja kohteita on arvosteltu "ei noin saa sanoa", mutt eipä juurikaan että "ei pidä paikkaansa".

    Pieni ote kirjasta sivulta 40:

    "Tältä pohjalta voitaisiin ajatella, että valtavirtamedia ja vaihtoehtomedia olisivat helposti löytäneet toisensa ja yhteisen etunsa tai saisivat aikaan vähintäänkin työnjaon. Se,
    että niin ei ole käynyt, johtuu nähdäkseni kahdesta syystä.

    Vaihtoehtomedia vähentää valtamedian lukijoita ja maksavia tilaajia ja siten kaventaa ammattitoimittajien ja heidän
    työnantajiensa leipää. Toinen syy on yhtä ilmeinen: valtamedia on sitoutunut edistämään
    poliittisen vallan tavoitteita. Tässä tutkimuksessa esitänkin laajan näytön siitä, millä tavoin valtamedia tukee hallitusvaltaa sen väristä riippumatta ”yhteiskuntavastuuseensa” perustuen. Se puolestaan koostuu pyrkimyksestä hallita kansanjoukkoja. Valtamedian toiminta on osa poliittista hallintaa, joka tosin on karannut poliittisen järjestelmän ulkopuolelle ja vaikuttaa nyt valtamediassa. Median valtapolitisoituminen ja poliittisen vallan medioituminen
    johtuvat juuri tästä valtamedian ja valtavirtapolitiikan kaksisuuntaisesta mutta hämmentävän yksimielisestä vaikutusyhteydestä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa "vaihtoehtomediasta" on MSM-toimijoiden jollakin tavoin pönkittämiä sivustoja joissa voidaan - jos niin halutaan - julkaista aineistoa joka voisi olla hankalaa toimijan isojen sivustojen materiaalina.


      Osa "vaihtoehtoisesta mediasta" joko on tai saattaa olla tarkoituksella luotu oppositio.

      Eli tällöin MSM-sivusto tuo silloin tällöin esiin materiaalia joka on eri tavoin "ongelmallista" ja esiintyy tällä tietyllä sivustolla.

      Ja sama toiseen suuntaan.

      Osa "vaihtoehtoisesta mediasta" on totaalista puppua mutta samoin MSM saattaa värittää uutisensa tai mielipiteensä.

      +

      Valitettavasti mediasta on tullut "valtiomahti". On muistettava että tämä tuo tullessaan myös ongelmia, kyse ei ole pelkästä myönteisestä asiasta.

      Yhteiskunnan vastakkainasettelu jyrkkenee tämän takia ja tämäkin kasvattaa vihaa.

      .

      Poista
  8. Puhumme valtavirta-ajattelusta ja valtamediasta ikään kuin voisimme uskoa siihen mitä Wittgenstein puhui "varmuuden" -- tietyn yleiseen kieleen implikoituvan vakauden -- välttämättömyydestä.

    Kielifilosofia ei kuitenkaan ratkaise sosiologista "negatiivisen kultin" ongelmaa. Kun yleinen ajattelu hajoaa, kaikki muuttuu nimenomaan "identiteettikriisiksi", ja ajattelun epämääräräisyys etsii tarvittavan varmuuden "kielteisestä käsin" -- eli valta-ajattelu koostuu siitä että vastustetaan ja vihataan jotakin, sillä negatiivinen aspekti tarjoaa fokusoitumista, selvää kohteen määrittelyä ja edes jonkinlaisen otteen "todellisuudesta".

    Ahmavaara oli pahasti harhassa niin uskossaan formalismien kuvailu- ja selitysvoimaan, kuin ymmärtämättömyydessään wittgensteinilaista kielifilosofiaa kohtaan, kuin aivan totaalisessa sokeudessaan sosiologian durkheimilaisia perustuksia kohtaan. Hän ei koskaan olisi voinut ymmärtää, että valta-ajattelu saattaisi koostua negatiivisista kulteista.

    Taisi olla eilen, muistaakseni, kun blogisti kuin ohimennen tuli maininneeksi, ettei BLM-mielenosoituksissa esitetty mitään "vaatimuksia" -- eli positiivinen kultti puuttui totaalisesti. Samaan hengenvetoon voisi todeta, että mielenosoitusten tapa muuttua nykyisin mellakoiksi, kertoo sekin vain siitä miten joukkoja motivoivat vihan kohteen konkretisoimisen -- "todellisuusefektien" -- voimaannuttavat vaikutukset.

    Todellisuusefektit muuttuvat totuusefekteiksi. Ilmiön selittäminen matemaattisilla kaavoilla jääköön nykyisten ahmavaarojen askarteluleikeiksi. Suomi on jo Puuhamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi mahdollinen selitys - ei tietenkään ainoa - koko kriisiytyneelle ajallemme on identiteetti ja siihen liittyvä toiminta.

      Jos haluaa, niin on mahdollista nähdä yhteiskunta identiteettien ja niiden "omistajien" välisenä kamppailuna ja haluna muuttaa identiteettiä ja toisaalta pelätä identiteetin muutosta.

      Ja tämäkin on vain yksi mahdollinen malli selittää asia.

      Joka tapauksessa on kivaapyrkiä olemaan oikeassa ja luulla että joku toinen on täysin väärässä, vaikka kumpikin mielipide olisikin ehkä "väärä" jossain mielessä.

      Poista
    2. Kyllä se kriisi on ikuinen. Narkissos-myytti kuvaa sen hyvin: kurkistaessaan lähteen pintaan Narkissos ei vielä tiedä, että vastassa on hänen oma kuvansa. Hän suhtautuu heijastukseen kuin itsen ulkopuoliseen olentoon -- ja kun hän hymyilee, kuva vastaa hymyilemällä, ja niin Narkissoksesta tulee "oman itsensä servomekanismi" (McLuhan).

      Se on vahvistuksen ja voimaantumisen mekanismi siitä lähtien. Lähteen pinta on itsetietoisuuden vedenpinta, ja nostettuaan kehityksessään kerran päänsä tämän tietoisuuden pinnan yläpuolelle ihminen on tuomittu etsimään itseidentiteettinsä sosiaalisessa todellisuudessa.

      Oman aikamme kriisiytyneisyys ei siis ole mikään teoreettinen selitys monien muiden joukossa, vaan ihmisyytemme perustavanlaatuinen rakennepalikka, joka on otettava lähtökohtaisena realiteettina kaikissa kuvauksissa ja selityksissä huomioon.

      Mutta sitä emme tee. Se on liian vaikea asia. Lähtökohtaisista realiteeteista emme nykymaailmassa ymmärrä mitään. Kuten siitä, että jokaisen yksilöminuuden pohjalla on yhteisö, ja vasta yksilötietoisuuden vedenpinnan alapuolelle sukeltaessamme voimme saada otteen niistä perustavanlaatuisista voimista jotka ihmistä ohjaavat.

      Sata vuotta sitten Durkheim ja Freud sukeltelivat ja oivalsivat jotakin. Se perintö on hukattu. Paljolti juuri senkaltaisen "totuudellisuuden laadun" voittokulun myötä, jota matemaattiset mallintajat kuten Ahmavaara ovat pitäneet pätevänä.

      Poista
    3. "Lähteen pinta on itsetietoisuuden vedenpinta, ja nostettuaan kehityksessään kerran päänsä tämän tietoisuuden pinnan yläpuolelle ihminen on tuomittu etsimään itseidentiteettinsä sosiaalisessa todellisuudessa."

      Tässä on ainesta tuoda taas esiin Suomalaista muinais filosofiaa, sillä siinä lähteellä on ollut suuri filosofinen merkitys.

      Lähde on tänä päivänäkin suomalaisessa arkikielessä merkittävä juuri sen suomalaisessa muinaisfilosofian merkityksessä. Aika moni kysyy lähdettä tiedolle ja se pohjautuu juuri muinaiseen suomalaiseen filosofiaan, joka on jäänyt elämään arkikielessä.

      Lähde suomalaisessa muinaisfilosofisessa merkityksessä.

      Lähteestä vertauskuvainnollisesti paljastuu maailmankuva ja tietoisuus.
      Vesi pulppuaa lähteeseen ns. tuonen virrasta, alitajunnan maailmasta ja menneiden sukupolvien ajasta.

      Lähteen pinnassa peilinä kuvastuu oma ajassa oleva todellisuus ja tajunta. Samalla siinä näkyy taivas, henkien eteerinen maailma ns. ylitajunta.

      Lähde on siis ollut yksilön/yhteisön pyhä paikka, jossa on mietitty filosofisesti maailman olemusta ja omaa tietoisuutta ja oman olemuksen osallisuutta maailmankuvan kokonaisuudessa. Pyhään lähteeseen uhraaminen on osa tätä perinnettä ja se on ja voi hyvin tänäkin päivänä.

      Lähteestä pulppuava vesi = elämän edellytys maasta/materiasta käsin, aivan kuten isovanhemmat ovat edellytys omalle elämälle.

      Minäkuva ja minä = edellytys tuleville sukupolville, sekä nyt elettävälle todellisuudelle.

      Taivas ja arinko = edellytys ja osoitus elämän kiertokululle, henkiselle elämälle/todellisuudelle ja edellytys sille, että elämää ja tietoisuutta on - valoa elämään.

      Tämä näin pintaraapaisuna aiheeseen.

      Poista
  9. Sitten olisi vastahuudoksi sopiva Voltairen écrasez l'infâme, mutta ei siitä taida kansan syvien rivien suuhun olla.

    VastaaPoista
  10. "Vankkapuhe", jossa V on vastuullinen, valvottu, vale, vaillinainen, väärä, vihattu, voittoisa,...

    VastaaPoista
  11. Nyt olisi korkea aika julkaista uudelleen Martti Pihkalan näkemyksellinen teos, Minkälainen Suomi meidän on luotava?, 1918, ja katsoa minkälainen poru siitä syntyy

    VastaaPoista
  12. Tuosta patsaiden kaatelusta jercy lec:"säästäkää jalustat, kun kaadatte patsaita, niitä tarvitaan vielä". Paavo Haavikolla oli stalinin patsas, ehkä kesämökkinsä puutarhassa. Tv:n haastattelussa hän muistini mukaan sanoi katselevansa patsasta aika ajoin, ja mietiskelevänsä josifin persoonaa. Mitähän patsaalle tapahtui paavon siirryttyä tuonilmaisiin. No kuitenkin pidän paavon suhtautumista patsaisiin kovin tervejärkisenä, ja suosittelen hänen tapaansa patsaiden lynkkaajille.

    VastaaPoista
  13. "Erittäin huolestuttava merkki tästä ovat Jukka Hankamäen kirjaa vastaan kohdistetut hyökkäykset. Kun filosofia syytetään ajatusrikoksesta, ollaan jo sen tason moukkamaisuuden edessä, että se vallan mykistää."

    Eipä tuohon ole lisäämistä. Murheellista. Kauaspa on tultu vanhasta länsimaisesta sananvapauden ja moniarvoisuuden korostuksesta.

    VastaaPoista
  14. Orwell mainittiinkin jo. Hänen terminsä ovat tunnettuja, ja sopivat tähänkin tapaukseen. Jordan Peterson on käyttänyt termiä ideologically possessed. Se viittaa jo "aika vakaviin tapauksiin". Kolmatta suuntaa voisi hakea valistusajan terminologiasta. Valistusajan avoimen keskustelun ihanteitahan tässä yritetään karsia. Neljäs tulokulma voisi tulla lähimuistissa olevien sosialististen ja fasististen yhteiskuntajärjestysten kritiikistä. Nuokin asiat ja termit ovat jo tuttuja ja tunnettuja.

    Yksi osuva termi voi olle se kiinteä piste, jonka avulla maailma saadaan kammettua aiempaa terveemmälle uralle. Kannatan siksi vahvasti tällaista tätä osuvan terminologian etisintää. Mieluiten käyttäisin sellaisia termejä, joiden sisältö on jo yleisesti tunnettu, eikä niitä voi siksi väittää jonkin tietyn kuppikunnan omaksi keksinnöksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko muuten selvillä tohtori Petersonin viimeaikaisista seikkailuista koomahoidoissa Venäjällä?

      Poista
    2. Ainakin hän oli jokin aika sitten hoidossa siellä.

      Poista
  15. Juha Sipilän Kakkara-filosofia on peräisin ajalta jolloin höyryjuna pysähtyi länsirajalle koska kaistan leveys ei täsmännyt.

    Kakkaran apilanlehtiä alkiolaisittain nyppimällä saadaan suomenkielisyys laskettua Pohjoismaissa enemmistöksi vaikka se Valtakunnan tiedotuslaitoksen keskuskanavaa katsomalla aamulypsyn ajoista lähtien näyttää samalta kuihtuvalta vähemmistöltä rajattomassa skandinaavisessa rakkauden sanomassa kuin kokosivun tanskalaisessa miesten alushousumainoksessa Valtakunnan Lehdessä tänään.

    VastaaPoista
  16. Monen muun tavoin pöyristyin siitä, että Suomen Perusta sensuroi yleisön näkyviltä itse kustantamansa teoksen. Saattaa olla, että tuohon päätökseen asti joku otti porukan vakavastikin.

    VastaaPoista
  17. https://www.hs.fi/muistot/art-2000002848293.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrjö Arvid Aulin-Ahmavaara yritti ikänsä mahdotonta: toiminnan teorian ja kehitysteorian kokoamista saman determinismin alle; ja naturalistisen virhepäätelmän sivuuttamista johtamalla arvot tosiasioista matemaattisesti derivoimalla.

      Yrityksissä oli oma kuiva akateeminen huumorinsa, jos osasi katsoa.

      Alustaja Vihavainen on tietysti oikeassa siinä, että Ahmavaaran yhteiskunnalliset kannanotot muuttuivat realistisemmiksi, kun hän lakkasi johtamasta niitä pelkkien ohjausjärjestelmien teoriasta.

      Poista
  18. Entäs sensitiivinen epä-älyllisyys? Myönnetään, ettei se ole terminä tarttuva, mutta onko siinä ajatuksen tasolla sitä mitä tässä haetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se ole. Taistelevasta sentimentaalisuudesta on kyse, ylpeästä typeryydestä.

      Poista
  19. Luin Ahmavaaran kirjat Informaatio – tutkimus tiedotuksen logiikasta (W+G 1968 muistinvarainen nimi muistettu oikein) keskikoululaisena ja Yhteiskuntatieteiden kyberneettinen metodologia, Positismin kritiikki kritiikki (Tammi 1969) 16-vuotiaana lukiolaisena. Samaan aikaan ilmestyi suomeksi Norbert Wienerin esseekokoelma Ihmisistä koneistat kielestä (WSOY 1969, alkuteos The Human Use of Human Beings). Kaikki imponoivia tekosia, varsinkin viimeksi mainittu.

    Itse kybernetiikasta en ymmärtänyt mitään en silloin enkä nyt. Syy on sekä ylä- että alapään kestävyydessä.

    Sitten saman vuoden syksyllä luin Jaakko Hintikan lausunnon Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professuurin täyttämisestä. (Oppituoli pedattu hänen oppilaalleen Raimo Tuomella, joka edustaa hyvää keskitasoa) Ahmavaara oli kilpahakija. 70 sivua Hintikan 75-sivuisesta lausunnosta oli tämä Ahmavaaran teoksen lyttäämistä parhaimpien akateemisten perinteiden mukaisesti. Ahmavaara oli hyvin kompetentti tukija ja hallitsi sekä psykologiaa että teoreettista fysiikkaa. Hänet sitten kutsuin Tampereelle m

    MafH

    VastaaPoista
  20. Kirjassaan "Esseitä tästä ajasta" (1987) Ahmavaara osoitti olevansa edellä aikaansa. Hän näki jo silloin median ja yliopistojen politisoitumisen (vasemmalle) ja anti-intellektuaalisen ajattelun nousun, minkä muut ovat huomanneet ehkä vasta hiljattain. Yhteiskunnan eliitissähän ilmiötä ei vieläkään suostuta näkemään.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.