keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Pylväspyhimysten kaatajat

Muistamisen arvoiset

 

Sen jälkeen kun usko tuonpuoleiseen ja pyhimyksiin oli hiipunut, alettiin patsaita tehdä suurmiehistä. Yleensä he symbolisoivat yhteisön korkeimpia tavoitteita: kansakunnan heräämistä tietoisuuteen itsestään, sen puolustamista ulkoista uhkaa vastaan, aatteita ja taidetta, jossa saivat ilmauksensa ne korkeimmat arvot, joita tuo yhteisö tunnusti.

Toki ihmisiä, eikä vain heeroksia, pyhimyksiä tai jumalia esittäviä patsaita oli tehty siellä täällä ennenkin, mutta kyllä niiden kulta-aika oli nationalismin nousun kausi, joka alkoi 1800-luvulla. Suomessakin saatiin silloin ensimmäiset tällaiset patsaat, aloittaen H.G. Porthanista vuonna 1864.

Turussa sijaitsevan patsaan jalustassa on teksti: "Suomen maan ja Suomen kansan arvohon asettajalle. Tähän kaikki Suomen kansa muistopatsahan panetti".

Porthan todella oli uranuurtaja Suomen kansan tutkimuksen alalla ja siis kohotti sen vähintäänkin vakavasti otettavan tutkimuskohteen arvoon. Muistakaamme, että suomalaiset vielä 1700-luvulla ja kauan sen jälkeenkin olivat paljolta takapajuista ja rutiköyhää salotöllien kansaa, jota parempi väki avoimesti halveksi.

Arvostusta ei kuitenkaan hankita vain itseään kehumalla, vaikka sekin saattaa tietyssä vaiheessa olla kansalle tarpeellista. Asialle on hankittava katetta ja sitähän sitten saatiin etenkin 1900-luvulla. Ensin urheilusuoritukset, sitten sodat ja niiden jälkeen ulkopolitiikka ja taloudellisesti menestyvän sosiaalivaltion luominen oli jokaisen pakko tunnustaa saavutuksiksi.

Maa, joka oli luonut Nokian ja jonka nimi yhä uudelleen löytyi erilaisten hyvää elämää ja onnellisuutta mittaavien listojen kärjestä, ei enää ollut se takapajuinen halpatuotannon maa, joka se oli ollut vielä sata vuotta aiemmin.

Muistopatsaamme on omistettu ensin kansakunnan rakentajille ja sen jälkeen taiteilijoille ja sotien uhreille. Joku harva esittää myös sotapäälliköitä, lähinnä vain yhtä heistä.

Saattaa olla, että talouden ja sosiaalipolitiikan suurmiehet ovat tässä jääneet turhan vähälle. Toisaalta heidän suorituksensa on laadultaan toisenlaista ja he itse voisivat sanoa kuin Sir Christopher Wren St. Paulin katedraalissa Lontoossa: Si monumentum queris, circumspice! –jos etsit monumenttiani- katso ympärillesi!

Roskaväelle tyypillistä on oikosulkukäyttäytyminen. Sekin kaipaa ”suuria” symbolisia tekoja ja on sinänsä luonnollista, että sen katse suuntautuu muistomerkkeihin, joiden merkityksestä sillä ei tietysti ole aavistustakaan. Tosin tämä näyttää tapahtuvan vasta siinä vaiheessa, kun ryöstämisen arvoiset kohteet on jo kaluttu.

No tämän joukon osaamme viimeistään nyt varmaan sille kuuluvaan arvohon asettaa. Se on itse ansainnut sen kunnian, joka sille kuuluu, eikä muunlaista ole luvassa.

Huomaan, että Amerikassa on konfederaation edustajien patsaita kaadettu, mikä ei lupaa hyvää kansalaissovun kannalta. Englannissa on peräti suuren kansallisen symbolin, Churchillin patsasta uhattu, syynä näköjään tämän joskus ilmaisemat mielipiteet joistakin nykyisistä vähemmistöistä…

Voineepa sanoa, etteivät enempää röyhkeys kuin tyhmyyskään tästä enää voi edetä kauemmas. Pohja on nyt saavutettu. Tämä on suoraa jatkoa sille keskiaikaiselle sensuurihenkisyydelle, jota jo ns. PC-uskonto, siis poliittinen korrektius edustaa.

 Jo nimi kertoo kaiken: ajattelun ja puheen vaaditaan olevan tietynlaisia poliittisin perustein… Tätä voisi kuvitella parodiaksi, mutta eihän se sitä ole. Tragikomedian ydin on jo suurelta joukolta hävinnyt ymmärrettävyyden ulkopuolelle.

Tulkoon mainituksi, että Platon teoksessaan Lait, asettaa yhteisten arvojen häpäisyn kaikkein raskaimmaksi rikokseksi. Sellaisia ovat esimerkkisi temppeleihin kohdistuvat rikokset. Toisiksi pahimpia ovat yksityisten pyhäkköjen ja hautojen loukkaukset, kolmansina ovat vanhempiin kohdistuvat loukkaukset. Neljäntenä on se, että viranomaisilta riistetään tai viedään jotakin tai käytetään hyväksi jotain heille kuuluvaa ilman heidän suostumustaan, heitä väheksyen ja viides se, että yksityisen kansalaisen asemaa kansalaisena loukataan tavalla, joka vaatii rangaistusta.

Tässä ei kyseessä ole Platonin utopia valtiosta, vaan hänen mahdollisen ”toiseksi parhaan” valtion lakeja koskevat pohdiskelunsa.

Epäilemättä valtion pyhyyden korostus on antiikin Kreikassa meidän näkökulmastamme kohtuuttoman suurta, mutta ei tällainen tänäkään päivänä tuntematonta ole tässä maailmassa. Vielä hiljattain meillä oli tällainen ”pyhä” valtio ihan naapurissamme.

Anarkismin näkökulmasta valtio taas tietenkin on nimenomaan epäpyhä ja ansaitsee osakseen vain vihaa ja vastustusta. Anarkismin näytöt onnistuneesta yhteisöelämästä odottavat kuitenkin vielä toteuttajaansa.

Mikäli kansakunta, tai mikä joukko nyt valtiota sattuukaan asuttamaan, todella katsoo, ettei se halua kunnioittaa tiettyjen historian hahmojen muistoa patsailla, jotka aikoinaan on pystytetty, se voi enemmistöpäätöksillä ne poistaakin. Kommunistivallan jälkeen on monessa maassa tehty suuriakin siivouksia.

Moskovan ns. uuden Tretjakovkan patsaspuisto eli kaadettujen patsaiden hautausmaa on vain yksi lajissaan. Erinäisiä jalustoja on kaukoviisaasti jätetty jäljelle ja Lubjankan aukiolle on Feliks Dzeržinskin patsas jo useita kertoja kärkkynyt palaamistaan. Sen aika taitaakin vielä tulla.

Mikäli sen sijaan jotkut uudet siirtolaisryhmät alkavat vaatia itselleen arvostusta kaatamalla väkivalloin kantakansallisuuden pyhiä kohteita, on kyse jostakin niin absurdista asiasta, ettei sille taida edes löytyä historiallisia paralleeleja.

Kansalaissovun kannalta patsaankaatelijamaiden tulevaisuus ei näytä hyvältä, mutta onhan englantilaisiakin jo aikanaan varoitettu –kuten on meitäkin.

 Ehkäpä me edes tästä taas voisimme jotakin oppia.

37 kommenttia:

  1. "Epäilemättä valtion pyhyyden korostus on antiikin Kreikassa meidän näkökulmastamme kohtuuttoman suurta"

    Tässä on syytä muistaa, että kreikalaisten ihanne oli demokratia, joka pienissä kaupunkivaltioissa toteutui kaikkien vapaiden kansalaisten kansankokouksissa, joten tuollainen valtio todellakin edusti kansalaisten yhteistahtoa saaden siitä pyhyyttä. (Poliittisen korrektiuden vuoksi todettakoon, että tietenkään tuo demokratia ei koskenut orjia tai muita epävapaita, muukalaisia eikä naisia.)

    Toki Kreikassa oli myös harvain- ja yksinvaltaisia valtioita, jotka edellyttivät itselleen vähintään yhtä suurta pyhyyttä.

    VastaaPoista
  2. "Anarkismin näytöt onnistuneesta yhteisöelämästä odottavat kuitenkin vielä toteuttajaansa."

    Tuohonpa ei ole lisättävää. Vähän kuin kommunismi: kaunis aate, mutta toteuttamiskelvoton. Siksi ihmisen voimavarat kannattaa suunnata niihin - usein pieniin - parannuksiin, jotka voidaan todella toteuttaa. Lopputulos on edes hiukan parempi.

    VastaaPoista
  3. Arkkitehtuurissa tämä on jo tajuttu: puhutaan kerroksellisuudesta. Kun tyylisuunta muuttuu, ei pureta kaikkea maan tasalla vaan vanhan annetaan olla. Patsaisiin sovellettuna: vaikka emme kannata orjakauppiaan tekoja - taikka Hakaniemen rauhanpatsaan luonutta ideologiaa - annamme patsaan olla paikallaan vanhan muistona.

    VastaaPoista
  4. Korona-aikana väkivaltarikollisuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti Suomessa, vaikka missikeisari Makusen konsteilla valittu hallitus esiintyy päivittäin valtakunnan keskuskanavalla.

    Voisiko kansankielinen kulttuuri hiljalleen näivettyä eläviltä maailman onnellisimmassa valtiossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "missikeisari Makusen konsteilla valittu hallitus"

      Jotenkin ärsyttää tuostakin kommentista aistittavissa oleva nuorten, mutta pätevien ja ennenkaikkea päättäväisten naisten. Mikään äijäkööri (esim Lipponen, Sipilä, Rinne) ei olisi hoitanut koronakriisiä yhtään paremmin! 

      (Enkä ymmärrä miksi tyylikäs ulkonäkökään tekisi yhtään epäpäteväksi.)

      Poista
  5. Turun puolessa kuuluu Leninin pystistä raivotun jo yli neljäkymmentä vuotta, ihan professoritasollakin. Josko jätettäisiin sekin rauhaan, jotta ei ihan barbaaritasolle vajottaisi - vai?

    VastaaPoista
  6. Muistuttaisin, että tämä nykyajan jakobiinien kuvainraastaminen ei rajoitu ainoastaan patsaisiin vaan myös kirjallisuus ja audiovisuaaliset tuotannot ovat tulilinjalla.

    Yhdysvalloissa paikallisen veronmaksajan rahoittama radiokanava NPR julkaisi uutisen, jossa kehotettiin "dekolonisoimaan" kirjahylly.
    https://www.npr.org/2020/06/06/870910728/your-bookshelf-may-be-part-of-the-problem?utm_source=twitter.com&utm_medium=social&utm_campaign=npr&utm_term=nprnews&t=1592220049578

    Televisiossa poliisisarjat ovat tulilinjalla ja myös lastenohjelmat, jossa eläinhahmot ovat poliiseja.

    https://www.pennlive.com/life/2020/06/paw-patrol-canceled-report-highlighting-backlash-against-nickelodeon-cartoon-sparks-social-media-debate.html

    Kun roskaväki valtaa kadut ja vallanpitäjät alkavat mielistellä roskaväen mielipiteitä, siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Yhdysvalloissa paikallisen veronmaksajan rahoittama radiokanava NPR julkaisi uutisen, jossa kehotettiin "dekolonisoimaan" kirjahylly. "

      Kyse on siis tässä vaiheessa vapaaehtoinen omavalvonta kirjahyllyjen sisällön dekolonialisoinniksi ja demokratisoinniksi. Seuraava askel on ilmiantojen perusteella tehtävät tarkastuskäynnit kodeissa.

      Mutta piankos ihmiset oppivat kätkemään epäsuotavat kirjat ja äänitteet. Lopulta asunnot tarkastetaan perusteellisesti. Jos syyllisiä ei löydy tarpeeksi, niin sitten säädetään rangaistavaksi suvakkikirjallisuuden puuttuminen asunnosta.

      Acc358

      Poista
  7. Toteemi ja tabu -- ja tuli. Miten ambivalentti asia sekin on. Yhtäältä lämmittää ja yhdistää, toisaalta sillä voidaan tuhota ja "puhdistaa". Patsaiden kaataminen ja tuhopoltot, kumpikin kuuluvat aikamme kuvaan. Panna kaikki matalaksi, pyyhkiä pöytä puhtaaksi, lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä. Ambivalenssin ikuisuus näkyy esimerkiksi siinä, että juuri länsimainen liberalismikin elättää vapauden ideassaan vallankumousta, mahdolisuutta lähteä aina konkurssin jälkeen liikkeelle puhtaalta pöydältä.

    Ja mitä he vihaavat eniten? juuri historiaa, juuri sitä ymmärrystä joka syntyäkeen vaatii kaikkien kehityskerrosten säilyttämistä ja läpikäymistä yhä uudelleen ja uudelleen. Se on nykyisin vaikeinta -- kaiken postmodernimin ydin on siinä, ettei edes mitään rakennusaineita vanhasta jätetä eikä sallita. Maailman pitäisi perustua ansoluuttiseen vapauteen, eli absoluuttiseen juurettomuuteen, absoluuttiseen negaatioon, absoluuttiseen kaiken käsittämiseen kielteisestä käsin -- ja sen kielletynkin eliminoimiseen.

    Ikään kuin mikään ei saisi syntyä edeltäjästään, vaan kaikki kirkastuisi kuin kokonaan uudessa valossa. Vau. Ikään kuin arvot eivät syntyisi suhteessa mihinkään, ikään kuin uusi maailma jäisi jäljelle kun vanha maailma olisi tuhottu viimeistä ideaa myöten.

    Nyt ne kaatavat patsaita ja polttavat statusesineitä ja virallista yhteiskuntaa edustavia kohteita. Poliisi on natsisika. Kun eilen kuljin Elias Simojoen patsaan ohi Tampereen Hämeenpuistossa mietin, miten kauan tuokaan saa olla pystyssä. Ehkä se vaihtavat sen miekan tilalle käyrän sapelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä seuraavaksi. Patsaat loppuvat pian. Ehkä katujen ja julkisten paikkojen nimet halutaan muuttaa. Ehkä tauluja viedään museoista ja julkisista rakennuksista kellareihin. Kirjastot ovat ilman muuta puhdistuksen kohde.

      Acc358

      Poista
    2. Uskonnolliset fanaatikot ovat aina olleet kulttuurin tuhoajia ja poliittiset uskonnot ovat tässä monin verroin pahempia kuin uskonnon nimellä kulkevat uskonnot. Mieleen tulee kuva Botticellistä heittelemässä peloissaan taulujaan turhuuksien rovioon Savonarolan diktatuurin aikana. Mutta tähän sisältyy myös se toivon kipinä. Savonarolasta saatiin hyvin nopeasti kyllikseen, firenzeläiset sanoivat "jo riittää" ja hänen kävi huonosti. Taitaa meilläkin alkaa olla aika tällaiseen "jo riittää" kampanjaan.

      Poista
  8. Mannerheimin patsasta ei ilmeisesti olla aivan kaatamassa, mutta kuitenkin roudaamassa pois "katukuvaa rumentamasta". Asialla vasemmistonuoret:

    "– On aika siirtää hirmutöiden ja suurmiesten palvonta kaduilta syrjään. Menneisyytemme muistaminen ei vaadi historian epäkohtien ihannointia. Merkkihenkilöiden patsaista koostuva saari olisi samalla Pohjoismainen kulttuurikohde ja elävöittäisi Helsinkiä, toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh."

    Niin. Että semmoista mieltä on toveri Liban Sheikh.

    https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4276355-mannerheimin-patsas-pois-katukuvaa-rumentamasta-vasemmistonuoret-siirtaisi-patsaat-historiapuistoon

    VastaaPoista
  9. Putin nakertamassa Mannerheimin patsasta

    Venäjän historiankirjoituksen pomo Putin määräsi historiantutkijoille omaan logiikan.

    https://aif.ru/society/history/konclagerya_mannergeyma_kak_finny_unichtozhali_russkih_v_zahvachennoy_karelii
    Концлагеря Маннергейма. Как финны уничтожали русских в захваченной Карелии (Mannerheimin keskitysleirit. Miten suomalaiset tuhosivat venäläisiä miehitetyssä Karjalassa)

    Alaotsikko: Лагеря для «ненационального» населения
    (Leirejä ”ei-kansallista” väestöä varten)

    Tämän Putinin logiikan mukaan venäläisiä ei saanut keskittää leireihin sodan aikana, vaan suomalaisten piti antaa venäläisille vapauden kehittää partisaaniliikettä. Tämä Putinin logiikka voinee määritellä sanoin: Hyvää on se, mikä on minulle hyvää.

    VastaaPoista
  10. "Roskaväelle tyypillistä on oikosulkukäyttäytyminen."

    Koronaviruksen alkaessa riehua Trump jakeli suuria määriä rahaa väestölle, mistä jotkut sanoivat "helikopterirahaa". Mutta se ei ollut sitä, työttömät eivät saaneet.

    Poliisit olivat ennenkin tappaneet rikollisia operaation aikana, mutta tästä kuolemasta tulikin "kipeä viisauden hammas". Trumpin olisi pitänyt jakaa työttömille ilmaista maissipuuroa kerran/pari päivässä, sitähän on amerikassa vaikka sioille antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Koronaviruksen alkaessa riehua Trump jakeli suuria määriä rahaa väestölle, mistä jotkut sanoivat "helikopterirahaa". Mutta se ei ollut sitä, työttömät eivät saaneet."

      Jaa. Yleensä asioista eniten meuhkaavat tietävät asioista vähemmän. Kyseistä stimulus-rahaa annettiin ja annetaan kaikille, joilla on ssn tai tin ja lisäksi muille kansalaisille ja maassa laillisesti asuville asukkaille. Työttömyys ei ole este rahan saamiselle, vaan shekki, pankkitalletus tai tässä viime vaiheessa prepaid debit -kortti tulee postissa niille, joilla ei ole pankkitiliä tai jotka eivät ole tehneet veroilmoitusta. Kysymys ei ole myöskään Trumpin jakamasta rahasta vaan kongressin päätöksestä aivan samalla tavalla kuin Obaman hallinnon aikana, jolloin stimulia jaettiin finanssikriisin takia.

      Poista
  11. Kaikki me kauhistelimme, kun talibanit räjäyttivät Buddhan patsaita. Nyt meillä on pikkutalibaneita yltympäriinsä ja kun seuraamme ketkä eivät asiaa kauhistele, niin tiedämme myös, missä vaaraa piilee.

    VastaaPoista
  12. Eikä tässä vielä kaikki. Meillä on vielä lisää.

    "Google has been a supporter of the Black Lives Matter movement and the protests, and now the Chrome team is beginning to eliminate even subtle forms of racism by moving away from terms like “blacklist” and “whitelist.”"

    Kiintolevyssäni on "master" ja "slave" asetukset, mutta se siitä.

    Kuka pystyy lopettamaan tämän minoriteettien vallankumouksen?
    Viimeksi olimme yhteneväisiä Charlie Hebdon aikaan. Valtioiden päämiehet marssivat tuolloin Pariisissa sananvapauden puolesta. Tänään olisivat syytettyinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, etteivät älykääpiöt pysty nauramaan tälle, on se pelottava oire.
      Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana punainen valo antoi luvan mennä ja vihreä pysäytti.

      Poista
    2. Ja meitä nauratti, kun tiesimme, etteivät meidänkään radikaalimme ihan noin uunoja ole...

      Poista
  13. Google lienee yksi monikulttuurisimmista työpaikoista, miten tänne saataisiin jokunen erivärinen?

    VastaaPoista
  14. ”Pylväspyhimysten kaatajat”

    Suuret tapahtumat, kuten esimerkiksi Molotov-Ribbentropp -sopimus, eivät tapahdu noin vain, ikään kuin itsekseen. Ne vaativat suurta valmistelevaa teoreettista työtä, jota sanotaan poliittiseksi teknologiaksi. Sama taitaa koskea myös Floydin näytöstappoa, joka videoitiin. Tämä näytöstappo oli poliittista performanssia. Sen näytösluonne oli suunniteltu. Sama koskee myös muistomerkkien älytöntä/absurdia/mielipuolista vihaamista.

    Kaatajiksi/protestoijiksi tarvittiin vain lumpenproletariaattia, ryysyköyhälistöä, joka on Karl Marxin kehittämä termi, jota hän käytti työväenluokan alimmasta kerroksesta. Tämä roskaväki on mobilisoitavissa salamannopeasti mihin vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marxin ja Friedrich Engelsin kirjoittamassa Kommunistisessa manifestissa todetaan: ”Ryysyköyhälistön, tämän vanhan yhteiskunnan alimpien kerrosten passiivisen mädäntymistuotteen, proletaarinen vallankumous tempaa paikoitellen mukaan liikkeeseen, mutta koko asemansa vuoksi se on taipuvaisempi myymään itsensä taantumuksellisiin vehkeilyihin”.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Ryysyk%C3%B6yh%C3%A4list%C3%B6

      Poista
    2. Marx laski ryysyköyhälistöön kuuluviksi muun muassa kerjäläiset, prostituoidut, pikkurikolliset ja varkaat, kulkurit, pitkään työttömänä olleet ja kokonaan työkyvyttömät, irtisanotut tehdastyöläiset, entiset sotilaat ja vangit, vapautetut orjat, kiertävät ammatinharjoittajat sekä erilaiset järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle jääneet ihmisryhmät.

      Poista
    3. Marx katsoi ryysyköyhälistöön kuuluvaksi myös niin sanotut boheemit.

      Poista
  15. By Tucker Carlson | Fox News

    Tucker on the incredible popularity of Black Lives Matter:

    Black Lives Matter is now more popular than the president of the United States -- and not slightly more popular than the president, much more popular.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tucker on the incredible popularity of Black Lives Matter:

      Black Lives Matter is not a collection of marchers with signs. It's not a conventional political lobby like Planned Parenthood or the NRA. It's not pressuring Congress to pass some narrow new set of laws. Black Lives Matter is far more ambitious than that. It is working to remake the country and then to control it. It's a political party.

      Poista
  16. Koskeeko "Black Lives Matter" liike myös Afrikan mustia? Siellä nuo tappoluvut ovat jotensakin korkeat.

    VastaaPoista
  17. Putin nakertamassa Mannerheimin patsasta ym.

    Venäläinen Argumenty i fakty -lehti julkaisi aivan hiljattain todella suuren kirjoitussarjan, jossa päänaamana on Suomi. Sitten ovat Stalin, Gorbatshev ym.

    https://aif.ru/society/history/konclagerya_mannergeyma_kak_finny_unichtozhali_russkih_v_zahvachennoy_karelii

    Концлагеря Маннергейма. Как финны уничтожали русских в захваченной Карелии (Mannerheimin keskitysleirit. Miten suomalaiset tuhosivat venäläisiä miehitetyssä Karjalassa)

    Ennen näkemättömän kirjoitussarjan päämääränä lienee nostaa ns. Mannerheimin keskitysleirit Venäjän ja Suomen riitakysymykseksi.

    VastaaPoista
  18. Joo, eikös se SJ Lec huomauttanut, että jos kaadatkin patsaita, niin säästä kuitenkin jalustat. Niitä tarvitaan vielä. Pikku triviana: Wrenin muistokaiverrus on kyllä pitempi, "Tässä lepää jne". Lector si monumentum requiris, circumspice. Ei siis 'etsit' vaan 'kaipaat' tai 'kysyt'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai sentään "lector", vaan spector...

      Poista
    2. Kyllä se vaan on Lector, eli lukija. Tsekkaappa vaikka http://www.powerfulwords.info/epitaphs/14.htm, tai
      https://www.explore-stpauls.net/oct03/textMM/WrensTombN.htm
      Kohteliaisuus- tai pieteettisyistä voisit kyllä tarkistaa latinankieliset sitaattisi, jos omat taidot tai tiedot eivät riitä.

      Poista
    3. No, en aina näihin trivialiteetteihin kiinnitä niin paljon huomiota.

      Poista
  19. Tiedättekö muuten, että viime aikoina närkästystä on myös aiheuttanut MLK eli Martin Looter King, hauska sanaleikki hieman tummemmasta ryöstelijästä.

    VastaaPoista
  20. Kukaan ei tietenkään ole uhannut Churchillin patsasta. Sen sijaan natsinuoriso ilmoittautui oma-aloitteisesti leikkimään sen puolustamista. V-merkkejä ei nähty, Hitler-tervehdyksiä kyllä.

    https://www.thetimes.co.uk/edition/comment/dont-call-them-bovver-boys-what-you-mean-is-racists-vgskf559x
    https://www.thetimes.co.uk/edition/comment/how-the-yorkshire-pudding-test-can-bring-peace-to-our-culture-wars-968s5w7v5

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, että "tietenkään". Eipä taida kannattaa tehdä johtopäätöksiä sillä oletuksella, että tässä ovat "tietenkin" liikkeellä vain normaalit, tervejärkiset ainekset.

      Poista
  21. ”Black Lives Matter, Pylväspyhimysten kaatajat”

    Pylväspyhimysten kaatajat sekä Black Lives Matter haisevat pahasti 9/11:lle, joka vaatii erittäin paljon intellektuaalista voimaa/suunnitelmallisuutta/kykyjä/teknisiä laitteita/kaiken sortin vakoilijoita/huumeita/zombeja/yms.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.