Arvojohtajuuden paikka?

Mitä on tehtävä, kun vitsit kielletään

 

Jo Vanhassa Testamentissa puhutaan pilkkaajista ja varoitetaan hurskasta menemästä sinne, missä pilkkaajat istuvat.

Pilkkaajathan eivät tunnustaneet pyhiksi julistettujen asioiden pyhyyttä, vaan väänsivät niistä vitsiä. Vitsi taas itse asiassa on ajattelun vapauttamista, jopa alitajuiseksi painetun ajatuksen vapauttamista teitoisuuteen, kuten Freud kertoo. Monen mielestä vapaus on kuitenkin paha ja vaarallinen asia eikä kaikkea pitäisi sallia tiedettävän.

Joukossamme on aina tietty määrä tosikoita eli ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti kykene ymmärtämään huumoria. Kyseessä on eräänlainen vammaisuus, jota sivulliset voivat vain pahoitella. Sen lääkitsemiseen ei taida löytyä keinoja.

Kokemuksesta oppii pian, kenen kanssa ei kannata jutella savolaisittain, heitellen maisteltavaksi järjettömyyksiä, joiden alta paljastuva vakava sisältö panee väkisinkin nauramaan. Reductio ad absurdum tai edes uusitestamentilliset vertaukset ja tunnuskuvat eivät kaikille aukea millään. Heille on parasta vain yrittää puhua selkokieltä, jotta välttyisi pahoiltakin väärinymmärryksiltä ja konflikteilta.

Joskus on siis laskeuduttava tyhmimpien tasolle ja niin demokratiassa usein pitääkin. Toki tyhmäksi tekeytymisen pitäisi normaalissa vapaassa yhteiskunnassa olla aina vapaaehtoista. Ajatus siitä, että valtio voisi rangaista sellaisesta puheesta, jota sen edustaja ei ymmärrä tai ei ole ymmärtävinään, ei kuulu normaaliin oikeusvaltioon.

Tässä on turha taas kerran selittää sitä, miten ja miksi niin vitsit kuin niistä rankaiseminen kuuluvat diktatuurivaltioiden kuvaan. Tuollaisissa valtioissahan niiden oma politiikka on julistettu pyhäksi ja sen pilkkaaminen on siksi tietenkin rangaistavaa. Muuten se ei pysy pystyssä.

Tässäkin maassa on vielä monia, jotka hyvin muistavat sen, miten naapurimaassa rangaistiin vitseistä ja jopa aktiivisesti kytättiin niiden kertojia. Niin kauan, kuin aatteeseen uskottiin, rangaistukset saattoivat olla tavattoman koviakin.

Myöhemmin vitseistä tuli lähes kaikkien yhteistä omaisuutta. Vain tyhmimmät kommunistit eivät nauraneet niille. Sen vuoksi niistä ei enää myöskään varsinaisesti rangaistu, mutta toki tapaukset voitiin merkitä muistiin ja käyttää niitä tarvittaessa muka hyvinkin raskauttavina aseina.

Tämä käytäntö ulotti vaikutuksensa jopa Suomeen saakka. Meillä ei valtio tai ideologia toki ollut pyhä, päinvastoin, mutta kommunistien veljellisissä piireissä asia oli toisin. Sen sai kokea ns. enemmistökommunistien kansanedustaja Arvo Kemppainen, jonka kertomasta kaskusta lavastettiin hirveä häväistysjuttu.

Mutta tämä tapahtui kansainvälisellä tasolla ns. toverien keskuudessa ja siinä oli pelissä itse naapurin hallitsevan pääsihteerin persoona. Toki Suomessa ja suomalaisista aiheista sai vääntää vitsiä vapaasti. Kekkosestakin niitä tuli kirjoiksi asti.

Naurettavuus on asia, jota tässä maailmassa saatetaan pelätä pahemmin kuin ruttoa. Sehän saattaa paljastaa koko juhlallisen ja pyhäksi julistetun asian onttouden ja osoittaa sille oman paikkansa, joka ei suinkaan sijaitse sillä korkealla alttarilla, jonne se haluttaisiin sijoittaa, vaan ihan toisella suunnalla. Pilkkaajat ovat vaarallisia, mutta vapaassa yhteiskunnassa heille ei voi mitään. Ei heitä saatu hävitettyä edes vanhatestamentillisen ajan Israelista.

Naurettavat ihmiset pyrkivät aina joskus tekemään vastaiskun ja osoittamaan, etteivät he oikeastaan ole lainkaan naurettavia, vaan sitä ovat juuri heidän rienaajansa. Yleensä tällaiset yritykset pystyvät aiheuttamaan korkeintaan väkinäisen hymyn, joka on tarkoitettu samoin ajattelijoille merkiksi siitä, että asia on ymmärretty.

Näistä säälittävistä yrityksistä muistuu mieleeni jokin TV-sketsi, jossa yritettiin naurattaa ihmisiä sillä, että vetypommin keksinä, siis Andrei Saharov, oli saanut peräti Nobelin rauhanpalkinnon. Luulenpa, ettei naurajia juuri ollut niiden lisäksi, jotka oli värvätty ohjelman naurukuoroon. Jaa, taisivat ne kertojat itsekin hörähdellä. Nykyäänkin kuuluu olevan liikkeellä joku standup-koomikko, jonka tuotoksia tunnen vain kirjallisina. Se kyllä minulle riittääkin.

Kun nyt on ruvettu ankarasti vainoamaan vitsiniekkoja ja tässä työssä ahkeroivat merkittävät toimihenkilöt valtakunnansyyttäjästä perussuomalaisten puoluejohtoon saakka, on syytä omistaa pari ajatusta sille, mistä oikein on kysymys. Mitä asia sanoo meidän ajastamme ja yhteiskunnastamme.

Kansanedustaja Mäenpään puheenvuoro eduskunnassa on haluttu ymmärtää kiihotuksena kansanryhmää vastaan. Tällaiseksi kansanryhmäksi on nyt konstruoitu ryhmä ”turvapaikanhakijat”, joka kai lienee joka suhteessa hyvin kirjava, eikä siis mikään synnynnäisiä ominaisuuksia omaava ryhmä.

Tässä en enää jaksa todistella sitä ilmeistä seikkaa, ettei mistään kiihottamisesta ketään vastaan millään logiikalla voinut Mäenpään puheenvuorossa sanan varsinaisessa merkityksessä olla kyse, sen ymmärtää jokainen alakoululainenkin. Asiasta kohun nostanut oikeustieteen professori luultavasti myös ymmärsi asian ihan mainiosti. Mutta hän teeskenteli tyhmää.

Rikolliseksi asiaa on yritetty tehdä sillä perusteella, että puhuja on rinnastanut tämän ryhmän jäsenet vieraslajeihin, siis eläimiin ja kasveihin. Mikäli ihminen ei tosiaankaan kykene ymmärtämään, ettei rinnastaminen merkitse samaistamista, ei hänen kuulu olla vastuunalaisessa virassa, vaan jossakin kykyjään vastaavassa paikassa. Konsulit valvokoot!

Näyttää siltä, että niin sanotut pöyristyjät ovat tässä väkisin ja omasta aloitteestaan tehneet sen johtopäätöksen, että turvapaikanhakijoihin, kuten vieraslajeihin olisi sovellettava samoja menetelmiä. Mitä ne sitten ovat? Puheena olevassa kohdassa todetaan, että hallitus edistää niiden vastaista työtä sekä lainsäädännöllä, että rahoitusta lisäämällä.

Tämä on hyvä pykälä myös minun mielestäni ja samaa tosiaan kannattaisi hallitukselta odottaa myös ns. turvapaikanhakijoiden kohdalla. Jo Platon teoksessaan Lait varoitti ottamasta siirtolaisiksi sellaisia ihmisiä, jotka olivat saaneet erilaisen kasvatuksen kuin kyseisessä valtiossa oli normina.

Terve järki sanoo, että sekä ei-toivotut maahantulijat että vieraslajit pitäisi mahdollisuuksien mukaan torjua jo rajalla eikä ryhtyä toimiin vasta myöhemmin. Tämähän edellyttäisi maahanmuuttopolitiikkaa, jotta tietäisimme, mitä me koko asialta oikein haluamme. Itseään kunnioittavilla mailla on sellainen ja on uskomatonta ajatella, että meillä a priori lähdettäisiin siitä, että kuka tahansa on meille aina ehdottomasti yhtä tervetullut pysyvästi asumaan.

No, tällaisesta huumorista sitten on niin pöyristytty, että on hyökätty demokratian ytimeen kuuluvaa kansan edustajakseen valitseman henkilön virkatoimessaan nauttimaa sananvapautta vastaan. Till tidernapas har man levat, sanottiin joskus.

Asian ytimessä on siis mitä ilmeisimmin pyhäinhäväistys, vaikka koko asian logiikka on jäänyt järjellisesti osoittamatta. Ymmärrämme joka tapauksessa, että tässä nyt on teeskennelty hyvin suurta pöyristymistä ja yritetty tehdä täysin normaalista sutkauksesta suuri skandaali, joka oikeuttaa äärimmäisen poikkeuksellisen toimenpiteen demokratian herkimmällä alueella.

Vitsi-Kemppaisen tapauksessa sentään liikuttiin ihan toisella tasolla. Valtionpäämiehen henkisten kykyjen epäileminen on kuin onkin hieman arkaluontoinen asia, niin perusteltu kuin se saattaakin joskus olla.

Summa summarum: olemme liukuneet kauhistuttavalla tavalla kohti totalitaarista ajattelua. On skandaali, ettei ole syntynyt mitään älymystön joukkoesiintymistä sitä vastaan, että kansan valitsemien edusmiesten sananvapautta vastaan törkeästi hyökätään.

Tämä kansa tarvitsee nyt täyspäisiä virkamiehiä ja rehellisiä poliitikkoja, jotka eivät mene mukaan muotipelleilyihin, jollaiset syövät demokratian perusedellytyksiä. Jos meiltä sellaisia löytyisi, olisi heidän velvollisuutensa nousta yhdessä kertomaan, että valheellisuutta ei nyt hyväksytä politiikan aseeksi. Se syö nopeasti uskottavuuden koko systeemiltä.

Vitsit ovat nyt vähissä. Aloitteen tekeminen kuuluisi jollekin muulle kuin Mäenpään oman puolueen edustajille. Itse asiassa maan ylimmän arvojohtajan puheenvuoro olisi juuri tällaisessa tilanteessa paikallaan.