torstai 18. kesäkuuta 2020

Myrskyisiltä vuosilta

Valtiomiehen merkintöjä

 

Väinö Tanner, Kahden maailmansodan välissä. Tammi 1966, 274 s.

 

Väinö Tanner on Suomen historian avainhahmoja ja myös eniten tutkittuja henkilöitä. Kymmenkunta muistelmakirjaa ja kolme moniosaista elämäkertaa antavat halukkaille valtavan määrän tietoa miehestä, joka pystyi pitämään Suomea koossa silloinkin, kun ylivoimaiset viholliset joka puolelta hyökkäsivät häntä vastaan.

Tannerin valtiomiesrooli on kyllin tunnettu ja hänen persoonallisuutensa käy hyvin esille muistelmista, jotka myös avaavat kiintoisan näköalan aikaansa yleisemminkin. Vain harvaa presidenttiä tai muuta historiamme hahmoa voidaan merkitykseltään asettaa Tannerin rinnalle ja niinpä häneen kannattaa aina palata, kun nousee esille hänen pitkään aikakauteensa liittyviä kysymyksiä.

Onnettoman kapinan jälkeen Tanner nosti maahan lyödyn työväenliikkeen jälleen suureksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Vt. presidenttinä hän otti vastaan Vapaussodan päättymisen paraatin vuonna 1927, jota monet puoluetoveritkaan eivät voineet sietää ja jota tyhmemmät yhäkin kauhistelevat.

Se oli kuitenkin aikamoinen temppu siltä samalta sosialistipuhujalta, jota Mouhiijärven nimismies ja erinäiset muutkin valkoisen vallan fanaatikot olivat yrittäneet omissa pitäjissään kovistella. Tanner osoitti sitä kansalaisrohkeutta, jota tarvittiin Suomen palauttamiseksi normaalin demokratian tielle. Siinä oli tarpeen myös kunnioittaa enemmistöä ja vaatia sitä muiltakin.

Tanneriahan tunnetusti haluttiin joissakin piireissä jopa nostaa diktaattoriksi, kun maata näytti sekasorto uhkaavan lapualaisvuonna. Sitä hän ei halunnut lainkaan ja luotti normaalien instituutioiden voimaan siinä määrin, ettei ollut edes hankkinut pistoolinpanoksia, joita Kyösti Kallio häneltä kyseli. Lieneekö ollut asettakaan sen jälkeen, kun sellainen vuonna 1918 oli takavarikoitu.

Maailmansotien välinen aika oli poliittisesti kirjavaa ja vasta 30-luvun jälkipuoliskolla päästiin varsin normaaliin elämänmenoon, punamultayhteistyön voimin. Sekin kävi mahdolliseksi vain siten, että eräistä tärkeistä vaatimuksista joustettiin. Mutta tulos oli sen arvoinen.

Tämä kirja on tehty sihteerin avustamana muistelijan ollessa jo huonossa kunnossa. Se saattaa olla ainakin osasyynä siihen, että teksti koostuu paljolta dokumenteista. Tämä ei kuitenkaan tee kirjaa epäkiinnostavaksi, päinvastoin.

Kirjan selkätekstissä kerrotaan, että Tannerin ja Paasikiven väliset luottamukselliset kirjeet talvisodan molemmin puolin ovat ”lähes sensaatiomaisia”.

Tämä taitaa olla understatement. Kyllä ne aikanaan olivat ihan sensaatiomaisia ja luulen, että ne monelle ovat sitä vieläkin.

Tannerin mustaaminen, jonka perusteettomuuden jokainen hänen uraansa perehtyneet kyllä ymmärsivät, meni aikanaan joka tapauksessa erinomaisesti perille, kun sillä oli ns. sosiaalinen tai pikemminkin poliittinen tilaus niin sanotun K-linjan taholta. Sitä paitsi takana oli vielä naapurisuurvallan koko auktoriteetti, joka hämmästyttävää kyllä toimi myös maamme nuoren älymystön piirissä.

Itse asiassa kirjan puolensataa viimeistä sivua, jotka sisältävät kirjeenvaihtoa sekä Paasikiven, että myös Erkon ja Kallion kanssa, ovat sangen tuoretta tavaraa tänäänkin. Uuttahan on hyvin unohdettu vanha, kuten venäläinen sananlasku sanoo.

Paasikiven ja Tannerin pohdiskelut Venäjän todellisista tavoitteista Suomen suunnalla ja talvisodan syistä ovat osittain eri kirjoista tuttuja, mutta monet kiinnostavat yksityiskohdat puuttuvat niistä. Tutkimuksellahan on aina omat kohteensa eikä se voi ainakaan kovin laajasti lähteä sivupoluille.

Syksyllä 1939, vielä ennen neuvottelukutsua, Paasikivi pohdiskeli koko maailman poliittista tilannetta ja pikkuvaltioiden mahdollisuuksia siinä.

Muuan hänen näkemänsä ongelma oli siinä, ettei pikkuvaltioilla nyt ollut suuria miehiä: Ei niitä ole suurillakaan kansoilla (paitsi kenties Hitler Saksalla, mutta hänenkin suuruutensa on vielä epätietoinen)…

Ilman jälkiviisautta esitetyt aikalaisarviot ovat omiaan palauttamaan meitä oikealle tielle arvioidessamme menneisyyttä.

Ulkoministeri Erkon 31.10.1939 Tannerille lähtiäisiksi pistämä kirje on poikkeuksellisen kiinnostava. Siinä Erkko arvioi, että venäläiset ovat hyvinkin tyytyväisiä saadessaan Suomenlahden saaret ja Kannakselta aluetta lähipuolustusta varten. Hanko on vain väline, jolla halutaan kiristää Suomea, sen menettäminen merkitsisi, että Skandinaavia on poissa.

Mikäli aikaa on, Erkko kehotti ottamaan Moskovassa esille myös mm. kauppasopimuksen ja kysymyksen loikkareiden paluusta ja lisäksi vielä kalastus- ja Nevan kauttakulkuasiat.

Koska myönnytysten selittäminen kansalle olisi poliittisesti erittäin vaativa tehtävä, Erkko kehotti pyytämään venäläisiltä lupaa paljastaa heidän alkuperäiset tavoitteensa. Muuten tulee olemaan hyvin vaikeata hoitaa asioita.

Tätä samaahan myös Tanner pohdiskeli. Ei ollut niinkään helppoa sopia siitä, että tuhansien ihmisten ikiaikaiset mannut luovutettaisiin toiselle maalle, joka ei voinut juuri esittää suuria tekoja maamme hyväksi. Suomalaisuuden juurittaminen Itä-Karjalasta ei sellaiseksi kelvannut Molotovin myöhemmästä tämänsuuntaisesta selityksestä huolimatta.

Aivan vuoden 1940 lopulla Tanner sai Paasikiveltä Moskovasta pitkän kirjeen, jossa tämä pohti Suomen eloonjäämismahdollisuuksia hyvin realistiseen sävyyn. Myös hän tuli siihen tulokseen, että ainoa taho, josta todellista apua voisi odottaa, oli Saksa.

Paasikivi ei tietenkään ollut mikään natsi-Saksan ihailija, vaan kaukana siitä. Maantiede on kuitenkin maantiedettä. Sitä paitsi meidän on muistettava, että Saksaa tosiaan tuossa vaiheessa yhä pidettiin jonkinlaisen kulttuurimaana. Paasikiven päiväkirjat jatkosodan ajalta paljastavat, miten pettynyt hän oli saadessaan kuulla, että Norjassa saksalaiset olivat nahkaremmeillä pieksäneet arvossapidettäviä kansalaisia, professoreja. Niin natsit kuin bolševikitkin ovat samaa ainesta, päätteli hän, niiden välillä oli vain aste-ero…

Kun nyt Venäjällä käydään häpeämättömän kyynistä kampanjaa Suomen sodan ajan historian mustaamiseksi, olisi syytä julkaista venäjäksi mahdollisimman paljon sellaista dokumenttiaineistoa, joka puhuu puolestaan. Venäläiset tottuivat neuvostoaikana siihen, että historioitsijat valehtelevat häpeämättömästi ja alkoivat suosia dokumenttijulkaisuja.

Jokainen toki ymmärtää ne metodiset ongelmat, jotka pelkillä dokumenttijulkaisuilla on, mutta ilman niitä on myös mahdotonta torjua härskeimpiäkään oikotulkintoja, kun ollaan tekemisissä sellaisen tahon kanssa, joka ei itse kykene lukemaan dokumentteja.

Venäjällä on suuri osa historiantutkijoita yhä rehellistä väkeä, jota kiinnostaa totuus. Ainakin tälle joukolle olisi annettava mahdollisuus tutustua asioihin syvemmin. Ehdotan, että UM sponsoroi tämän kirjan kääntämisen venäjäksi.

19 kommenttia:

  1. Hyvin tärkeitä huomioita.

    Jos meilläkin mekkalointi historian ympärillä lisääntyy ja "suurmiehien" arviointiin asti halutaan mennä, niin on helppo poimia rusinat pullasta.

    Kun joku kehtaa kehua Saksaa ennen vuotta 1945, kehuja on ilman muuta Nasti tai jotain sellaista.

    Jos ei kehu Neuvostoliittoa, on toivoton imperialistinen plutokraatti tai jotain sinne päin.

    +

    Sattumalta - hakematta mutta törmäten - löysin tiedon, että eräs "kantakirja-kommunisti" olisi kirjoittanut "Mein Kampf'in" amerikkalaisen painoksen esipuheen.

    En ole ainakaan vielä tarkistanut asiaa, se ehkä edes onnistu.

    Jos tieto on oikea, niin se kannattaa tuoda hienovaraisesti esiin ja korostaa monia aatteiden yhtymäkohtia sekä kiistämätöntä Neuvostoliiton apua Nasti-puolueen valtaannousulle.

    Tätä oli mm. kompromissien teon kieltäminen kommunistien ja sosialidemokraattien välillä.

    +

    "Suurmies" on lainausmerkeissä ja yrittää tarkoittaa kaikkia henkilöitä joiden nimi ja teot ovat päässeet historian lehdille täällä meillä. Osan kohdalla suuruutta ei löydy, osan kohdalla on joitakin häivähdyksiä suuruudesta. Käsittää tässä kaikki henkilöt sukupuolista riippumatta.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mein Kampfin englanninkielisten painosten historia on varsin monimutkainen:

      https://en.wikipedia.org/wiki/Mein_Kampf_in_English

      Poista
  2. Heinäkuussa 1939 Tannerin toimiessa valtiovarainministerinä kirjoitti hän Paasikivelle "Mutta minä en usko sotaan, niin järjettömäksi maailma ei voi tulla". Tuossa kait määräytyi hänen suhtautumisensa puolustusvoimien määräraha-anomuksiin.
    "Erkon ja Tannerin tie on sodan tie"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, hän kyllä kommentoi tuotakin asiaa ja monta muuta. Kannattaa olla päästämättä ihan överiksi.

      Poista
    2. Ehkä totuus tuossa oli, että Tanner oli liian rationaalinen ja talousmies sisäistäkseen sodan mahdollisuuden ts diktaattoreiden pohjattoman vallanhalun hinnasta välittämättä. Kun se sitten toteutui, osasi toimia oikein.

      Ehkä myös hänen sukupolveaan painoi I maailmansodan raskas muisto, vähän kuin Chamberlainia.

      Poista
    3. Sotilaat osasivat silloinkin vaatia tolkuttomia. Tanner vastusti, koska elintason nostaminen oli puolustuskyvyn ja -halun kannalta ainakin yhtä tärkeää.
      Kun hänen puolueensa jäi äänestyksessä tappiolle, Tanner demokraattina suhtautui lojaalisti enemmistön päätökseen eikä yrittänyt sabotoida varusteluja.
      Tuosta rationaalisuudesta puhutaan parikin kertaa. Tervejärkisellä ei ole halppoa hullujen maailmassa.

      Poista
    4. Verrokkina voisi olla nykyiset hävittäjähankinnat joita kuulema tarvitaan eikä taloustilanne saa vaikuttaa hankintoihin.

      Ei niitä tarvita ja ne ammutaan minuutissa alas. Venäjä käyttäisi risteilyohjuksia, lennokkiparvia, ballistisia ohjuksia jne joiden torjunnassa hävittäjistä ei ole lainkaan apua. Esimerkkinä 10-kertaisella äänennopeudella lentävä hypersoninen Kinzhal.

      https://www.verkkouutiset.fi/venaja-testasi-superohjusta-myos-suomi-kantaman-sisalla/

      Sähkön runkolinjan tuhoaminen, muutaman voimalan, kaupan keskusvarastojen tuhoaminen ja näiden jälkeen venäläinen kysyy että jatketaanko vai saadaanko tulla.

      Tällaista ei ollut vuonna 1939. Eikä kansan mielipidekään nykyisin paina lainkaan sitä mitä ennen sotia.

      Poista
    5. Petruksen esiin tuomasta pointista on Risto Volasen blogissa - joka kannattaa analyyttisyytensä vuoksi jokaisen lukea - erinomainen tiivistys:

      "Suomen pitkään jatkunutta sulautumista sadoin sotaharjoituksin ja kymmenin sopimuksin osaksi kehittyvää Yhdysvaltojen luoteisen Euraasian eli Pohjolan tukialuetta on kotimaassa perusteltu kykyjen hankkimisella, yhteensopivuudella kumppaneiden kanssa, häiriöillä tiedonkulussa ja ettei tässä mitään uutta ole – ainakaan julkisesti miettimättä että näissä asioissa jokaista askelta seuraa monia muita. Varmaa sen sijaan on, että suurvaltojen esikunnissa on jo pitkään ollut valmiina tämänkin nurkan skenaariot vuosiksi tai vuosikymmeniksi.

       

       

      Globaalin geopolitiikan muutoksen seurausten ja eskalaation riskien nyt noustessa näkyviin on syytä kysyä, kuinka kestävä strateginen ja operatiivinen idea on kaupata ja ostaa Suomelle näin muodostuvaan etulinjaan juuri sellaista “monitoimista” ja ”tunkeutumiskykyistä” hävittäjä-risteilyohjus kalustoa, joka ulottuu satojen kilometrien päähän Venäjän alueelle. Tai kuinka järkevää Yhdysvalloille on edetä jatkuvasti yhä enemmän sotilaallisesti Suomen maaperälle kuten esimerkiksi kevään 2021 suursotaharjoitukseen, josta Suomen puolustusministeri käyttää työnimeä ”Arctic Fox” eli samaa kuin Saksa operaatiostaan samalla seudulla kesällä 1941."

      Tuossa blogissa vanha ulkoministeriön virkamies kertoo missä maailma nyt makaa ja mikä on Suomen paikka siinä.

      Poista
  3. Muutama linkki asiaan liittyen, vaikka tiedostan hieman ohikirjoittavani varsinaisesta aiheesta.

    Kirja jonka jokaisen pitäisi lukea:

    https://www.amazon.com/Wired-Greed-Shocking-Americas-Utilities/dp/059535744X/

    Toinen verkosta:

    https://twitter.com/CivilDefenseBK?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Eembeddedtimeline%7Ctwterm%5Eprofile%3ACivilDefenseBK&ref_url=https%3A%2F%2Fmichaelmabee.info%2Fphysical-security-dirty-little-secret%2F

    VastaaPoista
  4. Taitaa kuitenkin olla paljolti poliittisen mieltymyksen asia, arvostaako Tanneria vai sitten häntä "mustannutta" K-linjaa. (Kekkostahan ei koskaan mustattu.) Ei siihen mitään absoluuttista totuutta löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojaa. Sanoisinpa, ettei arvostaminen ole poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, ei näytä olleen Tannerillakaan. Se on sitten toinen juttu, mitä kannattaa.

      Poista
  5. Lasse Lehtinen selitti kerran, että 70-luvulla Tanner oli epähenkilö. Hän perusteli sillä, että nuoret opiskelijat eivät tunne häntä. Mietin vain, että televisiosarjassa Sodan ja rauhan miehet, jota sekä äärimmäinen oikeisto että taistolaiset haukkuivat – Tanner oli keskeinen henkilö. Jaakko Paavolainen kirjotit hänestä neliosaisen elämäkerran. Sotasyyllisyyskysymys ja lähihistoria olivat ajoittain esillä, ja silloin myös Tanner .…

    Taita tosin nuoriso nykytietoisuus olla hataraa. Tuttu englanninlehtori kertoi tunniltaan lukiosta pari vuotta sitten. ” Kekkosen aikana oli näin …” – ”Kekkonen, kuka vitun Kekkonen”, kysyivät oppilaat.
    Ihan paikallaan, että Suomi aktiivisesti julkaisee venäjäksi ja Venäjällä lähihistoriamme tärkeitä dokumentteja ja kirjoja valistuneelle lukijakunnalle. Sellaista suuressa maassa kyllä löytyy. Kustannus on pieni verrattuna yhteen hävittäjään.

    MafH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eipä se Sodan ja rauhan miehet ollut ihan sitä tavanomaista TV-tarjontaa...

      Poista
    2. Sodan ja rauhan miehet esitettiin ensimmäisen kerran talvella 1978–79, jolloin suurin osa 70-luvusta oli tietysti ohi.

      Poista
    3. No, kyllä se ilmapiiri yhä oli kaikessa loistossaan. Toki muutamat asiat jälkikäteen katsoen enteilivät jo jotakin uutta, öljynhinnan laskusta Afganistanin miehitykseen.

      Poista
    4. Kyllähn Sodan ja rauhan miehet oli hyllyllä vuoden. Se olo laaja TV-tuootanto.

      Poista
  6. "Ehdotan, että UM sponsoroi tämän kirjan kääntämisen venäjäksi."

    Onko UM sponsoroinut aikaisemmin jotain Venäjä/Neuvostoliittoon liittyvää Moskovalle epämiellyttävää? Tuskinpa tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tuskinpa tällä kertaa."

      Das ist ein Finlandisierung.

      Poista
    2. On se sponsoroinut monia kirjoja, joiden lukeminen edesauttaa historian ymmärtämistä.

      Poista

Kirjoita nimellä.