Tasa-arvoa pukkaa

Demokratia ja "demokratia"

Sodan jälkeen maamme ns. edistykselliset piirit tusivat sattuneesta syystä suurta tarvettaSuomen demokratisoimiseen. Tämän touhun historiasta on olemassa neuvostoaikainen kirjakin "V borbe za demokratizatsiju Finljandii". Demokratisoinnissa suuri itäinen naapurimme tarjosi täkäläisille tovereille avokätisesti tukeaan, ei kuitenkaan aseellista, mikä kiivaimpia demokraatteja suuresti harmitti.
Mitäpä sanoakaan, suomalaisessa demokratiassa oli tuolloinkin puutteita ja aika tavallakin. Niitä kuitenkin koko ajan korjattiin minkä ehdittiin ja kyettiin. Kyllä suurin osa kansaa sen ymmärsi.
Jotkut eivät ymmärtäneet ja tietyt tyypit teeskentelivät, etteivät ymmärrä. Niinpä tavanomaisen ja perinteisen demokratian rinnalle tarjottiin ideaalitilaa, jota kutsuttiun kansandemokratiaksi, siis kansankansanvallaksi. Vasta tällaisen radikaalin mullistuksen sanottiin lopullisesti ratkaisevan ongelmat, tasa-arvohan oli epätäydellinen, kuten jokainen saattoi havaita, eikä valtakaan tasan jakautunut.
1940-luvn lopulla uusdemokratian adeptit joutuivat vastakkain perinteisen demokratian kannattajien kanssa. Nämä viittasivat Ranskan vallankumouksen tunnuksiin, vapaus, tasa-arvo ja veljeys. Heidän mielestään siinä oli koko demokratian ohjelma eikä sitä tarvinnut enää uudelleen keksiä.
 Yrjö "Jahvetti" Kilpeläinen ol näkyvä perinteisen demokratian puolustaja ja muut sevelisosialistit tietenkin myös. Heille riitti kannatusta. Uudenlaisena mainostettu "todellinen" demokratia haisi liikaa keskitysleireiltä ja teloittajilta. Sen yksimielisyys oli outoa ja mitä ilmeisimmin pakotettua.
Uusdemokratian edustajilla oli kyllä omia argumenttejaan- Heidän mielestään todellista tasa-arvoa ei suinkaan ollut pelkkä mahdollisuuksien tasa-arvo. Itse asiassa se ei suinkaan taannut huono-osaisille parempaa tulevaisuutta. Neuvpstoliitossa kaikki oli toisin, siellä ei tasa-arvo ollut ainoastaan mahdollista, vaan myös pakollista.
Tosiasiassa Neuvostoliiton läpeensä tehoton systeemi  taannut mitään muuta kuin mielivaltaa, joka oli ollut ominaista jo sen edeltäjälle, tsaristiselle hallinnolle, mutta osoittautui, että oli paljon niitä, jotka näkivät ja kuitenkin uskoivat. Etenkin noita uskovaisia oli ulkomailla, mutta riitti heitä kotimaassakin.
Suomea ei sitten koskaan sanan tuolloisessa merkityksessä "demokratisoitu". Sen sijaan tehtiin vuodesta toiseen sosiaalisia pikku parannuksia ja jossakin viheessa sitten maata alettiin nimittää maailman onnellisimmaksi ja sosiaalisesti kehittyneimmäksi ja niin edelleen. Vähänkö ihmiset kehuja keksivät, ainakin jos nille jonkinlaista katettakin löytyy.
Mutta eihän tämä kaikille riitä. Ei sitä tasa-arvoa ole vieläkäniety nin pitkälle, ettei enää mitään
olisi tekemättä. Ajatelkaamme vaikka palkkoja ja työoloja. Kyllä se niin on, että ihmisillä on aivan erilaiset palkat ja sitä paitsi parhaat usein juuri niillä, joilla on mukavimmat työt. Toisilla on myös komeat lukaalit ja toisilla kehnot. Yhdet ajaa mersuilla ja toiset vanhoilla toytoilla. Onko se oikein?
Tusinpa ovat asiat niin viimeisen päälle oikeudenmukaisesti kuin ne voisivat olla. Tuleepa mieleen takavuosilta muuan tutkimus, jossa todetiin, että maahamuuttajat asuivat köyhemmin kuin kantaväestö.
Selittäviä asianhaaroja toli löytyi, jos niitä viitsi ottaa huomioon: maahanmuuttajat olivat yleensä tulleet maahan pari vuotta aiemmin taskut tyhjinä, kanta-asukkaat taas yleensä suomalaisen tapaan säästäneet koko ikänsä asuntoonsa.
Olisiko oikeudenmukaisuus ollut sitä, että jokaisella olisi ollut samanlainen lukaali? Nyttemmin nämäin asiat lienevät kohdallaan, sillä yhteisknnan asunto heltiää lähes varmasti maahanmuuttajalle, mutta ei suinkaan noin vain kanta-asukkaalle. Ja ne eivät ole mitään slummiasuntoja ne. Eihän meillä ole slummejakaan -vielä.
Mutta vähänkö on muitakin ongelmia. Ministeri Ohisalo kertoo (yhäkin), että naisten euro on yhä vain 84 senttiä. Ne laskelmat, jotka osoittavat, tä tämä terustuu nimenomaan tehdyn työn määrään, nyähttää kokonaan menneen ministeriltä ohi korvien tai ymärryksen.
Mutta tämä nyt onvain yksi esimerkki  avan uudenlaisesta ja todella oikeasta tasa-arvokäsityksestä. Intersektionaalinen feminismi kertoo, että myös esimerkiksi ruskeat tytöt kohtaavat ties minkälaisia esiteitä tiellään kunnian kukkuloille. Niistä meillä muilla ei kuulemma ole aavistustakaan.
Itse olen huomannut monien tyttöjen yrittävän hinnalla millä tahansa tulla ruskeiksi, mikä masokismin laji sitten lieneekään kyseessä.Erään ruskeana tyttönä itseään mainostavan uhriutujan en ole huomannut sanoneen mitään tolkullista kokemastaa sorrosta, mutta hän lieneekin asian ainoa mahdollinen asiantuntija, mikä tekee meidän muiden ihmisten aseman yhteisessä keskustelussa kovin vaikeaksi.
Intersektionaalisen feminismin ideana näyttääkin olevan niin sanottujen etuoikeuksien poistaminen. Etuoikeuksia taas nauttivat kaikki muut, paitsi ne eri tavoin sorretut, vammaiiset mielensäpahoittajat ja puutteenalaiset, joiden marttyyriutta toisten on kumarrettava ja otettava siitä vastuu.
Eiväthän sorretut ja solvatut itse mistään ole vastuussa,sellaista olettaessamme luisuisimme traditionaaliseen demokratiakäsitykseen. Luoja varjelkoon moiselta häpeältä kunnianhimoista hallitustamme ja sitä lammaslaumaa, joka näyttää mäkättäen juoksevan sen hulluimpienkin ideoiden perässä.