Kyynisen pelkuruuden aika

Kyynisen hurskastelun aika

 

Aikoinaan oli tapana paheksua sitä antiikin aikakautta, jolloin sofistit myivät palveluksiaan eniten tarjoavalle ja olivat valmiit aina tarvittaessa todistamaan mustan valkoiseksi ja päinvastoin. Siihenhän heidän taitonsa juuri tähtäsi, ei mihinkään totuuteen, jonka olemassaoloa ei edes tunnustettu.

Tämä oli epäilemättä irvikuva menneisyydestä, mutta tätä meidän omaa aikaamme ja poliittista kulttuuriamme se kuvaa erinomaisesti.

Aikakausi, jolloin yliopistojen tietyillä laitoksilla keskitytään postmodernissa hengessä opettamaan todellisuuden loputonta konstruoitavuutta ja aristotelisten eli essentialististen olettamien sallimattomuutta, ei enää etsi totuutta sen pyhällä paikalla, eikä edes sitä tunnusta. Olisi kevytmielistä olettaa, ettei asialla ole laajempiakin vaikutuksia koulutettujen ihmisten ajatteluun.

Lehdistön surkea tila ja sen täydellinen kykenemättömyys itsekritiikkiin tuli kaikkien katseltavaksi viimeistään niin sanotun hihamerkkijutun yhteydessä. Laatulehtenä esiintyvä maan suurin sanomalehti rummutti kyynisesti päivästä toiseen läpinäkyvän valheellista tarinaa siitä, että joku olisi vaatinut ulkomaalaisten merkitsemistä hihamerkeillä. Muut lehdet menivät perässä eikä tehokasta katumusta ole koskaan kuulunut. Itsekehua on liikkeellä sitäkin enemmän.

Toki hihamerkkijuttu oli vain yksi detalji koko nykyisessä tarkoitushakuiseksi viritetyn journalismin kentässä, mutta avoimen kyynisyytensä puolesta juuri se sopii hyvin edustamaan lehdistön ja yleensä median tasoa yleisemminkin.

Oikeuslaitos on toimivan yhteiskunnan keskeisen tärkeä instituutio. Sen sairaudet ovat olleet jo vuosia näkyvissä. Täysin poliittiset ratkaisut muka kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ovat nyt jo arkipäivää, sitä mitä olemme tottuneet olettamaan.

Kun vielä talouselämäkin on mennyt mukaan julkisuutta tanssittavien muotihuijarien kelkkaan ja julistaa joka käänteessä ehdottomasti kannattavansa aivan tiettyjä –niitä ainoita oikeita- arvoja ja mielipiteitä, olemme jo tulleet kauaksi siitä pluralistisesta yhteiskunnasta, jonka tulemista 1960-luvun sosiologit julistivat. Suvaitsevaisuuden sijasta toimii sillä nimikkeellä ratsastava ajatuspoliisi.

Kansanedustaja Mäenpään syyttämisjuttu, jossa suoritettiin esitutkinta, mutta joka sitten raukesi eduskunnassa täpärän äänestyksen jälkeen, on hyvin kuvaava tapaus. Siinä tulevat räikeästi esille se, miten valheellinen tulkinta tehdään, miten se muuttuu totuudeksi, jota ei uskalleta epäillä ja miten valheen hiljaisesti hyväksyvät ne, jotka ovat riippuvaisia yleisestä mielipiteestä ja typerän vaalikarjan kannatuksesta.

Ei ole mitään syytä riemuita siitä, että Mäenpään tapauksessa oikeusjuttu jäi nostamatta. Toki se perustui aivan mielivaltaiseen ja avoimesti typerään tulkintaan kansanedustajan eduskuntapuheesta, mutta valtakunnansyyttäjä, joka viime aikoina on jo useaan otteeseen herättänyt ansaittua huomiota, kiiruhti joka tapauksessa lausumaan mielipiteenään (!) että oikeudessa olisi kyllä tullut langettava tuomio.

Kun itse tuota eduskuntapuheenvuoroa lukee, vakuuttuu siitä, ettei normaalijärkinen ihminen sen johdosta missään tapauksessa tee sellaista johtopäätöstä, että puhujan mielestä maahamme saapuneet turvapaikkaoikeuden väärinkäyttäjät olisi suorastaan tuhottava. Sellaistahan ei myöskään sanota siinä hallitusohjelman kohdassa, jossa puhutaan vieraslajeista ja johon kansanedustaja viittasi. Siinä puhuttiin lainsäädännöllisistä- ja rahoitusinstrumenteista.

Silti kantelijat väänsivät aivan häikäilemättä tarinaa siitä, että kyseessä oli tunnistettavan ihmisryhmän dehumanisointi, jollaisesta alkaa joukkotuhonta… Kyseessä oli siis törkeä kiihotus kansanryhmää vastaan.

Väite on niin typerä, ettei yliopistollisen loppututkinnon suorittaneen voi katsoa uskoneen siihen. Ainoa mahdollinen selitys on kyynisyys. Kun puheessa mainitaan asia, jollaista voitaisiin abstraktisti ajatellen kuvitella käytettävän myös kansamurhaan yllyttämisessä, tehdäänkin johtopäätös, että tässä meillä nyt on corpus delicti: dehumanisointi, rikos ihmiskuntaa vastaan, kansanmurhan valmistelu ja mitä vielä voisi keksiä. Polttouunien luukuthan ne tässä kolisevat.

On äärimmäisen outoa, että useampikin juristi meni ilman vastaväitteitä tähän äärimmäisen tarkoitushakuiseen tulkintaan sen sijaan, että olisi miettinyt, mitä puhuja tarkoitti. ”Vieraslajien torjuntaan” viittaamisesta tehtiin aivan erikoislaatuinen tulkinta, jolla ei ollut mitään tekemistä itse puheen kanssa.

Vastaavaa aivan mielivaltaista tulkintaa sovellettiin aikoinaan myös Jussi Halla-ahon puheenvuoroon, jossa hän halusi kokeilla sananvapauden rajoja. Omasta kontekstistaan irrotettuna asiasta saatiinkin tehtyä rikos ja puheenvuoron esittäjästä kiihotusrikoksesta tuomittu henkilö, rikollinen.

Meillä alkaa nyt olla kovin paljon noita ajatusrikollisia, niitä riittää raamatunsiteeraajasta väestönkasvun kannattajiin. Huolestuttavaa on, että niin monet nielevät kakistelematta sen periaatteen, että vielä hiljattain normaalina ajatteluna pidetyistä mielipiteistä voidaan rangaista ja että mielipiteistä yleensä voidaan rangaista.

Kun reilusti yli puolet kansanedustajista oli valmis laskemaan syyttäjän ja vieläpä aivan tiettyyn herostraattiseen maineeseen nousseen ja poliittisesti itsensä kompromettoineen syyttäjän nostamaan juttua edustajatoverin eduskuntapuheesta, on tilanne erittäin hälyttävä.

On pakko todeta, että tuo äänestystulos oli minulle suuri pettymys, sillä se osoitti sen, miten valmiita kansanedustajat ovat hyväksymään valheen.

Taas kerran on mahdotonta uskoa edustajien suuren joukon olleen niin tyhmiä, että olisivat ihan oikeasti katsoneet jonkin rikoksen tapahtuneen.

Mutta puolueet ja kansanedustajat joutuvat pelaamaan tyhmimpien ehdoilla. Kun oikein ammattilakimiehet ovat jutun nostaneet ja selittäneet rikoksen tapahtuneeksi, vaatii moraalista rohkeutta selittää, ettei näin ole.

Tässä tapauksessa ei varmastikaan ole sinänsä uskottu tuon juristien brännvinsadvokatyrin totuudellisuuteen, mutta kun todistustaakka jäisi sille, joka ei mene lauman mukana, olisi se monelle liian vaikea asema. Tyhmimmistä en puhu tässä yhteydessä mitään, mutta luulen, että heitä oli tässä kyynisessä näytelmässä vähemmistö.

Ei kansanedustajan ole tällaisessa tapauksessa sopivaa luopua itsenäisestä ajattelusta ja piiloutua jonkun juristin selän taakse. Ei hänen muutenkaan kuulu toimessaan olla minkään politiikan asiantuntijan palvelijana, hän edustaa poliittista tahtoa. Ellei hänellä ole tahtoa, hän on väärässä paikassa.

Löytyihän sieltä eduskunnasta sentään vielä miehiä, jotka uskalsivat ajatella omilla aivoillaan. Naisia siihen joukkoon ei jostakin syystä monta kuulunutkaan, en rupea pohdiskelemaan miksi.

Mutta ei näitä oikeuden ja totuuden noudattajia monta ollut. Osittain asia selittyy valtiosäännön vastaisesta ns. puoluekurista, mutta ei suinkaan kokonaan. Monille annettiin harvinainen tilaisuus päättää itse ja he käyttivät sen, kuten käyttivät. Osa toki pakeni salista tai karttoi tulemista paikalle.

Raamatussa kerrotaan aikoinaan, että Sodoma ja Gomorra tuhottiin tulella ja tulikivellä siksi, ettei sieltä löytynyt riittävästi vanhurskaita. Luulen, että siellä oli kyllä paljonkin hurskastelijoita, mutta se ei asiaa parantanut. Se nyt vain on eri asia.

Olen aina silloin tällöin siteerannut Solženitsyniä, joka oli aina poliittisesti epäkorrekti ja juuri siksi niin kunnioitettava. Ei pidä elää valheessa, hän sanoi kansalle.

Sitä kannattaa kysyä tänäänkin ja aivan erityisesti poliitikoilta, juristeilta ja journalisteilta: mikäli te ette kerran usko siihen, mitä teette, niin miksi te oikein teette sitä. Pelkuruus on huono isäntä ja huono omatunto on kurja päänalunen.

Vai uskotteko te sittenkin…?