lauantai 22. toukokuuta 2021

Erään taantuman kuvaus

 

Änkyröiden aika

 

Lauri Hokkanen, Kenen joukoissa seisoin. Taistolaiset ja valtioterrorin perintö. Docendo 2021, 498 s.

 

Niin sanottu taistolaisilmiö on saanut jo aika monta kuvaajaa ja selittäjää. Selittämistähän riittää. Miten oli mahdollista, että älymystön syystäkin ylenkatsomasta moskovalaismielisestä kommunismista yhtäkkiä tuli erään aikakauden opiskelijanuorison ideologia vailla vertaa?

Miksi juuri Suomessa, jossa jo ennen sotia ja niiden aikana oli paremmin kuin missään muualla saatu tietoa neuvostokommunismin todellisuudesta, siihen hurahtikin nimenomaan maamme nouseva älymystö, isänmaan toivot?

Syitä löytyy ja on helppokin luetella: meillä ei ollut sodan aikana natsimiehitystä eikä sodan jälkeen neuvostomiehitystä. Kommunistit, jotka monessa maassa onnistuivat pääsemään vastarintaliikkeen kärkeen, saivat meillä aikaan vain tehotonta maanpetoksellista toimintaa. Niinpä älymystö pysyi kommunismille täysin vieraana ja uusi sukupolvi saattoi sitten löytää sen kuin ilmestyksen.

Vuosi 1918 oli tietenkin asia, joka ennen sotia ja niiden aikanakin saattoi ruokkia kostomielialoja, mutta Venäjälle paenneet suomalaiset punaiset oli siellä parhaasta päästä tapettu, mikä ei ollut suinkaan salaisuus rajan tälläkään puolen. Gulagista Suomeen paenneet kirjoittivat juuri meillä kokemuksistaan ja niin sanottujen kulttuurikommunistien määrä ja uskottavuus oli meillä hyvin pieni.

Anti-intellektuaalista kommunismia kannattaneet kaaderit olivat sitä paitsi saaneet nauttia täysin määrin totalitaarisen koneiston iskuista. Puolan kommunistinen puolue tuhottiin kokonaisuudessaan jo ennen sotaa ja meilläkin puolue oli lyöty henkihieveriin ja pystyi tuskin edes hibernoimaan.

Taistolaisuus, ymmärtäen sillä ylisemminkin täysin tahdotonta ylemmän auktoriteetin seuraamista, voidaan ajatella intellektuaaliseksi taudiksi, jollainen iskee voimalla sellaiseen psyykeen, jolla ei ole vastustuskykyä ja joka kenties vielä suorastaan murrosajan kriisitilanteessa hakee tukipuita hajoavalle ja haavoittuvalle minälle.

Suomen suurten ikäluokkien nuorisolle se henkinen maailma, joka vallitsi sodan aikana ja inertian voimasta vielä sen jälkeen, oli auttamattoman jälkijättöinen. Itse asiassa se oli ollut sitä jo sodan aikana, kun poikkeustila oli vienyt kansakuntaa henkisesti pitkän askeleen taaksepäin.

1960-luvun alussa nuoriso eli vielä huomattavan suuressa määrin uskonnollisesti suuntautuneessa maailmassa. Uskonto siinä muodossa, kuin sitä oli tarjolla, oli kuitenkin älyllisesti kaukana tyydyttävästä maailmankatsomuksesta. Taistolaisuudesta löytyi sille korvaaja, joka sitä paitsi oli yhtä vaativa, öykkärimäinen ja masokistin moraalisia tarpeita tyydyttävä.

 Sen uskottavuus perustui viime kädessä tykkien, taistelukoneiden ja panssarien määrään: itse elämä oli todistanut, että se eli siis reaalinen sosialismi oli olemassa, toimi ja tulisi jyräämään kapitalismin. Siihen kelpasi samaistua eikä siinä tyhjää kopaissut.

Taistolaisliikkeen historia oli häränpyllyjen historiaa. Halveksitusta vähä-älyisten ideologiasta se muuttui sukupolvensa suureksi intellektuaalisen kapasiteetin osoitukseksi, kuten sen adeptit uskoivat. Ne, jotka olivat suhtautuneet kielteisesti neuvostokommunismin ilmiselviin älyttömyyksiin, karkeuksiin ja rikoksiin, muuttuivatkin yhtäkkiä sen kriitikittömiksi laulajiksi.

Muutos tapahtui kuin Saulukselle Damaskon tiellä: se, mitä oli pidetty pahana ja hylättävänä omaksuttiinkin yhtäkkiä iloiten ja kiitellen. Hokkanen esittää vaikuttavia esimerkkejä. Tšekkoslovakian miehitys oli se shit test, jonka monet läpäisivät, aluksi ehkä kakistelleen, mutta loputa hymyssä suin. Matti Rossi oli muuan esimerkki.

Sauluksesta Paulukseksi muuttuneet näkivät maailman uudessa valossa eikä siinä maailmassa ollut enää tilaa henkilökohtaisille mieltymyksille ja ajatuksille. Puolue ja tarkemmin vain ja ainoastaan Neuvostoliiton kommunistinen puolue oli aikamme järki, kunnia ja omatunto. Se tekstihän se seisoi valtavilla kirjaimilla kirjoitettuna Leninin kirjaston penkereessä 1970-luvun alussa.

Änkyräpuolue, jonka koko sanoma itse asiassa sisältyi ehdottomaan uskollisuuteen naapurimaan hallitsevan puolueen asialle, houkutteli joukkoonsa nuorisoa kuin hunaja mehiläisiä.

 Akateemista nuorisoa siellä ei ennestään ollutkaan. Vanhempi puolueväki oli sitä paitsi oppinut ymmärtämään kommunismin todellisuutta raskaimman kautta. Urho Jokisen isä oli teloitettu ja saman kohtalon oli saanut myös Ville Pessin vaimo.

Molemmista tuli sitten täydellisen uskollisuuden perikuvia ja jälkimmäisestä kehtasi joku naapurimaan toveri vielä sanoa, että hänen uskollisuutensa oli verellä sinetöity… Tätä ilmaustahan oli vuonna 1939 käytetty myös kuvaamaan natsi-Saksan ja Neuvostoliiton ystävyyttä, kun ne olivat yhdessä tuhonneet Puolan. Erikoista, bolševistista logiikkaa se oli molemmissa tapauksissa.

Tämä shit test toimi kuitenkin vain muutamien vanhemman sukupolven kommunistien kohdalla. Useimmat olivat sen sijaan saaneet rokotuksen ja ymmärsivät, että varaukseton suhtautuminen vieraan maan ideologiaan on tuhon tie. Nuoriso ei tällaisesta piitannut, vaan hakeutui innolla änkyröiden taakse.

Sinisalon sijasta liikkeen todellinen henkinen johtaja oli Hokkasen mukaan Tiedonantajan päätoimittaja Urho Jokinen, joka joskus humalapäissään satuili isänsä itse asiassa olleenkin desantti, jonka suomalaiset olivat tappaneet tulitaistelussa…

Hokkasen kirja on erinomainen analyysi taistolaisuudesta ja etenkin sen noususta. Siinä osataan kysyä monia olennaisia kysymyksiä ja vastauksia löydetään muun muassa tutkimuksesta, jota on eri aloilta tehty jo aika lailla. Kirjan hyvänä puolena on sen tärkeän periaatteen muistaminen, että tapahtumien ajoitus on niiden ymmärtämisen kannalta oleellinen seikka.

Tässä tapauksessa suureksi tapahtumaksi ylitse muiden nousee Tšekkoslovakian miehitys. Hokkanen näyttää ajatelleen, että se synnytti ainakin alitajuisen pelon. Tätä minun on kyllä vaikea uskoa. Miehitys vetosi ilman muuta sellaisen persoonallisuuteen, jota on ollut tapana kutsua fasistiseksi ja joka nauttii alistumisesta ja alistamisesta. Nuoriso ei kaivannut älyllistä haastetta vaan Jumalaa ja sai sen. Vaikka tokihan myös Jumalaa edellytetään pelättävän.

Kyseessä oli tietenkin joukkoilmiö. Seppo Oikkonen on usein viitannut siihen, että durkheimilaisen sosiologian mukaan yhteisöllä on taipumus taantua tietynlaisissa tilanteissa, kuten sota-aikoina. Juuri henkisestä taantumisesta aina holhottavan pienokaisen asteelle oli myös taistolaisuudessa kysymys. Vanhat kaaderit, jotka kuuluivat puolueen ns. enemmistöön, olivat aloittaneet viattomina, mutta kova kokemus oli jo aikuistanut heitä.

Itse ideologia taas oli niin alkeellista suurilla yleiskäsitteillä leikkimistä, että on jälkikäteen vaikea uskoa niin sanotun älyllisen eliitin ihan tosissaan ajatelleen sen todella olleen suora näköala maailmanhistorian syvimpään olemukseen, jota Kremlin gerontokratia sitten suvereenilla erehtymättömyydellään hallitsi. Mutta uskollahan se tämäkin voitiin omaksua.

Joukkoilmiö ei kuitenkaan vetänyt puoleensa kaikkia. Hokkanen selostaa aika pitkälti sitä, miten tuo mukaan meneminen tapahtui, mutta itse asiassa saattaisi olla kiinnostavampaa alkaa jo kysyä, miksi se jäi useinkin tapahtumatta.

Hokkanen kuvaa aika laajasti sitä, mitä Leninin esille kaivamista vanhoista marxilaisista spekulaatioista sitten seurasi todellisuudessa. Törkeää valtioterroria, jota aikoinaan uskovaisten piirissä kohteliaasti nimitettiin ”virheiksi”, tunnetaan nykyään varsin hyvin, joten se kirjan osa lienee useimmille hieman turhanaikainen. Toisaalta kannattaa muistaa, ettei meillä kymmeniin vuosiin julkaistu lainkaan ns. sovjetologista kirjallisuutta ja tässä on sen eräistä puolista nyt yhteenveto.

Kaiken kaikkiaan kirja on ansiokas aihepiirinsä kuvaus ja toimii monella tasolla. Taistolaisuuden hiipuminen ja lopulta romahdus on kuitenkin esitetty aika ohuesti. Myös jälkikäteiset tilitykset sivuutetaan verrattain vähällä. Kiitos kuitenkin tästä, menneisyyden mielettömyyksien ymmärtäminen saattaa auttaa myös oman aikamme massailmiöiden ymmärtämistä.

 

44 kommenttia:

  1. ”valtioterrorin perintö”

    Netanjahu ja muut netanjahut jäjestivät/järjestävät säännöllisesti/aika ajoin palestiinalaisten veren vuodatusta, koska juutalainen janoo verenvuodatusta, sillä sitä pitää uhrata juutalaisten vihaiselle Jumalalle. Aikoinaan uhrattiin muukalaisten lasten verta.

    Palestiinalaisten verenvuodatus tulee jatkumaan tulevaisuudessakin. Ainoa vaihtoehto on se, että palestiinalaisten veri on tehtävä yhä kalliimmaksi ja kallimmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mitenhän tämä liittyy päivän blogiin?

      Poista
    2. Mitkä "palestiinalaiset"? Mitä eroa on "palestiinalaisella" ja jordanialaisella? Ei mitään. Kannattaa katsoa karttaa. Kyseisellä alueella on miljoonia neliökilometrejä maata porukalle, joka puhuu äwäbäwää, on äwäbäwäjöjä ja jotka palvovat mehumattia. Joten jos kärpäsenläjää hieman isompi juutalaisvaltio on äwäbäwöille niin suuri Malka silmässä, niin ehkä kannattaisi miettiä, ovatko äwäbäwät sellainen kansanryhmä, jolla on itsenäisen olemassaolon edellytyksiäkään. Barbaria ei siedä sivistystä keskellään. Ja kuten barbaareille on tyypillistä, barbaari ei yritäkään sivistyä vaan pyrkii vetämään sivistyksenkin samaan barbariaan.

      Poista
    3. Eikä arabien tarvinnut ampua kuin vaivaiset 1000 rakettia, jokaisessa 10 kiloa dynamiitta, keskelle israelin kaupunkeja, kun saivat siitä tekosyyn iskeä takaisin!

      Mitä raukkiksia. Ei islamisteja saa kiusata. Niitä pitää paapoa. Tervetuloa Suomeen!

      Poista
  2. Eihän taistolaisuus romahtanut. Se muutti vain muotoaan ja sulautui poliittisesta sumutuksesta elämän- ja maailmankatsomussumutukseksi, joka sikisi Amerikassa ja on nyt levinnyt ympäri maailmaa. Tämä uusi ideologia, onkin melkoinen epeli, koska se kelpaa mainiosti kyyniselle iso rahalle, ns. älymystölle ja muille hyväuskoisille.

    Uushöyrähtäneisyydellä on yhteistä vanhan kommunismin ja taistolaisuuden kanssa se, että aate on tärkeäpi kuin yksilö tai joku tylsä demokratia. Suomessa osa kristillisistä ja persuista taitavat olla ainoat joita tämä virus ei ole täysin saastuttanut. Orvon oloinen Kokoomus on säälittävää katsottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai olisiko niin, että kaikki höyrähtäminen on samaa ilmiötä: ideologia tai uskonto, jonka nimiin vannotaan vaihtelee ajan ja muodin mukaan, yhteistä on se, että tuo kulloinenkin aate on tärkeäpi kuin yksilö tai joku tylsä demokratia. 

      Poista
    2. Näinpä. Niin kuin maskien kattamasta kaupunkikuvasta näemme totalitarismiin taipuvaiset taitavat olla jopa enemmistö.

      Poista
  3. Onhan tämä aina yhtä järisyttävää psykohistoriaa; miten sukupolvinen ja muu loikka yli yleisesti tunnetun trauman tapahtuu? Miten se on mahdollinen? Miten tuo trauma, verinen kirves olohuoneessa, jää sokean pilkun kohdalle?
    Vaikenemisen kulttuuri ei voi selittää tätä, ei ainakaan kokonaan, sillä olihan sitä tietoa hyllykaupalla, ja varottavia ääni.

    VastaaPoista
  4. Palestiinalaiset ovat heti alkuajoista lähtien otettu vain pelinappulaksi juutalaisia vastaan. Arabit ja iranilaiset eivät hyväksyneet, että englantilaisten lopetettua Palestiinan miehityksen alue jaettiin arabi/juutalaisvaltioon. Arabeille tuli Jordania ja juutalaisille Israel, joka haki YK:n hyväksyntää itsenäiseksi valtioksi, myös tunnustettiin. Palestiinalaisia asui kummassakin valtiossa. Arabit lupasivat ajaa juutalaiset pois alueelta ja aloittivat sodan. Kun kävi selväksi, että sota kääntyy Israelin voitoksi, aloitettiin peloituskampanja, että kaikki palestiinalaiset tuhotaan juutalaisvaltiossa. Saatiin syntymään joukkohysteria ja siten tunnettu pakolaiskriisi. Palestiinalaisjärjestöt eivätkä muut konfliktin osapuolet kuin Jordania ja Egypti ole tehnyt rauhansopimusta Israelin kanssa. Eli todelisuudessa sota näiden välillä jatkuu yhä. Ajoittain se eskaloituu, kunnes tehdään aselepo, kun Israel alkaa päästä voitolle. Katsotaan aina kuinka homma alkaa pelata ja kun selviää, että vastus on edelleen luja, sopii taas aselepo. Tämä hivutus tai vivutus toiminta jatkuu edelleen. Palestiinalaiset ovat tämän pelin koekaniineja, jotka saavat eniten kärsiä. Peli jatkuu niin kauan kun nämä eivät ymmärrä lopettaa itsensä kiusaamista ja tehdä rauhaa keskittyen elmänsä olosuhteiden korjaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki on myönnettävä, että myös israelilaiset ovat järjestelmällisesti pyrkineet heikentämään palestinalaisten elinehtoja tarkoituksin saada nämä häipymään. Tämä on tyypillistä ns etniselle valloitukselle, jossa jokin kansanryhmä pyrkii pysyvästi valloittamaan toisen kansanryhmän asuttaman alueen eikä suoraa kansanmurha katsota voitavan tehdä (esim USA:n intiaanit).

      Ajatus kahdesta valtiosta, jota pidän ainoana toimivana ratkaisuna, olisi voinut toimia, jos molemmat osapuolet olisivat aidosti sitoutuneet Oslon sopimukseen. Netanjahun politiikalla Israel sitoo itsensä pysyväksi vanginvartijavaltioksi, joka ei ole kovin miellyttävää kun toinen osapuoli ei tule antamaan periksi ja muuttuu yhä epätoivoisemmaksi.

      Poista
    2. Nimetön 1238: Miksi "palestiinalaisille" pitäisi ylipäätään olla oma valtio, kun kartasta näkee, että samalle sakille on Lähi-Itä täynnä valtioita? Vai pitäisikö jyväskyläläisille perustaa oma valtio? Ei ole olemassakaan "palestiinalaisia" kansana, sillä heillä ei ole minkäänlaisia erillisen kansan tunnusmerkkejä: ei omaa kieltä, ei omaa rotua, ei omaa kulttuuria. Vertaa vaikkapa niihin intiaaneihin, joilla jokaisella heimolla oli oma kielensä, kulttuurinsa jne.

      Poista
  5. Ehkä taistolaisuuden ymmärtämisessä paras väline olisi uskontotiede tai psykologia: siinä kuten vastaavissa hurahtamisliikkeisessä aivot pannaan narikkaan muunnetulla periaatteella "autuas se, joka uskoo vaikka näkee" (uskomusta vastaan puhuvat faktat). Kysymys kuuluu, mistä tällainen hurahtaminen nousee ihmismielessä?

    Kiinnostava kysymys,mistä seuraava tälläinen liike nousee: ekologismista/vihreydestä vai kenties islamismista. Ei jälkimmäinen olisi suomalaiselle sen oudompi kuin venäläisen NKP:n rajaton ihailu. Molemissa saisi kokea väkivallan huumaa (taistolaisuudessa vain fiktiivisenä) ja selkeiden, ehdottomien sääntöjen luomaa turvallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä "islamiin palanneita" jo. Kirkko ja kaupunki seuraa empatialla ja sympatialka.

      Poista
    2. Kristinusko on tuotu Suomeen. Uskontona ei helppo omaksua (Suomen kohdalla vaikea edes ymmärtää), kuin myös toista ei voi pakottaa uskomaan, se pitää tulla vapaasta tahdosta.
      Jokseenkin tuo nykyinen islam vaikuttanee samanmoiselta lobbaukselta kuin vihreäliike, amnesty jne.

      Poista
  6. Onko se sitä suomalaista jääräpäisyyttä, että kaikki täytyy viedä äärimmäisyyksiin asti? Kun henkilö vakuuttuu riittävästi omista mielipiteistään tai mistä hyvänsä, ylpeys ja sosiaalinen paine estävät terveen uudelleenarvioinnin. Ja se taitaa olla menoa sitten kohti totalitarismia.

    Veikkaan silti, että moni taistolainen tietoisesti totesi äärimmäisen neuvostoystävällisyyden olevan paras vaihtoehto niistä huonoista vaihtoehdoista, joilla Paasikiven-Kekkosen linjan pystyi silloin haastamaan.

    Mistä löytyisi tietoa siitä, kuinka Neuvostoliiton avustukset jakautuivat SKDL:n taistolais- ja revisionistisiipien kesken?

    VastaaPoista
  7. Laajoissa osissa maailmaa tietyllä kellonaikaan käännytään päivittäin ylistämään tekstiä, täällä luetaan ja kiitellän blogia vuodesta toiseen. Onko suurtakin eroa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. Jos et eroa ymmärrä, ehkäpä kannattaisi opetella ajattelemaan.

      Poista
    2. "Laajoissa osissa maailmaa tietyllä kellonaikaan käännytään päivittäin ylistämään tekstiä"
      Kyse on traditiosta/uskonnosta, toimitaan ilman tietoisuutta.
      "täällä luetaan ja kiitellän blogia vuodesta toiseen."
      Toinen on tehnyt ajattelu työtä (mikä monesti näyttää ulkoapäin tyhjältä mutta on hyvin oleellista kaikkien kannalta) ja jakaa ymmärryksensä muillekkin. Toisin sanoen pitää nykyhetkessä.
      Mitä taas toiset sillä jaetulla tiedolla tekevät on heidän valinta.

      Poista
    3. Noin se menee, toinen on aina tehnyt ajattelutyötä suomenkielisen puolesta. Sitä tuhatvuotista taakkaa on sitten yritetty idän tuella keventää 1918 ja myös taistolaisaikana. Sillä aikaa sekä gyllenbergiläiset että duunarit ovat olleet avoimesti ruotsinkielisiä. Kunhan syytellään toisiamme täällä kaappiänkyrät.

      Poista
  8. "hänen uskollisuutensa oli verellä sinetöity…"

    Tämä taisi olla ns Stalinin happotesti: niin Molotov kuin Kuusinen hyväksyivät vaimojensa puhdistuksen - ja jäivät henkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus noin vuotta. 1939 Stalin ja puolenkymmentä korkeinta johtajaa kokoontuivat. Stalin huomasi:tässähän ollaankin kaikki poikamiehiä. Eiköhän vähän ryypätä!" Vaimot olivat leirillä, paitsi Stalinin, joka oli tappanut itsensä.

      Poista
  9. "Kirjan hyvänä puolena on sen tärkeän periaatteen muistaminen, että tapahtumien ajoitus on niiden ymmärtämisen kannalta oleellinen seikka.

    Tässä tapauksessa suureksi tapahtumaksi ylitse muiden nousee Tšekkoslovakian miehitys."

    Tähän liittyykin mielenkiintoinen kysymys: monet taistolaiset mm mainittu Rossi (stukats) tuomitsi tuoreeltaan Tsekkoslovakian miehityksen, vähän yli vuodessa mieli muuttui. Mikä sen käänsi?

     
    "Kaiken kaikkiaan kirja on ansiokas aihepiirinsä kuvaus ja toimii monella tasolla. Taistolaisuuden hiipuminen ja lopulta romahdus on kuitenkin esitetty aika ohuesti."

    Tämä on sääli, olisi mielenkiintoista miten ihmiset, jotka mielestään puhdasotsaisesti edistivät taistolaisina NKP:n aatetta, selittivät itselleen esim Neuvostoliiton romahtamisen 1991. Sen on täytynyt sisäisesti järisyttävä kokemus kun monikymmenvuotisen maailmankatsomuksen perustukset katoavat; kumma, ettei kukaan tiettävästi tehnyt itsemurhaa.

    VastaaPoista
  10. ”Miten oli mahdollista, että älymystön syystäkin ylenkatsomasta moskovalaismielisestä kommunismista yhtäkkiä tuli erään aikakauden opiskelijanuorison ideologia vailla vertaa?”

    Vastaus tähän kysymykseen on hyvin simppeli. Taistolaisten aatteellisissa kekkereissä/kokouksissa/helmanheittäjäisissä/yms. venäläinen vodka eli Stolitshnaja ei loppunut koskaan. Osallistujat vaan katsoivat parhaaksi, ehkä poliittisista syistä, lopettaa kattoa järisyttävä riemu ajoissa ettei kutsuttaisi poliisia paikalle. Olen silminnäkijä/nauttija.

    Älymystö eli pääosin köyhälistö ei kerta kaikkiaan voinut jättää väliin tapahtumat, joissa ilmainen venäläinen vodka eli Stolitshnaja ei loppunut koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan liian materialistinen, etten sanoisi matalaotsainen selitys: kyllä kyse oli "hengen hekkumasta". Avain kysymys on miksi juuri neuvostokommunismin? Ilmainen votka on liian halpa selitys.

      Poista
  11. Taistolaisuuden ajan itse kokeneena ja nuorena sen vetovoiman tunteneena (minua varjeli pakkomielle ajatella itse) ymmärrän hyvin siihen hurahtaneita – ihminen on laumaeläin.

    Eniten minua ihmetyttää - ja suoraan sanottuna vituttaa - se, että kaikki taistolaisten ​kellokkaat ja etenkin edistyksellinen
    taideväki on päässyt tästä diktatuurin nuoleskelustaan kuin koira veräjästä.

    Moni heistä on löytänyt uuden kodin ja mahdollisuuden kokea hurmoksellista oikeassa olemista punavihreässä intersektionaalisessa paatoksessa: maailman pelastaminen vaatii kovia otteita!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Miksipä hyvä ihminen muuttuisi, hän aina hyvä ihminen ja näyttää sen myös muille!

      Poista
    2. Tapsa. Sama täällä, Tein työtä kymmeniä vuosia taistolaisten kanssa, kunnes tämä aikamme hysteria erotti minut toisinajattevana viimeisestäkin Ateneumin ajan opiskelukaverista. Siis hän ei lähtenyt tuonen tuville, mutta blokkasi minut feisbuukista. Siinä meni 55 vuotta kestänyt kaveruus. Nykyisin ei saa olla eri mieltä. Taistolaisaikaan se oli vielä normaalia. Me hörähtelimme heille ja he säälittelivät meitä valaistumattomia.

      Poista
    3. Ei hyvää ystävyyttä, eteenkään noin pitkää kannata pois heittää. Eteenkään jonkin nettikeskusteluiden perusteella.
      Nettikeskusteluissa tahtoo olla se ongelma ettei näe sanojan naaman liikkeitä mitkä auttaisi ymmärtämään paremmin mitä toinen tarkoittaa. Onko sielä pilkettä silmä kulmassa tms. Plus toisista se tahtonee kaivaa ns. pirun esiin. Jonkun dokkarinkin joskus asiasta katsoin että se tahtoo tietyllä tapaa "vetää" puoleensa, siis se netti. Kai se on osin markkinoinnin ja kehittelyn ynnä muun tulos et tehdään jostain todella houkutteleva, mutta eihän se kaikkiin vaikuta samalla tapaa. Osa on altiimpia kuin toiset, samahan se on alkoholissa ja uhkapeleissä.
      Käsittääkseni oma sukupolvi ota niin vakavasti noita nettikeskusteluita (tainnee olla myös tapauskohtaisia). Mutta itse ollen kyllä löytänyt netin kautta loistavia ystäviäkin. Tosin onnistunut myös samaan blokkauksia ventovierailtakin.
      Ja yhden parhaimmista ystävistä kanssa naamatusten otimme kerran eräästä politiikan alueesta sanallisesti yhteenkin kun oli erimielisyyttä. (Naiset ei tuppaa juur puhumaan politiikasta, olettaisin ettei se yleensä tainne kiinnostaa omaa sukupuolta. Itseä taas kiinnostaa, koskeehan ne itseäkin. Tuumannu etten tahtoisi kaikkea edes ymmärtää. Pistä mies asialle ja mene itse perässä...). Oma kuvaus ois ollut et hieman kiihkeää erimielisyyttä, kun toinen muisteli sitä sodalla. Jokseenkin kai sitä voi niinkin kuvailla kun suomalainen tuppaa väistämään hankalia keskustelun aiheita. Jäänyt sitten miettimään onko se sitä että annetaan ihmisten olla ihmisiä, kaikkeen tarvitse ottaa kantaa vai onko sitten ettei ymmärretä kokonaisuuksia mihin ne liittyy tai löydetä sopivaa argumenttia tilanteeseen, jolloin keskustelu pysyisi rakentavana. Päätynyt enempi siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon.

      Poista
  12. Yhtä seikkaa voisi pohtia tarkemmin. SKP:n vähemmistön eliitti - Aaltonen, Jokinen ja Pessi - oli sentään aivan eri sukupolvea kuin heitä seuranneet, osin akateemiset nuoret aikuiset. Hieman erikoista, noin yleisen elämänkokemuksen valossa. Sen nyt ymmärtää, että nuoriso hurahti Beatlesiin tai Rolling Stonesiin. Tai jopa Dannyyn ja Pentti Saarikoskeen. Ehkäpä ylin johto tarvitsi tosiaan välittäjähahmoja - kuten Rossi tai Jaakko Laakso. - Mutta ehkäpä Lauri Hokkanen on käsitellyt tätäkin aihetta. Monta hyvää syytä ottaa teos lähilukuun.

    VastaaPoista
  13. Ydinaseiden vastaisessa, anglosaksisesta maailmasta meille rantautuneessa rauhanliikkeessäkin oli aika vaikea toimia kun taistolaisuus alkoi saada valtaa. Aatteellinen hurahtaminen meni läpi opiskelijamaailmassa kuin humahdus. "Olet joko puolellamme tai sitten vihollistemme puolella." Taantuminen tarkoittaa nimenomaan sosiaalisen sitovuuden vahvistumista, leiki kanssamme tai tule potkituksi.

    Se oli kulttuuriseen narsimiin kuuluvan uhriajattelun startti. Itse asiassa koko länsimaisen nuorison itsenäistymistaistelu, nuorisovallankumous, tai miksi ikinä sitä nimitetäänkin, oli valtava manifestaatio siitä miten traumoittuneista sodanjälkeisistä oloista koko sukupolvi oli lähtöisin. Se näyttää päältä katsoen aatteiden taistelulta, mutta syvältä sisältä se oli sukupolvikriisi ja identiteettikriisi.

    Muistan miten vuonna Tsekkoslovakian miehityksen jälkeen äänitin erään yhteiskuntaoppineiden keskustelun jossa pohdittiin valtaa ja väkivaltaa, "struggle for space" -teemaa. Keskustelun jälkeen herrojen äänenpainot vasta kohosivatkin, ja vaatenaulakoilla huudettiin jo suoraa huutoa. Juristi, joka myöhemmin teki uran kansainvälisenä ihmisoikeusjuristina, julisti: "Se oli niille ihan oikein! Nehän olivat tekemässä siitä kapitalistista valtiota!"

    Ja tavallaan tuo anekdoottine n yksityiskohta kertoo siitä mitä kokonaiselle sukupolvelle, tai ainakin taistolaisporukalle, tapahtui. Uhrirooleihin samaistuminen, joka voi olla sitä voimakkaampaa mitä ihanteellisempaa ja aatteellisempaa se on, ja joka niin vahvasti pohjusti taistolaisuuden kaltaista hurmahenkistä vallankumousideologiaa, tuo luontevasti mukaanaan paitsi omankädenoikeuden, mysö uhriajatteluun pohjautuvat oikeusideologiat. Niin sanotussa vihreässä ajattelussa ja nimenomaan "ihmisarvo- ja -oikeusideologioissa" elää nyt myös taistolaisuuden perinne.

    Kulttuurinen narsismi on se kova kognitiivinen pohja, joka elättää kaikenlaisia uhriajattelun mekanismeja. Edelleen se on kaiken yleisvasemmistolaisuuden kantava voima, ja siinä ajattelussa se johtaa helposti omankädenoikeuteen. "Vasemmistolainen väkivalta on, hmmm, erilaista!" Uhrirooleihin samaistuminen sokaisee humanistimussuttajien silmät näkemästä miten tuhoisaa toisilleen sosiodynaamisesti vastakohtaisten kulttuurien yhteentörmäys on. Ja fanaattisen huippunsa uhrirooleihin samaistuminen saavuttaa älyttömissä terroriteoissa, joissa kyse on yksinomaan tunnustuksellisen ajattelun täydellistymisestä, vaikka jopa ministeritasolla yritetään epätoivoisesti selittää terroriteot päämäärärationaalisen käyttäytymisen kuvioilla.

    Meillä on nyt hirveä hallitus, hirveän valistumaton hallitus.

    VastaaPoista
  14. Ostin kirjan saadakseni osviittaa miksi taistolaisuuteen haluttiin ja ikä siihen veti.
    Hokkanen kirjoittaa "Kenestä tuli taistolainen, kuka säästyi tartunnalta, siihen ei ole varmasti mitään yleispätevää kaavaa."
    Joten se siitä. Tietoa en saanut.
    Muutoin erinomainen kirja ilman suurempia paljastuksia.
    Odotan jonkinlaista häväistyskirjaa taistolaisista ja jossa raadollisesti ja nimillä kerrrottaisiin näiden "paskiaisten" toiminnat ja ajatukset tuona aikana. Anteeksi ei saa antaa.. koska harva taistolainen sitä on ees pyytänyt.

    VastaaPoista
  15. ”miksi taistolaisuuteen haluttiin”

    Kysymys ”miksi taistolaisuuteen haluttiin?” on sataprosenttisesti koogeebeeläinen. KGB HALUSI HALLITA kaikkea, myös kommunistisia puolueita. Taistolaisuutta ei haluttu Suomen poliittiseen elämään, se tyrkytettiin.

    Työväen etujen puolustaminen alkoi sosialidemokratian syntymisen myötä 1800-luvulla, kun havaittiin että kapitalistien laitosten tuotanto tuottaa rahaa. Ja työväki halusi itselleen siitä osansa, järjen lakien mukaan.

    Neuvostoliitto keksi tästä omaisuuden ristiriitaisesta kompleksista konfliktin: proletaarien etujen suojelemista varten mm. Suomeen tarvitaan aitoa proletaarista puoluetta eli taistolaisuutta.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. +
      Nimetön 22. toukokuuta 2021 klo 19.17
      ”miksi taistolaisuuteen haluttiin”

      Kysymys ”miksi taistolaisuuteen haluttiin?” on sataprosenttisesti koogeebeeläinen. KGB HALUSI HALLITA kaikkea, myös kommunistisia puolueita. Taistolaisuutta ei haluttu Suomen poliittiseen elämään, se tyrkytettiin.

      Työväen etujen puolustaminen alkoi sosialidemokratian syntymisen myötä 1800-luvulla, kun havaittiin että kapitalistien laitosten tuotanto tuottaa rahaa. Ja työväki halusi itselleen siitä osansa, järjen lakien mukaan.

      Neuvostoliitto keksi tästä omaisuuden ristiriitaisesta kompleksista konfliktin: proletaarien etujen suojelemista varten mm. Suomeen tarvitaan aitoa proletaarista puoluetta eli taistolaisuutta.
      "

      +

      "Kommunismi" on parasta mitä materialismiin perustuva maailmankatsomus on saanut aikaan.

      Sen vastapuoli on "kapitalismi" tai oikeastaan "facismi", mutta ne ovat kuitenkin erilaisuudestaan huolimatta sama.

      "Sama mutta kuitenkin eri".

      Eli dialektinen mustan ja valkoisen jyrkkä ero.

      Kaksi juoksuhautaa heti vastakkain ilman 'ei-kenenkään-maata'.

      Lännestä kotoisin olevat isot pomot tekivät parhaansa luodakseen sekä facismin, kansallissosialismin, kommunismin että sosialidemokratiaa hieman muistuttavan 'new-deal-amerikan'.

      Eihän sitä toistakaan suursotaa muuten olisi voitu käydä...


      Poista
  16. Matti Rossia huomattavampi taistolais ideologi oli varmasti m.m Rauno Setälä . Joka 1970 kirjoitti "Uustalinistin uskontunnustus" kirjan aatteellisesta heräämisestään. Sitten kuoli mystisesti 1975

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matti Rossi oli mielestäni erinomainen esimerkki siitä, miten heikkoja nimenomaan taiteilijat -- nuo haavasielut -- saattavat sielunsa pohjalla olla. Aivan kuin heidän olisi suorastaan pakko suojella itseään taipumukseltaan samaistua uhrirooleihin, ja maailman raadollisuutta vastaan he sitten kehittävät vaikutelmien ja vaikuttamisen hallintaa, josta oppivat saamaan narsistista nautintoa.

      Taiteilijat eivät ole varsinaisia ideologeja, mutta omaksuvat nimenomaan teoreettisesta voimaantumista tarjoavia ideologioita, joista tulevat hyvinkin riippuvaisiksi.

      Voisi tietysti sanoa, että kaikki taiteilijat ovat jonkinlaisia pikkuhitlereitä, mutta ero poliitikon ja taiteilijan välissä on nimenomaan siinä, että poliitikkoja ohjaavat narsismin lisäksi "valtaan" liittyvät psykopaattiset voimat, ja taiteilijat jäävät useimmiten valtataistelijoiden uskollisiksi ja tunnustuksellisiksi tukijoukoiksi. Jonkin tosipaikan tullen -- kuten esimerkiksi taannoin kun länsimaiden kirjailijoiden olisi pitänyt ryhdistäytyä tukemaan Salman Rushdieta, kirjailijat luikkivat karkuun ja vaikenivat joka kielellä.

      Nythän me sitten elämme yhteiskuntatilanteessa, jossa teatterikorkeakoulun opiskelijat eivät enää pysty edes lukemaan saati sitten ymmärtämään Shakespearea. Ei ole enää sanoja kuvaamaan tämän taantuman tosiasiallista vakavuutta.

      Luin tuon Rauno Setälän kirjan jokin aika sitten uudestaan yrittäessäni selvittää itselleni kysymystä missä määrin nämä tietyn kriisiajan "ajattelijat" päättelivät asioita todellisuudesta käsitteisiinsä päin -- vai päättelivätkö he käsitteistänsä todellisuuteen päin. Nimeäni klikkaamalla löytyvässä blogitekstissä löytyy analyysia Setälän kirjasta kappaleessa seitsemän.



      Se tilanne jatkuu edelleen. Kirjailija voi television viihdeohjelmassa paiskata raamatun olkansa yli lattialle, mutta edelleenkään heistä ei ole Salman Rushdien puolustajiksi.

      Poista
  17. Konkreettista harmia taistolaiset aiheuttivat yliopistoissa ja korkeakouluissa kaappaamalla moniaalla ainejärjestötoiminnan, kun tie oli tukossa demokraattisilla vaalilla toimivissa ylioppilaskunnissa. Vyörytys oli helpompaa ainejärjestöjen vuosikokouksissa. Taistolaiset yrittivät luoda ainejärjestöjen yhteenliittymistä jonkinlaisia varjohallituksia ja julkilausumatehtaita opiskelijaelämään. Osakunnathan olivat jo kuihtuneet politisoitumiseen varsinkin pienemmissä yliopistoissa, ja nyt ainejärjestötkin kokivat taistolaiskomennossa pikku hiljaa saman kohtalon. Aidosti oppiaineestaan kiinnostuneet eivät jaksaneet kuunnella ainejärjestöjen harrastuspiireissään rauhanvastaavien paasausta. Näin 1970-luvulla. Perheellisenä minulla oli muutakin tekemistä, mutta moni yksinäinen ja kaukaa kotoisin oleva opiskelija näytti kärsivän vapaa-ajallaan taistolaisten mellastuksesta ainejärjestöissä.

    VastaaPoista
  18. Olisiko koittanut aika kaappiänkyröiden astua esiin? Kaikki muut siellä jo alkavat ollakin. Sitäpaitsi eikös esiinastuminen ole hallituksen ohjelmassakin? Äkkiseltään voisi voisi näyttää vallankumoukselliselta varsinkin Vihavaisen blogissa ideoituna, mutta kaikkihan on ihmisestä, eikä mitään varmuutta ihmisyksilöä korkeammasta silmästä ole saatavissa tässä Pohjolan sotakuplassakaan.

    VastaaPoista
  19. Jukka Relander oli esitelmöimässä 2000-luvun puolimaissa Lahden kansanopiston historian ("suuren yleisön") kesäseminaarissa. Luennon jälkeen oli aikaa parille kysymykselle. Joku kysyi, miksi niitä ex-taistolaisia edelleen seuraa jonkinlainen sammumattoman vihan varjo - eiväthän tiettävästi edes yrittäneet tehdä ainottakaan terrorismiin viittaavaa tekoa (joita Suomessa ovat eri aikoina harrastaneet lähinnä oikeistolaiset). Relanderin vastaus kuuluu silloin kirjaamanani: "On täysin legitiimiä olla poliittisesti jotain mieltä. Ja ne, joiden mielestä nuo 70-luvun kantaaottaneet olivat 'älykääpiöitä' [lievensin tässä eufemismiksi], 'lunatic fringe' jne., itse ovat."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taistolaisia seuraa inhon varjo samalla tavalla kuin muitakin veristen diktatuurien innokkaita nuoleskelijoita.

      Poista
  20. Joskus tammikuussa 1971 (en ole varma vuodesta) ASS julkaisi Ylioppilaslehdessä pateettisen julistuksen ”Kunnia Suomen Punaisen kaartin sankareille”.

    Isäni, kansantaloustieteen professori ja 30-luvun harvoja liberaaleja silmäisi allekirjoittajia ja totesi kuivasti. ”Tuttuja nimiä”.

    MafH

    VastaaPoista
  21. Nykyinen opiskelijoiden sukupolvi on geneettisesti samanlainen kuin taistolaisten aikaan. Yhtä iso osuus opiskelijoista on altis vastaavalla tavalla hurahtamaan naiiveihin oppeihin.

    Mitäköhän ovat ne opit ja aatteet, joihin vastaava osa opiskelijoista nykyään on suuntautunut?

    VastaaPoista
  22. "Miten oli mahdollista, että älymystön syystäkin ylenkatsomasta moskovalaismielisestä kommunismista yhtäkkiä tuli erään aikakauden opiskelijanuorison ideologia vailla vertaa?"

    Veikkaan kun ei ole sitä samaa tietoa ja niitä kokemuksia, joista syntyisi se ymmärrys. Osin pitää opetella ja osa taas vetää kantapään kautta.

    Itse en niin välitä Katri Helenasta, ääni on jotenkin ettei omaan korvaan sovi. Äitini aikanaan sitä tykkäsi kuunnella. Mutta tässä on omasta mielestä hyvät sanat.
    https://m.youtube.com/watch?v=SFBD4e5nbWc

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.