lauantai 1. toukokuuta 2021

Nyt olemme todellisen uuden äärellä

 

Valtakunnanfundamentalismia rakentamassa

 

Päivi Räsäsen tapaus ansaitsee vielä muutaman reunahuomautuksen. Täytyy sanoa, että olin aika typertynyt huomatessani, että valtakunnansyyttäjän toimille löytyi myös ymmärrystä ja jopa puolusteluja. Eihän tässä muka kyse ollutkaan uskonnosta, vaan yhden vajavaisen ihmisen itselleen ottamasta fariseuksen roolista. Eihän ketään nyt sentään loukata saa millään verukkeella, eihän?

Tämä logiikka sattuu vain olemaan täsmälleen sama kuin niillä islamilaisilla fundamentalisteilla, jotka kuulemma pahoittivat mielensä jonkin profeettaa esittävän pilakuvan takia ja kiirehtivät sitten täyttämään koraanin määräämän velvollisuutensa tappamalla piirtäjän.

Meilläkin sitten pian valtiovalta peräti pyysi anteeksi sitä, että eräässä toisessa maassa moinen piirros oli saatettu julkaista. Mihin syyllisyytemme perustui, on tainnut jäädä kaikille hämäräksi.

Mihin sitten piirtäjän syyllisyys fundamentalistien logiikan mukaan perustui? Siihenkö, että hän oli mennyt toisuskovien pyhille paikoille hieromaan uskovien naamaan omaa näkemystään profeetasta ja siten häirinnyt niin sanottua uskonrauhaa?

Ei suinkaan. Hän oli julkaissut pilakuvansa vakiolehdessään, jonka lukeminen on ollut ja on vapaaehtoista eikä kuulu kenenkään velvollisuuksiin. Kenenkään uskovaisen ei tarvinnut sitä katsella ja sen takia loukkaantua. Jos katsoi, se oli taatusti aivan vapaaehtoinen valinta. Tanskan ja Ranskan lakien mukaan profeetasta ja peräti myös Allahista oli ja on lupa piirtää millaisia kuvia tahansa. Ei kenelläkään ole ollut oikeutta niitä kieltää eikä ole vieläkään.

Mutta entäpä tuo mielensä pahoittaminen, joka nykyään on nostettu poliittisen tietoisuuden ykkösasiaksi? Sehän sentään on tosiasia vai kuinka?

Avoimessa yhteiskunnassa jokaisella on oikeus pahoittaa mielensä tai olla pahoittamatta. Lainsäätäjä ei voi juosta niiden kaikkien perässä, jotka valittavat triggeröityvänsä kuka mistäkin ajatuksesta, teosta, kuvasta tai peräti patsaasta. He voivat kaikin mokomin paeta niin sanottuun turvalliseen tilaansa ja jättää normaalit ihmiset jatkamaan normaaleja askareitaan.

Mikäli kukaan ei pakota ketään omaksumaan omia tulkintojaan herkkinä pidetyistä asioista, on kaikki kunnossa. Muhamettilaiset saavat kaikin mokomin pitää pyhänä kuvakieltoa, ramadania, avioliittoa alaikäisten kanssa ja mitä ikinä haluavat. Vain sellaiset asiat, jotka koskevat myös muiden oikeuksia, ovat lainsäädännöllä säänneltyjä.

 Uskoa voi ja saa vaikka lentävään spagettijumalaan, sporalogiaan tai Elviksen jälleensyntymään. Näitä ja muita oppeja sopii kyllä saarnata kaikille, niiden vastaanottaminen taas on jokaisen oma asia. Mikäli on eri mieltä, voi vaikka saarnata omaa oppiaan, argumentoida noita toisia vastaan tai yksin kertaisesti viitata kintaalla koko höpötykselle. Tämän pitäisi olla jokaiselle tässä pluralistisessa yhteiskunnassa selvää.

Mutta entäs kun saarnasta tuleekin lainvastaista? Sellaisen mahdollisuuden on todella nyt esittänyt peräti valtakunnansyyttäjä. Ajatella nyt vaikkapa sitä, että perverssiä (queer) käyttäytymistä saatetaan nimittää termillä epänormaali!

Vitsit ovat tässä vähissä. Niin sanotun kiihotuspykälän rikkominen näyttääkin olevan niin sanottu yleisen syyttäjän juttu, eikä vain loukkaantuneiden oman kantelun mahdollistama absurditeetti.

Jos joku tässä maassa väittää, etteivät homot pääse taivaaseen, hänellä kyllä tosiaankin on oikeus niin tehdä. Hän voisi yhtä hyvin väittää myös, etteivät juristit pääse taivaaseen (mikä minusta kuulostaakin uskottavalta) tai että valtakunnansyyttäjien paikka on helvetin seitsemännessä piirissä. Mikäli syytösten kohteet ovat eri mieltä, heillä on vapaus esittää oma mielipiteensä.  Usko tähän tai tuohon, sinne tai tänne ei voi olla kenenkään komennettavissa.

Fundamentalistiloukkaantujat muistuttavat siis yksi yhteen noita islamisteja innossaan mennä kieltämään ja rankaisemaan toimintaa, josta loukkaantuminen on aivan vapaaehtoista. Mikäli niin sanotusti loukkaavia väitteitä sen sijaan esitettäisiin oppivelvollisuuskoulun tai jopa lastentarhan pakollisilla tunneilla, se muuttaisi asian. Yliopistossa tietenkään ei minkäänlainen mielipiteiden tai argumenttien rajoittaminen tule kysymykseen, sillä se laitos toimii ja sen tulee toimia ainoastaan järjen ehdoilla.

Muuan kohta loukkaantumispolitiikassa on jäänyt epäselväksi. Kun loukataan kollektiivisesti vaikkapa homoja, alkuperäiskansojen aitoja ja myös epäaitoja jäseniä, filatelisteja, potkupallohuligaaneja, uimamaistereita ja niin edelleen, kuka silloin on oikeutettu ja millä valtuuksilla ottamaan loukkaamisen vastaan eli ryhtymään viralliseksi ja oikeustoimikelpoiseksi sijaisloukkaantujaksi?

Muhamettilaisessa maailmassa jokaisella uskovaisella on tähän suorastaan velvollisuus, meidän sekulaarissa maailmassamme ja myös kirkkomme piirissä asia on toisin.

Kirkko epäilemättä tarjoaa valmiin organisaation monenlaisen pahastumisen käsittelyyn ja tarvittaessa voidaan asiat varmemmaksi vakuudeksi ottaa esille jopa kirkolliskokouksessa.

Vastaavaa taatusti edustavaa homokokousta en ole huomannut olevan edes olemassa, en muuten myöskään esimerkiksi erityistä naiseuden perusteella valittua naisparlamenttia. Ehkäpä sellaisia pitäisi perustaa? Miten muuten voimme pätevästi puuttua naisen, tuon kollektiivisen olion halventamiseen?

Näen jo sieluni silmillä saamelaisparlamenttia vastaavan homoparlamentin, jossa on erikseen jaostot tai valiokunnat etu- ja takasuuntautuneille, oraalisille tyypeille, sadisteille, masokisteille, pedofiileille (kyllä vain! Miksei muka?) ja niin edelleen. Onhan inhimillisen käyttäytymisen kirjo loputon ja sen mukainen täytyy olla myös sitä edustavan elimen.

Pääsyvaatimuksena parlamenttiin tai siis sen vaaleihin täytyy olla riidattomasti todettu homous. Tunnettuahan on, että heterot ovat aina vaivanneet muun muassa homoklubeja ja aikaansaaneet paljon käsitteiden sekaannuksia ja ikävyyksiä, ilmeisesti tragedioitakin. Asialle löytyy myös analogioita muista yhteyksistä.

Voi tietenkin kysyä, mitä tekemistä ihmisen intiimin elämän asioilla yleensä on julkisuudessa ja etenkään politiikassa. Sitä minäkin ihmettelen, mutta sinne se nyt joka tapauksessa on suuriäänisesti nostettu, pöyhkeän ylpeilyn säestämänä ja jopa monien firmojen asiaa suitsuttaessa.

Joka tapauksessa, mikäli uusi loukkaantumiskulttuuri otetaan vakavasti, on eturyhmien organisoiduttava uskottavasti. Joku epämääräinen etujärjestö vailla mitään edustavuutta ei sovi lainkaan tarkoitukseen. Eihän politiikkaan voi mennä noin vain julistamalla, että edustaa tätä tai tuota ryhmää.

Virallisen loukkaantujan persoona ja mandaatti on siis selvitettävä, vasta sitten nämä asiat voi ottaa vakavasti.

Entä sitten itse pääasia, loukkaantuminen. Millaista loukkaantumisen on oltava, että asiasta tulisi seuraamuksia? Onko myös omassa kodissa tapahtuva, mutta sivullisten kuulema mielipiteen ilmaiseminen rikollista, mikäli muut tunnusmerkit täyttyvät? Onko loukatulle koiduttava havaittavia ja todistettavia traumoja, jotta rikoksen tunnusmerkit täyttyisivät? Riittääkö, että loukkaava mielipide on vain väärä? Entä onko oikean, mutta loukkaavan mielipiteen ilmaisu rikollista vai ei? Jos on, niin miksi?

Luulen, että identiteettipolitiikka on meillä vasta lastenkengissään. Tulemme vielä näkemään näytelmiä, jollaisia emme pari vuotta sitten olisi voineet edes kuvitella mahdollisiksi. Sellaisiahan jo muuten näemmekin.

75 kommenttia:

  1. Allah on arabiankielen jumalaa tarkoittava sana, ei siis erisnimi. Ainoaa jumalaa tarkoitettaessa käännetään suomeksi Jumala. Kysehän on kolmelle Lähi-idän suurelle uskonnolle yhteisestä jumalasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä irtisanoudun Allahista ja jatkan jahvelaisena. Olen lukenut riittävästi siitä, millainen tämä rahman rahim todellisuudessa on.
      Muhammedia pidän harhoista kärsivänä sairaana ihmisenä ja juuri siksi hänen luomaansa Allahia niin epämiellyttävänä luomuksena. Muut toki saavat kaikin mokomin muodostaa oman mielipiteensä.

      Poista
    2. Tämä on kyllä väärä paikka irtisanoutua, koska kysymys ei ole millään tavalla jumaluusopillinen. Allah ja Jahve eivät rinnastu, koska toinen on tosiaan yleisnimi. Yhtä hyvin voisi väittää saksalaisten kristittyjen palvovan Gottia.

      Poista
    3. Höpsistä. Tuo on pelkkää himphampputeologiaa. Allahin hahmon tunnemme vain ja ainaoastaan koraanista, joka mukamas on sanatarkkaan hänen sanaansa. Siinä voidaan havaita lähinnä kaksi erilaista persoonallista allahia. Sen sijaan raamsttu on paljon monikerroksisempaa, mikä on väistämätöntä, kun se on syntynyt hyvin pitkällä aikavälillä eikä pelkästään yhden miehen päässä satojen vuosien kuluttua tooran kehittymisestä.

      Poista
    4. Hyvin on muslimien tarina lukutaidottomasta Muhammedista Koraanin ainoana kirjoittajana lyönyt läpi kun historiantutkijakin siihen (kritiikittä?) uskoo. No helpommalla toki pääsee islaminuskon teesejä myötäilemällä, joten sikäli ymmärrettävä positio Vihavaiselta, joka ei mihinkään debattiin halua vaan rauhassa bunkkeristaan päästellä ajan kuvaansa, tosin yleisesti ottaen melko osuvaa sellaista. Hämmentävää tuo historiattomuus kyllä välillä ja analyysin korvaaminen myyteilllä, mutta kai se popularisointi meillä on historioitsijan päätyösarkaa kun asioiden asialliselle käsittelylle markkinat ovat niin pienet.

      Poista
    5. No onpa tässä nyt tullut pyhät kirjat pariin otteeseen luettua ja hieman muutakin. Mutta kyllä tuo primitiivisen uskonnon mielistely on syvälle pääsyt täällä lännessä, kun "ilmestysten" kirjaimelliseen tulkintaan perustuvaa uskontoa yhä uudelleen vain nostetaan korkean kunniaan.
      Länsimaisen tradition mukaanhan sellaista on ollut tapana pitää moukkamaisuutena. Mikäli joku on eri mieltä, hänen kannattaa perustella näkemystään.

      Poista
    6. Ei ole mitään teologiaa, arabian sanan merkityksestä on kyse. Muslimit eivät käytä Jumalastaan erisnimeä.

      Poista
    7. "Minä kyllä irtisanoudun Allahista"

      Lähi-idän arabiaa puhuvat kristityt kyllä rukoilevat ja ylistävät Allahia. Kuten kanssakommentoija totesi, kysehän on kolmelle Lähi-idän suurelle uskonnolle yhteisestä jumalasta. Koska mikään noista uskonnoista ei tunnusta muuta jumalaa olevan, erisnimi on tarpeeton.

      Mitä tuo Jumala sitten vaatii alamaisiltaan, poikkeaa noiden kolmen uskonnon välillä siinä määrin, että asiasta on käyty monta sotaa - kuten myös noiden uskontojen sisäisestä tulkinnasta. Kristuksen oikeasta olemuksesta on monta päätä halkaistu.

      Poista
    8. "hänen luomaansa Allahia niin epämiellyttävänä luomuksena."

      Miksi ihmeessä? Hänen kannattajansa juuri edustavat niitä perinteisiä perusarvoja, joiden katoamista tässä blogissa surraan.

      Itse en ihmettelisi, vaikka aikaa voittaen syntyisi fundamentalistikristittyjen, salafistien ja äärioikeiston suuri Keskus liberaaleja feministejä ja vihervasemmistoa vastaan. Sitten kun suuri taistelu näitä vastaan olisi voitettu, voitaisiin selvittää keskinäiset välit.

      Poista
    9. Mikäli muistan oikein, niin joku oikeista islamilaisen maailman asiantuntijoista antoi Allah-termille merkityksen "Jumala on yksi".

      Poista
    10. Mitähän olen taas ymmärtänyt väärin, kun olen käsittänyt, että juuri liberaali marksilais-feministinen vihervasemmisto on se porukka, joka ihannoi islamia, imuroi tänne Lähi-idän "sotaveteraaneja" ja haluaa tarjota heille intersektionaalisessa hengessä ohituskaistoja, täyden ylläpidon kaikilla lisukkeilla ja vastikkeetta.

      Ja vain siksi, että ne kultamussukat ovat niin ihkuja.

      Joissakin muissa ihmisryhmissä suhtautuminen ao. porukan tänne roudaamiseen on aavistuksen pidättyvämpi ja edellyttää myös tulijoilta jonkin asteen omavastuita niin käytöksestään kuin elatuksestaankin.

      Poista
    11. Kyllä juutalaisten Jahve, kristinuskon Jumala ja muslimien Allah on kaikki ihan omia jumaliaan, joista jokaista yksittäistä palvovat pitävät kahta muuta palvovia vääräuskoisina.

      Poista
    12. Kysymys jumaluuden tajunnallisesta hahmottumisesta ei ole kieliopillinen kysymys, vaan kielen kehitykseen kuuluva kysymys. "Tabu" ei ole mihinkään kategoriaan luokiteltava "nimi", vaan pikemminkin reagenssi.

      Eli vastauksia on etsittävä antropologian, sosiologian ja psykoanalyysin ajatustyökaluilla, ei kielenhuoltajan asenteilla.

      Poista
    13. "juuri liberaali marksilais-feministinen vihervasemmisto on se porukka, joka ihannoi islamia"

      Kyllä ne ovat vain ns hyödyllisiä idiootteja, arvojen (suhteellinen) yhteys löytyy em akselilla.

      Poista
    14. Tämä keskustelu on suorastaan noloa. Arabiankielisille kristityille suomen Jumala, saksan Gott ja ranskan Dieu on tietenkin Allah. Jeesuksen aikaisessa arameassa sanottiin "alaha".

      Poista
    15. Noloahan tämä. Millainen yleisnimi on oliolla, joka on yksi ja ainoa ja josta tieto on vain arabaksi ja yhdessä kirjassa, jota ei voi edes kääntää.
      Sen kyllä uskon, että meillä edistysmieliset papit pian alkavat käyttää allah-termiä Jumaan synonyyminä.

      Poista
    16. Kyse on osin myyteistä. Kerrotuista tarinoista, mitkä on pistetty kirjaan, mikä on aikansa tuote. Vähän kuin Kalevala. Merkitys kantasuomalaiselle ihan eri kuin muulle maailmalle. (Tosin käsittääkseni Tolkkieni sai kirjaansa ideoita Kalevalasta ja Sormusten herrahan on ylikansainvälinen hitti. Itse tosin kun koetin kirjaa teininä lukea luovutin ensimmäisen osan puolessa välissä. Jos yhden luvun käyttää niityn kuvailemiseen niin keksin kyllä parempaakin tekemistä). Hallinnollisesti taas jäänyt pohtimaan kun tuli luettua tuota Nyqvistin ja Ojan Kirjallisia väärennöksiä mikä ero aikanaan ollut Kalevalalla ja Ossiaanien lauluilla. Ossiaanin laulut aikanaan katsottiin väärennökseksi että Macpherson on itse sepittänyt niitä. Onko sillä sitten niin merkitystä jos kuuluu kansanperinteeseen? Hallinonkannalta tosin voi olla kun on monarkia ja uskontopolitiikka ollut myös omiaan briteissä.
      Traditiot on sit taas eri. Maantieteellinen sijainti sanelee hyvin paljon kuinka voi käyttäytyä, jos nyt vaikka vertaa tuota uskonnollista paastoamista ettei saa syödä kuin pimeällä, niin kesällä sen totteleminen on vain typerää, mutta ihmiset nyt ole ain kovin välkkyjä. Kun taas etelän lomilla huomaa itsekkin päiväseltään ettei tee mieli syödä kun on kuuma vaan ottaa mielellään vaikka torkut.
      Sit pitäisi vielä erottaa kirjoitetun historian kehityskulku. Johonkin tietoon ihminen perustaa logiikansa, mutta useinmiten se on yhteydessä tunnepuoleen.

      Poista
  2. Erinomainen kirjoitus.

    VastaaPoista
  3. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Ennen vahvemmat kansat ja kultuurit valloittivat ja alistivat heikompia. Nyt tapahtuu päinvastaista. Nyt myös eletään muutenkin pienryhmien ja muuten vaan avuttomien ehdoilla. Vanhusten takia pantiin maailma seis ja ihmisiä pannaan putkaan, annetaan potkut tai vähintään sensuroidaan jos ovat tästä arvopohjajutusta eri mieltä.

    Käytännöllisesti katsoen koko ns. vapaa länsi on rikkonut omia perustuslakejaan ja vapausnormejaan. Vapaa tiede on vapaasti putoamassa jesuiitta- eli tarkoitus pyhittää keinot tieteeksi. Lääketeieteessä Hippokrateen vala on vaihtunut medikalisaation ylistykseksi ja sisar hento valkoinen on vahvana antamassa kaikelle kansalle piikkisulkeista.

    Kansa kulkee tuppisuu statisteina uudessa Naamiohuvi oopperassa, jonka säveltäjiksi epäillään Bill Gatesia, Faucia ja monia muitakin. Nyt ei olla kuitenkaan tappamassa kuningasta ja koska juoni on vielä kesken emme tiedä ketkä kaikki ja kuinka moni saa kiljua lavalla kuolonkorinaansa. Länsimainen vapaus ja itsemääräämisoikeus on jo tapettu. Rokotepassilla ja naamiolla pääsee jokainen halukas lavalle osallistumaan ilveilyyn. Muut suljetaan aluksi vähintään ulkopuolelle ja ehkä sitten myöhemmin, jos ei muu auta, niin jonnekin sisäpuolelle.

    Lehtiarvostelut ovat suitsuttaneet ylistystä teokselle ja osa lavalla pyörivistä avustajistakin iloitsee pääsystä mukaan tähän maailmanlaajuiseen spektaakkeliin.

    Minä tiedän kuinka ooppera tulee päättymään, jos se saa jatkua säveltäjiensä nuottien mukaan, mutta minä tiedän myös, että on olemassa vahvoja voimia, jotka ymmärtävät koko mielettömän farssin traagisen lopun ja sen vuoksi tulevat keskeyttämään koko ilkeän ilveilyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Elämme mielenkiintoisia aikoja. Ennen vahvemmat kansat ja kultuurit valloittivat ja alistivat heikompia. Nyt tapahtuu päinvastaista."

      Tuo on totta.

      Käydään raivokasta kisaa siitä, kuka on saamattomin ja holtittomin, koska kaikkein huonoimmin asiansa hoitanneet palkitaan ruhtinaallisimmin (Esim. Italia nyt).

      Sama tilanne on muuten myös yksilötasolla meidän hyvinvointivaltiossamme. Insentiivit on viritetty suosimaan niitä, joka pystyvät osoittamaan itsensnä kaikkein avuttomimmiksi.

      (Toki on niitäkin, jota ihan oikeasti ovat avun tarpeessa. Heidät pitää hoitaa, mutta en puhu heistä tässä nyt.)

      Poista
    2. "Ennen vahvemmat kansat ja kultuurit valloittivat ja alistivat heikompia. .. Vanhusten takia pantiin maailma seis"

      Toivokaamme siis, että vanhat hyvät ajat palaavat ja vahvat ryhtyvät jälleen hallitsemaan heikkoja - ja ovelimmat väkeviä. Myös eläkkeelle jääneet ja tuottamattomat vanhukset pitäisi käsitellä vanhusten kivellä.

      Mutta oletko varma, Affu hyvä, että emme aloita Sinusta. 

      Poista
    3. Nimetñn harrastaa lukemisen ymmärtämättömyyttä. Mutta varmuuden vuoksi, heikkojen suojelu ei tarkoita nuorten ja terveyden elämän rajoittamista, pikemminkin päinvastoin, sillä vain terveet voivat auttaa heikkoja.

      Mitä minuun tulee, niin teen parhaillaan ihmiskoetta, jossa koetan todistaa professori Sinclairin väitteen, vanhuus on sairaus, joka voidaan parantaa, todenperäiseksi. Toistaiseksi hyvin tuloksin, kahdeksankymppiä tulee täyteen ja meno on vauhdikasta.

      Poista
    4. No jos tuota tarkoitit, anteeeksipyyntö ymmärtämättömyydestä. Aikaisemmissa kommenteissasi olet kyllä johdonmukaisesti vastustanut suhteellisen vähäisiä ja väliaikaisia rajoituksia vanhusten suojelemiseksi kunnes rokoteet ehtivät peliin. (Kannattivatko nuo toimet selviävät jo nyt verrattaessa Ruotsin ja Suomen kokonaiskoronaan kuoleisuusluvuista. Tällä hetkellä ero väestään suhteutettuna on noin 5000 henkeä.)

      Onnea valitsemallesi sinclairelaiselle tielle. Kukin tulee uskollaan autuaaksi, kuka enemmin, kuka myöhemmin. Itse pitäydyn koululääketieteeseen ja jopa lääketehtaiden tuotteisiin tarvittaessa.

      Poista
    5. "Tällä hetkellä ero väestään suhteutettuna on noin 5000 henkeä"
      Tiedätkö miten tämä luku suhtautuu Ruotsin maahanmuuttajaväestöön, joka asuu ahtaasti. Ruotsissa maahanmuuttajia (tai eräiden mielestä maahantunkeutujia) on paljon esim. vuonna 2015 tulijoita oli 160 000. Eikö tämä näy myös Helsingin suhteen. Tartuntoja maahanmuuttajien alueeella enemmän kuin muualla. Niin, tässä olet oikeassa "Kukin tulee uskollaan autuaaksi, kuka enemmin, kuka myöhemmin."

      Poista
  4. Jälleen Timolta täyttä rautaa!!! Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Vihavaiselle kiihotus kansanryhmää vastaan -pykälän ja Päivi Räsäsen syyttämisen järjettömyyden esiinnostamisesta. Kiihotus kansanryhmää vastaan -pykälä on kuin lakiin kirjattu jälkikommunistinen oikeutetun luokkavihan periaate. Ketä vaan voidaan syyttää mistä vaan, kun mikä vaan voidaan tulkita kiihotukseksi jotakin vastaan. Näin voidaan "oikeutetusti" tuomita ja yrittää tuomita mielivaltaisesti lopulta kuka vaan - kun hän on eri mieltä vallassa olevan "luokan" kanssa. Kuten valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on todennut, hän vihaa vihapuhetta, mikä lienee selkein esimerkki tästä "oikeutetusta" vihasta. Hän siis valmiiksi tietää mitä vihapuhe on ja vihaa sitä. Ei voi olla miettimättä, että onko valtakunnansyyttäjä Toiviaisella Räsästä vainotessaan jokin oma tulokulma: poliittinen motiivi, ideologinen motiivi tai jokin henkilökohtainen tekijä, joka on saanut hänet valitsemaan Raamatun ja Päivi Räsäsen kohteekseen. Jokaisella pitää olla jo lakiemmekin takaama vapaus ajatella, uskoa ja puhua ilman valtakunnansyyttäjän tunnetilojen (viha) pelkoa. On hyväksyttävä ja kestettävä ilman lapsenomaista syväloukkaantumista se, että ajattelemme ja uskomme asioista eri tavoin. Tämä on demokratiaa. Jos kiihotuspykälä mahdollistaa totalitarismityyppisen mielipidevainon, kuten nyt näyttää käyneen, kun oikeuslaitos ryhtyy määrittelemään lainkuuliaisen kansanedustajan ja entisen sisäministerin vakaumuksen oikeellisuutta, kiihotus kansanryhmää vastaa -pykälä täytyy muuttaa.

    VastaaPoista
  6. "Ja Herra sanoi: 'Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan.'" (1. Moos. 18:26.)

    Sodomalle kävi ikävähkösti. Kuinka käynee Suomellemme? Päivi Räsäsen suoraselkäinen rohkeus ehkä luetaan joskus meidän kaikkien hyväksi. Jopa omien sodomiittiemme ja heidän selkärangattomien myötäjuoksijoidensa hyväksi, vaikka nämä eivät toki sitä nyt ymmärräkään.

    Mika Keränen

    VastaaPoista
  7. "Vastaavaa taatusti edustavaa homokokousta en ole huomannut olevan edes olemassa"

    Blogisti ei ole sitten kuullut Seta-nimisestä puljusta, joka onominut tuon tehtävän.

    VastaaPoista
  8. Säilyykö tuhatvuotinen valtakunta, kaksikielinen Suomi? Näyttäisi kokoomusta alkavan kiinnostaa.

    VastaaPoista
  9. Hesarin pääkirjoitustoimitus saskoineen ja muine vastaavineen väittää tänään vappupäivänä, että Räsänen on kannanotoillaan tavoitellut itselleen poliittista hyötyä. Väite tuntuu keksityltä ja suorastaan mielettömältä, kun ottaa huomioon Räsäsen esiintymisistä vuosien varrella välittyneen vaikutelman henkilön erittäin lujasta kristillisestä vakaumuksesta. Ja mitä ihmeen "poliittista hyötyä" tällaiseen proseduuriin joutuminen Raamattuun vetoamalla voisikaan tuottaa, kun kristityt Helsingissäkin alkavat olla katoava kansanryhmä (uusimmat luvut kai 49,9%)!

    Lähellä on siis ajatus, että tuo ns. johtava totuusmedia itse syyllistyy karkeaan vääristelyyn ja - "vihapuheeseen"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko tuo Hesarin touhu kevyttä maalittamista?

      Poista
    2. Uuspakanat usutetaan uskovaisen kimppuun.

      Poista
  10. "Jos on, niin miksi?"

    Siksi, että niin on säädetty demokraattisesti valitun eduskunnan säätämässä laissa. Kuten yritin eilisessä kommentissani (30.4. Klo 30.4. Klo 17.07) sanoa tuossa ei ole kysymys mistään epämääräisestä (subjektiivisesta) yleisestä loukkaantumisesta vaan sanojen objektiivisesta merkityksestä (tietyssä kieliyhteisössä), joka on aivan normaalia tarkkarajaista rikosoikeudellista säätelyä, joka on ammattimiehelle riittävän selvää.

    Jos tuosta säätelystä on eri mieltä kannattaa valmistautua 2023 kampanjoimaan sellaisen puolueen puolesta, että tuo säännös kumotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitäkin lakia on myös tulkittava.

      Poista
    2. ""Jos tuosta säätelystä on eri mieltä kannattaa valmistautua 2023 kampanjoimaan sellaisen puolueen puolesta, että tuo säännös kumotaan. ""

      Itse asiassa käsitteiden määrittelemättömyys ei ratkea sen enempää sillä, että juristeristit kokevat omat ("objektiiviset") määritelmänsä päteviksi elleivät peräti tosiksi, kuin silläkään, että toiset poliittiset voimat voivat kumota lait ja ehkä kuvittelevat, että yleisessä ajattelussa vallitseva käsitesekaannus näin korjautuu.

      Vastaukset voivat löytyä vain siitä suunnasta johon jo tuolla ylempänä viittasin -- käyttämällä antropologian, sosiologian ja psykoanalyysin käsitetyökaluja, jotka auttavat ymmärtämään millaisten tajunnallisten ehtojen kanssa näissä yhteyksissä ollaan tekemisissä.

      Ihmistieteet ja esimerkiksi kielifilosofia voivat tarjota vastrauksia. Ne eivät ole "objektiivisia", vaan sisältävät vain yleistä ihmistä koskevaa ymmärrystä. Mutta juuri se on kaiken sosiaalisen organisoimisen, myös lainsäädännön ainoa oikea lähtökohta -- mehän tavoittelemme toimivaa yhteiskuntaa, joka ei sorru käsitteellisten koukkujen lumoihin tai muuhunkaan niistä monista tavoista, joilla ylimitoitetut yleiskäsitteet voivat noitua ymmärryksemme (Wittgenstein).

      Epäilemättä myös inkvisiittorit olivat aikansa ammattilaisia. Heillä ei ollut epäilystäkään käyttämiensä käsitteiden -- kuten "noituus" -- objektiivisuudesta ja totuudellisuudesta. Juristeria ei valitettavasti auta ajatushistoriallista ymmärrystä, ja näissä yhteyksissä voi vain toistaa tuota opetusta jonka noitaoikeudenkäynnit meille antavat.

      Jos juristeristit osaisivat epäillä omien lähtökohtaisten käsitteidensä validisuutta, he eivät nostaisi niiden varassa yhtään syytettä. Eli heiltä, jotka syyttäjinä toimivat, on turha perätä kritiikkiä heidän omia käsiterealistisia premissejään kohtaan.

      Saamme odottaa sitä inkvisiittoria joka pysähtyisi pohtimaan ensin kysymystä, mahtaako maailmassa sitä sellaista asiaa olla olemassakaan kuin "noituus".

      Poista
    3. "inkvisiittoria joka pysähtyisi pohtimaan ensin kysymystä, mahtaako maailmassa sitä sellaista asiaa olla olemassakaan kuin "noituus'"

      Tuollaista kutsutaan paradigman muutokseksi. Se tapahtuu aina aikanaan. Noituuskysymyksessä sitä edusti Ruotsissa Urban Hjärne.

      Poista
    4. Yksi historian ymmärtämättömyyden muoto on se, että kuvitellaan muutoksen olevan aina edistystä. Luulen, että juuri tästä syystä Wittgenstein otti kirjansa motoksi Nestroyn toteamuksen: "Edistyksessä ylipäänsä on se piirre, että se kuvitellaan suuremmaksi kuin mitä se tosiasiassa on."

      Wittgensteinin oppilas ja oppituolin perijä Georg Henrik von Wright edusti vielä jyrkempää kantaa. Hän totesi, että myös suurimittainen historiallinen taantuma on aina mahdollinen. Luulen, että blogistillakin on ollut juuri tämänsuuntaisia ajatuksia. Ja niitä taitaa olla myös siinä hengessä jossa tämä nimenomainen blogiteksti on kirjoitettu.

      Poista
  11. Emme tietenkään ole todellisen uuden äärellä, vaan aivan päinvastoin, olemme taantumassa taaksepäin, ikuisen ihmisen kehityksellisesti varhaisemmille vaiheille. Eurooppalaisella uudella ajalla tapahtunut tiedollinen kehitys on ammentanut premissinsä tyhjiin, ja paluu perspektiivit tajunnasta kadottavaan skolastiikkaan on alkanut.

    Noitaoikeudenkäynnit ovat hyvä vertailukohde, koska niissäkin tietyt valmiina annetut käsitteet -- kuten juuri itse "noituus" -- riittivät legitimoimaan tuomiot. Kuten blogisti osuvasti huomauttaa, nyt esimerkiksi käsite "loukkaantuminen" on ihan vastaavanlainen, itsessään omaksuttu peruste kiihottamistuomioiden jakamiselle.

    Vähän syvällisemmin ottaen kysymys on sitten siitä, että lakimme käyttävät moniakin avainkäsitteitä täsmentämättä, onko käsitteet tulkittava sosiologian vai yksilöpsykologian raamituksissa. Esimerkiksi laissa käytetty "ryhmän" käsite yrittää päteä sekä joukkotodellisuuden lakeja koskevassa että yksilötuntoja koskevassa viitekehyksessä.

    Valitettavasti todellisuudessa tällainen ei ole mahdollista, eikä lakiin kirjoitettu käsite siis ole reaalimaailmaa koskien validi. Juristeristit elävät ihan omassa todellisuudessaan -- aivan vastaavalla tavalla kuin inkvisiittorit aikoinaan elivät ja ratkaisivat kysymystä onko syytetty noita vai ei.

    "Uskonnoista" laki puhuu ikään kuin "uskonto" olisi vain jonkin uskonnon nimi. Siis uskonnon nimi riittää reagenssiksi. Tosiasiassa uskonnot ovat yhtäältä yhteisövoimien varassa toimivia yhteisöilmiöitä, toisaalta tiettyihin yksilötuntoihin liitettyjä tekijöitä. Jos käsitettä "uskonto" käytetään yhtä yleistävällä -- eli sekavalla -- tavalla kuin käsitettä "noituus", seurauksena on, ettei esimerkiksi eroa teokratian ja demokratian suhteen pystytä tekemään.

    Nykyiset lait ovat pelkkää käsitersekaannusta. Jos syyttäjällä olisi älyllistä kanttia epäillä omaa moraaliaan, hän löisi hanskat tiskiin ja toteaisi: "Ei! Minä en lähde mukaan tällaiseen!" -- Mutta tällaistahan ei yhteiskunnassamme tapahdu. Se kertoo mielestäni siitä, miten taantuneella asteella matkalla totalitarismiin jo ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "In our circumstances, historical analogies can easily become a form of dangerous nostalgia.

      This isn’t 1914. It isn’t 1941. It isn’t even 2008. It is 2020.

      So expect all hell to break loose."

      Tuo on Adam Toozelta huhtikuulta 2021
      Mies on sosiaalisen etäisyys- ja läheisyys ; veto- ja työntövoimakenttien mestari. Ja työnsankari. Kuuklaten kuulet.

      Panenpa aika tarkalleen kahden vuosisadan takaa eräänkin mielipiteen ja paralleelin tästä sosiaalisesta kentästä. Värssy oli pälähtänyt tilapäärunoilijan mieleen Isaac Newtonin toimista Bank of Englandin ja Lontoon pörssien ja Kruunun rahapajan kulmilla Cityssä häärivästä sijoittajasta.

      Hän Newton oli bonustöissä, "tulospalkattuna" kuten suomeksi sanoisi äskettäin edesmennyt modernin henkilöstöhallinnon uranuurtaja Eero Voutilainen. Ja menestyksen mittahan oli
      noina demokratian laajanemisen viattomina vuosina teho ja tulos. Voutilaisen lukuisia työkumppaneita oli Ahti Hirvonen ja SYP.

      Pääjohtaja keksi ja kirjoitti ahkerasti Amerikan malliin, että työnhedelmien usemampidimensioinen pähkinä olisi ratkaistavissa shreholder valuella. Hohtimetkin tarjolla nurkan takana Pörssissä.

      Hyvin meni kunnes variaabelit mokomat käyristyivät ja kiepsahtelivat ja tönivät toisiaan, ja ihkauusia ponsia jousia selvien numeroiden sekaan. Mikä uutta luova ja vanhan sortava ylinen voima täällä sotkee kysynnän ja tarjonnan lakia ?

      No olisikohan ollut ihan nenän alla tilikirjoissa. Kaikkialla piti olla katetta. Paitsi liikepankin funktiossa ja legitiimissä tarkoituksessa: potkia riskillä kansantaloutensa firmoja eteen- ja ylöspäin. Kate tulisi myöhemmin, työstä. Pystytettyjen Tehtaiden ja elämässään ylentyvien Työläiskansalaisten työstä.

      Einstein hätiin ja suhteellinen saatiinkin aisoihin derivoimalla ihmisistä tasealustalla kuten Newton oli derivoinut planeettoja aurinkojumalan kämmenviivoista.

      Prospect lehdessä 21.4.-21 Patricia Fara lyhkäsesti kertoo Newtonista Cityn gravitaatioalustalla korkeushyppääjänä.

      Hän noukkii pilarallista kiteytyksen… such as this anonymous verse insisting that nobody —not even Newton— is immune from the gravitational attraction of personal greed:

      The Principles by which Men move,

      Are private interest, base Self-Love;

      So far their Love or hate extends

      As serves their own contracted Ends.

      Sitten taas omiani. Tuo "contracted" on "sopimusvarainen". Optioliksa, uhkarahaston sopimusjiujitsut ulkomaailman kanssa, päästökauppasopimukset. Tai muu Enron. Energian suurmyyjä ja suurostaja ilman vastaavia tuotantolaitoksia tai käyttäjätehtaita.

      Toimitukset sopimuksina paperilla ja pätee lakituvissa. Oikean sortin pirtinpäissä kuten kirjanpitopulpetissa. Ja toimeenpanoteloittajat lakifirmaABCDEetä. Älytalojen otsikoista. Wappua vaan.Jukka Sjöstedt

      Poista
    2. Onneksi Newton sekä painovoimateoria on nyt julistettu rasistisiksi.

      Tämä siksi, että Newton tuki rasistista järjestelmää.

      Kuten tekivät kaikki, jopa Einstein. Hän oli ihan kohtuullisissa väleissä järjestelmän kanssa. Vasta antisemitismi sai hänet jättämään imperialistisen roistovaltion ja siirtymään "demokraattisten voimien palvelukseen".

      Eli siis toisten imperialistien puolelle...

      Poista
    3. Todella, Sheffieldin yliopistosta Iso-Britanniasta saadaan kuulla sellaisia uutisia, että Sir Isaac Newton hyötyi kolonialismista. Opetussuunnitelman uudistuksessa tulisi opiskelijoille kertoa tästä. Samoin kuin hyötyivät myös Gottfried von Leibniz, Pierre-Simon Laplace, Paul Dirac.
      https://www.dailymail.co.uk/news/article-9509573/Sheffield-University-students-told-Sir-Isaac-Newton-benefited-colonialism.html


      Tulisiko nämä ajattelijat ampua alas jalustaltaan.

      Varmasti kolonialismista hyötyi koko eurooppalainen sivilisaatio sekä myös Intian kaltaiset siirtomaa-alueet. Mutta koska esim. Paul Dirac on yllä mainittu ja hän suoritti tutkinnon sähkötekniikassa Bristolin yliopistossa, joten katsotaanpa Sheffieldin yliopiston sähkötekniikan osaston akateemista henkilöstöä: Dr Charith Abhayaratne, Professor Kais Atallah, Dr Mohammed Benaissa, Dr Salam Khamas, Dr Xiao Chen, Professor Xiaoli Chu jne.
      Kyllä hekin varmaan hyötyvät tästä kolonialismista.
      https://www.sheffield.ac.uk/eee/people/academic-staff

      Poista
    4. Sähkö on imperialistinen ilmiö ja siksi todellisen WOKE-persoonan tulee kieltäytyä olemasta missään tekemisissä sähkön kanssa.

      Maakuoppaan asumaan, rovopaistia ja nauriita nuotiossa, kuten joskus 500 vuotta sitten tehtiin...

      - sarkasmivaroitus

      Poista
  12. ”Kun loukataan kollektiivisesti vaikkapa homoja, alkuperäiskansojen aitoja ja myös epäaitoja jäseniä, filatelisteja, potkupallohuligaaneja, uimamaistereita ja niin edelleen, kuka silloin on oikeutettu ja millä valtuuksilla ottamaan loukkaamisen vastaan eli ryhtymään viralliseksi ja oikeustoimikelpoiseksi sijaisloukkaantujaksi? Muhamettilaisessa maailmassa jokaisella uskovaisella on tähän suorastaan velvollisuus, meidän sekulaarissa maailmassamme ja myös kirkkomme piirissä asia on toisin.”

    Koko tämän höpinän takana on looginen linja: homot-lesbot-Suomen väestönkasvu. Jos valtio haluaa edistää väestönkasvua, niin se tekee tarvittavia taloudellisia päätöksiä. Kaikenlaiset homo-lesbo-vittuilut ovat kotoisin intellektuaalisesta perseestä.

    VastaaPoista
  13. Jäi sanomatta kiitokset blogistille erinomaisen hyvästä tekstistä. Harvoin saa kansallista hätähuutoa lukea noin harkiten ajatellussa muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole lukenut Oikkosen pointteja siitä, että yhteisössä ei voi olla päällekkäin kahta moraalia - eikä ymmärrä, että nykyään moraalissa kortit jakelee pöytään uskonnollistunut liberalismi, joka - ainakin raa'asti ulkopuolelta katsoen - aika ymmärettävästikin taistelee edellisen moraalipöhinän viimeisiä nurkkaanajettuja edustajia vastaan, ainakin valtapaikoilla.

      Nykymoraalihan ei niinkään sanele, mitkä ovat ihmisten sallitut fiilikset, vaan toteuttaa ihan sitä talousfanatismin eetosta, että työnantaja - Räsäsen tapauksessa tyyliin valtio - saa määrätä ihmisten julkilausuttavat ajatukset. Jopa täällä Itä-Euroopassa liberaalimpi aines on tuota mieltä, että jos sanoo jotain, mikä on työnantajan arvoja vastaan, joutaa ulos. Näin kävi äsken esim. Unkarin jallapallomaajoukkueen ex-maalivahti Zsolt Petrylle: https://hungarytoday.hu/coach-petry-claims-press-misrepresented-his-comments/

      Myös laitoksemme on kommenttien ja esseen muodossa tutkinut tuota kahden moraalin dilemmaa monin tavoin jo kauan sitten, mutta yllä nähtävästä pedofiliavihjauksesta päätellen ilman mitään vaikutusta: https://timo-vihavainen.blogspot.com/2018/08/jyvaskylan-mielensapahoittajat.html

      tai: http://lahjattomuustutkimuslaitos.blogspot.com/2020/05/uskonnollisuuden-muotoristiriidoista.html

      Poista
    2. Jalkapallo on itseasiassa hyvin poliitista, mutta se menee enempi talouden kanssa kytköksiin. Mutta enempi niissä maissa missä sen harrastaminen on kannattavampaa. Franklin Foerin Jalkapallon maailmanselitys oli osin avaava. Briteillä faneilla tahtoo olla suht fanaattinen suhde lajiin ja intohimoisesti vihataan vastapuolen kannattajia. Italialaisista faneista tais olla hs:ssä juttu kun olivat tummahipiäiselle urheilijalle mylvineet apina ääniä. Mikä tulkittiin rasistiseksi. Mutta eipä siitäkään pitsanpaistajat tainneet taas saada muuta kuin sormen heristystä, jot soosoo.
      Veikkaan että Suomen maantieteellinen sijainti on sanellut hyvin paljon sitä että täällä on ollut järkevämpää kannustaa nuoria jääkiekkoon. Kun taas jenkeillä on ihan oma muotonsa tuosta jalkkiksesta, mitä ei taideta muualla maailmaa vissiin pelata?

      Poista
    3. Elämä on toki tärkeä osa jalkapalloa.

      Poista
    4. Osalle henki ja elämä. (Se harrastaminen taas on suht halpaa, tarvita kuin pallo. Jääkiekostakin tullut niin hintavaa ja mitä katsellut kavereita keiden lapset harrastaa sitä niin ihmettelen miten vanhemmat kerkeää aikataulujen mukana).
      Itse niin koskaan ymmärtänyt penkkiurheilua, mikä siinä on että tuijotetaan kun toiset tekee. Kivempaa olisi osallistua itsekkin. Tosin myönnän kyllä katsovani taitoluistelua, mutta jokseenkin kun omat raajat ei moiseen taivu niin turha edes haaveilla moiseen pystyvän. Muksuna kivointa oli ottaa vauhtia ja viime metrillä kiepsahtaa pyllylleen lumipenkkaan.

      Poista
    5. Aikanaan sanottiin jotenkin kivemmin,kaunoluistelu, kaunoluistimet. Jussi H.

      Poista
    6. Kai se oli vielä silloin kun tytöt oli tyttöjä ja pojat poikia. Tytöt käytti kaunoja ja pojat hokkareita. Suomenkieli omasta mielestä on ollut kauniimpaa miten vanhemmat ihmiset puhuu. Jokseenkin tykkään kai juur sen takia lueskella vanhempaa kirjallisuutta, kielellisestikkin helpommin ymmärrettävää. Samoin nuo suomileffat, vaikkakin pidän niitä hieman naiveina (vähän sama kuin harlequin pokkarit). Silloisesta Suomestahan tuo kulttuuri kertoo.
      Kaupunkilaistyttönä ja markkinoinnin vaikutusten alaisena kasvaneena (plus sellainen rasavilli poikatyttö luonne pulpahtaa pintaan välillä), tiedostan kyllä ettei se oma ulosanti ain ole paras mahdollinen, vaikka sukulaiset kyllä parhaansa koettaneet niitä hyviä käytöstapoja opettaa, mut tämmönen sitä sit tuli. Väli olo on kuin norsu posliinikaupassa, kun osaa kieltään hillitä, mutta no naisia on monenlaisia.

      Poista
  14. Mutta mitä tehdä? Ei tämän takia oikein barrikadeja kannata pystyttää. Hesari on puolensa valinnut. Mikä on se tapa tai kanava, jolla lähteä liikkeelle? Tarjoan blogistille esitaistelijan roolia. Olisihan komeaa edetä Dreyfusin jutun jalanjäljillä.

    VastaaPoista
  15. Nykyinen laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on niin epäselvä, että vasta tuomioistuimessa selviää mahdollinen rikkomus. Näin ei voi olla oikeusvaltiossa. Laki on liian lavea ja liian tulkinnanvarainen. V 2011 versioon lisättiin tuntuva määrä "kansanryhmiä" ja lisättiin ilmaisu "tiedon levittäminen". Lailla siis kriminalisoitiin totta olevan tiedon levittäminen, mitä aikaisemmissa saman lain versioissa ei ollut. Ei tietenkään hämmästytä ketään, että lain esitteli kaikessa kiireessä silloisen hallituksen loppumetreillä vihreitä edustava oikeusministeri.
    Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tehtykin vain hallituksen toimien arvostelun tukahduttamiseksi. Lailla ei ole tosiasiassa mitään tekemistä vähemmistön suojelun kanssa. Entisen valtakunnansyyttäjän lausunto taannoisen Halla-ahon tuomion jälkeen paljastaa tämän : "Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva" eli "On hyvä, että laintulkitsijat ovat saaneet aikaan ennakkopäätöksen. Korkein tuomioistuin on vetänyt rajan sille laajuudelle, kuinka pitkälle vallanpitäjiä kritisoivilla on oikeus provosoida ja liioitella".
    Lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sovelletaan vain suomalaisten lausuntoihin ns maahanmuuttajista. Jos ns maahanmuuttajaa epäillään syyllistyneen tuon lain tarkoittamaan tekoon, niin tekoa ei edes tutkita. Näin on lausunut internetpoliisina aikaisemmin toiminut komisario Marko Forss.
    Perustuslain mukaan kaikki ovat samassa asemassa lain edessä. Miksi tässä asiassa ei noudateta perustuslakia?

    VastaaPoista
  16. Valtakunnansyyttäjävirasto julkaisi 21.12.2012 työryhmäraportin "Rangaistavan vihapuheen levittäminen Internetissä" . En enää löydä tuota raporttia Syyttäjälaitoksen sivustolta.
    Siinä todetaan mm.
    "Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan säädetyn tunnusmerkistön mukaan rangaistavaa on sellaisen tiedon, mielipiteen tai muun viestin levittäminen tai saataville asettaminen, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan15 ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etni- sen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumi- sen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella. Rangaistussäännös ei näin ollen ole rasismia yleensä kiel- tävä säännös, vaan nimenomaan tiettyihin ihmisryhmiin kohdistuvaa uh- kaamista, solvaamista ja panettelua kieltävä säännös.
    Tunnusmerkistöä on tulkittava rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaisesti tarkkarajaisesti ja sanamuodon rajoja kunnioittaen. Näin ol- len puhe, jota ei voida pitää tällaiseen ryhmään kohdistuneena uhkauk- sena, panetteluna tai solvauksena, jää tunnusmerkistön ulkopuolelle."
    Nähtäväksi jää mikä merkitys tällä valtakunnansyyttäjänviraston tulkinnalla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä myös huomata, että Toiviainen käy oikeutta lehdistön palstoilla. Samoin HS julisti Räsäsen syyllisyyttä pääkirjoituksessaan. Näihnän ei pitäisi tehdä. Olemme kohta tilanteessa jossa emme voi hengittää ja tuomioistuin antaa tuomionsa ennalta päätettynä.

      Poista
    2. "Valtakunnansyyttäjävirasto julkaisi 21.12.2012 työryhmäraportin "Rangaistavan vihapuheen levittäminen Internetissä" ."
      Lähtökohtaosesti koko ajatus on jokseenkin absurdi. Kuinka ylipäätään kontrolloida internettiä? Kyse ei kumminkaan ole puheesta vaan enempi kirjoitelmista. Ellei sitten tahdo luoda Kiinan tyyppistä laitosta, missä sensuuri käsittääkseni koetaan positiivisena sanana.
      Nykyään kun osa nappuloista kasvaa luuri kourassa, itse alkuun vastustin esikoisen kouluun mennessä. Mutta mies kun hommasi puhelimen parin kuukauden jälkeen huomasin itsekkin kuinka sosiaalisemmaksi tyttö tuli kun kaikilla muillakin oli. Tosin luuri on ollut välillä jäähyllä. Mutta tässä on myös se negatiivinen puoli, kun tuo video missä yksi posautti aivonsa pihalle levisi netissä, luokkakaverin äiti oli varoittanut asiasta suht samoin tein. Mutta mitä juttelin tytön kanssa niin sanoi että kaikki luokkansa pojat olivat ilmeisesti sen videon nähneet.
      Välillä tosin ihmettelen tätä nykyistä meuhkaamista netistä, suht samanlaista se oli 90-luvulla kun itse kasvoin jos osasi tietokoneella googleen kirjoittaa oikeat hakusanat. Selittänee ehkä oman kyynisyyden nykyiseen menoon.

      Poista
  17. Hyviä pointteja kaikilla. Alkuun pieni lainaisus:
    "Taistolaiset olivat kuin George Orwellin dystooppisen 1984-romaanin ajatuspoliiseja, jotka ilmiantoivat neuvostovastaisia henkilöitä. Se ei voinut olla vaikuttamatta suomettuneessa Suomessa. Hokkanen kutsuu 1970-luvun poliittisen eliitin henkistä tilaa "aivojen kansademokratiaksi". Olennaista oli olla loukkaamatta julkisesti Neuvostoliittoa, joka reagoi herkästi itseensä kohdistettuun kritiikkiin."

    Vihervasemmisto on kuin dystooppisen romaanin ajatuspoliiseja, jotka katsovat elämäntehtäväkseen ennen lisääntymistään ilmiantaa ainoan oikean totuuden kriitikoita. Moni vihervasemmistolainen on edennyt viidennen asteen operoivaksi thetaksi, missä henkisenä tilana on aivojen kommunismi. Olennaista on olla loukkaamatta vihervasemmistoa, joka reagoi herkästi itseensä kohdistuvaan kritiikkiin.
    Summa suma rummun päristys:
    Tämän päivän vihervasemmistolla ei ole mitään eroa kommunisteihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virhe-Vasemmistoa tulee loukattua aina ja kaikkialla koska jokin neutraali asia onkin "huomenna" heidän mielestään kielteinen asia.

      Paras kun sulkee silmät ja korvat 'eikä luota vieraan apuun'.

      Virhe-Vasemmiston tietyt edustajat ovat pahempia kuin kommunistit.

      Järkeviäkin on joukossa, mutta he ovat hiljaa taatakseen paikallissatraapin virkansa kun New World Order'in uusi versio mahdollistaa heillekin tulevat ylennykset.

      Niin se vaan edelleen se prinssi-everstn virka houkuttaa.

      Laitetaan leijonia kauluksiin niskaan asti.

      Työsuhdeautoksi harmaa sähkö-Skoda peltivanteilla.

      On saavutettava keskiluokan pikkuporvarillinen elintaso ja luokkaedut.

      Tästähän Marx'kin puhui - miten avataan syntymässä ollelle keskiluokalle pääsy valtion virkoihin.

      "Työ jos oisi herkkua, niin herrat tekis sen,
      vaan kun se ei oo herkkua, sen tekee työläinen".

      +

      Suomalainen virhe-vasemmistolainen uskonnollis-luonteinen dogmatiikka on jäykkää, sanatarkkaa, preussilaisen kurin ja järjestyksen läpitunkemaa kiihkoilua.

      Lopulta amerikkalainen versio hylätään koska siinä vesitetään tärkeimmät asiat.

      Aika näyttää näiden tärkeimpien asioiden laadun, mutta tulee mieleen esimerkiksi imperialististen Kiinan ja Venäjän etujen ajaminen joko mykkänä versiona tai tanssittuna ja laulettuna versiona jossa lämmitetään uudelleen ikivihreät vasemmiston iskulauseet.

      +

      Vuosia sitten monet kommunistit pystyivät lopulta ymmärtämään vähintään osan aatteensa seurauksista itärajan takana.

      Virhe-Vasemmisto näyttää siltä, että ideologia ja iskulauseet ovat tärkeämpiä kuin seuraukset tai pitkän aikavälin saavutukset.

      Kyse on uskonnosta kuten esimerkiksi "Poika" Tuominen yritti sanoa kirjoissaan.

      Hän myös uskalsi nimittää 'Leninin huligaaneja' oligarkiaksi, joka tekee hänestäkin persona non grata'n.

      Saa nähdä miten "paasikiveläinen" horjahtelu ja muut venäjän edut huomioineet toimintatavat tullaan ujuttamaan nykypäivän virhe-vasemmiston toimintaan.

      Surettaa vain katsoa mihin hulluuteen nuoret ihmiset antavat aivopestä itsensä.

      Kolmas versio Ranskan vallankumouksesta on alkanut tai alkaa ihan pian.

      Kahdessa edellisessä - Ranska ja neukkula - vallankumous söi lapsensa ja niin käy nytkin.

      Yhteiskunta ratkeaa liitoksistaan.

      Imperialistit, oligarkit, plutokraatit ja muut "eliitin" wannabe-jäsenet pyrkivät korjaamaan taloudelliset voitot.

      Valuutta voi tehdä varakkaaksi mutta se ei tee rikkaaksi...

      Poista
    2. "Saa nähdä miten "paasikiveläinen" horjahtelu ja muut venäjän edut huomioineet toimintatavat tullaan ujuttamaan nykypäivän virhe-vasemmiston toimintaan."

      Joopa. Siinä onkin ujuttamista: toistaiseksi ulkopoliittinen realismi ei ole noita ryhmiä suuremmin vaivannut.

      Analogia menneiden vuosikymmenien äärivasemmistolaisiin voi jossakin mielessä olla osuva, jossakin toisessa ei: tämä totalitarismi hakee juuriaan aivan muualta.

      Mutta Vihavainen on oikealla asialla.

      Minusta Päivi Räsäsen näkemykset ovat aika syvältä, mutta pitäköön ne hyvänänsä.

      Kiihotuslaki on vielä syvemmältä.

      Poista
  18. Kuinka kauaksi taannehtiva oikeustulkinta ulottuu? Ulottuukko se myöskin niihin, jotka tässä ja nyt siteeraavat 1935 julkaistua riimittelyä, jonka voi täydellä syyllä voi sanoa yllyttävän kansankiihotukseen. Onko se vielä erityisen raskauttavaa, että siteeraa sellaista, jonka tietää olevan rikollista?
    "Kotiseutuni rakas mies ja nainen, nyt nimeltäänkin on suomalainen. On kilvan riennetty etsintään nimen uuden, joka selvästi ilmaisee tämän kansalaisuuden ja jonka voi oikein merkitä,lausua, ääntää niin ettei tarvis sen tavuja toiseksi vääntää. On kuulla kaunista kieli kansani armaan ja kerran koittavi päivä, sen uskon varmaan, jona yhtään ei löydy maastamme suomalaista, joka vielä kantaa nimeä muukalaista".

    VastaaPoista
  19. "On hyvä myös huomata, että Toiviainen käy oikeutta lehdistön palstoilla. Samoin HS julisti Räsäsen syyllisyyttä pääkirjoituksessaan. Näihnän ei pitäisi tehdä. Olemme kohta tilanteessa jossa emme voi hengittää ja tuomioistuin antaa tuomionsa ennalta päätettynä."

    Amerikan meininkiä. Media ja "hyvät ihmiset" päättävät tuomiot, muilla ei nokan koputtamista. Lynkkausporukoiden systeemi siis.

    HS syyttää Räsästä uskonnolla politikoinnista. Paljon ei ihmistuntemusta tarvita sen toteamiseen, että Räsänen jos kukaan on uskossaan aito ja valmis vastaanottamaan paljokin lunta tupaan uskonsa takia.

    HS taas käyttää Räsästä laskevan levikkinsä pönkittämiseen - toki vahva ideologinen panos on hyökkäyksessä mukana myös.

    Olisikin nyt kiinnostavaa saada tietää, onko moinen hyökkäys lisännyt levikkiä vai jopa ehkä kiihdyttänyt tilausten irtisnomisia.

    Hyvin surullista ja arvotonta menoa joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  20. Pimeyden voimat jylläävät tässä blogissa ja kommenteissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pimeyden voimat jylläävät tässä blogissa ja kommenteissa."

      Jos tuolta tuntuu, kannattaa käpertyä takaisin sinne turvalliseen Hesarin kuplaan, eikä enää lainkaan kurkistella sieltä ulos.

      Poista
    2. Tuli turhan jyrkästi sanottua.

      Olisi pitänyt olla " ... kannattaisi ehkä käpertyä ..." ja " ...eikä enää juurikaan kurkistella ..."

      Noin se netti tuppaa sanomista kärjistämään. ��

      Poista
    3. Kiitos, Matias K. että vahvisti käsitykseni pimeyden voimista oikeaksi!

      Poista
    4. Olepa hyvä :)

      Poista
  21. "Kenenkään uskovaisen ei tarvinnut sitä katsella ja sen takia loukkaantua. Jos katsoi, se oli taatusti aivan vapaaehtoinen valinta."

    Tähän muslimi voisi tietysti vastata jotakin tämän tapaista:
    "Emme missään nimessä voi tyytyä sellaiseen näennäisratkaisuun. Poissa silmistä, poissa mielestä, ehkä, mutta tärkeintä olisi, että se olisi myös ja ennen kaikkea poissa olemasta. Eihän se, että voin kieltäytymällä sitä lehteä ostamasta välttyä sitä näkevästä, riitä todisteeksi siitä, ettei sellaista kuvaa ole piirrettykään. Ja vaikken olekaan sitä itse nähnyt, olen kuitenkin muuta kautta saanut tietää, että sellainen on olemassa."
    Ja samantapaista voisivat muutettavat muuttaen tietysti sanoa muutkin tarkoittamasi "fundamentalistiloukkaajat."
    Heille ei suinkaan riitä, että he voivat välttyä näkemästä tai kuulemasta jotakin, vaan tärkeintä heille on, että voivat luottaa, ettei sellaista olekaan, sielläkään minne heidän katseensa ei ulotu.
    Eri asia, onko heillä mitään oikeutta sellaista vaatia ja jos niin millä perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien uskontojen olennaisin rakennusaine löytyy varhaisen lapsuuden tajunnantiloista, joissa maailma on vielä jäsentymätön ja muodoton, "kaikkiallinen". Ja maailmassa hahmottuvat vaikutusvoimat ovat "kaikkivaltaisia ja kaikkivoipaisia".

      Tämä kaikki on ihmispsyyken pohjalla, ja esimerkiksi hahmo "sinä" muodostuu tajuntaan paljon ennen kuin hahmo "minä". Tästä johtuen "objektina olemisen" lokatiivinen perusjäsennys on meissä syvimmällä, ja kehittyipä "minä" sitten miten eriytyneeksi hyvänsä, aina kun psyyke kriisiytyy, se hakautuu kehityksellisesti taaksepäin niiden voimien valtaan jotka ovat rakenteellisesti eheyttävämpiä.

      Primitiivisissä uskonnoissa tuo "kaikkiallisuus" on läsnä vahvana läpi koko elämänmuodon. Siksi esimerkiksi käsitteen "Allah" kääntäminen merkityssisältöä tavoitellen -- mistä tuolla kommenttiketjun alkupäässä oli puhetta -- on pelkkää käsiterealistista tyhjäkäyntiä. Juurikin samanlaista kuin mitä juristeristit harrastavat lakipykäliä väsätessään.

      Totalitarismi on ikuinen yhteisöilmiö. Se on yhteisöllinen joukkomittainen taantuma, jossa ihmisyys regressoituu "kaikkiallisten" kollektiivivoimien valtaan. Totalitarismit alkavat siitä että yhteisöt kriisiytyvät sisäisesti, ja sosiaalinen kahtiajako etenee pirstoen kaiken eheyden. Yhteisöllinen "tajunta" taantuu koska ihminen on olemuksellisesti sosiaalinen olento ja vahvin sosiaalisuus löytyy alkuperäisimpien tajunnantilojen huomasta.

      Ja tuo kahtiajako sitten alkaa siitä, ettei yleinen ajattelu salli vastakohtien muodostumista vaan syntyy antagonistisia rintamia. Jos jokin on terveelle yhteisöllisyydelle kaikkein vaarallisinta, niin se on juuri kuvitelma ja tarve siihen, että yleinen ajattelu muodostuisi pelkästään "oikeista arvoista" tai "oikeasta tiedosta". Yhteisöjen pitäisi nimenomaan pitää huolta siitä, että vastakohdat ovat olemassa -- sillä kaikki "tieto" voi karttua vain vuorovaikutuksen ja vastakohtien maailmassa.

      Poista
  22. Mikä siinä Päivi Räsäsessä ihmisiä oikein häiritsee? Jo vuosikausia ihan täysipäisen tuntuisetkin ihmiset ovat herkästi ilmaisseet jyrkän paheksuntansa hänen suhteensa.

    Vaikka pidän uushörhöjen maalitus-käsitettä jokseenkin joutavana, niin Räsäsen voi todeta joutuneen uskomattoman laajamittaisen ja häikäilemättömän maalittamisen kohteeksi. Vieläpä ilman todellista syytä, mikä vaikuttaa olevan tuon maalittamis-käsitteen perusoletuksiakin.

    Kuinkahan paljon on kysymys atavistisesta naiskateudesta?

    Älykäs, kaunis, pitkälle opiskellut, oikeita töitä tehnyt ja lapsia synnyttänyt nainen. Mitä vikaa siinä on? Ai että vääriä käsityksiä elämän perusasioista ja -opeista ja pitää niistä kiinni? Selkärangattomia tuuliviirejäkö meillä pitäisi olla maata johtamassa ja laeista päättämässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Selkärangattomia tuuliviirejäkö meillä pitäisi olla maata johtamassa ja laeista päättämässä?"

      +

      Juuri näin. Juuri tyhjäpäisiä järjestelmän orjia järjestelmä tarvitsee.

      Hyvä esimerkki ovat mm. hahmot jotka mukautuvat oligarkian tahtoon.

      Esimerkki toisesta asiasta: Charles Lindbergh sr eli lentäjä-sankarin isä vastusti mm. veroviraston sekä uuden keskuspankin perustamista Yhdysvaltoihin.

      Federal Reserve luotiin joka tapauksessa, samoin sen vastinpari - tai dialektinen vastapuoli - IRS saatiin perustettua...

      Howard Buffett oli yksi Federal Reserven arvostelijoista. Hänet valittiin neljälle kaudelle kongressiin. Hän oli Warren Buffetin isä.

      Alan Greenspan oli vakaumuksellinen hyvin perinteisen talouspolitiikan kannattaja. Hän esimerkiksi kannatti kultakantaa vielä 1966 kirjoittamassaan artikkelissa.

      Väitteiden mukaan hänen oma mielipiteensä on edelleen sama, mutta se on pakko pitää kannen alla.

      Näin järjestelmä toimii. Ole holjaa ja tottele.

      Pieni ja olematon määrä valtaa on luvassa sille joka on valmis myymään kaiken ja noudattamaan "eliitin" tahtoa.


      Poista
    2. Ole hiljaa ja tottele... tietenkin...

      Poista
  23. Mielestäni PR:n höpelöt lausunnot ovat suurennuslasilla katsoen lain rajamailla, sillä ne eivät ole puhdasta akaeemista raamatun sanojen pohdiskelua, vaan esittää omia mielipiteitään.

    Toinen puoli asiaa on, että on kyllä mitättömän kokoluokan asiasta viitsitty lähteä oikeuslaitoksen resursseja kuormittamaan. Siinä on mielestäni vielä suurempaa höpelyyttä kuin PR:n höpelöissä lausunnoissa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.