keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Pappilan verannalta Petshoran vankileirille

 

Lullesta tuli diktaattori

 

Matti Lackman, Kullervo Manner. Kumouksellisen muotokuva. Amanita Somero 2017, 284 s.

 

Vampulan kirkkoherra Gustaf Manner (ent. Helin) näyttää olleen melko harvinainen tapaus papiksi. Hän nimittäin ansaitsi elatustaan suutarina ennen papiksi pääsyään.

Matti Lackman ei kiinnitä tähän seikkaan enempää huomiota, mutta ainakin minulle tulee heti mieleen se, miten Arvid Järnefelt kertoi ryhtyneensä opettelemaan suutarin töitä siksi, että juuri se ammatti oli jollakin tavalla erityisen aliarvostettu, lieneekö sitten johtunut valmistetun tuotteen maanläheisyydestä, mene ja tiedä.

Muuten rovastipariskunta vaikuttaa olleen aivan kunniallista ja asianmukaisesti säätyään edustavaa herrasväkeä.

Aika epätavallista sentään oli, että yksi pojista oli punaisten puolella ja siitä hyvästä ammuttiin. Toisesta taas tuli paikallisten Lapuan liikkeen kannattajien yksi kärkihahmo ja kolmannesta lopulta Viipurin maaherra.

Esikoispoika, Perhepiirissä Lulleksi nimitetty Kullervo Akilles oli viittä vaille maisteri, kunnes Suurlakon aikana ryhtyi ns. marraskuun sosialistiksi ja liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen toimien mm. lehtimiehenä.

Kun Kansanvaltuuskunta ymmärsi, että tappio oli koittamassa, yritettiin edes toiminnan likvidointia saada toimimaan ja annettiin sitä varten Kullervolle diktaattorin valtuudet. Hänestä tuli siis maamme ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa diktaattori.

Pesti ei tietenkään kestänyt kauan ja alun perinhän diktatuuri oli nimenomaan tarkoitettu vain tietyn tilanteen hoitamista varten. Siten roomalainen Cincinnatus haettiin tällaiseen tehtävään suoraan auransa kurjesta ja homman hoidettuaan hän palasi taas työnsä ääreen.

Kullervolla ei sen sijaan ollut paluuta. Hän siirtyi Venäjälle tuhansien muiden punaisten suomalaisten kanssa ja joutui siellä rakentamaan elämäänsä toisenlaisen sosialidemokratian oloissa. Venäjällähän bolševikkisiipi oli omaksunut ohjelman, joka ulkonaisesti kyllä muistutti kovasti suomalaisten Forssan ohjelmaa, mutta tosiasiassa sisälsi proletariaatin diktatuurin pukinsorkan, joka teki tyhjäksi kaiken kansanvaltaisuuden.

Suhde Suomen vuoden 1918 fiaskoon jakoi Venäjälle siirtyneet emigrantit. Harva kehtasi tunnustaa, että aseellinen kapina oli heidän vastuullaan oleva valtava virhe, joka aiheutti tuhansien ihmisten kuoleman. Sen sijaan seliteltiin kumouksen olleen väistämätön ja tulleen vain huonosti hoidetuksi.

Kuusinenhan omassa itsekritiikissään pahoitteli sitä, että vallankumoukselliset olivat erehtyneet käyttämään lempeitä metodeja. Moinen oli vallankumouksella leikkimistä.

Venäläiset tarkkailijat todella panivatkin merkille, että suomalainen kumous oli jotakin aivan muuta kuin venäläinen silmitön ryöstäminen ja riehunta. Venäjällä otettiin kuitenkin käyttöön sellainen ase, joka tepsi, nimittäin terrori. Sitä oli tietysti Suomessakin, mutta se oli etenkin punaisella puolella varsin satunnaista ja amatöörimäistä.

Mutta mahtoiko syy Suomen vallankumouksen tappioon lopultakaan olla terrorin puutteessa? Ettei vain vallankumousta olisi petetty?

Pettäjäkandidaatteja löytyi paljon, jos viitsi vähänkin katsoa ympärilleen. Oliko SDP itse asiassa pettänyt vallankumouksen, kun lopetti vuonna 1917 marraskuun suurlakon? Silloin vastustaja oli vielä aseistamaton ja joukot mobilisoitu. Lenin ja Trotskihan haukkuivat suomalaiset juuri tästä syystä.

Mutta pettikö myös Lenin sitten suomalaiset suostumalla Brest-Litovskin rauhaan, joka sinetöi Suomen vallankumouksen kohtalon? Siitä häntä aikoinaan syytettiin myös venäläisten omassa piirissä ja itse hän ymmärsi hyvin, mitä rauha merkitsi suomalaisille.

Leninin syyllisyyttä nostivat keväällä 1918 esille ns. vasemmistokommunistit. Kaikkien puolueessa joskus esiintyneiden oppositiovirtausten tukemisesta tuli kuitenkin Stalinin aikana taannehtivasti asia, jonka avulla likvidoitiin kansanvihollisia. Stalin kirjoitti 1930-luvun alussa artikkelin, josta tuli osviitta kaikille historioitsijoille: pelkillä paperisilla dokumenteilla ei kannata yrittää kumota puolueen leniniläistä yleislinjaa, joka on ollut aina selvä ja kirkas. Vain arkistorotat voivat alentua sellaiseen historiantulkintaan.

Manner ja hänen intohimoisesti rakastamansa Hanna Malm eivät olleet sisäistäneet stalinistista ajattelua. He näyttävät tosiaan vain uskoneen, että kaikkien on lopulta pakko hyväksyä järjen argumentit. Tällainen asennehan oli jo valistusaikana elähdyttänyt filosofien hyökkäystä itse Jumalaakin vastaan.

On aika huikeaa huomata, miten naiivisti bolševikkien iskulauseet omaksunut Manner suoritti itsekritiikkiä ja suostui ajattelemaan, että taisi sitä tulla eksyttyä trotskilaiseenkin poikkeamaan.

Yhtä hyvin jokin jesuiittakokelas olisi voinut tunnustaa seuranneensa paholaisen jälkiä yrittäen vielä puolustella sarvipään ideoita ja käytäntöjä. Pari vuotta myöhemmin ”juudas Trotski” osoitettiin puolueen kaikkien vihollisten taustavoimaksi.

Manner ja Malm joutuivat harhaoppiensa tähden vankilaan ja leirille. Tässä yhteydessä tulee kuitenkin mieleen, miksei heitä sen sijaan ammuttu?

Vastaus liittyy ilmeisesti siihen, että heidät napattiin pari vuotta ennen kuin ampumisesta tuli ns. rankaisuelimien pääasiallinen toimintatapa. Tosin kaksi samaan aikaan ja samassa yhteydessä napattua toveria kyllä ammuttiin. Toinen heistä oli tunnettu vasemmistojääkäri Heikki Repo.

Kullervo kuoli vaivoihinsa leirillä, jossa hän oli uraanikaivoksessa työskennellyt esimerkillisesti. Näyttää siltä, ettei kova kohtalo vienyt uskoa siihen, että suuri asia oli ehdottomasti oikeutettu. Hanna Malm sen sijaan hukuttautui leirillä.

Kirjoittaja, Matti Lackman tuntee erinomaisesti tämän kirjan käsittelemiä aihepiirejä jo aikaisempien tutkimustensa perusteella. Jääkäriliike, Etsivä keskuspoliisi, ns. talonpoikaisliike ja monet muut aihepiirit ovat hänelle jo tuttuja.

Ilahduttavaa onkin, että hän on nyt päässyt tarttumaan myös siihen hyvin laajaan ja monipuoliseen aineistoon, jota meille on kopioitu ns. vanhasta puoluearkistosta (RGASPI). Siellä on todella lähes mitä tahansa, mukaan lukien jopa johtavien kommunistien intiimiä kirjeenvaihtoa.  Sitähän on julkaistukin juuri Mannerin ja Malmin osalta.

Tämä aineisto syventää merkittävästi tietämystämme näistä asioista ja sitä on kirjoittaja hyödyntänyt runsaasti. Vailla mielenkiintoa eivät ole edes ne dokumentit, jotka liittyvät emigranttien lemmensuhteisiin. Niihin sisältyy runsaasti myös paikallisväriä ja ajan tunnelmaa, kuten siihenkin kirjeeseen, jossa Manner vastaa entisen vaimonsa Olgan kysymykseen, oliko Kullervo tosiaankin ottanut virallisen eron. Kyllä hän oli.

Vähäpätöisenä ongelmana voisi viitata venäläisten sanojen oikeinkirjoitukseen, mutta sitähän ohjaavat myös tuon ajan kirjavat käytännöt. Suurempi ongelma on, että pienillä kustantajilla on ongelmia saada edes tällaisia erittäin kiinnostavia ja tärkeitä kirjoja yleisön tietoisuuteen.

Sille asialle pitäisi tehdä jotakin.

 

17 kommenttia:

  1. Olen kyseistä kirjaa silmäillyt ja pidin sen taitosta erittäin paljon. Tilaa ei hukattu leveisiin marginaaleihin, teksti oli riittävän pientä ja kaksipalstaisuus vielä lisänä. Eikä käytetä oksennustaittoa (=liehutus). V*tuttaa, kun jotkut kustantajat huijaavat lukijoita isolla tekstillä ja leveillä marginaaleilla. Ja jotkut "arvostelijat" jopa kehuvat, että "onpa ilmava taitto", eivätkä tajua, että heille on myyty tekele, jossa puolet sivuista on tyhjää. Vai onko lukutaito alamäessä, jolloin ei kyvyt riitä isojen tekstimäärien lukemiseen...No, olen ollut läsnä amk-luennolla, jossa naisoletettu yliopistokoulutettu luennoitsija hörisi "kukaan viittii paksui kirjoi lukee" ja tuumi, että kirjaimet tullaan korvaamaan kuvasymboleilla. Eli tällaista porukkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa kirjoissa kerrotaan älykkään sijoitustoiminnan ratkaisevan eriarvoisuuden ongelmat.

      Poista
  2. "kaikkien on lopulta pakko hyväksyä järjen argumentit."

    Tämä on ollut kaikkien aikojen "viisaiden miesten" ajatusharha ts ylirationalisointi. Ihmisen toimintaan kun vaikuttavat ei-järkeen perustuvat käsitykset, tarpeet ja tunteet. Joka ne sivuuttaa, hylkää suuren osan ihmisyyden - joskus raadollisestakin - kirjosta. Sen vuoksi etiikka ja politiikka, joka perustuu "puhtaaseen järkeen", ei useimmiten johda menestyksekkääseen ja kestävään lopputulokseen.

    VastaaPoista
  3. "Kullervo kuoli vaivoihinsa leirillä, jossa hän oli uraanikaivoksessa työskennellyt esimerkillisesti. Näyttää siltä, ettei kova kohtalo vienyt uskoa siihen, että suuri asia oli ehdottomasti oikeutettu."

    Solzenitsyn mainitsee saman oudon ilmiön; luulisi, että noissa olosuhteissa ihminen arvioisi asioita uudelleen muuttuneiden olosuhteiden valossa. 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Solzenitsyn itsekin sanoi olleensa vielä leirilläkin aluksi kommari, kunnes eräät vankitoverit saivat hänet muuttamaan kantaansa.

      Poista
  4. On kirjoitettu voittaneiden Suomessa joutuneen vastahakoisesti hyväksymään kunnallisvaalien järjestämisen puolisen vuotta sodan jälkeen ulkovaltojen, etenkin ruotsalaisen diplomatian vaadittua järjettömän verenvuodatuksen popettamista ehtona itsenäisyyden tunnustamiselle. Jo paljon aikaisemmilta ajoilta ruotsalaisperäiset kenraalisuvut ovat siirtyneet ratkomaan eriarvoisuuskysymyksiä älykkään sijoitustoiminnan avulla. Siksipä blogistien on helppo myöntää olleensa jo silloin oikeassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nimetön"

      Nimettömän sanomassa ei ole päätä eikä häntääkään. On vain joitakin sanoja.

      Poista
    2. Popettaa, pobeda Ven. voitto

      Poista
    3. Nimettömän kommentti nimettömälle. Ehkä nimetön työskentelee verovirastossa ja laatii tekstejä verotuspäätösten selvitykseksi. Teksti on ammattimaista. Tai sitten tuon tekstin on sämplännyt trollirobotti.

      Poista
    4. Miltton on "popettanut" Jan Vapaavuoren perustelemaan ruotsalaisperäisten kenraalisukujen siirtymistä ratkomaan eriarvoisuuskysymyksiä älykkään sijoitustoiminnan avulla.

      Poista
  5. 1930-luvun Italiaa tutkittaessa on pohdittu miten hyvinkin itsenäisesti ajattelevat ihmiset oli saatu juoksemaan samaan suuntaan. Havaittiin doesenttien ja professoreidenkin alkaneen vapaaehtoisesti nousta "vapaasti vuorelle". Kun ei puhuttu, se oli tabu.

    VastaaPoista
  6. Jos n.s Lokakuunvallankumous olisi kukistettu. Niin kullervo Manner tunnettaisiin Suomen entisenä Presidenttinä tai pääministerinä.

    VastaaPoista
  7. ”diktaattori”

    Venäjä on Rurikin valtakunta. Reformit ovat Venäjällä tarpeeettomia/mahdottomia. Venäjällä voi tehdä/tapahtua ainoastaan vallankumouksia.

    VastaaPoista
  8. ”Venäjä on Rurikin valtakunta.”

    Tämä ei ole totta, koska nyky-Venäjä on marxismi-leninismi-stalinismin uhri. (Suomessa marxismi-leninismi-stalinismin aito/todellinen tutkimus on/oli kielletty johtuen siitä, että Venäjän tutkimus Suomessa on/oli taistolaisten/piilotaistolaisten/KGB:n käsissä.) Mainittu uhrius on itse asiassa itse venäläisten aiheuttama.

    Kuuluisat Dekabristit haaveilivat maailmasta, jossa puolet maailmasta kuuluisi Venäjälle ja puolet maailmasta kuuluisi USA:lle. Dekabristit ja muut vallankumoukselliset ryntäsivät haaveista tekoihin. Viekkaat ja varovaiset Dekabristit ja muut vallankumoukselliset valitsivat juutalaisten julistaman neronsa, Karl Marxin haaveittensa toteuttajaksi. Marxia ”kannettiin käsillä” Pariisissa kaksi vuotta. Näin vuonna 1848 julkaistiin Kommunistisen puolueen manifesti, tietysti yhteistyönä luodun.

    Manifestin tueksi perustettiin superjärjestö Moskovassa: KOMINTERN. Lukijat varmaankin jo arvaavatkin mitä sitten tapahtui: maailmansotien järjestäminen ja voittaminen. Sodat on voitettu ja sitä juhlitaan juhlallisesti joka päivä köyhyydestä huolimatta.

    VastaaPoista
  9. Kova oli kohtalo liian kirkasotsaisilla kotikommareilla Neuvostoliitossa. Arvo Tuomisen luonnehdinnan mukaan Manner oli pappimainen demagogi, joka yrittäessään pitää kiinni johtoasemastaan joutui lopulta vaikeuksiin ja suomalaistenkin kommunistien hylkäämäksi venäläisten asetuttua tukemaan Kuusisen linjaa.

    Mahtaako kirjasta löytyä tietoja vetoomuksista politbyroolle karkotettujen puolesta? Stalinin terroriin alistuneet vastapelurit Kuusinen ja Tuominen tuskin vetosivat, mutta tuntuu epätodennäköiseltä, että muilta tovereilta ei olisi mitään vetoomuksia tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän Paasikivikin yritti ottaa asiaa puheeksi, mutta lienee helppo arvata reaktio. Ei siinä kenelläkään ollut mitään saumaa.

      Poista

Kirjoita nimellä.