Arvioinnista ja keskustelusta

 

Kritiikki

 

Varsin usein törmää sanan ”kritiikki” asiattomaan käyttöön. Siitä on tullut yhä useammin pelkkää jonkin asian vastustamista tai tuomitsemista tarkoittava sana riippumatta siitä, onko tässä vastustamisessa mitään älyllistä tasoa vai ei.

On jopa syntynyt uusia, nyt jo vakiintuneita sanoja, kuten vaikkapa maahanmuuttokriittisyys tai EU-kriittisyys. Niin sanotuissa ilmastoasioissa eli hiilidioksidipoliittista doktriinia ja sillä perusteltua politiikkaa koskevissa asioissa sen sijaan puhutaan denialismista, joka selvästi kuuluu samaan sarjaan edellä mainittujen kanssa. Ei tarvinne sanoa, että sanat ovat vahvasti poliittisesti leimautuneita, leimattuja.

Kritiikittömyys on sen sijaan paremmin säilyttänyt alkuperäisen merkityksensä. Jostakin syystä ei kuitenkaan puhuta esimerkiksi maahanmuuttokritiikittömyydestä tai ilmastokritiikittömyydestä, jotka edustavat edellä mainittujen asioiden vastapooleja ja viittaavat sangen todellisiin ilmiöihin.

Sanalla kritiikki on meilläkin ollut hyvä kaiku ja sehän toki on ollut koko länsimaisen ajattelumme perusta jo antiikin ajoista lähtien. Toki nykyään ns. kriittinen teoria on osoittanut kykenevänsä myös aivan uskomattomaan suhteellisuudentajun puutteeseen, mitä voisi kutsua myös kriikittömyydeksi.

 Tuossa yhteydessä ”kriittisyys” tarkoittaakin lähinnä tietyn agendan palvelemista: pyrkimystä perinteisten instituutioiden saattamiseksi huonoon valoon todistelemalla aivan tietyistä, abstrakteista lähtökohdista edeten niiden olevan ”sortavia” tai muuten ”repressiivisiä”. Niin sanottua Frankfurtin koulukuntaa pidetään tämän liikkeen alkukotina.

On selvää, että sellainen arvostettava kriittisyys, joka tämän nimen ansaitsee, perustuu ajatteluun, joihinkin argumentteihin, joihin voidaan aina vastata toisilla saman tason argumenteilla. Kriitiikki-sanan käyttäminen pelkästä vastustamisesta on asiatonta koristelua ja väärän rahan tekemistä.

Kritiikin eli argumentoidun arvostelun tarpeellisuus on sinänsä itsestäänselvyys esimerkiksi poliittisissa kysymyksissä. Tämä tulee ilmeiseksi, kun ajatellaan tilannetta, jossa tähän tai tuohon asiaan suhtauduttaisiin kritiikittömästi.

Valitettavasti meidänkin poliittisessa elämässämme jälkimmäinen suuntaus on kasvanut hämmästyttävän vahvaksi. Esimerkiksi erilaiset EU-määräykset on aivan erityisesti meidän maassamme otettu monissa piireissä aivan kritiikittömästi vastaan ja sillä nimenomaan ylpeillään.

Sen sijaan on ollut poliittisesti leimaavaa arvostella vaikkapa suuria tulonsiirtoja meiltä rikkaammille maille tai hämmästyttäviä poliittisia päätöksiä, joiden mukaan nimenomaan Suomella olisi velvollisuus palauttaa suuria alueitaan luonnontilaan ilmaston lämpenemisen estämiseksi…

Lähtemättä wikipediaa kauemmas kalaan, voi tehdä muutamia alustavia havaintoja.

Tieteen termipankin määritelmän mukaan Filosofinen kritiikki voi kohdistua joko argumentaation muotoon tai sisältöön. Voidaan pyrkiä osoittamaan, että johtopäätös ei seuraa premisseistä tai että joku premisseistä on epätosi. Voidaan myös väittää, että jotakin käsitettä käytetään päättelyssä väärin - usein epämääräistä käsitettä käytetään ikään kuin se olisi tarkka käsite. Tämä on tyypillistä esimerkiksi poliittisessa keskustelussa.

Suomenkielisen wikipedian mukaan taas Arvostelu, arviointi eli kritiikki (kreikan sanasta krinein, ’erottaa, ratkaista’) on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely. Kritiikki on siis luonteeltaan arvottavaa. Kritiikki voi olla kielteistä, myönteistä tai rakentavaa, jolloin sen tarkoitus on kehittää arvoa. Kritiikillä voi myös vähätellä arvoa.

Valitettavasti suomenkielinen määritelmä jää kaikessa abstraktisuudessaan aika epämääräiseksi ja sitä kannattaa verrata vaikkapa englantilaiseen, saksalaiseen ja venäläiseen versioon.

Englanniksi ovat olemassa sekä käsite criticism että käsite critique: Criticism is the construction of a judgement about the negative qualities of someone or something. Criticism can range from impromptu comments to a written detailed response.^[1] Criticism falls into several overlapping types including "theoretical, practical, impressionistic, affective, prescriptive, or descriptive”.

Englanniksi havaitsemme siis, että käsitteellä tarkoitetaan erityisesti arviota jonkin asian kielteisistä puolista.

Critique puolestaan tarkoittaa syvällisempää pyrkimystä: critique refers to more general and profound writing as Kant's Critique of Pure Reason.^[9] Another distinction that is sometimes made is that critique is never personalized nor ad hominem^[9] and is presented in a way that encourages rebuttal or expansion of the ideas expressed. Nonetheless, the distinctions are subtle and ambiguous at best

Kriittisyys merkityksessä critique merkitsee siis ainakin nuhteettomasti esitettynä vilpitöntä pyrkimystä saada asioihin selvyyttä. Pelkkä paheksunta, saati henkilöön käypä hyökkääminen ei kelpaa, asiat taistelevat.

Saksaksi sanotaan: Unter Kritik versteht man die Beurteilung eines Gegenstandes oder einer Handlung anhand von Maßstäben. Wie die Philosophin Anne-Barb Hertkorn ausgeführt hat, sei Kritik damit „eine Grundfunktion der denkenden Vernunft und wird, sofern sie auf das eigene Denken angewandt wird, ein Wesensmerkmal der auf Gültigkeit Anspruch erhebenden Urteilsbildung.“ (^[1]) Sie gilt im Sinne einer Kunst der Beurteilung als eine der wichtigsten menschlichen Fähigkeiten

Kyseessä on siis ajattelevan järjen perustoiminto ja päteviksi pyrkivien näkemysten olennainen ominaisuus, eräs ihmisen tärkeimmistä kyvyistä.

Venäjäksi kritiikki (kritika) määritellään seuraavasti:

Кри́тика (от фр. critique из др.-греч. κριτική τέχνη «искусство разбирать, суждение») — розыск и сужденье о достоинствах и недостатках какого-либо труда^[1], анализ, оценка о явлениях какой-либо области человеческой деятельности^[2].

Задачами критики являются:

·         выявление противоречий;

·         выявление ошибок и их разбор;

·         разбор (анализ), обсуждение чего-либо с целью дать оценку (например, литературная критика);

·         исследование, научная проверка достоверности, подлинности чего-либо (например, критика текста, критика исторических источников);

·         оценкa.

Kyseessä on siis jonkin teoksen ansioiden ja puutteiden arvostelusta tai inhimillisen toiminnan ilmiöiden analyysistä tai arvioinnista. Sen tehtävinä ovat ristiriitojen osoittaminen, virheiden osoittaminen ja erittely, jonkin asian analyysi tarkoituksella esittää sitä arvio, tutkimus jonkin asian aitoperäisyydestä, lähdekritiikki tai yleensä arviointi.

Espanjaksi santaan mm. seuraavaa: Es la acción dirigida, del intelecto crítico, expresada como opinión formal, fundada y razonada, necesariamente analítica, con connotación de sentencia cuando se establece una verdad, ante un tema u objeto usualmente concreto, pero que puede dirigirse hacia lo abstracto (Metafísica). En ocasiones la crítica es ejercida desde o hacia algún tipo de colectividad (Escuela filosófica).

Kyseessä on siis kriitttisen älyn toiminto, jossa ilmaistaan mielipide muodollisena, perusteltuna ja oikeaksi osoitettuna kantana, joka välttämättä on analyttinen ja luonteltaan arvottava ja esitetään totuutena. Se voi kohdistua konkreettiseen, mutta myös abstraktiin kohteeseen.

Sivumennen sanoen, wikipediassa ei ole tämän käsitteen ranskalaista versiota, vaikka se on eurooppalaisiin kieliin tullut yleensä juuri ranskasta. Mutta onhan siinä instituutiossa paljon muutakin ihmeellistä.

Suomessa kritiikki sanaa käytetään siis suruttomasti joko eufemismina jonkin asian vastustamiselle tai sitten jopa politiikassa leimaavana solvauksena niitä kohtaan, jotka esittävät tuota kritiikkiä.

Kriittisen ajattelun vastakohtaa, kritiikittömyyttä, pidetään tietysti kaikkialla alkeellisena ajatteluna, joka jää naiiville tasolle. Aidon kritiikin vastakohtana tai kritiikin rappiomuotona on tietenkin pidettävä myös sellaista, kritiikiksi naamioitunutta toimintaa, jonka tarkoituksena ei ole aito keskustelu, vaan jokin muu.

Wikipedian saksalainen versio esittää tällaisista kriittisyyden tapaisista ilmiöistä luettelon: Verwandte Begriffe sind:

·         Beckmesserei als Metapher für beflissene und engstirnige Regelgläubigkeit

·         Krittelei,^[7] die als lästig empfunden wird, weil sie Ausdruck einer ausdauernd kleinlichen und ungerechtfertigt erscheinenden Kritik ist^[8]

·         Skepsis, die systematisch hinterfragt und dabei immer davon ausgeht, dass auch sie selbst irren kann

·         Zweifel als einem Zustand der Unentschiedenheit zwischen mehreren möglichen Annahmen oder einer Unsicherheit in Bezug auf Vertrauen, Handeln, Entscheidungen, Glauben oder Behauptungen bzw. Vermutungen

·         Tadel, der als missbilligende Beurteilung eines Verhaltens u. a. in der Schule auch als erste Stufe einer Sanktionsmaßnahme fungiert (siehe analog dazu die Rüge oder Abmahnung für jeden Bereich zivilrechtlicher Unterlassungsansprüche und in jedem vertraglichen Dauerschuldverhältnis)

·         Verriss, dessen Argumente nicht auf eine Verbesserung des kritisierten Gegenstandes abzielen, sondern auf seine Vernichtung (siehe dazu analog als Steigerung die Schmähkritik, deren Argumente vor allem auf die Verächtlichmachung bzw. Diffamierung einer Person abzielen)

 

Koska jokaisella kielellä on sanoilleen omat merkityksessä, jotka eivät useinkaan käänny ainakaan kokonaan, jätän tässä käännöksen lukijan huoleksi. Koneet auttavat tarvittaessa.

 Muka-kriittisessä toiminnassa esiintyy siis syntejä alkaen ahdaskatseisuudesta ja pikkumaisuudesta pelkkään haukkumiseen ja pyrkimykseen kohteen tuhoamiseen eikä käsitellyn asian parempaan ymmärtämiseen.

Turha sanoakaan, että meillä Suomessa ja nimenomaan täkäläisessä politiikassa ja poliittisessa keskustelussa on vääristyneen ”kritiikin” käyttö sääntö eikä poikkeus. Ad hominem on aivan normaalina pidetty argumentaation taso, jota ei enää des paheksuta, vääristely ja tahallinen väärinymmärtäminen, kontekstista irrottaminen ja yksittäisten sanojen ottaminen kohteeksi ajatusten asemesta ovat ”normaalia” käytöstä.

Tämä tuntuu prima facie kummalliselta ottaen huomioon, että kansan koulutustaso on kasvanut aivan valtavasti viimeisten puolen vuosisadan aikana. On ilmeistä, että meillä aikoinaan kuviteltiin koulutustason nousun pian hävittävän sellaisen primitiivisen ajattelun, jota esimerkiksi korpikommunismi edusti.

Siltä taisikin näyttää 1960-luvulla aina siihen saakka, kunnes moskovalaismieliset änkyrät ilmestyivät täysin yllättävästä suunnasta: juuri tuon akateemisen opiskelijanuorison joukoista. Vanhat kommunistit sen sijaan olivat oppineet yhtä ja toista elämän kovassa koulussa ja säästyneet abstraktin humpuukin pänttäykseltä.

Heistä tulikin uuden, kritiikittömyydellään ylpeilevän ”etujoukon” merkittävä vastavoima. Harva työläistaustainen kommunisti kehtasi opiskelijoiden tapaan toistaa O.V. Kuusisen tunnusta vuodelta 1922: Varaukseton (lue kritiikitön) suhtautuminen Neuvostoliittoon on jokaisen aidon kommunistin ominaisuus.

Muuten, kun ajattelee itse kritiikin käsitettä, voi havaita sen suomessa kuten muuallakin aika moniselitteiseksi. Ilmeisesti suomessa joka tapauksessa on päässyt vallalle sen anglosaksinen merkitys, jossa korostuu negatiivisuus.

Aivan samoinhan sanan ”pateettinen” merkitys on nuoren polven kielessä muuttunut ja tarkoittaa nyt samaa kuin säälittävä. Anglosaksisuuden kritiikitön omaksuminen on niin kielemme kuin ajattelumme kannalta huolestuttavaa, etten sanoisi säälittävää.