tiistai 14. maaliskuuta 2023

Voimmeko olla liian eläimellisiä?

 

Eläimellisyyden kysymyksiä

 

Hesarissa esitteli taannoin näkemyksiään muuan taiteilija, jonka mielestä sanan eläin käyttäminen oli jollakin tavalla väärin -ikään kuin ihminen ei itsekin olisi eläin, samaa sukua muun luomakunnan kanssa. No, itse sana luomakunta on tietenkin myös epäkorrekti, joka tapauksessa olemme kaikki olioita, perimmältään yhtä ja samaa, kuten hindulaisuudessa jo kauan sitten oivallettiin.

Tämän samuuden vahvistaa nykyaikainen biologia, jonka mukaan meillä ei ole yhteisiä geenejä pelkästään apinoiden, sikojen ja koirien kanssa, vaan vieläpä porkkanan ja tomaatinkin kanssa. Kivikunta kuitenkin kuuluu epäorgaanisen kemian alaan eli siitä puuttuu hiili, joka on likipitäen elämän synonyymi. Tervetuloa sitten, hiiletön tulevaisuus…

Tämä kaiken orgaanisen välisen yhteyden oivaltaminen ei estänyt hindulaisuutta kehittämästä kastilaitosta, jossa vallitsi niin ankara hierarkia, ettei alempaa kastia edustavan olennon varjokaan saanut saastuttaa ylhäisempiä. Miten ihmisten oli ja on mahdollista omaksua noin ristiriitaisai käsityksiä, on kiinnostava kysymys, jonka pitäisi pysäyttää meidät ajattelemaan.

Ajatus luonnonmukaisuuden ylivertaisuudesta on tuttu monesta yhteydestä. Hitler oli suuri luonnon ystävä ja kasvissyöjä. Natsipuolueen arvot olivat vihreitä, maaseutuhenkisiä ja vaistoja eikä älyä korostavia. Saksalaisen ihannetyypin tuli taas olla blonde Bestie, vaalea peto, joka ei tuntenut kristillisen orjamoraalin asettamia rajoituksia.

Tuo latinalaisperäinen sana Bestie (lat. bestia) on sinänsä kiinnostava. Eri kansat ovat mieltäneet asian eri tavoin. Ranskassa sana bêtise tarkoittaa typeryyttä, englannin bestiality viittaa julmuuteen ja raakuuteen.

Julmuus, petomaisuus oli jo muinaisilla roomalaisilla sanan merkitys: senatus bestia, senatores boni viri, sanottiin. Senaatti on peto, vaikka senaattorit ovat kelpo miehiä.

Jos me häivytämme eron ihmisen ja muiden eläinten välillä, palaamme piankin alkuperäiseen petomaisuuteen. Ihminen on toki kaikkiruokainen, mutta ilman eläinproteiinia koko laji olisi kuollut jo aikoja sitten. Peto, mikä peto.

Kaikki eläimet käyttävät hyväkseen muuta luontoa ja muita luontokappaleita. Toki kasvissyöjiäkin löytyy, ne ovat saaliseläimiä ja niiden rooli tässä maailmassa on olla toisten ravintona jo ennen luonnollista kuolemaansa. Pedot sen sijaan joutuvat aikanaan matojen ja bakteerien ravinnoksi, jos sattuvat kuolemaan vanhuuteen ja sairauteen.

Kun olemme heränneet siihen, että olemme eläimiä toisten joukossa, olisi vielä pohdittava, olemmeko villejä vai kesyjä eläimiä. Kun lähdetään siitä, ettei korkeinta, jumalallista kesyttäjää ole eikä tarvita, olemme siis paradoksaalisesti kesyttäneet itsemme, sikäli kuin emme ole jääneet tuohon petovaiheeseen. Pitäisikö kesyydestä päästä eroon? Eikö se ole tarpeeton taakka?

Näinhän asia onkin ja se näyttää kovin harmittavan joitakin taiteilijasieluja. Eikö ihmisenkin pitäisi olla villi ja vapaa? Yhteiskunta normeineen kahlitsee alkuperäisen ihmisluonnon. Eikö villeys ole todellinen, aito ja alkuperäinen arvo, johon pitäisi palata?

Sanalla villi on eri kielissä erilaisia konnotaatioita. Villi meininki saattaa vallita, sanokaamme nyt vaikkapa pääministerinkin nuorekkaissa pidoissa. Saksan historiasta muistetaan laulu Das ist Lützows wilde, verwegene Jagd! -hurjaa menoa siis. Pidetään hatusta kiinni!

Venäjässä villeyteen -dikost- on pesiytynyt ajatus sivistymättömyydestä, metsäläisyydestä. Dikar on jostakin korvesta tullut villi-ihminen, jonka käytös on primitiivistä ja ihmisten ilmoilla noloa.

Vielä hiljattain eurooppalaisen ihmisen kulttuuriseen aarteistoon kuului yleensäkin ajatus villeistä, alkukantaisista kansoista, joiden älyttömissä tavoissa heijastui kyvyttömyys ajatella ja toimia järkevästi. Jotkut asioita tuntemattomat, kuten Heinrich Heine, sijoittivat villeyden jopa Lappiin:

Lapin kansa on rähjäistä, pientä,

suu korviin ja litteä pää

poronpaistia nuotiolla

se kirkuin kärventää.

Sosiaaliantropologit Boasista ja Frazerista Meadiin ja Benedictiin opettivat sittemmin meille, etteivät villit olleet lainkaan villejä ja että heidän yhteiskuntansa olivat itse asiassa jopa rationaalisempia kuin meidän (kuinkas muuten). He vain toimivat omilla ehdoillaan ja heidän instituutionsa täyttivät adekvaatisti ne funktiot, joita juuri he tarvitsivat.

Niin, että eipä puhuta primitiivisistä kulttuureista. Hoebelin tunnetun teoksen otsikkokin taitaa olla lähinnä ironinen. Itse me olemme keinotekoisia ja paluu luontoon olisi pitkä askel kohti autenttisuutta, todellista ja aitoa, villiä ja vapaata ihmisyyttä. Kulttuurissa -tässä nykyisessä- voimme pahoin.

Olen usein pohdiskellut sitä, miksi vaikkapa sanalla koira ja tietenkin myös itse koiralla on niin tavattoman vahva pejoratiivinen lataus joissakin kulttuureissa, etenkin muhamettilaisissa.

Koiraa pidetään saastaisena ja kenties se johtuu koirien kiima-aikanaan harjoittamasta kovin avomielisestä seksuaalielämästä. Koiralaumathan pitivät Suomessakin vielä takavuosina kylien raiteilla suorastaan pirullisen irstasta menoa, kuten Veikko Huovinen asiaa luonnehti.

Koiralle koiran kuolema -sobake -sobatšja smert, tuhahti surullisen kuuluisa Prigožin jossakin videossa, jossa teloitettiin joku Ukrainan sodan petturiksi tuomittu sotilas. Ortodoksisen kirkon piirissä koiraa pidettiin aikoinaan saastaisena, millä saattaa olla vielä vaikutusta nykyiseenkin venäläiseen kulttuuriin.

Luulenpa, että Suomessa ja varmaan usein Venäjälläkin koirat ovat nykyään kaikkein arvostetuimpia ja rakastetuimpia perheenjäseniä, joiden kuolema on tragedioista suurin. Koiraa ja muitakin lemmikkejä voi tosiaan rakastaa ja arvostaa.

Olisi kiinnostavaa tietää, millainen tarkkaan ottaen oli Hitlerin suhde koiriinsa. Minulla on se käsitys, että se oli hyvin arvostava, ymmärsihän Aatu kai itsekoin olevansa elukka ja sen ymmärtävät myös aikamme vihreät, ellen  ole ihan väärin ymmärtänyt.

Koirat ovat monessa suhteessa paljon ihmisten yläpuolelle, mitä tulee esimerkiksi kristillisiin hyveisiin: usko, toivo ja rakkaus. Antiikin hyveet sellaiset kuin viisaus, kohtuullisuus, oikeamielisyys ovat sen sijaan koirille vieraita. Rohkeutta esiintyy toisinaan, mutta ymmärtäessään vastuksen ylivoimaisuuden koira kyllä vetää aina hännän koipiensa väliin.

Tuskinpa ihmisten kannattaa siis yrittää tulla ainakaan joka suhteessa koirien kaltaiseksi, ei se sitä paitsi edes koskaan onnistuisi.

Toinen mahdollsiesti esikuvaksi meille kelpaava laji ovat hevoset, joista Jonathan Swift kirjoitti kiinnostavasti jo kauan sitten (ks. Vihavainen: Haun swift tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Swift kuvasi ihmiset (yahoot) kurjiksi otuksiksi, jotka esimerkiksi Englannissa käyttivät jaloja hevosia raa’asti hyväkseen. Hevosten maassa, jossa Gulliver vieraili, osat olivat vaihtuneet ja ihmiset kiskoivat vaunuissaan lökötteleviä hevosia paikasta toiseen ja palvelivat niitä muutenkin.

Niinhän niitä hevosia nykyään muutenkin palvellaan. Se barbaria, jota hevosiin kohdistettiin vielä 1950-luvulla, jolloin niitä meilläkin vielä oli enemmän kuin autoja, on nyt taakse jäänyttä elämää. Myös koiria ja kaikkia muitakin kotieläimiä palvotaan nykyään jo liki uskonnollisella hartaudella.

Siinä kai lähdetään siitä oletuksesta, että olemme muuten samanlaisia, mutta että esimerkiksi koirat ovat meitä parempia. Monessa suhteessahan näin onkin, hajuaisti lienee selvin esimerkki.

Pitäisikö meidän luontoon palataksemme vielä ruveta vegaaneiksikin, on tietysti pohjimmiltaan uskonnollinen kysymys, johon luonnosta tulee vain ja ainoastaan kielteinen vastaus. Hindulaisuudessa tällainen ajattelutapa poiki aikanaan segregaatiosysteemin, jota luonnehtimaan sana rasismi olisi todellinen eufemismi.

Nykyiset luontoon palaajat, jotka syyttävät muuta ihmiskuntaa lajisorrosta (specism) saattavat hekin ennen pitkää huomata olevansa tiellä kohti loputtomien tabujen ja kaikkialle ulottuvan järjettömyyden valtaa. Itse asiassa moni näyttää jo siinä sfäärissä olevan.

48 kommenttia:

  1. Ihminen kuten kaikki elollinen maapallolla on syntynyt evoluution kulusta siinä ei jollain saduilla, eli uskonnoilla ole mitään osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Evoluutio ei selittäne, uskoa tai uskontoa, eikä kyllä lakejakaan.
      Verrannollisesti vammaiset eivät ole evoluution tulos, mutta inhimillisesti heitä tulee kohdella.
      Kun taas kaikissa kulttuureissa näin ei toimita, se ei antane moraalista etua tai muutakaa, todennäköisemmin hidastaa väestöä tms. (Mihinkä sitä sitten on kiire teollistuneessa valtiossa jossa tervekkään pysyne koneiden perässä?) Mutta se on moraalisesti oikein. Ihminen ei ole eläin, eläinmaailmassa poikkeavat yksilöt usein miten siivoutuu pois.

      Poista
    2. Se on sama mikä selitää mitä, mutta ihminen on eläin. Se joka muuta väitää luulee olevansa ihmeisesti joku muu jota ei ole olemassa.

      Poista
    3. Ihminen on kyllä eläin, vähemmän tai enemmän. Todella moni maailmassa sen kieltää, mutta biologisesti asia on selvä, uskolla sen voi kieltää, mutta ei se muuta totuutta.

      Poista
    4. Biologisesti 99% dna on simpanssia. Voidaanhan myö palata luolaa ja vedellä eukot tukasta tupaan. Toiset harrastaa tätä uskonnon nojalla, muttei ole kovin sivistynyttä käytöstä.

      Poista
    5. Ja ottaen huomioon nykyiset naiset, millä todennäköisyydellä eukko jäisi siihen herraa passaamaan, sen sijaan että kuohisi, kun niin kauniisti on kohdellut? Miesten psykologia kyllä eroaa naisten näkemyksistä.

      Poista
    6. Pari sanaa puun takaa.

      Se, että ihmisellä ja jollakin eliöllä on samoja rakennusosasia, ei kerro sukulaisuudesta eikä mitoita sitä. Tämä ihmisen ja vaikkapa simpanssin uskottu sukulaisuus on päätelty väärin bio- ja ihmistieteissä jo kymmeniä vuosia.

      Kun vertaa koiraa ja simpanssia, koirasta (sen silmistä) näkyy suuri viisaus, mitä ei samalla tavalla näy simpanssista, vaikka simpanssi voi yhtä lailla kiintyä ihmiseen kuin koirakin.

      M

      Poista
    7. -Supernal Untolerance for Pentecostal Abvomination, Abuse & Exploitation.14. maaliskuuta 2023 klo 17.59

      En tiedä miten minulle on kehittynyt sellainen vaisto, että tunnistaa kretiinit ennen kuin ne edes aloittaa parahin M, mutta voin kertoa, että sillä ei ole mitään tekemistä ulkonäköperusteinkin jalostetulle "silmistä näkyvän suuren viisauden kanssa."

      Poista
    8. Pari sanaa puun takaa.

      En halua käyttää englantia täällä ja mietin, miksi joku haluaa otsikoida noilla sanoilla.

      Koiran silmistä näkyy koiran viisaus. Koiralla on eläimistä vilkkain äly.

      Kun olen ruokkinut paria varista, niin olen huomannut niistäkin, miten älykkäitä ne ovat, mutta koira on kyllä lähinnä ihmistä. Siksi se on niin verraton lemmikki, kotielän ja vielä jotain muuta paljon enemmän.

      Hevonen on arka pakoeläin, ja älykäs, mutta ei kuitenkaan koiran veroinen.

      Ja jos vielä sanon lopuksi muutaman sanan evoluutiosta, että sen aika koittaa vielä sillä tavalla, että tiedeyhteisö toteaa sen vääräksi.

      En tiedä, että voidaanko silloin puhua paradigman muutoksesta, mutta muutos on suuri.

      Toinen on alkuräjähdys, joka on nauttinut suurta suosiota tieteilijöiden keskuudessa, mutta joka suosio on alkanut hiipua, kun asioita on alettu mitata uudestaan.

      M

      Poista
    9. Tiedä miten tuon evoluution voi todeta vääräksi. Onhan tuo todellinen.
      Kuin myös kristinuskon opetus, mutten kyllä kristittynä lähtisi allekirjoittamaan uustonismia, ihan jo siltä kannalta että katsonen sen enemmän hallinnoinniksi kuin järkiperusteiseksi toiminnaksi.
      Kai siinä on tuo sama kuin maailman historiassa, voidaan olla yhtä mieltä siitä, mutta kansakuntaa koskevissa asioissa näkemykset eroaa.

      Hevosiakin on monenlaisia persoonia. Toiset säikkyjä, toiset uteliaita yms. Orit yleensä ruunataan syystäkin jotta ovat lauhkeampia.
      Mutta käsittääkseni niihinkin on kiinnytty. Onhan tuo ollut sodissa mukana ja niiden kanssa on pelloilla työskennelty. Koneet on vieneet näiden työtehtävän ja niistä on tullut harrastemuoto.
      Kuin myös maatilan isäntä ja emäntä kiintyy lehmiinsä, on nimet jotka tulee aakkosista vuoden mukaan, päivittäin tekemisissä. Luonnottomampaa se taitaisi olla jos niihin ei kiintyisi. Mutta samalla se on elinkeino ja niitä kasvatetaan ruuan tuotantoon. Pitänee muistaa realiteetit.

      Poista
    10. Sen sijaan tulee aika että joka uskonto todetaan huijaukseksi, sillä ne on jo todettu kehittyneen ainostaan kuolemaa pelkäävien ihmisten pelon lievitykseen. Sen sijaan evoluution voi jokainen todeta itse sillä ihminen kantaa sisällään esimerkiksi umpisuolta joka on jäänne ajoilta kun ihminen oli vielä kehittymässä ja ruokavalia oli samaa kun savannien märehtijöillä. Jos vieläkin muuta väität, istut nytkin yhdellä evoluution kehityksessä jäänteeksi jäämällä osalla, eli häntäluullasi, se on jäänne savanniajoista kun alkuihmillä oli häntä eikä ulkonäöltään ollut paljoa eroa nykyisistä apinoista. Olet kaikessa väärässä mitä kirjoitit.

      Poista
    11. P.S. Ikävä kyllä suomessa ei ole tarpeeksi metodejanne kuvaavia sanoja toisin kuin englannissa; molestor.

      Poista
    12. "Sen sijaan tulee aika että joka uskonto todetaan huijaukseksi, sillä ne on jo todettu kehittyneen ainostaan kuolemaa pelkäävien ihmisten pelon lievitykseen."

      Tuskin tuo niin yksinkertaista on.
      Teoriassa katsonen että kyse on kielialueen hallinnoinnista.
      (Hallinto on biologisesti aina miehillä, jos niitä ei ole tulee "valoittaja" siittämään. Käytännössä siinä on jatkuvuus. Ja jos asiaa pyörittelee hierarkiamallin kautta niin ei se ns. rahvaan naiset ole silloin kiinnostaneet, eikä kyllä varmaan nykyiselläänkään, paitsi kun tuo syntyvyys on laskusuhdanteessa ylipäätään kaikkialla teollistuneissa valtioissa, se taas kelle tuo on "ongelma" on asia erikseen. Ennen vanhaan puhuttiin ämpäristä, mikä leimannut, mutta nykyisellään voi olla ihan hyvä lapsi vaikka pari ei olisi vihitty.) Siis jos mennään vanhoihin näkemyksiin. Evoluutio ei sitten kumminkaan selitä tunnepuolelta miksi joku pari pariutuu hautaan asti keskenään jne. Evoluution näkökannalta se vain on erikoista. Valintahan on aina teoriassa naisella. Mutta jos katsonee vanhoja näkemyksiä niin lähtökohdin naiselle asetetaan odotuksia perheestä huolehtimisesta ja miehelle elatuksesta. Mikä taas itsessään on koomista kun talouteen vaikuttaa globaalit tuulet. Silloinkin, mutta nykyisellään olettaisi että enemmän. Kumminkin molemmat ovat osa kulttuuria ja heidän tulee tulla toimeen muidenkin kanssa.

      Poista
    13. Eikä uskonnot selitä monarkioita. Kielen kehitys historia kyllä selittää sen tavallaan. Suvuista muodostuu heimo, heimoista kansakunta. Jne.
      Yleiskieleksi pääseminen vaatii tietyt funkiot tai paremminkin puhujat.
      Lakinäkemykset taas voinnevat erota uskonnoissa, riippuu mitä linjaa seurataan ja kuka sitä lakia tulkkaa.

      Poista
  2. Eläimiin suhtautuminen eri kulttuureissa vaihtelee. Äkkiä ajatellen vaikuttaisi siltä, että mitä korkeampi kulttuuri ja sivistys, sitä paremmin eläimiä kohdellaan? Hyvällä muistilla siunatut, tai kirotut, miten vain, muistanevat 70-luvulla TV:ssä nähdyn dokumentin, jonka katsomisa oikein varotettiin jo muutamia päiviä ennen dokumentin esittämistä. Se takasi mielenkiinnon!

    Itse ohjelma oli ankara, kauhistuttava, pelottava, jopa painajaismainen. Isoin osa dokumentista oli kuvattu salaa eri maissa ja maanosissa. Oli kuvattu koesikalassa, jossa sikoja oli jalostettu siten, että jalat olivat surkastuneet, sillä mitäpä syöttöporsas jaloilla tekisi? Se oli aivan järkyttävää katsoa. Oli kuvaa Libanonin satamasta, jossa Euroopasta tuotuja vammautuneita nautoja nostetaan yhdestä jalasta kuorma-autojen kyytiin. Oli kuvaa, jossa laboratorioissa simpansseihin ruiskutetaan erilaisia huumeita ja kemikaaleja jne. jne. Oli kuvaa, jossa elefantti surmataan sähköllä, jne. jne.

    Tänä päivänä ko. dokumenttia ei saisi edes esittää, ja sen kyllä ymmärtää. Jokainen kauhistuu, kun kuulee uutisen jossa vaikkapa kotimaassamme paljastuu eläinten laiminlyönti jollakin eläintilalla. Aikoinaan paljastui Hämeessä vakava hevosten laiminlyönti, jossa tilan omistajina oli lääkäripariskunta! Asian kanssa joutuivat paikalliset palokuntalaiset sitten toimimaan, joista moni järkyttyi aika pahasti.

    Itse monen reissun YK-miehenä Lähi-itä tuli tutuksi, ja siellä jos missään näki eläinten kaltoinkohtelua lähes viikoittain! Luulisi, että hevoset, naudat ja aasitkin olisivat sielläkin arvokkaita, mutta eipä se siltä näyttänyt! Tuskinpa siellä on edes eläinlääkäreitäkään, sillä onhan ihmislääkäreistäkin pulaa? Koirat ovat kai siellä hierarkian alimmalla asteella, sikojahan ei edes ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teuraseläinten kohtelu on usei ollut, sanoisinko, sikamaista, ainakin silloin kun hommaa on hoidettu teollisessa mitassa. Chicagon teurastamojen olot olivat aikoinaan suuri skandaali, josta mm. Upton Sinclair kirjoitti. Aino Kallaskin kävi niitä kauhistelemassa.
      Itse juttelin joskus 70-luvulla suomalaisen entisen teurastajan kanssa, joka oli aika kärmeissään teurastamojen oloista.
      Paljon lienee parannuksia jo tehty, mutta hyvä olisi julkisen sanan edustajien valvoa asioita ja kuluttajien valita kunnolla hoidettuajen eläinten lihaa.

      Poista
    2. "Kansakunnan sivistyksen tasosta kertoo paljon kuinka ne kohtelevat eläimiään, naisiaan, vammaisiaan ja mihin ne paskoo."

      Gandhi oli oikeilla jäljillä mutta ois tarvinnut vahvemmat lasit.

      Poista
    3. Vastahan meillä annettiin tuomio parisenkymmentä vuotta kestäneelle lainvastaiselle teurastamotoiminalle Pohjanmaalla. Siis lähes 20 vuotta kestäneelle. Kumma kyllä, Animalia tai Ruokavirasto, joka on eläinsuojelun ylin viranomainen ei puhkunut eikä puhissut asiasta mitään. Valvovaa virkamiestä tai virkamiehiä ei ole asetettu vastuuseen valvonnan laiminlyömisestä.

      Poista
  3. Terhomatti Hämeenkorpi14. maaliskuuta 2023 klo 9.13

    Halal - perkele !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se on kiinni jostain loitsusta, niin antaa toisen lukea liiruminsa. Ei se ole muilta pois.
      Mutta jos kyse on rituaaliteurastuksesta, missä rääkätään viatonta, niin kyllä se pitäisi järki sanoa ettei se ole sopivaa.
      Jos miettii rapujen keittämistä elävältä niin ei tuo taida sen paremmalta vaikuttaa toisten silmissä.
      Mutta siinä tainnee tapakulttuuri ja maantieteellinen sijainti vaikuttaa mitä on totuttu syömään. Siihen nähden kuinka vähän siinä on syömistä ja mikä työ sotkuineen, ei oikein jaksane ymmärtää sitä hifistelyä. Mutta kukin tyylillään.

      Poista
    2. Ravuista sen verran, että kun ne heittää kiehuvaan veteen, ne kuolee heti. Kaikki muu on ravuille kidutusta sillä muuten niitä ei voi kitumatta tappaa.

      Poista
    3. Miltä tuo näyttää tottumattomalle joka ei rapuja syö taitaa olla se oleellisempi.
      Itse en etanoita, muurahaisia, torakoita yms. hyönteisiä syö, vaikka tietänen että toiset pitänee niitä syötävinä. Pelkkä ajatus itsessään on luotaan työntävä. Etanaa kerran kokeillut Rovaniemellä. Maistui ihan hyvälle, mutta tietoisena siitä että kyseessä on etana niin ei vain kykene.
      Samoin hernekeitto on toisten suurta herkkua, mutta itseä ällöttää haju ja oksennusrefleksi tulee kun yrittää syödä. Tälle en voi mitään.
      Ymmärtänen kumminkin että vaikka itsellä on joitain ruokarajoitteita ei tarkoita että minusta ne muilta tulisi kieltää.
      Kumminkin rajan vetänen kissojen tai koirien syöntiin. Aasialaiset voi harrastaa mutta pitäköön ruokakulttuurinsa.

      Poista
    4. Syvä osanottoni rajoittuneisuudestasi. Noh, jääpä sitten meille muille enemmän.

      Poista
    5. "Mutta jos kyse on rituaaliteurastuksesta, missä rääkätään viatonta, niin kyllä se pitäisi järki sanoa ettei se ole sopivaa."

      Niin halal kuin kosher-teurastus ei oikein toimitettuna ole rääkkäämistä, eläin menettää tajuntansa välittömästi. Kummankin taustana oli saada lähi-idän kuumissa oloissa veri mahdollisimman nopeasti pois.

      Poista
    6. Pitänen sähkötainnutusta inhimillisempänä vaihtoehtona.
      Monikulttuurissa ei ole vielä ymmärretty intialaisten pyhän lehmän palvontaa, jos tuo vielä rantautuu olisi se mielenkiintoista kuulla millä nämä selitetään kun yksi tahtoo teurastaa tietyin rituaalein ja toinen antaa vaeltaa. Siinä on suomalainen ihmeissään.
      Jaksanen ihmetellä miksi asioista tehdään niin vaikeita?

      Poista
  4. Hitler-aiheisten tutkielmien joukossa en ole vielä nähnyt julkaisua, joka kertoisi hänen suhteestaan lemmikkieläimiin. Pari kiinnostavaa detaljia silti. A.H.:n varhainen suosikki arkkitehdeistä oli Paul Ludwig Troost, taisi kuolla 1930-luvulla. Hänen leskensä Gerdi lahjoitti H.:lle schäfer-pienokaisen, joka sai nimekseen Blondi. Nimenvalinta ei liene sattuma? Blondin ja H.:n elämä kulki lähes yhtä mittaa molempien viimeisiin päiviin saakka. Pari kaunopuheista sitaattia vuodenvaihteesta 1943-44: A.H.: Blondi ja neiti Braun ovat ainoat todelliset ystäväni. - Muistiinmerkitsi Goebbels, joka lisäsi: Hyvä, että Führerillä on edes yksi inhimillinen olento lähellään. (Tässä J.G. tarkoitti nimenomaan koiraa.) - En ole lukenut, oliko Hitlerillä koiria jo 1920-luvulla. Oletan, ettei.

    VastaaPoista
  5. Ihminen on lihansyöjä mutta onko ihmisen ja pedon erottava tekijä nähdä saaliseläimellä myös itseisarvo?

    VastaaPoista
  6. Off topic saanko kysyä, miksi blogeista poistuu kommentteja? Jokin periaate?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tarkoituksella poistettu mitään vähänkään asiallisia kommentteja. Vahingossa on pari mennyt ja olen yrittänyt anteeksi pyydellä.
      Nyt tsekkasin odottavat kommentit ja sinnekin näytti epähuomiossa pari jääneen, laskin ne nyt vapaaksi.

      Poista
    2. Eikös Google-tilinsä kautta kirjautuneet voi muokata ja vaikka poistaa omia kommenttejaan? Vastaavasti minä anonyyminä en voi tätä enää muokata tai poistaa.

      Poista
    3. Minkä kirjoitin, sen minä kirjoitin. Kuulostaa kyllä paremmalta saksaksi.

      Poista
  7. Kirjoitit: "Myös koiria ja kaikkia muitakin kotieläimiä palvotaan nykyään jo liki uskonnollisella hartaudella."
    Ei varmaankaan kaikkia. Tässä suhteessa on mitä suurin ero lemmikki- ja tuotantoeläinten välillä, jälkimmäisistä äärimmäisenä esimerkkinä broilerit, kuten toisaalta myös turkiseläimet. Nehän joutuvat koko lyhyen elinikänsä seisomaan ahtaissa häkeissä teräsristikolla. Tämä on kuitenkin melko uutta, ei sellaisia vielä 1950-luvulla ollut. Siihen aikaan kanat kuljeksivat maatalon pihalla, kuten paikoin vieläkin.
    Mutta tietenkin broilerien kohtelu on saanut osakseen myös paljon arvostelua. Äskettäinkin näin kaupungilla sitä vastaan suunnatun mielenosoituksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä palvon broileria, varsinkin curry-ananas-kastikkeessa.

      Poista
    2. Kehitysavun suurimpia saavutksia on muuten luomukanan kasvatuksen radikaali vahentäminen (EthioChicken) ja kahden portaan lisäportaan(kanankasvattajta & johtajat) saaminen normaali kyläläisen ja sen kanan elämään ja varmaan pikkuhiljaa sen niiden luomuvillikana kannan tuhokin...

      Poista
  8. Toki jo antiikin auktorit pohtivat ihmisen erityisyyttä eläimiin verraten. Joillekin hän oli naurava olento, poliittinen olento tms.
    Luulen kyllä, että koiranikin aikoinaan naureskeli aika usein.
    Sen sijaan mikään muu olento ei ole logosfäärin asukas eli käsitteisen maailman kansalainen. Historiaa voi olla vain ihmisellä ja sitä paitsi hän on luomassaan noosfäärissä kyennyt tulemaan voimaksi, jolla on suuri vaikutus jopa geologiassa.

    VastaaPoista
  9. Englanniksi sanalla bestiality on myös kolmaskin merkitys: eläimiin sekaantuminen seksuaalisessa merkityksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä sitten, englanti on typerä ja ruma kieli muutenkin.

      Poista
  10. Kaikki tuntee apinan mutta apina ei tunne ketään.

    VastaaPoista
  11. Vokeismi eli käänteisrasismi kannattaa myös vegaanisuutta. Saa nähdä kallistuuko suunta enenmän hindulaiseen lähimmäisjulmuuteen vai aatumaiseen valikoivaan eliminoimiseen.

    VastaaPoista
  12. Vokeismi eli käänteisrasismi kannattaa myös vegaanisuutta. Saa nähdä kallistuuko suunta enenmän hindulaiseen lähimmäisjulmuuteen vai aatumaiseen valikoivaan eliminoimiseen.

    VastaaPoista
  13. "Ihminen on toki kaikkiruokainen, mutta ilman eläinproteiinia koko laji olisi kuollut jo aikoja sitten. "

    Ihmisoletettu, joka haluaa "eettisistä" syistä kieltää lihansyönnin, asettaa tuon elämän lajitoverinsa edelle. Haluammeko kohdella tuollaista oliota ihmisveljenä/-siskona.

    VastaaPoista
  14. "miksi vaikkapa sanalla koira ja tietenkin myös itse koiralla on niin tavattoman vahva pejoratiivinen lataus joissakin kulttuureissa, etenkin muhamettilaisissa."

    Yhtenä syynä voi olla myös alueen kulkukoirien ruokavalio, joka kattaa myös raatoja ja muita jätteitä, joita kunnon muslimi karttaa. Sama koskee sikoja, jotka vaeltelevvat vapaasti. Ymmärtääkseni tuo oirien saastaisena pitäminen ei koske salukeja ja muita jaloja koiria.

    VastaaPoista
  15. Saaliseläimistä on jalostettu tuotantoeläimiä ihmisen ruokavalion täydentämiseksi. Monia kaupunkilaisia järkyttää sellaiset youtube-videot, joissa petoeläimet saalistavat ruokaansa luonnossa. Kun ekan kerran näin jaguaarin hyppäävän virtaan, joka kuhisi alligaattoreita ja ottavan sieltä väkivaltaisesti isokokoisen alligaattorin syödäkseen sen jossain viidakon katveessa, niin olihan se vaikuttavaa ja hätkähdyttävää.

    VastaaPoista
  16. 1978 sivistyssanakirjan (paras) mukaan evoluution vastakohta on revoluutio, et "hasta la siempre" vaan.
    Anarkiaa uhoavan punk -bändin jos perustaisin, niin LP olisi nimetty 'Revoluutio -Takaisin Saimaaseen!'
    Kuunnelkaapas juutuubista semmosen kultti-hevarin biisi ku two headed dog, artisti oli Rocky Ericson, sillei omasta mielestä tää äijä sai sen kauhun luotua sille snuffipätkälle, joka mahdollisesti löytyy vielä tuubista, sen missä ne neukuissa 1940(?) Yhdistää koiran pään toiseen koiraan.
    "Jos Jumalaa ei olisi, niin ei olisi ateistejakaan."

    -Antero

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.