perjantai 8. syyskuuta 2023

Jaakobin paini

 

Mies ja hänen omatuntonsa

 

Jussi Talvi, Menevä mies. Otava 1982, 254 s.

 

Menevä mies oli fraasi, joka taisi tulla käyttöön joskus 1970-luvulla. Itselleni se tuo mieleen sen, että jotkut meistä ovat vuorollaan aina tulemassa ja toisen menemässä. Kuuluuhan normaaliin maailmanjärjestykseen se, että uusi sukupolvi aina hautaa vanhemman ja mieluummin tietenkin kunnialla ja ehkä jonkinlaisten kiitostenkin kera.

Tässä kirjassa nyt joka tapauksessa eletään uuden ja vauraan maailman symbolisessa ytimessä, mainostoimistossa, jollaisessa kirjoittajakin, vuonna 1920 syntynyt sotaveteraani oli työskennellyt. Meno on vauhdikasta ja naisiakin riittää. Menestys liike-elämässä ja nimenomaan kauniita tyttöjä puoleensa vetävällä mainosalalla ei ole vailla merkitystä tässäkään suhteessa.

Johtajan suhde kulttuuriin on kovin ohut, oikeastaan sitä tuskin edes on. Kun vaimo puhuu kirjallisuudesta, ärähtää mies, ettei häntä kiinnosta lukea *itusta ja **rseestä -mikä kyllä tosiaan oli jo tuon ajan kaunokirjallisuuden keskeinen aihepiiri. Itse asiahan nyt kiinnosti paljonkin, mutta ei siihen liittyvä turha loruilu.

Eräänä iltana menevä johtaja, joka on alaisensa, nuoren naisen kanssa ajamassa ”töihin” korpihotelliin -ajan uutuuksia sekin- ajaa vahingossa tiellä makaavan vahan juopon yli. Tämä kuolee myöhemmin sairaalassa.

Yliajaja kuitenkin pakenee, hän pelkää maineensa menevän pakenemisen takia ja avioliittonsakin kukaties purkautuvan uskottomuuden paljastuessa.

Sen jälkeen kirja keskittyy kuvaamaan päähenkilön omantunnon kujanjuoksua: kaikki hänen elämässään on ollut jotenkin väärää. Hän on hylännyt edellisestä avioliitosta syntyneen poikansa, ei kykene antamaan mitään tyttärelleen, ei kestä vaimonsa aviollista kylmyyttä ja jopa koko mainostajan työkin alkaa tuntua vain vahingolliselta.

Kirja johdattelee suorastaan uskonnollisiin pohdiskeluihin omantunnon merkityksestä ja päättyy ratkaisuun, jota kai voisi nimittää dostojevskilaiseksi: päähenkilö kertoo vastoin omia ja ystävättärensä intressejä kaiken vaimolleen ja lähtee poliisin pakeille tehdäkseen sen myös viranomaisille.

Tämä kuvio ei keskeiseltä juoneltaan ehkä ole oikein muodikas, mutta sen sijaan pidän kiinnostavana sen antamaa 1980-luvun alun perspektiiviä moniin nykyäänkin ajankohtaisiin asioihin, muun muassa ydintuhon uhkaan, luonnon saastumiseen ja sotien väkivaltaan yleensä. Hänen tyttärensä on kukaties näistä asioista ahdistunut, kuten isänsäkin, mutta myöskään hänellä ei ole mitään kunnianhimoa eikä edes harrastuksia ”seurustelua” lukuun ottamatta.

Menevä mies itse huomaa vihaavansa ja inhoavansa sodan järjettömyyttä ja nimittää kaikkia sotilaita murhaajiksi. Siitä huolimatta hän vastustaa tavanomaisin järjen argumentein poikaansa, joka on päättänyt, ettei ota armeijassa asetta ja torjuu vihaisena kehotukset mennä ainakin aliupseerikouluun.

Poika kertoo, että haluaa toisenlaisen maailman -yhteiskunnan, jossa ei ole autoja kuin minimaalisen vähän, jossa ei ole saasteita, ei myrkkyjä, ei ydinvoimalaitoksia eikä kasvavaa energian tarvetta. Yhteiskunnan, jota eivät kauppa ja teollisuus hallitse. Yhteiskunnan, jossa ihminen on kaikkein tärkein, kaikkein arvokkain, mitä on…

Siihen aikaan, kun tuo kirjoitettiin, uskoivat monet naiiveimmat idealistit neuvostoliittolaisen sosialismin tarjoavan tuollaisen ylevän vaihtoehdon. Toiset pitivät Kiinaa uskottavampana ja se, joka tuolloin luki Jan Myrdalin kulttikirjan Raportti kiinalaisesta kylästä, saattoi kuvitella saaneensa autenttista tietoa uskonsa vahvistukseksi.

 Se, joka tällä vuosituhannella on käynyt Kiinassa, ymmärtää, miten raa’asti totaalinen vastakohta Kiina oli ja on kaikelle tuollaiselle unelmoinnille. Neuvostoliitto oli tietenkin vielä brutaalimpi karikatyyri pasifistisen ympäristöaktiivin ihanneyhteiskunnasta.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ihmiskunta tuntui tulleen järkiinsä ja ydinaseet havaittiin saastaksi, jolla ei koskaan eikä missään tilanteessa voinut olla hyväksyttävää käyttöä. Niinpä niitä purettiin tuhansittain. Mutta sen jälkeen maailman kehittyminen on jatkunut…

Nuorison ongelmia Talvi tuntuu aina ymmärtäneen hyvin. Esikoisteoksessaan Tällaistako siis on nuoruus? hän kuvasi sotasukupolvensa raskasta kokemusta, joka päättyi suureen turhautumiseen.

Vuoden 1960 kirjassaan Isänmaa hän antaa nuorukaisen sanoa, että hänen isänsä sukupolvelle (siis sotasukupolvelle!) kaikki oli niin helppoa: sota antoi suuren tehtävän ja mahdollisuuden sankaruuteen, nyt sodan jälkeen kaikki oli vain tarkoituksetonta.

 Tässä kirjassa, jonka kirjoittamisaikana siis oli yllättäen hyvin pitkälti toteutettu monen ja luultavasti useimpien aikoinaan mahdottomana pitämä unelma koko kansan yleisestä vaurastumisesta, tulevatkin kurjuuden sijaan esille kasvun rajat, liiallisen kulutuksen mielettömyys ja järjetön militarismi.

Sitä paitsi mainosmies on itse asiassa pahan palveluksessa tai ainakin tekee sillä rahaa. Eikö menevä mies ollutkin suunnitellut kampanjoita sekä alkoholin, tupakan, rasvojen, kahvin että nopeiden autojen myymiseksi? Eikö hänelläkin ollut vastuu niistä seurauksista, joita syntyi?

Kirjan loppuratkaisu saattaa tuntua epäuskottavalta ja henkilötkin ovat hieman stereotyppisiä, mutta sellaisiahan ihmiset, luoja paratkoon, enimmäkseen juuri ovat.

Minusta kirja saa lisää kiinnostavuutta, kun ajattelee sen olevan peräisin tuohon aikaan kuusikymppisen sotaveteraanin kynästä. Siinä näkyy erään aikakauden perspektiivi moniin asioihin.

 

 

31 kommenttia:

  1. "Tämä kuvio ei keskeiseltä juoneltaan ehkä ole oikein muodikas"

    Sanoisin kyllä, että tuollaista juonikuviota odottaisi enemminkin 1930-50-lukujen kirjallisuudesta, voisiko syynä olla kirjailijan ikä. Jos kyse olisi ollut 1980-90-lukujen aikalaiskirjallisuudesta, teos olisi rakentunut rikoksen ja sivusuhteen peittelyyn periaatteella "mitä nyt yhdestä vanhasta juoposta". Voip olla, että nuo ajat ovat palaamassa...

    "myöskään hänellä ei ole mitään kunnianhimoa eikä edes harrastuksia ”seurustelua” lukuun ottamatta."

    Tuossa näkyy selvästi em ikä. Väittäisin, että jo 1980-luvun naiset olivat työ- ja urasuuntautuneita.

    VastaaPoista
  2. "tavanomaisin järjen argumentein poikaansa, joka on päättänyt, ettei ota armeijassa asetta ja torjuu vihaisena kehotukset mennä ainakin aliupseerikouluun."

    Niin, kuka työnantaja haluaisi työntekijäksi tai alaisekseen sivarin, eihän sellaista saa kyselemättä tottelemaan mikään, kas kun tuon ajan johtajien johtamiseetos oli armeijasta, parhailla Koskelan, huonoimmilllaan Lammion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin työelämään 1970. Kaverini kaveri ei terveytensä takia ollut kelpo RUK:hon. Tästä hän oli tosi huolissaan, pääsi kuitenkin hyviin insinöörihommiin Nesteelle. Työhakemuksessa oli ilman muuta syytä mainita sotilasarvo. Jos oli reservinupseeri, siitä oli etua. Kyllä sitä seikkaa työhönottajat syynäsivät.

      Poista
    2. Vaikka ei pitäisi, niin totean nyt kuitenkin, jos blogisti päästää sensuurin läpi:

      Kun on katsonut sellaisia "dokumentteja" kuin Kylmän sodan Suomi ja lukenut tuhansittain nettikirjoittelua saiteilta, joita ei kaikkein arvostetuimmiksi arvosteta, mutta jotka ovat sitäkin suositumpia, niin helposti syntyisi käsitys, että suomalaisiin työpaikkoihin olisi vuonna 1970, jolloin kuulema koko Suomi liputti Leninin syntymäpäivälle (meillä kotona ei ainakaan liputettu, vaikka oma lipputanko olikin pihassa), vaadittu Puna-armeijan sotilasarvo. Kansakunta rähmällään oli ilmestyessään teos paikallaan, ja on sillä paikallaan omassakin hyllyssäni. Luin sen silloin kun se ilmestyi, kuten Rautkalliotkin. Mitään niistä en korottanut Raamatuksi ajasta, josta sentään jotain itsekin vielä jotain muistan, vaikka en silloin kaikkien asioiden taustaa tiennytkään. Tarpeeksi kuitenkin, vaikka liian nuori olinkin.

      1970-luvusta on ollut lähes mahdoton käydä mitään järkevää keskustelua, samoin ns suomettuneisuudesta. Ja niin kai se sitten menee. Niin kauan kuin traumatisoituneita on elossa, heidän möykkänsä täyttää kaiken vapaan tilan. Sitten kun kaikki aikalaiset ovat kuolleet, tuosta ajasta voivat keskustella ne, jotka eivät siitä mitään voi muistaa.

      Asiallinen analyysi 1970-luvusta olisi erittäin mielenkiintoinen. Jos taas suomettumiseen haluaa edelleen perehtyä, nyt kannattaa lukea, mitä Pekka Virkki kirjoittaa. Koska oleelliset ja tärkeät kirjat tulee lukea silloin, kun ne ilmestyvät. Virkkiä voi taustoittaa lukemalla Alpo Rusia ja Keskustan entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen tiiliskiviä. Suomettuneisuus ei ole lakannut, vaan Venäjä vaikuttaa paljon syvemmin ja laajemmin kuin vaikutti koskaan YYA-aikana ja tekee sen nyt paljon taitavammin. Hekin kun oppivat ja saavat uutta teknologiaa, vaikka olisivatkin siinä välilä hitaampia kuin muualla ollaan. Kuten Puolustusvoimien henkilö asian jo kertoikin, taistelu suomalaisten sieluista ei päättynyt Natoon liittymiseemme, vaan nyt se vasta alkaa. Oikea elämä kun ei ole Hollywood-elokuva.

      Vielä Virkinkin julkaisuja tuoreempi on nykyisen hallituksen hallitusohjelma, joka suoraan sanottuna on marssiopas Suomeen, taloudellisesti ja melko pitkälti myös henkisesti. Sen voi toteuttaa vain viides kolonna, ja sitähän istuva hallitus taustojensa valossakin mitä suurimmalla todennäköisyydellä on.

      Pitänee valaista parilla esimerkillä.

      Hallitusohjelmassa kaksoiskansalaisuutta aiotaan "rajoittaa" ottamalla käyttöön vastavuoroisuus. Joka siis tarkoittaa sitä, että KUN Ukrainan sota päättyy ja "uusi" Venäjä alkaa myöntää kansalaisuuksia myös Suomen kansalaisille (eli ilmeisesti henkilöille, joilla on venäläisiä juuria, Johan Bäckmanien lisäksi), alkaa Suomi myöntää niitä aidoille venäläisille. Silloinkin saattaa sotilasarvo, nimittäin venäläinen sotilasarvo, olla taas asiaa auttava tekijä.

      Tai PS-puolueen ministerinimitykset. Miksi ihmeessä ministereiksi löytyy vain tyyppejä, jotka ovat negatiivisista otsikoista tuttuja? Jos tarkoitus on pilata maamme maine, niin tuo on täysin loogista ja johdonmukaista, kuten sekin, ettei joku positiivisen imagon omaava Sanna Marin vain pääsisi taas johonkin näkyvään asemaan, jossa hänet voitaisiin yhdistää Suomeen. Persuthan vapauttamista kansanedustajan tehtävästä jahkailivat.

      Lukuunottamatta paria metsästykseen liittyvää linjanvetoa, joita kannatan ja pidän järkevinä, ja niitä esim TKI-rahoitukseen liittyviä linjauksia, jotka nykyinen hallitus otti aivan suoraan mitkä Marinin hallitukselta, mitkä hänen vaalipuheistaan, ei koko hallitusohjelmassa ole mitään muuta kuin hyvin lahon Troijan hevosen rakennustarpeet. Jos hallitusohjelma olisi kirjoitettu kyrillisin kirjaimin, se ei olisi yhtään uskottavampi, mutta muistuttaisi enemmän kaltaisiaan, olisi ikään kuin enemmän kotonaan.

      Poista
    3. "Miksi ihmeessä ministereiksi löytyy vain tyyppejä, jotka ovat negatiivisista otsikoista tuttuja? "

      Tuota kannattaa hetki pohtia.

      Virkkeessä on kaksi aivantermiä: paha "ministeri" ja "otsikot". Kumpi on syy ja kumpi on seuraus?

      Väitän omana arvionani, että n. 98 % tämänkään blogin lukijoista ei ole koskaan lukenut niitä alkutekstejä, joilla ministerit on leimattu ihmissaastaksi ja absoluuttisen pahan edustajiksi.

      Osan noista otsikoistaan ja jutuistaan media joutui jo oikomaankin, mutta senkin se teki hyvin huomaamattomasti, pienellä ja vain osittain.

      Itse olen lukenut myös alkutekstit ja yrittänyt ymmärtää asiayhteyden, johon ne on kirjoitettu. En löytänyt niistä kansamurhaa, polttouuneja enkä mitään muutakaan kummallista.

      Joten kehotan myös sitä kommentoijaa, joka hihkaisee heti tähän perään, että "siitä samaa persuilua taas", avartamaan maailmankuvaansa ottamalla edes vähän selvää siitä, mistä puhuu ja niin iloisesti hihkuu.

      Otsikoista se totuus ei todellakaan löydy.

      Vanha lehtimiessanonta, joka HS:n lasitalossa tuntuu olevat erityisen tuttu, sanoo, että kun tarpeeksi lokaa heittää, aina siitä jotain tarttuu.

      Tämänhän me olemme taas kerran nähneet.

      Poista
    4. Hei Matias K,

      "Itse olen lukenut myös alkutekstit ja yrittänyt ymmärtää asiayhteyden, johon ne on kirjoitettu. En löytänyt niistä kansamurhaa, polttouuneja enkä mitään muutakaan kummallista."

      Kysyisin sinulta sen - luettuasi ja pohdittuasi niitä tekstejä - että mitä sinä löysit niistä muuta kuin sen, mistä laajasti uutisoitu? Mikä on niiden tekstien sanoma ja ajatus, mikä syvempi pointti tai totuus on jäänyt huomaamatta? Mitä maailmankuvaa avartavaa niissä on? Puhutaan nyt vaikka aiemmista Riikka Purran kirjoitteluista keskustelupalstoille.

      Kiitos jo etukäteen.

      Poista
    5. Ajatelkaa, että kysymys on kulttuuriSOODASTA, niin kaikki on selvää: sodassa kaikki keinot ovat luvallisia.

      Poista
    6. Arvoisa Öö

      En lähde tulkiksi sinulle enkä sinun omaa mielipiteenmuodostustasi manipuloimaan.

      Uskon, että pystyt kyllä itse ilman minun tai median apujakin ymmärtämään kokonaisia kappaleita yksittäisten iskusanojen lisäksi. Ja uskon, että pystyt myös hahmottamaan sen hetken ja asiayhteyden, jossa tekstit on kirjoitettu ja sen tarkoituksen, johon ne on kirjoitettu.

      Suurin haaste - ja varsin monille se on täysin ylittämätön haaste - siis suurin haste tuleekin olemaan se, että uskallat edes pieneksi hetkeksi kyseenalaistaa omat stereotypiasi, joita HS & co ovat vielä hyvin voimakkaasti vahvistaneet, ja kyseenalaistaa sen vallitsevan narratiivin, joka asiasta on rakennettu.

      Tiedän, että tämä ehdotus pelottaa. Se pelottaa kovasti. Jos huonosti käy ja suomut silmiltä putoavat, niin se saattaa pukata aivan hirveää kognitiivistä dissonassia ja henkistä krapulaa.

      Mutta jotta voit säilyttää itsekunnoituksesi ja kuvan itsestäsi sivistyneenä ja avarakatseisena länsimaisia arvoja kunnoittavana ihmisenä, toivon vilpittömästi, että otat haasteen vastaan ja luet oikein ajatuksella ne alkutekstit ihan kokonaan. Ja puntaroit sivistyneesti niitä eri merkityksiä ja tulkintoja, joita niille voi siinä kontekstissa, tuossa ajassa ja postaajan sen hetken tilanteessa antaa.

      Ja tähän nyt vielä varoitus: jos kuitenkin luet vain Hesarin tulkinnat noista tai jäät lainkaan noita tulkintoja kyseenalaistamatta jumiin niihin, olet heti pimeässä. Toki se on helpompaa ja turvallisempaa niin.

      Aina on mahdollista ymmärtää enemmän ja paremmin. Mutta ikävä kyllä, tieto lisää tuskaa. Kivointa on olla muiden "oikeinajattelevien" mukana iloisessa lynkkausporukasa ja antaa mennä, kun kaikki muutkin näyttävät menevän samaan suuntaan. Oma harkinta vaatii henkistä ryhtiä ja integriteettiä.

      Jope Ruonansuun sanoin: "Aattelpa ite". Älä ota mielipiteitä annettuina.

      Poista
    7. Ano klo 10.30,

      Ei tässä keskustelussa ole kysymys sodasta kuin sinun päässäsi. Kannattaa pohdiskella ajan kanssa sitä, miksi asia on niin. Paljon voimia sinulle.

      Poista
    8. Ano 9.9. Klo 15.31
      Olisiko sitten viisainta antaa Saska Saarikosken ja median muiden otsikon- ja jutuntekijöiden valita Suomelle hallitus, kun kansa tuntuu äänestävän aivan vääränlaisia "viidennen kolonnan" ihmisiä. Itse kyllä olen todella tyytyväinen, ettei tämä "rocktähti" ja Ruisrock- fani ainakaan neljään vuoteen ole tekemässä miljardilahjoituksia Uniperille ja muille EU-valtioille. Olihan kallis nainen Suomen veronmaksajille. Toinen yli järjen käyvä asia on Tytti Tuppuraisen vaalimenestys nähdyn ja kuullun jälkeen. Selitys lienee se, että ihmiset eivät ollenkaan seuraa, mitä heidän äänestämänsä ihmiset oikeasti touhuavat.

      Poista
    9. Hyvä Matias K,

      Kiitos vastauksesta. Se ei avannut kysymääni asiaa millään tavalla enkä sitä itse asiassa sinulta odottanut. Voin vain todeta, että hyvä, jos olet itse tyytyväinen maailmankuvaasi ja ymmärrät sitä persujenkin kohdalla. Maailma rakentuu näennäisestä erilaisuudesta. Minä suvaitsen sitä mielestäni jo aika hyvin ja yleisen hyvinvoinnin kannalta on hienoa, jos niin teet sinäkin. Muuten, vihasta kannattaa opetella päästämään irti pikku hiljaa, se kuluttaa vain kantajaansa. Tähän päätelmään olen tullut elämäntaipaleellani.
      Mukavia pyhiä!

      Poista
    10. Arvoisa Öö

      Jotenkin arvasin, että et uskalla lukea niitä alkutekstejä ja puntaroida ihan itse niiden merkitystä ja tulkintoja. Surullista.

      Ei niitä tekstejä ole yhteensä kuin yksi A-nelkku suurin piirtein. Ja ajankohta, tilanne, asiayhteys ja kirjoituksen kohderymä, siis konteksti, tulee toki aina huomioida. Mutta senhän sinä sivistyneenä ihmisenä toki osaatkin aina ottaa huomioon.

      Mieti nyt vielä: jos kuitenkin lukisit ne ihan itse.

      Mitä vihaamiseen tullee, en tiedä ketään enkä mitään vihaavani.

      Mistä tämä tuli mieleesi? Vääristä mielipiteistäni varmaan?

      Poista
    11. Arvoisa vääränymmärtämisen mitä viattomin uhri

      Kukaan ei ole sanonut "mielipiteissäsi" olevan mitään väärää. Ne ovat juuri toimenkuvasi mukaiset.

      Poista
  3. "Yhteiskunnan, jossa ihminen on kaikkein tärkein, kaikkein arvokkain,"

    Olisi kannattanut selvittää, kenestä tuo formulointi oli peräisin ja sitten katsoa...

    Poika oli kyllä aivan selvästi protovihreä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin proto? Tuohan on kirjoitettu 1982. Pekka Haavisto ja Osmo Soininvaara olivat tarponeet Koijärven suomaastossa kai jo edellisen vuosikymmenen puolella, ensimmäinen vammainen kansanedustaja Kalle Könkkölä nousi eduskuntaan seuraavana vuonna eli 1983, jolloin Haavisto myös aloitti Vihreän langan päätoimittajana. Kaikkein jonneimmat eivät tietysti tuotakaan lehteä muista, sehän lopetti toimintansa joitakin vuosia sitten.

      Puolueeksi saakka Vihreät toki järjestäytyivät vasta myöhemmin.

      Hävettää tunnustaa, että Jussi Talvi on jäänyt minulta täysin lukematta, vaikka yksi teoksensa oli ja on vieläkin kotipaikassa maalla kirjahyllyssä. Mauri Sariolaa kyllä luin muutaman kirjan, mutta hän olikin viihdekirjailija. Sitä kun oli nuorena sen verran jonne. Marsalkka Zukovin ja Suomen marsalkka Mannerheimin muistelmat olin kyllä jo tuolloin lukenut, sotahistoria kun houkutti sivistystä enemmän. Valitettavasti niin tuppaa olemaan vieläkin.

      Poista
  4. Nyt naiveimmat idealistit uskovat että kokoomus pelastaa talouden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin oppositio yrittää kaikkensa, ettei Orpon hallitus onnistuisi hankkeissaan

      Poista
    2. Ei siihen oppositio tarvita.

      Poista
    3. Sanoisin, että kokoomus yrittää pelastaa talouden, mutta yhteiskuntarauhan hinnalla, enkä nyt ajattele persujen hallitukseen pääsyä vaan sitä, että demarit eivät ole siellä.

      Poista
    4. Kokoomus ei yritä pelastaa taloutta, se yrittää pelastaa oman rahapussinsa.

      Poista
  5. Onhan se äärimmäisen noloa, että gallupeissa ykkössija pitää presidenttiehdokas, joka on kunnostautunut terroristien julkisena suojelijana oltuaan hallituksessa ulkoministerinä.

    Mikseivät ihmiset osaa yhtään ajatella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi he ajattelevat järkevästi ja kotimaan kannalta parhalla mahdollisella tavalla! Terve järki toivottavasti voittaa, eikä iivanoiden feikkibulvaanit.

      Poista
    2. Jospa se ajattelultaan rajoittunut olet sinä?

      Poista
    3. Toisaalta tuon ISIS-naisten suojelijan vastaehdokkaana oikealta on tunnustuksellienen federalisti, joka katsoo, että kansallisvaltioiden aika on ohi ja on aika siirtyä ylikansalliseen hallintoon.

      Voisiko moisesta Suomi-syöjästä tulle kansallisvaltiomme presidenti?

      Pahimmillaan joudumme siis valitsemaan ruton ja koleran, siis Haaviston ja Stubbin väillä. On tämä hurjaa.

      Poista
    4. Oscari ja Anonyymi - kuulkaapas nyt, minäkö tyhmä?

      Nyt en ymmärrä.

      Poista
  6. Niin ja mikä se kappale oli "mutta eino on menevä mies" pum pum pum pum, "mutta eino on menevä mies".. Kai sekin jostain 70-80 luvulta oli ja en muista siitä kuin tuon kertosäkeen... ja googlekaan ei auttanut tuon kulttuurihistoriallisesti tärkeän kappaleen etsimisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni on kyse Juice Leskisen kappaleesta.
      Jos olen väärässä, niin joku tietävämpi korjatkoon.

      Poista
    2. Olikohan sittenkin tuo Sleeppy Sleeppers: Väinö

      https://www.youtube.com/watch?v=4MdUyI52CjI

      Tuossa kuvassa näkyviä heppuja nykyään äärivasemmisto kutsuisi transuiksi ja ratsastaisi niidenkin avulla kohti poikalasten pakollisia hormoni plokkereita..

      Poista
  7. Alkuasetelmasta putkahti mieleen Turhuuksien Rovio: Menestyjä, rakastajatar ja yliajo. 80-lukua sekin.
    -t

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama teema oli Mika Waltarin tekstiin perustuvassa elokuvassa Verta käsissämme.

      Poista

Kirjoita nimellä.