Aikamme proletariaatti?

 

Opiskelijaelämän ihanuus ja kurjuus

 

Huomasin ohimennen, että muuan Suomeen muuttanut venäläinen sympatiseerasi kovasti tätä nyt kovasti esille nostettua opiskelijoiden taistelua elinehtojensa puolesta. Uusi hallitushan aikoo kuulemma kurjistaa opiskelijoiden toimeentuloa, joka oli muutenkin alapuolella arvostelun, kuten tämä henkilö arvioi.

Näin reipas tuomio herätti uteliaisuuteni, kun opiskelu on meillä ilmaista ja opiskelijoiden tuetkin ovat sentään aitoa pohjoismaista tasoa. Se pani ihan tarkistamaan, millaisia ne mahtavat olla Venäjällä. Amerikasta en nyt puhukaan.

Venäjällähän tuet ovat aina olleet opintosuorituksiin sidottuja ja parhaita koululaisia ja opiskelijoita on aina palkittu suorituksistaan. Jo tsaarinaikaisissa kouluissa jaettiin kultamitaleita ja parhaat neuvosto-opiskelijat saattoivat saada niin sanotun punaisen diplomin. Sen voi vieläkin saada, jos 75% suorituksista on erinomaisia.

Neuvostoliitto ylpeili myös stipendijärjestelmästään, joka yhdistettynä opiskelun maksuttomuuteen teki opiskelusta koko kansan omaisuutta ja aivan tavattoman tasa-arvoista. Paitsi että suoritusten suhteen ei mitään tasa-arvoisuutta suvaittu: hyvät olivat hyviä ja huonot huonoja. Edelliset saivat hyvää stipendiä, jälkimmäiset menettivät koko stipendinsä.

Perusidea on säilynyt yhä: opiskelijan on ansaittava stipendinsä, kuten työelämässä jokaisen on ansaittava palkkansa. Korkeakouluissa ei ole tarkoitus etsiskellä itseään vuositolkulla yhteiskunnan kustannuksella, vaan valmistua sen palvelukseen säädetyssä ajassa. Hyvästä työskentelystä saa hyvän tai ainakin muita paremman korvauksen.

Vanha suoritusperiaate on Venäjällä yhä säilynyt. Hyvät ja erinomaiset opiskelijat, horošisty ja otlitšniki, saavat parhaat stipendit, joiden määrä vaihtelee opinahjosta toiseen, mutta joiden yläraja on noin 6000 ruplaa kuussa. Muistettakoon että euron vaihtokurssi on noin 100 ruplaa.

Lomonosoville nimetyssä mahtavassa Moskovan valtionyliopistossa stipendit vaihtelevat välillä 2681-3351 ruplaa. Muualla alimmat stipendit voivat olla paljonkin pienemmät kuin kalliissa Moskovassa. Toisaalta ne ovat myös paljon suurempia joissakin huippulaitoksissa, joihin pääse kermojen kerma.

Apua tietenkin annetaan opiskelijalle myös sosiaalisin perustein. On ymmärrettävää, ettei sillä vielä juhlita, vaikka juhlat toisaalta ovatkin aina olleet opiskelijaelämän tärkeitä huippuhetkiä, joita ilman koko nuoruus tuntuisi jotenkin turhalta.

Mitäpä opiskelija sitten saa vaikka tuolla 3000 ruplan stipendillään? Jos sen ostovoimaa mitataan tunnetulla vodkapulloindeksillä, voidaan todeta, että suosituimpien vodkien litrahinta on noin 2000-3000 ruplaa. Kaikkein halvin puolen litran pullomaksaa kuitenkin vain noin 250 ruplaa.

Stipendillään saa keskitasoinen opiskelija siis vodkaa 2-12 pulloa, niin suuri on hintahaarukka. Käytännössä voitaneen ajatella, että stipendillä voisi teoreettisesti hieman juhlia suunnilleen kerran kuussa. Kaikki muut elämiseen tarvittavat varat on sitten kokonaan hankittava muualta…

En muuten tiedä, ovatko opiskelija-asunnot Venäjällä nykyään ilmaisia. Neuvostoaikana ne eivät olleet, vaikka vuokra olikin vähäinen. Suomessa opiskelijan asuminen kuulemma ainakin on nykyään ilmaista. Ero 1960-70 lukuihin on olennainen, silloin asuttiin vapailla markkinoilla alivuokralaisina ja siihenhän ne rahat upposivatkin.

Jostakin kummallisesta lähteestä ja usein kai opintolainasta sentään aina löytyivät rahat johonkin viinipulloon viikonloppuisin. Hyvin monet opiskelijat oleilivat silloinkin oppilaitoksissaan vuosikaupalla, mutta ainakin he maksoivat omat kustannuksensa. Niin sanottu akateeminen vapaus oli käytännössä usein surkeaa päämäärättömyyttä vailla niin piiskaa kuin porkkanaa. Yhteiskunnan kannalta älyttömiksi venyvät opiskeluajat olivat ja ovat suurta tuhlausta.

Nythän asiat ovat avustusten suhteen aivan toisin. Kun opiskelija saa vuodesta toiseen ilmaisen asunnon ja sen päälle vastikkeetonta rahaa, hän helposti laitostuu ja pelkää kylmään maailmaan menemistä. Psykologia voi pahimmillaan taantua infantiiliksi riippuvuudeksi yhteiskunnasta, jolle osataan esittää vain vaatimuksia, ilman että voitaisiin osoittaa mitään ansioita.

Tilanne on ymmärrettävä, mutta tuskin toivottava tai pohjimmiltaan edes hyväksyttävä. Venäläistä systeemiä ei varmaankaan meillä kannata ihastella tai matkia ainakaan tukien määrän suhteen, mutta sikäläinen tapa sitoa tavalla tai toisella tukien määrä suorituksiin, voisi kyllä olla omiaan parantamaan työskentelyn tehoa ja motivaatiota.

Siis ei pelkkää ruoskaa, vaan myös porkkanaa ja selvät sanktiot sille, joka ei hoida hommiaan. Tiedän, että opiskelu on tullut yhä kurssimaisemmaksi, mutta suomalaisen systeemin anarkistinen perintö tuskin on vieläkään hävinnyt. On hyvä idea saada opiskelijat herkkiä nuoruusvuosinaan oppimaan myös jotakin aivan muuta kuin niitä asioita, joita he työelämässä tarvitsevat.

Sen pitää toki olla mahdollista ja sitähän itse asiassa akateemisella vapaudella on aina tarkoitettu eikä sen sijaan sitä, että jokaisella suorituksistaan riippumatta on oikeus yhteiskunnan laskuun oleilla korkeakouluissa ja nauttia tuota paljon parjattua opintotukea.

Sillähän nyt ei paljon juhlita, mutta ei se ole tarkoituskaan. Tarkoitus on, että opiskelija opiskelee tehokkaasti ja tunnollisesti oppiakseen yhteiskunnalle hyödyllisiä taitoja ja tietoja.

Kiinnostava on tässä -yhteydessä myös kysymys siitä, kuuluisiko opiskelijoiden velvollisuuksiin myös kaikkien muiden tavoin osallistua kansakunnan yhteisiin talkoisiin silloin, kun valtion menoja on pakko vähentää. Ellei näin ole, pitäisi asia eli oman rälssisäädyn privilegiot pystyä vakuuttavasti perustelemaan.

Mikäli näin kuitenkin on ja kaikki kansalaiset ovat samanarvoisia, olisi syytä tunnustaa oma vastuunsa kansalaisena ja välttää noloja infantiileja oikosulkureaktioita, jotka vain todistavat koko maailmalle kypsymättömyyttä aikuisuuteen ja kansalaisuuteen.