Tulevaisuutta odotellessa

 

Frankfurter Allgemeine Zeitungin pakinoitsija kirjoitti pari päivää sitten masentuneen hämmästyneenä: onko joku Putinin agentti päässyt kiemurtelemaan Ursula van der Leyenin lähipiiriin ja saanut tämän tekemään päätöksiä, jollaisia vain Euroopan vihollinen voi haluta?

Miksi ihmeessä venäläisen, jolla on voimassa oleva passi ja viisumi ja joka haluaa tulla Venäjältä EU:n puolelle, on tultava ilman autoaan, matkalaukkuaan ja pian kai ilman hammasharjaansakin?

Mitä tässä tavoitellaan? Onko tarkoitus kollektiivisesti rankaista koko Venäjän kansaa, mikä takuuvarmasti saa sen oppositiohenkisetkin edustajat nousemaan ansaitsematonta rankaisuaan vastaan ja sitä mukaa enemmän tai vähemmän oman hallituksensa kannattajaksi?

FAZ:in kysymys on täysin aiheellinen myös meillä. Miksi ihmeessä Suomi nyt pani moisen päätöksen välittömästi toimeen vieläpä ilman mitään normaalia valmistautumisaikaa?

Eikö mieleen tullut, että moinen menettely takuuvarmasti aiheutti aivan tarpeetonta ja mahdollisesti hyvinkin suurta hankaluutta tuhansille ihmisille, joiden ainoa synti tässä asiassa oli Venäjän kansalaisuus, eikö siis esimerkiksi Putinin kannattaminen?

Olisiko Suomelle tai EU:lle syntynyt suurikin vahingon vaara, jos tuo sinänsäkin järjetön määräys olisi vaikkapa väljästi tulkittuna astunut voimaan vasta kuukauden tai parin kuluttua, jotta ihmiset olisivat voineet sopeuttaa suunnitelmansa uuteen tilanteeseen?

Se tapa, jolla päätös toimeenpantiin, muistuttaa vanhoja Neuvostoliiton toimintatapoja, jotka sitten Venäjälläkin taas heräilivät muutamia vuosia sitten.

 Sehän oli asia, josta tunnistimme barbaarisen toimintakulttuurin, sen, mihin voi tutustua vaikkapa Vasili Grossmanin teoksesta Kaikki virtaa. Se erosi läntisestä rationaalisesta ja humaanisuudesta, jossa ihmistä ja hänen oikeuksiaan pidettiin lähtökohtana.

Toteuttaako Euroopan komissio nyt politiikkaa, joka on perinteisen eurooppalaisen ajattelun suoranainen vastakohta? Tätä kysyy myös FAZ:in kirjoittaja.

Olemme siis EU:n voimalla siirtyneet aikakauteen, jossa ihmisen kohtelu riippuu hänen kansalaisuudestaan. Tämä kansallinen autopykälä ei ole ainoa. Sellaiset yleiset käsitteet kuin yksityisen omistusoikeuden pyhyys, sopimusten kunnioittaminen, syyttömyysolettama ja vastaavat eivät enää olekaan universaaleja arvoja.

Putin ja hänen kätyrinsä selittävät asian omalla tavallaan ja puhuvat länsimaiden olemukseen kuuluvasta ja aina kuuluneesta russofobiasta. Ikävä kyllä, nyt tuo puhe alkaa nyt kuulostaa jo kovin vakuuttavalta.

EU on organisaatio, jolla tunnetusti ei ole päätä eikä siis myöskään aivoja. Se kuuluu tämän uuden aikakautemme maailmaan, jossa zombiet alkavat olla normaali ilmiö ja jossa julkinen sana on muuttunut sisällöttömäksi liturgiaksi tai älyttömäksi paasaukseksi samaan aikaan, kun yhä tiukempi ajatusten ja jopa pelkkien sanojen (!) sensuuri vainoaa kaikkea ajattelua.

Somesta voi heti todeta, että tuo mainittu hallituksemme menettely on saanut myös aplodeja. Mitään rationaalista aivotoimintaa nuo aplodit eivät heijasta. Reaktiota voisi lähinnä verrata suu auki seisovan väkijoukon mölinään jonkin uuden ajan pillipiiparin johtaessa sitä. Ja tämä tapahtuu EU:ssa, joka luulee olevansa maailman arvojen majakka.

Mutta tehty mikä tehty. Lohdullista sentään on havaita, että presidentti Niinistö on juuri tässä hiljattain ihan ääneen kertonut ymmärtävänsä, että Venäjän ja venäläisten kanssa on tultava toimeen vielä tulevaisuudessakin. Aina. Ei Venäjä voi Kiinaksi muuttua tai sinne siirtyä, vaikka joku siellä ja täällä sitäkin haluaisi. Sehän muuten herätti maailmalla ansaittua huomiota.

Huomautan taas kerran, että meillä suomalaisilla on ollut venäläisiin ihan oikeasti erityissuhde. Se on ollut goodwill-varanto, jonka johdosta olemme olleet naapurissa sekä pidettyjä että jopa rakastettuja. Luulen, että nuo eväät on nyt pitkälti syöty ja ainakin osin suotta haaskattu.

 Saamme tulevaisuudessa -joka ei ole kaukana- aloittaa taas alusta ja yrittää taas kerran löytää mahdollisuuksia siihen rauhalliseen (tai ainakin nyt rauhanomaiseen) rinnakkaiseloon, joka aikoinaan kuulosti niin merkittävältä uudelta keksinnöltä.

Tulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta kertoo kaunopuheisesti Virve Obolgogianin toimittama kirja Idänkaupan sykkeessä. Venäjän kaupan killan kolme vuosikymmentä 1992-2022, 2023 219 s.

Tuo yhdistys syntyi, kun clearing-kauppa yhtäkkiä loppui vuoden 1991 alussa. Yhdistyksen tarkoituksena oli yhdistää alan miehet ja naiset valvomaan yhteistä ja samalla koko maan etua, lisäämään Venäjän tuntemusta ja kykyä siellä työskentelyyn.

Kirja sisältää muistelmia, jotka liittyvät teemaan, erityisesti noihin Venäjän yllättäviin ja äkillisiin muutoksiin, joihin sentään aina sopeuduttiin. Idänkaupan suuret vuodet olivat kirjaa koottaessa jo takana, mutta oli syytä olettaa, että ne voisivat olla myös edessä.

Niinpä pysyväksi ongelmaksi jäi: Miten voisimme sytyttää innostuksen kipinän nuoriin niin, että heistä kasvaisi yhä uusia, syvällisesti Venäjää tuntevia osaajia?

Julkaisuhetkellä eli siis tänä vuonna kysymys kuulosti jo suorastaan absurdilta, mutta eihän historia ole loppunut, vaikka kilta ehkä onkin, en tiedä onko. Suhteet Venäjään solmitaan ennen pitkää taas uudelleen ja silloin tarvitaan taas osaamista ja jopa vanhoja tuttavuuksiakin.

Silloin kysytään varmasti taas, missä ovat ne vanhat saavutukset, jotka aikoinaan merkitsivät suurta askelta eteenpäin. Missä ovat Suomi-talo, Pietarin pääkonsulaatti, Allegro-junat ja niin edelleen. Missä ovat suuret logistiikkaketjut, lentolinjat, kiinteistöt, ystävyyskaupunkien traditiot ja niin edelleen.

Syypää löytyy tietenkin helposti ja sehän on Putin. Mutta ei hänkään ole kaikkea tehnyt ja kuten Tuntemattomassa todettiin, ei tässä syypäitä kaivata, vaan miestä ja hänen asettaan. Silloin se oli konekivääri, mutta toivottavasti sen tyyppisille astaloille ei nyt löydy aktiivikäyttöä. Nyt tarvitaan malttia ja ymmärrystä.

Paula Lehtomäki kirjoittaa tässä mainitussa kirjassa: Puolin ja toisin on tärkeää tuntea naapurin monta todellisuutta, jotta vältyttäisiin vääriltä äkkiliikkeiltä ison tai pienen myrskyn noustessa.

Eihän niiltä ole taidettu välttyä, mutta aina voi pyrkiä parempaan. Nyt tarvitaan tolkkua.  Joskus on sanottu, ettei Suomella ole syytä harjoittaa sellaista ulkopolitiikkaa, jolla on vain mielenosoituksen merkitys. Vielä vähemmän kannattaa tehdä sellaisia äkkiliikkeitä, joiden ainoa merkitys on kiusanteko aivan syyttömille ihmisille. Ei meille kukaan siitä hyvästä edes taputa.

 Jopa jatkosodan aikana hallituksemme piti tarkoin silmällä sitä, mitä tapahtuu sodan jälkeen.