Suuren nousun aattona

 

Aikansa aattein

 

Jussi Talvi, Isänmaa. Toinen painos. Otava 1960, 278 s.

 

Jussi Talvi oli monessa mielessä aikansa symboli. Hän oli syntynyt vuonna 1920 ja ehti siis jo hieman työelämäänkin, isänsä jälkiä seuraten metallimieheksi jo ennen sotia. Sotiin hän osallistui reservinupseerina ja kirjoitti kokemuksistaan romaanin Ystäviä ja vihollisia, joka ilmestyi vuonna 1954 ( ks. Vihavainen: Haun jussi talvi tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Siitä piti tulla suomalaisten suuri sotaromaani, mutta onneksi tai pahaksi onneksi Väinö Linnan kirja tuli markkinoille samaan aikaan. Olisipa ollut kiinnostavaa nähdä sellainen Suomi, jossa Väinö Linnan sijasta olisi kansalliskirjailijan paikalla komeillut Jussi Talvi. Olisikohan siihen ollut mitään mahdollisuuksia?

Talvi toimi sodan jälkeen myös mainosalalla, mikä oli uutta ja modernia etenkin henkisesti. Toki reklaamia oli tehty meilläkin siitä lähtien kuin kirjapainotekniikka teki sen mahdolliseksi, mutta turhan tavaran myyminen pelkän myymisen vuoksi oli perinteisen käsityksen mukaan moraalitonta. Vielä 1970-luvulla tämä käsitys tuli esille jopa oppikirjoista.

Talvi oli myös lehtimies ja toimi kauan Uusi Maailma-lehden päätoimittajana. Hän oli myös ensimmäisiä julkkisgastronomejamme ja esiintyi herkuttelevana herrana televisiossa.

Kaiken muun ohella Talvi oli tuottelias kirjoittaja, jolta ilmestyi kirja vuodessa. Nyt käsillä oleva teos on itse asiassa trilogian kolmas osa. Valitettavasti en ole lukenut edellisiä, mutta voihan tätä yksinkin tarkastella aikansa kuvana.

Kirjassa eletään pikkukaupungissa, jota vaivaa krooninen työttömyys ja näköalattomuus, kuten koko Suomeakin. Kaupunkin muistuttaa joka tapauksessa kovasti Talven synnyinkaupunkia Raahea ja sinne suunnitellaan suurta terästehdasta -joka sinne muuten juuri vuonna 1960 perustettiin.

Siinä päähenkilö näkee esimerkin sosialismista, koska tehdas rakennetaan etupäässä valtion voimin. Sosialismi tai paremminkin kommunismi on muutenkin kova sana juuri tuohon aikaan, sillä silloin Neuvostoliitto julkistaa valtavan teollistamisohjelman, jonka tarkoituksena on peräti lopettaa niukkuus ja antaa kaikille tarpeidensa mukaan.  Sitä parhaillaan valmistellaan.

Kommunistinen yhteiskunta on oleva valmis vuonna 1980, julistaa Neuvostoliiton kommunistinen puolue komeasti ja koko arvovallallaan vuonna 1961. Silloin on kaikilla oleva kaikkea riittävästi, henkisen ja ruumiillisen työn ja maaseudun ja kaupunkien väliset erot on hävitetty ja kaikki saavat sen mitä tarvitsevat ilman rahaa -sekin on tarpeettomana kadonnut. Sen saman siliän tien ovat hävinneet myös rikollisuus, prostituutio ja muut sosiaaliset ongelmat.

Tässä romaanissa ei tuota aikanaan niin kuuluisaa ohjelmaa käsitellä, mutta sen sijaan kyllä puhutaan kommunismista paljonkin. Päähenkilö kannattaa sitä, vaikka onkin isänmaallinen eikä missään tapauksessa toivo maansa joutuvan vieraan vallan alaiseksi.

Kommunismi on kuitenkin sellainen ideologia, joka sodan jälkeisessä tyhjyydessä kykenee antamaan elämälle tarkoituksen. Etenkin nuoriso on nimittäin henkisesti aivan tuuliajolla. Sankarin pojalla on kyllä moottoripyörä ja nahkatakki ja pimukin. Hän on tyypillinen jannu, jolla ei ole mitään näköaloja tai aatteita. kuten ei monella muullakaan, ei edes ylioppilasnuorisolla.

Nuoret kävivät ekokuvissa, jotka olivat täynnä murhaa, kuolemaa ja seksuaalista väkivaltaa (siis vuonna 1960!). Lyöntejä, alastomuutta, kovuutta. Kaunein elämys oli siinä maailmassa oli kuolla nuorena, sankaruutta oli sodassa, rakkaudessa ja rikoksissa. Illuusiotonta sankaruutta. Se oli nyt tämän nuorison osa, työttömyyskin näytti ikuiselta.

Sankari itse, tuon jannun isä on sen sijaan hyvin lahjakas ja aktiivinen ja on koko ikänsä ollut innostunut aatteista. Sodan aikana sellainen aate oli kansallissosialismi, jota toteutettiin Saksassa ja joka sai nuoren miehen lähtemään vapaaehtoiseksi SS-mieheksi.

Hän oli uskonut natsismiin. Kansallissosialistinen työväenliike oli luvannut uuden maailman. Uuden loistavan maailman. Hän oli tempautunut sen mukaan, sillä aluksi se oli luonut suurta: poistanut jättiläistyöttömyyden. Hän oli ollut valmis kuolemaan. Tuo retki itään… millaista hurmiota se olikaan ollut!... Kuinka tulevaisuus olikaan ollut silloin hänen!... Ja sitten oli tullut kansallissosialismin tappio. Tyhjyys. Pettymys. Kurjuus.

Nyt päähenkilö uskoi kommunismiin. Hän tunsi kyllä, että itsenäinen pienviljelijäkin pellollaan oli kuin kuningas verrattuna työläiseen, mutta kun maa teollistuisi, lisääntyisi myös työläisten toimeentulo ja heidän maailmastaan tulisi jotakin muuta. Maanviljelys takasi kyllä leivän, mutta teollisuus toisi vielä voitakin leivän molemmin puolin! Silloin työläiselläkin olisi isänmaa.

Työläinen oli todella isänmaansa ansainnut. Kansalaissodassa heitä oli murhattu tutkimatta ja painettu alas, mutta talvisodassa työläinen oli silti osoittanut uskollisuutensa isänmaalle ja vielä sen jälkeen jatkosodassakin. Eikö nyt olisi työnantajan aika maksaa työmiehelle reilusti, kulkee jokseenkin naiivi ajatus. Mutta usko siihen, että teollistamalla maa voidaan kymmenessä vuodessa viedä hyvinvointiin, on realistinen ja jopa profeetallinen.

Sankarin usko väkivaltaan on hänen heikko kohtansa. Itse asiassa hän vihaa ja pelkää sitä, mutta kannattaa silti, sillä kommunismin oppien mukaan se on välttämätöntä.

Tuo oppi väkivallasta periytyy jollakin tavalla hänen pojalleen, joka sitten tekee hirmuteon, sitä itse asiassa tarkoittamattakaan. Se johtaa kuitenkin selvyyteen siitä, että ihmiset voivat ja että heidän pitää muuttua ja että muuttua voidaan vain yksilöinä. Luvattu ja toivottu uusi ihminen ei voi olla pelkkä yhteiskunnan tuote.

Illuusionsa menettänyt päähenkilö tekee itsemurhan, mutta ajatus siitä, että työläisen on myös saatava osansa isänmaasta, elää. Terästehdaskin rakennetaan. Siitä elintasosta, jonka kirjoittaja itse herkuttelevana herrana sai kokea 1970-luvulta lähtien, hän sentään tuskin osasi uneksia vielä tätä kirjaa kirjoittaessaan.