Ukrainan sodan saavutukset
Sodat muuttavat maailmaa, mutta
harvoin siten, kuin oli suunniteltu. Sota aiheuttaa ainakin pitkittyessään
säännönmukaisesti myös tarpeen ajatella asiat uudelleen, nyt sodan
näkökulmasta. Tyhmempikin tarkkailija löytää silloin menneisyydestä
loputtomasti syitä siihen, että tapahtui täsmälleen se, mitä tapahtui.
Koska tämä monelle vastaa olemassa
oleviin älyllisiin ja moraalisiin tarpeisiin, voidaankin näiden alojen varsinainen
toiminta lopettaa ja hakea historiasta (mistäpä muualtakaan sitä haettaisiin?)
vain lisää polttoainetta aatteellisen höyrypannun paineen säilyttämiseksi.
Historiaa ei kuitenkaan pidä
käsittää simppelinä leikkinä, jossa ensin ammutaan seinään ja vasta sitten
piirretään maalitaulu osuman ympärille. Suoritus on yksinkertaisesti liian
helppo, niin tarkka ja täydellinen kuin se onkin. Mutta tämä vie jo filosofian
puolelle.
Ilman enempiä esipuheita
suosittelen sentään, että aina silloin tällöin palattaisiin niihin tilanteisiin,
jolloin meillä ei ollut sitä tietoa ikävästä tulevaisuudesta, jonka nyt
tunnemme liiankin hyvin.
Vääriä ennusteita ja nyt jo muuttuneita
asiaintiloja tarkastelemalla saamme tietoa siitä, mitä muita mahdollisuuksia
joskus oli olemassa ja ymmärrämme samalla syvemmin sen, mitä on tapahtunut,
mitkä asiat ovat muuttuneet, kun on käyty sotaa. Itse rintamillahan ei
välttämättä ole tapahtunut mitään uutta Remarquen mainiota ilmausta
käyttääkseni, mutta ei se historian pysähtymistä merkitse.
On täysin selvää, että Putinin suorastaan
maanisena päämääränä on ollut päästä historiaan Venäjän maiden kerääjänä,
vaikkapa sitten Euraasian liiton muodossa -ainakin aluksi.
Uusi ja uljas talousyhteisö
olisikin voinut syntyä, mikäli Venäjän johto olisi löytänyt peiliin katsoessaan
sieltä kasvoja eikä turpia venäläistä ilmausta käyttääkseni (лица, а не морды). Myös
Venäjän ja Ukrainan läheinen yhteistyö olisi voinut syntyä, jos sitä olisi
osattu vaalia.
Nuo kansat tunsivat olevansa
toisilleen hyvin läheisiä vielä ennen Kiovan Itsenäisyyden aukion (Maidan nežaleznosti)
tapahtumia ja jopa enemmistö tunsi tarvetta jonkinlaiseen liittoon ja avoimiin keskinäisiin
rajoihin.
Sen jälkeen on vettä Dneprissä eli
Dniprossa virrannut paljon ja siinä on ollut paljon vertakin.
Kas näin sitä aikoinaan tuli
kirjoitettua:
auantai 1. joulukuuta 2018
Ukraina on eri maata
Kun Venäjän ja Ukrainan keskinäiset kahinat alkoivat, kiirehti meillä moni
oitis julistamaan, että mekin täällä Suomessa olemme nyt välittömässä vaarassa
ja itse asiassahan moraalinen velvollisuutemme on myös nyt olla ukrainalaisia
eli aina sen puolella, jota perivihollinen kulloinkin sortaa.
Asioista jotakin ymmärtävät yrittivät kertoa, ettei Suomi ole Ukraina, mikä
ei merkitse sitä, että se jollakin tavalla olisi parempi tai pahempi, vaan
sitä, että sen suhde Venäjään nyt vain sattuu olemaan aivan erilainen.
Itse olen joskus verrannut Venäjän ja Ukrainan suhteita siamilaisten
kaksosten suhteeseen: ne voi erottaa toisistaan vain leikkaus, joka saattaa
onnistua tai olla onnistumatta ja on joka tapauksessa vaarallinen. Ei kansojen
erottamiseen riittänyt yksi allekirjoitus valkovenäläisessä metsässä
vuonna 1991, vaikka se valtiot erottikin.
Levada-keskus, jota ei voi epäillä Venäjän hallituksen äänitorvena
toimimisesta, on tutkinut säännöllisesti myös ukrainalaisten ja venäläisten
mielipiteitä toisistaan, siis kansojen tasolla, pätevin sosiologisin
menetelmin.
Kun ukrainalaisilta ja venäläisistä kysyttiin keväällä vuonna 2014,
millaisia maiden välisten suhteiden pitäisi olla, kannatti 19 prosenttia
venäläisistä ja 15 prosenttia ukrainalaisista, että niiden pitäisi olla kuten
normaalit kahden itsenäisen maan suhteen ovat, rajat ja kansalaisuudet
säilyttäen.
Samaan aikaan 55 prosenttia venäläisistä ja 68 prosenttia ukrainalaisista
kannatti avoimia rajoja veljeskansojen välillä ja 16 prosenttia venäläisistä ja
12 prosenttia ukrainalaisista halusi maiden liittyvän yhteen.
Kun valtioiden välillä nyt on vihhoo pittee jurnutettu (sav.
kahinoitu ja julmisteltu) muutaman vuoden ajan, voidaan todeta, että tämän
vuoden syyskuussa normaaleja itsenäisten valtioiden välisiä suhteita maiden
välille kannattaa venäläisistä 32 proenttia ja ukrainalaisista 39 prosenttia.
Avoimia rajoja haluaisi nyt 45 prosenttia venäläisistä ja 50 prosenttia
ukrainalaisista ja valtioiden yhdistymistä 16 prosenttia
venäläisistä ja 4 prosenttia ukrainalaisista.
Voidaan todeta, että Maidan nezaležnostin ja muut
väkivaltaisuudet muuttivat nopeasti asenteita molemmin puolin normaalia
itsenäisten valtioiden erillisyyttä suosivaan suuntaan. Jo vuoden
2015 toukokuussa tällä kannalla oli ukrainalaisista 45% ja venäläisistä 25%.
Kuten arvata saattaa, kahinointi on siis erottanut veljeskansoja
toisistaan. Kuitenkin ne, jotka kiirehtivät rinnastamaan Ukrainan ja Venäjän
suhteet vaikkapa Suomen ja Neuvostoliiton suhteisiin vuonna 1939, tekevät
tietysti absurdin rinnastuksen.
Kuinka moni suomalainen olisikaan syksyllä 1939 kannattanut
rajamuodollisuuksien poistamista Suomen ja Neuvostoliiton väliltä? Entä miten
moni olisi halunnut valtioiden liittyvän yhteen?
Ehkäpä meidän kannattaisi ottaa vakavasti se tosiasia, että venäläiset ja
ukrainalaiset todellakin tuntevat aika pitkälle kuuluvansa yhteen, vaikka maan
ovatkin juridisesti itsenäisiä. Suomi ja Venäjä eivät sen sijaan ole koskaan
tunteneet kuuluvansa samaan seurakuntaan.
Muuten, myös venäläisten mielipiteet ukrainalaisten ominaisuuksista ja
ukrainalaisten mielipiteet venäläisten ominaisuuksista ovat suhteellisen
myönteisiä huolimatta siitä, että erityisesti Länsi-Ukrainaan kai sijoittuva
venäläisvastaisuus on Ukrainassa saanut aika huikeitakin muotoja, joissa
rasismi on huipussaan,
Mikäli joku kaipaa tästä esimerkkejä, kehotan googlaamaan sanat кацап
ja хохол ja katselemaan kuvasatoa. Molemmin puolin siis
on riittänyt myös näitä ksenofobeja, jotka eivät vanhaa sukulaista rakasta
eivätkä usein edes tunnusta.
Mutta olihan vihollisuus aikoinaan myös Ruotsin ja Tanskan välillä
pahimmillaan veristä perivihollisuutta, johon liittyivät muistot miehityksistä
ja anneksioista, pakkoruotsalaistamisesta, sissiliikkeestä ja vapaussodasta.
Tämä vihanpidon korkea aste oli mahdollinen huolimatta läheisestä kieli- ja
etnisestä sukulaisuudesta ja yhteisestä uskonnosta
Nyt, valtiollisen vihollisuuden tultua jo perusolettamukseksi Venäjän ja
Ukrainan välillä, voidaan todeta, että molemmat osapuolet pitävät itseään
paljon mukavampana porukkana kuin vastapuolen edustajia, vaikka
vastakkainasettelu tapahtuukin valtioiden eikä yksittäisten ihmisten välillä.
Niinpä venäläisistä arvelee olevansa rauhaarakastavia 54 prosenttia, kun
ukrainalaisista heidän mielestään sellaisia on vain 14 prosenttia.
Ukrainalaisista taas 33 prosenttia pitää omaa kansaansa rauhaarakastavana ja
uskoo venäläisistä vain 10 prosenttia olevan tällaisia.
Vieraanvaraisia venäläisistä on omasta mielestään 65% ja ukrainalaisista
heidän arvelunsa mukaan 26%. Ukrainalaisten mielestä tämä määre sopii heihin
itseensä 48% mielestä ja venäläisiin vain 21% .
Ja niin edelleen. Peilikuvamaiset käsitykset omista ja vieraista ovat siis
tällä hetkellä varsin selviä venäläisten ja ukrainalaisten suhteissa, vaikka
erityistä vihamielisyyttä ei voi havaita. Tästä Levadan tutkimuksesta ei
myöskään käy ilmi, miten näkemykset ovat kehittyneet.
Vaikka kansojen luonteenominaisuudet kai melkoiselta osin kuuluvat hitaasti
muuttuviin ns. pitkän keston ilmiöihin, on luultavaa, että valtioiden välinen
vastakkainasettelu on vaikuttanut niihin lyhyelläkin aikavälillä. Kyseessähän
ovat kuvitelmat naapurista, eivät tosiasiatiedot.
Totean sivumennen, että ajatus kansanluonteesta on toki vaikeasti
todennettavissa ja operationalisoitavissa, mutta koko asian kieltäminen olisi
pelkkää tyhjänpäiväistä pyrrhonismia. Vajavaisiahan tietomme ja käsityksemme
ovat, mutta ei asia sillä häviä.
Paljon on pohdiskeltu sitä, millaisia juonia Kreml on hautonut Ukrainaan
nähden ja mikä funktio sen milläkin poliittisella askeleella on noissa
oletettavasti suurissa suunnitelmissa.
Yksi asia on ainakin selvä. Koheltamalla Krimin ja Itä-Ukrainan
kysymyksissä Moskova on pahoin pilannut mahdollisuutensa saada Ukraina
rauhanomaisesti ja omasta tahdostaan läheiseen yhteistyöhön kanssaan. Sen imago
on kansan keskuudessa pilalla.
Helmikuussa vuonna 2008 vain 8 prosenttia halusi oman maansa ja Venäjän
välisten suhteiden olevan normaalit, kahden itsenäisen maan väliset suhteet,
kun taas peräti 68% halusi avoimia rajoja ja 23% suorastaan maiden liittämistä
yhteen.
Tuollaista suurta enemmistöä ei maiden lähenemiselle enää taida olla edes
kuviteltavissa, vaikka yli puolet ukrainalaisista yhä kannattaakin vähintään
avoimia rajoja naapurin kanssa.
Lienee kuitenkin luultavaa, että ajan myötä tämä tilanne vain pahenee
Putinin aikoinaan ensimmäiseksi prioriteetikseen ilmoittaman Euraasian liiton
kannalta.
Toki väkivalloinkin on tässä maailmassa mahdollista saada yhtä ja toista
aikaan, mutta sellaisilla rakennelmilla on monia ongelmia. Vain hullu haluaisi
hallita pistinten päällä istuen.
Mutta eihän tämä sitä tarkoita, ettei maailmasta hulluja löytyisi. Luoja
paratkoon. Ja kun hölmöt vielä otetaan lukuun, on koossa jo valtava voima.
”… On täysin selvää, että Putinin suorastaan maanisena päämääränä on ollut päästä historiaan Venäjän maiden kerääjänä, vaikkapa sitten Euraasian liiton muodossa -ainakin aluksi …”.
VastaaPoistaJos se täysin selvää on, niin kerropa perustelusi meille muillekin.
Muistaakseni ajatuksen Euraasian liitosta tai talousunionista esitti Kazakstanin silloinen presidentti Nursultan Nazarbajev jo vuonna 1994. Tarkoituksena oli sopia alustavasti myös Euraasian unionin yhteismarkkinoista.
Kovasti tuo kuulostaa samanlaisesta kuin Euroopan Unioni. Minulle ei ole selvää, kuka näitä EU:n maita kerää taskuunsa, Saksa vai?
Ni kävisikö jonkinlaiseksi todisteeksi se, että hän itse niin sanoo? Toki hänet tiedetään umpikieroksi, mutta silti.
Poista“… Ni kävisikö jonkinlaiseksi todisteeksi se, että hän itse niin sanoo?...”.
PoistaJuu, se antaisi suuntaviivoja. Vaikka, kuten sanoit, umpikiero kaveri. Kunhan vielä tyrkkäät linkin tuohon sanomiseen, niin minäkin pääsen päivittämään oman tietämykseni. Kiitti.
Mielestäni "Putinin maanisesta päämäärästä" puhuminen pysäyttää ajattelun päämäärärationalismin tasolle. En usko että tämä eurooppalaisella uudella ajalla kehittynyt järjen erityinen muoto riittäisi Hitlerin tai Putinin kaltaisten historiallisten henkilöiden motiivien paljastamiseen.
PoistaKysymys on joukkomittaisesta sosiopsyykkisestä taantumasta, jota myös "totalitarismiksi" voidaan kutsua. Ihmispsyyken syvimmät kerrokset siinä rekrytoituvat, ja jos etsitään sopivaa kuvaavaa ja selittävää termiä sille mitä tapahtuu todella, sellainen termi voisi olla "uhriajattelu" -- siis psykoanalyyttisessa mielessä määriteltynä.
Jos ymmärtäisimme sen mitä Venäjä on historiallisesti lollut ja mikä kehitys siellä on Putinin myötä täydellistynyt, meille voisi olla edes hieman mahdollisempaa ymmärtää sitä mihin nyt itse yhteiskuntana olemme matkalla. Mehän tulemme romahtamaan "rasismin" pelkoon -- mutta niin käy tällä menolla koko Euroopan.
Kannattaa yrittää opetella esim. Googlen käyttö.
Poista“… Kannattaa yrittää opetella esim. Googlen käyttö…”.
PoistaKlassisen väistö, heh.
No onpas surkeata. Googlaa nyt vaikka собиратель русских земель путин
PoistaEhdotetulla google-haulla tavoitetut kuvat voisivat olla narsistisen persoonallisuushäiriön oppikirjasta.
PoistaMutta onko oikein puhua Putinista, Putinin Venäjästä -- kun totalitarismisssa ja puhumattomuuden kulttuurissa kyseessä kuitenkin on joukkomittainen ja vahvasti historiallinen sosiopsyykkinen taantuma?
Siteeratakseni hyvää ajattelijaa: on puhuttava Venäjän Putinista, ei Putinin Venäjästä.
”… No onpas surkeata. Googlaa nyt vaikka …”.
PoistaNo, nyt päästiin asiaan! Kyllähän tumpulatkin osaavat, kun vähän apua tuuppaa.
Tuossahan Putin ensinnäkin katsoo, että nykyinen Ukrainan maa (alue) on neuvostoajan luomus.
No, tuotahan ei saata kiistää. Kuten Jukka Korpela uudessa kirjassaan kertoo, koko sana ”Ukraina” tarkoittaa ”rajamaata”. Nykyinen Ukrainan alue on historian kulussa kuulunut jakaantunut pääsääntöisesti idän ja lännen välille. Lännessä on aluetta hallinnut Liettua tai Puolan kansainyhteisö.
Tuo jako näkyy vieläkin maan kielessä. Idässä venäjää puhuu lähes 50 prosenttia kansasta. Joille Ukraina ei halunnut antaa kielioikeuksia.
Toiseksi Putin sanoo tuossa lähetyksessä, että ”Ukrainan elämän avainkysymyksiä ei ratkaista Kiovassa, vaan Washingtonissa”.
No, tämä jos mikään on täysin totta!
Oikkonen: ”… kulttuurissa kyseessä kuitenkin on joukkomittainen ja vahvasti historiallinen sosiopsyykkinen taantuma? …”.
PoistaMeillä Suomessa taitaa olla Venäjän osalta kyseessä murrosikään tai peräti lapsen uhmaikään palautunut taantuma. Tiedättehän; sellainen, jossa parkuva lapsi kaataa kaupan karkkihyllyn ja kirkuu korvia särkevästi. Järkeä ei taaperolta löydy, eikä aina mamiltakaan.
Onkohan yksi perussyy venäläisten haluttomuus kohdella lähiulkomaitaan aidosti suvereeneina ja yhdenvertaisina valtioina? Sellaisina pidetään lähinnä USA:aa ja Kiinaa. Jos Ukrainaa olisi kohdettu respektillä, moni asia olisi voinut olla toisin.
VastaaPoistaKiinnitin huomiota puheisiin näistä "lähiulkomaista" jo 20v sitten. Harva kai ymmärsi niiden olevan hyvin vaarallisia puheita. Niissähän kyseenalaistetaan naapurimaiden oikeus itsenäisyyteen. Nihin olisi pitänyt puuttua valtioiden johtajien jo silloin.
PoistaNiin kenellekkään oikeasti ole tullut yllätyksenä venäjän hyökkäillyt, sille olisi pitänyt tehdä kuten natsi saksalle ja ei mitään aukkoja mihinkään sulkuun niin kauan kuin valehtelee omalle kansalleen historiansa..
PoistaTuohon edelliseen blogiin vielä sen verran, että kerran eräs kuopiolainen kertoi minulle, että muikkukukot myydään turisteille.
VastaaPoistaHe itse syövät vain ahvenkukkoja jos mahdollista..
Noh sen parempi, että jää ymmärtäväisille enemmän: molempia olen syönyt ja muikkukukko hakkaa ahvenkukon mennen tullen. Ahvenfile on parasta taitavan paistajan (ei liikaa!) voissa rautapannulla paistamani. Kukossa hieno maku hukkuu.
Poista