Sodan jälkeen

 

Kuilun pohjalta

 

Jussi Talvi, Huomiseen asti. Avioliittoromaani nykyvuosilta. Otava 1952, 306 s.

 

Jussi Talvi on jo tässä romaanissaan taitava kirjoittaja, jonka teksti tempaa mukaansa. Tarina ei ole simppeli moraliteetti eikä osoittele konnia ja sankareita, vaikka siinä riittää enemmän ja vähemmän kunnioitettavia tyyppejä, nousuja ja laskuja, rakkauden hurmaa ja kriisejä, menestystä ja takaiskuja.

Päähenkilö ei ole mikään sankari eikä pelasta sieluaan millään moraalisella uroteolla, vaan saattaa langeta myös kiusaukseen ja nielee epäoikeudenmukaisuuksiakin. Kuitenkin hän on pohjimmiltaan kelpo mies, jolla on rajansa ja joka ei yritäkään tehdä paheesta hyvettä. Lyhyesti sanoen hän on uskottavan inhimillinen tyyppi.

Maailmansodan jälkeen Eurooppa oli perin muurin hävitetty. Saksan toipumisen arveltiin yleisesti vaativan kymmeniä vuosia eikä rutiköyhällä Suomellakaan juuri nähty mahdollisuuksia vaurastua vielä 1940-luvulla. Vasta sen jälkeen alkoi sellainen kehitys näyttää jopa todennäköiseltä -mikäli meillä nimitäin olisi malttia vaurastua, mitä kyllä näytti puuttuvan ainakin työmarkkinaosapuolilta.

Kun päähenkilö palaa sodasta, jossa hän on viettänyt monta vuotta, hän on vain luutnantti, yksi tuhansista, joka ei osaa mitään siviiliselämän taitoja. Ensimmäinen työpaikka on kiven takana ja yhdyselämä vasta löydetyn rakkauden kanssa käy lähes mahdottomaksi asuntopulan kourissa nääntyvässä Helsingissä.

Koko sodanjälkeinen maailma tuntuu synkältä. Maan on sijoitettava evakot, maksettava sotakorvaukset, yksilön on annettava yhteiskunnalle niukasta ansiosta yhä enemmän veroja ja alistuttava jopa siihen, ettei itse pääse asumaan suurilla uhrauksilla hankkimaansa asuntoon, josta joutuu maksamaan enemmän vastinetta kuin saa vuokratuloja.

Huoneenvuokralautakunta on yksi vapautta rajoittavista instituutioista, mutta sen lisäksi on kaikenlaista muutakin säännöstelyä, keinottelu kukoistaa salassa eikä poliisiinkaan ei voi luottaa.

Kaiken yllä häälyy uuden sodan mahdollisuus ja levittää jopa toivottomuutta. Kun sankari saa pojan, hän on aluksi pettynyt, koska pelkää, että poika joutuisi kestämään samaa kuin hänen sukupolvensa miehet. Mutta, kysyy muuan profeetallinen ääni: ehkäpä joskus 18 vuoden kuluttua myös tytöt on mobilisoitu jo ihan samaan mielettömyyteen… Tämäkään ei toki ole erityisen optimistista.

Aineellisesti eletään aluksi äärimmäisessä niukkuudessa, mutta ennen pitkää tilanne paranee ja koko ajan kyetään hieman säästämäänkin. Kaikki tuntuvat nyt suurella kiihkolla tekevän työtä viimeiseen nääntymykseen saakka saadakseen tavaraa, sitä alkaa pikku hiljaa olla luvassa muualtakin kuin laivoista salakuljetettuna tai huimiin mustan pörssin hintoihin.

Tämä on selvää amerikkalaista menoa ja on kysyttävä, onko siinä mitään järkeä. Ei ihmisen elämässä ole mitään mieltä ollut, jos hän lopulta kuukahtaa vain koko ikänsä tarpeettomia tavaroita tuotettuaan ja tavoiteltuaan.

Syvähenkinen elämä vilahtaa mahdollisena vaihtoehtona. Tämä Eino Kailan käsite oli aikansa suuria ideoita, jonka koko Suomen sivistyneistö tunsi. Myös Lin Jutangin maallisesta onnesta puhutaan ohi mennen.

Myös matkailun himo tuntuu lisääntyneen kohtuuttomaksi, vaikka käytännössä matkavaluutan saaminen ei ollut lainkaan yksinkertaista. Joka tapauksessa pariskunta onnistui vierailemaa Tukholmassa ja jopa lentämään kotimaan lennon.

Paasikiven sanoin Suomi oli vuonna 1944 kuilun pohjalla. Vuonna 1952 maa oli sen sijaan jo asuttanut siirtolaisensa, maksanut sotakorvauksensa, päässyt valvontakomissiosta ja esittäytyi koko maailmalle olympialaisia isännöivänä sankarikansana. Korean sodan vetämä suhdanne vaurastutti maata nopeasti.

Tällaisia optimismin aiheita kirjassa ei kuitenkaan vielä mainita ja Korean sotakin assosioituu pikemmin atomipommiin. Kuitenkin terve lapsi, joka saadaan viimein syntymässä kuolleen tilalle, antaa uskoa tulevaisuuteen.

On selvää, että mieletön mammonan tavoittelu ei ole riittävä elämän tarkoitus, mutta elämällä on kuin onkin tarjottavana mielekkyys. Kypsyvä ihminen kykenee sen yhä selvemmin ymmärtämään. Kirjailija ei kuitenkaan asetu profeetaksi ilmoittaakseen kaikella kansalle, mikä se oikein on.

Tämä kirja kertoo jo alaotsikossaan olevansa nimenomaan tietyn aikakauden kuvaus ja sellaisena sillä on tiettyä uskottavuutta jo ilmestymisvuotensa ja kirjoittajansa taustan perusteella.