Kukin
tyylillään
Le style -c’est
l’homme même -tyyli on ihminen itse, sanoi joku ranskalainen.
Kuuluuko tämän lauseen tai itse ideankin alkuperäinen isyys Blaise Pascalille
vain Georges Buffonille, ei ole mielestäni erityisen kiinnostavaa, tuo tyylille
annettu valtava merkitys sen sijaan kyllä. Sekin voi oikeastaan merkitä
päinvastaisia asioita.
Pascal oli niitä
varhaisia ajattelijoita, jotka porautuivat niin syvälle ihmisen psyykeen introspektion
keinoin, ettei jälkimaailma ole kyennyt panemaan paremmaksi. Toki Pascalin ajan
sosiaaliset instituutiot olivat toiset kuin nykyään.
Teeskentelyä
maailmassa ainakin riitti ja sievistelevät hupsut yrittivät nostaa itseään
kunniaan. Nero ei voinut jäädä tuolle tasolle, sillä hänen intohomonaan ei
ollut kuulua joukkoon, saati laumaan.
Pascal ei
kuulunut muodikkaisiin hupsuihin, vaan sijaan arvosti totuudellisuutta, hänen
mukaansa luonnollinen tyyli ihastutti (ainakin häntä) tavattomasti: kun odotti
kohtaavansa vain kirjoittajan, pääsikin tapaamaan ihmisen.
Tästä toki seuraa, että kun halusi löytää kirjoituksen
takaa ihmisen, törmäsikin vain sanoihin, rakenneltuun teennäisyyteen. Silloin tyyliä
oli luotu korvaamaan luontoa, kuten naiset saattavat tuntitolkulla käyttää
aikaa naamioituakseen ennen näyttäytymistään julkisuudessa.
Kysymys tyylistä
on nyttemmin myös länsimaisessa sosiologiassa noussut suureksi teemaksi etenkin
juuri Ranskassa, jossa Pierre Bourdieu askarteli paljolti tämän aiheen parissa.
Bourdieulla
tyyli näyttää ainakin minusta nousevan suorastaan elämää suuremmaksi -se ei
enää ole ihminen itse, vaan oikeastaan enemmän, se on sosiaalinen instituutio,
joka määrittelee ihmisen. Kyvyt ja valmiudet erotella ja erottautua sijoittavat
sitten ihmisen omalle paikalleen -ainakin standardisoidun laumaihmisen.
Oleellista ei
siis ole yksilön kyky ajatella sellaisenaan, saati hänen moraalinen tasonsa,
vaan hänen tapansa ja valmiutensa suhtautua asioihin, mikä mahdollistaa hänen
sijoittumisensa paikalleen yhteiskunnan hierarkioissa, jotka rakentuvat
erottautumiselle, distinktiolle.
1900-lukua nimitettiin
usein tavallisen miehen vuosisadaksi. Kun massat nousivat esille ja
koulutuksen vallankumous veti mukaansa kaikki kansankerrokset, lakkasivat vanhat
säätyläisyyden perinteet vaikuttamasta yhteiskunnassa tai ainakin niiden
merkitys heikkeni suuresti.
Tapahtui myös
tapojen vallankumous, yksinkertaisuudesta ja asiallisuudesta tuli normi. Järki
sai ratkaista kaikkien ihmisten väliset asiat.
Tämä vuosisata
on ollut yhä enemmän tavallisen naisen vuosisata. Naisten poliittisen ja
yhteiskunnallisen vallan lisääntyminen on merkinnyt myös kulttuurisen
hegemonian muuttumista hyvinvoivissa länsimaissa.
Rationaaliselle argumentoinnille annetaan nyt
yhä vähemmän tilaa ja merkitystä. Akateemisissa piireissäkin tutkimukset yhä
useammin koskevat sitä, miltä asiat jonkin mielestä näyttävät tai ovat
näyttäneet. Rationaalisuudella on yhä vähäpätöisempi rooli niin tutkimuskohteena
kuin välineenä.
Tämä ilmenee
erityisen räikeänä sellaisissa puoliakateemisissa muodeissa, kuin ns. woke,
joka on silkkaa poseeraamista. Sitä ei kannata kunnioittaa ajattelun nimellä,
koska se ei pelaa enempää muodollisella logiikalla kuin empiirisillä päättelysäännöillä,
vaan sen sijaan yksittäisillä sanoilla ja symboleilla sekä emootioilla.
Niissä piireissä,
joissa tilanne on tämä, voitaisiin oikeastaan jo yhtä hyvin kokonaan lopettaa
normaalin käsitteisiin ja logiikkaan perustuva argumentointi ja sen sijaan
käyttää vain emoji-kommunikointia kirjoituksessa. Ääntä käytettäessä riittäisivät
murina ja kannustava/ihastunut kiljunta, siis kulloinkin aina oikeassa paikassa,
luoja nähköön.
Tuon oikean
paikan ymmärtäminen juuri kuuluu siihen sosiaaliseen pääomaan, jota nykyisessä
kulttuurissa ennen muuta tarvitaan. Tyylitietoisuus on olennainen osa habitusta.
On osattava nauraa ja erityisesti itkeä oikeissa paikoissa, pöyristyä, vaatia turvallisia
tiloja ja niin edelleen.
Perinteinen aikuinen
käyttäytyminen alkaa olla yhä epäilyttävämpää trendisettereiden piirissä. Sen
sijaan on kehitettävä sensitiivisyyttä äärimmilleen, kuten se entinen prinsessa,
joka joutui nukkumaan herneen päällä.
Poliittinen
myrsky voidaan nostaa ilman vähäisintäkään todellista syytä. Sen potkaisemiseksi
käyntiin riittää vaikka maaliksi valitun poliitikon kravatti tai jonkun
käyttämä väärä sana.
Mitättömästäkin aiheesta voidaan paisutella
niin suuri ongelma, etteivät sen valtavuuden kuvaamiseen adjektiivit enää tunnu
riittävän. Yhteisöjen paine on niin suuri, ettei kukaan yhteiskunnalliseen
hyvien kerhoon lukeutuva uskalla hullullekaan asialle nauraa ja päinvastoin ne,
jotka nauravat, asemoivat samalla itsensä oikeamielisten leirin ulkopuolelle.
Nämä tulivat
mieleeni seuratessani Teemu Keskisarjan esiintymisiä eduskunnassa. Hänen
ulkoinen habituksensa on niissä aina ollut tahallisen huolimaton ja hän on
käyttänyt värikästä kieltä, jonka on varmasti tiennyt ärsyttävän kaikkia
sievisteleviä hupsuja.
Keskisarjaa
olenkin verrannut mielessäni Matti Klingeen, mikä ehkä auttaa ymmärtämään heidän
molempien sosiaalista roolia. Klinge, joka oli mainio alansa asiantuntija ja
intellektuelli, raivostutti yhä uudelleen niitä, jotka eivät voineet sietää hänen
tahallisen paisuteltua pitäytymistään puolen vuosisadan takaisiin tai vanhempiin
käyttäytymisnormeihin.
Uskoakseni
kyseessä oli pitkälti aivan tietoisesti ylläpidetty rooli, jonka tarkoituksenakin
oli nimenomaan ärsyttää, raljeerata, kuten tässä tapauksessa voisi
sanoa, ellei nyt sitten peräti käytetä sanaa epateerata.
Klingen tapa
erottautua oli kuitenkin sellainen, jota etenkin naisväki saattoi ihastella ja
siihen samaistua. Akateemisiin piireihin kuuluminen oli sitä hienompaa, mitä
enemmän siellä oli Klingen tapaisia herroja. Klinge kuului niihin, jotka saivat
yleisöltään myrskyisät aplodit silloinkin, kun he puhuivat pelkkää roskaa. Toki
Klinge osasi pitää erinomaisiakin puheita, mutta en puhu nyt siitä.
Klinge assosioitui
hienoihin ja jopa ylhäisiin piireihin ja asioihin ja katseli myös tutkimuksissaan
maailmaa ns. parempien ihmisten näkökulmasta. Monia rahvaan näkökulman
edustajia se raivostutti.
Myös Keskisarja
on alansa erinomainen asiantuntija, joka nykyään näyttää monia aivan
hämmästyttävässä määrin raivostuttavan. Tutkimuksissaan hän on nimenomaan
rahvaan näkökulman etsijä ja esittäjä ja tässä suhteessa hänen aiheuttamiaan
reaktioita kannattaa verrata Tuntemattoman sotilaan aikoinaan saamaan
vastaanottoon.
Tuntemattomasta
sotilaasta, joka aikansa parempien piirien mielestä oli ala-arvoinen ja
historiaa väärentävä tekele, tuli ennen pitkää eräänlainen Suomen kansan
raamattu, jossa monien mielestä oli nimenomaan sanottu se oikea totuus, johon
ei ollut mitään lisättävää. Liioitteluahan se oli, mutta kirja oli tavattoman
tärkeä ja arvokas, sillä se antoi äänen sillekin, jolta se oli vaiennettu.
Keskisarjan
pienten eduskuntapuheiden aiheuttaman reaktion rajuutta ei kuitenkaan kannata
etsiä hänen tutkimustensa otteesta ja tyylistä. Avain koko asiaan on mitä
ilmeisimmin itse esiintyjän tyyli ja sananvalinnat. Kyseessä on tahallinen raljeeraus,
kiusanteko esimerkiksi niille, jotka rakentelevat itselleen muodikasta
woke-identiteettiä ja yrittävät yhtä falskisti kuin tarmokkaasti tehdä
rotuerottelusta ja orjakaupasta suuren kansallisen painolastin myös Suomen
kansalle…
Koska
Keskisarjan käytös loukkaa monen yritystä kuulua ns. parempaan väkeen yliopistokoulutuksensa
perusteella, on hänen oppineisuuttaan ja aikaansaannoksiaan yritetty vähätellä aivan
olemattomin perustein.
Toisaalta hänen pikku
puheistaan on yritetty tehdä suuria skandaaleja ja pöyristyä koko ammattikunnan
puolesta sillä perusteella, että hän muka ”kapaloi rasismia näennäistieteelliseksi
analyysiksi”, ikään kuin muutaman minuutin eduskuntapuheilta olisi vaadittava
tieteellisiä kriteereitä.
Kun Keskisarja
hiljattain lausui puheensa lomassa erään aivan tietyn yksittäisen sanan,
yritettiin asiallisesti aivan viattomasta ja hieman hupaisasta pikku
puheenvuorosta peräti leipoa hyökkäys, jonka tarkoituksena oli normalisoida
rasistista puhetta. Historiantutkimuksen etiikkaa siinä kuulemma loukattiin ja
käyttäydyttiin jopa pelkurimaisesti…
Olipahan
melkoinen suoritus parin minuutin eduskuntapuheelta. On pakko sanoa, etten ihan
tällaista odottanut tapaavani Suomessa, jossa kyllä on nyttemmin saanut tottua
näkemään kaikenlaista. Mitähän me vielä saamme nähdä…?
Asiasta
kiinnostuneiden kannattaa tutustua Atte Arffmanin ja Antero Holmilan
puheenvuoroon Suomen kuvalehdessä 6.10.2023 ja tietenkin itse Teemu Keskisarjan
puheenvuoroon, joka löytyy netistä. Ne puhuvat puolestaan.
Me elämme uutta
aikaa, sanoi runoilijanero Saarikoski aikoinaan. Tämä kyllä pätee yhä.
"lakkasivat vanhat säätyläisyyden perinteet vaikuttamasta yhteiskunnassa tai ainakin niiden merkitys heikkeni suuresti.
VastaaPoistaTapahtui myös tapojen vallankumous, yksinkertaisuudesta ja asiallisuudesta tuli normi. Järki sai ratkaista kaikkien ihmisten väliset asiat.
Rationaaliselle argumentoinnille annetaan nyt yhä vähemmän tilaa ja merkitystä. Akateemisissa piireissäkin tutkimukset yhä useammin koskevat sitä, miltä asiat jonkin mielestä näyttävät tai ovat näyttäneet."
Mitäpä jos kyse on vain yksinkertaisesti siitä, että ensin hylättiin vanhan säätyläistön perinteet, muoti ja järki, mutta kun ihminen on hierarkinen laji se korvattiin uuden säätyläistön, mukaanluettun naisten vastaavilla. Näinhän historiassa on aina käynyt: ensin on lyöty maahan vanha eliitti, jonka on korvannut uusi eliitti uusine arvoinen ja muoteineen. Se, mikä pysyy, on hierarkia. Bourdieun ajattelussa on nerokasta tuohon tähtäävän eri ryhmien pyrkimyksen EROTTAUTUMISEEN oivaltaminen. Tietenkin se harmittaa vanhaan eliittiiin kuuluvia, joiden sosiaalinen pääoma menettää arvonsa.
No totta kai. Mitäs muuta?
PoistaOlenkin tässä jo pitkään miettinyt tarvittavan uusi eliitti. Tämä uusvasemmiston perinne jonka mukaan. Sukupolvensa uuden eliitin muodostaa radikalisoituneet opiskelijat on aika katkaista.
Poista"voitaisiin oikeastaan jo yhtä hyvin kokonaan lopettaa normaalin käsitteisiin ja logiikkaan perustuva argumentointi ja sen sijaan käyttää vain emoji-kommunikointia kirjoituksessa. Ääntä käytettäessä riittäisivät murina ja kannustava/ihastunut kiljunta, siis kulloinkin aina oikeassa paikassa, luoja nähköön."
VastaaPoistaJohan se George Orwell uuskielessään puki tuon - vielä!- sanoiksi. Ei mitään uutta auringon alla.
"Mitähän me vielä saamme nähdä…?"
VastaaPoistaParempi olla liikaa ajattelematta: aina kun ajattelee, että ei tämä voi enää hullummaksi mennä, ne tekevät sen taas...
Saarikoski tyylitteli itsensä runoilija-älyköksi ja teki sen hyvin, koska oli älykäs ja osasi runoilla. Teemu tyylittelee itsensä historioivaksi kansanmieheksi ja tekee sen hyvin, koska on mies ja on perehtynyt kansansa historiaan.
VastaaPoistaTyöväenluokkaista habitusta ei enää ymmärretä luokkaidentiteettinä, vaan ainoastaan huonotapaisuutena. Habitus saa nykyään olla multikulttuurinen tahi keskiluokkainen, mutta ei työväenluokkainen. Burqa on ok, mutta farkkutakki ei.
VastaaPoistaEi farkkutakki nykyään mitään työväenluokkaista ole vaan amerikkalaista pintamuotia ja köyhäilyä.
Poista