Pahat sanat

 

Pannaan uusiksi

 

Kieli on jatkuvassa muutoksen tilassa. Ihmiset, jotka ovat viettäneet muutaman vuosikymmenen ulkomailla ja palaavat taas isiensä maille (joilla äiditkin usein ovat asuneet, mikä on tässä nykyään ehdottomasti mainittava), käyttävät usein sanoja, joita kukaan muu ei täällä enää käytä, ehkäpä ei edes ymmärrä.

Sitä paitsi he eivät tunne uusia muotisanoja ja fraaseja, eivätkä vanhojen sanojen yllättäviäkin uusia sivumerkityksiä.

Ajatelkaamme nyt vaikkapa sanaa ”panna”. 1960-luvulta maastamme muuttanut henkilö oli tottunut näkemään sen lukemattomissa yhteyksissä neutraalina verbinä, jolla nyt kyllä saatettiin viitata myös sukupuoliyhteyteen.

Tuollaisen merkityksen antaminen tapahtui silloin ehkä hieman sievistellen, jotta ei olisi tarvinnut käyttää noita varsinaisia tuota asiaa tarkoittavia sanoja, jotka saattoivat häiritä normaalin asiatyylin korrektiutta: nussiminen, kuksiminen, hässiminen ja niin edelleen. Stadilaiset bylsivät osoittaakseen kykynsä käyttää vieraita äänteitä.

Sit venia verbis. Nykyisinä ajattelun jälkeisinä aikoina ovat jo pelkät sanat alkaneet saada merkityksen, joka aikoinaan kuului vain lauseille, joihin liittyi ajatus. Kyse ei enää useinkaan ole vain sopivaisuudesta tai sopimattomuudesta, vaan asiaa voidaan ajatella jopa rikoksena ja siitä saatetaan rangaista tavalla tai toisella.

Nyt, tänä päivänä, paluumuuttajamme saisi aiheen ihmetellä, että tuota ”panna”-verbiä yritetään kaikissa mahdollisissa paikoissa korvata jollakin muulla. Toki laittaminen ja pistäminen ovat osittain samanmerkityksisiä, mutta panemisen pakonomainen karttaminen on kyllä silmiinpistävää.

Eihän noiden synonyymien merkitys ole keskenään ekvivalentti ja usein ne väärässä paikassa kuulostavat varsin typeriltä. Kukapa enää sanoisi -uskaltaisi sanoa- että halla pani taimet. Toisaalta ei voi sanoa niinkään, että se olisi ne pistänyt tai laittanut. Itse ”panna”-sana nyt vain on niin hirveä. Ehkäpä halla nykyään vain vie taimet?

Kasku kertoo, että kun eräälle teurastajalle kerrottiin, että paneminen ja pistäminen ovat sama asia, hän vastasi: ”kyllä siinä nyt vaan on eroa, jos minä pistän sian kuoliaaksi tai panen sen kuoliaaksi”. Tähän voinemme kaikki yhtyä, jos nyt uskallamme tuollaistakaan sanaa käyttää. Vieläkö joku uskaltaisi yrittääkään yhtyä edelliseen puhujaan?

Panemisen vastikkeina käytetyillä laittamisella ja pistämisellä on omat ongelmansa ja perinteensä. ”Laittaminenhan” tarkoitti hiljattain myös haukkumista, mahdollisesti venäjän sanan ”lajat”-mukaan (лаять, vrt. лайка). Mikäli haasteli laittamattomasti, ei siinä ollut moitteen sijaa ja tapana oli sanoa, ettei yrittänyttä laiteta. Ei häntä myöskään panna eikä pistetä.

Muuten, ”naiminen” tarkoitti vielä 1800-luvulla vain ja ainoastaan naimisiin menemistä. Sukupuoliyhteyteen sillä alettiin viitata vasta myöhemmin, mikä saattaisi liittyä koko avioliittoinstituution pyhyyden ja kunnioituksen vähenemiseen.

Itse sukupuoliaktista käytettiin sen sijaan hyvin usein termiä ”halaaminen”, mikä kaiketi koettiin myös kaikesta huolimatta suhteellisen siistiksi.

Siitähän lauletaan lukemattomissa lauluissa: Halaamista, halaamista, halaamista varten se heili on omistettu… Sulla oli halu halata ja mulla oli siihen taito… Kyllä pikkuinen poikakin halata saa, kun maksaa täyden hinnan…Raastuvan penkillä halasin minä mustalaisen Veeraa, ja niin edelleen ja niin edelleen.

Nykyisin annetaan jaxuhaleja ja kaikkien pitää halata toisiaan mahdollisimman usein, jotta voimaantuisivat ja todistaisivat eurooppalaisuutensa.

Mikäpäs siinä. Sitäkin enemmän tässä ihmetyttää tuo ahistus, joka liittyy nyt panna-verbiin. Se on aivan uusi asia ja syntynyt jopa aikakaudella, joka pitää normaalina myös ja erityisesti epänormaalia seksuaalista käytöstä ja närkästyy pahoin, jos sitä sellaiseksi sanotaan.

Ehkäpä voisi nostaa esille vain yhden aikakautemme indikaattorin: Fingerpori-sarjakuvan. Se edustaa aivan uutta huumorin aikakautta olettaessaan lukijakunnan ilman muuta ymmärtävän viittaukset sellaiseen seksuaalisuuteen, jota oli ennen tapana nimittää perverssiksi.

Eivät vain dildot ja anustapit kuulu Fingerporin kalustoon, vaan myös ja erityisesti homoseksuaalisuus ja sadomasokismi, ”junat”, pedofilia, zoofilia ja niin edelleen. Sotasukupolvi tuskin ilman muuta ymmärsi tuota huumoria, jota sai vanhoilla päivillään vielä lukea.

Sitäkin kummallisempaa on, että aivan tavallinen ja normaali sukupuolinen kanssakäyminen on samaan aikaan niin arka asia, että siihen(kin) viittaavaa aivan keskeistä sanaa yritetään pakonomaisesti välttää.

 Ehkäpä avain tuohon asiaan onkin siinä, että nykyään on tullut jo normaaliksi tavaksi ajatella kaikkien asioiden mahdollista seksuaalista ulottuvuutta ja etsiä lakkaamatta viitteitä siihen.

No, tässähän ei sinänsä uutta ole. Murrosikäiset ovat aina ajatelleet sillä tavalla ja kikatelleet loputtomasti omille assosiaatioilleen. Mutta että koko kansa, tai ainakin suuri osa siitä…

Asia tuntuu päälisin puolin viittaavan yleisön entistä suurempaan sofistikoitumiseen (huomaa hieno uudissana), mutta se tapahtuu tasolla, jota aikoinaan tunnettiin vain teinimaailmasta. Joka tapauksessa ilmiö kuvastaa nimenomaan sanojen, yksittäisten sanojen maagisen merkityksen lisääntymistä. ehkäpä se onkin vain muuan oire yleisestä tyhmenemisestä, infantilisoitumisesta (hieno sana tämäkin!)?