keskiviikko 23. lokakuuta 2024

Uusia kultteja

 

Maapallo kirkossa

 

Helsingin Tuomikirkossa on kuulemma valtavan kokoinen maapallo katosta roikkumassa. Siinä kuuluu olevan itse Gaia, maata edustava naispuolinen jumaluus (ellei sitten ole vaihtanut genderiään, kukapa sitä voisi estää). Täytyypä mennä tuota ihmettä katsomaan.

Onhan kirkkoihin ollut tapana tuoda jo miltei mitä tahansa ja tämänkin idolin sinne tuomista voi varmasti perustella monenlaisilla ajatuksenjuoksuilla. Selvää joka tapauksessa on, että kyseessä on pakanallinen jumaluus ja että sen palvominen tuntuu kovin monesta paljon mielekkäämmältä kuin Israelin kiivaan ja kärttyisän patriarkan kunnioittaminen.

Itse asiassa tuon pakanallisen kulttiesineen tuonti kirkkoon herätti tuskin mitään reaktioita. Kirkon puolelta se oli hyvä veto, kun saatiin ihmiset kiinnittämään siihen edes jotakin huomiota ja kukapa voisi kiistää sitä, että asiassa on voimakas edistyksellisyyden tuoksahdus. Ellemme uhraa kaikkeamme tuon jumaluuden hyväksi, se kostaa meille.

Usko yliluonnolliseen, joka vielä hiljattain kuului lähinnä vanhoille akoille, on nyt vallannut nuoret naiset. Itse asiassa kyse ei ole pelkästä taikauskosta, vaan on syntynyt suoranaisia kultteja, joihin usein liittyy huomattavan primitiivisiä uhrimenoja ja noituutta. Uskonnollisuuden alkeismuotojahan ne nyt näemme aikamme heimoilla.

Paradoksaalisesti näihin kultteihin osallistuvat yleensä lähinnä korkeakoulutuksen saaneet naiset. Luultavasti kyseessä on sama aines, joka kansoittaa elokapinan happeningeja ja kunnioittaa syvästi woke-aatteita syvällisenä viisautena. Noituuden on jopa tulkittu olevan feminismin uusi vaihe (vrt. Vihavainen: Haun noituus tulokset).

Äärivasemmallakin on jo silloin tällöin ymmärretty, että se radikaali joukko, joka nimittää itseään älymystöksi, elää nyt järjen jälkeistä aikaa. Järjen hylkäämistä pidetään nimenomaan radikaalina, eli siis hyvänä ja tavoiteltavana asiana. Sitä paitsi se on helppoa (ks. Vihavainen: Haun järjettömyyden viettelys tulokset).

Tuleepa mieleen kysyä, mitä vanha kunnon Dostojevski olisi kirjoittanut nykymenon nähdessään. Itse asiassa hänen maailmaansa kuuluivat jo radikaalit aatteet, jotka saivat jo äärimmäisiä muotoja ja joiden nimissä tapettiin ihmisiä suuren uskonvarmuuden vallassa.

Dostojevskin mielestä kaiken takana oli Jumalan kieltäminen ja ihmisen tunkeutuminen hänen paikalleen. Tällä Homo Deuksen aikakaudella asia kuulostaa taas mitä ajankohtaisimmalta.

Dostojevskin tunnetuin aikansa radikalismia käsittelevä teos on Riivaajat, joka perustuu pitkälti erääseen aikansa sensaatiomaiseen murhaan, jonka radikaalit tekivät aatteensa suuruutta todistaakseen ja sitä luodakseen.

Olen hieman ihmetellyt, että juuri tällä hetkellä ei vastaavia tapahtumia näy esiintyvän. Vielä 1970-luvulla ne olivat jokapäiväistä leipää. Fanaattisten radikaalien naisvaltaisuus ei menoa häirinnyt millään tavalla. Tuskin tässä kyse on muusta kuin pienestä taoista.

Dostojevski itse oli uskonnollinen persoonallisuus ja otti äärimmäisen vakavasti myös ajatuksen ihmisjumaluudesta, joka kummittelee myös Riivaajissa. Tässä muuan parin vuosikymmenen takainen blogi, jonka ajankohtaisuus tuskin on hävinnyt:

 

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Vanhan siilin kettumaisuuksia

 

Homo homini Deus

 

Mihail Butaševitš-Petraševskin piiri, johon Dostojevski nuoruudessaan kuului ja minkä johdosta hän sai kuolemantuomionsa, tutki ranskalaisia utopistisosialisteja, erityisesti Fourieria. Petraševski yritti jopa perustaa fourierilaisen ihanneyhteiskunnan, falansterin, mutta talonpojat polttivat sen rakennukset.

Ihmisjumaluuden ajatus, joka kiusasi Dostojevskia koko hänen ikänsä, oli alun perin lähtöisin Ludwig Feuerbachilta, joka oli tulkinnut uskonnot ihmisen oman jumaluuden projektioksi. Homo homini Deus, kiteytti Petraševskin piirin radikaali jäsen Nikolai Spešnev 1840-luvulla. Feuerbachin antropoteismi halusi Fourierin tavoin ”rehabilitoida” luonnon ja aistillisuuden. Tämä mahdollistaisi ihmisyyden puhkeamisen kukkaan, sen kaikkien mahdollisuuksien vapauttamisen. Kun ihminen vapautettaisiin niistä keinotekoisista kahleista, jotka häntä kammitsoivat, voisivat ihmiset ensi kertaa historiassa elää normaalia elämää, kuului petraševskilaisten johtopäätös Andrzej Walickin formuloimana.

Petraševskilaisten ajatuksena oli, että ihmisten tuleminen jumaliksi edellytti kaikkien viimeistenkin ennakkoluulojen ja illuusioiden hylkäämistä. Niinpä ajattelun oli perustuttava ankaraan tieteelliseen päättelyyn ja luonnontieteen tuloksiin.

”Ihmisyyden uskonto” ei kuitenkaan ollut kaikille ajan radikaaleille  vielä kyllin lupaava tie vapauteen. Yksilöanarkisti Max Stirner haistoi siinä pyrkimystä alistaa ainutkertainen yksilö universaalin Ihmisen alaisuuteen.  Ollakseen vapaa ihmisen oli Jumalan lisäksi tapettava myös Ihminen. Itse asiassa tämä saattoi radikaalin tulkinnan mukaan todella tapahtua tappamalla joku ihminen. Tehdessään mielivaltaisesti rikoksen ihminen voitti ne moraalilait, jotka abstraktin ihmisyyden nimissä rajoittivat hänen ainutkertaisen yksilöllisen ihmisyytensä oikeuksia.

Tunnetussa esseessään Isaiah Berlin osoittaa, ettei Leo Tolstoi ollut vain yhden aatteen valtaama ajattelija, siili, vaan sen sijaan kettu, joka osasi monta asiaa. Dostojevskin teokset saattavat näyttää saman asian jauhamiselta yhä uudelleen, mutta kyllä hänessäkin on paljon kettumaisuutta. Hänen kritiikkinsä intelligentsijan turhamaisuutta ja pinnallisuutta kohtaan on viiltävää, sanoisinko, kettuilua.

Samoin kuin sittemmin Tolstoi, Dostojevski kuului siihen intellektuellien ryhmään, joka suorastaan vihasi intelligentsijaa, tuota tyhjänpäiväisten saarnamiesten joukkiota, jolla ei ollut todellista sanomaa kerrottavanaan, vain oman tärkeytensä osoittaminen ja ihailun ja itseihailun herättäminen hinnalla millä tahansa. Entisen intelligentin ruoska osuukin kohteeseensa tarkasti ja kipeästi, hän tuntee uhrinsa ja tietää satuttavansa myös entistä itseään.

Niinpä Dostojevskin teokset ovat tulvillaan tyyppejä, jotka ovat heränneet huomaamaan vapautensa ja yrittävät hallita maailmaa älyllään. Feminismin aate elähdyttää monia jaloja sieluja. Muuankin kertoo arvostavansa morsiamensa naisellista suloa, joka on tämän pääomaa ja ajattelee, että tämän pitäisi ehdottomasti realisoida tämä aarteensa myymällä sitä. Löytyy tyyppejä, joiden mielestä maailma todellisuudessa on vain lantakasa ja suurin viisaus on tämän tosiasian tunnustaminen

Kirjailija ymmärtää kirkkaasti älymystön itsestään tekemän parodian ja värittää todellisuutta vain hiukan saadakseen muutkin sen näkemään. Sokrateen manttelinperijä 1800-luvun Venäjällä julistaa: ”Olen hölmö, mutta tiedän sen itse ja siksi lakkaan olemasta hölmö”. Tämä syvällisyyshän on täysin postmodernia.

Maailma on kuitenkin kehittynyt. Feuerbachilainen hartaus tämänpuolisen pyhän edessä on jo kauan sitten jäänyt pois muodista ja toteutuu korkeintaan zen-buddhismin harjoittajien piireissä. Dostojevski saattaisi hämmästyä tavatessaan suomalaiset 2000-luvun ateistit. Ajattelu ei puolentoista vuosisadan mittaan näytä hiukkaakaan edistyneen, mitä ei sinänsä kannata ihmetellä. Kummallisempaa on, että se on typerästi latistunut.

Dostojevskilla oli, myönnän, tiettyä taipumusta siilimäiseen monomaniaan. Keskeinen oli hänellä, kuten aikanaan pyhällä Augustinuksella Jumalan ja ihmisen tunteminen, mikä saattoi olla sama asia. 2000-luvun suomalainen älymystö on yksinkertaisesti unohtanut tällaiset kysymykset eikä näe niissä mitään järkeä tai kiinnostavuutta.

Syynä voi olla se, ettei ihmisen elinympäristö enää tai vielä ole yhtä arvaamattoman ahdistava kuin se oli menneinä vuosisatoina. Kuolema ei kiinnosta meitä muuten kuin jännityskertomuksissa, joissa se onkin lähes ainoa kiinnostava seikka. Elämä on aivan liian täynnä virikkeitä, kulutusta ja ajanvietettä, jotta sitä sellaisenaan viitsisi tai tarvitsisi ruveta ajattelemaan. Todella kiinnostavia kysymyksiä älymystölle ovat tasa-arvon kysymykset: miten maailma olisi järjestettävä, jotta jokainen elävä olento olisi tasa-arvoinen? Mitä olisi tehtävä, jotta ihmiskunta viimein voisi elää normaalia elämää?

Entä mitä tästä päämäärästä voidaan maksaa? Ivan Karamazovin mielestä maailman onni ei ollut minkään arvoinen, mikäli se oli ostettava viattoman lapsen kyyneleillä. Oliko tämä demonista maksimalismia, jumalkapinaa? Oliko Jumala väärässä ja saattoiko intellektuelli asettua hänen yläpuolelleen tuomitsemaan, mikäli Jumala osoittautuikin poliittisesti epäkorrektiksi?

2000-luvun älymystö näyttää yhä askartelevan näiden kysymysten parissa sikäli kuin uskonnollinen mielenkiinto ei rajoitu suvivirren kieltämiseen kouluissa. Toisaalta kuitenkin on olemassa, kuten meille on kerrottu, uususkontoja, aina lentävästä spagettijumalasta lähtien. Naispuoliset älymystön edustajat, jotka nykyään ovat kehityksen kärjessä, näyttävät olevan erityisen kiinnostuneita niistä. Luonnonuskonnot, äiti Maa, noituus, wicca…

Muodikasta kuuluu nykyään olevan harjoittaa jotakin kulttia tiettynä viikonpäivinä tai muuten sopivina annoksina ja sitten vaihtaa johonkin toiseen. Näin ihminen kunnioittaa itseään ja maailmaansa. ”Pyhä” liittyy nykyään lähinnä pyhäpäiviin, jolloin on tavallista enemmän aikaa kulutukselle… 

Wie herrlich weit wir es gebracht!

 

9 kommenttia:

  1. "mitä vanha kunnon Dostojevski olisi kirjoittanut nykymenon nähdessään. ..Dostojevskin mielestä kaiken takana oli Jumalan kieltäminen ja ihmisen tunkeutuminen hänen paikalleen. "

    Ei mitään uutta auringon alla!

    Valitettavasti näyttää olevan vahva sääntö, että missä Jumala hylätään, siellä astuvat erilaiset epäjumalat tilalle. Kaiken maailman sunnuntaihörhöilyn ohella vanha kunnon Mammona näyttää kuitenkin pitävän pintansa.

    VastaaPoista
  2. Joskus nuorena ihmettelin, miksi teologiaa opetetaan yliopistossa? Tuolloin ajattelin sen paremminkin kuuluvan kirkollisen instituution toimeksi.
    Sittemmin olen ymmärtänyt ihmismielen uskomuksellisesta perustasta enemmän: sen kattavuuden, ismeineen, ideologioineen ja eritoten sen, että myös faktat altistuvat uskomukselliselle sävytykselle.
    Oletamme, uskomme ja toivomme. Jos perustaisimme todistettavissaoleviin asioihin, putin tai Pohjois-Korean kim eivät olisi vallassa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun Pohjois-Korean paksu-Kim kuukahtaa, hänen siskonsa nousee valtaa. Sisko on 300%:n kiilusilmä, ei kovin valoisa tulevaisuudenkuva.

      Poista
    2. "Jos perustaisimme todistettavissaoleviin asioihin, putin tai Pohjois-Korean kim eivät olisi vallassa...."

      Ja höpö höpö, ei tuossa ole kysymys tiedosta tai faktoista vaan arvoista ja moraalista. Ja kuten filosofian tutkijat ajattelevat, arvoarvostelmista ei ole mahdollista päästä (tiedollisella) diskurssilla yksimielisyyteen.

      Ei TIEDOLLISESTI voida perustella miksi kenenkään tulisi pidättäytyä itselleen tyydytystä tuottavista teoista, jos hän arvioi, ettei siitä seuraa rangaistusta tai muuta haitallista seurausta (esim mainehaitta tms). Peruste tulee arvoista tai moraalista, jonka perustaa ei voida purkaa tiedollisiin perusteisiin.

      Poista
    3. No ei se ole höpöä. Arvot ja moraali perustuvat tunneseikkoihin: Tosiasioiden valossa, putinin vallanhimo on ollut aina näkyvissä: järjellä se olisi ollut ratkaistavissa, puten tappioksi.

      Poista
  3. Maiju Lassila kirjoitti aikanaan Liika viisas-novellin, jonka voisi nyt päivittää laittamalla pääosaan jonkun vihevassari tohtorin. Ainoa ongelma olisi vain, että todellisuus olisi naurettavampi kuin sepitetty tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parodia ei ole nykyään mahdollista, koska parodioitavat tekevät sen itse.

      Poista
  4. "Naispuoliset älymystön edustajat, jotka nykyään ovat kehityksen kärjessä, näyttävät olevan erityisen kiinnostuneita niistä. Luonnonuskonnot, äiti Maa, noituus, wicca…"

    Kai nuo tulee automaationa populaarikulttuuri muodossa Amerikasta. Tarkempi tarkastelu niin huomaa uskonnon vaikutteen vaikka elokuvateollisuudessa, manaajista maailmanloppu eskalaatioon, unohtamatta noitia tai vamppyyreita yms. Olettaisi että tuo linkitys taas kongressista Vatikaaniin ja Vatikaanista taas yliopistomaailmaan olisi selkeä, eteenkin kun Suomessakin on käynyt milloin mistä apologeja osa yliopistokoulutuksen käyneitä (ongelmallista tavalliselle kansalaiselle tällainen on kuinka sitten siihen tutkittuun tietoon voi luottaa jos se pohjaa tutkijoilla uskoon? Tarkempi tarkastelu kyllä kertoo pohjaavan talouteen kuin uskoon), mistä taas abortti kysymyksineen myös Suomeen Soinin ja Vanhasen muodossa olisi selkeä. Vatikaanilla on kumminkin diplomaattisuhteet hyvin vahvat ympäri maailmaa ja historian puolesta yhtä merkittävää laitosta ei taida olla. Sisäpoliittisesti olettaisi vaihdannasta siinä lähtökohdi lopulta olevan kyse. Logiikka kyllä vaihtelee missä tuota uskoa katsotaan ja mikä katsotaan hyväksytyksi.
    Tiedä niin lunnonuskonnosta mutta ensin on kyllä sana logos, ennen kirjaa tai rakennusta, eikä kukaan kyllä puhu latinaa äidinkielenään.
    Länsimaisessa ajattelussa huomaa kyllä historian tuoman ongelman juutalaiskysymyksessä josta taas ateisti ei voi kokea ongelmaa, tuo kun ei usko. Ja toinen minkä itse katsoin ongelmalliseksi tyyliin vaikka Sartren kirjoituksessa juudaksen petturuudesta kerronnallisesti. Juudas petti mutta ei tappanut, vaan sen tekivät roomalaiset. Näin ollen Juudas oli syytön. Eri asia on vainota jotain väestöä 2000 vuotta tarinan kerronnalla, jot itse näyttää paremmalta.

    VastaaPoista
  5. Eurooppa on yhtä kuin kristinuskon traditio, toki antiikilla lisättynä.
    Kun tämä katoaa, on ihan sama mikä väestövaellus tulee, meitä ei erota eurooppalaisiksi enää mikään, olemme sitten samaa sakkia kaikki.
    Ateismi on ok myös eurooppalaisena ilmiönä, jos se on täysin oma vapaa valinta eikä mikään laumailmiö ( esim. kirkosta eroamisbuumit).
    Mutta kristinusko, antiikki, ateismi sulautuneena jonkinlaiseen maailman hengellisyyteen jossa kaikki uskonnot (esim. sharia-islam, "idän" uskonnot, new aget tai myös ympäristönsuojelukeskeinen biologismi)
    ovat yhtä ja yhtä kivaa suhteellista sotkua, se on jo lopun alku. Tai jo pidemmälle edennyt.

    kerta rytinä

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.