perjantai 22. joulukuuta 2017

Ikitie



Ikitie
Elokuva 2017. Ohj. Antti-Jussi Annila. Pohjautuu Antti Tuurin samannimiseen romaaniin. Kesto pari tuntia.
Lenin oli aikoinaan sitä mieltä, että elokuva on taidemuodoista tärkein. Luulen ymmärtäväni häntä hyvin. Kun on tarvis selittää, millainen oli menneisyys, millainen on nykyisyys ja millainen on oleva loistava tulevaisuus, ovat sanat siihen kovin huono keino.
Paljon parempi on, kun voi näyttää, miten asia on/oli. Kun ihminen on kerran omin silmin nähnyt menneisyyden, olkoonkin että elokuvassa, hän tuntee tietävänsä, millainen se oli.
Tietenkään todellisuus ei koskaan ole ollut sellainen, kuin elokuvassa näytetään. Kysymys onkin vain siitä, millä tavalla se alkuperäisestä poikkeaa ja onko tuo ero suuri vai pieni, tahallinen vai tahaton. Viimeksi mainitulle ei yleensä mitään voi ja mikäli kotityöt on kunnolla tehty, ei kenelläkään pitäisi olla valittamista.
Mikäli ne sen sijaan on tehty huonosti ja koko hommaa on tarkoitushakuisesti viritetty, on sanomista paljonkin. Silloin koko juttu rupeaa haisemaan.
Sanon heti, etten tykännyt Ikitiestä enkä millään voisi antaa siitä kiitettävää arvosanaa. Koska väärinkäsitysten vaara on tässä ilmeinen, sanon myös heti, ettei minulla ole mitään sitä vastaan, että Stalinin vainoista tehdään elokuva ja että ne esitetään hyvin vastenmielisinä. Päinvastoin. Ihmettelen kovasti sitä, että se tehdään meillä vasta nyt.
Vastenmielinen on sen sijaan minusta tapa, jolla koko juttua tarkoitushakuisesti venytetään ”amerikkalaisuuden” suuntaan.
Pidän syytä ilmeisenä. Tekijät ovat haistaneet tai ainakin kuulleet haistavansa tässä rahan ja Yhdysvaltain valtavat markkinat. Niinpä suomalaisista on tehty amerikkalaisia ja amerikkalaisten omaatuntoa yritetään kolkutella sillä, että heidän maansa aikoinaan ryhtyi Stalinin liittolaiseksi eikä ole tähän päivään mennessä tehnyt välejään selväksi sen asian kanssa, että Neuvostoliitossa telotettiin kymmenen tuhatta amerikkalaista.
Onhan se yritys siinäkin ja saapa nähdä, miten äijän käy. Itse olen hieman skeptinen. Amerikassa asiasta on kyllä kirjoitettu ja tutkittuhan sitä on.
 Toronton yliopisto järjesti muutama vuosi sitten kanadalais-karjalaisen tutkimusprojektin, jonka loppuraportti Alexey Golubev and Irina Takala, The Search of a Socialist El Dorado julkaistiin vuonna 2014 ja on netistä tilattavissa jopa pokkarina. Toki löytyy paljon muutakin kirjallisuutta, mutta tässä siis paras tutkimus englanniksi.
Ja onhan se kauheaa, mikäli 10000 amerikkalaista teloitetaan. Ykikin syytön on liikaa, syypäistä en ole niin varma. Vastaavaa lukua ei sen maan historiasta taida muualta löytyä ja löytyykö tästäkään?
En nimittäin ole koskaan kuullut, että amerikkalaisia olisi noissa vainoissa mennyt tuollaista määrää. He nimittäin eivät kuuluneet niihin ryhmiin, jotka maalitettiin niissä kuuluisissa salaisen poliisin määräyksissä vuonna 1937 ja 1938.
Aluksi siellä ei mainittu kyllä myöskään suomalaisia, jotka kuitenkin tosiasiassa heti otettiin yhdeksi sellaiseksi ryhmäksi, joiden fyysinen ja kulttuurinen tuhoaminen oli päiväjärjestyksessä.
Suomalaiset eivät suinkaan olleet ainoa ryhmä, kuten jotkut naiivit ja normaalin psykologian omaavat henkilöt ovat usein kuvitelleet. Heitä käsiteltiin tasa-arvoisesti muiden sellaisten diasporaryhmien kanssa kuin puolalaiset, kreikkalaiset, saksalaiset, harbinilaiset, korealaiset ja eräät muut.
Suomalaisten joukossa oli jonkin verran amerikansuomalaisia, USA:sta ja Kanadasta saapuneita. Kaiken kaikkiaan tuo joukko oli kuitenkin suhteellisen pieni ja se jopa säilyi koko rytäkästä parhaiten hengissä.
Noin kymmenen tuhatta suomalaista tapettiin nimenomaan suomalaisina ja siinä vaarallisimmassa asemassa olivat ns. loikkarit eli laittomasti rajan yli maahan saapuneet, joita oli eri arvioiden mukaan noin 10000-15000, Amerikasta tulleita oli kaiken kaikkiaan noin 6000.
”Ison vihan” prosessiin liittyi myös suomen kielen ja kulttuurin tuhoaminen niin Neuvosto-Karjalassa kuin Leningradin alueella. Vuoden 1937 jälkeen kaikki suomen kielen käyttäminen koko maassa oli kiellettyä. Kouluista tuli venäjän- ja karjalankielisiä, samoin lehdistä, teatterit, klubit, kirjallisuus, venäläistettiin. Kaikkialla tuli suomen tilalle venäjä ja/tai venäläistetty karjala.
Elokuvassa puhutaan yleensä englantia ja asian tarkoitushakuisuus paistaa kauas. Amerikan suomalaiset olivat suurelta osalta ensimmäisen polven siirtolaisia, kuten myös kuvattu Jussi Ketola ja yleensä elelivät omissa piireissään. Suomi ja fingelska olivat varmasti yleisimmät kielet ja Karjalassa se kieli, jota vuoteen 1937 saakka käytettiin oli suomi, jolla oli virallinen asemakin.
Elokuvalla on omat tavoitteensa ja historialla omansa, ymmärretään nyt asia. Siitä huolimatta tuntuu hölmöltä katsella kohtausta, jossa kolhoosin väki otetaan kuorma-autoihin (sellaista kyllä tapahtui) ja tuikataan sen jälkeen uusi rakennus tuleen.
Tokihan se tulipalo symbolisoi kaiken romahtamista ja niin edelleen, voidaan sanoa. Se on taiteellinen tehokeino. Jos joku haluaa katsella taiteellisia tehokeinoja niiden itsensä vuoksi, niin mikäpäs siinä. Salaisen poliisin miehet, jotka olisivat polttaneet uuden rakennuksen, olisivat joka tapauksessa olleet pian vastaamassa tuholaisuudesta.
Siinä tilanteessa ei muuten sitten viety porukkaa jonossa valkeissa vaatteissa metsän laitaan, vaan jokainen ammuttiin vuorotellen pistoolilla kellarissa, eikä julkisessa hurmejuhlassa. Sen jälkeen teurastamo tyhjennettiin ja uhrit vietiin sinne joukkohautoihin.
Pyövelit ahkeroivat iskuritempolla ja esim. Pjotr Ivanovitš Maggo lienee ampunut omakätisesti yli 10000 ihmistä, mistä hyvästä hän sai useita palkintoja (googlaa Петр Иванович Магго).
Pahoinpitelyt olivat NKVD:n normaalia toimintaa, mutta sen sijaan ihmisen ampumista oven eteen ja ruumiin jättämistä siihen olisi varmasti pidetty täysin sallimattomana. Elimet säilyttivät koko ajan tietyn, groteskin, laillisuuden ulkoisen verhon (видимость) muka ”oikeudenkäynteineen” ja ”tuomioineen”.
Tuon ajan todellisuus oli toki mielipuolista ja itse asiassa se oli vielä mielipuolisempaa kuin filmin tekijät näyttävät kuvitelleen. Mutta he kaiketi ajattelivatkin olevansa tekemässä Hollywood-elokuvaa.
Olen kuullut monen sanovan, että tässäpä se vasta oli tehokas elokuva. Sitä paitsi se ilmeisesti oli totta, kun kerran sanotaan, että Tuurin romaani pohjautuu tositapahtumiin.
No, itse en ole mikään erityinen kidutuskohtausten ystävä. Ne eivät edes tee minuun erityisempää vaikutusta. Itse asiassa sellainen, pikemminkin tšehovilainen tai tolstoilainen jännite ihmisen taistellessa totuuden ja valheen välillä, on kiinnostavampaa.
Filmi nyt on filmi ja olkoon sitten. Jos tavoitteena on menestyä Amerikassa, niin kai se nyt on sallittu tavoite, mutta kyllä siinä näkyy pošlostin kaamea juonne, kuten Nabokov sanoisi.
 Man merkt die Absicht und wird verstimmt, sanottiin joskus ennen.

14 kommenttia:

  1. Suomalaisten valtaosa ei nyyhki tapettujen maanmiestensä perään, mutta hyvä näistäkin joukkomurhista on muistuttaa.

    VastaaPoista
  2. Jep. Suomalais-venäläinen tutkimusprojekti olisi ilman muuta paikallaan. On niitä vähemmistäkin tehty.

    VastaaPoista
  3. En voi katsoa elokuvaa. En kestä Stalinin vainoja enkä Hitlerin keskitysleirejä näyteltynä valkokankaalla, vaikka pystyn niistä jotain lukemaan. Koskettaa liian läheltä, inkeriläinen isoisäni menehtyi vainoissa. Missä ja miten, emme tiedä. Asiasta on vaiettu perheessä aina, vasta edellisen sukupolven viimeisenkin jäsenen kuoltua pari vuotta sitten olemme me serkukset vähän uskaltaneet pohtia asiaa. En osaa venäjää, hyvä että kirjaimet tunnistan, joten yritys ottaa selvää isoisän kohtalosta taitaa jäädä tekemättä. Isä ei koskaan puhunut isästään, ei arvostellut Neuvostoliittoa, mutta kommunismia vastaan oli maltillisesti, itse äänesti aina sosialidemokraatteja. Kun sain lapsen, ja annoin hänelle isoisäni nimen tietämättä hänen olemassaolostaankaan(pidin aina isääni isättömänä), sanottiin kotona, että 'suvun nimi', eli olin antanut isoisäni etunimen pojalleni. En kuitenkaan edes älynnyt kysyä, miten niin suvun nimi. Edelleen harmittaa, että asia jäi selvittämättä asiasta edes jotain tietäneiden eläessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsopa Eila Lahti-Argutinan luetteloita. Myös kirjassa Me olimme joukko vieras vain.

      Poista
  4. Minäkin huomioin amerikkalaiselle yleisölle suuntautumisen. Toistuva jumalanpalvelus, kolhoosilaisten englannin kieli ja sentimentalismi oudoksuttivat. Muistetaan, että teloittaja "Kallonen"tovereineen menivät samaa tietä seuraavissa vangitsemis aalloissa. Tuurin kirjaa arvostan suuresti, ehkä filmi johdattaa lukemaan sen, tai muuten perehtymään k.o. tapahtumiin.

    VastaaPoista
  5. "No, itse en ole mikään erityinen kidutuskohtausten ystävä. Ne eivät edes tee minuun erityisempää vaikutusta. Itse asiassa sellainen, pikemminkin tšehovilainen tai tolstoilainen jännite ihmisen taistellessa totuuden ja valheen välillä, on kiinnostavampaa."

    No, asia on ilmiselvä. Professori ei ole näköjään kokenut kiduttavaa todellisuutta. Kysymys ei ole totuuden ja valheen jännitteistä, vaan marxismi-engelsisimi-leninismi-stalinismin rikoksista ihmisyyttä vastaan, johon tšehovilais-tolstoilainen huntu ei kelpaa.

    VastaaPoista
  6. Onko todellisuus niin banaalia, että siitä ei oikein kunnolla voisi elokuvaa ehkä tehdäkään? Millainen olisi pohjoisKorean keskitysleirejä kuvaileva tuotanto. Realityä?
    Kun itse kävin Ikitien syyskuussa katsomassa, epäilin josko ihmiset edes haluavat tällaista elokuvaa nähdä. Ilmeisesti ovat kun se vieläkin teattereissa pyörii!
    https://ketovuori.blogspot.fi/2017/09/ikitie.html

    VastaaPoista
  7. Minulle on pysynyt arvoituksena, mikä oli Stalinin vainojen ja niiden käynnistymisajankohdan perimmäinen motiivi tai motiivit. Silmiin on joskus osunut jonkin "revisionistisen koulukunnan" tulkinta poliittisesta valtataistelusta?

    (Poliittisten propagandistien ei tarvitse vaivautua. Heidän "tietämystään" ovat eri verkkosivujen historia-aiheisten kommenttipalstojen kloaakit täynnänsä.)

    VastaaPoista
  8. Vanha teologi oli huomannut, että kaikki on sallittua, kun ei sitä jumalaakaan ole. Silloin voi ruveta sitä tuuraamaan.
    No, niitä tulkintojahan on. Muuan selkeä piirre joka tapauksessa on, ettei niissä käsitelty varsinaisesti yksilöitä, vaan kategorioita. Toiseksi ne sattuvat yhteen uuden, ihmellisen sosialistisen yhteiskunnan synnyn kanssa ja samaan aikaanhan pidettiin ns. vapaat vaalit.
    Uusi normisto julistettiin monessa asiassa syntyneeksi ja uuteen yhteiskuntaan sopimattomat ainekset oli likvidoitava, mukaan lukein ns pillkkaajat ja heidärt erityisesti Myös rikoksen suojelu oli oikeastaan rikoksista pahin.
    Sitä paitsi Stalin oli keväällä 1937 luonut varamiesjärjestelmän kaikille tasoille. Varamiehet olivat malmiina astumaan pois raivattujen tilalle. Vanhaa eliittiä ei vointu enää sietää uudessa yhteiskunnassa ja sen kritisoiminen oli jokaisen velvollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vanhaa eliittiä ei vointu enää sietää uudessa yhteiskunnassa ja sen kritisoiminen oli jokaisen velvollisuus."

      Putin julisti uuden presidenttikautensa päämääräksi luoda uusi eliitti. Vanhaa kuvernööristöä on jo raivattukin, tosin palkittuina, että osaisivat olla vaiti paikallisista asioista. Minkälainen se Putinin/KGB:n uusi yhteiskunta sitten onkaan?

      Poista
    2. Siinä mielessä vähemmintöjen puhdistus tuntuu oudolta, että nehän yleensä olivat kommunismin kannattajia kiihkeimmästä päästä taikka ainakin valmiita ns rakentamaan sosialismia. Miksihän Stalin heitti hyvää tavaraa hukkaan

      Poista
  9. Usein kirja on parempi kuin siitä tehty elokuva. Niin tässäkin tapauksessa.

    Olisi elokuvan tuottajan kysyä professori elokuvan tieteellis-taiteelliseksi asiantuntijaksi.

    VastaaPoista
  10. Ehkä tämä on uudemman ajan "Jäätävä polte". Renny Harlinilla ei tosin ollut historiallista tai moraalista painolastia. Eikä siis tarvetta teeskennellä, tosin myöhempää uraa katsottaessa nousee teeskentelykin arvoon arvaamattomaan. (Hullunkurinen sanonta aatonaaton ratoksi.) -jussi n

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.