maanantai 11. joulukuuta 2017

Keittojen (t)aikaan




Kaalikeitto (щи)

Если где-то щи хороши,
другой пищи не ищи!

(Jesli gde-to štši horoši,
drugoj pištši ne ištši)

Puškinin kotimuseon opas virittyi suorastaan runolliseen paatokseen esitellessään sankarin jälkeensä jättämää hopealusikkaa, jolla tämä todennäköisesti useinkin nautti hänelle niin rakasta kaalikeittoa. Lusikka oli hieman erikoisen muotoinen ja tuntui muutenkin hyvin merkittävältä, kun ajatteli, mitä kaikkea siihen liittyi.
Näin itsekin asiat sieluni silmillä ja virityin hartaaseen tunnelmaan. Kaalikeittohan nyt on, ellei Venäjällä pyhä, kuten leipä ja vodka, niin ainakin rakas ja kallis asia.
Ajatelkaamme nyt synkkää ja myrskyistä yötä, jolloin tuuli välillä syöksyy jostakin kolosta sisäänkin ja pitää pirullista leikkiään ulkona, hävittäen tiet ja jäädyttäen ajomiehet hengiltä…

Burja mgloju nebo krojet,
vihry snnyje krutja…
to kak zver ona zavojet,
to zaplatšet kak ditja

Olisiko jossain muussa runossa yhtä paljon tihentynyttä tunnelmaa, suorastaan onomatopoeettista sointia ja samaan aikaan nuhteetonta, normaalia kieltä?
Itse asiassa tämä kaamea tausta sai Puškinin hakemaan pullon ja tarjoamaan myös rakkaalle njanjalleen:

Выпьем, добрая подружка
бедной юности моей!
Выпьем с горя, где же кружка?
Сердцу будет веселей…

Ehkäpä tällaiset kohdat siivotaan pois tulevaisuuden poliittisesti korrekteista Puškin-versioista. Juominen on epäterveellistä. Sen sijaan voi aivan hyvin nauttia kuumaa kaalikeittoa smetanan kanssa. Onhan se terveellistä herkkua! Ja se on kuin turkin ylleen pukisi ja sen varassa se taitaa koko maailmakin seisoa: «Щей поелсловно шубу надел», «Щами мир стоит».
Myös meillä ymmärrettiin jo ammoin kaalin merkitys naapurille, vaikka itse söimme enemmänkin silakkaa ja perunaa, sitten kun esivalta oli viimein saanut kansan tuota vihattua perunaa syömään.
Kun japanilaiset piirittivät Port Arthurin, riimitteli J. Alfred Tanner: ”kun japaneesi laivallansa Arthuriin kulki, noin sipuli- ja kaalitien se ryssältä sulki!”
Tiukka paikkahan se oli, mutta me olimme tuossa tilanteessa ns. tertium gaudens ja siksi annettaneen anteeksi tuo sinänsä sopimaton ilo toisen vahingosta.
Kunnon kaalikeitto joka tapauksessa syntyy esimerkiksi näin:

Neljännes kaalinkerästä
yksi porkkana
yksi sipuli
yksi tomaatti
yksi paketti Amerikan pekonia
puolitoista litraa vettä
yksi lihaliemikuutio
mustapippuria
suolaa
laakerinlehti
(perunoita)
Jonkin verran öljyä ja voita

Kaiken muun voi ihan hyvin heittää kiehumaan ilman sen kummempia käristyksiä, paitsi että pekoni kyllä sitä kaipaa. Myös perunat voi lisätä myöhemmin. Toki lisäksi oikeastaan pitäisi panna lammasta tai naudan lapaa ja keittää sitä muutama tunti, mutta kun on pieni talous niin kohtuus kaikessa.
Myös tomaattipyreetä voi lisätä ja vaikkapa myös paprikaa. Borššiin ja rassolnikiin päin raja on oikeastaan hieman liukuva. Toki kaalikeitto on alun perin paastoruokaa ja borssi taas sitä, jonka syöjältä kuuluukin valua rasva suupielistä. Hapankaalista saa hyvän ja nopean kaalikeiton, mutta se kannattaa ensin huuhtoa.
Ja sitten tunnin-parin kuluttua vain syömään. Leivän tulee olla ruisleipää, runsaan voin kera. Ja tietenkin keittoon lisätään sitten syödessä smetanaa. Ja toki sen vodkapaukun voi aina ottaa, mikäli ajankohta on sopiva. Ollapa vain täällä niitä oikeita nalivkoja: hrenovka, zubrovka
Jaa, jaa.
Sivumennen sanoen: ravintoloissa vähän kammoksun keittoja, sillä niistä tulee hyviä vasta pitkän hauduttamisen jälkeen. Puolivalmisteita ei pitäisi kutsua samalla nimellä.
Helsingissä on kyllä yksi paikka, jonka keittoja voi ilman muuta suositella, mutta se onkin asiaan erikoistunut: Qulma Mariankadun ja Rauhankadun risteyksessä.




7 kommenttia:

  1. Mahtavaa, kiitos! Minkä laatuinen smetana sopii parhaiten isännän mielestä? Kevytversioita varmaan sopii kavahtaa?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kolmen viimeisen blogin kulttuuripläjäyksestä, jotka estävät meitä unohtamasta, että Venäjä on - paitsi muuta - myös suuri kulttuurikansa!

    Josta tuli mieleen, että mainio 100-vuotislahja Suomelle olisi viisumivapaus juhlavuodeksi niille, joilla on lippu Eremitaasiin tai Tretjakoviin. Näinhän on jalkapallon MM:ssa.

    (Toivottvasti suurlähetystö tai edes FSB ovat kuulolla.)

    VastaaPoista
  3. Keittojen (t)aikaan

    Historiallisten keittojen (t)aikaan

    Historiallis-poliittisten keittojen (t)aikaan

    ”Lapualaisvaiheessa Suomea ei uhannut ulkoinen vaara”.

    Tässä eräs ajankohtainen kysymys, joka ei ole retorinen: ”Ketkä väärentävät tahallisesti Suomen historiaa? Ettäkö Lapualaisvaiheessa Suomea ei uhannut ulkoinen vaara”?
    Vastaus: ryssät ja suomalaiset kommunistit. (Mainittakoon samalla, että venäläiset ovat ihmisiä jotka kehittävät venäläistä kulttuuria, mutta ryssät ovat niitä, jotka tuhoavat muiden kansojen kulttuuria ja kulttuurintekijöitä.)

    Todistusaineistoksi otan esiin erään juristi-blogistin (joka väittää olevansa Filosofian tohtori) väitteen: ”Lapualaisvaiheessa Suomea ei uhannut ulkoinen vaara”. Mainitulla tohtori/juristi-blogistilla on poliittisista syistä molempien silmien blind eye, sillä Lapuanliikkeessä oli kaksi vaihetta:

    1) vuosia kestänyt Suomen satamatyöläisten lakko, jota Moskova rahoitti, ja jota Vihtori Kosola järjestöineen helpotti värväämällä rikkureita. Vuosia kestänyt satamatyöläisten lakko esti suomalaisen tavaran kulkua länsimarkkinoille, ennen kaikkea puutavaran.
    (Hänen tehtävänään oli värvätä ”valkoisia työmiehiä” vapaaehtoiseksi rikkurityövoimaksi kommunistien johtamia satamalakkoja murtamaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vihtori_Kosola

    2) Lapuanliikkeen huipentumana oli Talonpoikaimarssi Helsinkiin heinäkuussa 1930. (Pääjuhlassa Suurtorilla puhui Kosola ja tuleva piispa Väinö Malmivaara saarnasi. Puheisiin vastasi presidentti Lauri Kr. Relander. Ohimarssia oli vastaanottamassa myös Mannerheim ja hallitus Svinhufvudin johdolla. Lopuksi Relander otti Kosolan autonsa kyytiin. http://www.iltalehti.fi/lapuanliike/lapuan-liikkeen-huippuhetki-3/)

    Tammikuusta 1930 lähtien Suomen lehdistö kertoi kymmenien tuhansien inkerinsuomalaisten talonpoikaisperheiden pakkosiirroista Inkeristä eri puolille Neuvostoliittoa härkävaunuissa, joissa suuri osa sai surmansa. Suomeen tuli tuhansia pakolaisia Inkeristä, joita Suomen valtion piti ruokkia.

    Näin ollen Lapuanliikkeen kaksi jalkaa muodostuvat Moskovan rahoittamista ja vuosia kestäneistä Suomen satamatyöläisten lakoista, jotka tuottivat Suomelle mittaamattomia taloudellisia menetyksiä, sekä inkerinsuomalaisten talonpoikaisperheiden pakkosiirroista ja pakolaisista, jotka saivat suomalaiset talonpojat liikkeelle.

    Joidenkin blogistien molemmat silmät ovat siis poliittisesti sokeita ja siten tietysti hyvin palkattuja erilaisten ”säätiöiden” kautta.

    ”Lapualaisvaiheessa Suomea ei uhannut ulkoinen vaara”. (hahhahhahhhhaaa!)




    VastaaPoista
  4. Mätiä on tullut syötyä smetanan kanssa ja siihen se luontevasti kuuluu mutta en osaa kuvitella sitä kaalikeiton kanssa. Jollen ole väärässä niin venäläisetkin syövät nykyään mieluiten perunaan kaikissa mahdollisissa muodoissa.

    VastaaPoista
  5. Kannattaa kuvitella. Keitto ilman smetanaa on ,uin leipä olman voita. Venäläisille perunan syönnin opettelu oli vielä vaikeampaa kuin suomalaisille ja jopa sotilasosastoja tarvittiin perunan panoa turvaamaan.
    Ja opittiinhan sitä, löytyy esim. Kroshka-kartoshka-ketjua sun muuta.
    Kuitenkaan suomalaisittain, kuoriperunoina et löydä niitä mistään, vaikka on sillä nimikin: kartoshka v mundire.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä sanoa, että borssikeitto ilman smetanaa on kuin pilvinen päivä.

      Poista

Kirjoita nimellä.