tiistai 9. elokuuta 2016

Ajatusrikoksia?



Ajatusrikosten jäljillä

Poliisi selvittää nyt, onko Sebastian Tynkkynen syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
”Kansanryhmän” asemassa ovat nyt muslimit. Mikäli asiasta saadaan langettava päätös, näyttää kyse olevan innovaatiosta, jolla saattaa olla hyvin kauaskantoisia vaikutuksia.
Sikäli kuin olen Tynkkysen nettikirjoittelusta itse saattanut havaita, hän on vastustanut islamia tunnustavan väestön tuloa Suomeen ja jopa ehdottanut täällä jo olevien poistamista maasta.
Kyseessä on siis mielipide, poliittinen mielipide. Sattumoisin mielipide liittyy maahanmuuttoon, joka tässä maassa on nykyisessä mitassa uusi asia. Yhdysvaltojen ja Australian kaltaisissa vanhoissa siirtomaissa kysymys maahanmuuton ehdoista on aina ollut normaali osa politiikkaa. Siellähän kaikki ovat siirtolaisten jälkeläisiä tai siirtolaisia.
Jos ihmiset perustavat valtion, he samalla myös ottavat itselleen vallan hoitaa keskinäisiä asioitaan ja suhteitaan ulkomaailmaan. Tähän valtaan kuuluu tietenkin myös päättäminen siitä, keitä rajojen sisäpuolelle halutaan ottaa.
Valtio, joka ei kykene estämään tunkeutumista alueelleen, on epäonnistunut. Valtio, joka ei edes halua sitä tehdä, on tehnyt moraalisen konkurssin ja loppunsa ansainnut. Toki ihmisiä käy sääliksi.
Toinen asia on, että useimmat valtiot haluavat maahanmuuttoa, mutta tietenkin vain sellaista, joka on niiden kannalta hyödyllistä. Muutenhan ne toimisivat absurdisti, kansansa etuja ja siis myös omaa tarkoitustaan vastaan.
Normaaleissa oloissa jokaisella valtiolla on oikeus ja jopa velvollisuus luoda oma maahanmuuttopolitiikkansa, jonka täytyy perustua kansalta saatuun valtakirjaan. Mikäli valtio on menettänyt tässä suhteessa toimivaltansa tai muutoin toimii vastoin kansan ilmaisemaa poliittista tahtoa, on tilanne paradoksaalinen. Silloinhan tämä väkivaltakoneisto toimii omia toimeksiantajiaan vastaan ja on ilmeisesti muuttunut tyranniaksi.
Maahanmuutto vastoin kantaväestön enemmistön tahtoa eli tunkeutuminen suvereenin valtion alueelle ilman lupaa on luonnoton tilanne. Jatkuessaan massamittaisena se merkitsee maan valloittamista, mitä a priori voi pitää vihamielisenä tekona, elleivät tulijat ole sitoutuneita samoihin arvoihin ja periaatteisiin kuin kantaväestö.
Muslimien kohdalla, niin kauan kuin he pysyvät muslimeina, ei asia ole näin. Muslimimaailman arvot ovat jo perustasolla mahdollisimman kaukana pohjoismaisen yhteiskunnan tunnustamista arvoista, kuten tutkimus osoittaa. Kymmenissä maissa suoritettu World Values Survey antaa asiasta selvän todistuksen.
Islam ei ole mikä tahansa uskonto, jolla olisi kyky maallistua ja muuttua nykypäivien kristinuskon kaltaiseksi instituutioksi. Heikki Palvan ja Irmeli Perhon toimittamasta teoksesta Islamilainen kulttuuri (Otava, Helsinki 1998) saa halutessaan tietoa siitä, mitä niin sanottu maltillinen islam käytännössä tarkoittaa.
Nykyaikainen, pluralistinen valtio voi sietää tietyn määrän poikkeavuutta, aina mielisairauksista ja rikollisuudesta radikaaleihin poliittisiin liikkeisiin. Ongelmia kuitenkin syntyy väistämättömästi silloin, kun poikkeavuuden määrä kasvaa liian suureksi.
Mikä on tuo maaginen raja, ei liene riidattomasti ratkaistavissa. Sen sijaan on ilmeistä, että tuollaisen, voimakkaasti poikkeavan aineksen määrän ylittäessä paikallisesti kymmenen tai valtakunnallisesti viisi prosenttia, ollaan suurissa vaikeuksissa ja syntyy prosesseja, jotka vammauttavat normaalin yhteiskunnan toiminnan.
Esimerkit useista Euroopan maista puhuvat vastaansanomatonta kieltään, eikä niiden todistusvoimaa voi millään mahtikäskyillä kumota.
Voisiko nyt olla niin, että tällaisen vaaran mainitseminen tai ajatteleminenkin on luvaton ja jopa rikollinen teko? Millaisessa poliittisessa järjestelmässä me silloin eläisimme?
Entä mitä on sanottava siitä vaatimuksesta, että meillä jo nyt asuvien muslimien olisi poistuttava maasta?
Sikäli kuin asia koskee niitä täällä olevia, joilla ei ole maamme kansalaisuutta, on kyseessä aivan ilmeisesti normaali poliittinen mielipide, jonka ilmaisemiseen avoimessa yhteiskunnassa on oltava oikeus. Niitä jotka on otettu maamme kansalaisiksi, ei tietenkään voi karkottaa.
Asia koskee joka tapauksessa hyvin läheisesti maamme tulevaisuuden peruskysymyksiä. Mikäli emme halua, että meille syntyisi sellaisia kansanryhmien välisiä konflikteja, jollaisia Euroopasta tunnemme, meidän on pidettävä muslimiväestön määrä kurissa. Se tarkoittaa ennen muuta rajoittavaa ja valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Mitä tulee maassamme pakolaisina oleskelevaan väestöön, on sen palaaminen lähtömaihinsa tilanteen rauhoituttua tietysti sen ensisijainen velvollisuus. Mikäli jotkut haluavat jäädä ja ovat ansioillaan osoittaneet itsensä tarpeellisiksi ja toivottaviksi maan asukkaiksi, on heidät tietenkin syytä ottaa kansalaisiksi ja muussa tapauksessa ei.
Islaminusko ei kuulu minkään kansanryhmän synnynnäisiin tunnusmerkkeihin eikä myöskään ole verrattavissa useimpiin muihin uskontoihin, vaan on luonteeltaan kaikki elämänalueet kattava yhteiskunnallis-poliittinen liike, jonka kannattajat eivät suvaitse muita uskontoja, saati tunnusta niitä tasavaroisiksi. Se on tästä näkökulmasta katsoen verrattavissa totalitaarisiin poliittisiin liikkeisiin, jollaisia on monissa Euroopan maissa kielletty.
Yksittäiset muslimit saattavat toki olla sopeutumiskykyisiä ja –haluisia ihmisiä, joiden maahanmuuttoa ei ole heidän viiteryhmänsä perusteella pidettävä mahdottomana.
Tässä, kuten muuallakaan ei yksilöä koskevaa ennakkoluuloa saa sekoittaa siihen ennakkotietoon, joka meillä on laajemmista ryhmistä. Tätähän tieteellinen ajattelu, kuten myös normaali säädyllisyys edellyttävät.
Saattaa olla, että Tynkkynen on, Ranskan murhien aiheuttamassa tunnekuohussa tullut sovittaneeksi sanansa varomattomasti ja ehdottanut niin laajaa islamin maahantunkeutumista rajoittavaa politiikkaa, ettei sen toteuttaminen olisi lain mukaan mahdollista eikä edes kohtuullista.
Samaan aikaan voidaan todeta, että meillä on myös ns. Karjalan palauttajia, jotka kehtaavat vaatia sekä Suomelta valloitettujen alueiden palauttamista, että koko siellä asuvan väestön pakkosiirtoa. Jos tässä maassa aletaan rangaista ajatusrikoksista, voisi uhrata pari ajatusta tällekin asialle ja miettiä sen vertailtavuutta maahanmuuttopolitiikan kanssa. Mielestäni mielipiteen typeryys ei voi olla peruste sen kieltämiselle tai rangaistavuudelle.
Joka tapauksessa, itsenäisenä tai ainakin sellaista esittävänä valtakuntana Suomella on oltava valta päättää tulevaisuuttaan keskeisesti koskevista kysymyksistä myös maahanmuuttopolitiikan alalla ja niiden, jotka tänne haluavat muuttaa, on kyettävä osoittamaan, että he kantaväestön kannalta ovat tämän ansainneet.
Mikäli sen sijaan alettaisiin jakaa rangaistuksia jo pelkkien ajatusten johdosta, oltaisiin ajautumassa kohti totalitarismia ja sellaista yhteiskuntaa, joka ei ole kenenkään edun mukainen, ei valtaväestön eikä maahanmuuttajien.

62 kommenttia:

  1. Voipi olla, että elämme orwellilaisia aikoja, mutta viimeinen asia, jota kukaan uskaltaa sanoa julkisesti, on, että kyse taitaa ainakin osin olla sukupuolten välisistä perustavanlaatuisista erosta. Varmasti matriarkaattinen yhteiskunta olisi nykyisestä monin tavoin poikkeava, mutta siihen en usko, että se lopulta olisi hitustakaan nykyistä avarakatseisempi tai vähemmän julma vihollisiaan kohtaan.

    Soininvaaran ohella olet niitä ainoita kotimaisia kirjoittajia, joita vielä maltan lukea.
    Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista
  2. Tässä mielestäni ongelman olennainen kohta, jos Tynkkystä ei lasketa: "...vaan on luonteeltaan kaikki elämänalueet kattava yhteiskunnallis-poliittinen liike, jonka kannattajat eivät suvaitse muita uskontoja, saati tunnusta niitä tasavaroisiksi. Se on tästä näkökulmasta katsoen verrattavissa totalitaarisiin poliittisiin liikkeisiin, jollaisia on monissa Euroopan maissa kielletty."
    Varsinkin luterilaisuudessa jako maalliseen ja hengelliseen regimenttiin on opillisestikin hyvin tunnustustettu. Se toki on monessa muussakin uskontokunnassa tyyliin: bisness on bisness, Mooses on Mooses.
    Olisikohan juuri wahhabilainen islamilaisuus, jossa tuo mainittu totalitarismi on pisimmällä, eli hengellinen regimentti kattaa koko avaruuden.
    Toinen näkökulma on sitten se, että nykyluterilaisessa teologiassakin maallinen regimentti kattaa koko kentän ja tästä seurauksena on hengellinen tyhjiö, jota sitten islam täyttää.
    Tynkkysen vaatimus oli kohtuuton, sillä Järvenpään tataareja ei ainakaan aleta kuskaamaan täältä mihinkään. Heidän isoisänsä ovat sodassa osoittamallaan uhrimielellä lunastaneet perintöosan tästä maasta.
    Oliko Tynkkysen vaatimus laiton, se selvinnee oikeudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tynkkynen tuskin tarkoitti, että tataarit pitäisi karkottaa. Enkä usko, että kukaan muukaan Suomessa haluaisi heistä eroon. Tuskinpa Tynkkynen muisti edes tataarien olemassaoloa. Onpahan kaveri, joka asettaa sanansa kärjekkäästi ja ehkä vähän liioitellen. Se on ymmärrettävää, koska myös vastapuoli on niin järkähtämätön vedotessaan muslimien ihmisoikeuksiin - harva sen sijaan nostaa esille syntyperäisten suomalaisten ihmisoikeuksia, paitsi kun puhutaan seksuaalivähemmistöistä.

      Poista
  3. Tuo näkökulma, että islamissa on aina kysymys myös poliittisesta ideologiasta, vähintäänkin poliittisesta uskonnosta, olisikin tuotava useammin esiin.
    Jos islamia arvioidaan vain uskontona, ei päästä puusta pitkään.
    Mitä muuten luulette, jos Euroopassa vaikuttaisi miljoonien jäsenien kristillinen liike, joka ammentaisi voimansa ja toimintatapansa vaikkapa 1600-luvulta, jolloin kristinusko, oli vahvasti poliittinen liike joka vaikutti rajusti ihmisten arkeen että valtioiden toimiin, niin saisiko se osakseen saman suvaitsevaisuuden ja toimintavapauden kuin islam Euroopassa nyt? Niin. En halua hokea tai väittää islamin keskiaikaisuutta tms. mutta sieltä löytyy vertailu poliittiseen uskontoon.

    Ei käytännössä juuri kukaan, edes tiukka maahanmuuttokriitikkokaan, halua islaminuskoisia täältä mihinkään palauttaa. Palautettavien tai paremminkin siis kotilieden ääreen lähetettävien jonoon tulisi kylläkin laittaa laittomuuksiin, sosiaalietujen hyväksikäyttöön ja aiheettomiin turvapaikkahakemuksiin ryhtyneet. En usko että siitä jonosta Finnairin charter-lennolle tulisi edes pitkä. Signaali sen sijaan olisi sitä vahvempi ja välttämätön.
    Jokainen laillinen ja integroitumishalukas maahanmuuttaja saa jäädä ja rakentaa täällä tasa-arvoisena elämäänsä työtä tehden ja sovinnossa valtaväestön kanssa.
    Osa tarvitsee kuitenkin varoittavan viestin. Nythän on jo luettu tulijoista jotka laillisissa mielenosoituksissa häpeämättä kehottavat suomalaisia poistumaan omasta maastaan. Radikalisoituneilla maahanmuuttajilla ja äärimmäisillä suvakeilla lieneekin siis omat sebastiantynkkysensä. Odotan siitäkin asiasta mediakohua. Jota ei tule.
    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Hieman oli viime perjantain Itäkeskuksen "vastamielenosoituksessa" koomisen oloista, kun somalipimut huutaa kurkku suorana "Suomi kuuluu meille". Ei siis meilleKIN, vaan meille.

      Poista
  4. Täällä Pohjantähden alla ollaan jälleen jakauduttu punaisiin ja valkoisiin, siis nykykielellä suvakkeihin ja rasisteihin. Suvakit ovat vallassa Helsingissä niin kuin punaisetkin aikoinaan, mutta rasistit eivät ole saaneet vielä hallintoaan kuntoon edes Pohjanmaalla. Vaasan verikin vapisee, koska mikään ei kuitenkaan ole kuin ennen, paitsi niiden toisien inhoaminen ja vihanpito. Punais.., eiku suvakit ovat toistaiseksi niskanpäällä, mutta uskoakseni tilanne tasaantuu ja jopa vaihtuu, ennen lopullista ratkaisua. Sillä suvakit holhokkeineen tekevät sen itse, koska ovat tekemässä mahdotonta. Aladdinin taikalampusta irti päässyt henki ei halua palata ummehtuneeseen lamppuunsa, vaan haluaa ottaa ilon irti siellä, missä sitä tarjotaan ja sitä tarjoiluahan suvakit ovat juuri tekemässä. Ajanjaksosta tulee yksi tarina uuteen Tuhannen ja Yhden Yön tarinoihin, joita sitten joskus tulevaisuudessa viihde ja opetustarkoituksessa luetaan kouluissa. Vaarana on tietysti, että opettajat joutuvat kertomaan kauhutarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin että kommunistit eli punaiset ovat niitä jotka haluavat eristäytyä muusta maalilmasta ja suojautua liberalismilta muuriensa taakse. Sopii siten punainen väri paremmin rasisteille kuin suvakeille.

      Poista
  5. Tynkkysen kaltaista islam-puhetta käydään avoimesti Tanskassa. Uudet puolueet kuten Ny Borgerlige pyrkii täysin lopettamaan turvapaikanhakumahdollisuuden Tanskasta. Islamin uhasta kirjoitetaan ja puhutaan varsin paljon, parlamentti teki päätöksen islamin vihasaarnaajien karkottamisesta. Sosiaalidemokraatit ovat lähentyneet Tanskan kansanpuoluetta, ja jopa ulkomaalaispolitiikassa aletaan löytää yheistä näkökulmaa. On puhuttu turvapaikkakatosta, kunnilta ei voi vaatia maahanmuuttajien vastaanottamista kuin tiettyyn rajaan saakka, ja näissä luvuissa täyttyy olla mukana myös myöhemmät perheenyhdistämiset.

    Historioitsija Martin Kryhl Jensen etsi eroja kylmän sodan ja nykypäivän välillä. Kylmän sodan aikaan Tanskassa kohdattiin kommunismin uhka erilailla kuin nyt islamin uhka. Kommunismin ja islamin uhassa on yhtäläisyyksiä, kuten kommunistit silloin, ovat islamistit nyt demokratian vastaisia, vaikka ovat valmiita käyttämään hyväksi oikeuksia, jotka demokratia takaa aseenaan kamppailussa demokratian kumoamiseksi. Kommunismin uhkaan varauduttiin varsin yksimielisesti. Toinen maailmansota opetti, kuinka toimia sisäistä vihollista kohtaan. Kommunisteja ei kohdeltu tavallisena puolueena, muut puolueet liittoutuivat sitä vastaan.

    Nykyinen islamin uhka on hajanaisempi, kommunistit oli helppo eristää, he olivat klassisen tyylin turvallisuusuhka. Nyt yksityishenkilöt, vihasaarnaajat, demokratian vastaiset ryhmät, Hiz ut Tahrir -ryhmä ym. käyvät kamppailua demokratiaa vastaan, mukana selkeitä terroristiryhmiä, mutta poliittista konsensusta islamin uhasta ei ole saatu synnytettyä. Vuoden 2015 Kööpenhaminan terrori-isku osoitti, että sekä poliittisissa että akateemisissa piireissä on haluttomuutta kutsua ongelmia niiden oikeilla nimillä. (Den islamiske trussel i koldkrigsperspektiv, Trykkefrihedsselskabet).

    VastaaPoista
  6. Venäjän politiikkaa vähemmistökansallisuuksia kuten vaikka suomalais-ugrilaisia kansoja kohtaan usein kritisoidaan.

    Joskus olen miettinyt, että missä määrin Venäjän nykypolitiikka on juuri sitä monikulttuurisuuden vastaisuutta mitä täälläkin perussuomalaiset ja Tynkkyset peräänkuuluttavat. Enkä nyt tarkoita että tämä olisi mitenkään huono asia.

    Pitäisikö Suomessa ottaa mallia tässä asiassa Venäjästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjällä puhutaan kulttuurisesta monimuotoisuudesta. Tuskinpa siellä merkittävästi vainotaan ns. nimikkokansallisuuksia, joilla on oma alue. Vähemmistöille kuitenkin muistutetaan, etteivät ne ole enemmistön asemassa ja aseta sille ehtojaan. Tämä lienee normaali asiain tila.

      Poista
    2. "Normaali asiain tila" se Neuvosto-Karjalassakin kai sitten vallitsi 30-luvulla kun vähemmistölle opetettiin miten Venäjällä eletään.
      Äitini eno sai sen opin myötä turvetta päälleen Petroskoin joukkohaudassa.

      Poista
    3. Se oli silloin 30-luvulla. Ei nykyvenäjä tiettävästi enää käytä enää samoja menettelytapoja. Toisaalta, eipä ole tarvettakaan. Karjalassa asuneet suomalaiset ovat pukanneet nurmea jo vuosikymmeniä...

      Poista
    4. Siis Neuvosto-Karjalassa 20- ja 30 - luvulla asuneet....

      Poista
  7. Muistuttaisin ajan hengessä kiihkoilevia siitä, että islamin usko on ollut euroopassa iät ajat, eikä tämä viime vuosien terroriaalto nyt liity niinkään uskontoon tai muslimien "lisääntymiseen" kuin kansallismieliseen ajatukseen Levantin valtiosta, hieman kuin suursuomen puolesta väännettäisiin. Pahinta mitä voi tehdä, on lähteä mukaan terroristien perusjuoneen, väittämään että he edustavat muslimeja. Todellisuudessa he taistelevat juuri toisia muslimeja vastaan. Hyödyllisen idiootin leninistinen käsite on tässä mielessä saanut uudet kasvot, kuten Tynkkysen ja Vihavaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muslimit yliedustettuina työttömyys- ja rikostilastoissa 10:ssä Euroopan maassa massamaahanmuuton Seurauksena. Ruotsissa melkein 60% toimeentulotuista menee maahanmuuttajille ja 42% pitkäaikaistyöttömistä on maahanmuuttajia. Samoja lukuja aletaan lähentelemään Ranskassa ja Saksassa. ISIS ja muut terroristijärjestöt taas edustavat islamia puhtaimmillaan. Koraaniahan kuuluu tulkita kirjaimellisesti. Sharialaki on esim. tälläistä tulkintaa. Ja esim. Briteissä 40% muslimeista haluaa sharialain maan viralliseksi laiksi. Totta helvetissä tälläisten yhteiskuntaan sopeutumattomien regressiivisen ideologian edustajien määrän lisääntyminen lisää ongelmia ja lisää radikalisoitumista. Olisi naiivia väittää mitään muuta.

      Tynkkynen ja muut rajat kiinni porukka ovat retoriikkansa ja öyhöttämisensä puolesta idiootteja ja rasisteja, mutta tässä nyt vain on se juttu, että vaikka heidän syyt ja tapa maahanmuuttokritiikille ovat väärät, niin he ovat oikeassa. Ja sitäkös vihervasemmiston on vaikea myöntää. Toivonkin ettei näiden kahden ääripään, rasistien ja "suvakkien" annettaisi pilata maahanmuuttokeskustelua, kun enemmistö on tolkun ihmisiä, jotka harmi kyllä ovat vähiten äänessä.

      Poista
    2. Tuossa tuli anonyymilta pakattua pieneen tilaan niin hämmäsyttävä määrä karkeita asiavirheitä, että sitä voi pitää jo jonkinlaisena saavutuksena. Korjaan niistä ystävällisesti kaksi.
      (1) ISISin, sen enempää kuin muidenkaan vallankumouksellisten muslimiryhmien (joista kaikki eivät suinkaan harjoita terrorismia) päämäärä on kaiken kansallismielisyyden täydellinen diametrinen vastakohta: globaali kalifaatti. Tämän luulisi olevan perus islam-triviaa, mutta ilmeisesti sitten ei. Jos epäilyttää, lukekaa mikä hyvänsä klassinen esitys sunnilaisesta islamista. Varmaan Hämeen-anttilakin tämän hienovaraisesti myöntää jossain käsikirjassaan.
      Globaalin kalifaatin ajaminen ei ole mikään moderni innovaatio vaan osa klassista oikeaoppista islamia (ainakin sunnilaista) sen kaikissa muodoissa.
      (2) Kuten edelläsanotusta seuraa, ISISin toiminnan perustavat päämäärät ovat nimenomaan uskonnollisia. Ja mikä ikävintä, heidän uskonnollisuutensa on varsin oppinutta (ryhmän johtajalla on jopa tohtorin tutkinto "islamilaisesta huippuyliopistosta"). Islamia ei varmastikaan ole pakko tulkita näin äärimmäisellä tavalla, mutta rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että se on aivan liian helppoa tulkita näin.

      Poista
    3. "Tynkkynen ja muut rajat kiinni porukka ovat retoriikkansa ja öyhöttämisensä puolesta idiootteja ja rasisteja,"

      Kun puhutaan arkaluontoisista asioista, olisi äärimmäisen tärkeää ymmärtää se, miten se tapa, jolla asia sanotaan voi olla ratkaiseva, jos viestin haluaa saada perille.

      Tynkkynen onnistuu vaikuttamaan radikaalimmalta kuin edes on...

      Voisi lähteä liikkeelle vaikka siitä, että muistuttaisi, miten ne suomalaiset sotalapsetkin tulivat kyllä länsinaapurista takaisin kun sota oli ohi. Islamin sui generis sijaan olisi järkevämpää puhua poliittisesta islamista (se, että oikeaoppinen islam on poliittista, on tässä epäolennaista, koska niin iso osa muslimeista ei ole oikeaoppisia) ja lisäksi pitäisi muistaa toistaa rimpsut rasismin haitallisuudesta, jne. Viesti pitää saada vaikuttamaan niin maltilliselta kuin mahdollista. Näin rasisti-kortin heiluttelijat saa näyttämään kiihkoilijoilta hitaiden ja tosiasioista huonosti perillä olevien mutta yleensä periaatteessa tervettä maalaisjärkeä käyttämään kykenevien massojen silmissä, joiden sieluista tässä taistellaan.

      Suomalainen mamu-kriitiikki on hämmästyttävän huonosti organisoitunutta toimintaa, jossa johtavia hahmoja ovat tällä haavaa Junes Lokan tapaiset trollit, jotka osaavat vain käännyttää käännytettyjä, ja joiden kanssa ei älykkäämpi haluaisi olla missään tekemisissä.

      Poista
  8. Autuaita ovat ne, jotka näkevät ja kuitenkin uskovat. Siinäpä sitten nauttivat oman neroutensa ihailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Näkevät ja kuitenkin uskovat"??
      -- Näkevät kuten uskovat?

      Poista
    2. Ei vaan juuri kuten siinä lukee: Näkevät (faktat) mutta jatkavat uskomista siitäkin huolimatta.

      Poista
  9. "Pahinta mitä voi tehdä, on lähteä mukaan terroristien perusjuoneen, väittämään että he edustavat muslimeja. Todellisuudessa he taistelevat juuri toisia muslimeja vastaan."

    Eivät he edustakaan kaikkia muslimeja, olet ihan oikeassa. Maamme tataareja eivät edustane ainakaan.
    Mutta islamistit,salafistit, sharia-väki (joukko jonka lukumäärä ei ole kourallinen vaan puhutaan miljoonista) sekä myös edellisten joukkoon liittyneet terroristit edustavastkin oman ilmoituksensa mukaan ( ja miksipä me emme sitä uskoisi?) oikeita muslimeja, puhdasoppisia muslimeja ja mikä tärkeintä, islamin tulevaisuutta, islamin uskonpuhdistusta.

    Itse ajattelen että tuo joukko kyllä tuntee oman uskontonsa ja oman uskonnollisuutensa paremmin kuin mitä me ex-protestantit tai kvasiprotestantit täällä Pohjolan männikössä heidän puolestaan muka tunnemme.
    Jos terroristi ilmoittaa taistelevansa esimerkiksi islamin puolesta lännen turmelusta vastaan niin sitä ei ole mitään syytä epäillä.
    Baader-Meinhof -ryhmä ajoi aikoinaan kyllä kommunismin asiaa, siitäkään ei ollut eikä jäänyt epäilystäkään.
    Ei tämä sen kummempi asia ole.
    Jos islamisti ilmoittautuu islamistiksi niin menetkö sanomaan hänelle, että et sinä minua hämää, et sinä mikään islamilainen ole.
    Et mene.
    Minä en ainakaan menisi. Monestakaan syystä.
    jk

    VastaaPoista
  10. "Todellisuudessa he taistelevat juuri toisia muslimeja vastaan. Hyödyllisen idiootin leninistinen käsite on tässä mielessä saanut uudet kasvot, kuten Tynkkysen ja Vihavaisen"

    Projisointi on vasemmiston toinen luonto. Psykiatri Bruce Charlton kirjoittaa, että nykyvasemmisto on erityisen taipuvainen projisoimaan omat asenteensa ja motiivinsa toisiin. Tämä nykyinen identiteettipolitiikan vasemmisto ei kykene vastaanottamaan tosiasioita, koska moderni vasemmisto on projektio. Nykyään ainoat todelliset seksistit ovat feministejä, ainoat todella vakavasti otettavat rasistit ovat antirasisteja. Jos projektion osuutta vähennetään vasemmistosta, ei jää mitään jäljelle - tai ei ainakaan sellaista, minkä varaan voi rakentaa poliittisen liikkeen. Maailma yksinkertaisesti näyttäytyy vasemmistolle tällä tavoin, vihasta saavat polttoaineensa, kun he lakkaavat katsomasta maailmaa tästä näkökulmasta, he lakkaavat olemasta vihervasemistoa. (Leftist projection - why? 30.6.16).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Projisointi on ihmispololle aika luontaista, mutta toisille suorastaan elinehto kuten vasemmistolle, mutta tämän lisäksi on huomioitava projisoinnille erittäin alttiita kansoja ja kulttuureja. Päällimmäisinä venäläiset ja musulmaanit. Asun Espanjassa joten voin käyttää musulmaaninimikettä ilman rasismirasitetta.

      Poista
  11. Timo Vihavainen tai joku muu,

    osaatteko sanoa hyvää teosta Venäjästä tämän saman asian tiimoilta. Miten Venäjällä suhtaudutaan siihen, että etniset venäläiset ovat määrältään laskemassa ja tilalle tulee Keski-Aasian ja Kaukaasian muslimeita?

    Pidetäänkö tätä Venäjällä ongelmana, jolle aiotaan tehdä joskus jotain? Vai onko Venäjän demografia sellainen, ettei sille voi tehdä mitään? Tuleeko Venäjästä muslimivaltio? Onko Venäjällä jokin jokerikortti, josta se ei ole kertonut? Putinin hallinto on pyrkinyt ilmeisesti kytkemään etnistä profilointia ja "natsismia" kovilla toimilla. Mutta putinillekin on vastavaikuttajansa.

    VastaaPoista
  12. Sinänsähän Venäjän muslimeilla ja etnisillä venäläisillä on monesti vähemmän eroa kuin vaikka Afrikan muslimeilla ja eurooppalaisilla. Eihän vaikka Kadyrovia erota etnisestä venakosta ainakaan suomisilmin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Eihän vaikka Kadyrovia erota etnisestä venakosta ainakaan suomisilmin."

      Kyllä erottaa; eihän venakoilla ole partaa vaan monet nuoremmat ovat todella upeita naisia.

      Poista
  13. "Miten Venäjällä suhtaudutaan siihen, että etniset venäläiset ovat määrältään laskemassa ja tilalle tulee Keski-Aasian ja Kaukaasian muslimeita? "

    Ovatko nuo Venäjän muslimit lisääntymässä siellä Keski-Aasiassa ja Kaukaasiassa, vai ovatko ne lisääntymässä ihan itse etnisten venäläistenkin kansoittamilla alueilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://euromaidanpress.com/2015/06/01/ethnic-russians-now-a-minority-in-moscow-consultant-to-russian-force-structures-says/

      https://www.youtube.com/watch?v=J1Kqh8cTi34

      nuo vastannee kysymyksiisi.

      Venäjän fertiliteettihän romahti NLn hajotessa. Vaikka Venäjällä olisi "kansallismielistä" ajattelua, sellaiselle politiikalle ei taida olla enää matemaattista mahdollisuutta. Siksi itseäni kiinnostaisi tuo Venäjän suunnitelma Mikä se on? Islamisoituuko se? Onko Venäjällä joku jokerikortti? Miten Venäjä aikoo suhtautua siihnen, että etniset venako vähenevät vauhdilla?

      Ihan mielenkiintoista kun näin netissä joskus tekstin, missä sanottiin, että 1900-luvun alussa ennustettiin, että 2000-luvun alussa venakoita olisi 500 miljoonaa Sitten tuli parit maailmansodat ja bolsevikit, ketkä tappoivat venäläisiä vainoissa kymmeniä miljoonia. Sitten bolsevikkijärjestelmä romahdutti fertiliteetin. Jos venäläiset katoavat, voi kyllä sanoa, että he tekivät sen itse

      Poista
    2. ja siis kysehän ei ole vain muslimien määrän noususta, vaan nimenomaan etnisten venäläisten laskusta.

      Poista
    3. Herranjestas! Venakot?? Sana tarkoittaa venäläistä naista. Yrittäkää nyt edes vähän ajatella!

      Poista
  14. Donald Trumpin puheilla ilmeisesti täällä Suomessa rapsahtaisi vähintäänkin syyte kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

    VastaaPoista
  15. "nuo vastannee kysymyksiisi."

    Eivät oikeastaan. Nuo kertovat vain Moskovan tilanteesta. Moskovan väestö on kuitenkin reilusti alle kymmenesosa Venäjän koko väestöstä, eikä se kerro kokonaiskuvaa koko Venäjästä. Moskovassa ja Pietarissa toki on paljon siirtotyöläisiä noista em. alueilta.

    VastaaPoista
  16. "Mitä tulee maassamme pakolaisina oleskelevaan väestöön, on sen palaaminen lähtömaihinsa tilanteen rauhoituttua tietysti sen ensisijainen velvollisuus."

    Historiallisista/Geopoliittisista syistä johtuen Venäjä/Putin ei anna siihen koskaan lupaa ja tekee kaikkensa sen estämiseksi.

    VastaaPoista
  17. Venäjä on USA:n ja Saksan jälkeen kolmanneksi suosituin maahanmuuttajien kohdemaa YK:n tilastojen mukaan (n. 12 milj.). Muuttajia on varsinkin entisistä NL:n maista, joissa on köyhyyttä, työttömyyttä, diktatuuria, etnisiä kiistoja. Ne eivät ole pystyneet kehittymään NL:n hajoamisen jälkeen. Maahanmuuttajat etsivät työtä Venäjältä, jossa heidän elämänsä on kovaa, mutta vielä huonompaa se olisi heidän kotimaissaan. Viime talvena taisi olla Suomeen pyrkivien pakolaisten joukossa myös keskiaasialaisia, kun he huomasivat, että Suomessa elää helpommalla kuin tekemällä työtä Venäjällä. Ukrainasta on noin miljoona pakolaista.

    Putin suosii maahanmuuttoa, koska tarvitaan työvoimaa, ja ehkä myös demografian vuoksi. Tietääkseni Keski-Aasian kansat eivät ole kiihkomuslimeja. Tshetseenejä sen sijaan valvotaan tarkkaan juuri terrorismin vuoksi. Venäjä voittaa maahanmuutossa. Maahanmuuttajat elättävät itse itsensä, he osaavat tavallisesti venäjää ja ovat motivoituneita eivätkä liian fanaattisia. Niinhän maahanmuuton pitäisikin sujua, sen pitäisi olla edullista molemmille osapuolille. Suomessa ja Euroopassa niin ei näytä olevan.

    Vähemmistökansat sen sijaan ovat sulautumassa venäläisiin, ainakin kieleltään. Alkuperäiskielet katoavat ja venäjä valtaa alaa. Niinhän tapahtuu kaikkialla. Kunpa Suomessa tutkittaisiin näitä aiheita kiihkottomasti ilman poliittista kannanottoa.

    VastaaPoista
  18. Onko pohdinta Tynkkysen kirjoituksista ja poliisin suorittamasta "tutkinnasta" ennenaikaista? Koska:

    1) Poliisin on otettava ilmoitus vastaan, jos joku ilmoittaa poliisille epäilemänsä rikoksen. Joku taho on tehnyt Tynkkysestä tutkintapyynnön, tämä on poliisin otettava vastaan. Lainsäädäntö edellyttää tätä ja kirjattava ilmoitus siitä järjestelmiinsä
    2) Tämä ei vielä tarkoita sitä, että asiassa aloitettaisiin esitutkinta. Ilmoituksen tekijä (kuka tämä taho nyt onkin) ei päätä sitä, onko asiassa syytä epäillä rikosta vai ei. Tämän asian päättää poliisi oman harkintansa perusteella. Jos rikosta on syytä epäillä, aloitetaan esitutkinta. Jos rikosta ei ilmoitustietojen perusteella ole syytä epäillä, tutkinta päätetään ja asia jää sillensä.

    En ole nähnyt lehtitiedoissa muuta kuin sen, että Tynkkysestä on tehty ilmoitus poliisille kiihottamisesta kansanryhmää vastaan rikosnimikkeellä. Tämän tiedon tiedotusvälineille on antanut ilmeisesti ilmoituksen tekijä itse. Joten? Mikä on ongelma?

    Yhtä hyvin minä voisin tehdä professori Vihavaisesta ilmoituksen poliisille, että epäilen Vihavaista hevosvarkaudesta. Ilmoitus pitää ottaa vastaan ja kirjata koneistoon, mutta ei tällaisen ilmoituksen tekeminen vielä tarkoita, että esitutkinta aloitettaisiin. Poliisi itse harkitsee, onko ilmoituksessa kerrottu myös muiden ulkoisten seikkojen kuin pelkästään ilmoituksen tekijän omien subjektiivisten käsitysten perusteella rikos. (En nimittäin usko, että Vihavainen on syyllistynyt hevosvarkauteen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä Tynkkysen tutkintapyynnössä osut aivan oikeaan.

      Mutta Vihavaisen kirjoituksen otsikossakin jo ilmenee varsinainen uhka: Ajatusrikoksen mahdollisuus! Huh, pelottava ajatuskin, varsinkin seurauksineenn

      Poista
    2. Niin, mutta spekulointi asialla on sinänsä turhaa, koska poliisin on otettava vastaan ja kirjattava järjestelmiinsä myös ns. "pöhköjen tekemät ilmoitukset". En ota kantaa siihen, onko ilmoituksen tekijä ns. "pöhkö" vai ei, mutta tiedotusvälineet tarttuvat nopeasti tällaiseen uutisvihjeeseen, kun joku sen niiden tietoon saattaa (esim. ilmoituksen tekijä itse).

      Poista
    3. Jo 8. elokuuta uutisoitiin, että poliisi aloittaa esitutkinnan Tynkkysen kirjoituksista.

      Aika mielenkiintoista priorisointia aikana, jolloin todellisia rikoksia kuten asunto- ja mökkivarkauksia ei enää tutkita.

      Pauli Vahtera

      Poista
  19. "Vähemmistökansat sen sijaan ovat sulautumassa venäläisiin, ainakin kieleltään. Alkuperäiskielet katoavat ja venäjä valtaa alaa. Niinhän tapahtuu kaikkialla. Kunpa Suomessa tutkittaisiin näitä aiheita kiihkottomasti ilman poliittista kannanottoa."

    Näin ainakin suomalais-ugrilaisten kansojen kohdalla. Tätä sulautumista on kai jatkunut viimeiset 1000 vuotta. Tänne Suomeen asti prosessi ei (vielä) ole ehtinyt. Melkoisen venäläistynyt paikka tuo Karjalan Tasavaltakin tuossa vieressä on.

    Mutta miten on laita tuon alueen muslimikansojen kohdalla sitten? Koskeeko tuo sulautuminen heitä? Itse olen jotenkin ymmärtänyt, että heidän kohdallaan nimenomaan tuo kansallinen kieli olisi vain voimistunut.

    VastaaPoista
  20. täytyy kyllä ihmetellä Ukrainaakin. Maa taistelee Venäjää vastaan, että pääsisi osaksi EUn maahanmuuttopoilitiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkelin massit ne vain Ukrainaa kiinnostavat. Euroja ilmaiseksi konkurssipesään. Kaikki muu on sekundääristä.

      Poista
  21. Jotta asiat olisivat suhteessa johonkin, kannattaa ottaa huomioon, että esimerkiksi Saksan hedelmällisyysluvut ovat alhaisempia kuin Venäjän ja sen väkiluku on vakaassa pudotuksessa ja tilanne jatkuu jopa melko suuren maahanmuutonkin oloissa.
    Venäjällä syntyvyys lisääntyi suht voimakkaasti NL:n romahdusta seuranneen kriisin jälkeen, mutta on etnisillä venäläisillä yhä alle uusiutumisen.
    Venäjän perinteiset muslimit lisääntyvät nopeammin ja lisäksi on maahanmuuttoa.
    Kansaa tämä näkyy kauhistuttavan, mutta virallisesti kaikki on hyvin ja onhan tilanne tosiaan parempi kuin lännessä.
    Fantastiset "suunnitelmat" ns. venäläisestä miljardista, joita Izborskin klubin sairas mielikuvitus on tuottanut (Starikov) ovat tietenkin yhtä tyhjän kanssa.
    Joka tapauksessa Putin korostaa sitä, että venäläiset ovat enemmistö ja sellaisillahan demokratiassakin taitaa olla valta, noin periaatteessa.
    Mitä tulee kansallisuusvainoihin, on niitä tietenkiin Venäjällä ollut, kuten muuallakin, esimerkiksi juuri tuo 1930-luvun suomalaisten kansanmurha, josta olen kirjoittanut.
    Kuitenkin suomalainen kansallisuusliike Suomessa kukoisti juuri Venäjän tuella. Ruotsin yhteydessä suomalaisuutta olisi suurella varmuudella vainottu ja ahdistettu ja sen nykyinen asema saattaisi olla kuihtuvan vähemmistökielen.

    VastaaPoista
  22. Aamulehti kannattaa väestönvaihtoa. Pääkirjoitussivullaan valitti ensin, että jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset tarvittaisiin kolme maapalloa. Kun suomalaisten syntyvyys laski niin lehden mukaan onneksi ei väkiluku, "kiitos mamut".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset…". Mutta juuri sitähän maahanmuuttajat ovat tulleet hakemaan, elämään kuin eurooppalaiset, mieluummin vähän leveämmin. Heillä on isot asunnot ja suuret perheet. Siksikö suomalaisten pitäisi laskea omaa elintasoaan, varsinkin köyhien? Keskitietä ei näytä olevan. Maahanmuutto kärjistää eroja ja siirtää hyvinvointia valituille, joilta ei vaadita mitään.

      Venäjällä ei tunneta käsitettä kotouttaminen, mutta maahanmuuttajat kotoutuvat. Suomessa nostetaan kotoutuksen tasoa jatkuvasti. Johtuuko siitä, että he eivät kotoudu, vaan pikemminkin passivoituvat? Kun kaikki on valmista eikä tarvitse itse nähdä vaivaa. Mutta tässä taidetaan mennä jo ajatusrikoksen puolelle.

      Poista
    2. Tulosten perusteella ns. kotouttaminen onnistuu parhaiten Amerikassa.
      Kovasti sinnekin väkeä änkeää, mutta harvemmat kai etsivät sieltä ilmaista ylläpitoa.

      Poista
    3. AL:n väite kolmesta maapallosta harhaa, sillä jos maailma eläisi kaikkialla kuin Suomi, maapallon väkiluku olisi alle kolmannes nykyisestä. Jos kaikki okisivat luin Kanada, populaatio olisi vain 500 miljoonaa. Jokainen voi kuvitella kuinka paljon paremmin maapallo (ja ihmiskunta) voisi, jos populaatio olisi vain 500 miljoonaa.

      Poista
  23. "Venäjällä syntyvyys lisääntyi suht voimakkaasti NL:n romahdusta seuranneen kriisin jälkeen, mutta on etnisillä venäläisillä yhä alle uusiutumisen."

    Syntyvyyttä tutkittaessa kannattaa huomata, että syntyvyyteen vaikuttaa erittäin paljon synnytysikäisten naisten määrä väestössä. Koska naiset synnyttävät lapsensa keskimäärin hieman alle 30-vuotiaana, on väestöpyramideissa huomattavissa noin 30-vuoden aaltoja. Tämä näkyy erittäin selvästi venäjän väestöpyramidissa.

    2000-luvulla synnytysvuorossa ovat olleet 70- ja 80-luvulla syntyneet naiset. 70- ja 80-luvuilla ikäluokat kai olivat suuria myös Neuvostoliitossa, joten myös heidän jälkeläistensä määrä on suurta. Noin vajaan 10-vuoden kuluttua synnytysvuoroon tulevat 90-luvun pienet ikäluokat. Veikkaanpa, että tämän seurauksena myös syntyvyys tulee romahtamaan Venäjällä seuraavan 5- ja 10-vuoden kuluttua.

    Tässä on pyramidikuva josta tätä voi havainnoida:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_Russia#/media/File:Russia_Sex_by_Age_20150101.png

    VastaaPoista
  24. "Islam ei ole mikä tahansa uskonto, jolla olisi kyky maallistua ja muuttua nykypäivien kristinuskon kaltaiseksi instituutioksi."

    Tuskinpa millään uskonnolla on kiinteää olemusta, joka estäisi sitä muovautumasta olosuhteiden mukaan. Nykypäivän (läntinen) kristinusko on vahvasti skolastiikan, renessanssin ja valistuksen tuottama ilmiö - onhan venäläinen ortodoksia jo varsin toisenlaista, vaikka samat perusopit Khalkedonin kirkolliskokouksesta ovat yhteisiä. Ks. alla:

    https://aratorkustannus.wordpress.com/2015/03/27/radikalisoituva-ortodoksisuus-professori-jukka-korpela/

    Tietenkin Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän yleiset sosiaaliset ihanteet, oikeuskäsitykset ja vallankäytön tavat ovat sopimattomia Länsi-Eurooppaan, mutta sellaisia ei esiinny pelkästään (eikä välttämättä!) islaminuskon yhteydessä. Jos Eurooppaan alkaisi tulla intialaisia hinduja parisataa tuhatta vuodessa, olisimme kusessa niin kuin nytkin.

    Sebastian Tynkkysen esittämät ideat ovat typeriä. Maahanmuuttokriitikoille Suomessa taitaa käydä vähän kuin kristinuskolle: kun Mestari on otettu ylös Brysseliin, tekevät seuraajat kaiken päin honkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Mitä tulee islamiin täällä pohjoisessa, eiköhän kylmät talvet ja karut olot laimenna ja tasoita reaktioita ja sopeuta tänne Pohjantähden alle. Maallistumisen kannalta on Suomi ja Ruotsi tietysti myös oikein hyvä kasvualusta. Annetaan ajan kulua niin nähdään.

      Poista
    2. Ruotsi on aina toivottanut suomalaisia maahanmuuttajia avaraan syliinsä. Saamme olla ikuisesti kiitollisia Ruotsille sen otettua sadattuhannet ylijäämäsuomalaiset, on turkulainen Mauno Koivisto meitä opettanut.

      "Usko,toivo ja rakkaus. Suurin niistä on rakkaus".

      Kun meillä nyt olisi vihdoin mahdollisuus ottaa ihmisiä vastaan muuten kuin kivääri kädessä, professorit huutaa kurkku punaisena että rajat kiinni!

      Kaikkein vaarallisimpia ovat reviirien puhdasoppisuutta vartioivat kirjanoppineet, sehän tiedetään varsinaisten totalitarismien jäljiltä.

      Poista
    3. Kirjoittaja ei tainnut ymmärtää, että ihan taannoin pidettiin sylinavartamisen EM-kisat. Voittaja oli Latvia ja hyvänä kakkosena tuli maaliin Viro.
      Mutta nämä olivat vain alkulämmittelyä MM-kisoille, joissa taso on jotakin aivan muuta.

      Poista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Entinen emämaa Ruotsi, tarvitessaan työvoimaa, otti avosylin vastaan ylijäämäsuomalaiset ja tästä seuraa loogisesti, että Suomen on otettava ylijäämäarabit ja muut vastaan, vaikkei työvoimaa tarvitsekaan. Pistämätöntä logiikkaa. Laulettaisiinko vielä Maksamme velkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin kai pellen logiikalla, mutta minä tarkastelen ruohonjuuritasolla arkielämän muutosta täällä Espoon Suvelassa joka lienen yksi maan suurimmista mamu-keskittymistä.

      Eilen kävin juuri avatussa irakilaisten parturissa. kahvia tarjoiltiin ja oltiin ystävällisiä, uskonkappaleita ei tyrkytetty kuten ei niitä muutenkaan toisille muut tuputa kuin eräät kristityt lehdyköitään ohikulkijan käteen työntäen.

      Kymmenisen vuotta sitten tänne muuttaessani, silmiinpistävimipinä erottuivat supisuomalaiset kaljaveikot. Elämä tuntuu menevän täällä parempaan suuntaan.

      Poista
  27. Kotisohvalta näen pian valmistuvan Suvelan uuden kappelin. Sen kuparinkiiltoinen, korskea ilme tulee pian HS:n sivuilla tutuksi. Nousen kohta sen viereiseltä pysäkiltä mennäkseni päiväksi Tallinnaan. Bussi vie Kampin asemalle, jonka aukiolla on turistien valokuvauskohde Kampin kappeli. Muuthan sitä eivät tarvitse, enempää kuin tätä Suvelan kappeliakaan. Suomalaiset kansanihmiset ovat siirtyneet istumaan mamujen kahviloihin kokeakseen samaa maailmankansalaisen tunnelmaa mihin ovat tottuneet Turkin ja Espanjan rantakohteissa, sekä Tallinnassa.

    VastaaPoista
  28. No, tämä nyt tietenkin on parodiaa. Mutta kovin väsynyttä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee opetella latinaa terästykseksi. Kansanihmiset toki osaavat odottaa mamujen "Maassa maan tavalla" kahviloissaan palvelevan kaikkia suomenkielellä, mutta sitähän proffat eivät halua kuulla, ettei Mestari nyrpistä nenäänsä.

      Poista
  29. Tynkkys-häjy-typerismi karkottaa puolueelta kannattajat.

    VastaaPoista
  30. Kirves
    Ei liene ajatusrikos Paavo Raution kolumni HESA:ssa "Tyhmän enenemmistön tonttuilua ", sanoi fiksu. Eikä ehkä hänen referoimansa Mikael Jungnerin "ajatushautomon" tuotos: "Tuoreissa poliittisissa ilmiöissä näkyy se,että typerysten osuus väestössä on turhan suuri". Kallon muotoa, aivojen kokoa ei tässä tuotu enempää enempää, kuin viitteelisesti. Eikä Vanhanen vanhemman akateemisia tutkimuksia. Vahva viite kuitenkin näin ehkä typerämmän lukijan suuntaan tuli siitä, että ehkä olisi omankin edun mukaista, jos jättäisi seuraavissa vaaleissa äänioikeutensa (toistaiseksi sellainen on) käyttämättä.
    Näillä premisseillä vaaleissa on kohta järjestelmä (valtion virallinen testauslaitos), jossa potentiaalien äänestäjien ÄO tutkitaan, ja annetaan tuloksen osuusluvun mukainen äänimäärä vaaleihin. Näin saadaan kunkin yksilön manttaalinmukainen päätösvaltaosuus vaalien tulokseen. Joutuisi Punavuorenkin intelligentsia lyömään kortit pöytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida mennä noin. Punavuoren ja Kallion tyhminkin saa äänestää, koska hän äänestää oikein. Muut taas eivät, sanoi ÄO mitä vain.

      Joku vertasi Vihreiden nuoria Hitler Jugendiin siinä yhteydessä, kun ao. nuoret vaativat "järjestäytyneen rasismin" (= persut) kieltämistä lailla. Jäin miettimään tuota vertausta, kyllä siinä jotakin perää on...

      "Wir sind die fröhliche Hitler Jugend, wir brauchen keine kristliche Tugend."

      Poista
  31. "Venäjän perinteiset muslimit lisääntyvät nopeammin ja lisäksi on maahanmuuttoa.
    Kansaa tämä näkyy kauhistuttavan, mutta virallisesti kaikki on hyvin ja onhan tilanne tosiaan parempi kuin lännessä"

    mikä on sinun ennusteesi?miten venäjän käy?

    VastaaPoista
  32. Ennustajan pitäisi naina tehdä muutamia erilaisia ennusteita, jos haluaisi, että jokin osuu oikeaan.
    Venäjällä todennäköisesti, kuten lännessäkin, joudutaan säätämään sekä rajoittavia että kannustravia lakeja tilanteen pitämiseksi hallinnassa.
    Siellä se voi tapahtua ehkä jo ennen kuin huonot on housussa. Eurooppa herää liian myöhään, toddennäköisesti.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.