Kiihotuslaki

Maa on lailla rakennettava

Закон –что дышло.

Куда повернешь, туда и вышло

Laki on kuin aisa-

minne käännät, sinne menee

 Venäl. sananparsi

Suomessa luottamus valtion instituutioihin on maailman huippuluokkaa. Esimerkiksi Venäjällä on perinne ollut toisenlainen.  Lenin aikoinaan määritteli koko valtion väkivaltakoneistoksi, jolla yksi luokka alistaa toisen.

Se osoitti suomalaisittain ajatellen aivan tavatonta epäluottamusta valtioon. Se ei ollut oma, vaan päinvastoin nimenomaan vihollisen ase sen taistelussa kansaa vastaan.

Valtiovallan legitimiteetti oli koetuksella vuonna 1918 ja myös petti silloin. Avoimeen väkivaltaan turvauduttiin bolševikkien painostuksen ja esimerkin mukaisesti, mutta esivallan miekka oli terävämpi. Jäljet peloittavat.

Maamme myöhempi historia on paljolti ollut toipumista tuon anarkian kauhuista. Lakia käytettiin silloin runsain mitoin koston välineenä ja vääryys marssi oikeuden valekaavussa.

Kuitenkin lain kunnioituksen perinteellä oli merkityksensä. Ukko-Pekka saattoi syystä todeta koko ikänsä taistelleensa laillisuuden puolesta kukistaessaan Mäntsälän mellakoitsjat. Eihän se mikään kapina ollut, vaan niskoittelu, venäjäksi kramola. Mutta sellaistahan oli ollut myös suomalaisten passiivinen vastarinta.

Joka tapauksessa laillisuuden voidaan katsoa erottavan toisistaan myös liberaalin ja totalitaarisen valtion. Jos valtio avoimesti julistaa olevansa kaiken muun, myös oikeuden ja lakien yläpuolella, kuten asian laita oli Neuvostoliitossa, jossa laillinen valtiovalta oli vain apukoneisto puolueen diktatuurille, ollaan orwellilaisessa totalitarismissa.

Mikäli lakia tulkitaan mielivaltaisesti, mutta silti pidetään kiinni sen kirjaimesta, roikutaan yhä oikeusvaltion ihanteissa. Silloin on vielä toivoa palaamisesta yhteiskuntaan, jossa valtio koetaan kansan palvelijana ja oikeudenmukaisuuden takaajana.

Mutta kaikella on rajansa. Mikäli oikeuslaitos etääntyy liikaa kansan oikeuskäsityksistä, se menettää legitimiteettinsä. Mikäli sokean oikeuden havaitaankin katsovan harsonsa läpi ja suosivan jotakin osapuolta, sen legitimiteetti häviää. Tämä merkitsee koko yhteiskunnan kannalta perusturvallisuuden horjumista ja valtion kannalta sen legitimiteetin hiipumista.

Suomessa valtio on ollut jo Snellmanista lähtien keskeinen kansallinen arvo, jonka hyväksi kansakunnan on ollut määrä uhrautua samoin kuin on valtion tehtävänä ollut kansakunnan palveleminen.

Pahan särön tähän ideologiaan toi aikoinaan marxilainen sosialismi, joka piti valtiota sorron välineenä ja uskoi lapsellisesti uuteen, valtiottomaan utopiaan, jota yhtä naiivit kuin vastuuttomat bolševikit tarjosivat.

Sotien aikana tilanne muuttui ja kansakunta kesti koettelemukset ja kulki vaikeuksien kautta viimein onnensa kukkuloille valtionsa johdatuksessa.

Vasta suuren kulttuurivallankumouksen aikana valtion rooli jälleen kyseenalaistettiin etujoukon toimesta.

Onneksi tuo etujoukko kuitenkin koostui vielä lapsenmielisestä nuorisosta, eikä sen vaikutusvalta vielä välittömästi ulottunut varsinaiseen päätöksentekoon. Sen aika tuli myöhemmin.

Suurten ikäluokkien hallitusvallan aikana laillisuutta toki pidettiin kunniassa. Samaan aikaan kuitenkin kypsyi ja omaksuttiin laajasti ajatus myös tuomiovallan poliittisuudesta.

Eihän siinä toki kokonaan väärässä oltu. Ilman muuta yksi valtiollisen vallan peruspilareista, tuomiovalta, on luonteeltaan poliittinen. Juuri siksi se on erotettu muista vallan lajeista.

Tämän periaatteen tunnustaminen ei vielä suinkaan politisoi oikeuslaitosta, mikä olisi kauhistus. Sen sijaan se kyllä avaa sille psykologisia ovia, mikä on vaarallista.

Olemme kuitenkin nyt, uudella vuosituhannella, siirtyneen uuteen aikakauteen. Jotkut puhuvat postmodernista, jotkut totuuden jälkeisestä ajasta.

Tälle aikakaudelle näyttää olevan tyypillistä, ettei totuudesta tehdä numeroa. Itse kutakin tekoa punnitaan sen mahdollisen vaikutuksen perusteella ja vaikutus tietenkin mitataan niin sanotun poliittisen korrektiuden kannalta. Voidaan puhua myös Orwellin maailmasta.

Tässä maailmassa asiat saavat uuden sisällön eikä niitä enää voida hallita vanhalla logiikalla, jossa totuusarvoa pidettiin keskeisenä.

Koska ratkaisut myös oikeudessa tehdään tämän mukaisesti, ei niiden tekemistä voida jättää ns. maalaisjärjellä toimivien maallikkolautamiesten käsiin. Sellaisiahan ei enää olekaan. Voidaankin vain kuvitella, millä tavalla tuomiot muuttuisivat, jos käräjillä istuisi vanhaan tapaan 7-12 lautamiestä. On selvää, ettei sellainen seurakunta olisi noin vain ohjailtavissa.

Juuri nyt on muuan käräjäoikeus taas saanut aikaan päätöksen, jonka mukaan oli rikos sanoa, etteivät kaikki muslimit ole terroristeja, mutta kaikki terroristit kylläkin muslimeita.

Rikoksen nimike oli kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Normaalin, perinteisen kielenkäytön kannalta kyseinen väite saattaa olla epätarkka, kuten inhimilliset arviot usein ovat. Mitään kiihottamista ketään vastaan on siinä sen sijaan mahdotonta löytää. Tämä ehto täyttyisi vasta, mikäli suuri joukko ihmisiä (ehkäpä otoksella todettu enemmistö) todistaisi kiihottuneensa tai sen muuten voitaisiin osoittaa niin tehneen.

Oikeuden ratkaisu sotii siis tervettä järkeä vastaan eikä ole perinteisen kielenkäytön kannalta perusteltavissa. Onko se kuitenkin lain mukainen?

Asiaa koskevaan lainsäädäntöön on takavuosina tehty muutos, jota voisi nimittää orwellilaiseksi. Pykälä kuuluu näin:

10 §

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Lain mukaan siis joidenkin tietojen ja mielipiteiden pitämistä yleisön saatavilla nimitetään kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. Tiedon tai mielipiteen on oltava luonteeltaan solvaava, uhkaava tai panetteleva. Kansanryhmän muodostavat muun muassa tietyn vakaumuksen omaavat henkilöt.

Tiedän, että on olemassa esimerkiksi lentävän spagettihirviön palvojia, vakaumuksellisia ilmastonmuutoksen ja holokaustin kieltäjiä ja niin edelleen.

Ovatko kaikki nämä yhtä lailla lainsäätäjän suojeluksessa, kuten sokean oikeuden periaate eli tasapuolisuus edellyttää? Entä miten tarkan täytyy tiedon tai mielipiteen olla, ettei sen esittäminen tai saatavilla pitäminen muuttuisi solvaukseksi tai panetteluksi?

Kiihottaminen on näköjään mahdollista ilman, että kehotettaisiin tekemään yhtään mitään tai edes puhuttaisiin kohteena olevan kansanryhmän ominaisuuksista kokonaisuutena. Kyseessä on kuminauhapykälä, jota voidaan käyttää lähes minkä tahansa mielipiteen ja jopa tiedon kriminalisoimiseen.

Nyt tuomion on tuottanut enemmän tai vähemmän tarkka tosiasialause, jossa nimenomaan sanoudutaan irti koko kansanryhmän asettamisesta samaan kategoriaan.

Mitähän vaaditaan maksimirangaistuksen eli kahden vuoden vankilatuomion saamiseen? Sellaisenhan voi muuten saada vain omaisuusrikoksista tai erittäin törkeistä rikoksista, luokkaa kuolemantuottamus.

Ettei totuus unohtuisi, muistettakoon, että laissa toki on pykälä myös ihan oikealle kiihottamiselle kansanryhmää vastaan:

10 a §

Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan kehotetaan tai houkutellaan

1) joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon tai

2) muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta

ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Tällaisen toiminnan tunnustanevat kaikki rikolliseksi. Täyttäähän se normaalit rikoksen tunnusmerkit, kuten rikokseen yllyttäminen yleensäkin.

Täytyykin kysyä, mihin oikein tarvitaan tuota uutta pykälää, joka sotii normaalia tervettä järkeä ja oikeustajua vastaan?

Kuten kaikki sellaiset lait ja säädökset, jotka ovat irrallaan todellisuudesta ja kansan oikeustajun vastaisia, moinen pykälä synnyttää vain lain halveksimista ja siitä piittaamattomuutta. Kun lakia ei voida kunnioittaa, alkaa kansalaistottelemattomuus.

Tietyissä piireissä kansalaistottelemattomuutta toki pidetään arvona sinänsä. Nyt se on arvossaan vasemmistopiireissä, mutta muistakaamme, että kerran sen varsinaisia toteuttajia olivat Lapuan liikkeen edustajat.

Kansalaistottelemattomuus on joskus kannatettavaa ja jopa välttämätöntä, jotta ilmeiset mielettömyydet ja vääryydet saataisiin korjattua.

Se ei kuitenkaan ole eikä voi olla normaalitila. Tämä maa on lailla rakennettu ja vain sitä kunnioittamalla se pysyy sellaisena, mitä se parhaimmillaan on ollut.

Laillisuuteen kuuluu, että tomppelimaistakin oikeuden päätöstä on kunnioitettava ja epäonnistunutta lakia noudatettava.

Yleisen edun mukaista kuitenkin on, että epäonnistuneet lakipykälät perutaan ja että jo sitä ennen niitä tulkitaan terveen järjen ja yleisen oikeustajun mukaisesti.

Nyt lienee kerättävänä parikin adressia, joissa vaaditaan kyseisen lain muuttamista.

Ellei näin tapahdu, on odotettavissa, että tuollaisia pykäliä aletaan pilkata ja kenties tahallaan loukata joukkomitassa niiden mielettömyyden osoittamiseksi.