Presidentti räksyttää

Presidentti räksyttää

Maailmassa on aika monta hallitsijaa, joista en pidä. Kuka syö alamaisiaan, kuka muuten kurmottaa. Kenen maassa on voimassa barbaarinen lainsäädäntö ja kuka työntää kaikki valtion varat aina aluksi omiin taskuihinsa. Joku vieläpä pistää koko kansan marssimaan tahdissa ja huutamaan itselleen ylistystä.

Olen kuitenkin yleensä jättänyt näiden herrojen kurittamisen kansainvälisen yhteisön harteille, ei vähiten siitä syystä, etteivät omani ole kyllin leveät. Itse asiassa koko maamme on sen verran vähäinen voimiltaan, ettei meidän kannata ryhtyä ylen määrin toisia vastaan demonstroimaan, mikäli asialla ei ole mitään muuta kuin demonstroinnin merkitys. Eräs politiikkaa ymmärtävä sanoi tämän joskus.

Epäilemättä vieläkin typerämpää on mennä päsmäröimään silloin, kun asioiden muuttaminen ei ole missään määrin meidän vallassamme, mutta kohteeksi valittu sen sijaan kyllä voi tehdä meille kaikenlaista ikävää.

Ehkäpä se olisi tyhmyyden huippu? Niinpä enempää Euroopan yhteisö kuin Pohjois-Amerikan Yhdysvallat eivät ole ryhtyneet vakavasti kurittamaan Saudi-Arabiaa, minkä tuo maa olisi erinomaisesti ansainnut. Edes siihen ei ole tyydytty, vaan on teeskennelty, että kyseessä olisi normaali, seurapiirikelpoinen maa, joka hyvinkin voidaan valita vaikkapa johtamaan YK:n ihmisoikeuskomissiota.

Politiikassa ja etenkin kansainvälisessä politiikassa kannattaa muistaa vielä tänäkin päivänä, että valtioilla on yhä huomattava määrä suvereenisuutta ja ne saattavat ihan itse valita, miten reagoivat vihamieliseksi kokemaansa politiikkaan.

Ruotsi hankki aikanaan vihollisia sieltä ja täältä, mutta siihen oli silla varaa. Mitään myönteisestä se ei liene touhuillaan saavuttanut, ellei sellaiseksi lueta farisealaisen puolueen itsetyytyväisyyden nousua omassa maassa.

Suomessa oli opittu sota-aikana, ettei kannata olla liian kranttu, kun etsii ystäviä. Myöskään tyhjä suunsoitto ei asioita paranna, vaan saattaa niitä huonontaa. Talvisodan puhjetessa Hitler muistutti mieleen, että suomalaisten, jotka ovat koko ajan räksyttäneet natsihallinnolle, ei kannat nyt odottaa heiltä apua.

Sivumennen sanoen, ruotsalaiset osasivat aikanaan pitää suun soukemmalla. Niinpä Hermann Rauschningin kirjaa, jossa Hitlerin kanssa usein keskustellut henkilö osoitti hänen olevan vaarallinen barbaari, kieltäydyttiin aluksi Ruotsissa julkaisemasta hyviin naapuruussuhteisiin vedoten.

Epäilemättä ruotsalaisilla oli asiaan omat syynsä. Politiikka on joka tapauksessa taidetta eikä tiedettä, saati aritmetiikkaa. Itsesensuurilla ja jopa sensuurilla on aikansa ja paikkansa. Ne, samoin kuin syytökset ja herjaukset toimivat eri oloissa eri tavoin.

Ruotsalaisillekin koitti aikansa, kun Hitler kukistettiin. Sen jälkeenhän se herra on siinä maassa saanut totisesti kuulla kunniansa.

Suomenkin historiasta voidaan löytää vastaavia aineksia. On aika sotia ja on aika sopia. On aika kerätä kiviä ja on aika heittää kiviä. Onneton se, joka ei oikeaa aikaa ymmärrä.

Yhdysvallat, joka on säilyttänyt itsellään huomattavan määrän suvereenin valtion piirteitä eli rikkoo avoimesti useita YK:n julistusten ja kansainvälisten sopimusten määräyksiä, ei ole pahemmin saanut siitä hyvästä ulostemyrskyjä kokea, ainakaan Euroopan suunnalta, ties mistä syystä.

Nyt näyttää tuuli kääntyneen. Sen jälkeen, kun rauhannobelisti jätti valtaistuimensa, toivoi edistyksellinen kansanosa naisvaltikan koittavan lännen suuressa demokratiassa.

Kun näin ei käynytkään, alkoi kyseinen elementti valittaa maansa joutuneen Venäjän manipulatiivisen toiminnan kohteeksi ja onnettoman vaalituloksen perustuvankin tähän seikkaan.

Sitä paitsi valittu presidentti ei oikeasti monia miellyttänyt eikä miellytä. Kuulun itsekin niihin, joiden mielestä tämä valinta oli huono ja on pelättävissä, että se on jopa yhtä huono vaihtoehto kuin olisi ollut kakkosehdokkaan valinta.

Tämän vuoksi en kuitenkaan ole itse ajatellut mennä kadulle huutamaan ”Not my president!” tai tekemään jotakin muuta yhtä fiksua. Tuo presidentti nyt vain on valittu toisessa maassa sen maan omien sääntöjen mukaan. Minulla ei ole siihen osaa eikä arpaa eikä pidä ollakaan. Ymmärrän tilanteeni ja jo säädyllisyyssyistä annan amerikkalaisten kärsiä valintansa omissa nahoissaan.

Tuntuu siltä, että politiikassa alkaa järjen käyttö ja säädyllisyys käydä yhä harvinaisemmaksi. Nobel-palkinnon myöntäminen Obamalle ilman ensimmäistäkään näyttöä oli jo osoitus suuren luokan idiotismista. Aivan samaa voi sanoa kansainvälisistä(!) mielenosoituksista Trumpia vastaan ennen kuin hän on tehnyt yhtään mitään.

Kuulemma hän loukkaa naisten oikeuksia. Sitä tuskin on vielä tähän päivään mennessä yhtään esimerkkiä. Suomessa hän ei ainakaan liene mitään erityisempää pahaa tehnyt vieraillessaan aikoinaan Uudessakaupungissa.

Entäpä jos loukkaisikin? Miksi juuri hänet valitaan asiassa syntipukiksi, vaikka maailmassa on kymmenittäin islamilaisia valtioita, joissa niitä loukataan aivan avoimesti ja häpeilemättä?

Ja sokeri pohjalla. Helsingin Sanomat otsikoi, että -saamastaan opetuksesta ja ojennuksesta huomiomatta- ”Presidentti jatkaa yhä räksyttämistä”.

Vieraan maan valtionpäämiehestä siis käytetään termejä, joita sovelletaan vain koiriin. Sitä paitsi tuo ”räksyttäminen” on kohdistunut median epärehellisyyteen, kuten tarkkaavaiselle lukijalle sitten paljastuu.

Uutinen ja mielipide on siinä onnistuttu yhdistämään ja millä tavalla! Laatulehteä ei nyt voi enää onnitella. Valitettavasti.