perjantai 20. lokakuuta 2017

Käsin koskematon Lenin huhtikuussa



Käsin koskematon Lenin

Venäläisen populaarihistoriallisen Istorik- aikakauslehden huhtikuun numeron kannessa on kuva V.I.Leninistä, joka muistuttaa elävästi ”käsinmaalaamatonta” vapahtajan ikonia (Spas nerukotvornyi). Kyseessä ovat siis pelkät kasvot, edes kaulaa ei ole mukana kuin aavistuksen verran.
Aikoinaan oli tapana etsiä kommunistien touhuille paralleeleja vanhan Venäjän perinteestä ja niitähän löytyi vaikka millä mitalla. Pyhien ihmisten ruumiit säilyivät pilaantumattomina eikä niitä haudattu (vrt. Lenin ja Stalin), kommunistinen puolue teki aina yksimielisiä päätöksiä (vrt. sobornost-periaate), neuvostoihminen oli kollektivisti ja vailla henkilökohtaista tuotantovälineiden omistusta kuten tsaarin ajan kyläyhteisön talonpoika ja niin edelleen.
Leniniä esittävien kuvien valinnasta ja sensuroinnista vastasi aikoinaan heti hänen kuolemansa jälkeen perustettu Leninin muiston ikuistamiskomitea. Se huolehti siitä, ettei mitään epäkunnioittavaa päätynyt kansan käsiin. Sen sijaan suitsutusta riitti sitäkin enemmän. Etenkin Stalinin kauden jälkeen alettiin etsiä sitä oikeaa, jaloa ja täydellistä sosialismia nimenomaan Leniniltä, jonka jalot piirteet alkoivat ilmestyä kaikkialle.
Istorik-lehden kannessa on alaotsikkona ”Lenin-faktori” (Faktor Lenina) ja kysymys Millaista roolia bolsevikkien johtaja näytteli vuoden 1917 vallankumouksessa?
Tohtori Aleksandr Šubinin haastattelussa ei tule esille mitään uutta eikä yllättävää sille, joka on tutustunut näihin, lännessä tuhansia kertoja esitettyihin kysymyksiin. Kiinnostavaa on lähinnä se sävy, jossa päähenkilöä juuri tässä ja nyt käsitellään.
Leninin vaikutus vallankumouksen kulkuun alkoi hyvin dramaattisesti, kuten tiedetään. Huhtikuun teeseillä hän säikäytti jopa oman puolueensa toimivan johdon, Lev Kamenevin ja tätä myötäilevän Džugašvili-Stalinin. Leninin ohjelma oli lyhyesti sanoen mielipuolinen, mutta se toimi.
Tätä epiteettiä Šubin ei kuitenkaan käytä, vaikka toteaa, että Leninin politiikka perustui aivan epärealistisiin odotuksiin sekä poliittisesta kehityksestä että taloudesta, joka olisi ollut pelastettava, mutta joka sen sijaan lopullisesti tuhottiin. Niin sanottu sotakommunismi ei ollut ensi sijassa sodan tarpeiden synnyttämää, vaan ideologian sanelemaa.
Lehdessä esitellään myös lyhyesti nuo vallankumoukselliset huhtikuun teesit, jotka varmasti jokainen neuvostokasvatti kerran oli joutunut opiskelemaan sen johtopäätöksen kera, että ne tarjosivat ainoan oikean ulospääsyn katastrofista. Ikään kuin olisi ollut tarjolla vielä pahempi katastrofi kuin se, joka Leninin johdolla vaati miljoonia uhreja sodassa ja nälänhädässä.
Mutta menestys aina menestyy ja Lenin saattoi kirjata ainakin yhden onnistumisen: hän ja hänen puolueensa pitivät kuin pitivätkin vallan käsissään, vaikka olisivat ansainneet saada toimnnastaan korkeimman mahdollisen rangaistuksen -tämä on siis minun johtopäätökseni.
Myös Istorik luonnehtii asiaa pääosin samaan tapaan: ”V.I. Leninin ei onnistunut ainoastaan johtaa pientä radikaalia puoluetta valtaan, vaan myös pitää tuo valta käsissään ja tehdä mitä rohkein ja yksi kaikkein julmimmista sosiaalisista kokeiluista, joita ihmiskunnalla on koskaan suoritettu.”
Hän oli todellinen aatteensa fanaatikko, joka osasi saada ihmiset puolelleen. Ilman Leniniä sekasorto Venäjällä ilmeisesti olisi jatkunut, mutta tyytymättömyys olisi purkautunut vain erilaisiksi kapinoiksi. Lenin sen sijaan onnistui tuossa murheen alhossa herättämään ihmisissä toivon, toteaa Šubin.
Turha toivohan se oli ja on kaikki syyt arvioida, että ilman Leniniä ja siis bolševikkikaappausta Venäjä olisi selvinnyt alennustilastaan paljon vähemmällä. Tämä johtopäätös on luettavissa myös Istorikin sivuilta, vaikka Leniniä ja muitakin vuoden 1917 hahmoja kohdellaan tietyllä kunnioituksella.
Mutta kenen vallankumous tuo bolševikkikaappaus oikein oli? Haastattelija olettaa, että siinä yritettiin luoda uusi maailma vanhan maailman marginaaliainesten, deklassoituneiden, heikkojen ainesten tuella.
Šubin myöntää, että kyseessä olivat marginaaliset ainekset, mutta eivät heikot eikä ryysyköyhälistö, kuten on tullut tavaksi usein sanoa, tätä tulkintaahan on kannattanut etenkin entinen politbyroon jäsen Aleksandr Jakovlev, perestroikan arkkitehti.
Ryysyköyhälistö istuu asemalla käsi ojossa, kuvailee Šubin, kun taas marginaalit voivat olla aktiivisia ja tarmokkaita, he etsivät paikkaansa yhteiskunnassa.
Yhtä kaikki, bolsevikkien historia on myös Šubinin mielestä oppitunti varovaisuudessa. Kun maa pakotetaan terrorin avulla uuteen projektiin, otetaan valtava riski siitä, että vapaus ja oikeudenmukaisuus menetetään. Bolševikit laukaisivat kommunismin raketin, mutta se ei osunut maaliinsa.
Lehti sisältää myös paljon sitä tavallista kuvailevaa ainesta, mikä tällaisille julkaisuille on tyypillistä ja joka syystäkin kiinnostaa laajoja lukijapiirejä. Artikkeleita on Leninin veljestä ja rakastajattaresta, hänen ja Matilda Kšesinskajan ”kamppailusta” ja niin edelleen.
Myös muita aikakauden hahmoja, mukaan lukien Nikolai Berdjajev käsitellään ja koko joukko keväällä 1917 eli samoihin aikoihin Leninin kanssa Venäjälle palanneita radikaaleja tuodaan myös esille. Heihinhän kuuluivat myös esimerkiksi Lev Trotski, Grigori Zinovjev, Anatoli Lunatšarski, Juli Martov, Viktor Tšernov, Boiris Savinkov, Pavel Akselrod ja monet muutkin.
Nämä olivat politiikan terävää päätä itse kukin. Itse sanoisin, että lahjakkuudessa tämä joukko ei Leninille hävinnyt, mutta häikäilemättömyydessä kyllä.
Se siitä vallankumouksesta huhtikuun osalta. Lisäksi lehdessä on harrastjille myös ihan muihin aikakausiin liittyvää aineistoa, Pietari Suuresta Suureen isänmaalliseen sotaan.
Kaiken kaikkiaan Istorik on omassa sarjassaan sangen kelvollinen julkaisu ja muistuttaa suuresti tuon genren edustajia eri maissa. Samaa voi myös sanoa toisesta saman alan lehdestä, jolla on hupaisa nimi Diletant. Se pyrkii olemaan hieman nokkelampi ja keikailevampi.
Diletantin heinäkuun numerossa ovat aiheena muun muassa vuoden 1941 suuret epäonnistujat ja onnettomat tunarit, Vorošilov, Budjonni, Timosenko ja Kulik, joiden epäonnistumisia ruoditaan varsin armottomasti.
Lisäksi lehti tarjoaa suuren määrän human interest-materiaalia, mukaan lukien viiksekkäiden kenraalien ja marsalkoiden kavalkadin. Itse asiassa 1800-luvun lopulla maailmassa oli huomattava määrä sodanjohtajia, jotka viiksiensä puolesta jättivät varjoonsa jopa Semjon Budjonnin…

15 kommenttia:

  1. "Aikoinaan oli tapana etsiä kommunistien touhuille paralleeleja vanhan Venäjän perinteestä ja niitähän löytyi vaikka millä mitalla."

    Ei kai mikään vallankumous voi täysin hylätä sitä kulttuuripohjaa, miltä se on lähtenyt. (Kiinan kulttuurivallankumous kai yritti, ymmärtääkseni lopulta huonolla menestyksellä.) Olen kuitenkin ollut ymmärtävinäni, että Stalinin toimissa nähtiin enemmän paluuta vanhaan kuin Leninin.

    Tuon kulttuurin merkityksen näki parhaiten suhteessa kuviin: neuvostojohtajien suuret kuvat erilaisissa paraateissa ym. Kulttuurin rajat taas näkyivät riemastuttavasti, kun meillä tiettävästi yritettiin ottaa sama tapa käyttöön 1940-luvun lopun SKDL:n tapahtumissa. Se ei kerta kaikkiaan Suomessa ottanut tulta, niin kansainvälisiä kommunisteja kuin haluttiin ollakin. Taistolaisliike ei muistaakseni enää yrittänyt elvyttää tuota tapaa, niin neuvostomielisiä kuin oltiinkin.

    VastaaPoista
  2. "vaikka olisivat ansainneet saada toimnnastaan korkeimman mahdollisen rangaistuksen"

    "Miks' valtiopetos harvoin onnistuu?

    Kun niin käy, on nimi muu"

    (Runonsäe 1500-luvun Englannista)

    VastaaPoista
  3. "yritettiin luoda uusi maailma vanhan maailman marginaaliainesten, deklassoituneiden, heikkojen ainesten tuella."

    Sanoisin itse, että sen yritti luoda pieni ammattivallankumouksellisten klikki proletariaatin (teollisuustyöväenluokan) nimissä.

    Klikki hyötyi toiminnasta saamalla kollektiivisesti haltuunsa kokonaisuuden valtion puolueen jäsenille kuuluvine etuoikeuksineen. Hyöty lakkasi monelle 1930-luvun suurissa puhdistuksissa, joita joku luonnehti byrokratiatalkoisiksi Stalinin tapaan.

    Proletariaatti hyötyi kauniilla puheella, tiukalla työkurilla ja muulla sorrolla sekä alhaisella elintasolla aina Neuvostoliiton romahtamiseen saakka. Sitten taloudellisen hyödyn saivat oligarkit.

    VastaaPoista
  4. Leninin aikaansaannoksista on tosiaan hyvä muistuttaa aika ajoin.

    Arvo Tuomisen muistelmat antavat hyvän kuvan Leninin merkityksestä Kekkosen valtakaudella. Joka käänteessä muistetaan todeta: Lenin oli hyvä-Stalin oli paha-leninismi on hyvä-stalinismi on paha. Joko Tuominen oli aidosti tätä mieltä ja kumouksellinen loppuun asti, tai sitten hän yritti vain kosiskella laitavasemmistoa.

    Nykyään lienemme yhtä mieltä siitä, että stalinismi oli leninismin luonnollinen jatke, eikä noita kahta voida erottaa toisistaan. Tätä näkökulmaa vasten ei hämmästytä, että SKDL sekosi yrittäessään soveltaa leninismiä demokratiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tätä näkökulmaa vasten ei hämmästytä, että SKDL sekosi yrittäessään soveltaa leninismiä demokratiaan."

      No eikös sitä sanota, että demokratian ja kansandemokratian ero on vähän samantapainen kuin tuolilla ja sähkötuolilla... ;)

      Poista
    2. Tuominen kai omaksui käsityksen nuoruudestaan ollessaan puolueen jäsen. Vasta talvisota ja erimielisyys Kuusisen ja Stalinin kanssa teki tästä luopion kommunistipuolueen silmissä ja sitämyötä antikommunistin. Tuomisen käsityksen jakoi Hrutsev ja myöhemmät neuvostojohtajat.

      Poista
    3. Leninin merkitykseen kyllä vaikutti myös Kekkosen viisas poliittinen taktikointi: kun itsenäisyys oli jumalan (Lenin) antama, ei sitä ihmisten (tämän nimiin vannovien neuvosstojohtajan) toimesta ottaa pois. Taktiikka toimi vaihtelevasti, Stalinia lukuunottamatta riittävän hyvin. Pienen maan on käytettävä kaikkia keinoja ja turvauduttava joskus oljenkorsiinkin.

      Poista
    4. Varsin helppoa olisi neuvostojohdon ollut tulkita Leninin aikomuksia siten kuin Lenin menetteli Ukrainan, Gruusian yms. itsenäisyyden suhteen. Ehdoton edellytys tosin oli, että SKDL olisi menestynyt Suomen demokratiassa.

      Tuominen kehuu Leninin "demokraattista sentralismia", vaikka Leninin ohjelmassakin jo ilmoitetaan kansanvallan korvaaminen oikeamielisten väkivallalla ja diktatuurilla. Näin kirjoittaessaan Tuominen ilmeisesti oli joko dogmaattinen opetuslapsi tai laitavasemmiston kosiskelija ja hajottaja. Veikkaan jälkimmäistä.

      Poista
  5. Lenin on yhä kunniassa paikoittain. Kun Ukrainan itäosan kriisi tai sota alkoi, kapinalliset ympäröivät Leninin patsaan ja sanoivat suojelevansa sitä kaatamiselta.Sirppi-vasaraliput liehuivat.

    VastaaPoista
  6. Joidenkin mielestä Bolsevikkien valtaanpääsy ja vallan juurtuminen oli sattuman kauppaa. Ja Venäjällä oli reaalinen mahdollisuus lähteä pohjoismaisen sosialidemokratian tai Weimarin tasavallantielle. Itse kallistun siihen näkemykseen,että Venäjä on tuhatvuotisten demoniensa vanki, eikä oleellisesti vaihtoehtoa Bolsheviikeista poikkeavaan valtaan ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jylhä näkemys. Mutta ensi kertaa ne valtaan pääsivät.

      Poista
    2. Sattumaanhan se oli, koska Leninin kupan etenemistä ei voinut ennustaa. Muutama vuosi nenän romahtamisen jälkeen olisi ollut jo myöhäistä. Merkit siitä olivat jo tuossa aikaisemmassa kuvassa.

      Kernaasti olisin suonut vallankaappauksen epäonnistuvan. Tai epäonnistuihan se oikeastaan seurauksiltaan neuvostovaltiolainen hallinto oli suurin onnettomuus venäläisille ja muille kansoille.

      Poista
  7. "vuoden 1941 suuret epäonnistujat ja onnettomat tunarit, Vorošilov, Budjonni, Timosenko ja Kulik"

    Voisiko näissä - Kulikia lukuunottamatta - nähdä sen yhteisen piirteen, että kaikki olivat jo sisällissodassa menestyneitä ja ainakin Vorosilov ja Budjonni ratsuväen miehiä. Oliko kyse siitä, että he olivat jo ajastaan hiukan jäljessä. On nimittäin esitetty sellainenkin käsitys, että Stalinin sotilaiden puhdistukset eivät olisi olleet niin katastrofaaalisia kuin on esitetty, koska ne kohdistuivat asemiinsa jo juuttuneisiin, vanhoillisiin kenraaleihin. Puhdistusten myötä nuoremmat ja pätevämmät sotilasjohtajat pääsivät etenemään.

    Samoin nimimerkki Viktor Suvorov (Rezun) on teoksessaan Puhdistus esittänyt, ettei Tuhathatsevski ollut suinkaan sellainen sotilaallinen nero kuin myöhemmin on esitetty.

    VastaaPoista
  8. Puhdistukset eivät siis kohdistuneet näihin epäpäteviin ratsumiehiin, vaan nykyaikaisempaan porukkaan.
    Muuten, ei niistä syrjäytetyistä tapettu kuin osa. Hyvin moni ilmestyi sitten vankilasta takaisin virkaan.

    VastaaPoista
  9. Pirun näköisen miekkosen rintakuva se siellä Kotkan puistossa yhä pälyilee. V.I.Lenin, pieni mutta viheliäinen terroristijohtaja joka käänsi Venäjän kansan olot kurjuudesta toivottomiksi ja sai aikaan korjaamattomat vahingot.
    Tsaarin aikana tavallinen kansa eli kamalissa oloissa ja köyhyydessä, mutta toisaalta Venäjällä kukoisti porvaristo ja aristokratia sekä kaikkinainen eurooppalainen sivistys ja hienostuneisuus. Ainakin Moskovan ja Pietarin kaltaisissa suurissa kaupungeissa.
    Lokakuun 1917 vallankumous Leninin bolsevikkien johdolla teki lopun tuosta kaikesta. Tsaari syrjäytettiin ja teloitettiin perheineen ja palveluskuntineen. Bolsevikkien salainen poliisi Tseka pidätti, kidutti ja teloitti massoittain "vallankumouksen vihollisia". Felix Dzerzinskin pyövelit ahkeroivat mm. pahamaineisen Ljubljankan vankilan kellarin ruudin katkussa ja veren hajussa ja kuorma-autot kuskasivat ruumiskuormia hävitettäväksi. Kommunismi tasa-arvoisti miehet, naiset ja lapset, sillä heitä kaikkia jauhettiin "aatteen lihamyllyssä" miljoonittain.
    Maatilojen pakkokollektivisointi ja satojen haltuunotot johtivat laajaan nälkäkatastrofiin joka kasvatti ruumismääriä enstistä hurjempiin lukuihin.
    Kaikki tämä sopi Leninille vallan mainiosti. Hän korosti useaan otteeseen raakaa säälimättömyyttä ja kovuutta vallankumouksen läpiviemiseksi ja ettei mikään kansanvaltainen demokratia voinut olla mahdollinen vaihtoehto. "Proletariaatin diktatuuri" merkitsi käytännössä bolsevikki-hallinnon ja Tsekan hirmuvaltaa.
    Mutta mitä Lenin toi tuhoutuneen keisarikunnan tilalle terrorin, kuoleman ja kaaoksen lisäksi? No eipä juuri muuta. Ei koittanut vapaus, veljeys eikä oikeastaan tasa-arvokaan. Neuvosto-Venäjää johdettiin ankaran diktatuurin kautta ja hierarkia oli jyrkkä. Valtionjohto asutti tapettujen yläluokkien vanhoja kartanoita ja palatseja, missä taas kadunmies ja nainen kituutti ankeassa sosialistisessa realismissa kolhooseissa tai Siperian gulagissa epäinhimillisissä oloissa. Neuvostojärjestelmä luotiin pyyhkäisemällä rikastuttava ja elävöittävä aines pois yhteiskunnasta ja jättämällä maa epämääräisten rosvojen ja degeneroituneen metsäläis- ja maalais-kansan käsiin. Systeemi jalosti apaattisen ja passiivisen kulttuurin joka valkeni kirkkaimmin Neuvostoliiton mentyä nurin 30 vuotta sitten. Monille tuli hätä käteen, kuinka nyt kävsi kun ei ole enää johtajia Leninin mausoleumin katolla kertomassa miten pitää olla ja ajatella.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.