maanantai 2. lokakuuta 2017

Mainio vallankumous



Mainio vallankumous

Kuten tunnettua, bolševikkien vallankaappaus vuoden 1917 lokakuussa/marraskuussa oli skandaali, jonka koko Venäjän demokratia tuomitsi.
Kesällä oli naurettu Leninin välihuudolle ”on sellainen puolue!”, kun muuan puhuja oli esittänyt sen itsestään selvän retorisen väitteen, ettei Venäjällä ollut yhtään sellaista puoluetta, joka nyt olisi valmis ottamaan vastuun maan kohtaloista.
Kysymyshän oli vain siitä, ettei ollut yhtään normaalia ja säädyllistä puoluetta, joka olisi ollut valmis ottamaan tuon poliittisen vastuun demokraattisen järjestelmän vallitessa.
Ihmisten mielikuvitus ei yksinkertaisesti riittänyt sen tajuamiseen, että joku kuppikunta oli valmis perustamaan oman diktatuurinsa ja pyyhkimään lattiaa kaikilla perustavimmillakin ihmisoikeuksilla ja demokratian pelisäännöillä. Kaikilla.
Kuulosti ja näytti kammottavalta, kun bolševikit tallasivat jalkoihinsa kaikki demokraattiset vapaudet ja jopa hajottivat Venäjän historian ensimmäisen vapailla vaaleilla ja yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valitun perustunlakia säätävän kokouksen, jota olivat itse olleet ensimmäisinä vaatimassa. Sillä kun näet oli väärät mielipiteet.
Sensuuri ja mielivalta olivat asioita, joista tsarismia oli syytetty, mutta eihän se koskaan päässyt lähellekään bolševikkien saavutuksia. Terroria ei nyt sitä paitsi kohdistettu vain porvareihin ja muihin vanhan vallan kannattajiin, vaan aivan häpeilemättä myös tovereihin vasemmalla. Pavel Miljukov oli aikoinaan sanonut ”vasemmalla ei ole vihollisia!”. Vähänpä hän ymmärsi siitä, minne oltiin menossa.
Suuret kirjailijat kuten Maksim Gorki ja Ivan Bunin kuvasivat bolševikkien lietsomaa anarkiaa suuttuneina. Eihän tämä ollut mitään työväen vallankumousta, vaan roskaväen riehuntaa. Nikolai Berdjajev pohdiskeli tapahtunutta filosofisesta näkökulmasta ja teki sen johtopäätöksen, ettei Venäjällä mitään vallankumousta ollut tapahtunut.
Venäjällä bolševikkien ”hallitus” kehotti ryöstämään ryöstettyä eli viemään rikkailta heidän omaisuutensa, joka oli joka tapauksessa köyhälistöltä riistetty.
Se puhui myös ”kommunismista”, joka olisi pian koittamassa ja koko puoluekin haluttiin nimetä tuon anarkistisen utopismin mukaan. Maaliskuussa se tapahtuikin. Bolševikit toistelivat uskoaan monen sukupolven takaisiin löyhiin spekulaatioihin ”kommunismista” ikään kuin mitään tieteellistä kehitystä ei olisi sen koommin tapahtunut.
Mutta oliko sosialistista vallankumousta missään muuallakaan? Saattoiko sellaista edes olla? Edes bolševikkien mielestä Venäjällä ei sosialismiin siirtyminen voisi olla mahdollista ilman maailmanvallankumousta.
 Mutta sellaisenhan Venäjä voisi aloittaa, olihan se heikoin rengas imperialismin ketjussa, kuten Uljanov-Lenin päätteli. Mutta mikäpä maailmanhistorian ja sen tulevaisuuden hallitsija tuokin venäläisen intelligentsijan epämääräinen tuote oikein luuli olevansa ja miksi?
Venäjän kohtalolla leikkiminen keskellä tuhoisaa suursotaa ja sen kansan mielipiteen ja ihmisoikeuksien avoin ja häikäilemätön polkeminen omien lahkolaisten tulevaisuudenkuvitelmien nimissä oli jotakin niin hirvittävää, ettei edes Leninin oma puolue pysynyt perässä, kuten kysymyksessä Brest-Litovskin rauhasta saatiin nähdä.
Vasemmisto-SR:t lähtivät hallituksesta ja omakin puolue saatiin ruotuun vain potkimalla. Yleisesti ottaen vain pelko ansaittuun hirsipuuhun joutumisesta lienee lopulta pitänyt puolueen eri suuntaukset yhdessä.
Edellähän on esitetty bolševikkikumouksesta vain asioita, jotka kaikki muutenkin tietävät, vai kuinka? Vai kävikö siinä niin, että kaikki kyllä aikanaan tiesivät nämä asiat ja suhtautuivat bolševikkeihin sillä tavalla kuin nämä oman toimintansa perusteella ansaitsivat.
Mutta valta on kummallinen asia. Kun osoittautui, että bolševikit ne vain jatkoivat istumista satulassa ja tekivät Venäjällä mitä tahtoivat tai ainakin sen, mitä pystyivät, heidän prestiisinsä nousi huimasti.
Siinä vaiheessa, kun Neuvostoliitosta tuli suurvalta, joka vannoi perustaja-isiensä nimeen, näiden historiallinen arvovalta kohosi ex post facto aivan uusiin korkeuksiin. Ehkäpä koko maailmanhistoriassa ei olisikaan koskaan edes ollut Leninin vertaista neroa? Kuinka sellaista olisi voinutkaan olla?
Nuo olivat kuitenkin jo sitten toisen aikakauden näkemyksiä. Vuoden 1917 lopulla ja 1918 alussa näköala oli pakostakin toisenlainen.
Erinäisistä syistä tuli jälkimmäisenä ajankohtana mahdolliseksi vertailla Venäjän vallankumousta myös Suomen vallankumoukseen. Sellainenhan meillä aloitettiin naapurin painostuksesta ja sen auliilla avulla.
Venäjällä ilmestyi yhä oppositiolehtiä. Niitä vainottiin ja ne joutuivat muuttelemaan nimiään ja vaihtamaan painopaikkaansa, mutta ei niitä niin vain pystytty heti tuhoamaan.
Voidaan todeta, että lyhyesti sanoen koko oppositiolehdistö, jopa kadetit, kuin myös SR:t ja erilaiset menševikit nostivat Suomen vallankumouksen myönteiseksi esimerkiksi todellisesta sosialistisesta vallankumouksesta.
Suomessa vannottiin demokratian nimiin ja luvattiin kansanäänestystä. Suomessa ei ollut mitään ”proletariaatin diktatuuria” eikä puheita ”kommunismista” tai kehotuksia ”ryöstää ryöstettyä”.
Suomen kurinalainen työväestö, jolla oli noin puolet parlamentin paikoista ei edustanut vain pientä vähemmistöä kuten bolševikit Venäjällä. Suomessa työväki oli ennenkin ollut vallassa ja saanut valtansa äänestyslipun avulla, mutta nyt se oli joutunut vastustajan häikäilemättömyyden takia turvautumaan aseisiin.
 Sen sijaan bolševikkien suosimaa ”säälimättömyyden” tunnusta ei Suomessa harrastettu eikä sellaisella ylpeilty. Ennen pitkää palattaisiin demokratiaan, sillä suunta ei ollut mihinkään utopismiin.
Sitten kun Brest-Litovskin rauha solmittiin, totesivat venäläiset, että suomalaisia oli petetty. Ensin heidät narrattiin aseelliseen nousuun ja sitten myytiin saksalaisille. Tottahan se toki olikin.
On silmiinpistävää, miten yleväksi ja hienoksi suomalaisen vallankumouksen kuva muodostui venäläisessä oppositiolehdistössä. Sitä paitsi myös bolševikkilehdillä oli siitä vain hyvää sanottavaa.
Niinpä oli sitäkin suurempi järkytys, kun varmat tiedot kertoivat Suomen sisällissodan raakuuksista. Sitä ei nimenomaan hitailta, mutta säädyllisiltä suomalaisilta olisi kukaan osannut odottaa. Venäjälläkään ei ollut vielä tapahtunut mitään vastaavaa, ellei Donilta saapuvia epämääräisiä tietoja otettu huomioon.
Mutta että suomalaisetkin! Pietarin tšekassa selitettiin, ettei tässä mitään kummallista ollut. Julmuudet nimittäin olivat porvarillisen puolen töitä. Se ja vain se oli myös syyllistynyt törkeisiin ja pelkurimaisiin avuttomien venäläisten joukkomurhiin.
Mutta siihenpä sitten päättyi puhe Suomen mainiosta vallankumouksesta. Nyt oli muuta puhuttavaa.
Myös Venäjä sai pian -kesällä 1918- oman kansalaissotansa, joka oli vielä tuhoisampi kuin maailmansota. Näin vain kävi, vaikka Lenin oli innokkaasti mainostanut sen autuutta: ei tarvinnut lainkaan pelätä kansalaissodan veripuroja, sillä eiväthän ne muka olleet verrattavissa maailmansodan verimeriin.
Kaikki vain siis yhtenä miehenä muuttamaan maailmansota kansalaissodaksi koko Euroopassa! Tämähän oli ollut Leninin vaatimus aina huhtikuun teeseistä lähtien.
Mutta eihän se Lenin maailmanhistorian lainomaisuuksista mitään ymmärtänyt ja kuinka olisi voinutkaan? Hänkin oli vain muuan yksisilmäinen, fanaattinen poliitikko, jolla oli taipumus kuvitella haluttu mahdolliseksi.
Epäilemättä Bolševikit onnistuivat tekemään Venäjän vallankumouksesta todellisen helvetin juuri fanaattisella lahkolaisuudellaan. Mutta ei se vallankumous herkkua ollut missään. Ei edes Suomessa.

13 kommenttia:

  1. "Suomessa vannottiin demokratian nimiin ja luvattiin kansanäänestystä."

    Kyynisesti ajatellen, oliko bolshevikkien häikäilemättömyys ja säälimättömyys sittenkin - heidän kannaltaan - parempi. He saivat, toisin kuin "kiltimmät" suomalaiset, vallan ja kehittivät sen avulla haluamansa valtion 70 vuodeksi.

    (Se on sinänsä sitten toinen juttu, voidaanko vallankumouksien avulla sitten koskaan kehittää pienen ihmisen kannalta hyvää valtiota. Vallankumouksilla kun on tapana syödä lapsensa - ja aika monta muutakin siinä sivussa.)

    Sinänsä mielenkiintoisia nuo Venäjän oppositiolehdet, joista eivät ole huudelleet sen paremmin voittaneet valkoiset kuin kommunistitkaan.

    VastaaPoista
  2. Ongelma oli juuri siinä, että höperöitynyt vähemmistö teki sen mitä teki ja muuta saivat ottaa vastaan, mitä tarjottiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä hyvin voisi/pitää kysyä, miksi USA:n Konfederaatti ryhtyi sotimaan Pohjoista vastaan?

      Konfederaatin väestö oli vain puolet ja BKT vain kolmannes Pohjoisen vastaavista. Tärkeät satamat, laivanvarustajat, koko sotalaivasto ja lähes kaikki teollisuus jäivät Pohjoisen puolelle.

      Aluksi Konfederaatti näytti menestyvän, koska yllätyshyökkäykseen on aina vaikea reagoida. Lisäksi Pohjoisen joukkoja haittasi ikääntyneet ja muuten vaan täydellisen epäpätevät kenraalit.

      Konfederaatin orjatalous on usein rinnastunut islamilaisten maiden öljyyn. Koska orjat teki Konfederaatissa kaiken raskaan työn, ei ollut tarvetta kehittää teollisuutta ja elinkeinoelämää. Vastaavasti öljymaissa rahaa tulee mukavasti öljyn viennistä, eikä mitään muuta yritetä kehittää.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  3. ”Mainio vallankumous” (lue: vallankaappaus. Vallankaappaus on: koko kansa aseistettuna plus mahtava propaganda.)

    ”on sellainen puolue!”

    ”perustamaan oman diktatuurinsa ja pyyhkimään lattiaa kaikilla perustavimmillakin ihmisoikeuksilla ja demokratian pelisäännöillä. Kaikilla.”

    ”bolševikkien mielestä Venäjällä ei sosialismiin siirtyminen voisi olla mahdollista ilman maailmanvallankumousta.” (sosialismiin siirtyminen, lue: maailmanherruuteen)

    ”Venäjän kohtalolla leikkiminen keskellä tuhoisaa suursotaa”
    ”Kaikki vain siis yhtenä miehenä muuttamaan maailmansota kansalaissodaksi koko Euroopassa!”

    ”ei tarvinnut lainkaan pelätä kansalaissodan veripuroja, sillä eiväthän ne muka olleet verrattavissa maailmansodan verimeriin.”

    ”Hänkin (Lenin) oli vain muuan yksisilmäinen, fanaattinen poliitikko, jolla oli taipumus kuvitella haluttu mahdolliseksi.”

    Tässä on se punainen lanka, jota Venäjällä valmistettiin sata vuotta. Kuten Lenin luonnehti venäläistä vallankumousta, ”alussa olivat aateliset, jotka herättivät Herzenin”. Aatelissosialismia edusti Dekabristi Pavel Pestelin nimissä ollut vuoden 1824 poliittinen ohjelma Russkaja Pravda. Nakaz Vremennomu Verhovnomu Pravleniju (Venäläinen Laki. Evästys Väliaikaiselle Korkeimmalle Hallinnolle).

    Venäläistä utopiaa vuodelta 1840 edusti dekabristi A.I. Odojevskin teos Vuosi 4338, jonka mukaan Venäjä pääsee hallitsemaan puolta maailmaa ja jättää toisen puolen USA:lle. Ilmankos Putin luikertelee kuin käärme saadakseen aikaan G-2.

    ”perustamaan oman diktatuurinsa ja pyyhkimään lattiaa kaikilla perustavimmillakin ihmisoikeuksilla ja demokratian pelisäännöillä. Kaikilla.” Vuonna 1871 Sergei Netshajevin nimellä (Katso myös: http://ruskline.ru/analitika/2017/10/02/svinya_dostoevskogo/) ilmestyi ”Vallanlumouksellisen katekismus”:

    ”Революционер - человек обреченный... Он в глубине своего существа не на словах только, а на деле разорвал всякую связь с гражданским порядком и со всем образованным миром и со всеми законами, приличиями, общепринятыми условиями, нравственностью этого мира...” (Vallankumouksellinen on tuhoon tuomittu ihminen... Hän on sisimmässään eikä ainoastaan sanoillaan repinyt kaikki siteensä siviilijärjestykseen ja sivistyneeseen maailmaan, repinyt kaikki siteensä tämän maailman lakeihin, säädyllisyyteen, yleisesti hyväksyttyihin normeihin ja moraaliin...) Juuri tällaisia ominaisuuksia tarvitaankin maailman valloittamiseen; sillä ei ole mitään tekemistä kansan hyvinvoinnista huolehtimisen kanssa.
    Aikalaisten pahat kielet väittivät, että Sergei Netshjevilla ei ollut lähimainkaan sellaisia intellektuaalisia avuja moisen katekismuksen luomiseen. Väitettiin että Vallanlumouksellisen katekismuksen oli luonut itse Aleksandr Herzen ennen kuolemaansa vuonna 1870.

    Aleksandr Herzen jätti Venäjän tomut ikiajoiksi muuttaessaan tammikuussa 1847 Pariisiin tekemään yhteistyötä Karl Marxin kanssa. Vuosina 1843-1844 venäläiset aristokraatit Pariisissa kantoivat Marxia käsillään, kuten tämä kertoi eräässä kirjeessään. Julkisuudessa Herzen ja Marx esiintyivät ensimmäistä kertaa vierekkäin vasta vuonna 1849. (Jatkuu)



    VastaaPoista
  4. Oli kyllä kaikenlaisia kehotuksia ("nouskaa, nouskaa viipymättä"; Dantonin kolmesti kirkastettu "rohkeutta" jne.). Mutta mitä se "painostus" oli? Vieläkään en ole nähnyt konkreettisia tapauskuvauksia.

    Ettei vain olisi ollut samanlaista "painostusta", jolla Hitlerin Saksan kylkiäiseksi ryhtymistä 1940 - 41 ajasta toiseen legitimoidaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hitlerin Saksan kylkiäiseksi ryhtymistä 1940 - 41 ajasta toiseen legitimoidaan."

      Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että jos joku julkaisisi pohjois-Euroopan kartan vuodelta 1940, jossa Neuvostoliiton hallitsemat alueet olisi merkitty punaisella ja Saksan mustalla, tämä älymölö Suomen menettelystä loppuisi kerralla: tuolloin Suomi oli noiden valtablokkien saartama eikä apua länsivalloilta ollut saatavissa. Oli vain kaksi vaihtoehtoa: alistua äsken hyökänneelle Neuvostoliitolle. Sen seuraukset tiedettiin jo Balttian maista. Toinen vaihtoehto oli toimia yhteistyössä Saksan kanssa. Tuolloisen hallituksen ratkaisu oli helppo ja selvä.

      Toki jos Saksa olisi voittanut, olisi oltu valmis saaliinjakoon, mutta kyllä tuolloin ensisijainen päämäärä oli säilyttää itsenäisyys. Tuota osoittaa parhaiten tyylikäs irtautuminen sodasta 1944: ensin otettiin "väärällä" sopimuksella Saksan apu Neuvostoliiton pysäyttämiseksi, sitten irtisanouduttiin tuosta sopimuksesta ja tehtiin välirauha.

      Poista
    2. Kaikenlaista kotikutoista kannunvalantaa voi itse kukin kyllä harrastaa, mikäpä siinä. Itselläni ei ole sellaista egoa, että osaisin ennustaa ja predestinoida historiaa sellaisella varmuudella. Siksi useimmiten tyydyn puhumaan näistä asioista suulla suuremmalla. Yksi historioitsija jonka arvioiden tasapuolisuuteen luotan, on Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma, joka on kirjoittanut (2015) mm. näin:

      "Tilanne oli Suomen kannalta kevään 1940 rauhan jälkeen pirullinen. Maa oli Itämeren äärimmäiseen pohjukkaan eristetty, aivan kuten suuriruhtinaskunta 1914 syttyneessä suursodassa. Neuvostoliiton yltyvä painostus vahvisti pelkoja maan sovjetisoinnista ja kansakunnan tuhoamisesta, aivan niin kuin keisarillisen Venäjän paine jyräsi suuriruhtinaskuntaa.
      Ainoaksi Neuvostoliiton vastavoimaksi jäi Saksa, kuten myös 1917- 1918.
      Näin kulkee suomalaisen historiakäsityksen valtavirta selittäessään Suomen ratkaisevaa puolenvalintaa 1940 – 1941. Muita vaihtoehtoja ei ollut kuin Saksa. Talvisodallekaan ei ollut kelvollista vaihtoehtoa: vaikka Stalinin aluevaihtovaatimukset olivat maltillisia ja Leningradin turvallisuuden takia ymmärrettäviäkin, niihin suostuminen olisi johtanut itsenäisyyden menetykseen ja neuvostomiehitykseen, kuten Baltian maissa.
      Kukaan ei tietenkään voi tietää, mitä olisi tapahtunut, jos olisi valittu toisin.
      Entäpä jos Suomella toisin valitessaan olisi ollut toisessa maailmansodassa sama kohtalo kuin ensimmäisessä: nauttia sotasuhdanteesta ja pörssin pirunpolskasta, kun teollisuus puskee koneitten kyljet kuumina tavaraa itään! Rajoja olisi tarkistettu, ja Saksan hyökkäyksiin olisi varauduttu niin voimallisesti, että Stalinkin olisi siihen luottanut, mutta muuten olisi lekoteltu päivänpaisteessa ja poimittu kastanjoita tuhkasta.
      Ruotsin tie ei ollut Suomen tie. Olisiko voinut edes olla, sitä emme tiedä. Muuttujia on liian monia, kotimaisia ja ulkomaisia."

      Kuisma siis puhuu "valtavirrasta" ja käsittääkseni aivan selvästi ottaa siihen itse etäisyyttä. Hän ei lähde uimaan tuon absoluuttisen varmuuden aalloille (joka "kansan äänenä" kohisee säännöllisesti myös nettipalstojen kloaakkivirroissa) vaan istuutuu niinsanoakseni rannalle miettimään: "Mitä siis olisi tapahtunut, jos Suomen valtiojohto 1940 - 1941 olisi valinnut toisin?" Vastaus: "Emme tiedä."

      Poista
    3. "Rajoja olisi tarkistettu, ja Saksan hyökkäyksiin olisi varauduttu niin voimallisesti, että Stalinkin olisi siihen luottanut, mutta muuten olisi lekoteltu päivänpaisteessa ja poimittu kastanjoita tuhkasta."

      Tässäpä se juuri ongelma olikin. Suomella ei ollut kykyä luoda sellaista puolustusta, joka olisi synnyttänyt Stalinissa luottamuksen Suomen kykyyn ja haluun estää alueensa käyttö Neuvostoliitoa vastaan. Stalin ei ollut erityisen luottavainen -eikä talvisodan jälkeen ollut syytäkään.

      Poista
  5. Ja etteikö Hitlerin kelkkaan ollut mikään pakko mennä? Olihan se Stalin mainio vaihtoehto ja sympatiaakin oli Suomessa vaikka millä mitalla, sattuneesta syystä. Molotov kertoi skitä paitsi Berliinissä, ettei siinä mitään sotaakaan tarvita. Kiittämättömiä lurjuksiahan me olimme, totisesti.
    Mutta oliko sitä painostusta? Eiköhän sen olisi voinut kestää. Ruokaa ei meinannut herua ja siitä oli puute, mutta ei tainnut olla sitä ultimaatumia?
    Voittoisa esimerkki ja suorastaan tyrkytetyt aseet olivat pikemmin se tilaisuus, joka tekee varkaan, kuin painostus, jota ei voinut vastustaa.
    Anthony Uptonian kuvausta kannattaa lukea.

    VastaaPoista
  6. ”Mainio vallankumous”

    ”on sellainen puolue!”

    ”perustamaan oman diktatuurinsa ja pyyhkimään lattiaa kaikilla perustavimmillakin ihmisoikeuksilla ja demokratian pelisäännöillä. Kaikilla.”

    ”bolševikkien mielestä Venäjällä ei sosialismiin siirtyminen voisi olla mahdollista ilman maailmanvallankumousta.” (sosialismiin siirtyminen, lue: maailmanherruuteen)

    ”Venäjän kohtalolla leikkiminen keskellä tuhoisaa suursotaa”

    ”Kaikki vain siis yhtenä miehenä muuttamaan maailmansota kansalaissodaksi koko Euroopassa!”

    ”ei tarvinnut lainkaan pelätä kansalaissodan veripuroja, sillä eiväthän ne muka olleet verrattavissa maailmansodan verimeriin.”

    ”Hänkin (Lenin) oli vain muuan yksisilmäinen, fanaattinen poliitikko, jolla oli taipumus kuvitella haluttu mahdolliseksi.”

    Tässä on se punainen lanka, jota Venäjällä valmistettiin yli sata vuotta. Kuten Lenin luonnehti venäläistä vallankumousta, ”alussa olivat aateliset, sitten tulivat Dekabristit, jotka herättivät Herzenin”. Kirjailija Aleksandr Herzenin lähimpänä ystävänä oli kriitikko Vissarion Belinski (1810-1848), vallankumouksellinen demokraatti hänkin. 1800-luvun venäläisistä kirjailijoista 16 kantoi titteliä vallankumouksellinen demokraatti. Belinskin erikoiseksi ansioksi on luettu se, että hän kehitti idean venäläisen vallankumouksellisen intelligentsijan kasvattamisesta. Syksyllä 1947 Belinski tapasi salaisesti Marxin Brysselissä. Eräässä kirjeessään Belinski kirjoitti, että ”tehdäkseen osan ihmiskuntaa onnelliseksi hän on valmis tuhoamaan loput ihmiskunnasta.” Siinä on jotain vastakaikua Marxin ja Engelsin ajatuksille maailmansodista:

    Marx in December 1847: (proletaarisen vallankumouksen täytyy taistella vastavallankumousta vastaan maailmansodassa) “…every revolutionary upheaval… must fail until the revolutionary working class is victorious, that every social reform remains a utopia until the proletarian revolution and the feudalistic counter-revolution measure swords in a world war.” (K. Marx, F. Engels. Collected Works, Vol. 9, pp. 197-198.)
    (Jatkuu)





    VastaaPoista
  7. ”Mainio vallankumous”

    ”on sellainen puolue!”

    Marxin ja Engelsin ajatuksia maailmansodista:

    Marx in December 1847: (proletaarisen vallankumouksen täytyy taistella vastavallankumousta vastaan maailmansodassa) “…every revolutionary upheaval… must fail until the revolutionary working class is victorious, that every social reform remains a utopia until the proletarian revolution and the feudalistic counter-revolution measure swords in a world war.” (K. Marx, F. Engels. Collected Works, Vol. 9, pp. 197-198.)

    Marx in December 1848: (ainoastaan maailmansota voi kaataa vanhan Englannin) ”And only a world war can overthrow the old England … But any European war in which England is involved is a world war…” (Ibid., Vol. 8, p. 215.)

    Engels in 1849: (seuraava maailmansota tulee pyyhkäisemään maan päältä ei ainoastaan taantumukselliset luokat , vaan myös kokonaiset vastavallankumoukselliset kansat. Sekin on askel eteenpäin.) “The next world war will result in the disappearance from the face of the earth not only of reactionary classes and dynasties, but also of entire reactionary peoples. And that, too, is a step forward”. (K. Marx, F. Engels. Collected Works, Vol. 9, p, 238.)

    Marx in 1850: (proletariaatin nousu Ranskassa tulee johtamaan maailmansotaan) “…every fresh proletarian upheaval in France directly involves a world war.” (Ibid., Vol. 10, p. 70.)

    Marx in 1870: (tällainen sota Nro 2 johtaa sosiaaliseen vallankumoukseen Venäjällä) ”What the Prussian jackasses do not see is that the present war is leading just as inevitably to a war between Germany and Russia… And such a war No. 2 will act as the midwife of the inevitable social revolution in Russia”. (Ibid., Vol. 44, p. 57.)

    Engels in 1879: (tämänkaltainen sota johtaa valtaviin onnettomuuksiin, mutta niistä syntyy uusi puolue, joka syntyy kaikkialla Euroopassa ja joka ei tule epäilemään, kuten nykyiset naurispäät ) “A war such as that would, for us, be the greatest of misfortunes; it might set the movement back by twenty years. But the new party that must surely emerge from it at last would, in all European countries, be freed of a host of hesitations and pettinesses such as presently hamper the movement everywhere”. (Ibid.,Vol. 34, pp. 431-432.)

    Engels in 1887: (maailmansota ja siitä johtuvat nälkä, sairaudet ja barbarismi…tulevat luomaan edellytykset työväenluokan lopulliselle voitolle) “…a world war, moreover, of an extent and violence hitherto unimagined… famine, disease, the universal lapse into barbarism, both of the armies and the people… Only one consequence is absolutely certain: universal exhaustion and the creation of the conditions for the ultimate victory of the working class”. (Ibid., Vol. 26, p. 451.)


    Engels in 1890: (Sota? Sen sytyttäminen on lasten leikkiä.) “A war? Child´s play to launch one. But what would become of it once launched defies the imagination… It is well known that peace persists only thanks to the unending revolution in weapons technology… incalculable prospects of the only war now still possible, a world war.” (Ibid., Vol. 27, p. 9.)

    Engels in 1895: (maailmasota ennennäkemättömän julmaksi…Kommunistinen manifesti julisti militaristisen proletariaatin tehtäväksi valloittaa demokratia...) “… by making any war other than a world war of unprecedented cruelty and absolutely incalculable outcome an impossibility… The Communist Manifesto had already proclaimed the winning of universal suffrage, of democracy, as one of the first and most important tasks of the militant proletariat.” (Ibid., p. 514-515.)

    VastaaPoista
  8. Niin kannattaa.

    Lenin "olisi syyllistynyt petollisuuteen, jos voitaisiin todistaa,että bolsevikit järjestivät keinotekoisesti proletaarisen vallankumouksen Suomessa tarkoituksenaan säilyttää Venäjän yliherruus maassa. Tätä ei kuitenkaan voida todistaa. Bolsevikkien suhtautuminen Suomen proletaariseen vallankumoukseen pysyi täysin moitteettomana, SDP:n itsensä oli Suomen köyhälistön puolueena tehtävä vallankumous. Jos se sen tekisi,silloin bolsevikkien velvollisuus oli auttaa sitä. Ellei se tekisi, silloin se pettäisi sosialistisen velvollisuutensa, mutta valinta oli joka tapauksessa SDP:n. Bolsevikeilla oli oikeus neuvoa, rohkaista ja yllyttää, mutta ei pakottaa tai juntata veljespuoluetta - ja [NOTA BENE:] todistusaineisto osoittaa selvästi, etteivät he menneet rohkaisemista ja yllyttämistä pitemmälle. Kuten Lenin oli Lindhagenille selvin sanoin ilmoittanut, itsenäisyystarjous oli voimassa riippumatta siitä, tekikö Suomen työväestö vallankumouksen vai ei." (UPTON I 1980.)

    VastaaPoista
  9. Juuri näin. Sehän oli se diskurssi, ei Lenin siitä voinutn poiketa. Ja vastuu kaikesta menee suomalaisille. He kuuntelivat "mielettömyyden ääniä" molemmin puolin. Uskottiin jopa, että veriuhri vapauden puolesta olisi jotenkin ylevä ja tarpeellinen asia. Upton (Engl.)272-274.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.