Melkein suomalainen supersankari

Melkein suomalainen venäläinen

Александр Суворов, Горжусь, что я русский. Ростов-на-Дону, «Феникс», 2015.  noin 50 s.

Venäjällä harrastetaan paljon pikkuruisia kirjoja, joissa on usein erinomaista materiaalia luppohetkinä luettavaksi, Puškinin epigrammeista arabialaisiin sananparsiin. Kulkevat kätevästi mukana, eikä niistä lopu virta.

Tämä generalissimus Suvorovin ajatuksia sisältävä kirjanen on julkaistu sarjassa Suurten ajatuksia (Мысли великих) ja painopaikka on Donin Rostov, jota hesarissa hiljattain mainittiin nimellä Rostov on Don…

No, kohtahan saamme kai lukea sellaisestakin kaupungista kuin Frankfurt on the Main ja muukin nimistö arvatenkin palautetaan tai siis siirretäänkaikkialla ymmärrettävälle kielelle, eiköhän kehitys sitä vaadi.

Joka tapauksessa kirjasen (koko 4,5 cm x 5,5 cm) nimenä on ”Olen ylpeä siitä, että olen venäläinen”. Pidän todennäköisenä sitä, että tämä on autenttinen Suvorovin ajatelma. Venäläisyyshän oli hänelle tärkeää juuri siksi, että sen vastapuolena oli saksalaisuus, joka tunki päälle joka puolelta, etenkin keisari Paavalin aikana.

Saksalaisuus taas tarkoitti käytännössä preussilaista kankeutta, elämälle vierasta suunnitelmallisuutta ja hullunkurista ulkoasua puuteria ja kankipalmikkoja myöten. Armeijassa oli sen suuri pesäpaikka.

Niitä Suvorov ei voinut sietää, vaan uskoi pyhään kolminaisuuteensa, johon kuuluivat silmämitta (глазомер, Augenmass), nopeus ja päälle painaminen (натиск). Myös kova koulutus kuului asiaan, mutta toisaalta myös joustavuus ja rivimiehen tarpeiden huomiointi.

Suvorovin kymmenen käskyä sotilaille kiinnittää huomiota esimerkiksi jalkojen hoitamiseen ja kuivana pitämiseen. Niitä oli varjeltava kuin silmäterää. Mutta olennaista oli joukon henki. Suvorov viljeli kansallisia ja uskonnollisia symboleja: minä olen venäläinen, te olette venäläisiä, Jumala on kanssamme, kiirehtikää tekemään hyvää, hurraa!

Hyvän tekeminen tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että ensimmäinen vihollinen tapettiin pistimellä, vasta toinen ammuttiin ja kolmas jälleen pistettiin kuoliaaksi, kuten keisarin ja Jumalan arveltiin haluavan. Ainakin Suvorov ohjeisti niin.

Mutta nämä seikathan ovat yleisesti tiedossa. Päällekäyvä tappamisen meininki kylmiä aseita käyttäen oli vanha Kaarle XII:n karoliinien perinne, jonka Pietarin joukot sitten oppivat. Kaarle oli hyvä opettaja, kuten Pietari syystäkin sanoi.

Joka tapauksessa Poltavan jälkeen alkoi Venäjän armeijan voittojen sarja ja karoliinit alkoivat jäädä alakynteen. Suvorovin aikana Venäjän armeija osoittautui erinomaiseksi nimenomaan hänen alaisuudessaan. Kaikista 60 taistelustaan Suvorov ei hävinnyt yhtään, väitetään.

Mutta olikos hän oikeasti venäläinen? Tässäkin kirjasessa näin väitetään parikin kertaa. Toki tällaiset pikku kirjaset vailla lähdeviitteitä ovat epäilyttäviä.

On aivan yleistä, että suurmiesten suuhun sijoitettuja lauseita hieman muotoillaan tarpeen mukaan. Suvorovin lausumana pidetään sitäkin periaatetta, että pieksetty mies vastaa kahta (pieksämätöntä). Tässä pikku kokoelmassa ei sitä ole, mutta sen sijaan kyllä aforismi, jonka mukaan koulutettu mies (ученый, ei tarkoita tässä tutkijaa) vastaa kolmea (kouluttamatonta).

No, vaikea sanoa. Toki se, joka on kantapään kautta oppinut, on oikeasti oppinut. Venäjän armeijassa, kuten muissakin armeijoissa, opittiin myös selkänahan kautta.

Sivumennen sanoen espanjassa on sananparsi, jonka mukaan varovainen mies on kahden veroinen: un hombre precavido vale por dos. Mutta tottahan se varmaan on sekin.

Suvorovin lapidaariset sanonnat korostavat usein sitä, ettei ihmisen hyveellisyys (joka usein mainitaan) ole hänen asemastaan kiinni. Sankari voi olla rivimieskin.

Toisaalta intellektuellit ovat epäilyttäviä: ne, jotka haluavat älyllään loistaa, ovat usein turmeltuneita ja heidän seurastaan kannattaa pysytellä kaukana.

Kohteliaisuus, jota aika tavattomasi arvosti, ei sinällään ollut yhtään mitään: pyövelitkin osaavat olla kohteliaita.

Vaatimattomuus ja kohtuullisuus olivat tärkeitä hyveitä. Sitä paitsi nälkä on lääkkeistä paras…

Jalomielisyys kuului tärkeisiin hyveisiin ja sillä saattoi saada aikaan enemmän kuin miekalla, tuumi Suvorov, joka muuten korosti sitä, ettei hän ollut koskaan allekirjoittanut yhtään kuolemantuomiota.

Tämä on kiinnostava piirre kenraalissa, jonka tehtäviin sentään kuului toimia ylimpänä tappamisen organisoijana. Sitä paitsi hänen joukkonsa kyllä osasivat teurastaa niin syylliset kuin syyttömät, jos niille annettiin vapaat kädet, kuten Varsovan (Pragan) valtauksen jälkeen tehtiin. Puolalaiset voivat kertoa lisää.

Joka tapauksessa Suvorov on aikansa henkilönä poikkeuksellinen ja kiinnostava ja täytyy sanoa, että hänen hahmossaan on kuin onkin jotakin suomalaista.

Itse hän kertoi sukunsa tulleen Suomesta ja ilmeisesti tämä on voinut tapahtua 1600-luvulla, kun Ruotsiin Stolbovan rauhassa liitettiin runsaasti alueita, joiden asukkaista moni sitten suunnisti itään.

Suvorovin vakuutus omasta venäläisyydestään on kirjasessa muodossa я не немец, а природный русак!

Sinänsä harvinainen muoto rusak (eikä russki) vahvistetaan tuolla sanalla prirodnyj, joka tarkoittanee tässä syntyperäisyyttä, tiettyä luontoa(luonnetta) tai molempia.

Tärkeää on, että sitä käytetään saksalaisuuden vastakohtana ja samassa yhteydessä pilkataan saksalaista sotataitoa: Пудра не порох, букля не пушка, коса не тесак и я не немец, а природный русак).Puuteri ei ole ruutia, palmikko ei ole tykki, viikate ei ole hukari enkä minä ole mikään saksalainen, vaan ehta venäläinen.

Tässä menneenä viikonvaihteena tapasin erään Putin-nimisen herran (oikeasti), joka edusti Suvorov-museota ja oli pahoittanut mielensä siitä, että Suomessa oli levinnyt tarina Suvorovin suomalaisista juurista. Tällainen ei hänen mielestään ollut mitenkään mahdollista.

Enpä olisi tästä lainkaan varma.

On totta, että Suvorovin venäläisyyttä on aina korostettu ja että hän on sitä tehnyt itsekin. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että hänen suonissaan olisi verrannut myös suomalaista verta, mikäli tällaista sanontaa halutaan käyttää.

Totta kai Suvorovilla oli vahva venäläinen identiteetti ja tänä päivänä häntä pidetään yhtenä venäläisyyden symboleista.

Mutta niinhän Mannerheimkin on suomalaisille kansallinen ikoni. Ei sitä ole lainkaan häirinnyt se, että hänen sukunsa on peräisin Hollannista ja sen jälkeen kovin ruotsalaistunut.

Ja mikäli nyt aletaan verenperintöä kaivella, niin onhan koko isovenäläinen kansakin suurelta osalta suomalaista ainesta…