Siglo de oron seikkailija

Siglo de oron seikkailija

Alonso de Contreras, Elämäni vaiheet. Suomennos ja esipuhe Aarno Saleva. Faros, 2011, 234 s. (Vida de este capitan, 1633)

Contreras, jonka laatima käsikirjoitus oli satoja vuosia arkiston kätköissä, oli todellinen henkilö ja aikanaan tunnettukin. Merenkulkijana hän kiersi paljon Välimeren sokkeloita ja hänen reittikuvauksiaan käyttivät monet, jotka uskaltautuivat purjehtimaan alueille, jotka olivat heikosti tunnettuja ja usein merirosvojen tai muiden vaarallisten tuttavuuksien riivaamia.

Contreras eli sotilaan elämää ja hylkäsi jo nuorena ajatuksen käsityöläisen urasta, joka olisi ollut turvallinen, mutta hidalgon arvolle sopimaton. Jokaista sotilasta sen sijaan puhuteltiin sanalla señor, joka polveutuu latinan sanasta senior ja siis tarkoittaa puhuttelijaa vanhempaa ja siis kunnianarvoisempaa henkilöä.

Venäjällähän Pietari Suuren ajasta alkaen jokaista upseeria pidettiin henkilökohtaisen aatelisarvon haltijana ja alimpiakin arvoja puhuteltiin sanoilla vaše blagorodie –teidän jalosukuisuutenne. Myöhemmin käytännöt hieman muuttuivat aatelisarvon suhteen.

Joka tapauksessa sellaiselle henkilölle, jonka vallassa enemmän tai vähemmän oli lähimmäisten henki, oli jo noin periaatteessa syytä osoittaa tiettyä kunnioitusta.

Itse asiassa Contrerasin elämä koostui paljolta rosvouksesta. Välimerellä hän toimi kaapparina ja ahdisteli berberi- eli barbareskimerirosvoja, mutta molemmin puolin siellä taisivat vallita suunnilleen samat tavat kollegoiden kesken, aina orjien metsästystä myöten.

Meritie vei kapteenin myös Länsi-Intiaan, jossa hän pääsi taistelemaan itse Walter Raleighin laivoja vastaan. Filippiinit sen sijaan taisivat jäädä käymättä, vaikka hänet oli jo valittu myös sinne menevään osastoon.

Contreras palveli kuningastaan myös maajoukoissa, joissa hänen uransa vaikuttaa ainakin aikakauden hierarkiaa tuntemattoman mielestä kummalliselta. Kaapparikapteeni pääsee ensin vänrikiksi ja sitten kersantiksi ja taas kapteeniksi…

No, tässähän lienee ollut kyse vakansseista ja kaikenmoisesta vehkeilystä, jota harjoitettiin niiden saamiseksi.

Joka tapauksessa kertojalla näyttää olleen ilmiömäinen taipumus joutua kaikkialla selkkauksiin. Niiden syyksi tietenkin esitetään aina kierot ja halpamaiset viholliset, joita riitti ympäri Espanjaa, provinsseista hoviin.

Hirttotuomio uhkasi kapteenia lukemattomia kertoja, mutta aina hän jollakin tavoin pelastui. Varsin vakava oli tilanne, kun häntä syytettiin moriskojen kuninkaaksi. Nuo maurien (murjaanien) jälkeläiset olivat vastikään joutuneet hallitsijan epäsuosioon ja heitä ryhdyttiin karkottamaan Espanjasta.

Syytteet kapteenia vastaan kaatuivat omaan mahdottomuuteensa, mutta poikivat näytelmän Kuningas ilman valtakuntaa, jonka sepitti itse Lope de Vega, yksi siglo de oron ja maailmankirjallisuuden suuria nimiä.

Kirjailijasta muuten tuli hurjapääkapteenin hyvä ystävä ja he asuivatkin jonkin aikaa yhdessä. Contreras ihaili Vegaa ja julisti, että Espanja ansaitsi maailman kansojen kunnioltuksen jo yksin siitä syystä, että sillä oli sellainen kirjailija!

Naisia kapteenin uralle sattui useitakin ja yleisenä piirteenä heillä oli, että he osasivat erinomaisesti pitää puolensa, kun ryöstösaalista tai muita palkkioita jaettiin.

Toinen yhteinen piirre oli uskottomuus ja kapteeni tappoikin yhden vaimoistaan samalla kertaa itse työstä yllätetyn rakastajan kanssa.

Tämän johdosta hän halusi puhdistautua ryhtymällä erakoksi ja vietti munkin elämää, mutta ei liittynyt munkkikuntiin.

Jokaisella aikakaudella on tapansa ja Contrerasin aikana kuului tapoihin, että ihmishenkeä ei kunnioitettu. Kapteeni silpoi ihmisiä miekallaan huomattavia määriä ja tämä yleisesti ottaen luettiin hänelle ansioksi, ammatti huomioon ottaen.

Ketä tahansa ei sentään saanut tappaa ja siitäpä niitä ongelmia sikisikin. Kaikenkarvaiset huijaritkin kun periaatteessa nauttivat lain suojaa.

Laki tosin on, kuten se luetaan, eikä kapteeni pahemmin pysähtynyt lakikirjoja tavailemaan. Kerran, kun hänen komentamansa komppania osoittautui olevan täynnä jermuja, jotka yrittivät jopa pilkata päällikköä, ei Contreras yrittänytkään hallita kepillä,

Sen sijaan hän vetäisi yhden lurjuksen pään halki miekallaan. Kun eräiden muiden kanssa oli jo solmittu liittosuhde, sujuikin komentaminen sitten juohevasti.

Kirja sijoittuu 1600-luvun alkuun, jolloin Espanjan mahti alkoi jo rakoilla: voittamattomat keihäsmiesneliöt kävivät vanhanaikaisiksi, Voittamaton armada tuhoutui Englannin vesillä ja Alankomaiden vapaussota murensi Espanjan valtaa pohjoisessa.

Tämän kirjan pohjana oleva käsikirjoitus katkeaa kesken, mutta itse asiassa Contreras kai toimi myös

30-vuotisesa sodassa, jossa myös meidän pojillamme oli tunnetusti vastassa kaikenlaisia Katolisen liigan sotureita, kroaateista valloneihin ja espanjalaisiin.

Arturo Pérez-Reverten sarja Kapteeni Alatristen seikkailuista kuuluu Espanjan nykykirjallisuuden suosituimpiin ja jokunen kirja on myös suomennettu. Taisin sellaista itsekin jossakin blogissa käsitellä.

Tämä käsikirjoitus on aloitettu vuonna 1630, jolloin kirjoittaja oli Johanniittain ritarikunnan ritari ja kastilialaisen encomiendan haltija eli sai eläketuloja tietyltä alueelta, mikä oli meilläkin normaali tapa palkita ansioituneita henkilöitä.

Kirjan päähenkilö saisi ehkä nykyään ADHD-diagnoosin ja sitä paitsi pysyisi telkien takana. Kerran asiat olivat toisin ja kertomuksilla sen ajan elämästä kaikessa raadollisuudessaan saattaa olla sanottavaa myös meille, etenkin sellaisissa kodin, joissa kertojalla ei ole mitään erityisiä tavoitteita.